Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla
Ennen tallennusta suositellaan ottamaan kopio muokkausruudusta (ctrl-a -> ctrl-c)
Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.
Mehiläisten hoito
Tuotteita[muokkaa]
- hunaja
- siitepöly
- mehiläisvaha
- propolis
- pölytys
Mehiläisrodut[muokkaa]
- Italialainen
- - Jalostettu aikoinaan liiskaamalla ja muutoin rääkkäämällä mehiläisiä, kuten muitakin rotuja. Tällä hetkellä yleisin ja tehokkain rotu. Pesiä kuoli aikoinaan muun rotuisia enemmän talvella koska ei ollut sopeutunut talviimme.
- Pohjoinen
- - Oma maatiaisrotumme. Harvinainen. Kantaa pidetään yllä vain yhdessä syrjäisessä paikassa, jotta risteymävaaraa ei olisi. Risteytyessään Italialaisen kanssa syntyy agressiivista rotua, muutoin rauhallinen iso musta mörökölli. Erittäin talvenkestävä, talvehtii pienissä yhdyskunnissa. Tuottaa vähemmän mutta varmemmin.
- Krainilainen
- - Yleistynyt maassamme pikkuhuhiljaa.
- Buckfast
- - "Synteettinen tekorotu".
Tuholaistorjunta[muokkaa]
Minttujen kasvattaminen mehiläispesien läheisyydessä auttaa kuulemma rajoittamaan varroapunkkeja, sillä mehiläiset käyvät pyörimässä mintuissa ja siten karkoittavat punkit itsestään. (lähde: Edible Forest Gardens vol 1 s.151)
Muuten punkkikantaa voi rajoittaa suihkuttamalla pesään oikean määrän sopivasti laimennettua oksaalihappoliuosta. Liuoksen voi tehdä itse raparperista. Myös muurahaishappogeeliä käytetään, mutta sitä ei voi valmistaa itse. Myös tymolia käytetään. Muurahaishappo auttaa myös sisuspunkkeihin.
Pesätyypit[muokkaa]
Yleisin tyyppi on tällä hetkellä tehokas latomapesä josta kennot voi ottaa levyinä. Jokainen pesän avaus aiheuttaa lisää työtä mehiläisille, kuten myös pesän luonnoton rakenne. Perinteinen olkipesä on myös varteenotettava vaihtoehto.
Olkipesän edut:
- mehiläiset saavat rakentaa pesän mieleisikseen
- halpa, käytännössä ilmainen jos tekee itse (yksi laatikkopesä maksaa satoja euroja)
- erittäin helppohoitoinen, mehiläisten voi antaa parveilla kunhan tekee lähistölle lisää olkipesiä. Ei tarvitse kuin tehdä lisää pesiä, kerätä hunajaa sekä tyhjentää ja polttaa kuolleet pesät.
- yläosaan voi laittaa pienen laatikon sulkuristikolla, jonne mehiläiset keräävät puhdasta hunajaa.
- mehiläiset eivät stressaannu vaan saavat viettää enemmän rokulipäiviä
Olkipesän haitat:
- ei mahdollista maksimaalista "tehokasta" ihmisten tarpeista lähtevää tuotantoa (mehiläisten orjuuttamista), hunajan korvaamista sokeriliuoksella ja mehiläishoitajan uutta bemaria.
- ei mahdollista mehiläisten täydellistä kontrollointia (emon vaihto, koeputkihedelmöitys, parveilun estäminen...)
- muiden mehiläiskasvattajien tulisi olla kauempana jos parvet sattuvat karkaamaan, myös tulisi olla maaseudulla.
- mehiläiset kehittyvät luontaisen evoluution ohjauksessa, eikä koeputkihedelmöityksellä jolloin silläkään ei voida rahastaa.
- Vähentää Suomen talouskasvua kun mehiläishoitaja voi omavaraisesti valmistaa pesänsä luonnonmateriaaleista itse ja hoitaa niitä ilman oheistuotteita. Rahan liikkuminen vähenee.
Latomapesä
- Ainut järkevä pesätyyppi. Olkipesät jäänteiltä ajoilta, jolloin mehiläisiä ei hoidettu, vaan ryöstettiin.
- Mahdollistaa järkiperäisen mehiläishoidon mahdollisimman vähällä mehiläisten häirinnällä ja mehiläisten luontaisia toimintatapoja kunnioittaen.
- Helppa lisätä kuntia tekemällä jaokkeita, helppo estää parveilu.
Vääristeltyjä totuuksia
- Usein kuulee väitettävän, että sokeri on mehiläisille huonompaa talviruokaa. Kuitenkin totuus on, että se on hunajaa parempaa talviruokaa, koska hunajasta tulee talven aikana enemmän ulostetta ja eräden kasvien medestä tehdyt hunajalaadut kiteytyy talvella niin, ettei mehiläiset pystykään sitä syömään. (Eli luonto ei olekaan ajatellut ihan kaikkea ihan loppuun asti.)
- Parveilun esto jakaa mielipiteitä. Onhan se luonnollinen osa mehiläisten elämää, mutta sen seurauksena luontoon ja rakennusten koloihin, savupiippuihin ja tuuletustorviin asumaan asettuneeita mehiläisiä ei hoida kukaan, joten ne useimmiten tartuttavat lähialueen hoidettuihinkin yhdyskuntiin tauteja ja loisia. Lisäksi taas parveillessaan lisäävät riskiä mehiläisten muuttumisesta vihaisiksi, pistonhaluisiksi sekarotuisiksi. Näistä syistä parvi = virhe, joka kertoo vain sen, että joko mehiäisten hoitaja on ollut laiska ,tai huolimaton.
- Jotkut sanoo parveilun olevan helpoin tapa lisätä kuntia. Ei pidä paikkaansa. Parvia saa kytätä ja vahtia, kun ei tiedä, millioin se tarkalleen lähtee ja näin ollen siitä tulee liikaa työtä ja vaivaa. Myöskin parvien pyydystäminen on työlästä. Ja karannert parvet on ikävä asia. Sensijaan jaoke on helppo ja vaivaton tapa lisätä kuntia.
Vaihtoehtoiset pesämallit[muokkaa]
Abbé Émile Warré (1867-1951) kiinnitti nuoruusvuosinaan Ranskassa huomiota mehiläisten pidon vähenemiseen ja kokeili n. 350 erilaista pesätyyppiä tavoitteenaan yksinkertainen, taloudellinen, mehiläisystävällinen ja mehiläistarhurille ylijäämää tuottava pesämalli. Tuloksena oli "Ruche Populaire" eli ns. rahvaan pesä, jonka rakentamis- ja ylläpito-ohjeet kuvaillaan kirjassa "L'Apiculture Pour Tous".
Englanninkielinen käännös kirjan 12. painoksesta on ladattavissa osoitteesta:
http://www.users.callnetuk.com/~heaf/beekeeping_for_all.pdf
Kirja on myös painotuotteena tilattavissa osoitteesta: http://warre.biobees.com/bfa.htm
Tärkein ominaisuus Warrén käyttämässä metodissa on, että pesä avataan
ainoastaan kerran vuodessa sadonkorjuun yhteydessä. Keväällä uusien
laatikoiden lisääminen pesän alle ei edellytä pesän avaamista. Tästä
seuraava pesän tuoksun ja lämmön säilymisen suotuisa vaikutus mehiläisten
terveydelle ja tuottavuudelle on käsitelty Johann Thürin kirjassa
"Beekeeping: natural, simple and succesfull (1946)", jossa käsitellään
myös Pfarrer Johann Ludwig Christin (1739-1813) käyttämää Warrén pesien
kanssa lähes identtistä pesäkonseptia.
http://www.thebeespace.files.wordpress.com/2008/12/thur.pdf
Warré vastusti nykyisissä pesälaatikoissa käytettävää kehämallia, koska
hänen mukaansa niiden käyttöönotto on keskeisin tautien aiheuttaja.
Kehien tarkistaminen tautien havainnointia varten aiheuttaa mm. lämmön
karkaamista ja stressiä mehiläisille, mikä myös lisää mehiläisten
kuluttaman talviravinnon määrää. August Berlepsch on myös aikoinaan
raportoinut, että mehiläisten esikotelomätä alkoi levitä Saksassa
nimenomaan kennojen käyttööonoton myötä. Lisäksi Warré kritisoi kehiä mm.
niiden aiheuttavan vähäisemmän mehiläisvahatuoton.
Warré-tyyppisiä pesiä on käytetty pääasiassa Ranskassa, ja jossain määrin
myös Belgiassa ja Sveitsissä. Pesämallien käyttöönotto Saksassa ja
Venäjällä yleistyi vuonna 2006. Vuonna 2007 pesiä alettiin kokeilla
Englannissa, vuonna 2008 Kanadassa ja USA:ssa (mukaanlukien Alaskassa) ja
Espanjassa. Vuonna 2009 pesämalli oli jo tunnettu Australiassa,
Itävallassa, Brasiliassa, Kroatiassa, Virossa, Italiassa, Japanissa,
Latviassa, Uudessa Seelannissa, Puolassa, Romaniassa, Serbiassa,
Slovakiassa, Ruotsissa ja Uruguayssa.
Englanninkieliselle sähköpostilistalle voi liittyä lähettämällä viesti
osoitteeseen: warrebeekeeping-subscribe@yahoogroups.co.uk
Englanninkielisiä linkkejä aiheesta:
http://www.warre.biobees.com/links.htm
http://www.permies.com/permaculture-forums/5971_0/permaculture/dirt-farmers-paradise
lisäksi sinänsä kiinnostavaa tietoa Oscar Peronen mehiläispesistä
Argentinassa löytyy linkeistä:
http://www.oscarperone.com.ar/
http://www.beehivejournal.blogspot.com/2010/02/oscar-perone-hive.html