Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

Ennen tallennusta suositellaan ottamaan kopio muokkausruudusta (ctrl-a -> ctrl-c)

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Alkuperäiskansojen musiikki

Wikikko - kansan taitopankkista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yleistä[muokkaa]

Alkuperäiskansoilla musiikki on luonnollisesti erittäin vaihtelevaa. Huomionarvoista on että musiikki on usein yhteisöllistä, eikä vain spesialistien hallussa. Kaikki heimon jäsenet osallistuvat musisointiin jollakin lailla kykyjensä mukaan. Toinen merkittävä asia on (ainakin kalifornian intiaaneilla) että mitään tiukkaa sävelasteikkoa ei noudateta, eikä soittimia viritetä sen mukaisiksi. Esimerkiksi huilujen eri säveliksi muodostuvat ne mitkä nyt sattuvat ja soittajan täytyy aina opetella soittamaan uudella huilulla eri tavalla! [1]

Itsesoivat soittimet[muokkaa]

Tähän luokkaan kuuluvat kaikki soittimet joita lyödään, hangataan tai heilutetaan ilmassa.

Rytmikapulat[muokkaa]

Jotkut Amerikan intiaaniheimot eivät käyttäneet nahkarumpuja ennen eurooppalaisten valloittajien tuloa. Rumpujen sijaan he käyttivät erilaisia rytmikapuloita (clap sticks). Alla olevasta linkistä löytyy hyvä kaavakuva rytmikapulasta joka soi itsellään heiluttamalla sitä ilmassa. Rumpua lyötiin aina erityisellä rumpukapulalla, käsin rumpuja ei lyöty.

Helistimet[muokkaa]

Kellot[muokkaa]

Lyömäkorit[muokkaa]

Gongit ja rummut[muokkaa]

Raspit[muokkaa]

Bullroarers[muokkaa]

Peukalopiano[muokkaa]

Xylofonit[muokkaa]

Ilmasoittimet[muokkaa]

Pillit[muokkaa]

Yksisävelisiä huiluja joista puuttuu sävelreiät. Usein pilleissä on reikä ja "hyppyri" jotka jakavat ilmavirran kahtia saaden aikaan kimakan äänen. Hyppyri voidaan tehdä pihkasta. Tukkimalla toisen pään pihkalla ja vaihtelemalla reiän paikkaa huilun pituussuunnassa saadaan aikaan erilaisia ääniä.

Huilut[muokkaa]

Monisävelisiä pillejä sävelreikien kera. Huilut ovat käytännössä onttoja putkia, joissa jossain kohtaa on teräväkulma joka halkaisee ilmavirran saaden sen värähtelemään. Poikkihuilussa se on jo puhallusreiässä, kuten joissakin "etuhuiluissakin". Nokkahuiluissa on taas nokka, joka automaattisesti ohjaa ilmanvirran terävään reunaan.

Lue lisää tarkemmin sivulta Huilu.

Nokkahuilut

  • Soittu
  • Luuhuilu
  • tehdään pihlajasta, pajusta, ...

Poikkihuilut

  • karhunputki, ukonputki, väinönputki, meriputki, jättitatar(?)

Panhuilut

  • karhunputki, ukonputki, väinönputki, meriputki, jättitatar(?)

Torvet[muokkaa]

Töräytellään..

Kielisoittimet[muokkaa]

Sahaten soitettavat[muokkaa]

Lyöden soitettavat[muokkaa]

Kalvosoittimet[muokkaa]

Nahkarummut[muokkaa]

Tämä rumputyyppi saattoi olla pyöreä tai soikea ja siihen oli yleensä maalattu symbolisia kuvioita. Rumpua lyötiin aina rumpukapulalla ja shamaani tai noita käytti sitä vajotessaan transsiin päästäkseen henkimaailmaan hakemaan neuvoja sairaan parantamiseksi. Esim tasankointiaanien rummut olivat periaatteeltaan samankaltaisia.

Rummun ulkokehä oli puuta jonka toiselle puolelle oli pingotettu nahka. Tämä on yksi tunnetuimmista käsirumputyypeistä.

Linkit[muokkaa]