HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Voikukka

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Johdanto[muokkaa]

Voikukkia
Voikukan juuria

Voikukka on ravintoarvoiltaan nokkosen jälkeen tärkein luonnosta saatava villivihannes.

Voikukkaa on Suomessa montaa eri lajia ja niitä kasvaa joka paikassa rikkaruohona. Voikukka on melko väheksytty kasvi, mutta sen voisi hyvin käyttää hyödyksi esim. kitkemisen ohessa. Näin kitkemisestäkin tulee mielekkäämpää kun se on samalla sadon korjaamista. Jossain päin Eurooppaa voikukkaa jopa viljellään.

Käyttö[muokkaa]

Voikukkaa voi käyttää ravintona salaateissa, muhennoksissa, keitoissa, siitä voi tehä simaa, viiniä jne.

Lisäksi se on hyvä mineraalien kerääjäkasvi, sillä se sisältää paljon kalsiumia ja etenkin booria josta on pulaa entisillä kaskiviljelyalueilla.

Katso myös sivu Vehnäleipä jatkeena voikukanjuurta.

Kerääminen, säilöminen ja käyttö[muokkaa]

Kumppanikasvi[muokkaa]

Voikukka toimii hyvänä kumppani- ja katekasvina omenapuiden alla.

Juuret[muokkaa]

Juuret kerätään keväällä ennen kukintaa tai myöhään syksyllä, syksyllä kasvin inuliinipitoisuus on kaikkein suurin. Kerääminen tapahtuu kaivamalla ne maasta. Kannattaa katsoa paikka, jossa juuria ei ole kitketty pitkään aikaan pois jotta ne olisivat mahdollisimman isoja. Juurista katkotaan pois pienet haaroittuvat juuret niin että mullan on helppo pestä pois väleistä saavissa juuriharjalla. Kuorta ei tarvitse juurista ottaa pois.

Jos maa on kovin tiivistä, juuret haaroittuvat ja niiden puhdistamiseen menee tuhottomasti aikaa. Voikukkien kannattaa siis antaa kasvaa humuspitoisessa huokoisessa ilmavassa maassa. Parhaimmillaan juuret voivat kasvaa porkkanan kokoisiksi!

Säilöminen onnistuu kuivurilla(sähkö- tai aurinkokuivuri) tai pari tuntia avonaisessa uunissa 50 asteessa(esim. jälkilämmöllä), jonka jälkeen juuret voi laittaa kuivumaan sanomalehden päälle huoneilmaan. Kuivurilla kuivattaessa on hyvä pitää 30 min tauko siinä vaiheessa kun juurien pinta on kuiva mutta sisäosa ei. Silloin kosteus pääsee pehmittämään pinnan ja lopputulos tulee paremmaksi. Juuret kannattaa pilkkoa ennen kuivaamista vähintään pikkurillin kokoisiksi paloiksi.

Juuria voi käyttää tuoreeltaan esim. (sose)keitoissa ja kuivattuina niistä voi tehdä laihdutusteetä tai kahvinkorviketta jauhamalla juurenpalat kahvimyllyssä tai sauvasekoittimella(toimii hyvin!). Jauhettu jauho kannattaa vielä siivilöidä. Kuivattuja paloja voi napostella myös sellaisenaan. Tuoreeltaan juuri maistuu voikukankitkerältä mutta kuivattuna makealta, aivan kuin kuivatuilta hedelmiltä.

Lehdet[muokkaa]

Lehdet kerätään myös varhain keväällä ennen kukintaa. Varjoissa kasvaneet eivät ole niin kitkeriä, mutta vastaavasti ei niin ravinteikkaita. Kitkeryyden saa myös pois estämällä valon pääsyn lehdille kokonaan, jolloin ne muuttuvat valkoisiksi ja maistuvat kuulemma rucolalta.

Tutkimusten mukaan lehtien muoto ei kerro kitkeryydestä. Lehtiruodit ovat kitkerin osa, joten ne kannattaa erottaa erikseen. Ne voi kuivata ja käyttää mausteena. Ruodit kuivuvat muutenkin eri tahtiin kuin lehdet. Kuitenkin on myös huomattu että kitkerissä voikukissa on enemmän ravintoaineita kuin miedommissa! (sinikka piipon kirja)

Lehtiä voi käyttää salaatissa tai muuten luovasti ruuanlaitossa.

Ravintoarvot (tuore/kuiva?)

  • 45 kcal
  • 2,7% proteiinia
  • 0,7% rasvaa
  • 0,2% hiilihydraattia
  • 14000 Ky A-vitamiini
  • 209 mg kalsiumia
  • 35 mg C-vitamiinia
  • B1-6 ja B12 vitamiineja
  • D-, E-, P-vitamiineja

Kukat[muokkaa]

Kukat voi kerätä heti niiden auettua ja ne maistuvat sellaisenaan makealta medeltä. Niitä onkin kiva napostella sellaisenaan suoraan luonnosta.

Kukkia voi käyttää myös salaatissa, sekä niistä voi tehdä voikukkasimaa laittamalla niitä kattilaan samassa vaiheessa kun sitruuna ja appelsiini laitetaan.

Lähteet[muokkaa]

  • Luonnon yrtit ja villivihannekset, Sinikka Piippo
- mm. ravintoainelistat, kitkeryysviittaus..

Linkit[muokkaa]

Lainauksia[muokkaa]

  • Neuwoja Lääkekaswien kokoojille, 1898, kirjoittanut Karl Th. Hällström. [1]
Woikukka on kewään ensimmäisiä. Sitä on pihat ja nurmikot usein keltanaan, kylwöniityillä haitallisin ja halwin rikkaruoho, josta syystä olisi sieltä häwitettäwä. Juuri, joka tästä kaswista tulee käytäntöön on nuorempana suora kuin tappi, wanhempana hiukkasen haarautunut, tuoreana sisältä walkea ja pehmeä sekä wuoden ajan mukaan sisältäwä enemmän tai wähemmän maitomaista nestettä.
Juuret kerätään myöhään syksyllä, siihen aikaan kun ne owat mehewimmät, halaistaan pitkin pituuttaan kahtia jos ne owat isoja ja paksuja ja kuiwataan ensin tuulisella paikalla ulkoilmassa sekä lopullisesti haalean lämpimässä paikassa. Täten kuiwattuina säilywät ne parhaiten toukilta ja hyönteisiltä, jotka muuten owat hywin ahnaita woikukan juuria syömään.

Kuvia[muokkaa]