Pakkopaastot osa 2

Johdanto

Katovuodet

Pakkopaastot osa 1

Pakkokokkaustaloudellisuus

Ruoanvalmistuksessa kuluu tavallisesti paljon sähköä, mutta sähkön kallistumisen takia ei tarvitse kuitenkaan vaihtaa kasvisruokavalioon. Valmistetaan alumiinilaminoidusta XPS-levystä esimerkiksi sylinterin muotoinen kuuppa, jonka sisään mahtuu niin keittiön kaikki kattilat kuin vedenkeitinkin. Sylinterin kyljet kannattaa valmistaa viiltämällä mattoveitsellä suoria vetija vierekkäin ainoastaan toisen foliopinnan läpi, jolloin saadaan taittelemalla muodostettua kaareva rakenne ehyellä sisäpinnan foliolla (hygieenisempi, helppo pyyhkiä puhtaaksi).

• Kattilaruoka voidaan esikiehauttamisen jälkeen joko jättää sammutetulle liedelle tai nostaa pannunalusen päälle, ja asettaa kuupan sisään
• vedenkeitin voidaan kelloajastaa kuumentamaan kananmunankeittovesi/puurovesi/teevesi esimerkiksi klo 4:30 yöllä, ja jättää virite yöksi kuupan alle, jolloin vettä ei tarvitse paljoa lisälämmittää aamulla (jolloin sähkön pörssihinta korkeampi, saatavuus huonompi), koska se ei ehdi jäähtyä.
  • vedenkeittimen suuaukko kannattaa tulpata esimerkiksi kuohuviinipullon korkilla, jottei keittimestä ulos höyrystyvä vesi nopeuta jäähtymistä.
• teoriassa kuupan avulla voidaan esimerkiksi eräolosuhteissa myös uuninomaisesti paistaa leipää hyvin pienellä polttimen liekillä. Foliolaminoidun XPS-levyn lämmönkesto on 120 - 200 ^oC (finnfoam-tuotekortti).
  • tällaista tarkoitusta varten kuuppaan kannattaa integroida kinkkumittari.
• kuupan yläkylkeen voidaan integroida d=32mm viemäriputki-L-liitin, joka jatkuisi (eristesukitettuna) pystyputkena, johon mutkakohtaan voidaan sujauttaa esimerkiksi sukkahousuun pussitetut aktiivihiilipelletit: tällöin muodostuu painovoimaisella imulla toimiva liesituuletin, joka puhdistaa ruuankäryt poistoilmasta ja palauttaa sen (ek. hukkalämmön) takaisin huoneeseen.
  • aktiivihiilipelletit voi korvata tulisijasta kootuilla sopivan pikkurakeiksi rouhituilla (ja pölyt pois sihdatuilla) hiilenpalasilla, kyse on teknisesti ottaen samasta tavarasta.
  • periaatteessa tällaisella kuupalla pystyy puhdistamaan myös savupartikkeleita (nokea savukaasusta, ei kuitenkaan hiilidioksidia), jos jostain syystä tarvitsisi.
  • putkiläpivedon pystyy tehdä myös esimerkiksi teräksinen irto-huonekalujalka kattilaa vasten (pohja on yleensä alumiini-teräs-sandwitchrakenne, joten vetokantaruuvein aloitusreikiin saattaisi ankkurointi onnistua) taikka esimerkiksi letkukärki-putkiliitospalalla, jonka kiristyskierrerenkaan sahaa siististi keskivaiheilta kahtia ja sitten kiristää kattilaan tehdyn reiän paikan näiden kehien väliin.

Ruuanvalmistus onnistuu energiataloudellisesti myöskin painekeittimellä. Painekeittimessä ylipaineinen vesihöyry kypsentää ruoka-ainekset pikaisesti air-fryerin tapaan. PaineKeittimen kuumat kyljet on syytä lisäeristää.

Tapa, että keittiössä pitää vain yhtä sähkörohmua päällä, kuten yhtä hellanlevyä kerrallaan, kuumana, saattaa huomaamatta vähentää sähkönkulutusta nimenomaan yhteiskunnan kovimpien eli kalleimpien kulutustuntien aikana - jotka ovat yleensä juuri niinä tunteina, kun kodeissa valmistetaan ruokaa - koska esimerkiksi kyllähän pelkästään yhtä lieden levyä käyttäen saadaan kätevästi kiehautettua esimerkiksi riisit tai perunat, siirtäen ne pannunalusen päälle siksi aikaa hautumaan kun valmistetaan kastike, ja valmistuksen vaiheiden välissä edelleen toisinpäin, keittoveden kiehuttaminen kun on silkkaa energianhukkaa lämmön kuluessa pelkkään veden olomuodon muutokseen, kun puolestaan kiehauttaminen on järkevä tapa, sillä tällöin liesi lämmittää nesteen kattilassa kuumaksi nopeasti - puoliteholla lieden termostaatti alkaa pätkimään lämmitystä lämpötilan lähestyessä säätöarvoa, suotta venyttäen lämmitysprosessia ja ruoanvalmistuksen kokonaiskestoa - ja yleisesti ottaen järkevää olisi pitää lieden lämmitysteho suunnilleen vakiona, millä kaiken kukkuraksi ryyditetään tavanomaista arkiruoan valmistamista mm. kallistaen kokkaajan etukäteen suunnittelemaan aterioiden valmistamisen vaiheet sekä kypsennysmenetelmät strategisesti.

Edelleen, kun on selvät sävelet yhdellä levyllä kokkaamiseksi, niin retkikeittimellä, jonka polttonesteenä bioetanolia (hinta noin 50 c/kWh) kokkaaminen kyllä onnistuu suhteellisen käytännöllisesti "äärimmäistä varovaisuutta noudattaen" eli esimerkiksi takanedus-lattiapellin päällä. Bioetanoli tuottaa palaessaan hiilidioksidia ja vesihöyryä, mutta ei savua.

Pakko-aromikoppa

Asetetaan kannellisennkeittoastia liedellä päälle ylösalaisin "puurokattila", jonka sisään tämä kattila tms. sopii. Keittoastia kannen ansiosta vesihöyryä ei kondensoidu/tislaudu niin paljoa tämän kopas sisäpintaan, eikä myöskään hajuja huoneilmaan. Molempian jonkin verran kuitenkin. Lämpötaloudellisuus ei ole nasa-tasoa, mutta kuitenkin ainakin yli puolet parempi, mahdollistaen ruuan valmistamisen pienemmällä liesiteholla lievemmin pohjaanpalamisin sekä edes kohtalaisen energiataloudellisen sous-vide -hauduttamisen. Ulkoastia helppo pyyhkäistä rätillä kuivaksi (tiskaaminen ei tarpeen, mikäli sisäpinnoille vain tislattua vettä kertynyt).

Pakkosoppatykitys

Eräretkeilystä tutut soppatermokset/ruokatermokset ovat helposti puhtaana pysyviä lavea-aukkoisia parin ruoka-annoksen vetoisia termosastioita. Niiden eräs toimintaperiaate, esimerkiksi kaamosvaelluksilla, on kypsentää ruoka (esimerkiksi pussimuona) vaellusetapin aikana. Tämä yksinkertainen ja varsin energiataloudellinen periaate toimii keittiökäytössäkin. Kotitaloudessa aterian eri ruokalajeja varten tarvitaan omat ruokatermoksensa, jotta niiden valmistaminen samalle aterialle onnistuisi ajallisesti, laadullisesti ja "muitta mutkitta".

Pakko-okkopossopata

Kannattaa kurkata tulisijan sisään, josko hormissa olisi hylly, johon voisi pujottaa/istuttaa teräsputken, tangon tai tapin, johon ripustaa kettinkiteline, jolloin tulisijaan voisi jättää esimerkiksi pataruokia hautumaan hiilloksen pintaan. Ks. Myös pakko-jemmalämmitin.

Pakko-jauheokkoposso

Lihakarjan sekä etenkin riistaeläinten varsin ravinnepitoisia luita ei etenkään nälänhädän alla ole mielekästä priorisoida turkis- ja kotieläimille, koska ne voidaan syödä itsekin (luut). Luujauhetta voidaan hyödyntää hitaasti vapautuvana peltolannoitteenakin, mutta ilmeisesti tällaiseen granuloidun luun lannoitetuotantoon ei riitä tarpeeksi raaka-ainetta.

Ihmisravintona - jauhelihan tai vaikkapa kastikekomponenttina kasvisruoassa - teurasluu on jauhettava varsin pieneen raekokoon (varmistaen esimerkiksi seulalla vedessä) sekä maitohampaiden säästämiseksi, että hyödyllisten ravinteiden imeytymisen parantamiseksi. Paksut luut saa kirveellä murrettua sopivan pieniin peruspalasiin esimerkiksi lihamyllyä, tehosekoitinta ja/tai sauvasekoitinta varten. Ravintoluun määrässä - eli kalsiumin magnesiumin, kaliumin ja fosforin päivittäisissä saanneissa - on tietysti syytä tähdätä yleisiin saantisuosituksiin.

Pakko-ravinteidenkeruu järvistä ja meristä

Itämeren sekä makean veden pyyntikalaa syömällä vesiin mm. maanviljelyn myötä huuhtoutunutta ravinnetta saadaan kerättyä pois merkittäviäkin määriä, mm. fosforia, jota palautuu (ek. kalanperkuujätteiden kautta kasvikuertoon). Ravinnoksi sekä ravinteina korjattavissa olevien kalalajien kantoja voidaan säädellä mm. lisäämällä vesienhoidollista hylkeenpyyntiä nykyisestä, esimerkiksi hyljeteurastamoin, joilla olisi valmiit toimitusketjut eri ruhonosille. Halli (harmaahylje) sinänsä on riistalaji, mutta sitä ilmeisestikään ei pystytä hyödyntää paikallistasolla, eikä sitä siksi vesistetä kovinkaan paljoa, mahdollisesti myös siksi, että pyyntilupien määrän lisäämiselle ei nähdä olevan perusteita.

Itämeren jatkuvasti kasvavan hallikannan ollessa nykyisin noin 26 000 yksilöä ja vuorokautisen ravinnontarpeen noin 5-7 kg/yksilö, tarkoittaa tämä Itämeren osalta nykyisin noin 130 000 - 182 000 kg:n vuorokautista kalaevästä Maija ja Janne Myrskyluodon nenän edestä.

Yksinkertainen menetelmä, jossa 'turoilla', järveen havua upottaen, on saatu elvytettyä vesieliökantaa "huimasti".

Pakko-joulukinkku ja -puuro

Etenkin joulukinkkua kypsentäessä (huom: Suomen valtakunnallisen sähkönkulutuksen tavanomainen huippukulutus on yleensä jouluaattona) kannattaa huomioida uunin etuluukun super-lämmönhukka rypistämällä alumiinifoliota, jonka sitten jotakuinkin suoristaa, mahdollisesti leikkaa keskelle pikku kurkistusreiän ja pingottaa uuninluukun sisäpintaan. Toisaalta estämään roiskeita uuninlasia vasten, toisaalta heijastamaan uuninsisäiset voimakkaat lämpösäteilyt takaisin hyötyenergiaksi. Folion koskettamista uunin kuumiin vastuksiin olisi syytä välttää, jottei alumiini takertuisi vastuksen hehkuvaa pintaa vasten.

myöskin voidaan kinkun kypsentämisen ajaksi vetää uunia muutaman sentin irti seinästä taustapinnan yläpinnan ja ehkä alapnnankin alaluukun sisällä eristämiseksi palamattomalla eristellä väliaikaisesti.

Joulupuuro puolestaan kannattaa esikypsentää vedessä, jolloin pohjaanpalamisongelmalta vältytään, eikä tarvita hämmentelyä. Toisin sanoen veden kiehautus; riisit ja mausteet (suola, ripaus vanilliinisokeria); haudutus ilman lisälämpöä; veden lisäys; toinen kiehautus; haudutus ilman lisälämpöä; maidon sekä mahdollisesti mantelin lisääminen; kevyt lisälämmitys; haudutus ilman lisälämpöä, minkä myötä antaminen jäähtyä hiukan ennen tarjoilua/varastointia.

Vielä pikkuruisemmalla energiantarpeella pääsee jättämällä riisit aluksi likoamaan tunniksi isoon määrään kylmää vettä; sitten liikojen vesien pois kaato; kiehautus; hauduttaminen; maito; loppulämmitys ja -haudutus.

toisin sanoen siis joulupuuron pystyy keittää pelkällä mikrollakin yksinkertaisesti. Tai retkikeittimellä tai takkatulella.

Pakkonysväys

Jos haluaa hyödyntää kaiken mahdollisen ruuan tarjoiluastiasta, voi tätä tarkoitusta varten varata oman tiskiharjansa, kuten harvempiharjaksisen nysvärin. Harjan avulla tarjoiluastia on yksinkertainen esipuhdistaa tilkalla vettä tai maitoa tai viiniä, minkä jälkeen tämä harja pestään erillään ruokailijoiden "likaisista" astioista, esimerkiksi kyseisen (ruokailijoiden eritteistä) "puhtaan" tarjoiluastian tiskaamisen yhtedessä. "Likaiset" tiskit pestään/esipestään eri harjalla.

Pakkomausteet ja -ravinteet

Kypsennystekniikasta tai vastaavista syistä johtuen voi olla järkevä ratkaisu maustaa ruoat vasta lautasella. Esimaustaminen suolalla kannattaa kuitenkin tehdä kypsentämisen yhteydessä, sillä suolaton ruoka-aines imee myöskin muita aromeja intensiivisemmin sisäänsä. Pöytämausteina voidaan esimerkiksi lasisiin maustepurkkeihin valmistella vaikkapa dippijauhetta, murskattua lihaliemikuutiota tai jokin yrttimausteseos. Eli vastaavalla periaatteella kuin curry tai garam masala.

Kuten mm. pikanuudeliaterioista nähdään, moderniksi deluxe-ateriaksi miellettävään maailmanlaajuisesti ultrasuosittuun eineeseen ei välttämättä tarvita kuin kämäinen klimppi hiilihydraattia + pakkomauste. Tai elitistiseen neposteluun ei sen kummempaa kuin pinkka pinnasta pakkomaustettuja hiilihydraattiläppiä.

Periaatteessa vastaaviin kulinaariulottuvuuksiin pääsee truuttaamalla keitetyn pastan päälle BBQ- tai sweet'n'sour -kylmäkastiketta.

Pakkoravinnekiisseli (jälkiruoka) syntyy esimerkiksi diettijauheista {joiden on elintarvikeviraston mukaan sisällettävä periaatteessa kaikki ravinteet ja hivenaineet}.

• tässä tapauksessa aluksi tehdään kiisselisuuruste, joka tehdään poikkeuksellisesti vehnäjauhoon.
  1. sulata nokare / lämmitä tilkkanen rasvaa kupissa mikrossa. Lisää teelusikallinen vehnäjauhoja, sekoita tasaiseksi massaksi (esimerkiksi veitsellä) ja kuumenna muutama sekuntti lisää (sihiseväksi).
  2. sekoita tasaiseksi massaksi, lisää kylmää vettä tilkka kerrallaan samalla tasaiseksi massaksi sekoittaen. Jatka kunnes suuruste on kaadettavissa kupista (kunnolla juoksevaa).
  3. kuumenna annos vettä kattilassa kiehuvaksi, kaada suuruste sekaan vispilällä samaan aikaan vispaten.
  4. Kiehauta ja lisää sekaan annos maitoa (tai jonkin verran kermaa)
  5. lisää vispilällä samalla vispaten teelusikallinen vehnäjauhoja suoraan kiisseliaihion sekaan (tai enemmän, kunnes kiisselin jäykkyys on sopiva seuraavaan vaiheeseen siirtymiseksi). Anna kiehahtaa, mutta vispaa suunnilleen kokoajan.
  6. Halutessasi anna kiisseliaihion jäähtyä hetki tässä välissä.
  7. lisää pussillinen dieettijauhetta (huom: kiisseliaihio kiinteytyy sen myötä entisestään).
• myöskin esimerkiksi perunamuusista pystyy vastaavalla logiikalla valmistamaan periaatteessa vaikkapa mansikanmakuisen jälkiruokavaahdon.

Lopputulemana helposti syötävä jälkiruoka, joka poikkeuksellisesti sisältää (kuitua lukuunottamatta) kaikki elintarvikeviraston mukaan tarvitut ravintoaineet. Erikoisratkaisuksi esimerkiksi hätätilanteisiin, joissa on joku lisäravintoa tarvitseva kaikelle (paitsi tässä tapauksessa vehnälle/perunalle) allerginen potilas kuten haavoittunut siviili tai aliravittu ikäihminen, jonka ruuansulatusjärjestelmä ei toimi kunnolla.

• tavallinen maissitärkkelys-/perunajauhopohjainen maitokiisselipohja valmistuu kätevästi esimerkiksi niin, että
  1. mitataan kuppiin pari ruokalusikallista vanilliinisokeria, pari ruokalusikallista tärkkelysjauhoa sekä ripaus suolaa.
  2. avataan avaamaton maitopurkki, josta kaadetaan em. kuppiin kylmää maitoa.
  3. sekoitetaan teelusikalla tai veitsellä seos kupissa tasaiseksi.
  4. kaadetaan kupissa oleva seos takaisin maitopurkkiin ja ravistetaan tasaiseksi.
  5. tehdään makutesti, mahdollisesti lisätään sokeria tai makukomponentteja, kuten vaikkapa jotain irtokarkkia (kaikki karkkilaadut liukenevat vesipohjauseen nesteeseen lämmityksen yhteydessä).
  6. lämmitetään maitopurkissa oleva seos esimerkiksi kattilassa liedellä tai uuninkestävissä kupeissa uunissa silloin tällöin sekoitellen lähelle kiehumispistettään (kunnes suurustuu; jotkin aromit saattavat kärsiä ylilämmittämisestä).

• tavallinen retkinuotio-pannukakkutaikina valmistuu samalla periaatteella (sitä ei välttämättä kannata valmistaa vasta nuotiopaikalla, koska kantamusten paino ei muutu):
  1. mitataan kulhoon 3 dl vehnäjauhoja sekä noin teelusikallinen suolaa.
  2. avataan avaamaton maitopurkki, josta kaadetaan noin lasillinen kylmää pastöroitua maitoa kulhoon, sekoitetaan seos tasaiseksi massaksi, johon lisätään 3 kananmunaa ja/tai banaanisosetta.
  3. laimennetaan maidolla ja/tai juoksevalla rasvalla/öljyllä juoksevaksi ja kaadetaan tyhjään 1,5 dl pulloon, kuten loput maidotkin. Valmista taikinaa 1,5 litraa.
  4. kierretään pullon korkki löysästi kiinni, annetaan laskeutua muutama minuutti, minkä myötä painetaan ilmatasku pois pullosta sekä kiristetään korkki kunnolla ilmatiiviiksi.
  5. säilyvyys trooppisissa lämpötiloissa (kuten kajakin ruumassa) hyvällä säkällä pari päivää, mutta oletusarvoisesti vain vuorokauden, kuitenkin viileämmissä huomattavasti kauemmin, jääkaapissa mahdollisesti jopa kuukauden, ellei kananmunien päiväykset pauku sitä ennen.

Pakkopasta (kuivapastan energiataloudellinen kypsennysmenetelmä)

Kuivapastan pitkä kypsennysaika johtuu pääasiassa siitä, että kypsentyäkseen pastan on ensin kostuttava kauttaaltaan. Pakkopasta valmistetaan seuraavalla yksinkertaisella menettelyllä: aluksi pastaa liotetaan kylmässä (suolalla maustetussa vedessä pastan profiilin paksuudesta riippuen puolesta tunnista tuntiin. Sitten vesi vaihdetaan puhtaaseen (suolalla maustettuun veteen) ja kiehautetaan kerran, minkä jälkeen pasta on valmista. Kypsymisen nopeus (yksi kiehautus) johtuu siitä, että kosteana pasta johtaa (ja absorboi) lämpöenergiaa huomattavasti intensiivisemmin kuin kuivana.

Pakko-muonakuivatin

Mm. erämaavaelluksille jotkut tapaavat ilmakuivata ruoka-aineksia kiertoilmauunissa. Kaikilla ei kuitenkaan ole kiertoilmauunia, mutta mikäli silti pakkomielteisesti haluaisi kuivata ruoka-aineksia, niin seuraavassa eräs sovellus.

1. Ensiksi tarvitaan pöytätuuletin. Pöytätuulettimen pääfunktio on estää hyönteisten laskeutuminen kuivattavaan ruokaan. Asetetaan pöytätuuletin lieden viereen. Tarkoittaen, että pöytätuuletin pidetään päällä koko kuivausvaiheen ajan, joten kannattaa valita hilainen malli. Suorituskyky ei ole järin oleellinen asia, joku USB-puhallinkin riittää.
2. Mikäli halutaan poistaa mahdollisesti "käryävää" kuivausilmaa liesituulettimella, asetetaan kaksi uuninpeltiä pystyyn vierekkäin ja esimerkiksi teipataan, narulla tai nippusitein "saranoidaan ne kyljestä yhteen. Asetetaan tämä ilmanohjain pöytätuulettimen vastakkaiselle puolelle liettä.
3. Mikäli mahdollista (mikäli ulkoilma verrattaen puhdasta ja kuivaa), avataan ulkoikkuna, jolloin kuivaus suhteellinen kosteus saadaan pienemmäksi. Ilman suhteellinen kosteus on ilmakuivauksen kannalta keskeisin ominaisuus.
4. Asetetaan kuivattava elintarvike kattilaan, kasariin tai paistinpannulle pöytätuulettimen eteen. Voidaan myöskin taitella leivinpaperiarkkiin origamityyliset laidat ja sitten sijoittaa se uuninpellille (uuninpellillä mahdollista alustan lämpeämistehoa voi säädellä helpommin, esimerkiksi asettamalla pellin alle toinen pelli ylösalaisin, jolloin lieden lämpö leviää tasaisemmin pellin pohjaan eikä kuivattava tuote tummu vahingossa. Edelleen, tämän päälle voidaan sijoittaa uunin grilliritilä, jollaisesta järjestelystä saattaa olla apua litteitä levyjä tai viipaleita kuivatessa. Puolestaan jos kuivattava tuote on murumaista (kuten jauheliha), voidaan (muumimukien avulla) pinota uuninpelleistä kuivaustornikin tuulettimen eteen.
   • mikäli kuivattavaa elintarviketta tarvitsee myös kypsentää paistamalla, kuten liha, aloitetaan paistamisella. Liesituulettimen lisäksi pöytätuuletin voidaan jo tässä vaiheessa kytkeä päälle.
   • mikäli kuivattava elintarvike on kypsää, mutta kosteaa, kuten purkkihernekeitto, tasataan tavara tasaiseksi kerrokseksi pannulle, aloitetaan kuivaaminen matalilla lämpötiloilla.
   • mikäli kuivattava elintarvike on lunnostaan melko kuivaa, kuten sienet, ei lisälämmitystä tarvita välttämättä lainkaan. Lisälämmitys, vähäinenkin, aiheuttaa kuivausilman suhteellisen kosteuden alenemisen paistinpannun pinnan ilmakerroksessa, jolloin sen kuivausteho oaranee ja kuivuminen nopeutuu.
5. hissukseen tai tasaisin välein sekoitellaan lastalla, muusataan haarukalla, rikotaan vispilällä ym, jotta kuivattava elintarvike ei pinttyisi pannun pintaan eikä paakkuuntuisi.
6. voidaan lopuksi ajaa tavara morttelin / seulan kautta vielä. Ja sijoittaa pussiin/purkkiin korona-kotitestipakkauksesta jemmattu kosteudenpoistajapussukka (myrkytön) kuivatun elintarvikkeen sekaan tai pussin/purkin sisäkylkeen/kanteen teipaten.

Pakko-köyhän ritarin muonakuivain

Tämä sovellus perustuu oletukseen, että vähänkään vanhemmissa asunnoissa liesituulettimen imu on joko relein tai putkituksin osa asunnon normaalia poistoilmanvaihtoa ja sinänsä kokoajan aktiivinen.

1. ensiksi aukaistaan liesituulettimen rasvasuodatin kehyksineen ja putsataan se pintapuolisesti.
2. kääritään rasvasuodattimen kehyksen istukkaan alumiinifoliosta parin kierroksen paksuinen lieriö, jonka särmä viimeistellään esimerkiksi varovasti laskostaen tai rullaten.
3. asetellaan/murustetaan kuivattavat elintarvikkeet unninpellin päälle (jossa talouspaperia, sanomalehteä, leivinpaperia, leivinliina tai pyyhe)
4. kohotetaan (esimerkiksi muumimukein) tämä uuninpelli lieden pinnasta lähemmäs alumiinifoliolieriön alareunaa.
   • Tämän lieriön alareunan eteen muodostuu, kun liesituulettimen ilmanpoisto on toiminnassa, pallonmuotoinen (radiaalisesti impuaukon alipainekeskipistettä kohti suuntautuva) imuvyöhyke, joka tietysti rajautuu ja tehostuu kyseisen uuninpellin vaikutuksesta niin, että ilmavirrat uudelleenohjautuvat etenkin näiden kuivattavien elintarvikkeiden tasalle.
5. hätistellään ja pyydystetään mahdolliset kärpäset pois.

1. voidaan myöskin esimerkiksi saranoida kaksi identtistä tarjotinta tai uuninpeltiä pitkiltä sivuiltaan keskenään(esimerkiksi teipinpaloin molemmin puolin), ja tämä varsin vakaa "teline" asetellaan pystyyn liesitasolle (esimerkiksi avoin puoli lieden taustaseinää vasten, jopa siihen teipaten), jolloin sen päälle voidaan asettaa raskaskin tarjotin kuivattavine elintarvikkeineen. # Vieläpä, jos saranoinnit kestävät lämpöä, voidaan pystytelineen takaiseen koteloon jäävillä lieden levyillä lämmittää kuivaustarjotinta. Tietysti voi myöskin sijoittaa jonkun polttimen, kynttilän tai tuikkuja lämmittämään kotelointia - omalla vastuulla (kuten tähänkin asti), koska liesituulettimen imiessä normaalisti ilmaa, nämä koteloinnista poistuvat lämpimät savukaasut kantautuvat pois huoneilmasta (eivätkä lainkaan esimerkiksi kontaminoi kuivattavia elintarvikkeita).
   • Voidaan myöskin etukäteen lämmittää kannellinen vesikattilallinen, joka sijoitetaan tämän pystykoteloinnin sisään, joka jäähtyessään luovuttaa lämpöenergiansa periaatteessa kokonaisuudessaan kuivauspellin/tarjottimen pinnan kautta pois.

Pakko-rutiköyhän irtolaisen muonakuivain

1. ensiksi puhdistetaan liesituulettimen alapinta sekä rasvasuodatin kehyksineen
2. pinotaan erikokoisista kattiloista torni ulottumaan 5-15 cm etäisyydelle liesituulettimen alapinnasta.
3. asetetaan tornin päälle uuninpellin (tai tarjottimen) päälle asetellut kuivattavat elintarvikkeet.

• Liesikuvussa saattaa myös olla sisäänpäin pokatut peltisärmät, jolloin hieman sivuttain kääntäen uuninpellin tai tarjottimen saattaa olla mahdollista sellaisenaan ripustaa vastapäisistä kulmistaan liesituulettimen alapintaan, teippivarmistuksin.

Pakko hernis

Ilmatiiviisti pakatun einesruuan kuivaaminen teollisuusmittakaavassa onnistuu steriilisti ja todennäköisesti helpoimmin, jos on astia, johon on mahdollista ylläpitää tyhjiötä.

1. tyhjiön ylläpitäminen onnistuu esimerkiksi järjestelmällä, jossa on useampi ilmayhteyden kannalta sarjaan liitetty alipainekammio, jonka kunkin sisällä on mikropumppu (5VDC) pumppaamassa ilmaa ulospäin. Nämä pumput voidaan liittää kukin omaan säädettävään ajastinreleeseensä, mutta ne voidaan antaa pyöriä myöskin keskeytyksettä (mikä kylläkin kuormittaa etenkin ympäristön painetasoja lähenteleviä pumppuja).
2. kunkin välikammion sisään sijoitetaan rätti/käsipyyhe.
3. pakkaukseen, joka sisältää kosteaa ruoka-ainetta, kuten hernekeittoa tai vaikkapa valmisaterian, merkitään lakkatussilla piste, josta kohtaa tuikataan nuppineulalla pieni reikä.
4. pakkaukset sijoitetaan tyhjiöksi imettävään astiaan, joka suljetaan ilmatiiviisti.
5. käynnistettäessä pumput, nämä kuivattavat einesruuat asettuvat ns. veden kolmoispisteen mukaiseen tasapainotilaan ja kosteus alkaa haihtua niistä ja kondensoitua mikropumppujärjestelmän välikammioiden käsipyyhkeisiin/kerääntyä kyseisten välikammioiden pohjalle.
6. voidaan esimerkiksi lämpötila-anturein tarkkailla tyhjiökammion lämpötilaa, joka aluksi laskee nollaan celsiusasteeseen, mutta einesten kuivaessa lopulta kokonaan, lämpötila alkaa tasoittua ympäristön lämpötilaan.
7. lopuksi sinetöidään nämä lakkatussinkohdat vaikkapa uudella pisteellä samaista tussilakkaa.

Pakko-vatsajarrutin

Sokeripitoisten elintarvikkeiden sekä"valkoisien hiilihydraattien", kuten pasta, nauttimisessa elimistölle haasteena on näiden komponenttien nopeasta ihmeytymisestä johtuvat verensokeripiikit. Tällaiset sokeripiikit toisaalta kuormittavat elimistön insuliinivastetta (maksa-haima-munuaiset-akselia), toisaalta lihottavat, toisaalta vähitellen muuttavat solujen metaboliikkaa siten, että solukalvot kytkeytyvät matalaan tulehdustilaan (metabolinen oireyhtymä), jolloin niiden energiantarve vähenee entisestään ja energiasta entistä isompi osa päätyy rasvasoluille. Jolloin ihminen "alkaa lihoamaan" ja samalla tämä matala tulehdustila elimistössä altistaa monille sairauksille kehon.

Erään tutkimuksen mukaan näiden "valkoisten hiilareiden" kypsentäminen ja sitten jäähdyttäminen jääkaapissa ennen lämmittämistä ja tarjoilua aiheuttaa, että osa näistä nopeista hiilihydraateista muuntuu imeytymättömiksi hiilihydraatieiksi ("kuiduksi"). Tällainen ei ole kuitenkaan varsinkaan nälänhädän aikana taloudellista ateriointia, vaan periaatteessa optimaalisinta olisi nauttia nämä hiilihydraatit sellaisen lisukkeen kanssa, jonka vuoksi elimistö joutuu hidastamaan ruuan virtausta suolessa. Tällöin toisaalta kylläisyydentunnekin pysyy pitempään. Tällainen ruuansulatusjärjestelmässä hitaasti imeytyvä ravintoaine on esimerkiksi proteiini ja rasva.

Todennäköisesti olisi mahdollista löytää jokin erityisen paljon ruuansulatusjärjestelmää hidastava ruokayhdiste tai mauste ilman patentoitavuutta. Esimerkiksi jokin proteiinipitoinen jauho, kuten hernejauho (tai kuivattu ka jauhettu säilykehernekeitto). Tällöin tällaisen hyvin yksinkertainen maustesirottimests jauheen sirottaminen esimerkiksi pastan sekaan saattaisi loiventaa aterian jälkeisiä verensokeripiikkejä ja torjua tuota mm. suomalaisten kansansairautta, metabolista oireyhtymää, samalla optimoiden nopeiden hiilareiden käyttöä aterian pääkomponenttina. Todennäköisesti tällainen proteiinikomponentti kannattaa sirottaa jo pastan ja vastaavan kypsennysvaiheessa, jotta proteiinimolekyylit ehtivät tarttua/ineytyä hiilihydraattiaineksen pintaan, jottei se huuhtoutuisi irti siitä ennen suolistoa.

On myöskin mahdollista, että mm. kiinalaiset nuudeliannoksien valmismausteseokset on tällaista metabolista ilmiötä silmälläpitäen hienosäädetty, eli eräs vastaus saattaisi löytyä niiden tuoteselosteista. Tämä tämän alaotsikon mukainen vatsajarrutin, kuivattu hernekeittojauhe, olisi kuitenkin suomalaisittain monipuolisemmin käyttökelpoinen tuote. Kenties samansuuntainen talialaisversio voisi olla kuivattu parmesanjauhe. Fokuksena siis vähäisin makukompromissein mahdollisimman vähäisellä määrällä edullista lisuketta "kyllästää" hiilihydraattiaines virtaamaan oleellisesti hitaammin suolistossa.

Nopeiden hiilareiden imeytymisen hidastaminen saattaa toisaalta aiheuttaa närästystä, ketkä sellaisesta ennestäänkin kärsivät. Närästykseen eräs käytännön konsti on aterian osien nauttimisjärjestys: vasta nopeiden hiilareiden jälkeen syödään proteiinipitoisempia osia, eikä ennen sitä. Tällöin erään hypoteesin mukaan hiilihydraatteja liottavat vatsahapot pääsevät virtaamaan ohutsuolessa eteenpäin vapaammin kuin taaksepäin, jolloin ne eivät päädy vuotamaan ohutsuolesta mahalaukkuun.

Keitinveden valuttaminen pois kikkarapastan sisältä

Makaronien ja muiden kummallisen muotoisten pastamuotojen taskuihin jää helposti vettä, jolloin keitinvedet voi valuttaa esimerkiksi kattilan omalla kannella niin, että kantta pyörittää hitaasti edestakaisin kattilaa kallistaessa. Kun kallistuskulma on tarpeeksi jyrkkä, pasta-annos pyörii kannen mukana, jolloin vedet valuvat pois makaronien sisältä.

Pakkopastakastike

Kastike, joka maistuu pastalta ja onkin silkkaa nisua, valmistuu suurustamalla vehnäjauhot mikrossa (pari fingerporillista vehnäjauhoa, nokare rasvaa; sula rasva sekoitetaan vehnäjauhoineen tasaiseksi massaksi, jota lämmitetään kunnes sihisee; lisätään yhdessä tai useammassa sekoitusvaiheessa annos kylmää vettä; pyöräytetään mikrossa, kunnes nesteen kuumetessa se samalla suurustuu paksuksi kastikemassaksi) ja sitten sekoittamalla kastikeaihio valmiiden makaronien tai nuudelien keitinveteen. Pastat, esimerkiksi pannulla paistetut, voidaan tarjoilla eri kulhoista. Voilà.

Pakkonuudelointi

Mikäli maustetun nuudeliaterian hinta on edullisempi kuin maustamattoman, voi maustamattomia nuudeleita tarvitessaan tyhjentää tarpeettomat mausteseospussit maustepurkkeihin, joissa on mausteensirotin-välikansi. Tällöin näitä aromeja on helppo hyödyntää myöhemmin. Lisäksi mikäli eri perheenjäsenillä on erilaiset makutoiveet.

Pakko-maalaiskastike

Kastikkeen vehnäjauhosuurustamisen sijaan voidaan ottaa perunakattilasta pari kypsää perunaa muussattavaksi kastikeaihion suurusteeksi, valmistaen kastike muina miehinä (muilta osin) kuten ennenkin.

Pakko-sishu

Sushi-artisaanitaiteilun junttiversio, jossa tarvitaan ensiksikin uuttaperunaa, perunamuussia, makaronia tai riisiä, joka on keittämisen jälkeen pakattu pakasterasioihin jääkaappiin jämähtämään, siitä varovasti voiveitsellä kuutioita leikaten. Sitten tarvitaan useita erilaisia kylmäkastikkeita ja raakaruokaa, kuten esimerkiksi miniluumutomaatteja, sieniä ja graavilohta jääkaappikylmänä. Ruokailu on käytännössä fine-dining -tyyppistä pikkukekojen pala palalta napostelua.

Shampoopullon/kiisselimäisen kastikkeen pullon heruttaminen tyhjäksi

Eräänä 'valuvikana' nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa on elastisten pullopakkausten, jotka sisältävät geelimäistä tuotetta, kuten puuliimaa tai yogurttia, saaminen tyhjäksi.

1. Kohtuullisen hyvä konsti tähän on, että aluksi painetaan jonkin verran ilmaa ulos pakkauksesta, sitten pullon annostelunokan sulkeminen.

1. Sitten tartutaan pakkausta pohjasta, varmistetaan korkkiosan puhtaus sekä tiiveys ja joko heijataan edes-takaisin alaviistoon (keskipakoisvoimalla) tai sitten pyöritetään pystysuunnassa suorin käsivarsin (voimakkaampi keskipakovoimaefekti).

1. Pysäytetään liike ala-asentoon (pakkaus ylösalaisin) ja avataan korkki/annostelunokka. Tällöin pakkauksen sisäinen alipaine estää tuotteen purskahtaminen syliin, eli vihdoin ja viimein mahdollistaen myöskin purkinpohjien saamisen käyttöön siististi.

Pakkosavuutin

Mikäli takkapuuta ei ehdi kuivata ennen käyttötarvetta, voidaan tehdä pöllistä pelkka tai parru yksi tai useampi poikittainen läpiporaus (pitkittäin riviin), jolloin muodostuu adventtikynttelikön tapainen "jätkänkynttilä"/"rakovalkea". Pelkka-aihio on helppo kirveellä valmistaa, ja se on syytä mitoittaa tulipesään sopivaksi - tai tuhkaluukkuun. Pakkosavuutin-aihion ympäri pyöräytetään yksi tai useampi rautalanka-lenkkisidos, joita kiristellen saadaan savuutinta poltettua kauemmin yhtenä palana.

Pakkosavuuttinen käyttöönotto tapahtuu kääntämällä savuutin poikittain takassa, ruiskauttamalla poranreiän keskivaiheille sytytysnestettä ja polttamalla hetki näin päin, annetaan sammahtaa. Poranreikien kyljet kuumenevat kuivahtavat, kutistuvat, halkeilevat, hiiltyvät ja näin alkavat kuivahtaa. Käännetään savuutin reiät pystysuuntaan odottamaan ensimmäistä käyttökertaa. Käyttöönotto voi tapahtua myös täyttämällä pystysuuntaiset reiät pieneksi silputulla, jopa tehosekoittimella hienonnetulla, sanomalehtimassalla. Tämä "hengittävä" massa imee kosteutta reiän kyljistä, kuivuen reiän läpi hiljalleen virtaavan ilman vaikutuksesta. Tällä tavoin tehostaen puun kuivamista, ja toisaalta kuivuttuaan tarpeeksi, toimien sytytysmassana.

Pakkosavuutin on helppo sytyttää ja (esim. märällä WC-, serla- tai sanomalehtipaperin palasella yläpinnasta tukahduttamalla) sammuttaa tarpeen mukaan, ilman häkäongelmaa (hiilipinnat sammuvat tukahtuessaan heti, eivätkä jää hehkumaan).

Ks. myös pakko-valkeutus ym.

Pakko-halkolämmitys

Mm. mummonmökin kaltaisissa vanhemmissa rakennuksissa tyypillisesti on milloin tulisija, milloin kakluuni, porinmatti, kamiina tai leivinuuni jopa huonekohtaiseen lämmittämiseen, etenkin talvisaikaiseen käyttöön.

Kosteiden polttopuiden pikakuivatus onnistuu esimerkiksi siten, että puista kuoritaan/pölleistä halotaan ensin tai kunkin pöllin polttopuiksi pilkkomisen jälkeen kuoren puoleiset vuosirenkaat erilleen. Ne voi esimerkiksi vaikka sitten kiristää liimuksiin takaisin yhtenäiseksi pökkelöksi, jollaisista saa esimerkiksi säilytysastioita, penkkejä, kompostilaatikon, korotetun viljelypenkin tai vaikka jätesäkki-roskisastian rakenneltua helposti. Kostean puun halkominen onnistuu lyömällä suhteellisen kevein napautuksin samalle halkaisulinjalle, jolloin samat puun säikeet ottavat vastaan ballistisen iskun puuhun, ja sitkeämpikin pölli pilkkoutuu vähäisellä huhkimisella.

Polttopuiksi kelpuutetaan ne halot, joissa ei ole puunkuorta mukana. Nämä roskaamattomat polttopuuaihiot tuodaan sisälle kuivamaan esimerkiksi kestokasseissa. Puukasseja voidaan sijoittaa kuivamaan esimerkiksi saunahuoneen jälkilämpöön, lauteiden alle (huom mahdollinen paloriski kiukaasta) tai puhtaaseen tulisijaan irtohalkoja pinoten.

Koska polttopuut eivät sisällä kuorta ym. heterogeenisesti palavaa massaa, ne hieman kosteinakin palaessaan savuuttavat sihteellisen vähän. Palopesän yläpuolinen sekundäärinen ilma on tärkeä seikka palamisen optimaalisuuden kannalta.

Märkien polttopuiden pakkosytytys onnistuu esimerkiksi aluksi pienien sytytysklapeja kahtia sahatuista (puolet lyhyemmistä) polttopuista, mikä onnistuu esimerkiksi puukolla ja lyöntiklapilla. Pikakuivataan nämä klapit pyöräyttämällä paperin päällä mikrossa pari minuuttia. Kun märkien (kuorettomien) puiden kanssa poltetaan kuivia puita (jotka antavat puhdasta liekkiä), eivät märätkään puut savuuta. Tällöin märkien polttopuiden savukaasut lämmittävät muuria ym. suunnilleen yhtä hyvin kuin kuivana poltettavien, joskin kosteampi savu nokeaa hormia enempi.

pakkokamiina

Sähkökatkon aikaan ilmanvaihtokin on keskeytynyt, jolloin sisäilman alipaine tasaantuu ja rakennuksen ilmanvuotojen "ansiosta" takan hormikin vetää ilman takkaimurin päälläoloakin. Näin ollen takkaan voidaan tällöin sijoittaa tällainen erityisvalmisteinen kamiina, jossa on yksi liesilevy.

• valitaan/hankitaan kyllin isokokoinen kattila (tai paksupohjainen vuoka), joka aluksi käännetään ylösalaisin ja porataan d=25mm reikä noin puoleenväliin pohjan paksuutta. Loppuosa reikää porataan kapeammaksi.
• asetetaan tämä kattila ylösalaisin takan arinan päälle ja sitten pujotetaan esimerkiksi metrin pituinen kromattu vaatetanko reiän kohtaan. Kun arinan alla pidetään valkiaa, paloprosessi keskittyy kattilan sisään ja vaatetangon sisään muodostuu hormi-imu, joka tiettyyn rajaan asti jaksaa imeä kaikki muodostuvat savut kattilan sisältä, jolloin kokkailu onnistuu suhteellisen siististi takanluukku auki, ja toisaalta auki olevasta luukusta kattilapinta samalla lämpösäteileekin huoneeseen paremmin.

pakkopoltin

Esimerkiksi sähkökatkon aikana ja/tai asunnoissa, joissa ei ole tulisijoja, voidaan silti polttaa nk. koristekamiinoissa edullista bioetanolia, joka palaa puhtaasti hiilidioksidiksi ja vesihöyryksi 1 - 2 kW teholla (polttoarvo 5,4 kWh/litra eli lämmityskustannus vajaa euro per kWh, joten energiamuotoon liittyvän koristeellisuus-lisäarvon merkitys painottuu etanolikamiinaa lämmitysmuotona käytettäessä eli sitä kannattaa käyttää etenkin ajankohtina kun on ihmisiä koolla).

Myöskin retkikeittimien sinol-polttimessakin voidaan polttaa bioetanolia huoneen lämmittämiseksi. Tällaisessa koristepolttimessa polttimen viileät pinnat kannattaa maalata akryylivärillä (joka on varsin paloturvallinen ja lämmönkestävä aine) huoneen/aluslautasen kanssa stemmaan ja polttimen sammuttamiseen tarvittava korkki lähettyvillä.

Periaatteessa voidaan polttaa kuin koristekamiinaa tai pöytäkynttilää, varmistaen tietysti polttimen kunto, tukeva alusvati, esimerkiksi kahvikuppi ja sen aluslautanen taikka palava poltin koriste-teepannun sisään (palavan polttimen turvallinen siirtely, retkikeittimen oma pidike/teline polttimelle on todennäköisesti kätevä vaihtoehto) sekä mm. ettei esimerkiksi kattovalaisin lämpene ja ettei muita syttyviä materiaaleja ole syttymisetäisyydellä. Sammutus tukahduttamalla.

Jos haluaa rakentaa erityisen bioetanolilämmittimen, se onnistuu esimerkiksileikkaamalla villaveitsellä mineraalivillasta kartiomainen palanen (ylhältä suippeneva palanen johtaa kapillaarisesti tehokkaammin bioetanolin villapalasen yläosiin), asettamalla se tukevan kattilan pohjalle ja täyttämällä kattilan pohja bioetanolilla. Tällaisen polttimen liekki saattaa kivuta sen verran korkeaksi, että paras pitää tulipesässä se palamassa. Periaatteessa on kuitenkin niin, että kunhan hiilidioksidi-ilma pääsee virtaamaan ulos tulipesästä (huoneeseen päin), ei hormin tarvitse olla auki. Tällöin saadaan isompi osa lämmöstä talteen. Heti kun pata on sammunut, kannattaa laittaa kansi päälle, jottei bioetanolin hajua jäisi haihtumaan huoneilmaan villan sisästä).

Poltin voidaan mahdollisesti asettaa myös palavista materiaaleista tyhjennettyyn kylpyhuoneeseen, jolloin lämmin hiilidioksidi-ilma lämmittää kaksisuuntaisen ilmanvaihdon lämmön rekuperointikennoston kautta rakennuksen ilmanvaihdon tuloilmaa jollakin hyötykertoimella.

Retkikeittimellä kokkailu on syytä tehdä ulkona tai tulisijassa('liikaa liikkuvia osia', kuten että jos polttimen tulikuumien osien päälle roiskahtaa vesipisaroita).

Bioetanolin valmistuskapasiteetti on suuri, sillä sitä on ollut tapana sekoittaa bensiiniin. Bioetanolia olisi mahdollista siis paukkupakkasia ajatellen sellaisenaankin suurella voluumilla myydä sisätilojen lämmitykseen.

Pakkorakovalkea

Jos on kaksi kuivaa, liian paksua halkoa, voi asettaa ne ensin kylki kylkeen tulisijaan (pitkittäin), sitten raottaa etureunaa muutaman sentin ja sytyttää väli kuivilla havuilla, tuohella tai hiilenpalasilla. Rakovalkea syttyy lopulta siitä kohtaa puuta, jossa etäisyys on optimaalinen palamisen kannalta. Tämä huomioiden palautetaan puut jälleen yhdensuuntaisiksi, mutta nyt kauttaaltaan todetun paloetäisyyden päähän toisistaan. Rakovalkea leviää melko nopeasti halkojen välisen raon koko pituudelle.

Pakko-luomuautoilu

Vetyautot ovat tulipaloriski. Maakaasukäyttöisten ajoneuvojen tankkaaminen on hankalaa kentällä (esimerkiksi jos polttoaine loppuu tien päällä kesken), koska siihen tarvitaan erikoislaitteistoja. Tällaisen ongelmatiikan judoaminen onnistuu varsin yksinkertaisesti: valmistamalla esimerkiksi ydinenergialla synteettisiä polttonesteitä, jotka soveltuvat voimanlähteiksi jo käytössä olevaan autokantaan.

Ilmiöitä/reaktioita, joiden kautta voidaan tuottaa ydinpolttoaineella suoraan vetyä (synteettisten polttonesteiden perus-raaka-aine) hyvinkin energiataloudellisesti, on ilmeisesti useampia - ainakin eräs nimeltään LENR, toinen HHT. Tämänkaltaisia synteettisiä polttoaineita ilmeisesti jo käytetään mm. kilpa-autoissa. Vedyn tuottaminen on kallista, mutta niin tarve teollisuudessa on lisääntymään päin kuin myöskin sitä syntyy joidenkin teollisuusprosessien sivuainevirtana. "Empiirisesti" tämä tarkoittaa, että vedyn siirtoputkistoille on jo tilausta, ja näin ollen ydinenergiavedyn tuotantolaitoksillekin tulisi olemaan puitteet.

- sivumainintana. Koska valtamerien alla on löydettävissä käsittämättömän paksuja esiintymiä hiiltä sekä öljyä, se viittaa sellaiseen, että joskus menneisyydessä on ollut niin, ettei vettä ole ollut niin runsaasti kuin mitä nykyisin valtamerissä on, vaan iso osa merenpohjista on ollut kuivaa maata. Ja biosfääri on sisältänyt runsaasti hiiltä. Tällaisissa hypoteettisissa olosuhteissa on todennäköisesti ollut niin, että ilmakehä on sisältänyt paljon nykyistä enemmän happea (korkeampi ilmanpaine, ehkä 2-3 bar), ja näin ollen vesimolekyylin toinen alkuaine vety on joko peräisin maapallon omista vulkaanisista lähteistä sekä/tai sitten se on päätynyt maapallolle avaruudesta. Korkeammasta happipitoisuudesta johtuen lahottajamikrobeja olisi ollut niin vähän, että kasvusto ei olisi päässyt lahoamaan eikä mätänemään, vaan se olisi sadeveden vaikutuksesta vain muuttunut velliksi, josta päällimmäinen kasvustokerros olisi imenyt ravinteita ja vettä juurillaan elävän floran ja faunan käyttöön. Sadeveden mukana maaperän altaisiin saostuva humus sekä valtavan paksut floran alapuoliset hiilikerrokset olisivat, vedyn ja hapen ragoidessa keskenään ja sataen vetenä maahan, lopulta hautautuneet vesiliejuun: ehtimättä alkaa maatua ilmakehän happipitoisuuden laskemisen ja mikrobien hajottamisprosessien kiihtymisen vaikutuksesta (paitsi paikallisissa happitaskuissa mädäntyä, jolloin on muodostunut metaanipesäkkeitä. Jäljistä päätellen kyse on ollut maailmanlaajuisesta tapahtumasta. Tällainen hypoteesi (fossiilisten polttoaineiden muodostumiselle) huomioon ottaen LENR:n sekä HHT:n kaltaisilla tekniikoilla saattaisi olla mahdollista syntetisoida suuria määriä vetyä (hiilivetyinä) pois luonnonkierrosta mm. biosfäärin ja ilmakehän kemiallisen tasapainon parantamiseksi sekä kuivan maanpinnan lisäämiseksi maapallolla. Jos selkeästi ilmenisi, että maapallolla olisi joskus menneisyydessä vallinnut vastaavat olosuhteet, niin tällaisten olosuhteiden palauttaminen saattaisi olla harkitsemisen arvoinen asia, mutta jos taas näin ei olisi koskaan ennen ollut, sellaisten olosuhteiden tavoittelu olisi varsin kyseenalainen hanke. Fossiilisten polttoaineiden esiintymien sekä energiamäärien valtavuus viittaavat sellaiseen, että korkeampi happipitoisuus on aiheuttanut, ettei mikrobien hajotustoimintaa ole juuri ollut, vaan humusta on kertynyt paksulti päällekkäin, eli uuden kasvuston kasvaessa jatkuvasti vanhan päälle. Miten tällainen ikimetsikkö realisoituisi maapallolla, todennäköisesti se palaisi metsäpaloissa vähän väliä. Näin ollen voimme päätellä, että fossiiliset polttoaineet ovat kasvaneet ympäristöissä, joissa on esimerkiksi sadellut tai ollut sumuista jatkuvasti.

Maailmanlaajuiseen (oletettavasti* yhteen yksittäiseen "geologiseen shokkiin, johon sisältyy ainakin vesitulva") viittaa myöskin se, että öljykenttiä esiintyy varsin tasaisesti ympäri maailman. * hypoteesi perustuu olettamukseen, että koska esiintymät ovat skaalaltaan niin isoja, niin ekosysteemit ovat niiden välisinä aikoina ehtineet "räjähtää" valloilleen (todella massiivisiksi biologisiksi kerroksiksi), niin näin ollen tällaiset valtavat tulvakatastrofit ovat olleet erittäin harvinaisia, ja niiden aiheuttajamekanismit ovat todennäköisesti irreversiibelejä, ja lopputulema on täsmälleen sama riippumatta siitä, olisiko näitä ollut yksi vai esimerkiksi viisi erillistä. Tulvakatastrofi(e)n massiivisuuteen viittaa se, että tällaiset massiiviset biologiset patterit (ja fossiilit) ovat hautautuneet anaerobisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan (kertaheitolla). Fossiilien, joiden syntymekanismi saattaa liittyä mainittuun hypoteettiseen tulvakatastrofiin, perusteella voidaan yrittää johtopäätellä yhtä ja toista. Esimerkiksi polystraattisista fossiileista voidaan päätellä, että loppujen lopuksi nykykäsityksen mukaan eri vuosimiljoonia/aikakausia indikoivat maakerrostumat saattavat ainakin toisinaan olla vain samassa hytäkässä muodostuneita eri maalajien/liejuvirtausten faaseja. 'Polystratic fossiles' -käsitteellä tarkoitetaan pystysuuntaisia (esimerkiksi puiden) fossiileja, jotka löytöpaikassaan läpäisevät useita sitä ennen miljoonien vuosien aikana muodostuneiksi "aikakausikerrostumiksi" pääteltyjä sandwitch -mallisia maakerrostumia.

Jos ainakin osa tällaisista valtavan pitkiä geologisia aikakausia indikoiviksi päätellyistä "sedimenteistä" ovatkin osoittautuneet "samana syksynä" muodostuneiksi, niin aksioomaa, että ne kerrostumat, joissa tällaista ilmiötä ei olla löydetty, olisivat siltikin - eli saman päättelyketjun tuloksena - satojen vuosimiljoonien aikana muodostuneita, saattaa olla tarvetta tarkistaa. Aikajanan avulla näiden hypoteesien erilaisuuden havainnollistamiseksi, jos yhtä vuotta kuvaisi yksi millimetri, sata miljoonaa vuotta olisi silloin 100 kilometriä.

Tieteellisten tutkimusten perusteella merien litiumpitoisuus on alentunut (yhden tai useamman shokin yhteydessä) kaikkiaan nähtävästi lähtötasoltaan 180 mmol/l nykytasolle 27 mmol/l (samaten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on rajusti vähentynyt, mikä luonnollisestikin liittyy nykyisten hiilivetyjen muodostumisvaiheeseen). Täten tulvakatastrofihypoteesia/-paradigmaa on mahdollista täsmentää sen verran, että meret olisivat tuolloin [tietenkin] laimentuneet enintään 15%:iin (merivesien määrä kasvanut 6,7x). Tällainen oikeastaan melko pieneltä kuulostava skaala on todennäköisesti ilmennyt "maastossa" sitäkin vähäisempänä muutoksena, sillä jos käytetään sen verran mielikuvitusta, että kelataan ajallisesti taaksepäin nykyiset pintavesien uurtamat väylät ja altaat pois maastosta, niin todennäköisesti maastossa on ollut tiheälti pieniä, sadevesien muodostamia lampimaisia makean veden altaita. Mikä toisaalta välttämättä merkitsee geologisesti paljon laajempia pinta-alakokonaisuuksia suhteessa vesivoluumiin kuin mitä nykyiset isot ja syvät, yhtenäiset merivesialtaat, mutta tällaisten lampien määrällisestä paljoudesta johtuen niiden valumaurat kohti merta ovat olleet hitaita, jolloin tällaisiin ylävesialtaisiin on "patoutunut" paljon makeaa vettä puskuriin ja siis biosfäärin käyttöön. Eli tästäkin syystä meret ovat olleet pieniä ja niiden litiumpitoisuudet suuria.

Toisin sanoen loppujen lopuksi nykyistä huomattavasti pienempi prosenttiosuus maapallon koko vesimäärästä on maannut silloisissa merissä, sillä isompi osa vesistä on maannut makeana vetenä hulevesipattereissa sekä tietenkin sillosessa ilmakehässä. Näin ollen otaksumme, että vaikka itse merien vesien määrä olisikin seitsenkertaistunut, niin veden kokonaisvoluumi maapallon pinnalla pohjavesineen ja kaasukehineen ei ole todennäköisesti läheskään seitsenkertaistunut, vaan jopa vain esimerkiksi vähän yli kaksinkertaistunut.

Pakko-apinahypoteesin kumous

Apinahypoteesilla tässä tapauksessa viitataan muuan evoluutioteoreetikon spekulointiin, että tarpeeksi monta apinaa näpyttelemässä sattumanvaraisesti tuottaisi lopulta Shakespearen koko kirjallisen tuotannon.

1. tarkastellaan hypoteesia spekuloimalla lähtötilanne, että Shakespearen tuotannon kirjoittamiseen soveltuvassa kirjoituskoneessa välilyönteineen ja välimerkkeineen yhteensä 35 painiketta.
2. hypoteettinen tehtävänanto apinalle kirjoittaa sattumanvaraisin painalluksin pelkkä yksi iskusana: pro-evoluutioteoria! .
3. merkkimäärä iskusanassa pro-evoluutioteoria! on 20 merkkiä.
4. 35²⁰ = 7.60958350159e+30 ≈ 7 600 000 000 000 000 000 000 000 000 000
5. apinan rämppäyksen onnistumisen todennäköisyys 1 : 7 600 000 000 000 000 000 000 000 000 000
   • esimerkiksi valovuoden pituus on 9,46·10¹² km = 94 600 000 000 000 metriä
6. tehdään hypoteettinen empiirinen koe, jossa valovuoden välimatkalla olisi yksi apina joka metrillä rämppäämässä (joka kerta 20 merkkiä per rämppäys) satunnaisesti kirjoituskonettaan keskimääräisellä nopeudella 1 rämppäys per sekunti koko valveillaoloaikansa 15 h/vrk yhtäjaksoisesti neljän miljardin vuoden ajan.
7. 94 600 000 000 000 m * 1 kpl/m * 15 h/vrk * 3600 sek/h * 365 vrk/v * 4 000 000 000 v = 7.458264e+30 ≈ 7 500 000 000 000 000 000 000 000 000 000 rämppäystä, joista todennäköisyydellä 1 : 1 eli lähes täsmälleen 50% todennäköisyydellä ei löydy kertaakaan tehtävänannon mukaista iskusanaa pro-evoluutioteoria!, mutta 50% todennäköisyydellä löydetään (kertaalleen).
   • Näin ollen johtopäätellään, että em. apinahypoteesissa on selvä pilkkuvirhe.
     • "Pro-evoluutioteorian valmistumisen odotusarvo neljän miljardin vuoden pituisen tilikauden aikana tehtaassa, jonka tuotantolinjan pituus on valovuosi, on täsmälleen sama kuin kruunan saaminen ekalla yrityskerralla kolikonheitossa* kolikolla, jonka toinen puoli on kruuna ja toinen klaava".

• todennäköisesti kolikonheiton protokollassa, jossa kolikko kopitetaan toisella kädellä ja tulos lyödään toisen käden kämmensyrjää vasten, tämän manööverin funktio on varmistaa heiton valvojille, että heitetyssä kolikossa todella on sekä kruuna- että klaavapuoli. Tämän takia on ilmeisesti niin, että heittäjän kuuluu odottaa että tämä tarkistustoimenpide saadaan tehtyä ennen kolikon lyömistä toisen kätensä kämmensyrjään.

Pakko-öljypohjallinen

Moottoriajoneuvoissa, joiden konehuone on muilta osin erinomaisessa käyttökunnossa, auto vähän vaan tiputtaa öljyä, kätevin ratkaisu ongelmaan saattaisi olla seuraavanlainen öljypohjallinen.

1. Aluksi paikannetaan vuotokohta esimerkiksi teippaamalla sanomalehden sivuista auton pohjan kokoinen alue, jonka päälle auto ajetaan joksikin aikaa parkkiin. Merkitään esimerkiksi nuolin kiintopisteitä autosa, kuten eturenkaiden etupintojen puoleiset akselinkohdat.
2. Kun vuotokohta/-kohdat on paikannettu, suunnitellaan kyseiseen kohtaan auton alle kiinnitettävä taskumainen 3-5cm litteä kotelo, joka voidaan valmistaa esimerkiksi kanaverkosta tai jyrsijäverkosta. Mahdollisesti hiotaan mahdolliset terävät särmät tylsemmiksi sekä maalataan esimerkiksi lämpömaalilla kotelon sisäpinnat sileiksi.
   • Mikäli autossa ei ole ennestään pohjapanssaria, kannattaa tällä kotelolla ratkaista samalla se puute: voidaan aluksi takoa verkko muodoltaan soveltuvaksi, sitten alumiinilevystä tai pellistä kopio. Pohjapanssaria kannata tuoda aerodynaamisesti liian alas auton pohjasta, ettei tämä aiheuta ylimääräistä huminaa maantienopeuksissa.
3. Muotoillaan alumiinipintaisesta lämpöeristevillalevystä koteloon sopiva palanen jättäen joka reunaan 5-10 cm folion liepeet, joka laskostellaan kääntymään levyn leikattujen laitojen yli villalevyn yläpinnan puolelle, kiertämään reunaa/mariginaaleja. Tärkeää, ettei tätä alumiinikaukaloa puhkaista/leikata, koska teippailut eivät tule pysymään kauaa kasassa lämpimässä moottoriöljyssä liuetessaan.
4. Vahvistetaan alumiiniteipillä teippaillen paketti kasaan.
5. Valmistetaan toinen mokoma.
6. Sujautetaan kasetti paikoilleen auton alle / pohjapanssarin päälle. Vaihdetaan silloin tällöin.
   • Öljyn tyhjentäminen onnistuu jättämällä kasetti pystyyn tai ylösalaisin vadin päälle valumaan.

Pakko-nuorrutus

Tunnettua ja käytössä olevaa tekniikkaa, jossa ihminen altistetaan laitesukelluksen puhtaalla hapella 20-30 metrin syvyydessä kaltaisiin olosuhteisiin joksikin aikaa. Tällaiset olosuhteet saadaan varsin helposti aikaiseksi peruskallion sisälle louhituissa kellareissa sekä väestötiloissa käsittelemällä seinämät pakko-säteilylämmityksen tiimoilta mainitulla tavalla ilmatiiviiksi. Käynti parin välipaine-eteisen kautta pyöröovien kautta, sillä isojen huoneiden ilmanpaineita ei ole mielekästä muutella. Huoneessa oleskelevien ihmisten kosteuskuorman sekä hiilidioksidikuorman poistot mahdollisimman pienillä virtaamilla eli kohdepoistot, jonka lisäksi mahdollisesti laitteisto, joka suodattaa hiilidioksidia pois huoneilmasta. Hapen konsentrointi tavallisella konsentrointilaitteistolla normaalipaineisessa välipaine-eteisessä, josta esimerkiksi puolen barin paineennostolla (pikkukompressori) puhallus seuraavaan välipaine-eteiseen jne. Poistoilmakanavisto esimerkiksi kokoojatukilla korkean paineen huoneen vesipisteen harmaavesiviemäriputkeen yhdistyvä ratkaisu.

Pakko-Led Zeppelin IV -valkea

Menetelmässä sidotaan risusavotan pinosta suhteellisen suoria/samansuuntaisia risuja reidenpaksuisiksi putkiloksi esimerkiksi rautalangalla 30 cm välein nippuun kiristäen. Huomaa, että tämä putkilo voi olla pitkäkin, vaikka lyhyemmistä risuista koottu. Sitten joko varastoidaan sellaisenaan paloturvallisesti taikka sitten jo varastointivaiheessa sahataan rautalankasiteiden väleistä nivaskat erillisiksi kimpuiksi. Kimppu asetetaan poikittain tai vaikka pystyyn tulisijaan palamaan.