HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Selviytymisvarustus

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä[muokkaa]

Sivulla käsitellään selviytymisvarustuksia yllättävien tilanteiden varalta. Tällainen tilanne voi olla eksyminen koti- tai ulkomaanmatkalla, myrsky mökillä tai muu yllättävä tilanne. Tuntemattomiin tilanteisiin voi varustautua pitkälle, mutta varusteita tärkeämpää on varustaa pääkoppa ja pitää kroppa kunnossa.

Aluksi käsitellään selviytymisvarusteita ja sen jälkeen niin kutsuttuja Bug Out Bag (BOB) varustuksa. Tällaisella on tarkoitus selvitä vähintään 3 päivää täysin odottamattomassa tilanteessa, joissa ei kerkeä muuta kuin nappaamaan aina valmiina pakattuna olevan repun ja poistumaan. Tällaisia tilanteita kutsutaan englannin kielellä SHTF eli Shit Hits The Fan. Nopea lähtö voisi olla esimerkiksi evakuointi tai tulipalo.

Tämäntyyppiset varustukset sisältävät tiettyjä pakollisia varusteita, mutta myös nekin valitaan ja räätälöidään käyttäjän henkilökohtaisten mieltymysten, maantieteellisen alueen ja tilanteen mukaan. Yleensä tarvikkeet mitoitetaan kotiympäristön mukaan tai matkakohteen mukaisesti.

Varusteiden hankinta[muokkaa]

Retkeilyväline- ja metsästysvälineliikkeet, verkkokaupat, armeijan tuotteita myyvät liikkeet, tavaratalot, antiikkiliikkeet jne. Internet on pullollaan sekä tietoa, keskustelupalstoja, varustearvosteluja, videoita ja verkkokauppoja ympäri maailmaa. Katso Tactical vaatteet ja varusteet ja Verkkokauppa.

Selviytymisvarustus[muokkaa]

Selviytymisvarustus on perinteinen hengissäselviytymisvarustus, jossa on oleellisia asioita, joilla yllättävässä tilanteessa selviää. Tällaisia ovat aina mukana kulkeviat pienet selviytymisrasiat ja selviytymispakkaukset, joista on todennäköisesti apua tilanteen muuttuessa yllättäen selviytymistilanteeksi. Selviytymisrasia on oleellisin ja se kannattaa pakata niin pieneen metallirasiaan (toimii myös keittoastiana) että sitä viitsii kantaa aina mukana. Pakkaukselle voi ommella esimerkiksi nahkasta vyökotelon. Selviytymispakkaus sisältää isompia tavaroita, jotka täydentävät edellistä ja se kulkee esimerkiksi repussa. Sekin on kooltaan kuitenkin melko pieni. Rasioiden ja pakkausten nimet vaihtelevat, mutta idea on - toinen pieni ja aina mukana kulkeva, toinen täydentävä mitä ilmankin selviää.

Tällaisesta varustuksesta ei ole mitään hyötyä, jos niissä olevia tarvikkeita ei osaa hätätilanteessa käyttää. Kannattaa siis testata näitä erilaisissa olosuhteissa - tositilanteissa. Tällöin saa kuvan mitä mahdollisesti puuttui. Ohessa on joitain ideoita joita pakkauksiin voi sisällyttää. Listat eivät ole tyhjentäviä, eikä myöskään kaikkia tarvitse pakata. Tarkoitus on herättää ideoita ja antaa vinkkejä. Osa näistä listoista on kyllä lähes sellaisenaan toimiviksi testattuja.

Huom! Muista myös uusia haurastuvat tuotteet aika ajoin ja erityisesti pitää ruoka kierrossa säilytyksen aikana.

Katso myös aiheeseen liittyvä laajempi selviytymisvarustus sivulta Kulkijan varusteet. Siellä on retkeilyn perusvarustuksesta arkiretkillä, pienillä seikkailuilla ja kulkemisilla. Lisäksi vinkkejä varustautumiseen löytyy Retkivarustus ja Matkavarustus -sivuilta. Vaatteita löytyy esimerkiksi sivulta Tactical vaatteet ja varusteet.

SELVIYTYMISRASIA[muokkaa]

Metallirasia + minigrip-pussi + eristysteippiä (ruoanlaittoon)
   Nahkainen vyökotelo
Alumiinifoliota 1 m2 (dp)
   Antihistamiineja
Ilmapallo tai liukastamattomia, puuteroimattomia kondomeja
kompassi
C-vitamiinia tabletteina tai jauheena
   Desinfektioainetta
Ongenkoukkuja, 2 kpl (dp)
Siimaa, 10 m (dp)
   Särkylääkettä (dp)
Jesaria l. ilmastointiteippiä
Karhunlankaa
Tulitikkuja
Heijastinnauhaa 0,3 x 2 m
Merkintänauhaa (kuitukangasta, punainen)
Millimetripaperia
Peili, kannellinen t. suojuksellinen
Myrskylyhdyn sydäntä
Ompeluneuloja, 2 kpl
Nailonnyöriä, halaisija 2 mm (dp)
Onkipainoja, 2 kpl
Paperia
Lyijykynä
Kopio henkilöllisyystodistuksesta (dp)
Nuppineuloja
Laastaria, rakkolaastareita
Pieni jakoavain
   Punkkipihdit
Partateriä (dp)
Hakaneuloja
Ompelutarvikkeet, sis. kestävää lankaa (dp)
Sveitsin armejan linkkuveitsi tai vastaava, jossa naskali
   Vedensterilointiin tarkoitettuja tabletteja. Klooria tai jodia (dp)
Pilli (dp)
Rautalankaa

SELVIYTYMISPAKKAUS[muokkaa]

Ansalanka 1 m, metallinen
Metallirasia
Kynttiläntynkiä, 2 kpl (dp). Pos. tallow (tali)
Moottorisaha
Clue
   Pora
Avaruushuopa
   Kenttäkeitin (esim. Trangia, Esbit)
Tulentekovälineet
   Taskulamppu
Ongenkoho
Haavansidontatarpeet
Hammaslankaa
Desinfektioainetta (dp)
Hätärakettilaukaisin + hätäraketteja
   Hyönteiskarkoitetta
Katgutti -lanka haavoihin
Kirurginveitsi
   Koordinaattimittari
Kynä
Lusikka
Magneetti
   Suurennuslasi
Kalannarraimia (Mormyshka, jigi, muut syötinkorvikkeet)
Nauloja
Nippusiteitä
Nailonnyöriä, 2 mm paksuista (dp)
Paperia
Pieni jakoavain
Energiapatukoita (dp)
Purkinavaaja
Rautapuikko
Niittejä ja haaraniittejä
Ruuvimeisseli
Kovasin
   Silkkikäsineet
   Liemikuutioita
Stop trot (dp) eli mikä??
Haavaneula (dp)
   Sähkökynä
Teepusseja
Tulitikkuja
Tussi
Veitsi
Vessapaperia
Minigrip-pussi, 1 litra
   Sytytin + polttoainetta + varaosat (dp)

Bug Out Bag[muokkaa]

Hengissäselviytymistilanne itsenäisesti kolmen päivän ajaksi mitoitetulla ravinnolla. Varusteet tulee kuitenkin mieltää pitemmäksi aikaa.

Katso sivu Kulkijan varusteet

Hälytysvarustus[muokkaa]

REPPU
SELVIYTYMISVARUSTUS
ALUSVAATTEET 2, SUKAT 2, PAITA 2, HOUSUT 2, VILLAPUSERO
TAKKI, KÄSINEET 2, PIPO, KENGÄT
MAKUUALUSTA
MAKUUPUSSI
MUOVISANKO, KANSI, PESUVATI
JÄTESÄKKI 2 PSS, MUOVIKASSEJA
PYYHELIINA ISO
WC - PAPERI 2 RLL, TALOUSPAPERI 1 RLL
SAIPPUA
HAMMASHARJA + TAHNA
LÄÄKKEET
RUOKA 2 VRK + VETTÄ 4 L (2l/vrk)
LUSIKKA, LAUTANEN, MUKI, TERMOSPULLO
TASKULAMPPU JA VARAPARISTOJA
AJOKORTTI, PASSI, SAIRASVAKUUTUSKORTTI
KÄTEISTÄ, LUOTTOKORTTI JA ARVOPAPERIT
LUETTAVAA, PELEJÄ

SUOJAKYPÄRÄ
SUOJALASIT (TYÖSUOJALASIT)
SUOJAKÄSINEET (KUMIKÄSINEET)
SUOJAPUKU (SADEASU)
SUOJAJALKINEET (KUMISAAPPAAT)
HENGITYSSUOJAIN (NAAMARI, KOSTEA KANGASLIINA)

Pelastusvarustus[muokkaa]

ENSIAPULAUKKU (Professional Mountain Medic - Adventure Medical Kits) 
SUOJASIDEPAKKAUS
ENSISIDE
PAARIT HIHNOINEEN
HUOPA TAI LÄMPÖPEITE
JODITABLETIT 4 / HLÖ
VEDENSÄILYTYSAINE
SUOJAKYPÄRÄ
SUOJAKÄSINEET
SUOJALASIT
SUOJANAAMARI
SUOJA-ASU
KUMISAAPPAAT
KÄSIVALAISIN
RAUTAKANKI
LAPIO
KIRVES
SÄTEILYMITTARI
SANKORUISKU
PALOSANKO
OPAS- JA OHJEKIRJALLISUUTTA
SAMMUTUSVÄLINEET
ENSIAPUVÄLINEET
PELASTUSPAKKAUS 1
PELASTUSPAKKAUS 2
PELASTUSVÄLINEET
PUHDISTUSVÄLINEET
HUOLLON VÄLINEET
TIEDUSTELU- JA MERKITSEMISVÄLINEET
MOOTTORISAHA +VARUSTEET
MOOTTORISAHAVAATETUS
MATKARADIO

2 kg PAJAVASARA
300 mm KATKAISUTALTTA
300 mm PIIKKITALTTA
600 mm VOIMALEIKKURI
400 mm VEISTOKIRVES
500 mm KENTTÄLAPIO (taitettuna mitta)
600 mm SORKKARAUTA
500 mm KÄSISAHA (terän pituus)
310 mm RAUTASAHA (terän pituus)
5 kpl RAUTASAHANTERIÄ
35 mm JAKOAVAIN (max. kita)
200 mm LINJAPIHDIT
150 mm RUUVITALTTA (terän pituus), kärki 8 mm
0,5 kg KIRVESMIEHEN VASARA
2 kg NAULOJA 60 , 75 mm
200 mm PUUKKO
20 m PELASTUSKÖYSI, halkaisija 12 mm
0,8 m x 2 m KANTOVAATE
1 kg TRASSELIA
2 rll PAKKAUSTEIPPIÄ, leveys 50 mm

SELKÄREPPU
500 mm PIIKKITALTTA
1 kpl VARSITALTTA
540 mm PUTKIPIHDIT
10 m SIDOSKÖYSI, halkaisija 12 mm
2 kg NAULOJA 75 , 100 , 125 mm

Englannin kielellä[muokkaa]

Selviytymisrasia[muokkaa]

Metal box + Ziplock Freezer bag + Insulating tape around (cooking)
   Nahkavyökotelo
Aluminium foil 1 m2 (dp)
   Antihistamines
Balloon
Compass
C-vitamin, Askorbiini. Jauhe / tabletteja
   Disinfectant
Fish-hook 2 pc. (dp)
Fishing line 10 m (dp)
   Headache pills (dp)
Ilmastointiteippi
Karhunlanka
Matches
Heijastinnauha 0,3x2m
Merkintänauha kuitukangasta punainen
Millimetripaperia
Mirror, signalling / lid
Myrskylyhdyn sydän
Needle 1 - 2 pc
Nylon string, diameter 2 mm (dp)
Onkipaino 2 pc
Paper
Pencil
Photocopied ID (dp)
Pins (nuppineulat)
Plasters, Butterfly plasters, Compeed plasters
Pocket wrench
   Punkkipihdit
Razor blade (dp)
Safety pins
Sewing kit, incl. Heavy-duty thread (dp)
Swiss Army Knife, incl. awl (naskali)
   Water sterilisation tablets. Chlorine, iodine (dp)
Whistle (dp)
Wire (rautalanka)

Selviytymispakkaus[muokkaa]

Ansalanka 1 m, brass (messinkiä)
Metallirasia
Candle butts 2 (dp). Pos. tallow (tali)
Chain saw
Clue
   Drill
Emergency blanket
   Esbitkeitin
Fire starter
   Flashlight
Float (koho)
Ensiapuside
Hammaslankaa
Hydrogen peroxide (dp)
Hätärakettilaukaisin + Signal rockets
   Insect repellent
Katgutti -lanka haavoihin
Kirurginveitsi
   Koordinaattimittari
Kynä
Lusikka
Magneetti
   Magnifying glass
Mormyskoja
Nails (naulat)
Nippuside
Nylon string, diameter 2 mm (dp)
Paperia
Pocket wrench
Power bars (dp)
Purkinavaaja
Rautapuikko
Rivets (niitit) + Haaranastoja
Screwdriver
Sharpening stone
   Silkkikäsineet
   Stock cube (lihaliemikuutio)
Stop trot (dp)
Surgical needle (dp)
   Sähkökynä
Tea bags
Tulitikkuja
Tussi
Veitsi
Wc-paperia
Ziplock Freezer bag 1 liter
   Zippo + Polttoaine + Kivet (dp)