HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Itämeri

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Yleistä[muokkaa]

Mare nostrum - meidän meremme

Suomen rannikon pituus noin 1 000 km lähes suorana viivana. Itämeren saaristoon kuuluu 80 000 yli aarin kokoista saarta. Vedet ovat matalia ja Itämeren keskisyvyys on 55 m. Syvin kohta on Gotlannin pohjoispuolella alle 500 m. Selkämerellä syvin kohta 300 m. Ahvenanmeren syvänne on yli kilometrin syvyinen mutta täyttynyt kivillä.

2 miljardia vs. peruskallio kovettui.

0,5 miljardia vs. syntyi Itämeren painauma kuivaksi alangoksi.

Miljoona vs. vai 80 000 vs.? jääkausi alkoi peittämään maata

15 000 vs. vai 10 500 vs.? maa paljastui uudestaan. Sulamisvesi jäi painanteeseen ja muodosti 12 000 vs. Baltian jääjärven, joka oli makeavetinen. Kerralliset lustosavet.

(10 000 eaa.) 10 200 vs. vesiyhteys Keski-Ruotsin kohdalta valtamereen ja syntyi Yoldianmeri eli lyhytaikainen suolainen merivaihe. Vetäytyessään jää pysähteli välillä jättäen jälkensä kallioihin, silottaessaan niitä, hangatessaan kalkkikiven pois. Nimi Yoldia arctica simpukan mukaan.

(8200 eaa.) 9 000 vs. maankohoaminen sulki yhteyden valtamereen ja syntyi makea Ancylusjärvi. Nimi Ancylus fluviatilis kotilosta. Pohjanmaa veden alla, järvet muodostuvat maan kohotessa, eloperäistä ainetta, vesi lämpenee.

(7000 eaa.) 8 000 vs. jääkausi loppui laajemmin ja valtamerien pinta kohosi ja Tanskan salmesta virtasi vettä synnyttäen Litorinameren. Murtovettä. Nimi Litorina -suvun kotilosta. Paljon liejusavea, alunamaat, urpasavi.

(6000 eaa.) maankohoaminen vähensi Tanskan salmen kautta pääsevää vettä jo 4000 vs. lähtien. 1500 jaa. Itämeri.

Jääkauden jälkiä[muokkaa]

Silokallioissa hyvin nähtävillä. Älä sekoita jään aiheuttamiin aivan rannassa. Vastasivu ja suojasivu kalliosta. Uurre, sirppikouru, pistekaarre, simpukkamurros, sirppimurros

Maankohoaminen[muokkaa]

Jääkausi painoi Itämeren peruskallion kuopalle, maa alkoi kohota aluksi nopeasti, myöhemmin hitaammin. Perämeren alueella maa kohoaa 1 cm vuodessa. Lajit ilmestyvät tietyssä järjestyksessä rannoille.

Relikti[muokkaa]

Jäännelajit jääneet Itämereen aikoja sitten. Pääasiassa äyriäisiä ja muutama kasvi. Jäämeren kylmien vesien lajit jäivät Itämereen Pohjanmeren lämmettyä, sopeutuneet vähäsuolaiseen veteen. Mm. merivalkokatka ja härkäsimppu. Siperiasta ovat kotoisin jääkauden reliktit eli glasiaalisreliktit kuten kilkki ja jäännehalkoisjalkainen.

Laji[muokkaa]

Pohjanmeren silli ja Itämeren silakka samaa lajia, pystyessään risteytymään keskenään. Lajien vähyyteen vaikuttavat 3 tekijää ovat nuoruus, murtovesisyys ja vaikeat olosuhteet. Varsinaiset murtovesilajit menestyvät parhaiten, mm. merisukajalkainen ja kivinilkka. Itämeren nuoruuden takia leviäminen on meneillään, uusina tulokkaina viime vuosisatoina mm. hietasimpukka, merirokko, vaeltajakotilo. Vaikuttaa myös pohjan laatu, joka voi muuttua ympäristömuutosten seurauksena, sekä lämpötila, tuuli, suolaisuus, ravinneisuus, päästöt. Saariston tärkein tuottajaryhmä ovat kasviplankton eli leväkeijusto. Esimerkiksi ravintoketju kasviplankton-pieni eläinplankton-suuri eläinplankton-salakka-hauki-kalasääski. Saariston ja Itämeren ravintoverkot ovat yleensä yksinkertaisia ja tietyillä lajeilla on tärkeä merkitys. Esim. rakkolevä, sinisimpukka, surviaissääsken toukka.

Suola[muokkaa]

Itämeri on maailman suurin murtovesiallas, johon virtaa suolaista Tanskan salmista ja makeaa joista ja sadevedestä. Saaristossa suolapitoisuus on 6 o/oo (valtameri 32), Perämerellä alle 3. Satunnaisesti tuleva suolainen vesimassa houkuttelee saaristoon mereisiä lajeja. Suolaisuus vaikuttaa mm. turskan ja korvameduusan esiintymiseen. Suolainen vesi jäätyy järvivettä hitaammin. Vesi kerrostuu suolapitoisuuden ja lämpötilan suhteen. Harppauskerrokset: 10-20 m syvyydessä kylmenee huomattavasti ja 50-70 m syvyydessä suolaisemmaksi. Talvella kaikkialla lähes 0-4 asteista. 50-70 m alapuolella raskaampi suolainen vesi on peräisin Pohjanmereltä ja painunut vähäsuolaisemman alle. Vesi on myös ravinteikkaampaa , mutta vähähappisempaa happea tuottavien levien uupuessa ja hajottajien kuluttaessa.

Vedenkorkeus[muokkaa]

Ei vuoro-vesi-ilmiötä, mutta pohjukoissa voi muutos olla metrin luokkaa usean vuorokauden aikana.

Vyöhykejako[muokkaa]

Saaristo jaetaan rannikon suuntaisin vyöhykkein. Rannikkovyöhykkeellä saaristo kohtaa meren ja muistuttaa sisämaata. Sisäsaaristossa saarten pinta-ala hallitsee yli puolta kokonaispinta-alasta ja rannat ruovikkoisia. Ulkosaaristossa saaria kokonaispinta-alasta vähemmän ja ruovikko puuttuu. Merivyöhyke erottaa saariston avomerestä ja saaret ovat puuttomia, tai kääpiökasvuisia kasveja.

Elämää[muokkaa]

Vuodenaikojen mukaan. Lisääntyminen pääsääntöisesti kesällä. Alkukesästä useammat eläimet runsaan ravinnon myötä, pohjaeläinten toukat runsaan kasviplanktonin takia sekä lämpimän veden. Linnut myös alkukesästä. Lähinnä vettä sisäsaaristossa rantavehnä ja peltovalvatti. Pohjasedimentin pintakerroksen ollessa pehmeä ja hapekas ovat valtalajeina valkokatkat ja liejusimpukat, kilkki, harvasukamadot ja halkoisjalkaäyriäiset. Sedimentin alainen musta hapeton kerros on useille elinkelvotonta.

Vapaassa vedessä monet eläinplanktonin lajit ovat pohjaeläinten nuoruusvaiheita. Kasviplanktonin ollessa runsaimmillaan vesi värjäytyy ja sanotaan veden kukkivan. Loppukesästä lämpiminä ja tyyninä kesänä sinilevät eli syanobakteerit muodostaen sinivihreitä levämassoja, jotka kuollessaan ajautuvat rannoille aiheuttaen hajuhaittoja ja myrkytyksiä. Myrkky vaikuttaa hermostoon, maksaan ja allergisesti. Noin puolet levämassasta on myrkyllistä, silmin ei erota.

Talvella pohjaeläimet, simpukat, kotilot, äyriäiset siirtyvät syvemmälle lämpimään ja suojaan jään alle kertyvää makeaa vettä, hyönteiset ja matelijat talvehtivat kivien alla. Elintoiminnot hidastuvat. Made ja härkäsimppu vaeltavat talvella rantavesiin kutemaan ja kivinilkka synnyttää poikaset. Valkokatkat ja kilkki lisääntyvät. Punalevä lisääntyy suvullisesti. Jäässä Suomenlahti on noin 2-4 kuukautta. Keväällä levät värjäävät jään alapinnan vihreäksi. Lintujen muuttoa seurataan keväisin ja syksyisin, parhain aika toukokuun puolivälissä ulkosaaristossa mm. allien, mustalintujen ja hanhien suhteen. Myös kalat muuttavat sekä kimalaiset ja ampiaiset pitkin rannikkoa vastatuuleen. Perhoset, kuten kaaliperhonen. Osa hyönteisistä uupuu matkalla, mm. leppäkerttuja. Jäät vievät vesirajan kasvit ja eläimet, alkaa kilpailu paljaista paikoista. Ensin bakteerit, joiden houkuttelemina levät ja pohjaeläimet. Nopeasti leviävät tehokkaimpia. Myöhemmin saapuvat eläimet joutuvat varjoisempiin syrjäisempiin paikkoihin. Pohjaeläimet kiinnittyvät toistensa päälle kammeten heikommat irti. Meneillään on kova kilpailu sisäisesti että ulkoisesti lajien suhteen. Kevään ravinteita ja valoa hyödyntää piilevä kukkien.

Kalliolammikko[muokkaa]

Olosuhteet muuttuvat nopeasti. Aalto heittää suolaista vettä, sataa makeaa, aurinko kuivattaa lisäten lämpötilaa ja kohottaen suolapitoisuutta. Sopeutuneita mm. eräät vesikirppulajit, pikkumalluaiset ja rihmalevälajeja. Kauempana vesirajasta maatuneessa kasvimateriaalissa lammikossa kasvaa ruoholaukka, keltamaksaruoho. Lintujen ulosteen ravitsevat.

Dyyniranta[muokkaa]

Pohjanlahdella nähtävissä vyöhykkeisyys jossa rannassa suolaa kestävät lajit kuten rönsyrölli, ylempänä heinämättäät ja ennen männikköä jäkälät ja sammalet.

Sopeutuminen[muokkaa]

Kosteus edesauttaa itämistä ja kasvua, lpt vakaampi kuin mantereella. Latvukset havupuilla tiheämpiä ja paksumpia. Kylmyys pakottaa lähelle maanpintaa.

Flada[muokkaa]

eli rehevä poukama, joka maatuu umpeen.

Lisääntyminen[muokkaa]

Äyriäisillä sisäinen hedelmöitys.

RANNIKON TYYPILLISIÄ LAJEJA[muokkaa]

Murtovesisieni[muokkaa]

Rauhallisessa rantavedessä, varjon puolella kiinni harmaa tai kellertävä alustanmyötäinen kasvusto. Veden pienet hiukkaset ravinnoksi siivilöimällä. Kaksineuvoinen, lisääntyy myös silmikoimalla.

Planktonäyriäiset[muokkaa]

Vaeltavat päivittäin pohjan ja pinnan välillä ollen päivällä suojassa pedoilta pohjassa ja yöllä pinnassa syömässä.

Runkopolyyppi[muokkaa]

Onteloeläin jokisuissa ja rehevissä merenlahdissa kiinnittyneenä esim. järviruo'on korteen. Pulloharjamainen muoto, haju voimakas. Pyydystää poltinsoluilla ja pyyntilonkeroilla planktonäyriäisiä.

Korvameduusa[muokkaa]

Onteloeläin. Loppukesällä ja syksyllä aikuinen lisääntyy ja kuolee. Toukat kiinnittyvä syvälle pohjaan talveksi ja kasvavat polyypeiksi, joista lohkeaa kesällä pikkumeduusoja. Aikuinen syö pikkuäyriäisiä ja pikkukaloja. Vaaleanpunaiset korvamaiset sukurauhaset. Korkeintaan 20 cm. Merilaji

Mittarijuotikas[muokkaa]

Hoikka, liereä, leveät imukupit päissä, selässä vihreänruskeanvalkoinen kuviointi, alle 4 cm. Kalojen pintaloinen imee verta iholta ja kiduksista. 40 m syvyyteen asti. Kaksineuvoinen, sisäinen hedelmöitys, laskee munakotelon vesikasveille. Heikentää kalan kuntoa jos loisia paljon.

Merisukajalkainen[muokkaa]

Monisukamato[muokkaa]

Vaaleanpunainen tai vihreä, korkeintaan 10 cm. Pehmeillä, hiekkaisilla pohjilla 20m asti. Kaivautuu jopa 30 cm jättäen pohjalle kohouma. Liikkuu öisin ja syö leviä ja pohjaeläimiä. Lisääntyy kesäkuun alussa, toukat elävät pohjalla. Hyvä regeneraatiokyky. Myös likaantuneissa vesissä.

Värysmadot[muokkaa]

Litteä mato elää rantavesien kivien alapinnoilla. Sisäinen hedelmöitys, munat kovalle alustalle, myös kahtia jakautumalla. Hyvä regeneraatio. Talvehtii lepomunina, syö eloperäisiä hiukkasia. Suomessa 250 lajia, saaristossa yleinen maitolattana on valkoinen, suolisto kuultaa tummempana, kaksi silmää, pituus max. 2 cm.

Kotilot[muokkaa]

Leväkotilo[muokkaa]

tavallisin, syö leviä, hengittää kiduksilla, kuori keltaisen ja ruskean kirjava.

Sukkulakotilo[muokkaa]

Hoikkasarvikotilo[muokkaa]

Limakotilo[muokkaa]

Touhukotilo[muokkaa]

kuori vasenkierteinen.

Kiekkokotilo[muokkaa]

Sinisimpukka[muokkaa]

laskee satoja tuhansia sukusoluja veteen, jossa niiden täytyy hedelmöityä ja kehittyä ilman huolenpitoa verrattuna esimerkiksi hylkeenpoikasiin joita syntyy 1-2 ja emo hoitaa pitkään. Sinisimpukan sukulaiset Amerikassa. Rykelminä kovilla pohjilla vesirajasta 20 m asti. Kiinnittyy lankamaisilla rihmoilla. Haahkan pääravintokohde. Syötävä. Kuori sinisen tai ruskean musta, sisäpinta sinertävän valkoinen. Alle 5 cm.

Idänsinisimpukka[muokkaa]

On pienempi kuin sinisimpukka.

Liejusimpukka[muokkaa]

tärkeä vesilintujen, valkokatkojen, kilkin ja kampeloiden ravinto.

Hietasimpukka[muokkaa]

Levärupi[muokkaa]

Eläin kasvaa verkkomaisena kiinteillä pinnoilla.

Levät[muokkaa]

Vesirajassa kallion pinta värjäytynyt mustaksi sinilevästä, varjossa myös rupijäkälästä. Vesirajan alapuolella vihreä tai ruskea yksivuotisten rihmalevien vyöhyke, jossa viher-, ruskolevät kesällä, punalevät keväällä ja syksyllä. On monien äyriäisten ja nilviäisten nuoruusvaiheen ravinto- ja suojapaikka. Syvemmällä rakkolevävyöhyke jopa 5 m syvyyteen, jossa myös rihmaleviä ja kalanpoikasia sekä selkärangattomia. Rakkolevävyöhykkeen lajeja on myös hiekka- ja liejupohjaisilla rannoilla. Rakkolevävyöhykkeen äyriäisten nuoruusvaiheet rihmalevävyöhykkeessä. Syvemmällä punalevät hyödyntävät paremmin vihreän valon. Sameassa vedessä kasvimaailma loppuu n. 10 m. Lähes pystysuorassa kalliossa ei ole rakkolevävyöhykettä vaan merirokkoja ja sinisimpukoita, joiden kuolleissa kuorissa kotiloita, matoja ja leviä. Leviltä puuttuu varsi, lehdet, juuri sekä putkisolukko. Muodostuu sekovarresta, josta erotetaan lisääntymisrakkulat päissä, uimarakkulat, tyvi. Lisääntyminen itiöiden välityksellä.

Rakkolevä[muokkaa]

Vihreänruskea litteä, nahkamainen ja haaroittuva ruskolevälaji, joka kasvaa noin 20-50 cm pitkäksi. Rakkolevä on saanut nimensä sen pyöreistä ilmarakkuloista. Se kasvaa merissä kalliohin ja kiviin kiinnittyneenä. Meren rannoilla saattaa nähdä ruskeita levävalleja, kun myrsky on irrottanut ruskolevää pohjasta.

Ruskolevä[muokkaa]

Jouhilevä[muokkaa]

ruskolevä.

Haarukkalevä[muokkaa]

punalevä, syötävä.

Viherlevä[muokkaa]

smaragdinvihreä rihmalevävyöhyke.

Ruskolevä[muokkaa]

vihreänruskeaa levää rihmalevävyöhykkeen alaosassa.

Ahdinparta[muokkaa]

viherlevää, yksivuotinen, runsas, puskamainen.

Partalevä[muokkaa]

ruskolevä.

Suolilevä[muokkaa]

on vihertävä suolimainen haaraton levä, jonka päässä on epämääräisiä ilmarakkuloita. Voit tavata kasvin kovalla pohjalla matalassa merivedessä levittäytyneenä laajalle alueella mattomoisena alustana. Suomessa kasvi voi kasvaa 40 cm pitkäksi ja 5 cm leveäksi.

Punahelmilevä[muokkaa]

Sinilevä[muokkaa]

Kasviplankton eli leväkeijusto.

Viherlevä[muokkaa]

Merirokko[muokkaa]

Kummatkin sukuelimet samalla yksilöllä. Lisääntymisaikana erittää kemiallista ainetta veteen, jolloin naapurirokot yrittävät hedelmöittää 15 mm pitkällä peniksellään ja perseellään n. 5000 munaa. Jos lähellä ei ole lajikumppania, niin itsesiitos. Valkoisen kalkkilevykuoren sisällä katkamainen eläin, syö planktonia. Merirokko kiinnittyy sinisimpukan suodatusaukon ympärille, syöden imuvirrasta ravintoa jota sinisimpukalle ei kelpaa. Kilkki. Jopa 100m syvyydessä, siira, aktiivinen yöllä. Syö valkokatkoja, pohjaeläimiä ja raatoja. Turskan pääravintokohde. Ruskean kellanharmaa, litteä, 5-7 cm.

Leväsiira[muokkaa]

yleisin saariston leväsiiroista.

Hoikkaleväsiira[muokkaa]

Tyrskyleväsiira[muokkaa]

Merisiira[muokkaa]

Meren siirat elävät kaikissa vyöhykkeissä vuorovesialueelta syvän meren hautoihin

Vesisiira[muokkaa]

Ruumis on yleensä litteä ja päältä katsottuna soikea tai pitkulainen. Pää on kilpimäinen, siinä on kaksi verkkosilmää.

Katkat[muokkaa]

kiinnittyvät parittelukumppaniin useita viikkoja ennen parittelua, osa lajeista vapauttaa mereen valmiita pikkuaikuisia, osa munia joista kuoriutuu toukkia joiden kehittyminen kestää pari viikkoa aikuisiksi.

Leväkatka[muokkaa]

sivulta litteä, 1.5-2.5 cm, muutama kymmenen poikasta varttuu emon alkiotaskussa aikuisen kaltaisiksi pikkukatkoiksi.

Valkokatka[muokkaa]

silakan pääravintokohde.

Jäännehalkoisjalkaäyriäinen[muokkaa]

vihertävän läpinäkyvä.

Leväkatkarapu[muokkaa]

läpikuultava.

Hietakatkarapu[muokkaa]

Hietakatkarapu on toinen kahdesta Suomen rannikolla säännöllisesti esiintyvästä katkarapulajista leväkatkaravun ohella.

Vesikirppu[muokkaa]

Kalojen ravintoa. Hyppelehtivä uintitapa.

Vesiskorpioni[muokkaa]

voi pistää ihmistä, takaruumiissa hengitysputki, lentokyvytön.

Vesimittari[muokkaa]

puolivesilude pyydystää hyönteisiä jotka aistii jalkojen värähtelyaistimilla.

Pikkumalluainen[muokkaa]

sirittää kesällä.

Seitsenpistepirkko[muokkaa]

värityksellään varoittaa petoja pahasta maustaan.

Kaksihammassulkukotilo[muokkaa]

Sylkikaskas yhtäläissiipinen hyönteinen, toukka erittää takapäästään kuohuvaa nestettä (käärmeensylkeä) suojaamaan kuivumiselta ja vihollisilta.

Päivänkorennot[muokkaa]

parittelevat lennossa, munivat veteen.

Sudenkorennot[muokkaa]

saaristossa yleinen sirokeijukorento.

Vesiperhonen[muokkaa]

iltahämärissä veden tuntumassa.

Apolloperhonen[muokkaa]

Neitoperhonen[muokkaa]

Kaaliperhonen[muokkaa]

Hyttynen[muokkaa]

Vaaksiainen[muokkaa]

Surviaissääski[muokkaa]

muodostaa hyönteispilviä.

Paarma[muokkaa]

Raatokärpänen[muokkaa]

munii saaristossa usein kaloihin.

Kekomuurahainen[muokkaa]

Kalat[muokkaa]

Säyne. Särki. Sorva. Lahna. Pasuri. Silakka. Kilohaili. Mutu. Salakka. Muikku. Kuore. Ahven. Kiiski. Kuha. Kampela. Piikkikampela.. Siika. Merilohi. Meritaimen. Kirjolohi. Harjus. Hauki. Ankerias. Nokkakalan. Made. Kivinilkka. Siloneula. Kolmipiikki. Kymmenpiikki. Tokko. Isotuulenkala. Rasvakala. Simppu.

Linnut[muokkaa]

Haahka, emo ottaa hoiviinsa toisten emojen poikasia ja näin auttaa lajiaan menestymään ja perintötekijät siirtyvät. Alli. Pilkkasiipi. Ristisorsa. Tukkakoskelo. Isokoskelo. Merikotka. Merimetso. Kyhmyjoutsen. Merihanhi. Kanadanhanhi. Valkoposkihanhi. Sinisorsa. Tukkasotka. Lapasotka. Telkkä. Silkkiuikku. Punajalkaviklo. Rantasipi. Karikukko. Tylli. Meriharakka. Lapintiira. Kalatiira. Räyskä. Merikihu. Ruokki. Riskilä. Varis. Korppi. Räystäspääsky. Västäräkki. Kivitasku. Luotokirvinen. Kalalokki. Harmaalokki. Selkälokki. Merilokki. Naurulokki. Vesisiippa saariston yleisin, jopa 15v.

Vesimyyrä[muokkaa]

Peltomyyrä[muokkaa]

hyvä uimari.

Piisami[muokkaa]

talvipesä mm. ruo'oista matalassa vedessä halkaisija jopa 1.5m, pesästä pääsee sukeltamaan suoraan veteen, usein simpukankuoria lähellä, myös maapesissä rantatörmässä.

Minkki[muokkaa]

on levinnyt myös ulkoluodoille. Leviäminen saaristoon alkoi 1950-luvulla. Menestyy monipuolisen ruokavalion ja liikkuvuuden ansiosta. Vesilinnut ja myyrät ravintona. Talvella kalastaa simppuja, ahvenia ja kivinilkkoja. Siirtyy helposti saarelta toiselle. Kohtalokkainta ruokille ja riskilälle.

Halli eli harmaahylje[muokkaa]

elää yli 45 v., paino 120-270 kg. Norppa hallia yleisempi, paino 40-130 kg. Talvella hengittelevät railoissa ja hengitysreikäverkostonsa avulla.

Kyy[muokkaa]

Rantakäärme[muokkaa]

Sammakko[muokkaa]

Jäkälät[muokkaa]

Rupijäkälä tai merimustuainen. Haavan keltajäkälä. Kasvaa lintujen lannoittamilla kallioilla.

Kasvit[muokkaa]

Suolayrtti ja suolakkokasvit kasvavat vain saaristossa Suomessa. Merihaura. Karvalehti. Merihapsikka. Merinäkinruoho. Näkinpatainen. Hapsiluikka. Ahvenvita. Hapsivita. Kalvasärviä. Tähkä-ärviä. Meriajoka. Merisätkin. Järviruoko. Ruokohelpi. Sinikaisla. Pikkulimaska. Meriratamo. Pikkusuolamaltsa. Rantatädyke. Ketohanhikki. Ruohokanukka. Hiirenvirna. Vilukko. Peltopillike. Jokapaikansara. Rönsyrölli. Ruokopuntarpää. Merisuolake. Suolavihvilä. Rantavehnä. Peltovalvatii. Meriasteri. Merivirmajuuri. Ranta-alpi. Rantakukka. Merirannikki. Meriputki. Ruoholaukka. Merisaunio. Keto-orvokki. Kannusruoho. Mesiangervo. Haavankeltajäkälä. Kallioimarre. Isomaksaruoho. Keltamaksaruoho. Kanerva. Variksenmarja. Mänty, kavumuoto ympäristön muokkaama. Kataja. Tervaleppä. Tuomi. Pihlaja. Tyrni. Osalla saariston kasveista kyky lisääntyä sisämaan kasvien kanssa mutta ilmiasu kuitenkin jo periytyy. Järviruoko liejupohjaisilla rannoilla kasvavana tarjoaa elinympäristpn linnuille, kaloille, hyönteisille, vesiperhosille ja surviaissääskille. Liejun pinnalla tai sisässä monen madot, kotilot ja äyriäiset.

LUONNON TUTKIMINEN[muokkaa]

Kalastamalla pienisilmäisellä salakkaverkolla rantavesissä ja kaislikonreunoissa saa paljon tunnisteltavaa. Murtovesiakvaario. Kiven alta kotiloita, simpukoita, matoja suojassa pedoilta. Kiven alla säilyy myös kosteus veden laskiessa. Pehmeillä pohjilla simpukoita ja matoja. Katso keittiösiivilän läpi. Vesikiikari lasista, kannellisesta ämpäristä, sukellusnaamarista, silikoniliimasta. Kanteen lasille reikä, joka tiivistetään, pohjaan naamarille valotiivis reikä. Vesimassan eliöiden keruuseen nylonkankaasta, rautalangasta ja muovipullosta haavi. Veneen perässä vedettävä haavi kerää eliö vesipulloon, josta kaadetaan lasipurkkiin ja tarvittaessa laimennetaan vedellä. Linnunpönttöjä..

YMPÄRISTÖNSUOJELU[muokkaa]

Lomailu, loma-asunnot, veneily, laidunnuksen loppuminen, kuluminen, happosade, rehevöityminen, laivaliikenne sekoittaa vesimassoja ja saastuttaa ilmaa, raskasmetallien rikastuminen ravintoketjussa, orgaaniset hiilivedyt mm. silakan dioksiinipitoisuus.

WWF (World Wildlife Fund) talkooleirit. Pidä Saaristo Siistinä ry - Roska Roope pisteet. Vesiensuojeluyhdistykset, Natur och Miljö (NoM), Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Luonto-liitto ry.

Rehevöityminen lisää kuhaa ja lahnoja. Rehevöityminen ravinteiden takia ja lämpötilan noustessa. Typpi ja fosfori rajoittavia tekijöitä olleet. Pääasiassa ilmasta ja jätevesistä.

Öljy[muokkaa]

Kelluu aluksi pinnalla ja ajelehtii. Tyynellä, lämpimällä säällä osa haihtuu muutamassa tunnissa, tuulessa sekoittuu veden kanssa seoksiksi. Osa vajoaa pohjaan. Tyynellä säällä kerätään mekaanisesti, kemiallinen hajottaminen vaarallisempaa luonnolle.

Raskasmetallit[muokkaa]

Itämereen joutuu huomattavasti elohopeaa, kadmiumia, arsenikkia ja lyijyä.

Ydinvoimalat[muokkaa]

Lauhdevesi 10 astetta lämpimämpää, radioaktiivisia aineita sedimenttiin ja eliöihin, kalojen nuoruusvaiheet ja selkärangattomat kuolee voimalassa, sisäänottoputken klooraus sinisimpukan ja merirokon poistoon, kylmien vesien lajien kärsiminen lämpimien vesien lajien lisääntyessä.

Saaristomeren kansallispuisto[muokkaa]

1983 Dragsfjärd, Houtskär, Korppoo, Nauvo -kuntien alueella. Saaristovyöhykkeet ja osia Salpausselästä, saaristolaisyhteisöt. Itäisen Suomenlahden kp. 1982 Virolahti, Kotka, Vehkalahti, Pyhtää -kuntien alueella. Ulkosaaristoa, ruokki- ja hyljeyhdyskunnat, saaristokylät. Tammisaaren saariston kp. 1989. Meri- ja ulkosaaristo, lintuja. Perämeren kp. Luonnonsuojelualueita Hankoniemen kärki, Laajalahden lintuvesi, merenlahtia, saariston osia. Tutkimusta Helsingin, Turun, Oulun yliopistot, Åbo Akademi, Merentutkimuslaitos, Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos.