HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Henkilökohtainen kirjanpito ja budjetointi

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä[muokkaa]

Kirjan pitäminen henkilökohtaisista talousmenoista ja niiden etukäteen suunnittelu on kansalaistaito. Mikäli tarkoitus on säästää rahaa tulevaisuuden varalle, siirtyä osittaiseen omavaraisuuteen tjsp, on sitäkin tärkeämpää lähestyä rahankäyttöä suunnitelmallisesti. Päämääränä voi pitää sen, että rahankäyttö olisi tietoista, ei hetken enemmän tai vähemmän alitajuisten mielijohteiden ja -halujen sanelemaa.

Kirjanpito[muokkaa]

Ensimmäinen askel on selvittää tulon lähteet ja menoerät. Tätä varteen tehdään henkilökohtainen kirjanpito. Käytännön ohjeita ja vinkkejä sekä tietoa esim. tähän tarkoitukseen soveltuvista tietokoneohjelmista löytyy sivulta Kirjanpito.

Budjetointi[muokkaa]

Brutto- ja nettotulot[muokkaa]

Bruttotulot ovat henkilön tulot ennen veroja ja vastaavia menoja. Maksettavaa veromäärää on erilaisin perustein mahdollista pienentää, ns. verovähennykset. Verojen jälkeen käteen jäävä summa, eli normaalissa ansiotyössä tilille maksettava rahamäärä kutsutaan nettotuloksi.

Menot[muokkaa]

Menot voidaan hyvin karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan:

Säästöt ja investoinnit[muokkaa]

Säästöihin ja investointeihin olisi ainakin taloudellisesti hyvinä aikoina syytä käyttää 10-15% nettotuloista.

  • Säästöt ovat myöhempää ajankohtaa varten syrjään, joko sukanvarteen tai pankkitilille, laitettua rahaa. Helposti saatavilla olevia säästöjä voisi olla tarpeeksi kattamaan ainakin kolmen kuukauden menot, eikä säästöjen pitämisestä kuudenkaan kuukauden edestä haitaksi ole. Tällöin ei tarvitse turvautua luottoihin tai lainoihin hätätapauksessa. Suuria rahamääriä ei ole järkevää säästää, sillä inflaation myötä ne menettävät arvoaan.
    • Mikäli säästöjään pitää pankissa, saattaa olla syytä pitää ainakin muutaman päivän edestä käteistä kotona, jottei jäisi täysin vailla rahaa, mikäli pankille sattuu esimerkiksi tietoliikennehäiriö viikonloppuna.
    • Suomessa on tällä hetkellä? valtion takaama talletussuoja 100 000 € asti asiakasta ja pankkiryhmää kohti.
    • Rahan pitämiseen kotona liittyy luonnollisesti varkauden riski


  • Investoinnit ovat tulevia taloudellisia hyötyjä ajatellen tehtyjä harkittuja menoja. Niihin sisältyy aina riski, jonka suuruus vaihtelee. Esimerkkejä investoinneista ovat:
    • Osakkeet, eli yhtiöiden osuudet, joiden arvo vaihtelee yhtiön menestyksen mukaan
    • Rahastot, jotka jakavat niihin talletetut varat eri osakkeille ja säästötileille riskin minimoimiseksi
    • Kiinteistöt, asumisosakkeet, varastotilat, joita on mahdollista vuokrata eteenpäin.
    • Maa- ja metsätilat
    • Fyysiset esineet, esim. taide, antiikkiesineet ja vastaavat keräilyarvoltaan merkitykselliset esineet. Nämä vaativat yleensä asiantuntemusta, ja taloudellinen hyöty jää usein verrattain vähäiseksi verrattuna esim. kiinteistöihin
    • Myös työkalujen ja käden- tai tietotaitojen hankkimista voidaan pitää investointina, mikäli niistä on tarkoitus olla tulevaisuudessa taloudellista hyötyä säästöjen tai lisätulojen muodossa. Tiedot ja taidot ovat loppujen lopuksi ainoa "varmat" investoinnit, siinä mielessä että ne pysyy aina mukana, eikä esimerkiksi valtion ole mahdollista omia niitä itselleen kansantaloudellisesti vaikeina aikoina.

Esiintyy jonkin verran erimielisyyksiä siitä, pitäisikö fyysisiä raaka-aineita, kuten kultaa tai hopeaa harkko- tai kolikkomuodossa, luetella säästöksi vai investoinniksi. Kullasta yleensä sanotaan, että se on lähempänä säästöä -- sen todellinen arvo ei juurikaan nouse, vaikkakin rahallinen arvo nousee inflaation myötä. Siten se on siis säästömuoto, johon inflaatio ei vaikuta. Hopealla on käyttöä teollisuudessa, minkä takia sen hinta vaihtelee ulkoisten tekijöiden myötä, ja sitä voi siten pitää lähempänä investointia. Molempiin liittyy luonnollisesti kansallistamisen ja varkauden riskit.

Pakolliset menot[muokkaa]

Pakollisina menoina voidaan pitää niitä yleensä jokakuukautisia ja ennakoitavissa olevia menoeriä, jotka kattavat perustarpeet.

  • Asumismenot, eli asuntolaina tai vuokra, mutta myös kodin sisustukseen ja korjauksiin menevät kulut, ovat yleensä suurin yksittäinen menoerä. Näiden ei tulisi ylittää 40% nettotuloista.
  • Sähkö, lämpö, vesi, puhelin, vakuutusmaksut, ovat yleensä kohtalaisen hyvin ennakoitavissa olevia, säännöllisiä menoeriä.
  • Lainaerät, esimerkiksi opintolaina ja autolaina. Kulutusluottoja, vippejä ja luottokortteja on syytä välttää. Lainaerien tulisi kustantaa korkeintaan 20% nettotuloista, mieluiten huomattavasti vähemmän.
  • Jokapäiväiset elintarvikkeet ja vaatteet

Pakollisten ja vapaaehtoisten menojen raja on luonnollisesti häilyvä, esim. henkilöauto saattaa tietyissä tilanteissa olla pakollinen, tietyissä tilanteissa vapaaehtoinen menoerä.

Vapaaehtoiset menot[muokkaa]

Ei-pakolliset menot, kuten kirjat, levyt, matkustaminen, ravintoloissa käynti ja niin edelleen. Mikäli menot ylittävät tulot, on yleensä helpointa aloittaa säästäminen näistä.