HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Energiansäästö

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

energianeuvoja, energian säästäminen, energian säästövinkkejä

Johdanto[muokkaa]

Unohda piipertäminen energiansäästölamppujen kanssa ja ala säästämään.

Yksinkertainen resepti: VÄHENNÄ TURHAA TYÖTÄ, OSTAMISTA JA AJATTELE KOKONAISVALTAISESTI

Demokratiaan kuuluu, että valta on kansalaisilla. Tämän tietävät myös päättäjät ja yrittäjät. Tälle sivulle on pyritty keräämään "voimakkaampia" energiansäästöneuvoja, kuin mediassa vielä 2010-luvulla julkaistaan. Neuvojen tarkoitus on vaikuttaa suoraan talouteen ja ohjata sitä ympäristöystävällisemmäksi. Vain sinä voit vaikuttaa - kyse ei ole suoraan energian säästämisestä säästölampuin, vaan ihmisen vapautumisesta. Älä häpeä aiheuttaa työttömyyttä ja töiden uudelleenjärjestäytymistä. Ohessa olevista neuvoista suurimman osan voi toteuttaa samanaikaisesti ilman, että elämänlaatu kärsii ja putoaisi pois muiden arvostuksesta. Uuteen elämäntapaan kannattaa kuitenkin siirtyä askelittain, mutta määrätietoisesti.

Kun ostat[muokkaa]

  • tue paikallisten ihmisten yrittäjyyttä ja pysymistä asuinsijoillaan ostamalla suoraan heiltä. Osta lähiyrityksiltä tai naapureilta. Opi tuntemaan tuotteen valmistaja ja myyjä.
  • vältä ostamasta yrityksiltä, jotka eivät kunnioita toiminnassaan energiansäästämistä ja työntekijöiden hyvinvointia. Yksinkertaisesti ala boikotoimaan tiettyjä merkkejä ja yrityksiä. Ei ole huono asia että elinkelvottomat yritykset lopettavat tai järjestäytyvät uudelleen. Turhia yrityksiä turhine tuotteineen on yksinkertaisesti liikaa. Kyse ei ole vain yrityksestä, vaan myös tämän yrityksen käyttämistä alihankkijoista.
  • vältä suuria markettaja pitkine käytävineen ja korkeine lämmitystä vaativine hallitiloineen ja keskity asuntosi tai työpaikkasi lähellä oleviin kauppoihin, joihin pääset kävellen, pyörällä ja kotimatkalla.
  • kannusta ihmisiä kasvattamaan ruoka-aineita puutarhassa ja valmistamaan tavaroita samalla kun itse valmistat sitä, mitä itse ja muut kaipaavat.
  • opettele ostamaan sellaisia asioita, lähinnä ruokatarvikkeita, kerralla varastoon, jotka vaativat autolla tms. kulkemista. Kaupassa ei tarvitse käydä joka päivä. Ymmärrä asioita jopa niin, että jokainen kaupan liukuoven avautuminen kuluttaa energiaa.
  • osta tuotteita, joita ei ole pakattu. Älä pakkaa muoveihin, ohuisiin pusseihin tai ylimääräiseen paperiin kuljetuksen ajaksi. Kanna sylissä, laukussa tai kassissa.

Ruoka[muokkaa]

  • syö kotimaisia ja lähellä asuinpaikkaasi tuotettuja tuotteita.
  • vältä syömästä syksyllä, talvella ja alkukeväästä kasvihuoneissa lisävalolla ja lisälämmöllä kasvatettuja vihanneksia (salaatti, kurkku, tomaatti jne.) Niitä ilman pärjää hyvin kaalilla ja porkkanalla.
  • vältä ostamasta ulkomailla kasvatettuja vihanneksia ja hedelmiä. Eläminen on luksusta ilman banaaneja, appelsiineja, rypäleitä, talvitomaatteja, kurkkuja ja muita ulkomailla tuotettuja tuotteita.
  • viljele itse niin paljon kuin mahdollista. Viljelyyn riittää hyvin esimerkiksi 5 x 5 m alue.
  • hanki lähitilalta jyviä ja jauha ne itse viljamyllyllä kun leivot.
  • opettele säilömään ilman pakastinta.
  • kerää mahdollisimman paljon luonnontuotteita: marjoja, yrttejä, sieniä, villivihanneksia, kalaa ja riistaa.
  • osta lähinnä vain ruoanvalmistukseen tarvittavia raaka-aineita. Valmistuotteista on poistettu tärkeitä ravintoaineita säilyvyyden parantamiseksi. Säilöntäaineet ovat myös ruokaan kuulumattomia ja mahdollisesti terveydelle vaarallisia.
  • osta lisäaineetonta, ja opettele pysymään erossa E-kirjaimista.
  • vältä pikaruokaa ja puolivalmisteita.
  • valmista ja opettele valmistamaan ruokaa raaka-aineista.
  • osta isommissa erissä. Pienet pakkaukset kuluttavat pakkausmateriaalia. Osta muovisia jugurttipurkkeja vain jos kunnassa on järjestetty niille kierrätys ja tällöinkin voit välttää niiden ostamista.
  • tee naapureiden kanssa yhdessä ruokaa ja sovi ruokavuoroista - minä päivinä syödään kenenkin luona. Kutsu ihmisiä syömään kotiin.
  • perusta ruokapiiri tai osta ruokapiiristä.
  • luovu sokerista, maidosta, tuoremehuista, limpsasta, karkista jne.

Tavarat[muokkaa]

  • osta tavaroissa kestävää, laadukasta, eleganttia, monikäyttöistä, yksinkertaista ja pitkäikäistä. Ajattele että kestää äitiltä naapurin pojalle. Nämä ovat myös yleensä kauniita ajattomia tavaroita.
  • suosi terästä ja puuta. Vältä muovia eli öljypohjaisia tuotteita.
  • opettele korjaamaan ja tekemään tavaroita itse.
  • mieti tarvitsetko enää uutta samanlaista sen tilalle mikä hajoaa tai sitä ei voi korjata. Voisiko sen korvata käytettynä ostetulla.
  • älä OMISTA televisiota, digiboksia, satelliittivastaanotinta, videoita, pleikkaria, mikroa, yleiskonetta, astianpesukonetta, partakonetta, sähköhammasharjaa, fööniä, suihkua, skanneria, tablettia, tietokonetta, lisänäyttöä, asuntovaunua, moottorivenettä, kesämökkiä, autoa, ruohonleikkuria jne.
  • lopeta lehtien tilaaminen ja ostaminen ja estä mainokset ja ilmaisjakelulehdet. Sitä kestää vaikka postilaatikosta löytää vain laskuja.
  • ymmärrä että onnellisuus ei synny silloinkaan vaikka omistaisit kaikki saatavissa olevat hyödykkeet. Onnellisuus syntyy hyvistä ihmissuhteista, tämä on yksinkertainen elämän tosiasia.
  • lainaa naapureille ja naapureilta. Osta yhdessä muiden kanssa ruokaa, tavaroita ja palveluita. Yhteinen keittiö, pesutupa, tietokone, internetyhteys, työkalut, auto, traktori jne.
  • kierrätä lehtiä, kirjoja, dvd:itä, tavaroita jne.
  • vältä ostamasta leikkokukkia ja huonekasveja. Niiden kasvattamiseen käytetään ympäristölle ja kasvattajille erittäin vaarallisia myrkkyjä ja paljon energiaa. Niitä tuodaan rekoilla Euroopasta ja niitä myös kasvatetaan kasvihuoneissa, joita lämmitetään ympäri vuoden. Ne eivät myöskään ole elämässä välttämättömiä. Ihmisen muistaminen on sitä että olet häneen yhteydessä, ei se että viet 10 pitkää leikkoruusua. Kasvata ja kerää kukkia puutarhasta ja luonnosta.

Vaatteet[muokkaa]

  • kulje laadukkaissa vaatteissa, pidä niistä huolta, korjaa ja tee itse. Katso että vaatteet sopivat toisiinsa, jolloin niitä on helppo yhdistellä. Osta myös käytettyinä.
  • suosi aitoa nahkaa, villaa ja pellavaa. Vältä tekokuituisia vaatteita.
  • suosi paikallisia ompelijoita ja suutareita, jotka tekevät mittatilauksesta sinulle sopivia vaatteita. Arvostat tällöin vaatteita enemmän!
  • aidot nahkakengät kestävät jopa vuosikymmeniä ja niissä on miellyttävä kulkea.
  • unohda trendit ja ole oma itsesi.
  • tuuleta enemmän, pese vähemmän.
  • vaihda vaatteita ihmisten kanssa vaihtelua halutessasi.
Perinteiset maitokärryt - niillä kulkee pitempikin tavara ilman moottoria.

Asuminen[muokkaa]

  • pidä vain yksi ulkovalo, unohda jouluvalot. Älä edistä katuvalojen rakentamista.
    • vältä käyttämästä liiketunnistimia, vähintään jos ne syttyvät helposti oksista tms. Niissä kulkee jatkuva virta.
    • suunnittele asuntoon valot niin että niitä ei ole liikaa ja sen takia tule sytyteltyä. Sammuta ylimääräiset valot ja opettele toimimaan hämärässä.
  • älä vaihda sisustusta trendien mukaan, tee vain pieniä ehostuksia, elä pääpiirteittäin samanlaisessa sisustuksessa vuodesta toiseen.
  • rakentaessasi käytä materiaaleja ja ratkaisuja joita olet valmis katsomaan koko ikäsi tai ne on yksinkertaisia ehostaa.
  • suosi puuta rakenteissa ja pinnoissa ja muita luonnonmukaisia materiaaleja. Harkitse hirsitalossa asumista.
  • vältä rakennus- ja sisustusmateriaaleja jotka sisältävät palonsuoja-aineita, muovia tai kemikaaleja. Pysy perus raaka-aineissa.
  • älä käytä ilmastointikonetta (riippuu rakenteista).
  • poista vesivessa ja rakenna kompstoiva vessa sen sijaan sisälle tai ulos.
  • jääkaapiksi riittää pieni malli, käytä maakellaria niin paljon kuin mahdollista. Rakenna asuntoosi kylmäkaappi, joka kylmenee seinän läpi ulkoa venttiilin kautta.
  • lämminvesivaraajaa hankkiessa, mitoita käytön mukaan mahdollisimman pieni.
  • tiivistä ikkunat ja ovet sopivasti.
  • lisäeristä tarvittaessa.
  • vältä katsomasta sisustusohjelmia, joissa ei edistetä kestävää ja pitkäaikaista rakentamistapaa.

Piha[muokkaa]

  • suunnittele piha niin että siinä on turvallista kulkea myös talvisin ja ainoastaan luonnon valossa. Suosi paikallisia luonnonkasveja ja hyötykasveja.
  • suunnitele piha niin että pihanurmen määrä ja paikka on optimaalinen. Jokainen ylimääräinen ja turha neliö on lisää leikattavaa ja huolehdittavaa.
  • suunnittele lumen sijoitus niin että lumi on helppo luoda käsityökaluin ja se saa sulaa rauhassa ilman sen kuljettamista lumenkaatopaikoille. Kannusta tällaiseen rakentamiseen myös kaupunki ja taajamarakentamisessa. Osallistu kaavoitukseen.

Lämmitys[muokkaa]

  • säädä kodin lämpötila +2 - 18 Celsius astetta (riippuu rakenteista). Käytä villavaatteita, huopia, useita vaatekertoja, totuta kehosi viilemäpään.
  • lämmitä vain muutamaa huonetta pitäen muut huoneet viileinä tilanteen mukaan. Keskitä lokakuulta huhtikuulle eläminen ja asuminen vain muutamaan huoneeseen.
    • älä lämmitä ollenkaan toukokuusta elokuuhun.
  • opettele lämmittämään puulla niin että hyödynnät tehokkaasti puun energian ja saastutat mahdollisimman vähän. Keskity lämmitykseen, se vaatii huomiota!
  • polta vain kuivaa puuta.
  • Käytä roskakoria mahdollisimman vähän. Jos tönösi lämpenee lämmitysuunilla, polta roskat siellä. Kierrätettävät materiaalit jotka eivät pala kuten alumiini on hyvä viedä yleiseen kierrätysastiaan joka on tarkoitettu alumiinille.
  • älä lämmitä puu-uuneja ja takkoja kesäaikaan edes ruoanvalmistuksen tai leivän leipomisen takia.
  • vältä käyttämästä avotakkoja, jotka eivät varaa lämpöä rakenteisiin.

Hygienia ja terveys[muokkaa]

  • peseydy ja käy suihkussa tai saunassa 1-2 kertaa viikossa.
  • peseytymiseen riittää pelkkä vesi, saippua, sampoo, hoitoaine, hammasharja ja hammastahna.
    • Harkitse hiusten pesemistä pelkällä vedellä. Hiukset tottuvat siihen muutamassa viikossa ja lopettavat ylimääräisen rasvoittumisen.
  • käytä vain terveyttä ylläpitäviä tuotteita. Pyri käyttämään luonnonmukaisia aineita, joita voit myös valmistaa itse.
  • ennaltaehkäise ongelmia. Esimerkiksi sokerituotteiden syönnin lopettaminen vähentää niiden tarjontaa kaupoissa ja niiden aiheuttamien ongelmien korjaamista hampaissa ja kehossa.
  • vältä käyttämästä uimahalleja, kylpylöitä ja maa-uimaloita. Ui luonnonvesissä. Vältä myös tällaisissa keskuksissa ruokailua ja majoittumista, koska se edistää näiden toiminnan muuttumista.
  • älä käytä terveyspalveluita flunssien ja muiden pienten haavereiden takia. Hautaan ei tarvitse mennä ehjänä.
  • vältä aina kun mahdollista antibiootteja ja mielialaan vaikuttavia lääkkeitä. Vältä huumeita.

Matkustaminen[muokkaa]

  • pyöräile ja kävele mahdollisimman paljon, vähintään alle 5 km matkat.
  • harkitse auton pitämistä seisonnassa talvikauden. Käytä tällöin yhdessä naapurin autoa ja julkisia kulkuvälineitä.
  • käytä linja-autoa ja junaa pitemmillä matkoilla.
  • unohda helikopterilla lentäminen ja vähennä lentomatkustus minimiin.
  • opettele liftaamaan ja kysymään kimppakyytiä. Netissä on esimerkiksi hyviä toimivia palveluita tähän Kimppa.net.
  • käytä kimppakyytiä naapurin kanssa vähintään toiseen suuntaan.

Retkeily[muokkaa]

  • polta ulkonuotioissa ainoastaan maastosta kerättyjä oksia ja tee nuotiosta pieni. Rakentaessasi kiinteää nuotiopaikkaa, nosta tuli ylemmäs että se lämmittää paremmin vaakatasossa.
  • pyydä että ohjelmapalvelujen järjestäjät eivät tuhlaa puuta polttamalla ylisuuria nuotioita. Pyydä luomaan tunnelma muulla tavoin.
  • autiotuvissa ym. mihin polttopuut täytyy viedä moottorikelkoilla ja helikoptereilla, polta niitä mahdollisimman vähän ja tehokkaasti ruoan valmistuksen tai vaatteiden kuivatuksen takia. Muuten vältä polttamasta puuta tunnelman takia, tunnelma syntyy ihmiskontakteista ja hyvistä tarinoista. Pyri kulkemaan niin että vaatteet eivät kastu ja ne kuivavat viimeisen kävelytunnin aikana ennen tuvalle pääsemistä.

Lapset[muokkaa]

  • opeta lapsi viimeistään 1 - 1.5 vuoden iässä potalle. Älä käytä missään vaiheessa vaippoja, ja jos käytät niin kestovaippoja. Vauvan voi opettaa olematta pissaamatta tai ulostamatta housuun heti syntymästä lähtien, tämä vaatii hoitajalta herkkyyttä. Mieti miltä vauvasta tuntuu paskoa ja kusta vaippoihin 2010-luvulla, tarvittaessa kokeile itse jos olet unohtanut.
  • anna lasten harrastaa vähän välineitä vaativia harrastuksia, jotka ovat kävely- tai pyörämatkan päässä.
  • opeta lapselle vastuullista elämäntapaa ja sitä mikä on elämälle välttämätöntä ja mikä on vain markkinatalouden pyörillä pitämistä.
  • anna lapsen tehdä kohtuudessa "ruumiillista työtä" jo muutaman vuoden iästä asti.
  • harkiste tarvitseeko lasta laittaa kouluun, perusta naapureiden kanssa kotikoulu.
  • anna lapselle aikaa, vähennä omaa itsekästä tekemistä.
  • harkitse tarviiko lapselle kertoa joulupukista joka tuo lahjoja. Keskustele asiasta myös isovanhempien ja sukulaisten kanssa - kyse on lapsestasi.
  • harkitse tarviiko lasta viedä lelu- tai makeiskauppaan. Opeta esimerkilläsi lapsellesi oikea suhde tarvaraan.
  • muista että aikuisena lapsi voi harmitella monia "huonoja" tapoja, joita sinä vanhempana opetit.

Harrastukset[muokkaa]

  • vältä seuraavia harrastuksen muodossa: laskettelu, golf, moottoriveneily, moottoriurheilu.
  • harrasta vain sellaista mihin jaksat kävellä tai pyöräillä.
  • urheilu ja kilpaurheilu eväti ole välttämätöntä, ne kuluttavat valtavasti energiaa.

Elämäntapa[muokkaa]

OPETTELE NAUTTIMAAN EI-MATERIAALISESTA VÄHÄRAHAISEMMASTA ELÄMÄNTAVASTA!
  • opettele vähäkulutteinen elämäntapa. Kulutuksen vähentäminen yksinkertaisesti tekee sinusta onnellisemman ihmisen. Se ei ole edes vaikeaa ja ihmiset arvostavat sinua myös silloin ja ottavat mallia.
  • opettele ajattelemaan kokonaisvaltaisesti, miten tavara syntyy ja mitä kautta se kiertää sinulle.
  • opettele irti kellosta ja tiukoista aikatauluista. Työmatka sujuu esimerkiksi helikopterin sijasta laivalla.
  • opettele irti öljystä tehdyistä tuotteista (muovi) ja "kemiallisista aineista".
  • opettele irti rahasta, vähintään vähennä sen käyttöä. Suosi vaihtotaloutta ja vähäistä ostamista. Pidä joskus kirjaa menoistasi ymmärtääksesi mihin rahasi menevät.
  • vähennä turhan työnteon määrää - kun kulutat vähemmän, ei sinun tarvitse tehdä niin paljon rahaa.
  • tee etätyöpäiviä. Vaihda työpaikkaan tai alalle, jossa etätyöpäivät ovat mahdollisia.
  • tee töitä vain keväästä syksyyn, vietä energiaa kuluttava talvikausi kotosalla. Yritysten tilojakin lämmitetään tällöin - osa yrityksistä on mahdollista sulkea talvikaudeksi.
  • vältä ottamasta velkaa.
  • muista että toimeliaisuus ja työ pitävät mielen terveenä. Pysähdy miettimään mitä työ todellisuudessa tarkoittaa ja mikä sen syvin merkitys on - olet sitten työssä käyvä tai työtön.
    • ymmärrä että työ ei ole elämän ainoa tarkoitus vaan se on keino pitää itsensä terveenä ja saada elämän perusasioita kuten terveydenhoito, turvallisuus- ja oikeusjärjestelmä, tiestö, ruokahuolto yms. toimimaan. Muun pitkälti voit tehdä itse tai jättää hankkimatta tai tekemättä.
  • vältä kaikkinaisia tukia ja tukijärjestelmiä.
  • älä ota turhia vakuutuksia.
  • ymmärrä että yksityistalous on erittäin energiaa kuluttava yksikkö. Asuminen ja eläminen vähän suuremmissa yhteisöllisemmissä yksiköissä yksityisyys kuitenkin säilyttäen on kokonaisuuden kannalta järkevämpää.
    • liittoudu taloudellisesti sinkkuuden tai parisuhteen tms. kautta muiden sinkkujen ja suhteiden kanssa. Kuten pienetkin kunnat yhdistyvät suuremmiksi hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi. Muuta perheenä toisen perheen kanssa yhteen tai yhdistä asuminen niin että pärjäätte yhdellä laajakaistalla, pesukoneella, jne.
  • luo ja vaali hyviä naapuruussuhteita. Pyydä heiltä ja anna heille.
  • liity paikallisiin yhdistyksiin ja kylä- tai kaupunginosatoimintaan.
  • opettele terve suhde kuolemaan jo nuorena.
  • opiskele estetiikkaa, kättentaitoja ja sosiaalisia suhteita lähimmäisten kanssa. Istu iltaisin kotipihalla tai kadulla ja kannusta muita tähän tapaan.
  • kehitä omaa asennettasi ja huomaa kauneus ympärilläsi.
  • tue lakiesityksiä, joissa saastuttavaa yritystoimintaa rajoitetaan ja estetään.
  • ymmärrä että kaikki ei välttämättä enää ole mahdollista tai järkevää.
  • ymmärrä että työpaikkojen menettäminen energian säästämisellä ja muulla toiminnalla ei ole negatiivinen asia. Yhteiskunta muuttuu ja ihmiset löytävät muita elämäntapoja ja työskentelymahdollisuuksia. Mitä nopeammin alat vaikuttamaan, sitä nopeammin pyörä saadaan kestävämmälle uralle.
  • ymmärrä että tavaroissa ja palveluissa on valtavasti "ilmaa", jota maksat työlläsi, mutta se ei jakaannu tasaisesti. Tämän ilman vähentäminen vähentää työtä ja siitä johtuvaa energian kulutusta. Vaadi yrittäjiä pienentämään katetta, voittoa. Tingi edes!

Ajattelua avartavia videoita[muokkaa]