Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

Ennen tallennusta suositellaan ottamaan kopio muokkausruudusta (ctrl-a -> ctrl-c)

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Katovuodet

Wikikko - kansan taitopankkista
Versio hetkellä 8. lokakuuta 2023 kello 14.16 – tehnyt 85.76.150.28 (keskustelu) (→‎Pakko-risukko)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johdanto

Poistettu teksti 23.12.2022. Syy: Uskonnollista tekstiä. Uskonnollisen tekstin lisääminen aiheuttaa sivun suojaamisen. Katso Wikikon ohje, 'Miksi lisäämäni tiedot on poistettu?'


Katovuosista tulee monelle mieleen tietysti ainakin Suuret nälkävuodet (1866-1868) mutta ehkä harvemmalle edellistä neljä kertaa pahemmat Suuret kuolonvuodet (1695-1697), jossa noin kolmasosa Suomen väestöstä menehtyi ja monet harjoittivat kannibalismia selvitäkseen hengissä. Suuria kuolonvuosia muistelemme mm. Juhannusjumalanpalveluksessa Suvivirttä laulaessa. Suomalaisille tärkeän Suvivirren taustatarina kun on sellainen, että sen sanoitti ruotsalainen virsirunoilija Israel Kolmodin vuonna 1694 vuotta ennen Suuria kuolonvuosia. Virsi kuitenkin aluksi sensuroitiin, sillä sen sanoitus muistutti liikaa joitain pakanallisia rakkausrunoja. Satotappioiden keskellä virsi kuitenkin sallittiin ruotsinkieliseen virsikirjaan, ja Suurten kuolonvuosien pikku hiljaa hellittäessä se myöskin suomennettiin. Suuria katovuosia on sen takia hyvä muistella, että tuolloin myöskin täällä Suomessa, jossa pelloksi soveltuvasta maasta ei ollut pulaa, näännyttiin nälkään. Nämä nälkävuodet löivät rankimmin nimenomaan Skandinaviaan sekä Skotlantiin, joissa ei peltomarkista ollut varsinaisesti pulaa.

Joitakin satotuhojen aiheuttajamekanismeja

Oikeaoppisesti viljeltyjen peltojen satotuhot voivat johtua monista erilaisista syistä:

  • kylmä kasvukausi
  • hallat
  • pitkittyneet kevättulvat
  • yksittäiset kovat kaatosadekuurot, raekuurot
  • myrskytuulet, syöksyvirtaukset
  • kuivat kaudet
  • kasvitaudit
  • tuholaishyönteiset
  • eläimet kuten kanadanhanhet ja rotat
  • kuumuus
  • maastopalot
  • tahalliset sabotaasit kuten tuhopoltot ja kasvimyrkyt
  • ydinlaskeumat, likaiset pommit
  • myrskytuulet, syöksyvirtaukset
  • esim. laajojen metsäpalojen, tulivuorenpurkauksien tai vaikkapa meteorin tai tarkoituksellisen yläilmakehäsabotaasin aiheuttamat muutokset auringonvalon spektrissä
  • peltoravinteiden niukkuus
  • vieraslajit (mm. GMO-rikkakasvit)
  • pölyttäjäkato
  • maatalouden tarvitsemien energiamuotojen toimitus-/hinta-/saatavuusongelmat


  • Lumien ja roudan sulaminen voi viivästyttää kevättöitä huomattavasti. Toisaalta pellot kannattaisi kylvää niin aikaisin kuin vain hallojen loppumisen kannalta mahdollista, sillä puolestaan syksyn sateista ja halloista emme tiedä. Lisäksi sadolle pitempi kasvukausi saattaa mahdollistaa satoisampien kasvilajikkeiden kokeilemisen eri puolilla Suomea. Lumia voidaan ajoissa (routapellolla) ajaa kärryllä toisaalle, kantohankia möyhiä reunoilta ilmavammaksi (pellon reunasta hangen sisälle pääsevä tuuli tehostaa sulamista, lisäksi möyhitty hanki laskeutuu pellon pintaan eikä muodosta sulaessaan ilmaonteloa pellon pinnassa), tai puhaltaa jauhettua hiiltä (nokea) tai multapölyä hangen päälle (auringon vaikutus tehostuu). Kun tumma peltomaa tulee näkyviin, se alkaa lämmetä nopeasti. Pistemäisiä routasulattimia voisi Noen sijaan tehdä myös upottamalla mustia muovinpalasia jäätyneiden tai jo sulavien vesilaksojen pinnalle, johon ripotella hiekkaa estämään kelluminen sekä reunoille lumikasoja sulamaan, tavoitteena että muovin yläpuolisen ja alapuolisen veden lämpötilaero ei tasoittuisi niin paljoa, vaan +4 -asteista vesifaasia kertyisi aiemmin keväällä, joka muovin reunoilta pääsisi kiertämään valuen maaperän routarajalle ja viilennyttyään palaisi jälleen pintaan. Varjoisammat alueet sulavat hitaammin, joten niistä voisi olla järkevä aurailla/kolailla lumia etukäteen valoisampiin, suhteessa nopeammin sulaviin kohtiin, jotta koko pelto alkaisi näkyä ja lämmetä samoihin aikoihin, eikä jäisi viileämpiä alueita, joissa routa sulaa hitaammin, viivästyttäen kevättöitä koko pellolla. Mm. kevätsateet nopeuttavat roudan sulamista (johtunee veden passiivisesta konvektiosta, joka ilmenee, koska vesi on tiheimmillään +4 -asteessa. Routapesäkkeitä saattaisi siis olla mahdollista pistemäisesti sulatella lyömällä kangella kuopan maahan, jonka sitten täyttää vedellä (edellyttää yli +4 -asteen ulkolämpötilaa). Periaatteessa tällaiset kuopat voidaan lyödä jo syksyllä ennen routaantumista, jättäen esimerkiksi kivi tai aitaseiväs estämään reiän umputumista talven aikana. Lumiennja routien sulamista edistävät toimet pelloilla kannattaisi järkeistää niin yksinkertaisiksi, että koululaiset ja jopa päiväkotilapset voisivat auttaa niissä viljelijöitä.
    • ketteriä lumenaurauskoneita, joissa leveä tasapintainen rengaskuviointi, voitaneen hyödyntää lumien aurailussa pelloilta keväisin. Tällöin etukauhan/tasauslevyn sivukylkiin kannattaa lisäankkuroida eteenpäin yliulottuvat laidanjatkeet. Toisaalta enempien lumien puskemiseksi kerralla, toisaalta kauhan/tasaualevyn ohjaamiseksi peltojen rosoisten pintojen (esim. kyntö-) myötäisesti eteenpäin.
  • kevättulvat (eikä talvitulvat) todennäköisesti huuhtele juurikaan ravinteita pelloilta jokiin, olipa pellot lanattu lumesta (peltojen pinnoille ei muodostu vettyneitä vesialtaita), kynnetty (ravinteet roudan sisässä) tai sängellä (puidun/niitetyn peltokasvin juuret hidastavat humusta ja mutaa liukenemasta sulaveden/sateiden aiheuttamaan lietteeseen). Todennäköisesti vähiten ravinteita liukenee lanatusta, eniten kyntämättömästä maasta, mutta viimeksimainitun ei-toivottavimman statuksen osalta huomautuksena, että myöskin esimerkiksi kaikki luonnontilaiset kasvillisuustyypit kuten myös rakennusten pihapuutarhat ja ruohokentät ovat samanlaisessa jamassa, ja niistäkin samoin liukenee ravinteita meriin, kun pintakerrokset pääsee sulamaan ja vedet virtaamaan.


  • Märille viljapelloille ei traktorilla kannattane lähteä ajelemaan. Kylvöpellon pinta on tasainen, jolloin vesilaksot ovat melko yhteinäisiä lammikoita peltojen alavissa kohdissa, joissa routa ei ole vielä sulanut läpi. Keskelle tällaista notkoa voidaan levittää pari neliömetriä peittävä suodatinkangas/harso taikka voidaan vuorata ostoskorin tai viljelykorin ulkokyljef sillä joka painetaan/kaivetaan pellon alimmassa kohdassa kuoppaan. 12 voltin uppopumpulla (mahdollisesti lapolla virtausta tehostaen) viedään letkulla vedet esimerkiksi pellon kulmalle kaivettuun imeytyskaivoon taikka kevytpressulla vuorattuun kippikärryyn pois kuljetettavaksi. Pumppaaminen voidaan suorittaa päivällä ja akun tyhjenemistä hidastaa aurinkopaneelilla. Varkauden estotoimet.
    • vesiä voitaisiin imeyttää myöskin eräänlaisen lappoputken avulla, jonka ulossuihkuamispää on ensin syötetty mahdollisimman syvälle maaperään (esimerkiksi maahan lyötyyn rautakankireikään, joka sitten tilkitty umpeen). Tarvittaessa tällaisen suhteellisen ohut ja pitkäkin lappoputki voidaan ilmata kastelukannulla, ja tällä tavoin voidaan (alipaineella) imuroida vesilakso vesilaksolta pellolta kaikki vesialtaat pois. Tällaisen onnistumiseksi hyvin kannattaa estää kuraveden ja saven imeytyminen veden mukana (savi saattaa tukkia injektointikuopan imeytyspintoja).


  • Muokkaamattoman sulaneen peltomaan vesilaksot voi saada imeytettyä nopeasti esimerkiksi tekemällä laimeaa fairyvesiliuosta suihkepulloon ja sitten vesilaksoa mahdollisimman vähän kahlaamalla sekoittaen suihkauttaa suihkauksen tällaista vettä lammikon pintaan. Kaukaa viisaasti tässä kannattaa olla varovainen, sillä jo äärimmäisen vähäinen määrä laimeaa saipuavettä alentaa koko lammikon viskositeetin, jolloin lammikon vedet alkavat imeytyä maaperään jopa sentin vartissa. Periaatteessa kuitenkaan vaaraa, että peltomaa päästäsi vedet lävitseen läpi kesän, ei pitäisi olla, sillä kun pelto tämän jälkeen kynnetään ja äestetään, saippuaemulsio rekoittuu peltomutaan ja menettää tehonsa.


  • Liika vedensaanti (juurien/mukuloiden tukehtuminen) saattaisi olla mahdollista torjua etu- tai jälkikäteisesti lisäämällä perunapenkin multaajaan (traktorilla vedettävä työkone perunapenkkien aumaamiseksi keskikesällä perunamukuloiden vihertymisen estämiseksi) vakojen keskikohtiin isohkot, esimerkiksi metriset keskisymmetrisesti kartiomaiset tai sukkulamaiset metallikiekot, joilla vakovälit toisaalta siirtävät vettä humuskerroksen alapuolelle, toisaalta vesi valuu rinnepenkkien päihin paremmin, toisaalta juuret tuulettuvat/kuivavat/saavat ilmaa.
    • painamalla suodatuskangasta - taikka jotain elastista salaojasukkaa - näihin uriin, ne pysyisivät paremmin auki peltomaassa. suodatinkangas voidaan rullata talteen ennen sadonkorjuun aikaa.
Jotta painavalla traktorilla ajellessa pelto ei upottaisi/peltomaa tiivistyisi liikaa, periaatteessa voisi asentaa paripyörien sijaan etupuomiin sekä takanostolaitteeseen lisäpyöräparit (peräkärryn akselit). Teoriassa tällaisella kahdeksan pyöräakselin nelivetotraktorilla pystyisi myöskin "harppaamaan" jonkin esteen kuten matalan puunrungon tai kapean ojan yli, jolla ominaisuudella voisi prassailla kylillä.


  • Kuivuus ja helle kasvukaudella aiheuttavat monien muiden ongelmatekijöiden tapaan kasvissa stressireaktion, jossa se kuivattaa ja hylkää osan lehdistään (kellastuttaa ne), minkä jälkeen fotosynteesi toimii aliteholla ja sato jää vähäiseksi. Lisäksi tietysti jyväkoko jää pieneksi.
Mikäli kuivan kesän koittaminen on ennakoitavissa, saattaisi olla järkevää jakaa torjunta-aineet useampaan levityskertaan, joissa ne levitettäisiin runsaan veden kanssa laimeammalti ja munnellulla myrkytysruiskulaitteistolla. Muunnos olisi esimerkiksi sellainen, että ruiskutuskoneen perään, siipien yläreunoihin kiinnitetään (pitkittäin) roikkumaan kevytpressu/kevytpressuja, esimerkiksi 10 metrin pituudelle. Tällöin kun ruiskutetaan iltasella pelto, aerosolit jäävät kiertämään pressun alaiseen viherkasvustoon (pressunalainen suhteellinen kosteus 100%, eivätkä niin voimakkaasti leviä ja haihdu kuivassa tuulessa. Tällöin vähäisemmällä määrällä kasvimyrkkyjä voidaan saavuttaa torjunta-aineiden tavoitteet sekä toisaalta kastella pellon pintaa. Myrkytysruisku-työkoneella saattaisi lisäksi olla järkevää levittää hienoksi tomuksi jauhettua sellua/puuta pellon pintaan, vähentämään kosteuden haihtumista peltomaasta. Myrkytysruiskulla tai ylipäänsä, vaikkapa sammutusautolla pintakastellessa istutuspenkillinen pelto, se todennäköisesti kannattaisi samassa yhteydessä mullata.
  • Kannattaako pellon kastelemiskäytäntöihin panostaa? Periaatteessa voi olla, että yhdellä kastelukerralla voisi pelastaa sadon täydeltä tuhoutumiselta, mutta lisäksi kasvukauden aikaisella kastelemisella saadaan pullistettua jyväkokoja, jolloin yhden pellon sato olisi mahdollista optimoida maksimaaliseksi, esimerkiksi kaksinkertaistaa. Tämän vuoksi periaatteessa kastelukäytäntöihin olisi järkeä panostaa, vaikkei satotuhoja olisikaan odotettavissa. Viljelysten optimaalisen kasvun tarkistamiseen olisi ainakin aikaa kesällä. Mitä yksinkertaisemmin esimerkiksi pellon kasteleminen järjestyy, sitä hienovaraisempi optimointi on taloudellisesti järkevää toimintaa.
    • esimerkiksi, mikäli kuivana kasvukautena olisi mahdollista peltoteiltä käsin öisin tai ojanvierustaa ajellen myötätuuleen) kastellen huolehtia 30% viljelysten kastelusta, ja niiden osalta saada hyvän sadon, jonka pystyisi myymään markkinahinnoin, saattaisi saada kohtuullisen tuloksen yritystoiminnalleen.
      • voisi esimerkiksi rakentaa alumiinisile teleskooppitikkaille tukijalat, taikka lattarautojen avulla koota kakkos-kakkosista oksattomista rimoista vapoja, jotka lyö metallisella aitatolppa-ankkurilla maahan kankireikään, jotta tällaisia mastoja mehiläiskennomuotoon pystyttäen koko pellolle saataisiin sadetus. Tällaisilla sadetusmastoilla saatettaisiin pystyä myös torjumaan hallatuhoja, sillä hallakelin ominaispiirre on, että muutaman metrin korkeudessa ilma on jopa huomattavan lämmintä.
        • traktorin takanostolaitteeseen tai vesisäiliön kylkeen voisi suunnitella telineen, johon kytkeä teleskooppinen sadetinmasto, maadoitus kannattaa jotenkin huolehtia.
      • rakennustyökonevuokraamoilta saattaisi saada edullisesti yön-yli-vuokraan henkilönostureita peltojen kastelemiseksi, jolloin tarvitaan myöskin pienehkö 230VAC invertteri.
    • sadon optimointiin voisi ryhtyä vaikkapa lisäämällä vesiojan siltarummun tulopuolelle L-haara pystyyn tai T-haara sivuttain, jolla tavoin pystyy säätämään sitä mille korkeudelle ojien vedenpinnan nousu pysähtyy. Tällaisten oja-altaiden myötä myöskin ravinteiden huuhtoutumisia pois pelloilta saadaan paitsi vähennettyä, niin jopa palautettua peltoon. Periaatteessa ei ole järkeä antaa vesireservien valua Itämereen liian joutuin, vaan pyrkiä jättämään sitä altaisiin peltojen ulottuville.
      • pintavettä saadaan käyttöön esimerkiksi rakentamalla altaan yhteyteen suodatuskankaalla vuoratun hulevesikaivon, josta pumpata, tai sitten vain kauhalla tai likakaivontyhjennyslaitteella ammentaa kuravettä lietelevittimeen.
  • Kuivana kautena kun esimerkiksi perunapelto kuivahtaa syvälti, periaatteessa saattaisi riittää, että kuten märkien peltojen kuivaamiseksikin yllä ehdotettu, erityisellä (multaimen kaltaisella) työkoneella levitettäisiin kasteluvettä penkkivälien vakojen keskilinjoille pyörivällä polkupyöränrenkaan omaisella levykiekolla tehtyihin uriin. Tällainen menettely minimoisi kasteluveden haihtumisen osuuden pieneksi ja toisaalta edesauttaisi juurien ja mukuloiden tuulettumistakin sittemmin. Kuivana kautena tällainen kasteluvesihän ei valu mihinkään pohjaveteen, vaan kapillaarisesti sekä haihtumisen kautta leviää pallomaisesti maahan ja siten päätyy vähitellen viljelykasvien juurille. Mm. perunan juuret ulottuvat pystysuunnassa sekä varmaan vaakasuunnassakin vakojen alapuolelle, tästä syystä vakojen kautta kasteleminen on totuttamiskelpoinen menetelmä.
  • vakokastelun voisi olla mahdollista toteuttaa systemaattisesti vetämällä kasteluputket penkkirivin korkeimpaan kohtaan ja sitten päästämällä vettä tasaisella intensiteetillä em. kiilamaiseen vakouraan kunnes vesipurot tavoittavat penkkien päät. Vaonpohjien ylikastuminen ei haitanne perunantaimia, liiat vedet kyllä suoltuvat nopeasti mullan lävitse.
Isoja peltopinta-aloja kannattaa todennäköisesti kastella paloautolla: korkealle (yli 10m) ruiskutettu vesi pudotessaan alaspäin hajoaa ja leviää ilmavirran vaikutuksesta pikku pisaroiksi ennen maanpintaa. Ilmakonpressorin (painepesuriperiaate) vesi hajoaa entistä pienemmiksi pisaroiksi, jolloin se kulkeutuu tuulen mukana paremmin, mutta toisaalta isompi osuus vedestä haihtuu ilmaan. Painepesurin vesipuhallusta saattaisi olla mahdollista kohdistaa etäämmälle esimerkiksi muovisen viemäriputken kautta suihkutellen.
  • suihkukastelu olisi veden haihtumisen minimoimiseksi syytä tehdä yöllä, eli vuorokauden lämpötilasyklin ollessa alimmillaan, jolloin ilman suhteellinen kisteus on korkeimmillaan. Ilman suhteellisen kosteuden ollessa 100%, vettä ei haihdu ilmaan lainkaan.
  • esimerkiksi peltojen läheisyyteen voisi porauttaa porakaivoputkia, joita voisi hyödyntää traktorin tai ruiskutuslaitteen pumpulla. Porakaivoista voi saada vettä vaikka pohjavesi loppuisikin.
  • viljapelloilla ajamisen aiheuttama viljojen lako saattaisi olla mahdollista minimoida asentamalla renkaiden eteen "auraohjurit", jotka kääntävät viljan sivuun pyörien alta, jolloin varsinainen tähkä ei mässäänny maahan, ja renkaanalainen korsi jää nojaamaan viereisiä korsia vasten, jolloin traktorinrenkaan kyvioinnista riippuen voi olla, että vilja jääkin aivan kasvukykyiseksi yliajon jälkeen, auraohjuri voisi jatkua renkaan sivuilla, estäen korsia lakoamasta liikaa. puhutaan jostain ehkä viiden prosentin osuudesta pellon viljelypinta-alaa.
    • tällaisten auraohjurien avulla olisi mahdollista fasilitoida, että viljan puiminen onnistuisi puimuria edullisemmalla traktorivetoisella työkoneella, kuten esimerkiksi jollain viljakärryyn integroitavalla "marjapoimurilla", joka värisisi, tai sitten harjakeräimellä.
  • Viljoja mahdollisimman vähän - jos välttämättä lainkaan - häiritsevää letkukastelua saattaisi pystyä toteuttamaan siten, että tuodaan "väliaikainen paloposti" pellon keskelle, josta/jonne vedetään vaikkapa mopolla tai kevarilla tarkasti kylvölinjojen väliä ajaen pitkä palonkestävä kevytpressu tähkien varaan "kellumaan". Voidaan vetää myös siima pellon yli droonilla, jolla vedetään tällainen pressu. Pressun pintaan on integroitu ohuehko, kevyt vesiletku tai kapea salaojaputki, josta saadaan tasaisella jaolla spray-suihku tai tippa pressun lävitse sen alapuolelle.
    • Periaatteessa pelkkä pressun kaksinkerroin kantattu sauma saattaisi lujuudeltaan riittää tällaiseen pyyhkäisykasteluun, sillä lieriön {painesäiliön} kylkipinnan jännityskuormitus esimerkiksi 3 bar paineessa on vähäinen, kun lieriön/putken/sylinterin halkaisija on pieni. Pressua on myöskin helppo tarvittaessa paikata vaikkapa höyrynsulkuteipillä.
  • Köpötellään esimerkiksi mönkijällä, mopolla, hevosella tai jalan pressusoiroa kireänä pitäen palopostin ympäri, jolloin pyyhkäisyalue tulee pintakasteltua vesitaloudellisesti.
    • mikäli olisi peltosarkoja, joiden väliset ojat olisi linjattu täsmälleen samansuuntaisiksi, voisi olla mahdollista hyödyntää ojia tai ojanpenkkoja kulkemiseen ja tällaiseen pyyhkäisykasteluun.
  • todennäköisesti olisi taloudellisesti kannattavaa vetää "pellon alle" halkaisijaltaan pieniä, 5-10 mm:n salaojaputkia, molemmista päistään avoimia. Näiden putkistojen avulla olisi kahdollista mitata ja kontrolloida peltomullan kosteustasapainoa sekä lisäksi jopa imukuivata tai puhallusilmata peltomaata sekä lisäksi käyttää avo-ojien alat viljelyyn. Kapeampi halkaisija moninkertaistaa putkiston paineenkeston. Ylipaineistaminen samalla puhdistaa salaojaputken mahdollisesti tukkeutuneita vesirakosia.
    • periaatteessa kun salaojaputki vedetään "liian pintaan", juuret saattavat ulottua putkille ja alkaa tukkia näitä vesirakosia, mutta toisaalta nämä juuret katkeavat ja maatuvat kyntämisen yhteydessä. Periaatteessa jopa eräänlainen avaimenreikälannoitus eli esimerkiksi karjalantalietteen syöttäminen putkiston kautta peltoon saattaisi onnistua.
  • viljelysmaan pinnan kautta kuivamista saattaa pystyä ennaltaehkäisemään kylvökonejärjestelmällä, jonka takajyrä "höhhöää" ja tiivistää kylvömaan pinnan sileäksi, jolloin haihdutuspinta-ala saattaa jäädä jopa kymmenesosaan tavanomaisesta. Mahdollisesti tällöin kannattaisi lautasilla vetää tuuletus- ja kastelu-uria viljelykasvien juuria varten.
  • pellon pintaan on mahdollista puhaltaa esimerkiksi vaaleaa sahajauhopölyä estämään pellon pinnan kuumenemista auringossa sekä vähentämään haihtumista.
  • Kylvösyvyydellä saadaan vaikutettua siihen miten juuristo saa imettyä kosteutta kasvukauden aikana.
  • peltojen kastelumahdollisuuksiin kannattaa siksikin kiinnittää huomiota, että peltojen kulottelu kuivina mutta tuulisina päivinä sabotaasimielessä on eräs sodankäyntitapa. Kulo kuten metsäpalokin voidaan tietenkin kaukolaukaista vaikkapa kännykällä.
    • Israelissa maastopaloja on sytytelty mm. ilmapalloijen avulla ilmavirran mukana kulkeutuvin soihduin.
    • Ukrainassa korjuukypsiä viljapeltoja on sytytelty ilmeisesti tykkikranaatein.
    • metsäpalojen ennaltaehkäisemisessä, rajaamisessa sekä sammuttamisessa on monet konstinsa, eikä näin ollen metsäpalon suoria tuhoja, kuten ennallistettujen metsähehtaarien palamista poroksi, voida panna ilmastonmuutoksen piikkiin, sen sijaan välillisten metsätuhojen, kuten ilmastonmuutoksen myötä metsiin levittäytyneiden vieraslajien kuihduttamat metsät. Metsäpalot kun niin sanotusti sisältyvät metsien ennallistamisen pakettiin (luonnontilaisten metsien elinkaareen).
      • hoidetuilla metsäpslstoilla metsäpalo leviää verrattaen hitaasti, metsänkäyttäjän huolimattomuudesta johtuvan palonalun esisammutuksen onnistumisen odotusarvo huomattavasti parempi, leviämään päässyt metsäpalo on helpompi rajata, paloalue helpompi saavuttaa raskaalla sammutuskalustolla.
      • puolestaan hoitamattomien metsien myötä hallitsemattomasti talousmetsiin levinneiden metsäpalojen tuhot näin ollen voidaan laittaa metsien ennallistamisen piikkiin.


  • Peltopaloja/kuloja saattaisi olla mahdollista tukahduttaa esimerkiksi vetämällä leveää kasteltua mattoa traktorilla tai mönkijällä tai vaikka mopolla tai henkilöautolla kuloalueella. Satojen tuhopoltot tuleentumisaikana tuulisina syyspäivinä ovat erittäin hankalia estää, koska niiden sytyttely esimerkiksi droonilla on vaivatonta. Kamera-, droonipohjainen- tai puolustusvoimien valvonta sekä kansalaisten valmiustaidot kulojen sammuttamiseen sekä esimerkiksi esisammuttimet ajoneuvoissa saattaisivat vähentää tuhoja, sillä lyhyt reagointiaika on mitä tärkein asia. Erilaiset ennaltaehkäisevät toimet kulojen etenemisen hidastamiseksi olisivat todennäköisesti kätevimpiä tapoja estää tuhoja. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi viljapeltojen ruuduttaminen tuleentumisen alkuvaiheessa, ruudutusviljan niittäminen/puiminen ja tasokuivaaminen esimerkiksi rehutarpeisiin. Ruudutusten leveys olisi hyvä olla ajoneuvon levyinen, jotta sammutusväki ja -kalusto pääsee paloalueelle niitä pitkin. Tuleentuvia vainioita saattaisi olla mahdollista myös peitata myrkyttömällä ja ympäristöystävällisellä pulverilla, kuten palokylläste kaliumsilikaatilla, jota esimerkiksi aerosolisuihkutettaisiin vesiliuoksena (spraykuivaus) pellon päälle. Ilmanpaineella saadaan vesisuihku hajoamaan pienemmiksi pisaroiksi kuin pelkällä aerosolisuuttimella. Ultraäänellä saadaan neste hajoamaan "atomaarisen pieniksi" pisaroiksi ehkä energiatehokkaimmin.
    • aerosolisammutus perustuu pienten aerosolipisaroiden höyrystymisen latenttiin energiaan, sitä kautta palokohteen jäähtymiseen, ja tästä syystä aerosolisammutus avoimessa tilassa varsinkin kuivina aikoina (matala suhteellinen kosteus) on melko tehotonta, aerosolisammutus soveltuisi em. pressu-/huopatukahduttamisen tehosteeksi.
    • paikallisten sammutusvalmiuksien ylläpitämiseksi saattaisi olla järkevää pitää yhtä maatilan traktoria puhtaalla vedellä täytettyine ruiskutuskalustoineen lähtövalmiina. Tällä tavoin myöskin kynnys käydä kastelemassa kuivuvia peltoja öisin pysyisi matalana.
      • ruiskutussäiliön kylkeen tai esimerkiksi säiliön kansikorkkiin kannattaa integroida automaattisesti sulkeutuva puutarhaletkuventtiili (esim uimuri-venttiili tai elektroninen karvatunnistin-solenoidiventtiili -systeemi), jotta ruiskutusvesisäiliön täyttymisen periaatteessa hassu valvontatarve poistuu.
        1. Mekaaninen uimuriventtiili. Esimerkiksi ruiskutusvesisäiliön pystykeskilinjan lähettyville porataan reiät sekä ylä- että alapintaan: alapintaan vedensyötön tuloventtiiliä varten, venttiili, joka sulkeutuu jäykästä vetolenkistä vetämällä. XPS-uimurin painopisteeseen porataan läpimenoreikä, joka vahvistetaan putkenpätkällä (liukuputki). Taipuisa, ohut vaijeri ankkuroidaan lähelle uimurin painopistettä, kuten esimerkiksi putkenpätkän ja XPS-levyn liimasaumaan. ohjurivaijeri koukataan em. vedensyötön tuloventtiilin vetolenkin läpi ja pujotetaan uimurin liukuputken läpi säiliön yläpinnan reiästä ulos. Automaattisesti katkeavan vedensyötön täyttöaste säädetään kiinnittämällä tankin päällä oleva vaijeri sopivalle etäisyydelle esimerkiksi kumisella liukutupella, joka oikeaan kohtaan siirtämisen jälkeen ruuvataan tai kiinnitetään tankin reiän kohtaan paikoilleen. Kun tankki on tyhjä, uimuri on löysällä eli kuleksii tankissa, mutta tankin täyttyessä vaijeri alkaa kiristyä, jolloin se alkaa samalla toimia uimurin ohjurivaijerina. Uimuri hakeutuu vetolenkkiventtiilin pystylinjalle, kunnes katkaisee vedensyötön.
        2. Sähköinen solenoidiventtiili. Esimerkiksi tekemällä tankin kyljen mitta-asteikon viivojen korkeuksille reiät, joihin magneettihylsyin pujotetaan Kierretapit, joiden säiliönpuoleinen osuus on esimerkiksi sinkkipinnalla tai muuten sähköäjohtava, ja kierteet/tyvet on läpimenon kohdalta kevyesti silikonoitu ja/tai esimerkiksi silikoniputkenpätkin tiivistetty. Sisäpuolelle nylonmutteri mahdollisine jarrusakara-prikkoineen, ulkopuolelta vastaava vastamutteri. Solenoidiventtiilin sensorinapa kytketään esimerkiksi jatkosmutterin päähän kiristettävän lyhyen pultin avulla sähköisesti yhteen, joka pitkä mutteri sitten vain pyöritellään pari kierrosta valittua täyttöastetta vastaavan sensoritapin päähän tankin kylkeen. Systeemi toimii esimerkiksi 9V paristolla.
          • Solenoidiventtiilissä ei periaattessa tarvita palautinjousta, jolloin solenoidiventtiilin pitäminen suljettuna ei kuluta juurikaan virtaa, joskaan solenoidiventtiili ei kovin paljoa standby-virtaa kuluta palautinjousineenkaan. Venttiilin palauttaminen aukiasentoon voidaan tällaisissa yksittäisissä täyttöoperaatioissa tehdä manuaalisesti venttiilitapista.
            • Toisaalta, solenoidiventtiilin ei tarvitse olla ruiskutusvesisäiliöön integroitu, vaan se voi olla myös erillinen puutarhaletkuun liitoskappale (tällöin palautinjousineen) jolloin samaa standardikojetta voidaan hyödyntää muissakin kohteissa, vaikkapa karjan juomavesiastian tai kylpylammikon automaattisessa täyttömekanismissa.
            • Periaatteessa virran säästämiseksi kannattaa tällainen solenoidiventtiilijärjestelmä toteuttaa 'normally closed' venttiilillä sekä 'normally open' -releellä, joka katkaisee virran venttiilin solenoidilta. kun korkeusanturien navat yhdistyvät sähköisesti (veden täyttöaste saavutettu). Nimittäin sähköisen releen standby-virrantarve on huomattavasti pienempi kuin mekaanisen solenoidin standby-virrantarve. Mitä pienempi on kojeen virrankulutus, sitä vähäisempi merkitys veden sähköisellä resistanssilla on sen toimivuuteen.
              • Vaihtoreleitä saa autokaupoista ja solenoidiventtiilien toimintavarmuus on erinomainen, sen sijaan jonkun valmiin sähköisen puutarhaletkuventtiilivirtapiiripatentin yksikköhinta on todennäköisesti sama kuin painepesurin ja silti toimintavarmuus esimerkiksi laidunpellon laidassa on sattumanvarainen. Mitä useampia komponentteja laite sisältää, sen moninkertaisempi kate sille lätkäistään, vaikka komponentit eivät itsessään montaa senttiä maksaisikaan.
              • Mitä korkeampi vähittäismyyntihinta laitteella, sen todennäköisemmin sillä on myös hyvä jälleenmyyntihinta katukaupassa, jolloin siis tällainen puutarhaletkuventtiilivirtapiiripatentti päätyy jonkun viivan tai napin tarpeessa olevan omenavarkaan taskuun ja nettikauppaan lopulta. Näistä syistä koje kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisena standardina. Huumediilerit eksyvät helposti mm. sellaisille seuduille, joissa narkkareille on varastettavaa ja rahaksi vaihdettavaa.
      • ruiskuttimen suutin, joka on aerosolisuutinta hieman isompi kartioreikä, tuottaa ohutta viivamaista suihkua. Tällainen yläviistoon suunnaten laajentaisi ruiskuttimen käsittelypinta-alaa esimerkiksi kolminkertaiseksi aerosolisuuttimeen nähden, mutta edellyttäisi että ruiskutus tehdään öisin, jolloin on korkein suht ilmankosteus. Viivamainen vesisuihku hajoaa itsestään pieniksi pisaroiksi muutaman metrin päässä/korkeudessa.
Yleisesti ottaen laajoilla peltolakeuksilla sekä talousmetsissä ja erämaassa kannattaisi harkita kantavuudeltaan hyvien ja suhteellisen kurvittomien sorateiden perustamisia. Periaatteessa maksimi ajonopeudet kun riippuvat ennen kaikkea ajoväylän suoraviivaisuudesta, ei niinkään pinnoitteesta, ja tällaisilla laajoilla alueilla pelkän metsäautotien kantavuus ei oikein riitä. Esimerkiksi metsä-, maasto-, suo- ja peltopalojen sammuttamisen kannalta nopeus on kaikkein keskeisin valtti. Soratie ei välttämättä rokota talousmetsän puunkasvua, koska tien kohdalta päivänvalo pääsee alemmille oksille paremmin, jolloin teoriassa tien posken puusto kasvaa sysimetsää rehevämmin.
Periaatteessa soratien laitojen maantieojat - jotka kaksinkertaistavat väylän leveyden, voisi korvata soratien alaisella salaojituksella, koska hulevesi solahtaa hydrostaattisen paineen takia maantien perustuksen läpi hyvinkin vaivattomasti. Lisäksi puiden ja pensaiden juuret eivät kurotu soratien pohjassa kulkevaan putkeen helposti. Tyypilliset ongelmalajit voidaan raivata teiden läheisyydestä pois. Salaojaputken läpimitan ei välttämättä tarvitsisi olla isokaan, kunhan sen verran, että putkea pitkin voidaan ajaa kauko-ohjattavaa kaitetta, jotta mahdollisten putkirikkojen kohdat pystytään tarkasti paikantamaan, jolloin niiden korjaamiseksi ei tarvitse koneellisesti kaivaa koko tietä auki. Periaatteessa salaojaputkiosuuksien molemmat päät kannattaa nostaa pintaan, jolloin putkiverokostot on helppo nuohota. Toisin sanoen Putkien liittymäkohdissakin kannattaa vetää risteävän putken jatke pintaan. Periaatteessa liitoskohtien kannattaa olla eri korkeudella (eli putkien sivuavan toisiaan ala- ja yläpinnoistaan), jotta hienoa savea ei kertyisi särkiksi ahtauttaen liittymäkohtaa. Salaojaputken upotussyvyys vaikuttaa mm. siihen, miten leveälti tien vieriltä se kerää vettä pois maasta. Lisäksi sillä on vaikutusta siihen, että miten nopeasti tie sulaa keväisin (mm. kuivan tiepohjan sisäiset lämpimän maaperän pyörittämät ilmakonvektiot).


  • Riiviöitä kuten kanadanhanhet, puput, rotat ja vastaavat voivat olla hankalia akuutisti torjua. Rotille ja muille jyrsijöille ei kannata yrittää "puhua järkeä", vaan niitä on vain hävitettävä eri tavoin (syystä että elleivät ne yhdestä kohtaa saa ravintoa, ne etsivät sen sitten toisaalta ja tärvelevät puolestaan sen paikan/ruokavaraston).
Puolestaan hanhiparvet jonkin verran ymmärtävät puhetta, oppivat toisiltaan käytöstapoja ja ovat taipuvaisia tottelemaan ihmisiä ilman, että tarvitsisi olla itse paikalla valvomassa järjestystä. Näin ollen periaatteessa voidaan vähällä vaivalla opettaa hanhiparville esimerkiksi, että ne saavat tulla sellaisille niitetyille ruohokentille, jotka eivät ole pihapiirejä, ja esimerkiksi saavat tulla ihmisten virkistysalueillekin kuten puistoihin, mutta eivät kakkia puistonpenkeille, poluille tai leikkikentille. Todennäköisesti ei kannata kuitenkaan yrittää opettaa hanhille, ettei saisi laskeutua golfkentille, koska niitä ei ilmastakäsin erota muista ajetuista ruohokentistä. Jos kuitenkin halutaan näin toimia, voidaan esimerkiksi värjätä ilmasta käsin havaittavia sinivalkoisia viivoja golfkentän alueelle, ei kuitenkaan suomenlippua, ettei lippuheraldiikka tulisi häväistyksi/turhennetuksi asiaankuulumattomissa käyttötarkoituksissa. Tutun käyttö kuitenkin auttaa lintuja havaitsemaan ympäristössä kohteita ja jopa tajuamaan välttää tulemasta paikkoihin, joissa liputetaan ja joissa on ylipäänsä lipputankoja.
Hirviä ja vastaavia yksin samoilemiseen tottuneita eläinlajeja saattaa olla mahdollista värisignaaleilla ohjata, mutta ne eivät todennäköisesti yhtä helposti kuin jotkut lintulajit tajuaisi alkaa kiinnittää sellaisiin huomiota. Hirviä saattaisi olla järkevää kuitenkin opettaa odottamaan autoliikenteen seisahtumista ja auton pitkien valojen räpsäyttämistä ennen turvallista maanteiden ylittämisiä. Mahdollisesti kyseinen odottamisen taito leviäisi koko hirvikannalle muutamassa vuodessa, sillä emät pyrkisivät opettamaan sen eteenpäin. Hirvikolarien, joita vuosittain sattuu Ruotsissa 5-10 tuhatta, Suomessa tuhatkunta, paljous ja mekanismi saattaa olla ei "alituisen kehno arpaonni", vaan että hirvi ei osaa ylittää liikennöityä maantietä, vaan hakeutuu liian lähelle ajoväylää arvioimaan sopivaa ylityshetkeä, ja em. syistä niiden pakorefleksi reagoi lähestyvään autoon.
Hanhet sosiaalisina eläiminä käyttävät ääntelemisen lisäksi eleitä, mikä asia kannattaa tiedostaa, koska osa elekielestä on ihmisenkin helppo havaita, joka elekielen tarkoitus onkin. Etenkin mikäli hanhi käyttää eleitä ihmisen nähden, se olettaa että ne tajutaan.
vihainen asenne tai viesti ilmaistaan säkätyksenä, joka muistuttaa räikän ääntä. Tällaista ääntä voi tuottaa myös kaiuttimella, ja se tajutaan ihmisen kommunikoinniksi, mikäli se sisältää myös elekieltä. Jotta luonnonvarainen eläin osaisi kiinnittää huomiota ihmisen elekieleen, on vältettävä poukkoilevaa/sätkivää liikehdintää, joka eläimissä vaikuttaa siis reflekseihin.
Esimerkiksi ihminen voi säkättämisen yhteydessä marssia kohti hanhia ("pois täältä") taikka puhdistaa kulkuväyliä tai tarvikkeita kakoista viestin perille saamiseksi. Todennäköisesti on niin, että päiden laittaminen siiven alle tarkoittaa, että hanhet ovat ymmärtäneet viestin läittömästi, mutta todennäköisesti ne ymmärtävät sen vaikkeivät elein vuorovaikuttaisikaan, viiveellä tosin.
Viesti saattaa olla tarpeen seuraavana päivänä ja sitten esimerkiksi viikon kuluttua käydä kertaamassa hanhille. Viestin/ihmisen tarkoitusperien on syytä olla "hanhenaivoilla" oivallettavissa, hanhiparvilla ei ole, kuten harvemmin muillakaan luonnontilassa elämään tottuneilla eläimillä, mitään sisäsyntyisiä sosiaalisia/empaattisia motiiveja seurustella ihmisten kanssa, joten em. viestien tajuamista oikein ei kannata sabotoida esimerkiksi ruokkien villihanhia.
Lain puitteissa joitakin eläimiä saadaan myös pyytää riistana. Esimerkiksi omilta mailta loukulla pyydetyn riistaeläimen lopettamiseen tarvitaan metsästäjä. Mikäli emännällä ei ole ideoita eikä kokemusta miten valmistaa riistaruokia, eräs mahdollisuus on tilata kotiin a'la carte -ravintola-aterioita, joihin emännän esivalmistelemat (kypsennetyt ja esimaustetut) saaliit höysteineen yhdistetään michelinkokkitasoisiksi atrioiksi: tuloksena esim. "Pekingin pupu". Jos taas riistalihaa ei esimausta, se imaisee kokin tarkoittamat aromit kastikkeesta sisäänsä, pilaten molemmat, mutta kun yhdistettävien komponenttien "maut kohtaavat", kumpikin elementti säilyttää oman makunsa koko aterian ajan.


  • Ydinlaskeuman vaikutus viljelypellossa todennäköisesti on, että radioaktiivisesta pölystä absorboituu radioaktiivisia atomeita satoon ja tekee siitä syömäkelvotonta, joskaan ei välttämättä siemenviljaksi kelpaamatonta. Likaisten pommien levittämä radioaktiivinen sotku ei välttämättä yhtä intensiivisesti kerry satoon kuin {vanhanaikaisen} radiohiiliajoituksen hiili, mutta ainakin viljelykasvien pintaa se sotkee. Radioaktiivista pölyä kasvuston pinnassa saattaisi olla mahdollista estää imeytymästä kasvustoon esimerkiksi ruiskuttamalla kaliumsilikaatti-vesi-liuosta viljelyksille. Radioaktiivista pölyä saattaisi olla mahdollista erottaa peltomaasta mekaanisesti sykloni-erottimella ja mahdollisesti viemäriveden kemiallisilla ja biologisilla käsittelymenetelmillä. Erityisellä traktorin perässä vedettävällä työkoneella saattaisi olla mahdollista kyntää pellon radioaktiivinen pintakerros humuskerroksen alapuolelle, jolloin maaperän radioaktiivisuus kuitenkin aiheuttaisi pohjaveden likaantumista ja lisäisi juomaveden mekaanisen suodattamisen tarvetta muutaman kymmenen vuoden ajan. Saattaisi myös olla olemassa kasvilajeja, jotka erityisen paljon keräisivät itseensä alkuainetta, jossa radioaktiivisuus ilmenee (poltto ja sähkösuodatus/biokaasumädätys), sekä viljelykasveja, jotka eivät sitä juurikaan kerää. Periaatteessa radioaktiivisen pintapölyn pystyisi myöskin imurilla (HEPA-suodatin) poistamaan.
Mikäli laskeuma on tullut perunan kohtuullisen mukulakoon aikoihin, voidaan varret murskata (ketjuvispilän sijaan) niittosilppurilla, jolloin ne on mahdollista kerätä pois alta. Radioaktiivisen pöllyämisen perunannoston aikaan saattaisi saada varsin hyvin eliminoitua muuntamalla nostokonetta sen verran, että hydraulisen varsisilppurin tilalle asennettaisiin vibra, ja sitten tämä vibraatio ankkuroitaisiin haarukkaan/talikkoon/lusikkaan/kauhaan, joka nostaa perunapenkin pellosta nostokoneen pöydälle. Tämä ensimmäinen osuus perunannostokonetta peitetään harsolla tai pressulla. Jonka sisään voidaan integroida pieni sykloni-imuri tai vesisumukostutin, kunhan kotelointi on kyllin tiivis/huolellisesti suunniteltu ja rakennettu. Tällöin perunat ym penkkiviljelmät saadaan nostettua varsin pölyttömästi, hellävaraisesti ja energiatehokkaasti, vaikkakin nostokoneen etenemisnopeus on jonkin verran hitaampi. Nostokoneen päälle ei välttämättä tarvita esilajittelijoita, jäljelle jäävät poislajiteltavat multakokkareet eivät lähtökohtaisesti ole merkittävästi radioaktiivisia, jolloin ne voi/kannattaa lajitella pois toisaalla.
Mikäli laskeuma on tullut korjuukypsän viljan pintaan, saattaisi olla mahdollista vaihtaa puimurin "etuvispilän" tai "niittokamman" tilalle katuharjalaitteen kaltainen pyörivä harjasto, joilla korjata pelkästään siemenet korsista, sotkematta likaisilla korsilla puimurin seuloja. Radioaktiiviset korret voidaan esimerkiksi sopivalla geostofisella säällä kulottaa ilmaan.
Mikäli laskeumapellot pystyttäisiin sopivasti kääntämään eli kyntämään syvälti, radioaktiivisen maannoksen haitta saattaisi olla mahdollista rajata pohjaveteen (pelkän käännetyn puhtaan maan kierrätys viljelyssä muutaman vuoden ajan.
Mikäli laskeuman aikaikkunaan ajoittuisi kuiva jakso, laskeuma saattaisi olla mahdollista harjata pois peltojen pinnalta harjakonein.
Mikäli laskeuma "leviää käsiin" saastuneita alueita saatraisi olla mahdollista puhdistaa joillain kesantolajikkeilka, jotka keräisivät erityisesti kyseistä (radioaktiivista) alkuainetta. Myöskin viljelymetsälajikkeiden, jotka joko kasvavat pintajuurta tai sitten syvään, viljeleminen joko nimenomaisesti keräten tai tarkoituksenmukaiseti välttäen radioaktiivista alkuainetta, saattaisivat olla vaihtoehtoja saastuneen peltoalan hyödyntämiselle.
  • Metsätuhoja, jotka johtuvat tuholaisista, voisi olka mahdollista torjua savupitoisella metsämaaston kulottamisella (esikäsittely, jotta matalat liekit, latvapaloilta välttyen; kyllin etäältä tuholaiskolonnat savulla piirittäen, jotteivät ne pääsisi vaihtamaan paikkaa avoimien ilmayhteyksien kautta).
Tykkylumi eli puiden oksille jämähtävä "tahmea" ja tiivis lumi ensiksikin muodostuu kolmen eri mekanismin kautta. Lähtökohdaksi tarvitaan tietynlaisilla pakkaskeleillä ilmenevä ilmankosteuden härmistyminen eli kiteytyminen oksia vasten. Tällainen pakkaskeli, jolloin ilman suhteellinen kosteus on korkea, muodostuu esimerkiksi kun ulkolämpötila laskee nopeasti. Tällä tavoin joinain talvina eteläisessäkin osassa Suomea paksu lumikuura kuorruttaa oksat muutamassa tunnissa. Seuraavien päivien keleistä riippuen, tämä paksu kuura joko haihtuu eli sublimoituu ilmaan, sen päälle sataa hiljakseen lisää lunta tai sitten tuulee voimakkaasti ja mahdollisesti tuiskuaa lunta samalla. Tämä kolmas kelityyppi vaikuttaa etenkin tuntureilla sillä tavalla, että "kuurankukat" (kiteet) katkeilevat tuiskun voimasta, mahdollisesti jopa pelkän tuulen voimasta, ja katkenneet kiteet löytävät uuden sopukan, johon jäätyvät, jolloin lumi tykkyyntyy kuten poljettaessa vaikkapa teltan pohjaa taikka kun aurauskinokset paakkuntuvat aurauksen jälkeen.
Vahingollisen kookkaita tykkylumia saattaisi pystyä pudottelemaan oksilta kalauttelemalla puiden runkoja klossipuun sekä lekan avulla tai jopa jonkinlaisen moottorikelkan sivukalautinorsi- taikka hinausköysi-/liinakalautinsysteemin avulla.
  • Viljelymaan vähyyttä olisi mahdollista kompensoida vaikkapa muuttamalla loivat pääteiden penkereet sarkoiksi, joissa viljellä esimerkiksi (ravinnoksi soveltumatonta) siemenviljaa kätevästi. Pientareet loivenevat entisestään, kun sinne ajetaan humustäytöksi esimerkiksi rehevien järvien pohjien ruoppausmaata, turvetta ja hiekkaa. Voidaan myös salaojittaa maantieojat, jolloin peltosarkan viljelykelpoisen maan leveys kaksin- tai kolminkertaistuu ja se voidaan lanata vaateriin. Tällaiset sarkat eivät tulvi, niitä on helppo myöskin tarvittaessa kastella ja sadonkorjuu on sekin kätevää, toisin kuin pitkillä peltosarkoilla yleensä (kun 'kierrokset' ovat ylipitkiä suhteessa korjuukoneen säiliön tilavuuteen).


  • Miinoitettuja peltoalueita voidaan raivata esimerkiksi pakkaamalla miinan kuoren sisään riippuvuutta aiheuttavaa ruokaa ja sillä tavoin opettaen jyrsijöitä, kuten esimerkiksi rottia etsimään ja purkamaan miinat. Irti päästettyjen rottien sijainteja kannattaa seurata GPS:llä tai ledipantojen avulla, siltä varalta, ettei rotta saa löytämäänsä miinaa puretuksi.


  • Tulivuorenpurkaukset vaikuttavat paitsi jonkin verran Maapallon ilmastojen keskilämpötiloihin, niin mahdollisesti oleellisin muutos on, että kasvikunnan tarvitseman UV-A -säteilyn määrä vähenee, minkä lisäksi ulkoilmaa pienhiukkasista ja (mm. Viljelyksille vahingollisista tuulien mukana leviävistä) mikrobeista puhdistavat UV-B ja UV-C säteilytaajuudet vaimenevat ensiksi. Ultraviolettisäteilyn C ja B aallonpituudet absorboituvat pois eli vaimenevat herkimmin, A läpäisee/siroaa/peilautuu esimerkiksi pölyn tai sumun läpi parhaiten parhaiten, mutta silti kuitenkin heikommin kuin näkyvä valo, valon määrästä ei voi suoraan päätellä miten paljon se hyödyttää kasveja. Sillä millaisella vyöhykkeellä kasvi kasvaa, ei näyttäisi olevan vaikutusta siihen, mitä UV-taajuuksia kasvit pystyvät hyödyntämään, vaan ne tarvitsevat suunnilleen samoja ultraviolettisäteilyn taajuuksia. Näin ollen kasvien fotosynteesien keinotekoiseen ylläpitämiseen ei tarvita kovinkaan monia erilaisia UV-ledejä. Ultraviolettisäteilyn määrää pystyy lisäämään myös erilaisin heijastavin paneelein/kalvoin, kuten vaikkapa ikkunalasilla tai tarkoituksenmukaisella maalipinnoitteella/UV-suojaussuihkeella. Periaatteessa UV-kestävät ulkomaalit heijastavat UV-säteilyä ja UV-säteilyä kestämättömät pinnat ja pinnoitteet absorboivat. Toisin sanoen asetettaessa esimerkiksi viljelykorit seinän tai ikkunoiden läheisyyteen, voidaan saada kohennettua niiden UV-A saantia ja siten fotosynteesin intensiteettiä eli kasvutehoa. Periaatteessa myöskin heijastuspintojen kasteleminen, esimerkiksi aamuisin, lisää niiden UV-heijastavuutta väliaikaisesti, mutta huomattavasti. Nämä UV-heijastuspinnat kannattaa esimerkiksi mikrokuiturätillä pitää puhtaana mm. siitepölystä. Mm. nettipohjaisella laskentatyökalulla pystyy hieman arvioida eri materiaalien permeabiliteetteja/heijastavuutta UV-A -säteilytaajuuksilla.


  • Katovuosina myöskin rotat ja vastaavat tuholaispopulaatiot näkevät nälkää ja lähtevät vaeltamaan uusille alueille. Tällaisten kaikkiruokaisten tuholaispopulaatioiden torjuminen paitsi blokkaamalla niiden pääsy tonteille, myöskin pyydystämällä ja tappamalla niitä sekä asuinalueilta että maastosta on tärkeää, koska ne toisaalta syövät ja tärvelevät jopa merkittävän osan esimerkiksi eläinrehuksi kelvollisesta ruoka-aineksista. Rotilla ei ole oksennusrefleksiä, mikä jonkin verran helpottaa niiden hävittämistä, mutta ne tarkkailevat toistensa syömien ruokien kelpaavuutta ravinnoksi ja siksi tajuavat helposti ruoka-aineen myrkyllisyyden. Rotanmyrkyn soveltuvuus perustuu siihen, että se vaikuttaa rottaan tarpeeksi pitkällä viiveellä.
    • ainakin pupujussit pysyvät poissa pihoilta ripustamalla tuoksuvia saippuanpalasia pihapuihin. Mahdollisesti tällaiset eteeriset kemikaalit häiritsevät myöskin hiiriä ja rottia niin paljon, etteivät ne osaa hajuaistinsa avulla löytämään tavinnoksi kelpaavaa, jolloin sijoittelemalla tällaisia saippuanpalasia vaikkapa rakennuksen ulkovaippojen tuuletusväleihin sekä välikatolle saatettaisiin säästyä edellä mainituilta, mahdollisesti myöskin ampiaisilta.
    • kukaties viljelypeltojakin olisi mahdollista suojata ainakin joiltain tuholaislajeilta saippuanpalasin (sateelta suojatuissa astioissa kuten rei'itetyissä peltipurkeissa tai vastaavanlaisissa hillopurkeissa).
    • talvisin kesämökkien ym ulkorakennusten suojaaminen (mm. näädiltä) onnistunee myöskin pyykkipulveria lumen päälle sirotellen taikka laimennettua pyykinpesunestettä tai huuhteluainetta kivijalkaan sekä mahdollisesti rakennuksen ulkoseiniin, ryömintätilaan ja välikatolle (etenkin räystäiden kohtiin, ulkoseinäeristeiden päälle) ruiskutellen(suihkutellen. Näädät nimittäin, eritoten, tekevät varsin haisevaa jälkeä rakennuksen seinistä.
      • tämän lisäksi voi esimerkiksi älypuhelimen selfie-kameralla katsella hiiriperspektiivistä paistavia rakosia ja aukkoja rakennuksen juuressa/alla. Näihin aukkoihin sovitellen esimerkiksi jyrsijäverkkotuketta, joka esimuotoiltu palanen sitten otetaan irti, leikataan reunat siistiksi, pyöritellään silikonihanskan sormein esimerkiksi polyuretaaniliimaa aukon sisäkylkiin, ja sitten painellaan verkonpalanen paikoilleen aukkoon (painelun myötä kylkiin levitetty liima takertuu paremmin metalliverkon lankoihin, jolloin liimauksesta tulee tukevampi).


  • ravinteiden vähyys pellossa huomiodaan luomuviljelyssä mm. nk. viljelykierrolla, jossa vuorovuosin viljeltävät kasvit keräävät aina seuraavan vuoden kasvin tarvitsemia ravinteita peltomaahan.
    • voi myös kasvatella toisaalla joitain muita helppohoitoisia kasveja kuten vuohenputkea, jotka keräävät tärkeitä ravinteita joutomailta. Myöskin syystä taikka toisesta muutaman viime vuoden aikana pihamaille ja tienpientareille levittäytyneet rypsilajikkeet keräävät monia ravinteita ja hivenaineita itseensä. Vuohenputken tavoin näiden katoamista ei tarvitse pelätä: vaikka repisi kaikki rypsintaimet juurineen maasta, niitä nousee taas viimeistään seuraavana keväänä kahta kauheammin. On mahdollista, että nämä villirypsit ovat karannutta GMO-kasvustoa, kuten mm. USA:ssa ja Keski-Euroopassa tienpientareilla kasvavat rypsit suurilta osin ovat. Periaatteessa kunhan perkuujätteet murskataan, kompostoidaan silputaan ja/tai uutetaan kasteluveteen, niin GMO-kasvusto soveltuu lannoitteeksi luomupeltoonkin, sillä ko. alkuaineet eivät siltikään ole GMO, vaikka GMO-kasvi olisi ne koonnut maaperästä. Syy miksi rypsikasvustot ovat niin nopeasti villiintyneet Suomessa, ei ole tiedossa. Mahdollisesti peltohiiret ym. Jyrsijät keräilevät rypsinsiemeniä talvivarastoihinsa jostain, eivätkä aina pureskele niitä kunnolla, jolloin niitä lähtee leviämään. Mahdollisesti esimerkiksi joissain koirannapuissa on kokonaisia GMO-rypsinsiemeniä. Mahdollisesti {mutta tuskin} jotkin muuttolinnut tuovat siemeniä mahassaan. Mahdollisesti lintujen talipallot sisältävät GMO-rypsin siemeniä.
      • GMO-kasvit eivät sen tähden kuitenkaan lähtökohtaisesti sovellu "lannoitekasveiksi" (tarkoituksellinen kasvatus joutomailla), että niiden kukkien mesi saattaa sisältää oksidatiivista stressiä aiheuttavia komponentteja, jollaisesta epäterveellisyydestä on saatu kokemuksia mm. karjankasvatuksess, ja pölyttäjähyönteisten toukkien (joita kasvatellaan juurikin kukkien medestä valmistetun hunajan voimin) aineenvaihdunnassa ei ole antioksidanttijärjestelmiä, jolloin ne ovat mitä altteimpia kaikenlaiselle ravinnon epäterveellisyydelle. Siis on olemassa tällainen toistaiseksi hypoteettinen mahdollisuus, että GMO-kasvien kukat ovat osasyyllisiä maailman mehiläiskatoon, ja mikäli tämä hypoteesi jossain vaiheessa osoittautuu todeksi, sitä hankalampi kasvatuspaikoiltaan eteenpäin karkailevia GMO-kasvustoja on enää saada kitkettyä pois Suomesta (ja maailmasta) mitä maanisemmin niitä on sitä ennen kylvetty.
  • muut vieraslajit muodostavat samankaltaisen paikallisia ekosysteemejä radikaalilla tavalla epästabiloivan riskin. Taaskin, niitä ei välttämättä kannata heittää juhannuskokkoon, vaan esimerkiksi silputa ruohonleikkurilla tai puutarhahakettimella ja sitten liottaa ravinteet kasteluveteen.
    • esimerkiksi likipitäen jokaisen kaupungin suosikkipuu lehmuksen kukkien - joista kukinnon tietyssä vaiheessa mm. voidaan valmistaa rauhoittavaa iltateetä - tiedetään sisältävän pölyttäjähyönteisissä riippuvuutta aiheuttavaa ainetta. Tämän narkoottisen vaikutuksen tavoitteena on tehostaa lehmyksenkukkien välistä pölyttymistä, mutta sen haittavaikutuksena on, että lehmuksen meteen koukkuun jääneet pölyttäjät yrittävät imeä sitä kukan jo pölytyttyä ja alkaessa muodostaa 'hedelmää' (lehmuksensiementä). Tämän vuoksi lehmuksenkukka muuttuu kukinnon loppuvaiheessa myrkylliseksi, ja se on voi voi pölyttäjille kaupungissa.
      • syksyisin lehmuspuiden kukkimisen jälkeen lehmusbulevardeilta on harjattavissa koirankakkapussikaupalla pyörryksissä olevia ja kuolleita pölyttäjiä
      • esimerkiksi mötiäisen osalta toukat selviävät talven yli ja kehittyvät täysikasvuisiksi ilman "emoakin", mutta toisaalta sitä edeltävästä vain lievästi hermomyrkyllisestä medestä valmistettu hunaja vahingoittaa hyönteistoukkia, sillä luonnollisestikaan näillä toukilla ei ole antioksidanttijärjestelmää, kuten ei täysikasvuisilla hyönteisillä.
        • Syy miksi ampiaiset ja mehiläiset eivät jää koukkuun lehmuksenkukkiin kuten mehiläiset, johtuu mahdollisesti sellaisesta, että ensiksikin kaupunkiympäristöt ovat maahan pesivien mötiäisten kolonnille otollisempaa ympäristöä. Toisaalta mehiläiset ja ampiaiset kiertävät nopeatempoisemmin kukkia, jolloin ne eivät osaa paikantaa riippuvuuden aiheuttajakukkaa. Kuitenkin yhtä lailla mehiläisten hynajaan saattaa päätyä häivähdys tätä hermomyrkkyä, alentaen toukkien selviytymisprosenttia.
        • yhteenvetona voisi todeta, että narkoottisen lehmuksen kukinnan osalta luonto on munannut totaalisesti, ja ihminen ennestään moninkertaistanut tämän vahingon, ja vaikka ymmärrettäisiinkin tämä lehmusbulevardien pölyttäjille tuottama vahinko, olisi aika erikoista jos ympäristönsuojelijat mukisematta sallisivat lehmusten kaadot. Tulkoon vielä mainituksi, että tämä erityisen vahingollinen lehmuksen alalaji, jota nimenomaan kaupungeissa kasvatetaan, on suomalaisittain vieraslaji (invasive specie).
          • luontoäidin hasardeista faunan puolelta esimerkiksi kiinanherhiläinen/japaninherhiläinen sekä (maailman haitallisimpiin taudinlevittäjiin kuuluva) tiikerihyttynen
  • lintujen määrän väheneminen ihmisten asuinalueilta ei todennäköisesti liity pölyttäjien määrän vähenemiseen, vaan hyönteisten määrän vähenemiseen. Ravinnon määrän vähenemiseen.
    • puolestaan hyönteisten määrän vähenemiseen voi olla useampia syitä, esimerkiksi juuri se, että hyönteisiltä puuttuu se antioksidanttijärjestelmä, mistä syystä jotkut ilmassa leijuvat kemikaalit saatravat ärsyttää niitä, jolloin ne siirtyvät toisaalle. Todennäköisin pääsyy hyönteisten määrän vähyydelle on sama kuin linnuilla, eli ravinnon määrän vähyys.
      • ratkaisuna esimerkiksi biojäteastioiden kansien muuttaminen muovisista metalliverkoiksi, tunkioiden ja pihakompostoinnin harrastaminen, hevosenlannan ja lehmänsonnan levittäminen kasoina esimerkiksi pelloille ja kaupunkien koristeistutuksiin läpi kesän. Tosin olisi aika erikoista jos ympäristönsuojelijat mukisematta sallisivat sellaisen muutoksen elinympäristössään. Kuitenkin lantakasojen puuttumisen ollessa osasyy hyönteiskadolle ja hyönteiskadon osasyy lintukadolle, niin periaatteessa nk. luonnon ennallistuminen ei pysty toteutua ilman lantakasoja jalkakäytävillä ja kärpäsiä roskakatoksissa.
        • lisäksi, koska kärpäset pesivät/oleskelevat auringonpaisteessa lämpenevien hirsien hakeamissa ja raoissa, niin kaupungeissa tarvittaisiin tällaisia hirsiä. Rakennuskannan ulkopintojen ollessa 100% kiveä ja metallia, niin esimerkiksi katuvalotolpat, liikennevalotolpat, moottoriteiden ym ajoratojen suojakaiteet, porttimaiset liikennemerkkitelineet, perus liikennemerkit sekä jopa jalkakäytävien reunusteet ja jotkin suojakaiteet pystyisi toteuttamaan puisina.
          • Esimerkiksi mitä katuvaloihin tulee, poikkiorsi voi olla jopa kevytrakenteinen erikoishöylätty "terassilankku", joka ankkuroidaankeskeltä paalun yläpäähän esimerkiksi metalli- hatulla tai salvos-sahauksella, jossa on poikittainen kiinnityspultti / akseli, jolloin poikkiorsi voi ulottua teoriassa varsin etäällekin paalusta ja sen voi kääntää mihin tahansa kulmaan, ja silti tpaalun missään liitoskohdass ei ilmene vääntömomenttia.
  • eläinlajien yleensä määrän vähenemiseen osasyynä saattaa myöskin olla heikentynyt ravinnonsaanti, sillä kun ravintoa on vähemmän, eri eläinlajien yksilöt joutuvat valtaamaan laajempia reviirejä itselleen sekä hävittämään/ajamaan pois toisia samasta ravinnosta kilpailevia lajeja. Ja sama toisin päin, eli kun ravintoa on tarpeeksi tarjolla, reviirit kutistuvat, jolloin saman lajin eläimiä mahtuu enemmän samalle pinta-alalle, eri eläinlajien reviirien päällekkäisyys ei häiritse niitä, ja samalla eläinten ihmisarkuuskin todennäköisesti vähenee, sillä niiden aivojen stressireaktiot kehittyvät eri tavalla (aiheesta olemassa mm. hiirikokeisiin perustuvia tutkimuksia).
    • yleisesti ottaen mikäli tavoitellaan nimenomaan ihmisarkuuden vähenemistä villieläinlajien keskuudessa, sellainen kuitenkin edelleen vaatii, että eläinlauman millekään edustajalle ei missään vaiheessa senastista elämäänsä muodostu sellaisia uhkaavia kokemuksia ihmisistä, joita ne eivät kykenisi prosessoida (kokemuksen ymmärtämisen myötä tajuta seuraavalla kerralla vaarattomaksi).
      • villieläinlajien ihmisarkuuden vähentämisessä ideologisin perustein ei ole juurikaan järkeä, esimerkiksi suurpetojen uhkan takia sekä lisäksi satovahinkojenmja muiden vastaavien materiaalituhojen sekä eläinkolareiden pääteillä lisääntymisen vuoksi. Jos villieläinlajit oppisivat 'maan tavoille', siinä tapauksessa voisi tulla kysymykseen, että niiden ihmisarkuutta vähennettäisiin. Ihmisillä ei nykyisin ole resursseja moiseen miltei turhanpäiväiseen prosessiin.
  • lintujen talviruokinnan lopettamisen yhteydessä voi esimerkiksi talipallojen joukkoon laittaa makkaralle pyöriteltyjä, sitten siitä kahdeksikoksi kääntäen talipallon kokoisiksi palloiksi solmien, jotta linnut tajuaisivat kauden olevan lopuillaan. Tämä voi ilmetä esimerkiksi niin että monilajiset lintuparvet alkavat syödä vuorotellen ja erittäin hitaaseen tahtiin loppuja talipalloja sekä yöpymään pallojen luona, mutta toisaalta tällöin samalla 'kevään kohinaan' orientoituen. Taas jos sukkapallot tipauttaa jo tyhjentyneeseen talipalloauromaattiin, linnuille sellainen tulee (varmastikin ymmärretyksi, mutta) odottamattomana asiana, ja sellainen aiheuttaa hämmentymiseen viittaavia yksilöllisempiä reaktioita niissä, kuten tuntikausien huolestunutta lentelyä ympäriinsä, kinastelua ja metakkaa.
    • pikkulinnut saattavat 'ottaa nokkiinsa' herkästi ja jopa siirtyä pois kesken pesintäkautta, mikäli ne kokevat ihmisen moittivan niitä (esimerkiksi liian äänekkäästä laulamisesta). Ihmisen satunnainen meluaminen tai kovaääniset työkoneet eivät häiritse pesiviäkään lintuja välttämättä yhtään.
  • Jos lintujen ulkoruokinta herättää esimerkiksi naapureissa paheksuntaa tahi asunnossa ei ole parveketta eikä pihaa, mutta kuitenkin haluaisi ruokkia pikkulintuja talvella, niin niitä pystyy ruokkimaan talvisin myös sisällä, mikäli asujilla ei ole basillikammoa. Tällöin ikkunan täytyy avata ja pitää auki säännöllisesti (esimerkiksi keittiön ikkuna aamupalan ajan auki) ja voi olla esimerkiksi erillinen pikkupöytä, jossa pöytämallinen ruokinta-automaatti, tai jos aamupalapöytä, niin hygieniasyistä kannattaa rajata erillinen alue lintujen käyttöön esimerkiksi puulevyin, jossa ruokinta-automaatti esimerkiksi liimalla kiinni.
    • pikkulinnut eivät ajaudu lentelemään sisemmälle huoneistoon vahingossa, mutta silloin tällöin joku yksittäinen lintu saattaa käydä kurkkimassa läpi huoneet. Todennäköisesti tällöin kyseessä on talitintti (joka laji taitaa kolibrille tyypillisen leijuvan lentämisen; syy miksi talitintti tällä tavalla erikoisesti lentäisi sisätiloissa on todennäköisesti se, ettei se erota valkoisista sisäpinnoista laskeutumiskohtia).
    • ikkunan pitäminen auki talviaamuisin on aika kylmä harrastus, vaikka kylläkin tintin kolibrimainen leijuminen sisällä huoneistossa hitaasti eteenpäin on aika hauskannäköinen ja verrattaen turvallinen luonnonilmiö (vaikka pallosalamaan verrattuna).
  • Nokkosen, voikukan, vuohenputken, ketunleivät jne. mauttomien lisukkeiden sekaan voi silputa voimakkaammanmakuisia mausteyrttejä luonnosta kuten esimerkiksi kuusenkerkkä, lehtoliperi, rantaminttu, kataja tms. joka antaa maun muillekin raaka-aineille.
    • luonnonyrttien avulla moni kyseenalainen raaka-ainekin, kuten humala, koivunlehti ja apila, saattaisi eksyä lautasmalliin.


  • Perinteinen pettu on ravintoarvoiltaan varsin hyvää tavaraa, joskin vaikeasti talteen korjattavaa. Pettu on peräisin männyn kuoren alta. Mäntyä ei tarvitse kaataa petun keräämiseksi, vaan metsänomistajan antaessa luvan on mahdollista kuoria 3/4 puun ympäryksestä, jolloin jätetään 1/4 kaistale nk. henkireiäksi, jota kautta puun juuret saavat tarvitsemansa ravintoaineet. Paljaaksi kuorittu kylki suojataan infektioilta ja kuivumiselta esimerkiksi tervaamalla tai kyseistä tarkoitusta varten myytävällä pinnoitteella. Siihen kohtaan ei kasva enää uutta nilaa eikä kuorta, mutta toisaalta puu kuitenkin jatkaa kasvamistaan, mahdollisesti jopa tavanomaiseen tapaansa. Vaihtoehtoisesti voidaan katkoa männyn alimpia oksia petun keräämiseksi, minkä vaikutuksesta puunrungon tukkiosan paksuus alkaa tasaantua ja mahdollisesti latvakin tuuheta, eli sillä olisi metsänhoidollisia vaikutuksia. Siihenkin on silti ensin saatava metsänomistajan lupa.
    • jokamiehenoikeuksilla yleisistä metsistä poimittavia marjoja kuten mustikoita on periaatteessa mahdollista myöskin istuttaa vaikkapa pihapiiriin. Tällöin niitä pystyy kätevästi mm. kastelemaan tarvitsematta pelätä haukansilmäisiä mummoja.
      • Kastelu pullistaa marjoja tilavuudeltaan jopa kymmenkertaiseksi, eikä marjan maukkaus siitä paloakaan kärsi. Mättään kastelun jälkeinen pullistuminen vie pari päivää.
      • vaikkei lisäkastelisikaan, niin kun malttaa mielensä ja jättää pienet marjat rauhassa kasvamaan, saadaan samalta alalta monikertaisen marjasadon, ketkä sen sitten marjastaakaan. Terapeuttinen sormin marjastaminen on kuitenkin piimurimarjastukseen verrattuna sen verran hitaampaa, että marjamättäiden kasteleminen (keskimääräinen arjan koko isompi) on sen vuoksi järkevää toimintaa, millä tavoin ne marjat sitten poimiikaan.


  • Nälänhädän aikaan, kun ruoka-aineita ei ole kovinkaan laajaa valikoimaa saatavilla, saattaisi olla järkevää esimerkiksi morttelilla tai lihamyllyllä murskata kuiva-aineita kuten riisit, herneet, pastat, rouheeksi, jotta niitä ei tarvitsisi keittää puolta päivää, kun ei niistä kuitenkaan mitään kovin maukasta ruokaa saada valmistettua. Toisaalta mm. pastat voi myös liottaa "tuorepastoiksi", jolloin niiden kypsentäminen nopeutuu huomattavasti. Eikä juureksia edes tarvitse kypsentää ennen tarjoilua. Riisinjyväset "ritisevät" noin tunteroisen ollessaan kylmässä vedessä liossa, minkä loppumisen jälkeen se keittyy nopeasti, joten riisin rouhiminen ei ole tarpeen.
    • jauhelihan kaltaiset massa-aihiot, miksei myöskin jonkinlainen leipä, on paistettavissa energiataloudellisesti esimerkiksi paistinpannulle levitettynä pyöreänä patjana, jonka leikkaa lastalla puoliksi: toisen puolen paistaminen eli rasvaliemessään tirisevän pyörylän ympäri pyöräyttäminen tapahtuu nostamalla lastalla puolikas pannun pinnasta, sitten pyöräyttämällä paistinpannua 1800 vastapäivään, lastalla tämä puolikas toisen päälle kevyesti hilaten, ja siitä keikauttamalla se toisinpäin omalle paikalleen, ja sitten toistaen sama proseduuri toiselle puolen.
      • hidas, muhentava paistotapa irrottaa lihasta nestettä sekä rasvaa voimakkaammin, joka liemi soveltuu fonduepohjaksi, eikä tarvita ylimääräistä rasvaa kastikkeen valmistamiseen. Toisaalta kuivempi liha ruskistuu matalemmalla lämmöllä paistaen
        • Voi myös esimerkiksi valmiiksi valmistaa jauhoseoksesta "paksutetta" kuumentamalla juoksevaan tai sulaan rasvaan sekoitettu jauhoannos "sihiseväksi", minkä jälkeen sitä hyödyntäen pystyy kätevästi mm. suurustamaan kastikkeita, valmistamaan kiisseleitä ja paksuntamaan keittoliemiä. Kallisarvoiset mausteyrtit kannattaa lisätä ruokaan soseutettuna, kypsentämisen loppuhetkinä, jotta niiden ravintoaineet sekä aromit tulisivat esille mahdollisimman vahvoina.
          • säilykehernekeitto sellaisenaan on myös varsin kätevä kastikkeen suuruste. Tällöin kannattaa esimerkiksi haarukalla sekoittaa sopiva määrä hernekeittoaihetta hötöksi säilykepurkin päällikerroksessa, jolloin se tasoittuu (lämpimään tai kylmään) kastikenesteeseen helpoiten. Helppo proteiinipitoinen kastike valmistaa vaikka pelkkään kuumaan hanaveteen.
        • Lisäksi ks. pakko-vatsajarrutin.
  • ruuan valmistaminen matalemmassa lämpötilassa on yleisesti ottaen energiataloudellisempaa mm. koska tällöin paistoastian kyljet on helpompaa lämpöeristää esimerkiksi esiliinalla.
    • retkikeittimen sinol-poltin palaa monenlaisilla eri polttonesteillä. Esimerkiksi edullisen (mm. koristepolttimiin hyödynnettävän) denaturoidun alkoholin etuna on päästöttömyys (teoreettinen mahdollisuus käyttää retkikeitintä sisätiloissa kuten vaikkapa kylpyhuoneessa tai liedellä, nokeamatta), haittoina hieman matalampi palolämpötila.
  • katovuosina saattaisi saada synergiaetua kun syödään posliinilautasten sijaan pakasterasioista. Tällöin
    1. pakasterasioita olisi kotona saatavilla muonan varastointiinkin,
    2. pakasterasiat menevät kompaktisti sisäkkäin
    3. ruoka voidaan valmistaa isommissa erissä jakaen valmiisiin "mikroruoka-annoksiin",
      • juuri valmistuneet isot ruokaerät saa pikaviilennettyä jääkaapissa siten, että sitä ennen pakastetaan esimerkiksi puolen litran limsapulloissa kylläistä suolavettä (jättäen pulloihin ilmatasku, joka puristetaan umpeen: vesi jäätyessään laajenee sen verran).
      • Esimerkiksi kattilallinen soppaa tai vuoallinen ruokaa tarvitsee jäähtyäkseen noin litran suolavesijäätä. Kun pöydällä esijäähtyneen, mutta edelleen kuuman kuuman, pannunalusiin, esiliinaan, pyyhkeeseen tai tyynyliinaan kietaistun vuoan tai astian asettaa jääkaappiin, kääreen lähelle asetetaan tarpeellinen määrä suolavesijääpulloja. Tällöin kuuman ruokaerän jääkaapin sisustaa lämmittävä vaikutus kumoutuu. Liina hidastaa lämmön siirtymistä ruokaerästä sen verran, että suolavesijää ehtii reagoida.
      • suolavesijään ei ole tarkoitus sulaa kokonaan, vaan jäädä osittain jääksi ruoka-annoksen jo jäähdyttyä jääkaappilämpötilaan.
        • Periaatteessa ruuan lämpö siirtyy jääkaapin ja pakastimen lämpöpumppujen kautta huoneilmaan. Kaikki energia niin jääkaapin kylmäkoneiden käyttämä kuin ruokaerän lämpö päätyy asunnon sisälämmöksi. Energiaa ei kulu hukkaan.
      • ruokakattilan/pannun pystyy myöskin pikajäähdyttää sisällä asettamalla kaksi tai useampi metallinen aterinveitsi vierekkäin tai säteittäin ja kuuman pannun siihen päälle, esimerkiksi lisäkihvelein toista päätä hieman korkeammallo kohottaen jolloin nämä aterimet toimivat lämmönvaihdinpintoina viilentävän huoneilman virratessa aavistuksen kallellaan olevan kuuman astian alitse suhteellisetn intensiivisesti.
      • suunnilleen sama jäähdytysilmavirta realisoituu myöskin asettamalla kuuma kattila, pannu tai vastaava uunin grilliritilän (jossa valmiit metallilankajalat) päälle (pöytätasolle) jäähtymään, toisesta reunasta pannua tai koko grilliritilää kohottaen.
        • lisäksi kannatta huomioida, että grilliritilän metallilankajalat saattavat kohottaa itse grilliritilän sen verran pöytätasosta koholle, että väliin mahtuu sujauttamaan "rypäs" alumiinivuokaisia tuikkukynttilöitä (esimerkiksi 19 tuikkua kuusion muotoon), josta ryppäästä sytytetään haluttu määrä tuikkuja (yksi tuikku tuottaa noin 100 W teholla lämpöä) edulliseksi pika-retkikeittimeksi (ks. pakkoliesi).
    4. ruoka-annokset on helppo pakata ilmattomaksi, jolloin niiden säilyvyys jopa lämpimässä on hyvä
      • esimerkiksi vastavalmistuneiden, kuumina purkkeihin pakattujen ruokien säilyvyys vastaa pastöroitua ruokaa, periaatteessa jopa säilykepurkkiruokaa.
      • vajaiksi jätettävien annosten (esim. keitto) pintaan voi kaataa vettä vedenkeittimestä rasian täyttämiseksi piripintaan menettämättä yli läikkymisen vuoksi lientä.
        • hanavesi on periaatteessa myös steriiliä, mutta se sisältää veteen absorpoitunutta happea. Se kiehuu pois vedestä veden keittämisen yhteydessä. Samasta syystä hanavesi ei säily kotitalouden 'kotivarana' varastoitaessa pitkään toisin kuin esimerkiksi lähdevesi. Hapen päätymistä hanaveteen voi ehkäistä ottamalla hanavesi esimerkiksi pideesuihkuletkun päästä (ilman poresuutinta) käyttöön.
    5. samankokoisten annosten "metadata", kuten annoksen paino ja ravintosisältö on helppo merkitä kaikkiin kerralla. Perusruokien ravintoarvoja löytyy mm. netistä ellei ole itse kiinnostunut summailemaan niitä ainesosapakkausten kyljistä. Lisäksi on olemassa keittiövaakoja, joihin on esiasetettuna jopa tuhansien eri ruoka-aineiden ravintosisältöjä valmiiksi.
    6. rasiat kansineen on yksinkertainen tiskata "ilman käsiä": ravistelemalla
      • jos haluaa sen lisäksi tiskata ilman pesuaineita, voi leikellä ja ommella mikrokuituliinoista pieniä tilkkuja, jolloin kun tilkun ja lämpimän veden kanssa ravistelee likaista pakasterasiaa, voidaan saavuttaa lähes vastaava puhtaustaso kuin pesuainetta käyttäen. Tilkut on helppo pyykätä koneessa tai käsin.


  • Kuivamuonan varastoimisessa, kuten myös pakasteissa, kannattaa pyrkiä oikeankokoisiin yksittäispakkauksiin, eli muutaman sadan gramman eriin. Keittiövaa'alla kannattaa punnita ja merkitä täsmälliset määrät. Kosteudenpoistopussukoista saattaisi olla hyötyä. Taloudellisesti järkevintä on tehdä ilmatiivis paketointi minigrip-pusseihin, sitten huolehtia niiden tuhoeläinsuojauksesta esimerkiksi puukoteloinneilla.
Korona-kotistestipaketeista kerääntyviä pieniä (myrkyttömiä) ilmankuivainpussukoita voi esimerkiksi teipinpalasin teippailla pussukoiden, purnukoiden purkkien tai pullojen kanteen, korkkiin tai sisäkylkeen kuiva-aineen pitkän säilyvyysajan pidentämiseksi entisestään.
Mikäli toivoo itse/oman perheensä pääsevän osalliseksi varastoimistaan elintarvikkeista, niitä kannattaa piilottaa muuallekin kuin kotiin, silläkin uhalla, että ei muista kaikkia piilopaikkoja. Piilopaikkojen kätevään unohtamiseen saattaa olla kesittävissä mielikuvituksellisia menetelmiä, mutta esimerkiksi "aarrekarttoja" ei kannata käyttää, ellei sitten ole varma siitä, ettei pysty edes itse ratkaisemaan niiden arvoituksia rangaistuksen uhallakaan. Perheenjäsenten oikeusturvan vuoksi ruuan varmuusvarastoinnista ei ole järkevää edes mainita heille.


limsapullo on hyvä (etiketti kannattaa irrottaa), sillä se pitää esimerkiksi muurahaiset (muttei ehkä rottia) loitolla, kun taas minigrip-pussi on sikäli hyvä, että litteitä pussukoita on mahdollista tiputtaa esimerkiksi postiluukkuun.


  • Energian saatavuuteen liittyvät ongelmat liittyvät todennäköisesti ensiksi työkoneiden polttoaineisiin (nafta, maakaasu, nestekaasu), viljan lämpökuivaamisen energianlähteisiin (nafta, puhake, sähkötoiminen ilmalämpöpumppu), kiinteistöjen laitteet (sähkö, nafta, bensa), logistiikka (nafta, diesel).
    • Nykyisin kansainvälinen afroamerikkalainen naisopiskelijajärjestö Delta Sigma Gamma on vastikään julkaissut kirjallisuuskatsauksen/yhteenvedon mahdollisuuksista hyödyntää vetyä polttomoottoreiden tukipolttoaineena. Nopeasti palava vety voi parantaa polttomoottoreiden hyötysuhteita useita kymmeniä prosentteja sekä vähentää niiden emissioita, mutta toisaalta etenkin tietyissä olosuhteissa esiintyy etenkin ionimuotoisen vedyn aiheuttamaa 'hydrogen embrillement' -ilmiötä, joka heikentää tiettyjen metallien ja seosmetallien lujuusominaisuuksia, jolloin jotkut moottorin osat rikkoutuvat tavallista aikaisemmassa vaiheessa. Linkin artikkelin lopussa mainitaan, että vaikuttaisi siltä, että kulumaa esiintyisi lähinnä vaihdettavissa olevissa polttoaineruiskusuuttimissa. Nykyaikaisissa moottoreissa, joissa tietokone optimoi ruiskutuspaineita ym. (ks. yhteispaineruiskutus) voi kuitenkin olla, että myös tällaiset venttiilit tai paineanturit kuluvat, ja kyseiset osat saattavat esimerkiksi henkilöautoissa olla todella kalliita uusia. Vedyn hyödyntämistä polttomoottoreissa tutkitaan paraikaa kaupallisesti. Vedyn valmistaminen turvallisesti ei ole sinänsä lainkaan monimutkaista. Esimerkkitoteutus:
    • Esimerkiksi voidaan pistellä nastalla purkkiin, kuten pakasterasia tai limsapullo, pieniä reikiä, sitten tunkea pullo täyteen grilliritilän puhdistamiseen tarkoitettua ruostumattomasta teräskarstasta valmistettua hankaussientä, sitten kääriä tämän pullon ulkokyljet hieman rypistettyyn alumiinifolioon ja lopuksi pujottaa tämä esimerkiksi pakastuspussiin, joka sidotaan pullonkaulan korkeudelta kevyesti kiinni vaikkapa nippusiteellä. Tällaisia vedyntuotantokennostoja kannattaa valmistaa useita, jotka sarjakytketään, sillä yhden tällaisen vedyntuotantoteho 12V jännitteellä on ylitehokas, jolloin vedyn lisäksi saattaisi muodostua epäedullisia kaasuja, kuten joitain klooriyhdisteitä. 3-7 volttia on todennäköisesti soveltuvin käyttö jännite, eli tällöin tarvitsisi kytkeä kaksi kennostoa sarjaan.
    • limsapulloon lisätään noin teelusikallinen esimerkiksi ruokasoodaa ja täytetään puhtaalla vedellä. Pullonkorkkiin integroidaan negatiivinen napa (vapaasti roikkuva melko jäykkä sähköjohto, jonka metallikarva koskettaa teräskarstaa korkin ollessa kiinni) sekä vedynkerääjäputki. Alumiinifolioon integroidaan positiivinen napa, happimolekyylit muodostuvat foliota vasten ja sekoittuvat ympäristön ilmaan poistuessaan kevyesti kiristetyn nippusiteen takaisen rypistetyn folion lomista. Puhtaan hapen sekoittuminen ilman kanssa estää vedyn räjähtävän palamisen sellaisessa (teoreettisessa) tilanteessa, että vedynkerääjäputkeen tulisi jostain kipinä.
      • positiivisesti varattava foliopinta ei hapetu merkittävästi vetykennoston ollessa päällä, mutta negatiivisesti varattava tuostumatonta terästä oleva karsta vähitellen hapettuu/kuluu. Folion sijaan myös pullon ulkopinnassa voidaan käyttää teräskarstasientä, jolloin elektrolyysin intensiteetti saattaa voimistua. Tällöin voidaan joko lisätä teräskarstaa pulloon taikka tyhjentää pullo karstasta ja palauttaa se pullonpalautukseen (pullonpalautusmahdollisuuden vuoksi reiät pullon kylkeen tehdään pistelemällä, ei poraamalla, toisaalta pisteltyjen reikien läpi vety- ja happikaasukuplatkaan eivät niin intensiivisesti sekoitu kuin porattujen reikien läpi, myöskään oikosulkuriskiä ei ole). Ruokasooda on pöytäsuolaa kehnompi väliaine elektrolyysiin, mutta ilmeisesti ruokasooda on vähäisen korroosiovaikutuksen kannalta parempi valinta.
      • Joidenkin tahojen mukaan vedyn tuottamisessa elektrolyysillä olisi saavutettu parempia hyötysuhteita, kun sähköä johdetaan tahdistettuna resonoimaan vesimolekyylin kanssa, jopa niinkin alhaisella taajuudella kuin 42 khZ. Mikäli tällaisessa tilanteessa halutaan pitää vety ja happi erillään, resonoiva tahdistaminen voidaan toteuttaa katkomalla sähköjännitettä, jolloin jännitteen napaisuus ei vaihtele, vaan on vuoroin jännitteellinen ja vuoroin nolla. Eli tällainen hienosäädin on helppo toteuttaa esimerkiksi shottky-diodein, jolloin tarvitaan kaksi rinnakkain toimivaa kennostoa, joiden toiset navat kytketään suoraan jännitelähteeseen ja vastanavat schottkyjen kautta AC-lähteeseen.
    • Vaikka vety ei olisikaan pitemmän päälle taloudellisesti järkevä lisäaine polttomoottoriin, siitä saattaa kuitenkin olla hyötyä muunlaisissa polttoprosesseissa. Esimerkiksi vedyn ja metaanin seoksen sovelluskelpoisuutta tutkitaan ja erityisesti kyseistä yhdistelmäkaasua varten valmistetaan laitteistoja. Historiallisesti vetyä on hyödynnetty mm. nk. synteesikaasussa sekä kaupunkikaasussa, lisäksi P2G-tekniikassa puljataan vetykaasun kanssa, ja edelleen hydrogen-blending -tekniikassa. Eli vetykaasuseosten sovellusmahdollisuudet ja laitteistovaatimukset ovat jokseenkin tunnettua tekniikkaa. Joissain vaikkapa CHP-voimalaitoksissa tai lämpövoimalaitoksissa vedyn yhdistäminen paloprosessiin saattaisi olla varsin yksinkertainen investointi. Mahdollisesti myöskin kevyen ja raskaan liikenteen ajoneuvojen ja työkoneiden vetykennottaminen tulisi jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, kunhan saadaan tarkempaa käsitystä mahdollisesta moottoreiden osien ennenaikaisesta kulumisesta. Esimerkiksi mikäli jotkin vetyionin isotoopit taikka vedyn isotoopit eivät vahingoita metalleja lainkaan, niin esimerkiksi joillain katalysaattorisysteemeillä saatettaisiin saada muunnettua vetyionit sellaisiksi, mikä olisi tietysti kätevin ratkaisu. On myös mahdollista, että ainakin joissain moottorimalleissa vetykaasun kanssa voidaan ajella kymmeniätuhansia kilometrejä ilman, että mitään rikkotumaa/kulumaa on todettavissa muissa kuin helposti vaihdettavissa osissa.
      • Lisäksi moottorin sähköistä ECU -ohjainyksikköä on mahdollista myös uudelleenoptimoida taloudellisempaan/moottorin käyttöikää pidentävään suuntaan.
      • Japanissa on saatu hyviä tuloksia vedyn elektrolyysissä, kun on ylletty lähes energiahäviöttömään hyötykertoimeen ja lisäksi ilman kalliita laitteistoja. Todennäköisesti tämän menetelmän perusajatuksena on ollut suunnitella jokin merivesiperusteinen hyötykertoimeltaan optimaalinen ja materiaalikustannuksiltaan taloudellinen koejärjestely, koska sellaista pystyy sitten skaalata niin suureksi kuin halutaan.
        • energiapatterina vety on kätevä, koska siitä pystytään edelleen syntetisoimaan muita palavia kaasuja sekä polttonesteitä jo olemassa oleviin, teknologisesti korkeatasoisiin laitekantoihin. Mm. Shell omistaa joitakuita gas-to-liquids -tekniikoita.
        • vedyn käyttämisessä suoraan ajoneuvon voimanlähteenä etuna on, että olemassaolevan vetykennotekniikan avulla vedyn hyödyntämisen hyötykerroin on korkealla, haittana paloturvallisuus (sekä paloriskiä entisestään lisäävä paineistus, minkä myötä riski nopeille lämpötilavaihteluille häiriötilanteissa, altistaen muita materiaaleja kuten metallit rikkoutumisvaurioille.
        • Ilmaa painavemman vedystä syntetisoitavan kaasun varastointi on periaatteessa helppoa ("maakuoppaan")
        • Muiden kuin nestemäisten polttoaineiden käyttäminen ajoneuvojen polttoaineena adettaa mm. sellaisen haasteen, että polttoaineen loppuessa kesken tien päällä, miten tankata ajoneuvo.
        • laitevaurioita muissa kuin polttonestetoimisissa ajoneuvoissa hankala todeta ajoissa ja hankala/vaarallinen korjata tien päällä. Lisäksi laitteiston potentiaalinen hengenvaarallisuus hankaloittaa joidenkin muidenkin, periaatteessa omatoimisesti korjattavissa olevien vähäisten vikojen korjaamista kuntoon omistajan toimesta. Samoin esimerkiksi sähköauton puhjenneen renkaan vaihtamisessa tien päällä itse (tai talvirenkaiden pihassa vaihtamiseen sisältyy muutaman kymmenen tonnin riski, jota vakuutus ei korvaa.
    • puolestaan polttomoottoritekniikan puolella tekninen kehitys etenee mm. "uudenkarhealla" tekniikalla nimeltä argon power cycle (APC)
      • tekniikassa tunnusomaisena piirteenä on, että palokammiossa on inerttinä "täytekaasuna" jalokaasu argonia, joka faasi on yksinkertainen palauttaa pakokaasuista takaisin prosessiin. Mahdollistaen mm. helpomman hiilidioksidin talteenoton kuin jos palokaasussa "täytekaasuna" olisi typpi.


Pakko-öljylämmitys

Öljylämmityksessä eli naftan poltossa olisi järkevää huomioida mahdollisuus hyödyntää energialähteesä osa piensähköntuotantoon. Toisin sanoen tällöin esimerkiksi dieselajoneuvo poistetaan (väliaikaisesti) liikennekäytöstä (veroedun vuoksi) tai sitten pelkästään otetaan auto "rekille" (renkaat irti varastamisen vaikeuttamiseksi).

Kovasti verotettavan dieselin voi joko pumpulla tyhjentää kanisteriin tai sitten tankata dieselkanisteri(kanistereita ennalta (liikennekäyttöön palauttamista varten). Kevyt polttoöljy on teknisesti ottaen samaa tavaraa kuin diesel, mutta sisältää moottorille harmitonta väriainetta, joka värjää moottorin polttoaineletkun punaiseksi sen indikoimiseksi, että moottoria on joskus käytetty kevyellä polttoöljyllä. Kuitenkin, tällaisellakin ajoneuvolla ajaminen liikenteessä on laillista, kunhan polttoaineena on silloin diesel.

Teoriassa auton vetävien pyörien vanteisiin voisi ankkuroida (tasauspyörästöstä johtuen) samantahtiset/samantehoiset rinnankytketyt sähkögeneraattorit isomman osuuden energiasta saamiseksi sähkönä. Lämmön saamiseksi talteen (lämminvesikiertoon) voidaan esimerkiksi asentaa pakoputkeen katalysaattorin jälkeen lämminvesikiertoputkea tai sitten ohjata katalysaattorin jälkeinen kuuma pakokaasu koukkaamaan esimerkiksi lähimmän kiertovesipatterin levyjen välistä. Eli siis joko yksi tai useampi rinnakkainen putkiläpiveto patterin ylä- sekä alapuolelta. Syöttö yöäpuolelta, poisto alapuolelta. Ulkoseinään tehtävien reikien kannattaa olla samaa paksuutta kuin on olemassa XPS-levyä, jotta XPS-levystä voidaan aikanaan valmistaa sylinteripaloja, joilla tukkia reiät höyrysulkuineen. Tuubit työnnetään hieman yli seinän sisäpinnan, joka teippisuojattu, sitten levitetään tyveen hieman polyeteeniliimaa ja painetaan muutaman millin verran sisäseinän puolelta sisäänpäin. Liimausankkuroinnin kovetuttua leikataan mattoveitsellä sisäseinänmyötäisesti sekä ulkoseinänmyötäisesti ja maalataan/pinnoitetaan piiloon.

Pakokaasulla voidaan meriaatteessa myös/vaihtoehtoisesti lämmittää varaavaa takkaa.


Pakko-rotanajo

Viemäreissä viihtyvien rittien karkottamiseksi voidaan ilmaväyliltään yhtenäisille viemäriputkiosuuksille avata kokoojapuolelle takaiskuventtiilin sijaan jyrsijähäkitetty avoin pää ja sitten syöttää em. pakokaasut viemäriverkoston alkupäistä, jolloin rotat kipittävät itse kyrsijähäkkeihin.


Pakko-marjanebu

Seuraavissa pakkomenetelmissä kiinnitetään huomiota peltojen ja eläinhäkkitarhojen tuholaislintutorjuntaan, mutta marjatiloilla ja esimerkiksi nansikkapelloilla kohdataan normaalistikin lähes samanlaisia haasteita, eli eläimet tulevat napsimaan marjoja sekä tartuttamaan tauteja, (kuten villiketut kapia ja vesikauhua).

Vaikkakin hedelmä- ja marjatiloilla on ennestään opittu torjumaan villieläimiä tehokkaasti, niin zoonoositilanteessa tällaisessa on sitäkin tärkeämpi onnistua järjestelmällisesti, kansantaloudellisen vahingon välttämiseksi.

Näillä tiloilla on yleensä viiritetty tippakasteluletkut joka pensaaseen, kuivien kausien varalta. Tässä nebujärjestelmässä näihin tippakasteluletkuihin puhalletaan suodatettua kaasua, jolla menettelyllä ensiksikin voidaan karkottaa eläimiä tiloilta, toisekseen tyynellä säällä (jolloin fotosynteesin tarvitsemaa auringonvaloa) hiilidioksidia (esimerkiksi pressukuplaan varastoitua palokaasua) kasvien kasvuvauhdin kontrolloimiseksi kesän eri kasvuvaiheissa, pölyttäjähyönteisten houkuttelemiseksi (pölyttäjäpölytteisiin kukkiin lisätuoksujen avulla), istutusten suojaamiseksi hallaöinä (maaperän lämpiäminen paineistamattomalla kiertovedellä), tuholaistorjunta (esimerkiksi kirvat) kaasuin (thermocell-kaasun kaltaisen torjuntakaasun entrooppinen leviäminen tyynellä kelillä, aiheuttamatta kertymiä lehtiin eikä marjoihin).

  • putkitukset toteutetaan niin, että penkkien päissä niitä ei tulpata, vaan kytketään yhteen, jolloin pystytään yksisuuntaisen vedensyötön "jakotukilta" vaihtoehtona järjestämään matalapaineisempi fluidikierto.
  • taloudellinen vesipumppu, jossa ei tarvita siemenvettä (ts. joka siirtää sekä nestettä että kaasua).


Pakko-hanhenajo, hanhenlaulatus, hanhenliputus, hanhikotkotus, hanhentulitus, hanhenmeikkaus

Luonnollisesti sekä satotuho-ongelma että ekosysteemien vääristymisongelma kumuloituvat jopa luonnonkatastrofimaiselle tasolle, mikäli jokin eläinlaji/populaatiot jäävät paisuvasta yksilömäärästään huolimatta vaille riistanhoitoa (vastaavasti kuin GMO-kasvit, rikkaruohot, vieraslajit, viljelykasvien ja/tai luonnontilaisten alueiden tuhohyönteiset sekä ilmalevitteiset metsäerämaissa tai peltolakeuksilla ja vastaavilla viljelykentillä eteenpäin leviävät kulkutaudit).


Hanhenajossa muuttohanhiparven reittiä käännetään kohti haitattomia ruohokenttiä punaisin viirein varustetuin droonein.


Mikäli kanadanhanhia ei saa yrittää karkottaa alueilta, joissa ne aiheuttavat yleistä tuhoa, kovalla äänellä eikä ultraäänellä, niin niitä saattaa olla laillista yrittää karkottaa esimerkiksi kuuntelemalla lastenlauluja. Tämä tapahtuu esimerkiksi ajamalla traktori tai hiace illalla pellon kulmalle, avaamalla tuuletusikkuna raolleen, kytkemällä levysoittimesta repeat-all asetus päälle ja jättämällä levy päälle yöksi kohtuullisen hiljaisella voluumilla.


Hanhenliputus puolestaan on esimerkiksi ongenvapaan teipattu tai nyörillä kiristetty punertava tyynyliina. Liinaa huiskutetaan rauhallisesti kunnes hanhet lähtevät. Samalla sähisten sekä kohti kävellen. Etenkin nuoremmat hanhet ovat uhmakkaita, ja etenkin niitä saattaa tarvita sopivasti nolata. Liina voidaan ripustaa hanhia varten pellolle liehumaan ja signaloimaan laskeutumiskieltoa. Hanhiparven hanhet tajuavat kyseisen (sähiseminen kohti kävelemisen yhteydessä esitellyn) signaalin merkityksen melko äkkiä ja ajajan, kuten isäntien, viestimästä sekä hanhien silmissä myöskin nettoamasta auktoriteetista johtuen muistavat sen kukaties jopa vuosia, eivätkä asetu ensiaijaisesti sellaisille alueille enää.


Hanhikotkotus on mm. kesäterasseille lokinkarkottimiksi myytävien muovisten kanahaukkojen virittämistä suojelluilta hanhilta suojeltavalle ruohokentälle, pellolle ja vastaavalle.


Hanhentulitus on ennen hanhiparven tuloa pellon, kasvimaan, pihanurmen tai golfkentän tuholaismyrkyttäminen luonnonmukaisesti: esimerkiksi Poppamiehen chilikastikkeella (sieltä täältä riittää). Menetelmä saattaa soveltua myöskin heinäsirkkaparvien torjuntaan Afrikassa (saattaa tarvita laveamman katannan). Kun laimennetun chilikastikkeen suihkuttaa kasvustoon aerosolina, kosteuden haihtuessa pois kapsaisiini kondensoituu ja jää kasvien pinnalle. Kastiketta saattaa olla syytä soseuttaa tehosekoittimella laimentamisen sekä karkeaseulomisen yhteydessä. Hienosuodatus saattaisi onnistua kätevimmin esimerkiksi AeroPress-kahvinvalmistusprässillä, vaikkakin todennäköisesti pelkkä karkeasuodatus esimerkiksi mikrokuiturätillä riittää. Levitys sinne tänne onnistunee myös esimerkiksi vesipyssyllä. Periaatteessa myös droonilla.


Hanhenmeikkaus on menetelmänä vastaava kuin hanhentulitus, mutta chilikastikkeen sijaan kasvinsuojausveteen sekoitetaan kosmetiikkaa kuten palasaippuan palanen. Kun kasvustoalueen tuoksu muuttuu esanssiseksi, eläimet alkavat vältellä sitä. Menetelmä soveltuu myöskin pihakasvien talvisuojaamiseen jäniksiltä.


Pakko-kauhistuksen kanahäkit

Kesäisin ulkona laiduntaviin tarhaeläimiin, kuten ulkokanalat, -kalkkunat ja eläintarhat, sekä yhtä lailla laiduneläimiin, kuten lehmät, siat, hevoset ja lampaat, mahdollisesti tarttuvia kulkutauteja, kuten muuntunut lintuinfluenssa tai sikarutto, on sen takia erittäin järkevää systeemisesti osata torjua, että kyse on merkittävästä kansantaloudellisesta ongelmatiikasta, ei vain esimerkiksi turkistarhauksesta. Turkiseläimet, jotka elävät tuulettuvissa ulkotiloissaan ympäri vuoden, eivät Suomen oloissa ole periaatteessa isommassa riskissä saada tartunta, sillä epidemioita "maahantuovat" muuttolinnut ovat poissa talvisin, ja esimerkiksi rottien pisara-/kosketustartuntana levittämiä epidemioita on helppo torjua esimerkiksi pellittämällä häkkien puiset kannatinjalat ja rasvaamalla (vaseliinilla) häkkien metalliset kannatinjalat.

Kesäkausina kriittinen epidemologinen ongelma on ilmateitse kuljettuvat epidemiat, joista osa jopa kaukokuljettuu (esimerkiksi hevostallilta toiselle satojen metrien tai jopa kilometrien välimatkan). Kuitenkin pääasiallinen kohonnut epidemiariski näyttäisi olevan muuttolintuparvien laskeutuessa turkistarhojen, kanahäkkien ym. ympäristöön (tuulen yläpuolelle, jolloin niiden mahdollisesti infektiivinen uloshengitysilma ja hilsepöly kantautuu tarhaeläinten hengitysteihin). Muita mahdollisuuksia rotat ym. jyrsijät, kontaminoitunut ravinto (mm. teurasjätteet), lisäksi tottakain eläinaktivistit tarkoitushakuisesti saattaisivat levittää infektioita tarhoille, mikäli sellainen olisi kyllin helppoa. Turkistarhoja on Suomessa nelisensataa.

  1. Aluksi kannattaa eläinhäkkien alueelle sijoittaa yksi tai useampi riistakamera, jotta pystytään tarkkailla minkä tyyppisiä vieraita siellä käy, että miten reagoida ongelmaan. Vierailevatko alueella esimerkiksi pelkästään jotkut metsämyyrät.
    • Mikäli kyse on muusta kuin "passiivisesta luonnollisesta" tartuntakanavasta (ei mm. lokkiparvista, vaan esimerkiksi kontaminoituneesta ravinnosta), niin silloin häkkieläimissä leviävä tauti ei ole samalla lailla vakava/hallitsematon ilmiö, eikä esimerkiksi olisi merkitystä ovatko tarhat sisällä vai ulkona.
    • Toisin sanoen / näin ollen tarpeellisinta on pyrkiä poissulkemaan luonnon villieläimet tartunnanaiheuttajina.
  2. eläinhäkkejä voidaan entisestään etäännyttää toisistaan, jopa siirtää toisistaan erillisille alueille.
    • Lisäksi jotta isommissa häkkitarhoissa tarhaeläimet eivät pääsisi väliseinämäverkkojen kautta tartuttamaan toisiaan, voidaan nämä väliseinämäosat pleksittää tai muovittaa kirkkaalla muovilla tai jopa talouskelmulla (tarhaeläinten päiden korkeudelle)
    • yksittäisten häkkien tilanteissa voidaan häkit ensiksi teippailla sieltä täältä kaksipuolisella teipillä verkkoa, sitten ympäröidä talouskelmulla yhden kierroksen (näkyvyys häkistä ulospäin ei oleellisesti,heikkene). Tällainen systeemi olisi jokseenkin tuulenkestävä, eivätkä pienet reikiintymisetkään merkittävästi heikentäisi sen tartunnanehkäisemis tehokkuutta.
  3. eläinhäkkien edustojen viheriöille voidaan levitellä olkia häiritsemään muuttolintuparvia kuitenkaan estämättä auringonvalon kantautumusta ruohoille.
    • esimerkiksi isompi häkki kallistamalla (eläimineen päivineen) kyljelleen lankkujen päälle poikittain, joka vedetään niiden varassa parempaan sijaintiin.
  4. yksiselitteisin - vaikkakaan ei yksinkertaisin - tekniikka, jolla ehkäistä tällaista lähikantautumista on asentaa esimerkiksi keskelle ulkotarhaa (tai lammasten juottopistettä/sadesuojaa) puhelinpaalu, jonka päähän maanpintaan päin puhaltava aurinkopaneelitoiminen (aurinkopaneeli sadesuojan päällä, lisäakku rinnankytkettynä) ilmapuhallin. Etenkin kun kyse on paikallisemmasta häkistä, kuten kotikanalan pihahäkki, puhaltimeksi riittänee tavallinen hiljainen tietokonepuhallin, (virrankulutuksen ollessa ampeerin murto-osa, usean puhaltimen rinnankytkentä on ongelmatonta).
    • Ilmanottoaukkoon on myöskin varsin yksinkertaista integroida auton ilmansuodatinstandardin mukainen) esisuodatinkotelo (suodatin, joka suodattaa savunhajun eli mm. liikenteen pakokaasuja), vastaa suorituskyvyltään FFP2-maskia). Kotelo voi olla esimerkiksi puulaatikko/kannellinen työkalulaatikko, jonka pohjaan on tehty halutulle määrälle suodattimia ilmanottoreikiä.
      • tämä kotelo kiinnitetään häkin ulkokylkeä vasten esimerkiksi rinnankorkeudelle, asetetaan suodatinkasetit "ylösalaisin" ilmanottoaukkojen päälle (ellei arkun pohjapinta ole sileä, hiotaan sekä lakataan se esimerkiksi kynsilakalla), niiden päälle painoiksi esimerkiksi mukulakivet. Mahdollinen akku, puhaltimet sekä aurikokennot voidaan kaikki integroida tällaiseen laatikkoon. Kun laatikon (kohtuullisen) ilmatiivis kansi suljetaan (lukitaan), järjestelmä on toimintavalmiudessa.
    • loogisin periaate, jolla estää lintuinfluenssan paikallinen leviäminen isoilla ulkotiloilla, olisi kasvatusloosien eriyttäminen toisistaan niin, ettei sama tuuli pääse kulkeutumaan kaikkien lomitse. Esimerkiksi kaikki kanahäkit samaan riviin, ja tämä rivi ositetaan poikittaisin pressunpaloin tai levyin tasaisin välein, jolloin vinosti häkkiriviin puhaltava tuuli ei ohjautuisi etenemään häkkirivin suunnassa.
    • useiden häkkien kokonaisuuksissa hiljaisia tietokonepuhaltimia (12V, 0,15A) voidaan helposti integroida vesikatteen harjalle hyödyntäen vesikatetta tai verkkoa maadoitusnapana. + 12 VDC jakojohto voidaan vetää vaikka vanhan muuntajan tai moottorin kuparikäämistä sähköpaimentolppien varaan kulkemaan esimerkiksi kerrattuna eli pari säiettä nipussa, akun kylkeen eristetyt lattarautaliittimet, joiden väliin kyllin pienimlattasulake. Puhaltimien plusnavat kytketään jakojohtoon vaikkapa leivonpää-solmuin. Puhaltimiin voidaan kiinnittää "piipunhatuiksi" esimerkiksi pyöreiden ilmakanavan pätkien, peltipurkkien tai muovisankojen halki leikattuja 180o - 360o kylkilieriöitä, tai puhallin voidaan ruuvata kiinni tällaisen sylinterilieriön sisäkylkeen (johon kohtaan siis aukotus putken kylkeen). Voidaan myös yhdistää puhaltimen rungolla kaksi tällaista putkenpätkää toisiinsa, jollaisten poikittaisten sadesuojien ja syöttöputkuen suuaukkoihin on myös helppo laittaa esimerkiksi verkkoa hyönteissuodattimeksi ja/tai lasivillaa - tai pienemmissä kotieläinhäkeissä jopa nippusiteillä kiinnittää putkenpätkien päihin tai pitempien puhallusputkiosuuksien rei'itettyjä kylkipintoja vasten teipata FFP2-tason kertakäyttömaskipintoja - äänieristeeksi.
    • jos halutaan ottaa tai puhaltaa ilmanvaihdon ilmaa suoraan pystyputkesta/ylöspäin, niin puhaltimen kastumisen sateella estämiseksi voidaan supistuskappaleen/"tornin" leveämmässä alapäässä, sovitevälin tiiviste korvata esimerkiksi kaupasta ostetulla halvalla putkipipolla, joka ulottuu ilmanvaihtoputken sisäpuolella sentin-kaksi yli urossivitteen suuaukon/reunan ja putken ulkokyljestä periaatteessa mahdollisimman alas. Tällöin kaatosateella putkipipokauluksessa käynnistyvä kapillaarinen mekanismi "imee" sadevedet pois imu-/puhallusputken sisäpinnoilta ennen puhallinta. Suoraan ylhältäpäin satavan veden vuotuinen määrä on oletettavasti pieni. Talvisaikaan lumi ei sada vastavirtaan ja mahdollinen vesijää sublimoituu puhaltimen ilmavirtauksen myötä pois. Ilman virtaussuunnan ollessa ylhältä alaspäin, tietokonepuhallin on niin päin, ettei kaatosade periaatteessa haittaa puhaltimen toimintaa.
  5. muuttolintujen laskeutumista ulkotarhan ympäristöön voidaan pyrkiä välttämään esimerkiksi lyömällä sinne tänne maahan puutappeja (esimerkiksi kirveellä terotettuja polttopuuklapeja), joiden päihin naulaa kiinni käsisaippuan palasen (jonka saippuan päälle kannattaa sijoittaa esimerkiksi kaarevaksi muotoiltu säilykepurkin kansi/halkaistu peltikylki, jotteivät sateet tai jotkut karanneet lemmikit söisi saippuanpalasia).
  6. periaatteessa myöskin vavan päähän kiinnitetty muovihaukka saattaisi toimia (peltikaton yläpuolelle tms. siten, ettei tällainen tuulessa heiluva petolinnun siluetti häiritse tarhaeläimiä).
    • kyseinen menetelmä ja vastaavat katukahviloihin myydyt lokinkarkotusmenetelmät todennäköisesti soveltuvat myöskin laitumille-ulkotarhoihin.
  7. sangen klassinen menettely olisi maatiaiskissan salliminen pyöriä vapaana tarhojen alueella.
  8. lisäksi osa edellisen kappaleen vinkeistä saattaa soveltua tässäkin yhteydessä lintuparvien häätöön.


  9. erikoisempia/uraauurtavempia tapoja torjua infektioita saattaisivat olla eläinhäkkien sähköeristäminen maasta, ja sitten sähkösuodattimista tutun anodi-katodi -efektin (eläinhäkkien muuntaminen makrokoisiksi kondensaattoreiksi) muodostaminen esimerkiksi häkkien (turkiseläinten karvapeitteineen) toimiessa elektroneja lähettävinä ja esimerkiksi tarhahäkkien räystäille pingotettujen paimenlankojen toimiessa elektroneja vastaanottavina napoina, jolloin eläinten karvapeite olisi pörrössä (staattinen sähkö) koko ajan (kenties ylilämmittäen niitä) ja kaikki hilsepölyt ym ilmassa leijuvat oartikkelit kerääntyisivät paimenlankaan. Tässä on lievä sähköiskun vaara toki (erittäin pieni ampeerinäärä tosin), mutta tällöin tarhaeläimet olisivat täysin eristetyt ilmaleviäviältä infektioilta.
  10. lintuinfluenssan alkaessa mahdollisesti/joka tapauksessa jossain vaiheessa levitä myöskin ihmisissä (jostain päin maailmaa alkaen), 'zoonoosina', kätevin (refleksimäinsen ongelmaton, todennäköisesti varsin efektiivinen, milloin vain sovellettavissa, ilmainen) tapa ehkäistä tartuntoja on "olla sisäänhengittämättä toisten uloshengitysilmaa" eli ihmisten / eläinten välittömässä läheisyydessä (mm. ohittaessa kadulla) uloshengittää hitaasti (tai pidätellä pikku hetki hengitystä).
    • seisovassa tai passiivisesti aavistuksen pyörteilevässä ilmanalassa infektoivien partikkelien määrä ilmassa laskee toisessa potenssissa suhteessa etäisyyteen kontaminaatiolähteestä (perustuen pallonmuotoisten vyöhykkeiden pinta-alojen muutoksiin kohteesta etäännyttäessä)
    • laminaarisesti johonkin suuntaan virtaavassa ilmassa (ulkona tuuli, sisätiloissa jokin ilmanvaihtoratkaisu) "infektoivien partikkelien pilvi" kantautuu kontaminaatiolähteestä periaatteessa välittömästi ja kokonaisuudessaan ilman virtaussuuntaan.


Mitä esimerkiksi turkistarhoihin tulee, niin ensiksikin jos usealta turkistarhalta löytyy jonkin viruksen muunnos (joka on joko keskenään sama tai vieläpä sellaista muunnosta, jota on löydetty toisaalla sitä ennen, tai jos sitä on yhdessä eläinyksilössä), niin silloin tällä seikalla, että mihin tiettyyn muunnokseen/mihin muunnoksiin tarhaeläin on sairastunut, on painoarvoa:

  1. siinä mielessä, että kyseiset muunnokset kenties ovat infektiivisempiä kuin aiemmat muunnokset, joita ei enää esiinny,
  2. siinä mielessä, että jos kyseisiin eläinlajeihin tarttuu erityisen herkästi sellaisia muunnoksia, joilla edelleen levitessään on korkeampi potentiaali kehittyä zoonooseiksi.
  • ...mutta asialla ei ole siinä mielessä painoarvoa, että ei-epideeminen häkkieläintarha saattaisi/olisi toiminut kyseisen (muualta kantautuneen) virusmuunnoksen muuntumispesäkkeenä (uusien virusmuunnosten alfayksilö tarhassa).
    • ellei haaskalintujen yms. eläinten kanssa kontakteja ja vastaavia väyliä eläinperäisten epidemioiden (muidenkin kuin lintuinfluenssa) leviämisille saada neutraloitua, turkistarhaus osaltaan kohottaa lintuinfluenssa zoonoosiksi muuntumisen potentiaalia, mutta jos nämä leviämisväylät saadaan systeemisesti neutraloitua, turkistarhauksen jatkuminen entiseen tapaan Suomessa (sekä mahdollinen uudelleenperustaminen Tanskassa) ei siitä eteenpäin lisää sitä.
      • systeeminen reagoiminen tähän ongelmaan on siksikin hyvä malli, että tällöin voidaan periaatteessa välttyä spekulaatioilta, että lintuinfluenssa olisi nimenomaan eläintarhauksen kautta muuntunut.
      • vaikka eläinkunnassa influenssa harvinaisuudessaan näyttää olevan tuhoisa epidemia, ihmiskunnassa influenssa-aallot on jokavuotinen ilmiö, ja näin ollen on mahdollista, että lintuinfluenssa muuntuessaan ihmiseen tarttuvaksi zoonoosiksi, ei ole ihmisille kausi-influenssoja kummempi, mutta se voi silti olla karja- ja tarhaeläimille ongelmallinen.
      • mikäli osoittautuu, että lintuinfluenssa on levinnyt eteenpäin (oireettomien) rottien kautta, niin tällöin taudin mahdollisesti jossain vaiheessa jalostuessa zoonoosiksi, voidaan, mikäli rottien taudit ovat taipuvaisia myös ihmisiin tarttumaan (juuri rottia hyödynnetään ihmis-sairauksiiin liittyvissä lääketieteellisissä tutkimuksissa), niin turkistarhaus zoonoosiksi jalostumisen väylänä voidaan poissulkea.
        • Rottapopulaatioiden koot Suomessa sekä infektoitumisintensiteetti niiden keskuudessa oletusarvoisesti ylittävät huimasti turkistarhoilla tapahtuvien tartuntojen leviämiset yhteensä.
    • vaikka turkiseläintarhat päätettäisiinkin räjäyttää pois, niin systeeminen reagointi on siksikin järkevää, että monet muutkin paikat - kuten lasten eikkipaikat, uimarannat, marjatarhat, maatilat, kauppatorit, ravintolaterassit, lastentarhat ovat aivan vastaavan haasteen edessä. Turkiseläintarhat eivät sikäli ole muita paikkoja ja villiä luontoa kyseenalaisempia alueita, olemassaolevassa zoonoosissa, vaan
      • asetelma voi kääntyä päin vastaiseksikin, sillä mikäli kyseisisten eläimien immuniteettia saisi vahvistettua, niin että turkiseläimet eivät menehtyisi, niin tämä voisi periaatteessa nopeuttaa zoonoosiviruksen taantumista niin eläinkunnan kuin ihmiskunnan osalta endeemiseksi. Esimerkiksi villikettuja rokotetaan tiputtelemalla lentokoneella metsiin kalalta tuoksahtavia "voinappeja", joiden sisällä on ketuille hyödyllisiä rokotteita. Turkiseläinten ja/tai haaskaeläinten rokottaminen intuinfluenssan varalta ei välttämättä ole mikään vaiva sekään.
        • minkkitarhauksen kanssa saattaisi olla tarpeen tutkia, että tarjoavatko minkit esimerkiksi juuri zoonooseihin liittyen paremmat puitteet (villieläimiin tähtäävien lääkehoitomenetelmien) eläinkokeille (ek. myöhempien vaiheiden testeille, ettei koe-eläinkäyttö vaurioita niiden turkkia myyntikelvottomiksi) ja/tai empiirisille kokeille kuin perinteiset laboratoriorotat. Myöskin mikäli minkkien kanssa tosiasiallisesti ilmenisi tämänkaltainen lääketieteellinen potentiaali, niin niiden turkeille muodostuisi vastuullisuus -arvonlisä.


Näin ollen häkkieläintarhoissa olisi tässä vaiheessa järkeä keskittyä toisaalta villieläimistä tarhaan kantautuvien lähi-infektioiden ehkäisemiseen, toisaalta yhtä lailla tarhalta villieläimiin kantautuvien lähi-infektioiden ehkäisemiseen systeemisesti (yksinkertaisiin, mutta monipuolisemmin käyttökelpoisiin, edullisiin ja tehokkaiksi ilmeneviin menetelmiin keskittyen). Sekä eläintenhoitajien infektoitumisilta suojautumiseen. Riskinä, joskin todennäköisesti melko pienenä, on infektioiden kaukokuljettuminen. Kaukokuljettumisen tarhalta sen ympäristöön potentiaalisuutta pystytään arvioimaan (ja vähentämään) samoilla periaatteilla kuin sen hajuhaittojakin ympäristöön.

Mitä kertakäyttöisiin suojahaalareihin tulee, niissäkin on maskien tapaan määriteltävissä kontaminaation deaktivoitumisen aika (esimerkiksi 7vrk), minkä jälkeen suojahaalari on jälleen uudelleenkäytettävissä.


Pakko-tipulahjanarut ja -verkot

Pingotetaan (esimerkiksi) lahjanarua (vaikkapa) korkealle ulottuvien keppien varaan ilmaan, jotka jo tuulessa lepattaessaan ja auringossa vilkkuessaan vaikuttavat estävästi parvien laskeutumiseen lähettyville. Todennäköisesti samankaltaista lintuparvia estävää vaikutusta ilmenee ilmaan pingotettujen narujen kanssa myös siksi, että linnuista osa, yhtenä parvena laskeutuessaan tai maasta lentoon lähtiessään, osuisivat naruihin. Näin ollen paksu siimakin, jota tussilla sieltä täältä vaikka koristaa, saattaisi toimia kaikilla keleillä.


Lahjanarutuksen lisäksi häkkien ympäristön ilmatilaa voidaan verkottaa tarkoituksenmukaisella isosilmäisellä (esim 1m x 1m "kasvimaaverkolla" tai käytetyistä paalinaruista tehdyillä verkoilla, joihin linnut kuten lokit eivät takertuisi). Narujen risteyskohdat voidaan esimerkiksi maassa pyykkipojilla ja pikaliimapusaroilla kiinnittää yhteen, mutta voidaan myös sitoa solmu, kuten vetosolmu, jonka läpi pujotetaan risteävä naru ja sitten ylikiristetään, jolloin se muuttuu jalussolmuksi. Sarjatyönä tämä solmiminen on todennäköisesti kätevämpi menetelmä. Jos näkyvän narun silmäkoko on liian iso niin, että lintu muutaman kerran jälkeen oppii kompuroimatta nousemaan ja laskeutumaan sen läpi, Väleihin voi lisätä linnun silmiin välkkyvää lahjapaperinarua. Voi myös valmistaa verkon loimet ja säileet eri narumateriaalista, kuten toiset paalinarusta, toiset paksusta siimasta. Siiman voi merkitä tussilla esimerkiksi k300 jaolla, linnut eivät todennäköisesti osaa geometrisesti hahmottaa sitä lennosta, vaikka tajuavatkin sen langaksi, ja näin ollen ne tottuisivat välttelemään sellaisia. Jolloin ulkohäkkien lokki- ym. haaskalintuongelmat olisi pitkäaikaisesti ratkaistu.


Esimerkiksi jos tarkastellaan pitkänomaisia turkistarhahäkkejä, niin esimerkiksi voidaan ruuvata häkkien räystäiden otsalautojen alalappeisiin vetäväkantaisia ruuveja, ja sitten näihin ruuveihin leivonpäösolmuin, siansorkin tai vetosolmuin kiinnittäen vedetään kiiltävää lahjapaperinarua sik-sak-periaatteella häkkien välisten väylien kohdalle ilmaan. Solmut voidaan irrottaa ruuveista varovasti tohosytkän avulla (narun sulattaminen nopeasti, jotta ruuvin karkaisu ei ehdi muuttua). Kannattaa valita pulverimaalatut terassiruuvit niiden mahdollista myöhempää hyödyntämistä ajatellen.

mikäli on tarkoitus paaluttaa (esimerkiksi kakkoskakkosia) peltoon, ne kannattaa sekä ylä- että alapäästään höylätä tai vuolla (kirveellä) heinäseipäänomaiseksi (mm. yläpinnan laskeutumispaikan poistamiseksi) ja sitten upottaa ei rautakangella mutaan, vaan joko kangella tai pistolapiolla kaivaa "istutuskuoppa", joka tolpituksen yhteydessä täytetään esimerkiksi hiekoitussoralla tiiviiksi, tällöin puupaalutus ei pökkiinny vuosien varrella juurikaan (routimisesta ja vettymisestä johtuen, vaan kostunut puu sen sijaan pääsee kuivamaan. Käytettyä (särmiltään pyöristynyttä ja siksi käyttökelvotonta) hiekoitussoraa saattaa saada ilmaiseksi hakea.
ohuempia riukuvapoja käytettäessä, kuorittu alapää kääräistään esimerkiksi tuorekelmuun, sitten naputellaan muutama naula puoliksi alapään puuhun tämän suojakalvon läpi, kanaverkotetaan kevyesti, sujautetaan limsapulloon, josta pohja keikattu pois ja valetaan betoniin (valun yläpinta katiomaisesti jiiraten). Tällainen pohjablintillinen vapa on helppo sujauttaa maahan kangella pyöriteltyyn reikään, joka sitten tampataan umpeen.


Pakko-tähytarhat/tähdetarhat

Menetelmässä tunkataan eläinhäkistö esimerkiksi metrin tai jopa kaksi korkeammalle ilmaan, jolloin maan pinnalle ei niin herkästi päädy taudinkantajia/kontaminaatiolähteitä/aktivistejakaan levittäen tartuntaa tarhaeläimeen (ja toisinpäin), jolloin leviämisväyläksi jää lähinnä kaukokulkeutuminen.

Tähdetarhoissa puolestaan tuetaan ensin häkkien "jalat" korkeudelleen, ja sitten avarretaan tarhahäkkien alapuolta kauhomalla siitä maata pois (tunkiolle), jolloin isompi osa maanpinnan tuulesta pääsee kulkemaan häkkien alta, räismeet helpompi siivota, rotat ym. helpompi pyydystää (esimerkiksi rotanmyrkyin), koska muiden eläinten pääsy häkkien alapuolelle voidaan estää.

Rotat ovat todella kaikkiruokaisia (syöden jopa kahvinpuruja kunnallisesta viemäriverkostosta) joten niillä saattaa olla keskeinen rooli monien eläinepidemioiden leviämisessä kasvatuseläimiin ylipäänsä. Myöskin tiedetään rottien pääsevän helposti varastoituun viljaan käsiksi (mm. tapaus Australia), joten rottien torjunta etenkin zoonoositilanteissa on aivan välttämätöntä. Näin ollen rotanmyrkkyä ei varmastikaan tulla kieltämään koskaan.
Rotat saattavat siksi nimenomaan eläinhäkeissä levittää tartuntojaan niin ekstensiivisesti, koska ne pystyvät kiipeilemään häkkien ulkopinnoilla, nuoleskellen niitä, ja häkkieläimet yrittäessään ajaa rottiat tiehensä, saavat helposti itse pisaratartunnan.
Yhtä lailla mikäli lintuinfluenssan H5N1 tänä vuonna 2023 poikkeuksellisen voimakkaaksi yltyneen leviämisen takana olisivat rotat (oireettomina kantajina), niin ensiksikin on zoonoosiriski, johon hyvänä ratkaisuna rotanmyrkky. Rotanmyrkkyannos voidaan sijoittaa muilta eläimiltä siojatusti esimerkiksi kanaverkkokuvun alle. Tai vaikka farkkukankaisen "hernepussin" sisään (helpompi käsitellä, karja- ja kotieläimille turvallisempi, sellainen myöskin esimerkiksi autiotaloihin helppo nakata rikkinäisestä lasista sisään, tai sujauttaa ryömintätilaan). Esimerkiksi Galapagossaarilta voitaneen todeta eteneekö tauti joidenkin tiettyjen eläinten välityksellä.
Lintuinfluenssan muuntumista mahdollisesti ihmiseen tarttuvaksi indikoi sellainen, että rotat alkavat vaeltaa asuinalueilta toisille (riippumatta siitä mitä "epidemianiveltä" pitkin zoonoosi muodostuisi). Sillä ennen muuntumistaan ihmisistä toisiin on todennäköistä, että virus muuntuu rottia infektoiviksi, ja rottapopulaatioiden sairastuessa, ne (vastaavasti kuin Mustassa rutossa) lähtevät ikäänkuin pakenemaan kulkutautia (varmaankin pakokauhun ajamana), sankoin joukoin näin tehdessään samalla "vahingossa" sitä itse eteenpäin levittäen. Tällaisten kehityskulkujen seuraamiseksi rotanloukut, rottapyydykset ja sen sellaiset "keräävät ansat" olisivat myrkkyjä havainnollisempia, mutta tietysti hävittäminen on ensisijainen toimenpide. Rottien kuoleminen sukupuuttoon liiallisesta lahtaamisesta on turha pelko/toivo.


Pakko-roomalainen vesiviemäröinti

Vedetään rakennusmuovisoiroista, kondenssivesimuovista tai pressunpaloista häkkien alapuolelle kokoojakourut pienellä pitkittäiskaadolla kohti putkitusta, joka johtaa esimerkiksi "molok-perunalaatikkoon" tai avotunkiolle. Jätevirrat voidaan huuhdella sinne esimerkiksi lammesta peräisin olevalla pintavedellä kesäisin ja vesisäiliöstä peräisin olevalla (muutaman plusasteen lämpöisellä) vedellä silloin tällöin talvisin. Tästäkin huolimatta otettava huomioon infektioita oevittävien rottien mahdollinen pääsy systeemin päälle.

Pakko-varisesteellisyys

Mm. kevään 2023 'miljoona roskapussia' -kampanja merkitsee periaatteessa, että jokainen kynnellekykenevä Suomalainen olisi vuoden aikana heitellyt keskimäärin noin viisi litraa roskia maahan. Etenkin päöteiden varsilta roskia kertyy todella suuria määriä (500 ltr/km), eikä levähdyspaikoille sijoitetuilla roskiksilla ole ollut mitään ehkäisevää muutosvaikutusta tähän ilmiöön. Kyse on todennäköisesti siitä, että nykyajan upeissa autoissa ei ole mitään vakavastiotettavaa riskisjärjestelmää, jolloin roskat päädytään joko heittämään repsikan jalkoihin ja sitten repsikka heittää ne lasista pihalle. Kohtuullisen hyvä ratkaisu kyseiseen problematiikkaan voisi olla tyhjän maitotetran ylähelmojen laskostaminen sisäänpäin ja sitten sen käyttämisen sisäroskiksena, johon prässätä erilaisia pikkuroskia.

Kaupunkien keskustoissa roskia löytyy asuinkorttelien, jalkakäytävien sekä metsiköiden varsilta. Roskien laadusta päätellen nuoriso sekä einestäjät ovat osasyyllisiä, mutta syyttävä sormi osoittaa ennen kaikkea variksiin. Variksilla on esimerkiksi roskien levittelymenetelmänä, että vähintään yksi varis seisoskelee avoroskiksen päällä tai välittömässä läheisyydessä (todennäköisesti tähyilemässä etteivät ihmiset näe) ja sillä aikaa toinen varis sukeltelee roskiksen sisällä tuotteita. Ihmisen lähestyessä roskiksen sisällä oleva varis kuulee varoituksen ja pujahtaa ulos roskiksesta esimerkiksi roskiksen päälle jääden muina variksina seisoskelemaan ihmisen ohikävelyn ajaksi.

Sivusta avoimeen avoroskikseen voidaan editoida varisesteellisyys jopa niinkin helposti kuin nanopinnoittamalla roskiksen hattu sekä roskisaukon pielukset (jolloin variksen lentotaidot eivät riitä laskeutumiseen roskisaukkoon). Toinen ratkaisu on lisä-sadelipan asentaminen roskisaukon yläpuolelle, millä on samanlainen vaikutus.

Päältä avoimeen avoroskikseen soveltuva esteellisen kulun ratkaisu voisi olla alaviistoon suuntautuvat kaarevat metallikarvat, jotka toisaalta ohjaavat roskat tynnyriin ja estävät niiden kurkottelua reunoilta, toisaalta vaikuttavat, ettei varis uskalla sukeltaa roskien sekaan, koska poispääsy ei onnistu omin avuin.

Roskakatoksiin siveltuva ratkaisu on ollut verkottaminen. Verkotuksen ei kuitenkaan tarvitsisi olla niin tiheä kuin nykyään, d-20mm, vaan jopa d=100 (harjateräsverkko) riittäisi vallan hyvin. Jyrsijöitä ei tiheämpi verkotus kumminkaan estä. Harvemman verkotuksen etuna on myös se, että satunnaisia irtoroskia ja tyhjiä juomatölkkejä pystyisi pujottamaan roskakatoksen puolelle kuka vain.


Pakko-siistiminen

Roskien siivoaminen joukolla niin metsäleirin päätteeksi kuin kesäfestivaalien jäljiltä kuin pääteiden varsilta, jalkakäytäviltä ja pusikoista luonnistuu esimerkiksi samalla periaatteella kuin lehtien haravointi.

  1. tiedustelijat kartoittavat lähtötilannetta eri alueilla.
    • teoriassa tiedustelun pystyisi suorittaa ilmasta droonein.
  2. pioneerit hajautetaan roskien "hajauman" mukaisesti puhdistettavalle alueelle
    • pioneerit esimerkiksi keräilyhaarukoin, roskapoimurein, magneettikeräimin, polaroid-lasein, metallinpaljastimin, doppler-kameroin, ultraäänisensorein, akkuimurein, lehtipuhaltimin, selkä suorana noukkivat maasta (esimerkiksi nitriilihanskoin) ja/tai kengillään potkivat roskia kasoihin, jotka kasataan vähintään niin isoiksi keoiksi, että ne on selvästi havaittavissa kauempaa, mutta mikäli mahdollista, ne olisi hyvä myös asemoida kulkuväylän läheisyyteen. Huumeneulat ja vastaavat voidaan esimerkiksi sujauttaa hillopurkkiin, jonka peltikannesa keskellä pujotusreikä.
      • kelikin vaikuttaa merkittävästi roskien löytämiseen, esimerkiksi pikkuruisetkin lasinsirut löytyvät ja ovat poimittavissa aurinkoisella kesäkelillä erittäin helposti maastosta.
  3. metsästäjät, jotka voivat esimerkiksi kulkea kulkuvälineillä kulkuväyliä pitkin, paikantavat näitä roskakasoja ja sitten pussittavat ne esimerkiksi muovipusseihin, jotka ovat kätevänkokoisia kantaa kahvasta. Sitovat kiinni ja heittelevät kulkuväylien varrelle.
    • 15 ltr kauppakassit, enintään 50 ltr jätekassit
  4. keräilijät keräävät pussit pois kulkuväyliltä.
    • kannattaa esimerkiksi poistaa peräkärryn lava ja/tai valmistaa esimerkiksi puusta laidankorkeudelke ulottuvia penkkejä, jolloin keräilijät voivat istuskella kärryssä tai sivulaidoilla kulkuväyliä eteenpäin ajeltaessa.
  5. lopuksi jälkikorjaajat haravoivat silmillään ja/tai drooneillaan puhdistetut alueet ja poimivat nitriilihanskoillaan (esimerkiksi vihannespusseihin) mahdollisesti jäljellejääneet (pikkuroskat) pois.
    • samalla tulee tarkistettua, ettei alueelle ole jäänyt roskakekoja keräämättä.


Pakko-kirvanajo

Tuholaisten paikallinen karkottaminen pihalta, esimerkiksi yksittäisistä puista tai kasvihuoneesta onnistuu sijoittamalla hyttysten torjumiseksi tarkoitettu thermacell-laite kohteen läheisyyteen esimerkiksi kymmeneksi minuutiksi per kohde. Tämä operaatio olisi tehtävä tyynellä ilmalla ja nimenomaan yöaikaan, jotta siitä ei aiheutuisi päiväpölyttäjille mitään häiriötä.

Isommassa mittakaavassa, kuten tuholaishyönteisten valtaama metsä, teoriassa sama onnistuisi droonein, joilla kierrettäisiin yöaikaan thermacell-laittein tuhoalueen renoja ympäri eri lentokorkeuksilla.


Turpeenkuivatustekniikka

Tämä menettely liittyy enemmän teollisuuteen kuin yksityistalouksien konstivalikoimaan, mutta kohdassa pakko-hybridiajo käsitellään hybridipolttoaineiden etuja, kuten vastaavasti tässä tekniikassa kannattaisi yhdistää, esimerkiksi sahanpurua tai hevosen pehkuja turpeeseen, kosteana pelletöinnin helpottamiseksi sekä pelletin kuivamisen nopeuttamiseksi. Suomessa on jo menetelmä, jossa prässäysruuvin avulla puristetaan karjalantaa kuivaksi nestemäisistä komponenteista. Samalla prässäysperiaatteella voitaisiin kosteaa turvetta pelletöinnin yhteydessä siis puristaa kuivemmaksi.

  • Mikäli pelleteistä saataisiin kiinteää kosteanakin, niin niitä pystyttäisiin tällöin kuivaamaan varastoinnin yhteydessä passiivisella ilmakonvektiolla (esimerkiksi paloilman imulla). Ellei kosteus mädätä ja lämmitä polttoainetta, ilmakonvektio passiivisena suuntautuu ylhältä alaspäin.
    • kosteana pelletöinnin etuna on, että turpeeseen voidaan tällöin lisätä erillisiksi sideaineiksi esimerkiksi tärkkelystä.

Kysymys liittyy turvetuotannon alasajoon Suomessa viime vuosina, mikä on hankaloittanut turpeen hyödyntämistä energialähteenä energiakriisiaikoina.


Pakko-turvemaatuotanto

Turvemaata muodostuu turvesuon kuivamisen myötä, turvesoita muodostuu järvien soistumisen myötä, soistuminen johtuu ilmeisesti järviveden kohonneista hiilidioksidipitoisuuksista. Kohonnut hiilidioksidipitoisuus johtunee veden seisomisesta paikoillaan yhdistettynä pieneliöiden metaboliikkaan. Näinollen hiilidioksidipitoinen vesi siis ilmeisesti edistää vedenalaisen suokasvillisuuden kasvua / "käynnistää" tällaisen soistumisprosessin.

  1. valitaan luonnollinen järvi, vanha turvetuotannosta käytöstäpoistettu suoalue, laaja tekojärvi, hulevesikosteikko, puro, ojitus, maantiejat, pellonpohja, josta on kaivettu viljelykelpoinen multa pois, jokeen kaivettu levenne tai sivulampi, olemassaoleva suokenttä tai vastaava.
  2. selvitetään pintavesien valuma-alueiden rajat. Mahdollisesti myöskin tai vaihtoehtoisesti pohjavesisuonien valumareitit.
  3. kanavoidaan polttovoimalaitoksen savukaasukanavan pesty hiilidioksidipitoinen savukaasu diffuusoriin, jossa hiilidioksidi diffusoituu veteen, joka ohjataan em. valuma-alueelle, päätymään tällaiseen vesialtaaseen, joka alkaa tällöin kasvaa suokasvillisuutta. Lisäksi osa hiilidioksidista diffusoituu vedestä ilmaan matkalla, esimerkiksi puroista, lisäten kasvillisuuden kasvua niiden varsilla.
    • siinä missä esimerkiksi happea voi diffusoitua veteen (+10oC) 0,056 g/kg, hiilidioksidia pystyy diffusoitua jopa 2,5 g/kg (45x), tosin mitä korkeampi pitoisuus, sen happamampi vesi. Joka tapauksessa makeaan veteen, joka johdetaan vesikasvustoaltaan kautta, voidaan diffusoida suuriakin määriä hiilidioksidia kasvukausien aikana siten, että kasvit sitoisivat hiiltä takaisin itseensä mahdollisesti kohtuullisen tehokkaastikin.
    • mikäli hiilidioksidin diffusoituminen on keskeytyksetöntä, todennäköisesti vesi suostuu vaikka vesi ei seisoisi, vaan virtaisi, jolloin vesi sitoutuneen hiilidioksidin lisäksi sitoisi myös happea (vesieliöiden käyttöön).
    • esimerkiksi maantieojat saattaisivat olla hyödynnettävissä suokasvatusalustoina. Maantieojien ruoppaus eli "turvesadonkorjuu" syksyisin olisi varsin helppo toteuttaa.
  4. mikäli turpeenkaavatukseen hyödynnettäisiin maantieojia, ojia kannattaisi aluksi hieman syventää, sitten porrastaa vesialtaiksi (esimerkiksi kiveämällä tai erityisin seinämin), sitten istuttaa suokasvustoja (todennäköisesti voidaan ruopata ilman että tarvitsisi kylvää välissä uudet kasvustot)
    • periaatteessa tällainen biologisen suoturpeen tuotanto olisi skaalattavissa vaikka miten isoksi, koska maantieojina toimivia joutomaita on vaikka kuinka paljon.
    • vesiojien suostuminen ei estä ojia siirtämästä vettä (tuki vesivirtaa) eteenpäin, vaan vain hidastaa sitä, mikä (makean veden valumisen eteenpäin hidastuminen periaatteessa vaikuttaa elvyttävästi luontoon, sen lisäksi että se (laaja-alaisemmin sovellettuna) joustavoittaa vesivoimaloiden ylävesialtaiden kapasiteetteja.
    • suostamalla pintavesiä myöskin osa mahdollisista pintavesien mukaansa huuhtomista ravinteista pääsee sitoutumaan näihin vesikasveihin eivätkä päädy meriin.
    • tällä tavoin viljelty turvekasvusto voidaan esimerkiksi polttaa energiaksi tai sekoittaa hikkaisiinpeltomaihin, parantaen näiden peltojen viljavuutta.
  5. jos taas hiilidioksidia diffusoidaan pohjaveteen, todennäköisesti seurauksena on, että vesisuonen alajuoksulla olevat lähteet ja lapealueet alkavat kasvaa suokasvillisuutta. Pohjaveden paikallinen pH:n muutos muuttanee jonkin verran veden laatua (mineraalipitoisemmaksi) sekä oaikallisesti lähteitä ympäröivien alueiden floraa ja faunaa, ei kuitenkaan välttämättä kielteiseen suuntaan.



Kiinteistöjen hyllyttäminen

Mm. kaupunkien keskustojen autottomuus-ihanteen yleistyessä, sote-palveluiden keskittyessä isompiin yksiköihin sekä asuntolainojen korkojen ja ehtojen tiukentuessa hyväkuntoisia tiloja jää tyhjilleen. Lisäksi homeongelmina käytöstä poistetut tilat eivät välttämättä ole purkamisen, vaan aikalisän tarpeessa. Näiden tilojen pitäminen käyttökuntoisina edellyttäisi ensiksikin maaperän kosteuden hallintaa, sisäilman puhtautta, pölyttömyyttä ja kuivuutta sekä rakenteiden sisäpintojen lämmitystä.

  • maaperän kosteuden, käytännöllisesti katsoen hydrostaattisen paineen, hallitsemiseen ei periaatteessa tarvitse salaojittaa pihaa, vaan riittänee että kaivetaan rakennuksen viereen "tarkastuskaivo", josta todeta maansisäisen kosteuden hydrostaattinen paine so. "pohjaveden pinnankorkeus", jota vettä voidaan tarvittaessa pumpata esimerkiksi uppopumpulla pintaojiin. Tämä "huoltokaivo" voidaan joissain tapauksissa tehdä rakennuksen pohjalaatan läpi (rakennuksen pohjalaatan alle keskeisesti), jolloin tällaisen kaivon kautta voidaan järjestää myöskin radonin poisto.
    • mm. maaperästä päin huokuvia epäpuhtauksia sekä maan kuivattamiseksi, voidaan keskelle rakennusta pohjalaattaan piikata ilmanvaihdon imuputkelle reikä, josta imetään ilmaa, joka sitten esimerkiksi suodatetaan ja puhalletaan ulkoilmaan.
  • sisäilman puhtautta hallitaan imuilmanvaihdolla ek. likaisimmista oaikoista, kuten roskakaapeista ja putkikanavista päin.
    • Tämä voidaan järjestää esimerkiksi aurinkopaneelilatautuvalla järjestelmällä kätevästi.
  • sisäilman pienhiukkasia voidaan kerätä sisäilman ionisaattorilla (joka ionisaattori vaatinee jonkin verran ylläpitopuhdistusta).
  • rakenteiden pitämiseksi ulkoilmaa lämpimämpänä voidaan esimerkiksi keskimmäistä ikkunaa lukuunottamatta kaikki muut ikkunat lisäeristää uretaanieristelevyllä. Rakenteet voidaan lisälämmittää rakennuksen sisäilmaa lämmittämällä, mutta voidaan myös säteilevin lämmittimin aiheuttaa, että lömpö muodostuu suoraan rakennuksen sisävaippaan.
  • hyllytyksen ajankin kiinteistöä voidaan periaatteessa hyödyntää vähäistä henkilökuormaa edellyttäviin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi vuokrata yksityisille varastointikäyttöön tai käyttää jonkun nettikaupan väliterminaalina (kuten Byggmax).


Lämpötoimisia kylmäkoneita

Joissakin tilanteissa ja olosuhteissa - kuten kotitalouksissa, joissa tarvitaan samanaikaisesti sekä tilojen lämmitystä että ruokien jäähdytystä - saattaisi olla järkevää soveltaa sterling-moottoriin taikka (Albert Einsteinin kehittämään) varmatoimisen Einstein-kylmäkoneen periaatteita. Kun lämmitys tapahtuu kuumalla liekillä, tällöin korkeaa lämpötilaeroa saadaan hyödynnettyä lämmön pumppaamiseen eli esimerkiksi kylmiön viilentämiseen.

Paloprosessin tasaisuus

Periaate tasaisen pitkäaikaisen, nokeamattoman paloprosessin ylläpitämisessä on, että primääristä ilmaa (joka kemiallisesti irrottaa polttoaineesta kuten puusta häkää ja muita palokaasuja) ei syötetä palopesään liikaa (jotta lämpötila ei nouse liiaksi, kiihdyttäen palavien kaasujen kaasuuntumista), mutta sekundääri-ilmaa (joka kuluu liekin palamiseen puhtaasti) tarpeeksi. Tavallisessa yksinkertaisessa takan tai puukiukaan arina-palopesässä tällainen puhdas kontrolloitu paloprosessi onnistuu esimerkiksi käyttämällä lyhyempiä halkoja, jotka työnnetään palopesän perälle. Tällöin sekundääri-ilmaa pääsee hormivedon voimalla virtaamaan arinan edestä polttoaineen yläpuolelle tarpeeksi suhteessa primääri-ilmaan. Tällöin ilmanoton supistaminen hyvinkin vähäiseksi ennen kaikkea vähentää palokaasujen muodostumista polttoaineesta, mikä pienentää liekkejä lisäämättä kuitenkaan savukaasujen nokisuutta. Mikäli koko arinaritilän alalla palaa puuta, ilmanoton supistaminen vähentää ennen kaikkea sekundääri-ilman määrää.

Lyhyemmät, esimerkiksi 20-senttiset pöllit, kuivavat nopeammin (pölli kuivaa ennen kaikkea katkaisupinnoistaan), ovat pallomaisempia ja siten asettuvat sekalaisesti kasattuna/laatikkoon heiteltynä kompaktimmin, halkeavat helpommin. Paksut pöllit hakeavat muutamin kevyin kirveennapautuksin, kunhan lyönnit osuvat samalle halkaisulinjalle ja kirves irrotetaan pöllistä joka iskun jälkeen. Todennäköisesti myöskin piikkausporalla (leveällä talttakärjellä) saa pilkottua polttopuut, tällöin kannattaa rakentaa erityinen vaakatasoinen ohjuriteline, johon pölli pyöritellään. Lähtökohtaisesti kuoret kannattaa poistaa polttopuusta ja hyödyntää toisaalla, koska niiden lämpöarvo ja palamisprosessi on epämääräinen.


Arina-palopesän sekundääri-ilmansyöttöpultti

Palotilan, kuten lämmityspannun tai saunan puukiukaan palopesän pohjan valurautaiseen ritilään yksinkertaisesti kiinnitetään pari ylöspäin tapittavaa pultti-mutteria. Näiden mutterien peittämä (takainen) osa arinaritilää toimii sen jälkeen ohituskanavana paloprosessin tarvitsemalle sekundääri-ilmalle. Periaatteessa pulttien takaisen osan ritilää voi katkaista pois (tai hankkia tarkoituksellisesti liian lyhyen vaihtoritilän arinan hahloon). Pulttisysteemi on jopa optimaalisempi kuin normaali polttoyksikön sisäänrakennettu sekundääri-ilmansyöttö, sillä tässä ratkaisussamme sekundääri-ilman syöttö kohdistuu välittömästi liekkien häntiin/tulipesän jälkeisen palokammion juureen. Ks. myös hypoteesi pienhiukkasten haitallisuudesta.

Systeemin ansiosta tulen sytyttämisvaiheenkin aikainen savutus vähenee oleellisesti tai jopa loppuu kokonaan eli savupiipusta ulos tupruavat palokaasut ovat heti sytyttämisestä lähtien läpinäkyviä. Hajuttomia, noettomia ja pienhiukkaspäästöttömiä, lähinnä hiilidioksidi- ja vesihöyrypitoista ilmaa (soveltuen sellaisenaan esimerkiksi kasvihuonekäyttöön).


Pakko-känsäklapi

Edelliseen liittyvänä standardiratkaisuna kymmenen senttiä tavanomaista lyhyempi polttopuu, jolloin arinaritilän päälle jää automaattisesti väylä sekundääri-ilmalle periaatteessa riippumatta siitä tavoitteleeko sytyttäjä sellaista tietoisesti.

Ilman ilmansyöttöpulttia polttopuut tulee pinottua edestä täytettävän tulipesän peräosiin, tällöin sytyttäjän / polttopuiden lisääjän apuna voisi olla litteämpi, mahdollisesti ylipitkä klapi taikka metallinen kouru, jolla ujuttaa näitä lyhyempiä polttopuita kuuman tulipesän perälle kätevästi.


Paanutin

Kyseessä laite, esimerkiksi sirkkelin lisämoduuli, jolla valmistetaan tasamittaisiksi (esimerkiksi 250 mm - sirkkelinteränleveys) katkaistuista pölleistä paanumaisia halkoja nopeasti. Laite työstää pöllejä poikkisuunnassa, joten syöttökourussa tai -kuljettimessa ne voivat olla tulitikkuaskiautomaatin kaltaisesti poikittain pysty-, vino-, tai vaakasuuntaisesti. Syöttöosan loppupäässä on kaksi pöllin pituuden päässä (säätövara joitakin senttejä) toisistaan samassa tahdissa ja vaiheessa hitaasti pyörivää hammaspyörän kaltaista leveää ratasta (mekaaninen vaihteisto samalle vetoakselille tai sitten esimerkiksi erilliset servo-moottorit), joiden "hampaat" ovat lyhyehköjä parabolisesti muotoiltuja siluetiltaan kirvesmäisesti kaareutuvia teriä siten, että suhteessa rattaiden halkaisijaan sekä uppoamaan pöllistä sekä paanujen paksuuteen, että pöllin paanuttuessa kyseiset paksuhkot säleet eivät ahtaudu ratasväleihin (ks. evolventtihammastus -periaate). Kun sopivalle uppoamaetäisyydelle säädettyjen rattaiden väliin asetetaan pölli keskeisesti, niin rattaiden pyöriessä samassa vaiheessa pölli, joka on jotakuinkuin suorasyinen, halkioituu sen verran ilmavaksi kappaleeksi, että muodostuneet paanut kuivahtavat nopeasti ja ovat sen jälkeen käsivoimin repäisten tai esimerkiksi kiilaten eroteltavissa erillisiksi paanumaisiksi levyiksi.

Kyseisellä laitteella voidaan siis valmistaa tällaisia puisen leikkuulaudan kaltaisia paanulevyjä, joita voidaan vaikkapa edelleen halkoa höylällä ohuemmiksi päreiksi, leukuttaa (pilkkoa puukolla) klapeiksi, hakettaa, pelletöidä, käyttää sellaisenaan polttopuuna (erityisellä paanunsyöttölaitteella) taikka sitten käyttää aihioina käsitöihin (askartelutarvikkeena / puukäsityöt), puutuotteisiin (esim. kertakäyttöastiat, huonekalut) tai rakennusteollisuudessa (kuten valumuotit pinnanmuototekstuurein tai höyläpinnoin taikka paanupinnat vesikatteissa tai ulkoseinissä) tai komposiittituotteina (esimerkiksi julkisten tilojen kulutuspinnat, kosteiden tilojen laatoitus, pihalaatat, puutarhakalusteet). Lisäksi paanuista voidaan valmistaa esimerkiksi legopalikoiden kaltaisia onttoja tai paloturvallisella lämpöeristemassalla täytettyjä, keveitä puukappaleita tai palapelien muotoisia levykkeitö lasten leikkimateriaaliksi sekä esimerkiksi leikkimökkien tai piha-aittojen rakentelemiseksi. Lisäksi maataloudessa (esimerkiksi kaukaloina, työkoneiden uhripuina, peltoviljelyyn liittyvinä sovelluksina kuten vaikkapa viljelylaatikot, rikkaruohojen estinhelma sekä haihtumisenestin mansikkapellolla, pintaojitusratkaisut.


Peltonyhdin

Periaatepiirroksia laitteesta. Kysymyksessä on ns. perunapuimurin kaltainen, mutta traktorin perässä vedettävä suhteellisen energiapihi monitoimityökone, jolla pystyisi puida, korjata korsia/niittoheinää, koota (ja samalla pestä) juuristoa rehuksi, nostaa mukulakasveja/juureksia, raivata kivet pellosta ja kultivoida ("äestää") peltomaa yhdellä haava. Periaatteessa olisi mahdollista integroida jopa viljan/perunan kylvölaite samaan, esimerkiksi jos samaa vehnälajiketta kylvettäisiin sekä syysvehnänä että kevätvehnänä. No, joka tapauksessa tavoitteena on ollut mahdollisimman kätevä laite mm. Ukrainan lakeuksille. Oletuksena on, että kompaktista toteutuksesta huolimatta tarvittavat vetoakselit saadaan suunniteltua tietokoneohjelmalla kuten autojakin suunnitellaan. Myöskin tästä syystä odotusarvo on, että runko olisi mahdollista optimoida varsin kevyeksi, mutta silti melko yksinkertaisesti huollettavissa ja korjailtavissa olevaksi työkoneeksi, korjauskäsikirjan ohjeita noudattaen. Varaosien yhdenmukaisuuteen sekä tavallisiin standardiosiin (esim. laakeroinnit) pyrkien. Laitteen painopiste pyritään saamaan mahdollisimman matalalle ja lähelle traktorin vetokoukkua, mutta tämä toisaalta tekee koneesta kiikkerämmän, mistä syystä työkoneen työstöleveyden olisi syytä olla melko leveä, esimerkiksi viisi penkkiriviä, joka taitaa olla viljapuimurin tavanomainen työstoleveys. Hitaampi eteneminen esimerkiksi perunaa nostaessa ei periaatteessa haittaa.

Luonnoksen sivu 1, sivu 2, sivu 3, sivu 4 ja sivu 5.

Kukin moduuli olisi hyvä olla irrotettavissa, eihän esimerkiksi viljaa puidessa tarvita juurien nostoa ja pesua, ainakaan joka viljapellolla. Kun perunanvarsia nypitään perunan tuleentumisen aloittamiseksi, vaiheessa kolme olevat kiekot/lautaset vaihdetaan kartiomaisiin rumpuihin, jotka pitävät perunapenkkiä paikoillaan (sekä multaavat sitä), tai suksipareihin, jotka liukuvat penkin pintaa myöten.

Monokylvin

Käsikäyttöinen menetelmä valmiiksi idätettyjen taimien suorakylvämiseksi muokkaamattomaan routamaahan yksi kerrallaan. Luonnoksen sivu 1 ja sivu 2. Multainkartioon saattaisi olla järkevää lisätä kranssikansi estämään multien roiskumista laidan yli (ks. ylävasen kuva sivulla 2). Se voisi olla myös vispilän varteen pujotettu kansi, jolloin se toimisi poraillessa myöskin pölysuojana. Ohjuriputkiloon voisi olla järkevä lisätä kansitulppa mikäli maannokseen sekoitetaan enempikin lisäkomponentteja, (kuten turvetta, kalkkia, hiekkaa, lantaa.

Taimet istutetaan lehdet etelää kohti, sillä kasvin varsi/lehdet ei yleensä osaa kääntyä aurinkoa kohti, jolloin vääränsuuntaiset lehdet lakastuvat kasvista riippuen enempi tai vähempi herkästi. Istuttamalla kasvin oikein päin, se joka tapauksessa kasvaa parhaiten.

Viljakärryidättäminen

Mahdollisesti joitakin tasamaalla kasvatettavia viljelykasveja kuten porkkanat ja lantut, kannattaisi ennen kasvukauden alkamista esikasvattaa kevättalvisin vailla käyttöä olevissa viljakärryissä, joiden pohja suojattu muovilla. Alkuvaiheessa taimet voivat kasvaa kompaktisti jopa vieri-vieressä kiinni toisissaan, ja korkeilla laidoilla varustettuihin kippikärryihin on mahdollista saada kasvulle otolliset olosuhteet. Taimet ovat istuttamisvaiheessa tasalaatuisempia ja helpompia käsitellä kuin satunnaisesti idätyslaatikoissa idätetyt taimet.

Loivasti kipatuista kippikärryistä (laitatopparilla) voidaan taimenalkuja nostella ja istutella peltoon. Hyvään juurtumisvaiheeseen ehtineet viljelykasvit pärjäävät paremmin mahdollisten rikkakasvien ilmaantuessa myöhemmässä vaiheessa.

Harakkaviljely

Ulkoikkunan läpi virtaa suhteellisen intensiivisesti lämpöä "harakoille". Etelänpuoleisen ikkuna-aukon eteen voidaan pingottaa ohut pleksikalvo ja alapuolelle maahan tai roikkumaan viljelylaatikko tai kukkalaatikko, jossa voidaan viljellä yksittäisiä kasvimaatuotteita pitemmälle syksyyn ja aikaisemmin keväällä.

Monikerrosikkunan kunkin lasivälin lämpötilan voi arvioida lineaarisesti interpoloiden sisä- ja ulkolämpötilan väli lasipintojen lukumäärän suhteen, sillä periaatteessa lasivälin paksuus ei vaikuta merkittävästi ikkunan eristykseen ilman konvektiosta eli lämpöpyörteilyistä johtuen.

Talvisaikaan pleksi vähentää lämmönhukkaa, joten kannattaa suunnitella kohtuullisen siistinnäköinen toteutus. Voisi esimerkiksi saranoida vanhoihin ikkuna-aukon kylkilapelautoihin lisälaudat, jotka voidaan kääntää etuasentoon ja sitten ripustaa (tai pingottaa kuperaksi) ruuvien, naulojen tai koukkujen varaan pleksi niiden kapeita etulappeita vasten


Hajusuolaestin

Nk. Hirvensarvisuola soveltuu leivinjauheen korvikkeen ohessa ihmisen nenään hajuttomaksi menetelmäksi torjua tuhoeläimiä kodin tiluksilta. Tuotetta löytyy mm. marketin maustehyllyltä (tuotepakkauksessaan). Varsin huokeana tuotteena hirvensarvisuola soveltunee myös ruokateollisuuden käyttöön hiirien ja rottien karkottamiseksi.


Pakkasenkestävä sadeveden länkkärivesitorni

Katoilta satavaa vettä on tapana kerätä talteen kastelukannukäyttöön syöksytorven alapäässä. Jotta vesi olisi kasteluletkulla syötettävissä piha-alueella, voidaan rakentaa kokonaan erillinen torni vesisäiliölle tai sitten esimerkiksi pilasterin varaan rakennuksen ulkoseinää vasten. Säiliöön sadevesikoruista ohjattu vesi suodatetaan mm. lehdistä ennen säiliötä. Tällöin sadevesisäiliön yläpinta on räystäsrännien korkeutta alempana, ja säiliön täyttymisen varalta ylivuotovesi ohjataan ylivuotosyöksytorvella tai esimerkiksi rullalla olevan ylivuotosukan kautta esimerkiksi ohjaan tai kivillä täytettyyn imeytyslaatikkoon, joka voi samalla toimia länkkärivesitornin anturana. Säiliön kylkien ei tarvitse olla eristettyjä, jäätymisen estämiseksi koska syksyisin säiliö voidaan tyhjätä taikka sadeveteen lisätä glyserolia eli auton pakkasnestettä jäätymisen ehkäisemiseksi. Glyseroli ilmeisesti toimii ravinteena kasveille ja siksi käy tässä tapauksessa. Periaatteessa olisi mahdollista myös taikka vaihtehtoisesti vetää putket säiliöstä em. "imeytyslaatikon" alapuolelle, noin metrin syvyyten, jota kautta (passiivisen vesikierron avulla) maalämpö pitäisi vesisatsin sulana talvisin. Tällöin esimerkiksi 10 cm:n XPS-eristetyn kuution vetoisen vesisäiliön pitäminen sulana tarvitsisi kovilla pakkasilla jopa yli 1 ltr/min virtaaman tulo- ja menoveden yhden asteen lämpötilaerolla. Koska kolmiasteinen vesi on raskainta, se jämähtää pohjalle, ja maaperän on oltava yli kolmiasteista, jotta passiivinen kierto käynnistyisi. Sulatusvesikierto ei todennäköisesti ole järkevä toteutus, ellei sitten vesitornilta vedetä pysyviä maanalaisia putkia etäämmälle tornin luota, jolloin maalämpökierto saadaan samalla toteutettua.

Pakkokastelu

Kuivina kausina voi olla, että viljelyksiä olisi välttämätöntä kastella, jotta se ei paahtuisi syömäkelvottomaksi. Kuivina aikoina on kuitenkin mahdollista, että myös vedestä on pulaa. Ylhältä päin viljapellolle aerosolina ruiskutettavan kasteluveden on oltava suhteellisen puhdasta, jotta esimerkiksi mikrobit eivät vahingossakaan sotkisi jyviä.

Jokamiehenarkku saattaisi soveltua mikrobien lämpödeaktivointiin tällaisesta kasteluvedestä, toisin sanoen lietteen varastointi 65oC:ssa tunnin ajan desinfioi veden. Kyseinen lämpötila ja odotusaika riittää myös ison osan entsyymejä deaktivointiin.

Deaktivoitu vesi voidaan puhdistaa mekaanisesti vaikkapa kapillaarisen imeyttämisen periaatteella, eli asetetaan esimerkiksi pyyhe tai mikrokuituliina lika-altaan laidan yli ja annetaan veden kiivetä rättiä pitkin laidan yli alempaan ämpäriin. Todennäköisesti mekaaninen suodatus onnistuu myöskin maton läpi, eli esimerkiksi auton peräkärrystä otetaan takalaita ensin irti, sitten vuorataan kevytpressu laitoja vasten, sitten perälaita takaisin paikoilleen ja sitten vuorataan peräkärry yhtenäisellä, tampatulla lattiamatolla, jolloin suodatusvesi valuu perälevyn alalaidan alta ulos, kun peräkärryyn lasketaan likavettä. Suodatettavaan denaturoituun likaveteen voi lisäksi sekoittaa murskattua hiiltä mahdollisten orgaanisten myrkkykemikaalien tai entsyymien puhdistamiseksi pois vedestä.

Kasteluvesi ei saisi sisältään esimerkiksi mineraaleja, jotka kertyessään viljelymaahan saattavat heikentää viljelymaan laatua.


Mikäli soveltuvaa kasteluvettä olisi saatavilla ja menetelmät valmiina, mikä estää optimoimasta viljelysten kasvuolosuhteita kastelemalla niitä myös vaikka satotuho ei olisikaan välitön uhka. Tällöin poutajaksojen pitkittyessä viljelykset olisivat paremmin valmistautuneet kuivuuteen ja kasvit pystyisivät hyödyntämään koko tämän poutajakson kasvuun eikä kuivuudelta suojautumiseen.


Kastelu esimerkiksi yhteisrahoitteisesti paloautoin, joissa pitkälle ruiskuttava suutin. Pääasia että osa pellon sadosta säästyy, joka tapauksessahan osa sadosta menetetään.

Periaatteessa koska koko kaupunki vaurastuu etenkin alkutuotannosta (kaupungin ulkopuolelle vietävistä raaka-aineista, tuotteista sekä palveluista, ylipäänsä kansantuotteesta), kaikkien kaupunkilaisten kannattaa osallistua peltojen yösadetusten järjestämiskustannusten kattamiseen.

Pakkoluomulannoitus

Esimerkiksi typen määrää pellolla voisi lisätä levittämällä pellolle ennen kyntöä, jyrsimustä tai äestämistä pihojen ruohonleikkuujätettä, syyslehtiä tai tienvarsien niittojätettä taikka haketettua metsänhoito/puunkorjuujätettä (ylipäänsä humusta, jonka ravinnearvot ovat paremmat suhteessa lämpöarvoon).

  • Ruoho olisi järkevä tunkioida sateelta suojaan, heinä niittää talteen kukkien kukintakausien päätteeksi, johon saakka tienpientareet ovat mm. pölyttäjien käytettävissä. Talven yli varastoitu humus voidaan levittää pelloille vaikka heti lumien sulettua pelloilta, mikäli lunta lanataan pois ennen kevätkelejä, peltomaan tullessa näkyviin routa kantaa vielä hyvin kalustoa ja levittäminen on vaivatonta. Periaatteessa avo-pelto-ojien päältäkin kannattaisi ajaa lumia pois ojien toiminnan pitämiseksi omassa kontrollissa.
    • kotitalojen puutarhajätteen voisi esimerkiksi pussittaa kauppakasseihin ja sijoittaa tienvarsien maitolaitureille, joista kevyesti solmitut pussit tyhjätään keräilykärryihin ja ehjät pussit jätetään tyhjänä laiturille. Maitolaiturit hätätilassa sovellettavissa muidenkin roskajakeiden manuaalikeräilyyn.
  • Ennen peltojen kevättöitä eli humuksen sekoittamista peltomaahan, kovat kevätsateet kuten lumien sulavedetkin huuhtovat ravinteita mennessään pellon pinnan humuksesta. Tästä syystä normaaleilta vuoroviljelypelloiltakin saattaisi olla järkevää koota lumia pois kevättalvisin ravinteiden pitämiseksi viljelykasvien käytössä.

Pakkokompostointi

Kotitalouden biojätteiden kompostointi kotona onnistuu mm. Bokashi-menetelmällä. Tällöin tarvitaan jyrsijäturvallinen suhteellisen ilmatiivis astia kuten vaikkapa L:n mallinen ympärysmitaltaan suunnilleen biojäteastian ympärysmitan kokoinen peltinen ilmanvaihtokanavan pätkä, johon biojätepusseja voidaan tiputella päällekkäin fermentoitumisvaiheeseen. Kannen yläosassa voi siksi olla suppilomainen sovite sekä kansilevy tai luukku, alaosassa tulppa tai pelkkä jyrsijäverkko. Kanavan kyljen yläreunaan voidaan asentaa esimerkiksi puutarhaletkun sovite, jonka letkun toinen pää viedään poistoilmaventtiiliin lähelle tai sisälle. Tällöin ilman virtaussuunta tekee fermentointisäiliöstä täysin hajuttoman. Biojätepussiksi muovinen kauppakassi tai hedelmäpussi on hyvä. Biojäteastian täyttyessä fermentointikarike lisätään sekaan, pussi suljetaan esimerkiksi solmulla ja sitten viedään fermentointikanavaan. Tämän säiliön mahtunee sijoittaa esimerkiksi pannuhuoneeseen, jolloin siinä muodostuvan jopa 80 asteen pintalämpötilan lisälämmittämä entistä lämpimämpi huoneilma saadaan hyödynnetyksi esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmän talteenottokennoston välityksellä huoneiston lämpönä.


Fermentointiprosessin hajuttomuudesta johtuen ilmatiiviisti suljettuja biojätepusseja saattaa olla mahdollista sijoittaa kannellisiin muovilaatikoihin jopa sängyn alle. Mikäli tällaiseen ratkaisuun päädytään, voi olla, että halutaan hiukan korottaa sängynjalkoja: mikä tukeva jatkospala valmistuu kätevästi esimerkiksi lankunpätkistä, jotka sahataan aluksi korotuksen mitan etäisyydeltä puoliksi poikki ja sitten joutopäästä talttaa tai sahaa pituussuunnassa irti sen puoleisen olakkeen, viimeistelee talttapinnan kohtisuoraksi ja sitten ankkuroi kutakin sängyn jalkaa vasten "takakylkiin" siten, että puukappaleessa jäljelläoleva olake asettuu sängynjalan korokkeeksi. Fermentoituneita aihioita voi sijoittaa ulos esimerkiksi jyrsijöiltä suojattuun laariin, jonka pohja ja kansilevy ovat puuta (pohjalevy vaikkapa pyörällinen kuljetintaso) ja kyljet jyrsijäverkkoa. Keväällä laarin voi kuljettaa multamaalle, kuten kasvimaalle, tyhjätä pussien sisällöt laariin, sulkea kansi ja kääntää kori kyljelleen multaa vasten, jolloin aihiot alkavat maatua loppuun, voi lisäksi varistaa multaa fermentoitujen aihioiden päälle. Aihioiden maaduttua mullaksi voidaan laaria eteenpäin pyöritellen levittää multa kasvimaalle, seuloen samalla mullan seasta kananluut, avokadonsiemenet, hiuksenpätkät jne. maatumaton materiaali erilleen.

Pakkopuiminen

Joissain erikoistilanteissa, kuten pellon laotessa pahasti, mutta ruuantarpeen ollessa kova, voidaan esimerkiksi niittää viljat pellon pintaa myöten tavanomaisella niittokoneella, joka on puimuria kevyempi märällä pellolla. Sivusta niittävän koneen niittolautaset aumavat korret pois traktorinrenkaiden ajourilta taloudellisesti, mikä tarkoittaa, että vähäinen osuus jyvistä varisee niton aikana pellolle. Nämä karhot voidaan vaikkapa paalata ja paalit puhalluskanaalikuivata ja puida talven mittaan, tai sitten säilöä tuorerehuksi ja syöttää pahaa-aavistamattomille karjaeläimille.

Korjaamatta jäävä sato päätyy tuholaiseläinten ravinnoksi.

Periaatteessa kylmäkuivatuksessa kuivatusilman luontainen painovoimainen virtaussuunta on ylhältä alaspäin eikä alhalta ylöspäin. Näin ollen voidaan esimerkiksi navetan lattiakanaalit muuntaa ilman imukanaviksi kätevästi. Kuiva korvausilma voidaan ottaa vaikkapa välikatolta, jolloin mustat kattopellit esilämmittävät sitä aurinkoisina päivinä, tehostaen viljan kuivamista. Laminaarinen pystyvirtaus paalien läpi on niin hidasta, ettei puhaltimelle todennäköisesti kantaudu juuri mitään pölyä, mikä saattaisi muodostaa tulipaloriskin. Imupuhaltimen tehon ei todennäköisesti tarvitse olla kummoinen, periaatteessa optimaalisin tilavuusvirta on sellainen, jossa poistuvan ilman suhteellinen kosteus on lähes sata, näin ollen viljapaalien kuivaessa imupuhaltimen tehoa voidaan laskea manuaalisesti, kellajastimilla tai automatisoidusti. Automatisoinnista olisi se hyöty, että viileinä öinä ja sadekeleillä, kun vilja ei kuiva, puhallin automaattisesti pyörisi minimiteholla, toisaalta kuivausilman lisälämmitys automaattisesti tehostaisi imupuhaltimen tilavuusvirtaa. Imupuhaltimen eteen kannattanee virittää jyrsijäansoja, sillä tuholaiset yrittävät suunnistaa ravinnon luo hajun perusteella, ja todetessaan ettei imupuhaltimen luota pääse edemmäs, ne etsivät ja kyllä löytävät viljat, vaikkeivät ne kuivausprosessin aikana haisekaan ulospäin.

Viljapaalien ulkokuivaaminen maatilalla jonkun pressukatoksen alla saattaisi sekin onnistua.

Viljaa on myös paljon työläämpi rosvota paaleista takapihalla kuin esimerkiksi rahtilaivassa Mustaltamereltä.


Pakkolämmitysjärjestelmä

Mikäli viljaa joudutaan kuivaamaan polttimella, kannattaa huomioida mahdollisuus CHP-mikrovoimalaitokseen, eli yksinkertaistaen polttonesteellä pyöritetään generaattoria (esimerkiksi traktorin ulosottoakselitoimista), jonka polttomoottorin pakokaasu syötetään kuivaimen polttimen lauhduttimelle ja kuivaamisen jälkeiset pakokaasut sekä kuivaimen ilmat ajetaan jälkilämpölauhduttimen (counterflow) läpi, jossa virtaa esimerkiksi hanavettä, jolla täytetään ulkomitoiltaan kuutiometrisiä hyvin eristettyjä, jyrsijöiltä suojattuja vesisäiliöitä. Näitä vesisäiliöitä voidaan siirrellä trukilla tai traktorin etuhaarukoin talven mittaan kohteisiin, joissa tarvitaan ylläpitolämmitystä (esimerkiksi rakenteiden pitämiseksi kuivina). Myöskin liittäminen kiertovesipumppu-keskuslämmitykseen voisi tulla kysymykseen, mikäli tällainen lämmin vesi on ollut alkujaan kyllin lämmintä, jolloin veteen absorboitunut happi on kaasuuntunut pois vedestä jolloin tällaisen uuden kiertoveden syöttäminen järjestelmään ei edistäisi putkiston korroosiota.

Jäähtynyt vesi soveltuu esimerkiksi peltojen tuholaismyrkytysvedeksi seuraavana keväänä. Tätä varten kannattaa varata tarpeeksi paksu rumpuputki, kuten esimerkiksi keskuspölynimurin putki, jolloin saadaan ruiskuvesisäiliö lapolla nopeasti täytettyä. Lapon pystyy käynnistää esimerkiksi erillisen pölynimurin avulla. Jos halutaan vielä nopeammin täyttää ruiskuvesisäiliön, voidaan soveltaa periaatetta, jota kukaties hyödynnettiin thaimaalaisten juniorijalkapalloilijoiden pelastamisessa luolasta v 2018 eli (kyseisestä havaintokuvasta ei näy) luola jatkui melkojyrkästi alaviistoon: paksu lappovesiputki vietiin aluksi Pattaya-Beachin yli, sitten putken valumapuoli tuotiin Pattaya-Beachin ylimpään kohtaan ja täytettiin kastelukannulla täyteen vettä. Sitten imupuoli vietiin ensimmäiseen vesitaskuun pinnan alle, sitten toinen, vedellä täytetty pää suoristettiin, jolloin lappo käynnistyi ja tyhjensi ensimmäisen vesitaskun muutamassa tunnissa. Sama toistettiin seuraavan vesitaskun kohdalla, joka tyhjennettiin puolestaan edelliseen vesitaskuun, jonka jälkeen lapset saatiin ulos. Myrkytysvesiruiskun tapauksessa paksuhkon lappoputken tulopää siis köytetään vesisäiliön yläreunan korkeudelle köydellä ja täytetään kastelukannulla, jolloin samalla letkun imupuoli kohoaa vedenpinnalle ja ilmatasku tyhjenee "automaattisesti": nyt köyden avulla tulopäätä laskemalla lappo käynnistyy ja puolestaan kohottamalla se keskeytyy. Ruiskusäiliö täyttyy "muutamassa sekunnissa".

Näin periaatteessa 100% viljankuivaimen tarvitsemasta energiasta pystytään saada mahdollisimman käytännöllisissä muodoissa hyötykäyttöön.

Peltomaan pakkokuivatus

Salaojittamaton pelto voi velliintyä sateiden takia ja olla kulkukelvoton pitkään, jopa niin, ettei satoa saada korjattua. Tällaiseen peltoon voidaan tasaisin välein lyödä märimpiin paikkoihin esimerkiksi rautakangella syviä reikiä, tai tömpätä suippokärkisiä seipäitä (ohjuritelineen avulla pystysuoraan), jotka sitten nostetaan pois. Tällöin maaperän hydrostaattinen paine painaa vettä reikään, jota kautta vesi pääsee mahdollisesti paremmin siirtymään humuskerroksen ja savipatjan läpi moreenikerrokseen, riippuen näiden välikerrosten paksuuksista.


Mistä maan huono imukyky johtuu? Tavallisesti maaperässä on pintamulta-humuskerros, sen alla savikerros ja sen alla moreenikerros, joka sisältää savea karkeampia raekokoja, jonka lomassa pohjavesi virtaa peruskallion muotojen myötäisesti hiljalleen kohti rannikkoa. Pohjavesisuonet virtaavat myöskin ainakin ruskean saven seassa hyvin. Savi ei sekoitu alapuoliseen moreeniin, koska savi- ja moreenifaasien väliin muodostuu vesitiiviimpi rajapinta mm. saven ja hiekan sekoittuessa. Maaperän voimakas hydrostaattinen paine kuitenkin painaa vettä tämän rajapinnan läpi. Ilmeisesti savihiukkaset/mineraalit, jotka pääsevät rajapinnan läpi moreenin sekaan, osittain liukenevat pohjaveteen ja jatkavat matkaansa sen seassa meriin sekä em. ruskean saven vyöhykkeisiin, mistä syystä moreeni pysyy puhtaana. periaatteessa on mahdollista, että saven kertyminen rannikkoalueille selittäisi ainakin osan maankohoamisista Suomessa, jos kerran se savimassa kertyy sinne.

Mikäli tämän maanalaisen rajapinnan lisäksi savipatjan seassa on karkeampia raekokoja, vesi jää maan pintaan seisomaan, koska vesitiiviimpi kerros on humattavasti paksumpi eikä hydrostaattinen paine tehosta suodattumista. Teoriassa suodatuskykyä pystyisi parantamaan paikallisesti seulomalla/pesemällä hiekanjyväset pois saven seasta, esimerkiksi veden avulla. Se olisi kuitenkin aika kallis projekti.

Pakkoturbot

Raskaat työkoneet. Seuraavassa linkissä esimerkki turbo-traktorista. Merkillepantavaa on, että traktorin pakokaasussa ei ole juurikaan nokihiukkasia (mustaa savua). Toisin sanoen paloprosessin hyötysuhde on korkeampi eli polttoaineen kulutus vähäisempi. Turboyksikön tuottama paineenlosäys on tavallisesti noin puoli baria. Todennäköisesti ongelmatiikka liittyen isojen moottorien (maatilan koneet, rekat, laivat) turboissa on tuloilman tilavuusvirran suuruus. Esimerkiksi jo tavallisessa henkilöautossa tuloilmavirta voi olla [https://strikeengine.com/engine-air-consumption-intake-air-speed-calculations/ kymmenkunta kuutiometriä minuutissa. Kun työkoneissa kierrosnopeus on melko tasainen, turbon ollessa jatkuvasti päällä, sen paineennosto olisi kuitenkin pienempi suhteessa moottorin iskutilavuuteen.

Pakkoturbo raskaisiin työkoneisiin järjestetään lehtipuhaltimella. Lehtipuhaltimella päästään 10-30 m3/min tilavuusvirtoihin, joskin luultavasti vähäisempään ylipaineistukseen, mutta toisaalta kuitenkin moottorin suorituskyvyn sekä taloudellisuuden paraneman kannalta efektiiviseen turboon. Turbo tarvitsee joko erillisen ilmansuodattimensa taikka sitten olemassaolevan ilmansuodatinmoduulin läpi syötettäessä kannattaa ilmansuodattimen kokoa hieman suurentaa tai sitten puhdistaa filtterikasetti säännöllisesti useammin. Ilman puhallus moottorin ilmanottoon tapahtuu esimerkiksi lehtipuhaltimen alkuperäisen putken kautta, jossa on yksi tai useampi aukko, joita aukkokohtia peittää sisäpintaan asennettu tukeva (esimerkiksi metalli en) läppä, jo(t)ka toimii yksisuuntaisina ohitusventtiilinä ilmanotolle silloin, kun puhaltimen tilavuusvirta alittaa moottorin ilmanoton tilavuusvirran.

Periaatteessa/teoriassa pakkoturbon voi anlähteenä toimivan lehtipuhaltimen antotehto (puhallusilman voima) on pois moottorin ilmanoton painehäviön aiheuttamasta tehohäviöstä eli toisin sanoen se siirtyy sellaisenaan moottorin lisätehoksi, ja näin ollen pakkoturbo tehostaa moottoria myös vähäisellä paineen nousulla (ilmanoton tilavuusvirran vastatessa puhaltimen tilavuusvirtaa).

Periaatteessa koska moottorin ilmanotossa (ilmansuodattimen läpi) tapahtuu painehäviötä, normaalitilanteessa varsinkin korkeilka kierrosnopeuksilla moottorin ilmanotto on alipaineinen, jolle tasolle moottori on suunnitteluvaiheessa optimoitu. Näin ollen vaikka lehtipuhallin ei nostaisikaan painetta merkittävästi, se silti tuottaa moottorin palotilaan turboa hyvin.

Periaatteessa koska raskailla työkoneilla ei juurikaan turbokiihdytellä, vaan kierrosnopeutra nostetaan tasaisemmin, esimerkiksi käsikaasulla, niin vähäisempikin turbotus riittää optimoimaan paloprosessin eli poistamaan pakokaasusta kaiken noen myöskin kierrosnopeuden kiihdyttämisvaiheen läpi.

Periaatteessa mikäli esimerkiksi raskaassa maantieliikenteessä ja työmailla (bussit, rekat, kuormurit, raskaat työkoneet, paloautot, dieselveturit, laivat ym.) käytettäisiin esimerkiksi pakkoturboa, tällöin maantieliikenteen pienhiukkaspäästöt putoaisivat murto-osaan nykyisestä, sillä todennäköisesti lähes kaikki liikenteen pienhiukkaspäästöt johtuvat raskaasta liikenteestä (jokainen kiihdytys tehdään ilman turboa). Tällöin puolestaan yksityisautojen pakokaasujen esipuhdistusvaatimuksia, kuten hiukkasloukut ja katalysaattorit) voitaisiin merkittävästikin keventää, silti yltäen merkittävästi alhaisempiin maantieliikenteen pienhiukkaspäästöjen kokonaistasoihin, eli etenkin suurkaupungeissa pienemmät SMOG-tasot.

Eli toisin sanoen kysymyksessä on ulkoilman laatua ja sitä kautta ihmisten terveyttä, poislukien tupakoitsijat ja pilvenpolttajat, parantava yksinkertainen lisälaite. Sen lisäksi, että sillä voidaan saavuttaa merkittävä naftan tarpeen pieneneminen teollisuudessa, ja sitä kautta diesel-polttoainejakeen hintatason alentuminen huoltoasemilla (bensiinin korkeampi kysyntä, jolloin raakaöljyn tislaamisessa syntyy kevyttä polttoöljyä runsaammin suhteessa yhteiskunnalliseen tarpeeseen).


Henkilöautot. Seuraavassa linkissä käsitellään moottorin ilmanoton ilmavirran viileyden tärkeyttä. Mikäli auton moottorin ilmanoton imuaukko ei ole ennestään koteloitu erilleen moottoritilan lämpimästä puolestaa, niin tämä muutos kannattaa tehdä. Ilman siirtoputkia, mikäli mahdollista, samalla suurentaen virtausvastuksen pienentämiseksi. Tämä onnistuu esimerkiksi jakaen Y-haaralla ilman syöttöputki ilmansuodattimelle kahteen rinnakkaiseen putkeen.

Samassa yhteydessä / joka tapauksessa kannattaa varmistaa, että ilmanottoputkiston liitokset ym. sietävät pientä ylipainettakin. Aiemmassa linkissä ilmenee, että tuloilmavirran virtausnopeus kolmen tuuman paksuisessa ilmanottoputkessa on luokkaa 55 mph (89 km/h). Tämä merkitsee, että jos haluamme pelkällä ajonopeudella ylipaineistaa moottorin ilmanottoa, vetämällä ilmanottoaukko esimerkiksi ajosuuntaan avautuen auton etupuskurin alla tai välittömästi etusäleikön takaa (kuten tässä yhteydessä haluamme), niin ottoaukon poikkipinta-alaa (esimerkiksi lisähaaroin tai suppiloratkaisulla) moninkertaisamalla saadaan alhaisemmillakin ajonopeuksilla tällainen pakkoturbovaikutus aikaiseksi moottorin ilmanottoon. Jnkinlainen esimerkiksi metalliverkosta valmistettu karkeasuodatinsäleikkö kannattaa ilmanoton pintaan laittaa esimerkiksi sabotaasimahdollisuuksien poistamiseksi.

Seuraavassa linkissä esitellään muutamia muitakin tapoja parantaa turbon voimakkuutta kuin ilmanoton tuloilman alhainen lämpötila sekä pakkoturbo.


Jotta vanhahko ajoneuvo ei leviäisi käsiin moottorin "sisäisen" jakohihnan tai ikuiseksi otaksutun ketjun rikkoutuessa, voi olla järkevä "hyvissä ajoin" varmuuden vuoksi uittaa se ketjuöljyssä / silikonisuihkeessa, koska se voi olla liian monimutkainen vaihtaa, mutta toisaalta jakohihnan suojakotelo helppo avata.


Pakkokate

Ruuanvalmistajat ja vähittäismyyjät (mm. Sokos, Kesko, Lidl) tunnetusti maksavat huonosti alkutuottajille. Ellei ruokatarvikkeita aleta säännöstellä ja joka tapauksessa siihen mennessä nämä jalostusasteen nostajat sekä vähittäismyyjätahot saadessaan raaka-ainetoimituksensa esisovituin hinnoin ja hinnoitellessaan tuotteet markkinaehdoin (kysynnän ja tarjonnan tasapaino), jolloin ne käytännössä nettoavat laman ja ruokapulan myötä kallistuneista ruuanhinnoista kertyvän windfall-katteen.


Ruokatarvikkeiden myyminen kansalaisille polkuhinnalla (mm. Rainbow, Xtra) on siinä mielessä tarpeen, että inflaation myötä entistä isomman osan kotitalouksista talous tukehtuu, ellei ruokatarvikkeisiin ole varaa. Kuitenkaan varakkaammille kansalaisilke tarkoitetuistakaan "ylähyllyjen tuotteista" ei lähtökohtaisesti jyvity alkutuottajille yhtään sen isompaa osuutta, koska korkeampi hinta johtuu jalostusasteen nostamisesta. Näin ollen varakkaammatkaan kotitaloudet eivät pysty tukemaan alkutuotantoa elintarvikevalinnoillaan vaikka haluaisivat.


Pakkokate on hyväntekeväisyysrahasto, jonka lahjoitukset jaetaan tasan tuottajien kesken suoraan verrannollisesti heidän myyntisaamistensa perusteella. Tällä tavalla vinouttamatta alkutuottajien keskinäistä markkinahinnoittelulaskelmointia ja alkutuotepörssiä.

Jokamiehenoikeus

Esimerkiksi marjasatoa kannattaa poimia metsästä niin paljon kuin pystyy, terveellinen "superfoodi" ravintoarvoineen kompensoi pula-ajan muuta yksipuolista ruokaa. Ammattimaiset marjanpomijat tapaavat käyttää leveitä poimureita sekä toisessa kädessä harjaa, mutta sormipominnassa on mahdollista poimia pelkästään pulleimmat marjat, jolloin samalta alalta voi saada kiloina moninkertaisia marjamääriä. Marjat ovat pulleita etenkin päivä-kaksi sateen jälkeen. Jos kymmenen mustikan jonon pituus on yli 10 cm, marjan keskikoko on erinomainen, jos alle 10 cm, koossa olisi toivomisen varaa, ja olisi mieltä etsiä toisaalta isompia sekä jäädä vartomaan näiden pullistumista.

Sormipoiminta on joidenkin mielestä terapeuttista eikä sormipoimittuja yleensä tarvitse erikseen puhdistaakkaan. marjat kannattaa pakastaa laveassa laatikossa tai tarjottimella, jolloin ne jäätyvät irralleen toisistaan.

Kylmälaitteet

Mm. marjojen pakastaminen, kuten ylipäänsäkin ruoansäilytys pula-aikana on turvattava kotitalouksissa. Esimerkiksi energiakriisin myötä mahdolliset jopa kahden tunnin kestoiset säännölliset sähkökatkot (iltaisin, jolloin suurin kulutus) hieman tuottavat haasteita kylmäketjun ylläpitämiseksi.

Kylmälaitteet ovat käyttöteholtaan yleensä alle 300 wattia. Tavanomaiset ei-digitaaliset jääkaapit ja pakastimet pyörivät hyvin nk. modifioidulla siniaallolla, jollaisia 12VDC -> 230 VAC inverttereitä saa monista työkalukaupoista, mutta "uudenaikaisemmat" digikoneet tarvitsevat puhdasta siniaaltoa toimiakseen. Sellaisiakin inverttereitä on myynnissä.

Invertteri kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle akkua, jopa moottoritilaan, josta virta voidaan vähin resistanssihäviöin vetää jatkoroikilla käyttökohteisiin kuten pakastimelle.

Kylmäketjuja voi turvata lyhyehköjen sähkökatkojen varalta mm. asentamalla esimerkiksi 30 mm paksuinen lisäeristelevy sekä jääkaapin eristettyyn alapintaan että eristettyyn yläpintaan. Tällainen toteutus on todennäköisesti hinta-laatusuhteeltaan paras eikä se lisäksi näy ulospäin mitenkään, mutta kylläkin jääkaapin kylmäkoneen lauhduttimen ilmanvirtausväylät saattavat kaventua siitä. Kapeammassa väylässä on isompi lauhdutusilman virtausvastus. Näitä väyliä tukkivat yleensä kuitenkin ennen kaikkea valkoiset muoviset peiteritilät pikkureikineen. Kyseisiä pikkureikiä saattaa olla mahdollista määrällisesti lisätä taikka avartaa siististi, vaikkapa takapuolelta mattoveitsellä avarammaksi siklaten. Lauhutinilman virtausreittiä voisi olla järkevää myös suunnitella uusiksi. Jos ilmanvaihdon poistoilmaventtiilin sijoittaisi jääkaapin lauhduttimen yhteyteen, mitoitusilmavirta 10 l/sek on riittävä/soveltuva. Lauhdutinputkiston pintaan kertyneet pölykoirat heikentävät lauhdutuksen toimintaa myöskin.

Jos ovilokeroissa säilytettävien elintarvikkeiden kuten kananmunat ja ketsuppi, joiden säilytyslämpötila voi olla pari astetta lämpimämpikin, niin hyllyjen eteen voi esimerkiksi teipata lisäharson, lisäksi ovipintaa vasten voi sekä jääkaapissa että pystypakastimessa lisätä eristeeksi esimerkiksi kangasta tai vaikka M3-kiinnitteistä foliopintaista moottoritilaeristettä. Taikka tavallista retkipatjaa. Mikäli jääkaapin syvennyksen sivukyljissä on välystä, niitä kannattanee lisäeristää eristematoin, muussa tapauksessa nämä kannattanee vain esimerkiksi teipata turhan ilmankonvektion estämiseksi, jolloin periaatteessa jääkaappisyvennyksen sahajauholaminaattilevyt yms. alkavat toimia kylkien lisäeristelevyinä. Jääkaapin etupintaan eli oven ulkokylkeen voi teipata taipuisan eristelevyn, kuten ohuehkon XPS-levyn kaksipuolisella tipillä, jonka levyn etupinta kannattaa maalata, paneloida tai verhoilla muun keittiön tyyliin, paksumman levyn voi mattoveitsellä raidoittaa tai urittaa, jolloin levy taipuu. kuperaa ovipintaa vasten. Periaatteessa jääkaapin/pystypakastimen oveen voi myös pingottaa käyttöpyyhkeen tai kohotusliinan magneettikiinnittimin tai teippikiinnitteisin koukuin.

Arkkupakastimen alle ja kenties päällekin kannattaa asettaa XPS-levy, mutta tavallisesti laudutinputkistot on integroitu arkkupakastimen kylkiin, jolloin niitä ei kannata peittää.

Jääkaapin kylmäketjujen katkeamista voi venyttää säilyttämällä kriittisimmät ruuat siellä suljetuissa kylmäkasseissa, pakkasen kylmäketjujen katkeamista voi puolestaan venyttää minigrip-pussittamalla, pakasterasioimalla tai pullottamalla kylläistä suolavesiliuosta (huom jätä 5-10% paisumisvara jäätymiselle), joita käytetään kylmäkalleina. Jäätyvät noin -20 pakkasasteessa ja vastaavasti ylläpitävät kyseistä pakkaslämpötilaa kunnes ovat kokonaan sulaneet.

Periaatteessa jääkaappi eikä pakastin kuluta sen enempää tyhjinä kuin täyteen ruokatavaroita sullottuinakaan, joten periaatteessa em. suolavesikalleja voi valmistaa varallekin ja sovitella pakastimeen sitä mukaa kuin sinne mahtuu. Sähkökatkon sattuessa mitä enemmän nestemäisiä tarvikkeita jääkaapissa on säilytetty sen hitaammin se lämpeää, ja puolestaan näillä suolavesikalleilla voi hätäjäähdyttääkkin kylmiötä.

Ks. Myöskin Jääkaappisyyläri ym.


Pakko-tukkusäilykkeet

Periaatteessa säilykkeiden tukkukokoiset pakkaukset ovat varsin taloudellinen pakkauskoko ja -tapa. Tukkukokoisten pakkausten hyödyntäminen kotitalouksissa edellyttää niiden jäähdyttämistä ennen avaamista sekä säilyttämistä kylmässä. Muuten niiden hitaan tarpeen vuoksi parasta ennen ajankohdat ylittyvät. Tukkukokoiset säilykepakkaukset kannattaa periaatteessa asettaa kosketuksiin jääkaapin sisäisen lauhdutinlevyn kanssa, jolloin niiden säilytyslämpötila on vieläkin alempi.


Pakko-pikasäilykeatriat

Kun säilykepurkkiruoka, kuten hernekeitto, lihapullakastike, hedelmäsalaatti jne, viilennetään jääkaapissa ennen purkin avaamista, niistä voidaan valmistaa/sekoitella/yhdistellä annos kerrallaan aterioita päiväkausia/viikkoja. Avattujen säilykkeiden säilyvyys jääkaapissa on oletusarvoisesti todella hyvä (hapeton ja etenkin jähtyneenä hyytelömäinen/kiinteä, lähtötilanteessa steriili ruoka-aine).

Ks. myös pakko-vatsajarrutin.


Pakko-kahvitetra

Mikäli korkitonta eli perinteistä maito/kermatetrapakkausta ei tulla tarvitsemaan kuin kahvikupillisten lisukkeeksi, niin tällöin kaatonokka kannattaa repäistä auki erilailla: puoliskojen toisistaan irrottamisen ja taakse taittamisen jälkeen taitellaan toisen puolen korvake sen juuritaitoksesta yläsärmän keskelle ulottuva vinolinja molemmin päin, minkä jälkeen avataan pelkästään tämä korvake kaatonokaksi. Isommassa maitopurkissa voi varmuuden maksimoimiseksi nitoa toinen korvake yläreunastaan kiinni ja/tai kiinnittää se taakse taitettuun asentoonsa (vaikkapa jos työmaalla valmistelisi sarjatyönä useita kahvimaitopurkkeja, voisi käyttää ilmastointiteippiä.

Tällaisesta mini-kaatonokasta maito/kerma/muu valuu rauhallisella nopeudella kuppiin (samalla päästäen korvausilman purkin sisään), ja sisäpuolinen pahvilaskos pysyy "kiinni taitoksissa", jolloin mini-kaatonokkaa ei välttämättä tarvitse laskostaa kiinni-asentoonkaan kaatokertojen välillä.

Pakko-kylmis

Pakko-kulmis on yksittäistä kylmäelintarvikepakkausta, kuten maitopurkkia tai voipakkausta - tai jäätelöpakkausta - varten timmiksi sovitettu ylhältä avoin eristeastia (esimerkiksi ohuesta joogamaton palasesta ellei ohuesta XPS-levystä). Yläpinta luonnostaan luovuttaa kylmyyttä vähiten, mutta toisaalta jääkaapissa vastaanottaa tehokkaiten, joten sitä ei tarvitse peittää. Tällaisen lisäeristeen tarkoitus on merkittävästi hidastaa tuotteen lämpenemistä esimerkiksi keittiön pöydällä ruokailun aikana tai saunoessa. Periaatteessa kylmis voidaan laskostaa talteen, joten aihio kannattaa sitä silmälläpitäen suunnitella, saumat esimerkiksi pikaliimalla tai alumiiniteipillä tai kaksipuolisella teipillä koota yhteen. Voi myöskin olla useille pakkauksille soveltuvia standardimittoja, kuten mehukatille, limsapullolle sekä maitotetralle taikka leivontavoille sekä tuorejuusto- ja leviterasioille.

Kylmis kannattaa valmistaa muotoilemalla ensin pohja pakkauksen pohjan muotoiseksi ja kokoiseksi. Seuraavaksi mitata pystyseinämien leveys (keskisymmetriset kylmikset esimerkiksi "myötäpäiväiseen puskusaumaan", jolloin palaset voidaan valmistaa samanlevyisestä aihiosta ja kyljen leveys on helpommin hienosäädettävissä). Seuraavaksi pinnoittaa kaikki irtopalaset (esimerkiksi alumiiniteipillä) ja sitten teipata ja/tai pikaliimalla liimata ne yhteen. Lopuksi viimeistellä saumat (esimerkiksi teipaten). Periaatteessa tällaisen kylmiksen pystyy konepestäkin.


Pakko-suolavesikallekone

Kotitalouskäyttöön suunniteltujen jääkaappien lämpökerroin COP on systemaattisesti yksi, eli ne eivät tarkoituksellisesti tarjoa lämpöpumpuille ominaista lämpöenergian moninkertaisuuden lisäarvoa. Näin ollen termoelektroninen jäähdytin eli peltier-moduuli olisi siinä mielessä varteenotettavampi, että tällainen täysin äänetön jääkaappi on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, itse helposti rakennettavissa, toimii tasavirralla eikä niihin pystytä hakkeroitua tuottaen vahinkoa kylmäelintarvikkeille tai loukaten perheen yksityisyyttä.

  • laite koostuu puskuriakusta, sulakkeesta, lämpötilasäädinkytkimestä (termostaattimoduuli) sekä yksin- tai kaksin- tai kolminkertaisesta peltier-elementistä lämmönvaihdinkampoineen (tai vastaavine lauhdutuspintoineen). Mikäli peltier-kylmäkoneella on tarkoitus ainoastaan jäädyttää suolavesikalleja, joita siirretään eristearkkuihin, kannattaa laitteisto olla yksinkertainen pieni XPS-rasia, jossa on auton jäähdytysnestettä vapaassa kierrossa.
    • Yhden pienen peltier-elementin tuottama lämmönpumppausteho/lämpötilaero on sen verran iso, että lauhduttimilta kuten metallikampa tai heatpipe-pohjainen äänetön järjestelmä, vaaditaan jonkin verran suorituskykyä eli lauhdutinmoduulien mitoitus kannattaa tehdä lisäkertoimin.
      • Tällainen laitteisto ei tarvitse välttämättä termostaattimoduulia, jotta pakastus ei keskeytyisi, mikä ei ole tarkoituksenmukaista, vaan energiataloudellisuussyistä munakellon, lämpömittarin sekä etenkin multi-stage peltier-elementtipakoissa jännitteensäätimen, sillä tällaisella moduulilla saavutetaan helposti turhankin korkeita lämpötilaeroja.
      • Itsetehdyllä peltier-elementteihin perustuvaan lämpöpumppumoduuliin perustuvalla jäähdytyslaitteistolla saatetaan helpostikin yltää nykyaikaisimpia jääkaappeja parempiin energialuokkiin. Peltier-elementin lämpökerroin on varsin hyvä: mitä isompaa lämpötilaeroa tavoitellaan, sitä useamman elementin nippu (multi-stage) kannattaa tehdä tämän lämpöpumppumoduulin COP kertoimen pitämiseksi hyvänä. Esimerkiksi jos yhdellä peltier-elementillä pyritään korkeintaan viiden kelvinin lämpötilaeroon, koko moduulin COP-arvo kohoaa yli viiden.
        • Toisin sanoen kannattaa valita pienijännitteisempiä elementtejä sarjaan kytkettäviksi ja 12 vltilla ajettavaksi.
      • Oheisen linkin moniväri-kuvaaja taulukosta nähdään, että viilennyksen ollessa valmis, peltier-elementin pintojen välinen lämpötilaero kasvaa maksimitasolleen, jolla tasolla siis tapahtuu, että elementin sisäinen eristetyyny nollaa pintojen välisen lämpöpumppuvaikutuksen täysin. Näin ollen siis mitä useamman peltier-elementin lämpöpumppumoduuliin niputtaa, sitä moninkertaisemmaksi elementin lämpötilaerosta muodostuu jäähdytysprosessin lopputilassa. Tämän takia siis etenkin kotelon ulkopinnan lämmönlauhdutuselementti kannattaa ylimitoittaa, jolloin jäädytysprosessin lopputilanteessa lämpötilaero painottuu enempi laitteiston kylmälle puolelle.
        • sisäpinnan alumiinikalvoa ei välttämättä tarvitse puhkaista lainkaan, vaan kamman voi asentaa pintaan, minkä jälkeen esimerkiksi hiomapaperilla puhdistaa kalvon jyrsityn puolen. Periaatteessa myöskin sellainen toteutus on mahdollinen, että laakealla heatsink-alumiinilevyllä levitetään kylmäteho XPS-levyn sisemmälle puhkaisemattomalle alumiinikalvon alalle. Tällainen kammaton ratkaisu olisi käytön ja puhtaanapidon kannalta kätevin, mutta toteutuksen/suunnittelun kannalta vaativampi. Tällöin vähäisestä lämmönvaihtopinta-alasta johtuen kannattaisi passiivisen virtauksen maksimoimiseksi vetää paksuin heatsink-metallikappalein vaakasuuntainen viilenninpinta jäähdytysnesteen yläpinnan kohdille.
    • Peltier-elementti esimerkiksi sivuseinämän sillä sisäkorkeudella, jossa jäähdytysnesteen pinta on eristerasian ollessa tyhjä (esiviilennyksen ajan).
      • Pullo tai pussi upotetaan jäähdytysnesteeseen, jossa se raskaampana nesteannoksena painuu pohjaan: tästä syystä pohjaan kannattaa sijoitta jonkinlainen koroketeline nestevirtauksen parantamiseksi.
      • Periaatteessa, tällainen pienikokoinen suolavesikallejen jäädytyslaite kannattaa rakentaa tavallisen jääkaapin/pakastimen lisäjäähdytykseenkin, ja soveltuuhan se esimerkiksi matkailukäyttöönkin.
    • Pystysuuntainen pitkähkö lauhdutinkampa sisäpintaan, jotta suolavesikallen ollessa rasiassa ja jäähdytysnesteen pinta ylhällä, passiivinen kierto tehostuisi. Myös jotta muitakin elintarvikkeita, kuten jäätelötuutteja, voisi tehokkaasti jäähdyttää.
  • huom. peltier-elementti pumppaa lämpöä molempiin suuntiin, ja tämä huomioiden kannattaa suolavesikallen sekä pakkokokkauskupu integroida toisiinsa, eli toisin sanoen sijoittaa sisäpinnan lämmönvaihdinsysteemi foliopinnan taakse vertikaaliseksi vyöhykkeeksi puolenvälin korkeudelle.
    • heatsink-metalli kannattaa valita toisaalta lämmönjohtavuuden kannalta, toisaalta pyrkiä esimerkiksi M3-kalvolla välttämään sähkökemiallinen kupari-alumiini korroosio.

Pakko-pilsnerinkuumentaja

Edellistä soveltava ratkaisu. Valitaan kaksi sellaista metallikantista lasipurkkia, joiden sisälle mahtuu virvoitusjuomatölkki. Asennetaan sähköisesti sarjakytketty kymmenen Peltier-elementin pinkka (rajapinnat käsitelty lämmönjohtavuusmassalla kansien yläpintojen väliin. Peltier-sarjamoduuli periaatteessa kannattaa asentaa XPS-eristepalasen sisään: tämä eristepala 0,1-1,0 mm matalampi kuin peltier-moduuli, jolloin kun eristepala liimataan (jätetään liimauksiin) molempiin kansiin, peltiermoduuli jää "pullottamaan" kansipintoja, jolloin lämmönjohtavuusrajapinnat varmasti pysyvät tiiviinä. Lopuksi kansimoduulin "mäntäkyljet" teipataan siistiksi esimerkiksi ilmastointiteipillä, tai sitten upotetaan tämä ympyrälieriön muotoinen moduuli samankorkuisen (paksuisen) XPS-levyn palasen keskelle tehtyyn reikäsovitteeseen.


Pilsnerinlämmitinmoduulin molemmat lasipurkit täytetään vedellä, suolavedellä tai vaikkapa auton jäähdytysnesteellä, minkä jälkeen niistä toiseen sujautetaan virvoitusjuomatölkit moduuli kierretään luonnollisesti vuorotellen lasipurkkien kansina kiinni. Asetetaan poikittain ja kytketään vaikkapa auton tupakinsytytinpistokkeeseen (12-15 VDC), eli tämä merkitsee kymmenen moduulin sarjakytkennässä 1,2-1,5 VDC per moduuli, josta voi määrittää koko moduulin haukkaaman ampeerimäärän ampeerimittarilla taikka jännitteensäätimellä. Tämän moduulin COP-kertoimen pitäisi teoriassa olla jopa yli kymmenen (johtuen alhaisesta käyttöjännitteestä per elementti), eli se saattaa jäähdyyttää toista nestepurkkia ja lämmittää toista kymmenkertaisella teholla verrattuna sähkön ottotehoon. Eli pilsnerit saa vaahtoamaan aika nopeasti.


Pakko-kahvilaturi

Saunailtojen jatkoilta heräillessä saatetaan havaita että autojen akut ovat tyhjänä: paremman puutteessa pilsnerinlämmitin soveltuu tällaiseenkin. Kun toiseen lasipurkkiin kaadetaan kuumaa aamukahvia ja toinen täytetään lumella, niin napojen välille muodostuu akkujen lataamiseen soveltuva jännite. Lähtökohtaisesti kannattaa kuitenkin noutaa akku sisälle lämpenemään antovirran kasvattamiseksi.

Käytännöllisin peltier-efektin sovellus saattaisi kuitenkin olla kännykän USB-laturi, joka käyttäisi ennen vesipisteen vesihanaa (eli sekoittajaa) olevan kylmän ja kuuman vesiputken välistä 40-50 kelvinin lämpötilaeroa (vierekkäiset pinta-asenteiset putket). Kyse voisi olla joko peltier-sandwitcheistä tai erillisistä yksittäisistä moduuleista, jotka on sähköisesti rinnankytketty tai sarjakytketty USB-latausvirta-ohjurimoduuliin. Tämä on periaatteessa ilmaista energiaa (entalpiaenergiaa), koska joka tapauksessahan kylmä ja lämmin vesi sekoittuvat hanassa, ja perusperiaatteena termodynaamista potentiaalia kannattaa pyrkiä "viilaamaan" lämpöenergiaa käyttökelpoisempiin muotoihin.
ks. myös https://www.stirlingengine.com.



Pakko-jälkilämpöturbiini

Seuraavassa on eri kaasujen kiehumispisteitä. Valitaan turbiinin, jossa on suljettu kierto, kiertofluidiksi joko useamman keskenään kemiallisesti reagoimattoman kaasun yhdistelmä tai sitten sellainen yksittäinen edullinen ja turvallinen kaasu, jonka kiehumis- (ek. tiivistymis-) lämpötila lauhduttimen paineessa (painetta voi hienosäätää esimerkiksi muuttamalla sekoitussuhdetta ajettaessa useamman kaasun yhdistelmällä) on sellainen, että jälkilämpöturbiinin lauhdutusilma voidaan hyödyntää suoraan esimerkiksi huoneiston sisäilmana, taikka teollisuusprosessissa kuten jonkin erityisen kasvihuonekasvin tai vaikka hiivalajikkeen viljelyssä taikka vedenpuhdistuslaitoksen prosessissa tai vaikka sitten kuivattavassa lattialämmityksessä (jolloin lattian lämpötila voi olla huomattavasti matalampikin kuin varsinainen huonelämpötila, kunhan se on korkeampi kuin passiivisen kosteuden haihtumisen aiheuttama lattian viilenemä).


Pakko-lauhdevesiuitto

Lämpölaitosten, joissa ei tuoteta sähköä, käyttöastetta voidaan pienentää rakentamalla pressusta pitkänomaisia "pusseja", joita täytetään lauhdevoimalaitisten, kuten ydinvoimalat, lämpimällä lauhdevedellä ja uitetaan hinurilla asutuskeskusten edustalle, josta lämpö pumpataan hyötykäyttöön. Periaatteessa voidaan myös tehdä pressusta vedessä kelluva putkilo, jota kautta laudevesi virtaa laitoksen edustalta asutuskeskukselle.


CHP-lyhtyvoimalaitosmoduuli

Seuraava laite tarvitsee periaatteessa pelkkiä erikoisosasia, joten, sitä ei ole 'pakko' tehdä. Tuotekehitys potentiaali liittyy mm. lVI-teknisiin ratkaisuihin.


Peltier-elementti muodostaa pienehkön jännitteen pintojen välisestä lämpötilaeroista omalla lämpötilankestoalueellaan. Näin ollen voidaan esimerkiksi kahden tietokonepuhallinavusteisen (≈0,1A) heatsink-tietokonejäähdyttimen väliin kiinnittää vieri-viereen pienen jännitteen Peltier-elementit, jotka sarjakytketään keskenään. Lauhduttimien puhaltimet rinnankytketään peltier-sarjan jännitteeseen. Ylijäämävirta voidaan ottaa ulos esimerkiksi tupakinsytytinpistokkeella. Lauhdutinmoduuleihin integroidut puhaltimet käännetään niin päin, että puhallussuunta on kohti metallikampaa. Kun laite viedään erilämpöisen kohteen läheisyyteen, esimerkiksi lyhdyn yläpuolelle tai tulisijan viereen, jännitteen vähitellen kohotessa lämpötilaerosta johtuen, imusuuntaiset puhaltimet käynnistyvät maksimoiden erilämpöisten ilmavirtojen lauhdutusprosessit ja jopa tuottaen pakkovirtapankin lataamiseen soveltuvaa virtasta.

Spekulaatio miksi tällainen tehontuotto saattaisi realisoitua käytännössä, on että pienen jännitteen (esim. 5 V) peltier-elementit pumppaavat pienemmän maksimi-lämpötilaeron, jolloin pienemmällä lämpötilaerolla ne antavat nimellisjännitettään muistuttavaa jännitettä ja jopa useamman ampeerin virtaa. Puhaltimien lämmönkestävyys riippuu mm. niiden laakerointitekniikasta.


Huomioitavaa on mm. että erilämpöisten ilmavirtojen ei tarvitse sekoittua ilmana keskenään tuottaakseen sähköenergiaa. Näin ollen oheisessa moduulissa hyödynnettäviksi erilämpöisiksi ilmavirroiksi voidaan ottaa ilmanvaihdon tarvitsema kylmä tuloilma (esisuodatettuna) ja lämmin poistoilma, em. puhaltimien toimiessa osaltaan ilmanvaihdon tukena. Nämä erilämpöiset ilman tilavuusvirrat voidaan ohjata esimerkiksi counterflow-lämmönvaihtimen vastakkaisiin päihin, jolloin peltier-prosessien jälkeinen lämpötilaero saadaan teoriassa kokonaan rekuperoitua. Counterflow-järjestelmän yksinkertainen toteutus voisi olla vaikkapa metrin levyinen aluminifolio, josta vedetään esimerkiksi kymmenen metrin pituinen pätkä, jonka metrin pituiset särmät teipataan kahtia halkaistun metrin pituisen ilmanvaihtokanavan jomman kumman puolion vastapäisille puolille ja sitten rypistellään hallitusti niin, että lopputulos mahtuu putkenpuolikkaiden sisään. Päädyt tulpataan umpeen esimerkiksi uretaanivaahdon avulla niin, että vaahtopallojen kovetuttua tarpeeton massa poistetaan ja pintaan hattu-tulppaukset. Molempien halkaistujen kanavapuolikkaiden päihin etukäteen tehdyistä tuloputkiyhteistä voidaan täten syöttää counterflow-ilmat sisään, kondenssivesi valutetaan ulos sisäilman sisäänsyöttöyhteen kautta. Vaihtoehtoisesti voidaan em. folionpätkästä tehdä metrin pituinen lieriö (jonka kehämitta on 10 m) joka kiristetään molemmista särmistään kahden ohuemman putken vastapäisten suuaukkojen ympäri ilmatiiviisti, keskiosa rypistetään hallitusti ja tämä aihio pujotetaan isomman putkiosuuden sisään. Täten sisempi kanavisto on omansa ja ulkoputken kanava omansa. Molemmissa counterflow-kennoston perustoteutuksissa hallitun rypistelyn ansiosta folio paketti on hölskymätön, mikä samalla merkitsee, että molempien kanavien poikkipinta-alat ovat suunnilleen samansuuruisia. Periaatteessa alumiinifolion mitta voi olla satakin metriä ja se silti mahtuu putken sisään hallitusti rypisteltynä pakettina. Mitä isompi tämä poikkipinta-ala on, sitä lähemmäs teoreettista 100,000%:n hyötykerrointa päästään, mutta toisaalta sitä isompi virtausvastus lämmönvaihtimessa on. Mitä kapeampia kennoston ilman virtausvälit ovat, sitä vähäisemmäksi käy ero hallitusti rypistetyn ja suoriksi lamelleiksi viikattujen lämmönvaihdinseinämien (foliopinnan) välillä, joten hallittu kanaviston pituussuuntainen epäsäännöllinen typistely tuvassa on käytännöllisyydestään ja edullisuudestaan johtuen parempi vaihtoehto kuin lamellien taittelu ja hitsailu tehtaalla.

Pakkopakastin

kun pakastettavia tuotteita on ylen määrin pakastimen ollessa täynnä, halvemmaksihan tulee tuliterän arkkupakastimen hankkimisen sijaan rakentaa XPS-levystä, mattoveitsellä leikaten ja uretaaniliimalla (liimauksessa esim. kiristysliina- tai teippiankkurointi apuna) palaset yhdistäen arkun, jonka seinämäpaksuus on 20-30 cm. Tällaiseen voisi helposti mahduttaa esimerkiksi kuutiollisen pakasteita. Seinämäpaksuuden kannattaa suunnitella sellaiseksi, että tarvitsee vaikkapa kerran viikossa vaihtaa suolavesikallet.

Tarpeeksi tarkka laskelma saadaan, kun aluksi arvioidaan laatikon ulkopuolinen keskilämpötila sekä sisäpuolinen keskilämpötila. Lämpöeristeen hukkalämpövuon pinta-alaksi määritetään laatikon ulko- ja sisäpinta-alojen keskiarvo. Suolaveden latentti energia eli sulamisessa nesteeseen iskostuva lämpö on käytännössä sama kuin vastaavan määrän puhdasta vettä. Kokeillaan eli iteroidaan muutamalla erilaisella toteutusmallilla.

Sisäpinta kannattaa lakata tai maalata helppohoitoiseksi. Tällaisessa pakastimessa periaatteessa mitkään pinnat eivät lyö kuuraan, ainoastaan pakasteastioiden pinnat kuuraantuvat hiukan kuten tavallista. Vaihtoehtoisesti - jos on fakiiri - voi hankkia pelkästään muutaman alumiinipinnoitetun XPS-levyn, joita halkaisee esimerkiksi metallilangalla tai käsisahalla, sitten rakentaa erilliset ulkoboksin ja sisäboksin, joiden välin puhaltaa täyteen laadukasta uretaanivaahtoa. Tällaisten ohutseinäisten rasioiden särmät/kulmat voi jäykistää vaikkapa neliskulmaisesta muovisista keksilaatikosta leikatuin osin, uretaanitäytön puolelta.

Pakastearkun sisään voi sujauttaa esimerkiksi langattoman ulkolämpömittarin. Signaalin kulkua häiritsevää faradayn häkkiä ei muodostu, ellei pakkopakastimen alumiinikalvopintoja ole liitetty sähköisesti toisiinsa sekä maadoitettu sisäpinta erikseen ja ulkopinta erikseen. Mikäli signaalin kulun häiriötä kuitenkin esiintyy, signaalia pystyy vahvistamaan liittämällä sisäkalvo ja ulkokalvo sähköisesti toisiinsa ilman maadoitusta.

Pakastearkun kansilevyn puskusauma kannattaa mm. hiirien takia tiivistää ilmatiiviiksi esimerkiksi leikkaamalla aavistuksen vinottain kansipalaseen sisemmän kartiomaisen luukun, minkä jälkeen kehys voidaan kiinnittää ilmatiiviisti laitoja vasten. Jos haluaa, kannen kartiopuskupinnat (eli mikroskooppiset kuplat) voi vahvistaa kulutuksenkestäväksi esimerkiksi ohennetulla silikonimassalla sivellen. Esimerkiksi jos on riski että lapset keksivät alkaa pomppia arkun päällä. Nostolenkin voi kiinnittää teipillä kannen pintaan. Tai voi ujuttaa metallilevyn palaset alumiinipinnan alle, avaaminen magneettikahvalla.

Pakastearkun muodon kannattaa suunnitella tietysti esimerkiksi sijoituspaikan mukaan. Kansiluukku kannattaa leikata pitkät puskupinnat mahdollisimman tarkasti yhdensuuntaisiksi pinnoiksi, jolloin lukkua pystyy avata osittain: liu'uttamalla sivuun. luukun voi myös katkaista yläpintaa lukuunottamatta keskeltä kahtia, jolloin kumman hyvänsä puolen pystyy avaamaan erikseen, kääntäen toisen päälle. Jos pakastimen sijoittaa esimerkiksi keittiön pöydän alle, on mahdollista esimerkiksi irrottaa kaksi vierekkäistä pöydänjalkaa ja ankkuroida pakastearkun kansi pöydän alapintaan. Avaaminen kääntämällä pöydänjalkoihin nähden "sivusta" nostaen ja vieden pöytää kiinni olevien pöydänjalkojen suuntaan sivuun. Tai pidennysvara pöydässä voi esimerkiksi irrottaa pöydän keskellä olevan pidennysosan jemmaan, noudettavaksi tarvittaessa paikoilleen, minkä jälkeen pöydän keskeltä avautuva pidennysosan aukko on käytettävissä pakkopakastimen kansiluukkuuna.

Pakko-barbiepakastin

Mikäli pakastimen ja jääkaapin tarve on vähäinen, tila rajallinen taikka muuten vain halutaan osastoitavaa/adaptoituvaa kylmäsäilytystilaa, valitaan pystypakastin, jonka sisäpuoliset lauhduttimet ovat pelkästään pakkastilan yläosissa. Alempia pakkaslokeroita/hyllytasoja voidaan muuntaa kylmiöiksi lisäämällä väliin esimerkiksi XPS-levyä tai ohutta "joogamattoa": välitasojen ilmatiiveys voidaan saada aikaiseksi esimerkiksi valmistamalla rypistetystä foliosta ensin muottisapluuna (painelemalla se valitulla pakkastilan hyllytasolla sisäkylkiä vasten), jonka perusteella hyllytaso(t) muotoillaan. Ovea vasten tuleva etupinta voidaan ilmatiivistää esimerkiksi alumiiniteippilipalla tai O-rengastiivistein (jottei välieristetaso pönnäisi ovea auki ja sulattaisi pakasteita).

Pitä paksumman (kumulatiivisesti) eristekerroksen päässä jäähdytinlauhduttimet ovat, sen lähempänä huonelämpötilaa välitilan lämpötila tasoittuu. Pakkasosion ulosvetokori(e)n etuseinämä(t) kannattaa ilmatiivistää esimerkiksi sillä joogamatolla, jotta jatkuva kylmäsäilytystuotteiden räplääminen (oven availu) ei huurruttaisi pakkaspuolen lauhdutinta ennenaikaisesti.

Jos ei oteta lukuun sitä, että kylmätuotteita tarvitaan useammin kuin pakasteita, lisääntynyttä oven availua, niin tällä tavoin osastoidun pystypakkasen, eli barbiepakastimen, energialuokka on erittäin hyvä, koska hukkalämpövuo kylmiöosastojen vastaisten ulkokylkien läpi on noin puolet siitä mitä pakkasosion vastaisten kylkien läpi. Näin ollen siis asettamalla barbiepakastimen yläpinnan päälle ulkopuolinen lisäeristelevy, saavutetaan edellisen lisäksi oleellinen energiansäästö, edelleenvähentäen jopa puolella tämän barbiepakkasen sähkönkulutus.

Lisähuomautuksena, periaatteessa myöskin jääkaappi-pakastin -yhdistelmän alapuolinen pakastuspuoli voidaan konvertoida barbiepakkaseksi. Juomia, joissa on vesitiiviisti suljettava kierrekorkki, eli siis myös joitakin katonkipakattuja maitoja ja tuoremehuja, voidaan säilyttää barbiepakkasessa sangen kompaktisti, mutta esimerkiksi irtovihanneksia ei kannata siinä säilyttää, sillä ne "hengittävät" kosteutta, joka härmistyy pakkaslauhduttimeen. Lauhduttimien kuuraantumista ylipäänsä voidaan ehkäistä sijoittamalla pakastimeen kosteudenpoistopussukoita (silikaattipallerot), joita löytyy mm. korona-kotitesteistä, lisäksi autoliikkeissä myydään lasien sisäpuolista höyryyntymistä ja kuuraantumista ehkäisemään, joita uudelleenkuivatettavia irtopalleroita voi sijoittaa esimerkiksi tyhjiin tulitikkuaskeihin, joihin on esimerkiksi nuppineulalla tai pienellä porakoneenterällä tehty sopivan pieniä reikiä.


Pakko-suurkeittiölauhdutin

Periaatteessa nykyisin pakasteiden kellon ympäri kestävä hidas sulaminen jääkaapissa tai nopea sulatus mikrossa ovat epäotimaalisia ratkaisuja molemmat. Ensimmäisessä ongelmana parasta-ennen päiväyksen läheneminen, jälkimmäisessä ylikuumeneminen sekä energian moninkertainen hassaantuminen (ensin paastamiseen, sitten sulattamiseen).

Suurkeittiölauhduttimessa sulatettava tuote asetetaan jääkaappiin ja USB-ladattava pieni pöytätuuletin viereen, verkkohyllyn alapuolelle tai yläpuolelle, puhaltamaan sulatettavaa elintarviketta kohti. Tällöin ilmakonduktiivinen sulatus moninertaistuu äärimmilleen, sulamista edelleen hidastaa mm. pakkauksen sisäinen suojakaasu.

menetelmässä tapahtuu, että jääkaapin oma virrankulutus putoaa nollaan sen sisälämpötilan laskiessa alle tavanomaisen tason. Tällöin kiertoilman ansiosta jääkaapissa olevat muut elintarvikkeet alkavat absoboida tätä ylimääräistä kylmyyttä itseensä (käyttäytymään "kylmäpankkeina", ei kuitenkaan pakkasen puolelle, sillä pakastimesta poistetun elintarvikkeen sulaessa sen sisälämpötila kohoaa sulamislämpötilaan, kunnes sen latentti kylmyys on sulamisprosenssin myötä vapautunut). Elintarvikkeen sulamisprosessin tultua päätökseen, sen ylläpitolämpötila jää vain pari astetta - muutaman asteen nollan yläpuolelle, mikä on elintarvikehygienian annalta paras ratkaisu. Pakasteesta muihin elintarvikkeisiin jääkaapissa absorboitunut kylmyys vaikuttaa jääkaapissa, kunnes sisälämpötila jälleen kohoaa sen verran, että jääkaapin oma termostaatti käynnistää taas normaalin jäähdytysprosessin. USB-puhaltimen mahdollinen kiertoilma ei tällöinkään heikennä, vaan jonkin verran jopa parantaa tämän kylmäkoneen COP-kerrointa, joten puhaltimen sammuttamista sulatuksen loputtua ei tarvitse vahtia.

- Menetelmä parantaa energiataloudellisuutta ja elintarvikehygieniaa niin yksityistalouksissa kuin elintarviketeollisuudessa, ja sillä saavutetaan säästöjä energiankulutuksessa, mutta toisaalta sen lisäksi menetelmän myötä päivittäisten elintarvikkeiden pakastamisesta tulee huomattavasti aiempaa käytännöllisempi ratkaisu. Esimerkiksi hotellien aamupalakattauksissa tarjoillut juustot ja leikkeleet voidaan varastoida esimerkiksi latomalla ne kelmutetun tarjoiluastian päälle valmiiksi ja sitten pakastaen, pakastamisen jälkeen kääräisten kelmu tarjoiluastian ympäriltä tarjoilujen ympärille. Pakastettu leikkeletarjoilu käyttöönotetaan kääräisemällä kelmu jälkeen tarjoiluastian ympärille ja tämä valmis tarjoilu asetetaan pariksi minuutiksi sulamaan jääkaappiin YSB-puhaltimen eteen. Käyttöönotto on nopeaa eikä tarjoiluastiakaan periaatteessa likaannu moisesta. Tarjoiluastiaksi soveltuukin mikä vain, kuten tennismaila.


Pakkokasvihuone

Ohuesta sauvatavarasta, esimerkiksi harjateräksestä hitsaten tai alumiinisista kupolitelttakepeistä, valmistetaan halutunmuotoinen kehikko, jonka seinämät sitten kääritään tuorekelmuun. Pakkokasvihuone kannattaa sijoittaa osittain maan alle, jolloin maalämpö stabiloi sisälämpötilaa. Routaeristämällä pintamaakerros pakkokasvihuoneen ympärillä, sitä paremmin seinämät käyttäytyvät lämpöpuskurina.


Kaikkein yksinkertaisin rakenne olisi pyöreä litteä kehärunko, johon kelmukalvotus. Vastaavan halkaisijan kartiomainen maakuoppa. Kehärunko maanpinnan korkeudella, jolloin ellei alapuolista kulkuväylää (esim. kellarin ovi), niin huollon aikana kohotetaan tai raotetaan tai nostetaan kantta toiselta reunaltaan pyöräyttäen se vaakatasossa sivulle. Kalvopinnan keskikohtaan voidaan tehdä (vahvistettu) reikä ja kiinnittää sen läpäisevä kasvihuoneen pohjaan asti ulottuva köysi, jonka alapäässä esimerkiksi ämpäri, paino, lukitus tai niiden yhdistelmä. Ämpäri kokoaa köyttä pitkin valuvan sadeveden talteen. Periaatteessa myöskin (ilmaa raskaampaa) hiilidioksidia voidaan levittää suppilomaisen katon kautta kasvihuonetilan keskelle tasaisesti (valutten ulkopuolelta).


Toinen tapa on ripustaa auringon puolelle rakennusta räystään etulautaan esimerkiksi nastoilla tai ruuvi-listalla muovi. Toisaalta rakennuksen seinä lämpiää auringossa sekä öisin toimii lämpöpuskurina, UV-kestävä maali haijastaa kyseistä aallonpituusaluetta kasvien taakse, ja lisäksi kyseisen seinustan U-arvo kohenee hieman. Koska lämmin ilma kohoaa välikatolle, kannattaa muovi pingottaa ja alareuna tiivistää maata vasten, jolloin ilmakonvektiot vähenevät ja ulkoseinäkasvihuoneen lämpötila pysyy hyvänä.

pakkosähkölämmitin

Mikäli tarvitaan hetkellistä sähkö lämmitystä johonkin tilaan, kannattaa se imuroida. Samalla kun hine saadaan puhtaaksi, imurin käyttämä sähköenergia muuntuu huoneen lämmöksi sataprosenttisesti (Energian säilymislain toinen pääsääntö).

Pakkopaastot

Kuplavettä nauttien pystyy hillitsemään paastonaikaista näläntunnetta, mikäli ravinnon vähäisyydestä johtuen on pakko alkaa välillä paastoamaan. Paaston ja ei-paaston aikajaksot kannattaa selvästi erotella toisistaan, leivänmurusilla kitkuttelun sijaan.

Pätkäpaastolla näyttäisi olevan sekä yleisiä hyötyjä että mahdollisesti myöskin joitain muistisairauksia jarruttavia vaikutuksia, mistä syystä jos ruokaa ei ole (yltä-)kyllin, niin sen nauttimisrytmin olisi (esimerkiksi jatkuvan napostelun sijaan) fiksua systematisoida pätkäpaastoksi (esimerkiksi oheista pakkopaastomenettelyä soveltaen).


Pakko-irtokarkkikosto

Mikäli jokapäiväinen leipä on kuitenkin suotu sen verran leveänä, ettei karkkihimoa kehity, voidaan aluksi esimerkiksi pizzapahville tai isolle tarjottimelle askarrella konvehtirasia keräämällä tyhjien konvehtirasioiden konvehtitelineitä tai munankennoja, tai sitten esimerkiksi intissä levittää ruutukuvioinen tyynyliina siihen pohjalle.

Kaupassa, jossa on järjettömän laaja irtokarkkivalikoima, haetaan vihannesosastolta puhdas vihannespussi, jolla poimitaan omaan pussiin yksi karkki kutakin lajia. Asetellaan karkit jonoihin ja riveihin.

Esimerkiksi mikäli tulee riitaa, voidaan riitapukareita rankaista irtokarkkikoston avulla: pelaajien tehtävänä on vuorotellen arvata ja napata toisen/seuraavan osapuolen nenän edestä jäljelläolevista karkeista tämän mielestä paras karkki sekä antaa hänelle syötäväksi tämän mielestä pahin karkki. Syyllinen / konfliktin aiheuttanut / kiusaamisen aloittanut osapuoli aloitta ensimmäisen pelikierroksen ja päättää kertosuunnan. Kumpi/kuka vain pelaaja voi päättää katkaista irtokarkkikoston kierteen. Syitä keskeyttää ovat esimerkiksi irtokarkkiähky, karkkivalikoiman säästäminen tuleville riidoille, riidan tasapuolinen sopiminen tai taktinen pyrkimys jättää riidan aloittanut henkilö irtokarkitta. Toisin sanoen irtokarkkikostopelin olemassaolo vaikuttaa, että mikäli joku yhteisön jäsen synnyttää riidan, kaikki läsnäolijat pyrkivät mahdollisimman nopeasti osallistumaan siihen. Paikallaolijoista hitain/säysein eli viimeinen riitaan havahtuja toimii pelin virallisena valvojana ja pelinjohtajana, mutta ei saa itse syödä ensimmäistäkään karkkia. Jos useampi kuin yksi ei halua osallistua riitaan, irtokarkkipeliä ei lähdetä pelaamaan. Toisin sanoen jos läsnä on liian lauhkeita ihmisiä, riiteleminen ei välttämättä kannata.


Pakkopullapalvelu

Kotipalvelu, jossa on sovittu esimerkiksi viikko tai kuukausi eteenpäin toimitusaikataulu sekä kokin määrittelemä menuu. Kokki hankki kaikille sen päivän asiakkailleen (kotihoidon asiakkaita) tukkuhinnalla oletusarvoisesti saman aterialajin valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet, sitten kiertää pannuineen ja kihveleineen, mahdollisesti jopa induktioliesineen, airfryereineen ja vohvelipannuineen, kunkin kotona, vuorotellen valmistaen päivän ateriat (lounas sekä päivällinen taikka päivällinen ja seuraavan päivän lounas) ripeästi hänen keittiössään.

Huomioiden mm. että vanhuksilla ruoansulatusjärjestelmä ottaa tiettyjä ravinteita heikentyneesti vastaan, sen lisäksi että vanhusten annoskoot ovat pienempiä kuin työikäisillä. Tästä syystä myöskin aterioiden ravintoarvojen monipuolisuuteen ja kullekin asiakiaalle soveltuvuuteen olisi syytä panostaa. Yksilöllinen maustaminen mahdollistaa laajemman mausterepertuaarin (suurkeittiöruokien maustamisess mm. allergiat esteenä) Pakkopullapalvelun aterioissa on mahdollisuus päästä parempaan tuoreustasoon kuin keskuskeittiöpohjaisessa ruokahuollossa.


Pakko-teleskooppipizzat

Valmistetaan pizzataikinasta toinen toistaan pienempiä pizzapohjia, jotka asetetaan päällekkäin, välissä kelmunpalanen. Kun tällainen pakka litistetään tasalitteäksi ja pakastetaan, muodostuu "pannupizzapohjia", joissa on valmiiksi pulleat laidat. Pizzan maksimikoko uunin sekä pakjasen vetoisuuden perusteella. Huom. mahdollisuus myös kennopizzoihin, painelemalla useita pikkupuzzoja tai erityisiä syvennyssapluunoita vieri-viereen isolle pizzapohjalle. Kennopizzoja helpompi käsitellä kuin irto-sliceja.

Tomaattimurska voidaan korvata tomaattipyreetahnalla, veteen laimentaen, täytteet voidaan pakastaa pusseissa pizzakohtaisesti, valmiiksi sekoitettuna, tai hyödyntää keittiön tähteitä, mikä on ilmeisesti ollut pizzojen alkuperäinen tarkoituskin.

Pizzojen etuna helppo käsiteltävyys. Teleskooppipizzoissa kompakti pakastettavuus tarjoilun laadusta tinkimättä.


Pakko-sämpylöinti

Kohotetaan sämpylätaikina ja pyöritellään siitä sämpylät, jotka yksittäiskääritään kelmuun ja painellaan pakastelaatikon pohjalle (ts. kuutioiksi). Kompakti säilöntä, helppo lastenkin valmistaa. Sulatus- ja paisto-ohjeet esimerkiksi jonkun pakastepullapakkauksen kyljestä; valmistaminen samalla uuninlämmittämällä esimerkiksi jonkin uuniruokalajin ohessa.

Sämpylän optimaalinen koko (ja mahdollisesti muoto) määritetään toisaalta sulatuksen ja paistamisen kannalta, toisaalta siten, että leivänpaahtimen ritilätaskun paahtopinta-alan saisi mahdollisimman hyvin katettua sämpylöiden paahtopinnoilla. Koska itsetehdyissä sämpylöissähän kyse joka tapauksessa on arjen luksuksesta, niin jäähtyneitä sämpylöitä ehkä halutaan paahtaa ennen tarjoilua. Sen lisäksi, että kuivahtaneita sämpylöitä kuten muitakin leipiä saatetaan myös nk. nuorruttaa leivänpaahtimella (kostuttaa varovasti vedellä ja sitten lämmittää) niiden mehevyyden palauttamiseksi. Tällöin korput (esimerkiksi sämpylät ja patonginpalat kannattaa leikata ensin veitsellä ja sitten) suihkepullolla sumautetaan pari kolme kertaa leivän pintaan vettä, sitten lämmitetään nämä leivät esimerkiksi mikrossa tai paahtimessa. Lopputulos muistuttaa erehdyttävästi vastapaistettua.


Pakko-höhlä

Jo nykyisin lasiperheissä, mutta etenkin kun ruasta on pulaa, joka-aamuisena ongelmana on miten saada leikattua ohuen ohuita kurkkuviipaleita sekä esimerkiksi HK:n Sinisestä leikkelettä (korvike-lauantaimakkara), banaania, valkosipulia tai juustoa hapankorpun päälle. Saksalaiset sekä kiinalaiset ovat yrittäneet kehittää tekniikoita tähän ongelmaan, mutta Norjassa itse asiassa on jo vuonna 1925 kehitettiin mahdollisesti kätevin työkalu tähän hätään, juustohöylä.

  1. Aluksi juustohöylän terän viereisiä taitelinjoja painellaan sormella pöytää vasten suoremmiksi, viipalointipaksuuden ohentamiseksi tai paksuntamiseksi sopivaksi. Höylän sivuprofiili voidaan sen jälkeen palauttaa tavanomaiseksi muodostamalla taite kahvanvastaisen varren ja lastaosan tyveen.
  2. viipalointitekniikkana kevyt edestakainen sahausliike tai "kasvista" pyörittävä viipaloiminen (viiltävä liike ulkokehältä keskelle päin).
    • patukkamallisissa viipaloitavissa, kuten banaanissa, kurkussa ja patongissa/limpussa/pitkossa, kannattaa viipaloitava ensin puolittaa keskeltä, jolloin saadaan heti täysikokoisia viipaleita ja viipaloimaton osuus voidaan varastoida paljaaltaan puoliskojen leikkauspinnat vastakkain.


Pakko-mikroateriat

Astiakaappiin kannattaa hankkia esimerkiksi eri mallia olevia litteitä lautasia tai soppa- ja leipälautasia, jotka asettuvat vakaasti vastatusten. Tällöin aterialta yli jääneet ruuat voidaan ladata kattiloista valmiiksi aterioiksi ja pinota päällekkäin jääkaappiin. Aterioiden lämmittäminen käy käden käänteessä, nostamalla koko torni yhdellä kertaa mikroon lämmitettäväksi.


Pakko-finedining

Kun ruoasta on pulaa, ei lappaamisen kanssa pidä kiirettä, ja huomiokykyä vapautuu ruokalajien makujen aistimiseen. Tällöin ateriat kannattaa einehtiä pikkuisin haarukoin tai lusikoin, jolloin puolestaan kattauksesta vapautuu aikaresurssia useampien ruokalajien, kuten vaikkapa meze, antipasto, tai vaikkapa vain erilaiset valmiskastikkeet kuten smetana, majoneesi ja sinappi, maisteluun. Mahdollisesti myös kokeellisten ruokalajien kuten lipstikka, vuohenputki, hyvänheikinsavikka tahi joka tontilla lakisääteisenä versova humalakasvi. Tällaisesta etanavauhtia syömisestä puolestaan muodostuu nopeammin kylläisyydentunne.


Pakko-laktoosi

Monilla laktoosi-intoleranssi ilmavaivoineen liittyy vatsan bakteerikannasta, jossa maitobakteerit eivät pärjää umpisuolessa, vaan esimerkiksi jokin häiriömikrobi peittoaa ne. Tämä ilmenee käytännössä mm. siten, että tavanomaiset pastöroidut maitotuotteet pistävät pärisemään, mutta hapanmaitotuotteet (tai pastöroitujen maitotuotteiden nauttiminen hapanmaitotuotteiden yhteydessä) ei.

Tällainen ongelma voidaan korjata itselle sopivaa hapanmaitotuotetta fingerporillinen pieneen määrään maitoa laimentaen puhtain välinein sekoittamalla "maitovierre", joka sitten lisätään/palautetaan pastöroidun maidon sekaan. Nämä vatsalle hyödylliset bakteerit eivät muuta maidon malua käytännössä mitenkään eivätkä pilaannuta maitoa ennenaikaisesti, koska nämä bakteerit aktivoituvat vasta maidon lämmetessä, eli vatsassa. Tietysti mikäli hapanmaitotuote kolkuttelee jo parasta ennen -päiväänsä, saattaa olla, että se jo sisältää esimerkiksi jääkaapin ilmastosta peräisin olevia häiriömikrobejakin.

Maitovierrettä voi myös jemmata kannelliseen kermanekkaan tai sokeriastiaan lusikkoineen, jotta sitä voi lisätä tilkan esimerkiksi kahvimaitoon, jäätelöannokseen, jäähtyneeseen vanukkaaseen tai maitopohjaiseen kastikkeeseen ennen tarjoilua. Todennäköisesti kermavaahtokaan ei merkittävästi latistuisi maitotilkasta, kuitenkin turvallisempi olisi tehdä erillinen kermavierre.


Kartonkipurkkien anti-inferno -mankelointi

Mm. kartonkisten jugurttipurkkien pohjien saaminen käyttöön (lavuaariin huuhtelun sijaan) ravistellen tai ilmassa lingoten aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin infernaalisen sotkun asuntoon. Tältä suojautuminen onnistuu laskostamalla tyhjähkön tetran kyljet keskilinjalta sisäänpäin sekä myös purkin kartonkipohjan keskeltä kahtia. Tämän jälkeen purkin pystyy rullata varsin tiukasti rullalle, jolloin tahnamaiset sakatkin saadaan kauttaaltaan korkin tai kaatonokan kautta tulemaan siististi ulos. Sen jälkeen purkki on syytä enemmittä kikkailuitta esimerkiksi puhaltaa pullolleen ja yhteen tai kahteen otteeseen lisätä vesitilkka, jolla ravistellaan kartonkipurkki kierrätyskelpoiselle putaustasolle. Jätetään kartonkitetra laskostaen litistettynä, mutta ei rullattuna, avattu yläpää alaspäin kartonkijätesankoon valumaan loppuun ja kuivumaan ja täten elintarviketeollisuuden sekä jätehuollon ylempien toimihenkilöiden silmät kuiviksi (kumulatiivisesti tarkastellen infernaalisen kartonkipurkkien kierrätykseen liittyvän putsaushumpan eliminoituminen).


Cycle-up -kahvilat ja -ravintolat

Mikäli on toimitilojen puutetta, niiden ylläpidon/vuokrien kalleutta, asiakaskunnan harvuutta, voimakasta vuorokausivaihtelua, ylipäänsä tavalla tai toisella epätasapainoinen markkinasektori, voidaan ravintolatilat suunnitella pikamodifioitavaa sisustusta (esimerkiksi ruuvikoukkuripusteiset seinän alapaneelit, lomittain/sisäkkäin/peräkärryyn mahtuvat teemahuonekalut jne.) ajatellen, jotta eri yritykset voivat työskennellä samoissa tiloissa vuorotellen, omia kohderyhmiään palvellen. Asiakkaan näkökulmasta tämä näyttäytyy periaatteessa laajempana palveluvalikoimana. Yrittäjän näkökulmasta tyhjien tuntien vähenemisenä sekä juoksevien kustannusten pienenemisenä. Kustannukset voidaan tasata osakkaiden kesken esimerkiksi kunkin toimijan tulojen kyseisellä kvartaalilla perusteella.

  • yksittäisen ravintolan siirtyminen esimerkiksi toisiin tiloihin - tai sukkuloiminen useilla toimialueilla - on varsin vaivatonta, kun rekvisiitta on riisuttavissa ja otettavissa mukaan.
  • Esimerkiksi mainittu seinäpanelointi voidaan kiinnittää siten, että seinässä on latta-ruuvikoukut, joiden ruuvinkohtiin tehdään paneelielementtiin reikäsyvennykset. Reikäsyvennysten yläreunoihin upotetaan lattaraudat (tai reikien eteen metalli-reikänauhan pätkät). Paneelien ollessa timmattu seinäpinnoilleen, voidaan niihin asentaa edelleen jalkalistat sekä mahdollisesti nurkkalistat jne, toispuoleisesti kiinnittäen jolloin lopputulos on siisti, mutta nostamalla irrotettava. Nostamista varten voidaan esimerkiksi porata neljä pikkuruista huomaamatonta reikää paneelin yläosiin, joista voidaan haarukoin kohottaa ja irrottaa kukin paneeli paikoiltaan.

Pakkovesitaloudellisuus

Lähtökohtaisesti nestetankkausta ei kannata vähentää esimerkiksi kuivuudesta johtuvasta pakosta taikka veden varaamiseksi teollisuuden tarpeisiin takia. Riittävän nestemäärän saaminen puhdistaa elimistön soluja aineenvaihduntajätteistä ja vähentää esimerkiksi auringonpistoksen ja palamisen riskiä sekä hiertymien ja rakkojen muodostumista, riittämätön nestetankkaus heikentää elimistön toimintakykyä monipuolisesti.

  • Steriiliksi suodatettua (huom. ei kemikaaleja kuitenkaan) juomavettä saa valmistettua varsin yksinkertaisesti esimerkiksi erilaisin life-straw -puhdistusputkiloin
    • yleensä tällaisen puhdistusputkilon alkupäähän saa liitettyä limsapullon ja loppupäähän muoviputken (lappo), jolloin kun limsapullon korkeimpaan kohtaan tekee esimerkiksi kuumalla neulalla tai ripustuskoukun asentamisen yhteydessä ilmausreiän, vesiannoksen voi ripustaa suodattumaan lapon voimalla itsekseen.
  • Epäpuhtauskemikaaleja saa suodatettua esimerkiksi sekoittamalla jauhettua hiiltä veteen, joka sitten vähintään karkeasuodatetaan siitä pois: hiili sitoo aktiivihiilisuodattimen tavoin kemikaaleja ja vastaavia epäpuhtauksia. Tässä kappaleessa ei keskitytä juomaveden säästämistekniikoihin, vaan kotitalouksien (ja suurtalouksien) talousveden säästämistekniikoihin, missä varsinainen suuremman voluumin vedensäästöpoteliaali on.


Veden poikkeuksellisen korkea ominaislämpökapasiteetti 4186 J/kg*K merkitsee vesitaloudellisuutta petratessa toisaalta, että todennäköisenä sivuvaikutuksena talouden energiataloudellisuuskin kohenee hiukan.


  • keittiön vedensäästö
    • keittiön vesihanassa ei yleensä ole integroitua sulkuventtiiliä, vaan ainoat sulkuventtiilit sijaitsevat lavuaarin alla (minipalloventtiilejä). Mikäli kotitaloudessa on tapana tiskata tiskiharjalla likaiset astiat, tällöin kannattaa veden säästämiseksi kääntää lavuaarihanan kuuman veden tulon em. sulkuventtiili lähes kiinni, esimerkiksi 1 litra/min maksimivirtaamalle. Tällöin ruuanlaitossa (sekä tiskikoneessa) tarvittava raikas kylmä vesi kulkee normaalisti, mutta rutiininomainen tiskaaminen sekä käsienpesut onnistuvat vettä periaatteessa lainkaan tuhlaamatta.
      • tiskisaippua kannattaa annostella esimerkiksi vaahtopumppukannulla tai suihkepullolla vesiliuoksena suoraan tiskeihin. Suihkepulloon kannattaa tehdä hyvin laimea liuos, sillä periaatteessa jos likaisessa tiskivedessä on kuplia, silloin saippuaa on ollut turhan paljon.
        • Tukevamman saippua-vesiliuoksen annostelemiseen taas soveltuu esimerkiksi korona-kotitestin pisara-annostelija.
        • Kenties näppärin tiskiapuri olisi liiketunnistimellinen (patteritoiminen) saippua/käsidesiannostelija, jossa on laimeaa tiskivettä. Puhtaaksi rapsitun astian esitiskaus hoituisi puoliautomaattisesti, lopputiskaus esimerkiksi astian uuden käyttökerran yhteydessä tai esimerkiksi iltaisin.
      • "juoksevan veden tekniikalla" tiskit kannattaa tiskata kahteen kertaan saipualla, tai kunnes esimerkiksi posliiniastiat tuntuvat yhtä nihkeiltä/karheilta kuin konepesun jälkeen.
        • voi myös lorauttaa vesitilkkasen jollekin tiskattavalle lautaselle tai kuppiin, johon dippaamalla tiskiharjaa, saa pienellä vesimäärällä esitiskattua periaatteessa kaikki astiat puhtaiksi irtoliasta. Niin sähköttömällä kesämökillä kuin suurkeittiössä tiskikoneineen käyttökelpoinen menettely.
      • jonkun pesukerran voi korvata pyyhkimällä tiskit vesikostutetulla mikrokuituliinan palasella. Mikrokuituliina irrottaa kätevämmin joitakin pinttymiä sekä rasvatyyppejä.
      • tiskikoneen poistoveden varastointi on aika hankala järjestää. Seuraavassa kenties optimaalisin käsintiskausnenetelmä.
        1. esihuuhtelemalla tiskit (pikku vedentulolla, tiskiharjan kanssa) päällisinpuolin puhtaiksi heti tuoreeltaan, säästetään aika helpolla paljon ja monellatapaa: vettä pikapesuohjelman ansiosta (koska ei ruokapinttymiä, pesuohjelman tavanomainen kesto on noin neljäsosa normaalista), energiaa (lyhyesti sanottuna koska lyhyempi virrankulutus, tarkemmin sanoen pienempi määrä lämmintä viemärivettä sekä lyhyempi lämmönhukka tiskikoneen seinämien läpi), saippuaa (neljäsosa tiskitablettia tai -jauhetta riittää, koska tiskeissä ei ole erityistä likaa, johon saippuaa sitoutuisi), aikaa (ei tarvitse päivystää tiskikonetta), vaivaa (etenkin omia esihuuhdeltuja astioitaan voi toki rohkeasti uudelleenkäyttää ennen konepesuakin). Etenkin kalanrasvat kannattaa esimerkiksi suihkepullosaippualla esihuuhdella huolellisemmin pois, pinttyy pintaan. Vielä eräänä lisähyötynä, että koska lika-astioissa ei ole kuitenkaan pinttymiä, pikapesuohjelman pesulämpötilakin voi olla alhaisempi, jolloin tiskien muovi- ja puuosat pysyvät paremmassa kunnossa.
          • kulhojen esihuuhtaisu onnistuu kätevästi lorauttamalla hanasta lyhyellä kahvannostolla pikku annos vettä, noin ruokalusikallinen, jolla harjan kanssa pyöräytetään irtoruoat lavuaariin (jolloin pinttymän kalvomaiset jämät saadaan myöhemmässä pesuvaiheessa liotettua pois).
        2. varsinaisen pesun aluksi jälleen lorautetaan pieniä määriä vettä astiaan loppujenkin irtolikojen huuhtaisemiseksi lavuaariin.
        3. seuraavaksi märällä mikrokuiturättitilkulla pyyhitään kaikki tiskattavat astiat läpi.
          • välihuuhtaisu tämän jälkeen (jotta seuraavassa vaiheessa saippuavaahtoa ei sitoudu jo-irronneisiin likamolekyyleihin).
        4. sitten puenellä tiskisaippuapisaralla pyyhitään mörän tiakigarjan avulla kaikki astiat läpi.
          • mikrokuiturättitilukka pyyhkimisvaiheen myötä astian pinnassa olevat likakalvot ovat jo niin nanoskooppisen ohuita, että saippua liottaa sen täysin irti ilman mitään hankailemistakin (ja deaktivoi mikrobit saippuaemulsion päästessä diffusoitumaan niiden pintakalvojen läpi välittömästi.
        5. lopuksi huuhdellaan saippuat pois astioiden pinnasta hyvin vähäisellä hanan virtaamalla mahdollisesti tiskiharjaa veden levittämisessä apuna käyttäen.
          • ja lopputulos on äärimmäisen puhdas tiski, veden- sekä saippuan tarpeen jäädessä äärimmäisen vähäiseksi.
        6. käytön ja saippuapisaralla huuhtelun jälkeen huuhteluvedestä märän mikrokuiturättitilkun voi lopuksi pastöroida (steriiliksi) pyöräyttämällä sen vesitilkallisessa kupissa mikrokuvun alla esimerkiksi 30 sekuntia mikroaaltouunissa (sen verran että se alkaa sihistä).
          • Rätissä sekä kupissa kiehuva (ja entisestään tulistuva) vesihöyry kuumentaa rätin periaatteessa muutaman asteen ylikin sadan celsiusasteen, mutta rätin kuivuessa tietyt yksittäiset mikrobilajit kestävät horrostilassa 140 celsiusastetta, jolloin ne eivät välttämättä desinfioituisi, mikäli rätti ei ole ehtinyt olla kauaempaa kosteana ennen sen mikroon sujauttamista (ja tällainen horrostilainen mikrobi ehtinyt herätä horrostilastaan alttiiksi desinfioimiselle. Tällaisten bakteerien esiintyvyys ja leviäminen on niin marginaalista ja haitatonta, ettei sellaiset haittaa mitään, mutta periaatteessa sellainen voi esimerkiksi jääkaapissa levitä avonaiseen keitettyyn riisiannokseen ja aiheuttaa vähäisiä immunologisia reaktioita mikäli riisi syödään kuumentamattomana.
    • huom. mikäli käyttövettä on kuitenkin saatavilla, mutta sen sijaan sähkö on hinnoissa, niin mikäli lämpimän käyttöveden lämmönvaihdin (kaukolämmöstä taikka paikallisesta lämminvesivaraajasta) on uudehko (ei päästele terveydelle haitallisia ruosteita lämpimään käyttöveteen), niin periaatteessa kaiken kotitaloudessa kuumennettavan veden (keittiön ruuanvalmistus, vedenkeitin, kahvinkeitto, tiskikone, pyykkikone) kannattaisi ottaa suoraan kuumana hanavetenä, kaukolämmön hinta ei periaatteessa korreloi lainkaan sähkön hintavaihtelujen kanssa, vaan se on lähtökohtaisesti aina varsin edullista. Myöskin vaikka veden toimituksissa olisi vaikeuksia, vesi kallista, silläkään ei ole vaikutusta siihen, kannattaako vesi, jota tarvitaan, ottaa hanasta kuumana versus kylmänä.
      • periaatteessa esimerkiksi vedenkeittimeen jäänyttä jo-jäähtynyttä vettä ei kannata uudelleenlämmittää, vaan kaataa pois ja laskea uudet kuumat vedet, toisaalta jos ohijuoksutus ennenkuin kuumaa vettä alkaa tulla, kestää tolkuttoman kauan, hyöty pienenee. Periaatteessa järkevintä olisi tällöin lämmittää mikrossa täsmälleen tarvittava vesimäärä. Myöskin retkikeitin tai nokipannukahvit (tulisijassa) saattaa olla hyvä valinta.
    • kuumaa keitinvettä ei ole syytä kaataa viemäriin, sillä periaatteessa pastat, perunat, kananmunat jne. voidaan keittää samaa vettä käyttäen. Vedensäästön ohessa veden lämpö tulee huoneenlämpönä hyödynnettyä, esimerkiksi kahden litran vesisatsin jäähtyessä 82 astetta, huoneeseen saadaan samalla 2*82*4186=690 kJ energiaa (0,19 kWh)
      • yleisenä muistisääntönä, ämpärillisestä kiehuvan kuumaa vettä saadaan 1 kWh verran lämpöä huoneeseen.
      • periaatteessa jos pelkän lämmön haluaa talteen, voi keitinveden kaataa tulpattuun lavuaariin jäähtymään, jolloin se kylläkin höyryää huoneilmaan.
      • lämpimän tiskausveden valuman ollessa vähäinen, senkin voi valuttaa tulpattuun lavuaarialtaaseen jäähtymään.
      • lavuaarialtaan tulppaamisen sijaan käytettäessä esimerkiksi kattilaa, voidaan tämä lämpösäilö siirtää esimerkiksi yöksi makuuhuoneeseen.
      • lavuaarissa jäähtyvän veden saa hyödynnettyä esimerkiksi lavuaarin alaisen imuilmanvaihdon (lämmönvaihdin) avulla, taikka lavuaarin alaisen huoneilmaan kierrättävän ilmanvaihdon (ilmankuivainmoduuli sekä aktiivihiilisuodatinmoduuli) avulla.
        • tällaisella ratkaisulla saadaan roskakaapit hajuttomiksi ja jopa voitaisiin pakkokompostoida biojätettä, jolloin saataisiin biojäte muunnettua huoneenlämmöksi ja mullaksi.
    • painekeittimen toimintaperiaate muistuttaa mehu-maijaa, ja tällöin painekeitin mahdollistaa sekä usean ruokalajin kypsentämisen samalla vedellä että keitinveden jäähdyttämisen huoneessa huoneenlämmöksi, ja periaatteessa steriilin veden voi jättää pannuun odottamaan seuraavaa käyttökertaa.
      • koska painekeittimessä ruoka kypsentyy höyrynpaineen vaikutuksesta (tislausprosessi), kypsennysvedeksi käy esimerkiksi purovesi.
  • kodinhoitohuoneessa vedensäästö
    • pyykkikoneen vedensäästö onnistuu esimerkiksi niin, että likapyykkikoneellinen esiliotetaan ensin esimerkiksi yön yli kannellisessa ämpärissä (kansi estää haihtumisen ja lian uudelleenpinttymisen) sopivassa määrässä laimeahkoa saippuavettä (pyykit tarvitsee periaatteessa vain dipata veteen ja sitten ne voidaan vaikka jättää muovipussiin likoamaan, mikäli valmistellaan useita rinnakkaisia pyykkikoneellisia, esimerkiksi valko- ja kirjopyykki, ja tämä liotusvesi voidaan uudelleenkäyttääkin). Tällöin konepesuun riittää lyhyempi pesuohjelma ja vähäisempi vesimäärä. Toisaalta pyykit peseytyvät hellävaraisemmin eli nukkaantuvat vähemmän.
      • on olemassa ultraäänellä toimivia USB-pyykkikoneita, jotka pesevät koneellisen pyykkiä puolessa tunnissa. Sellaisilla tietysti säästää energiankulutuksessa kuten pyykinpesun vedenkulutuksessakin.
      • nyrkkipyykkiä saa pestyä esimerkiksi minigrip-pussissa.
      • ultraäänipesuri saattaisi olla harkitsemisen arvoinen investointi niin pyykkien kuin tiskien kuin vaikkapa korujenkin pesuun kuten myös tavallisen ruosteen poistoon monenlaisista tarvikkeista.
      • perinteisemmissä pyykkikoneissa ohjelman kesto (moottorin pyöriminen) ei kuluta juurikaan sähköä, vaan valtaosa pyykkikoneen sähkönkulutuksesta kuluu pesuveden lämmittämiseen. Ks. Pakko-pyykkäys.
    • kodinhoitohuoneen ja muun huoneiston välinen ovi (ovenkarmeineen on syytä äänieristää, jotta kodinhoitohuoneessa voidaan paremmin hyödyntää esimerkiksi yöajan (00-05) edullisempaa sähköä meluavissa laitteissa.
  • Suihkussa vedensäästö
    • Aluksi suihkukapula kannattaa vaihtaa sellaiseen, jossa pystyy valita 'mist' -vesisuihkun. Tätä aerosolisuihkua voi entisestään keventää esimerkiksi ruuvaamalla tai liimaamalla osan silikontutteja, mist-aerosolisuuttimia, umpeen.
      • suihkukapulan voi korvata esimerkiksi puutarhakäyttöön tarkoitetulla sopivan värisellä suihkupistoolilla (jolloin vesisuihkun suunta on vinoon, kuten suihkukapulassa, ja sitä on helppo käsitellä). Suihkupistoolissa on syytä olla sen urosliittimen tyvessä pienet mutteri-istukat jakoavaimelle, mikä tarkoittaa, että pikaliitinosa ei ole kiinteä, vaan sen pystyy vaihtamaan (kromiseksi tai messinkiseksi 1"-uros ⇔ 1/2"-uros -sovitteeksi), jolloin suihkupistoolin saa liitettyä suihkuletkuun muitta mutkitta.
    • suihkuhanan sulkuventtiilit sijaitsevat tavallisesti kromisten kartioiden takana seinää vasten, joita pystyy säätämään ruuvimeisselillä reiän kautta. Nämä hanat aluksi suljetaan, sitten kääntämällä vedentulo ääriasentoon kuumalle ja sitten kylmälle, säädetään molempiin suunnilleen sama virtaustaso. Soveltuva maksimivirtaama on esimerkiksi 2 ltr/min. Tällaisella virtaamalla suihkussakaan ei kulu juuri lainkaan vettä. Mikäli suihkussakäynnin yhteydessä ilma muuttuu koleaksi, kannattaa pyrkiä eristämään suihkutustilan ilma, jotta sen ilmankosteus nousee nopeasti sataan prosenttiin, jolloin suihkutilan ilma säilyttää lämpönsä.
      • jos tarvtaan esimerkiksi löylykiulun täyttöön isoja virtaamia, niin voi kyllä jättää koskemattakin sulkuventtiileihin, tietty osa suihkusuuttimen säätöalueesta antaa vain silloin liian kovaa painetta suihkukäyttöön. Suihkupistoolissa saattaa olla oma virtaamansäätöruuvinsa.
        • tukalassa vesipulassa voisi esimerkiksi integroida parin litran ämpärin syvän lattiakaivon kanteen siten, että ämpärissä olisi ylivuotoputki kaivon pohjalle, mutta muuten yläreuna olisi kaivon sisäkylkiä vasten. Kaivonkansi joko nostettaisiin koukulla tai se olisi raotettavissa lattiasta pari senttiä löysän kiinnityksen ansiosta. Kaivon ritilässä olisi nostettavissa silikoniputken pätkä, jonka putkenpää sormella tukkien kun sen nostaa vedestä pystyisi kätevästi lapolla liruttaa kaivonkansiämpärin tyhjäksi. Tällaisen lirun voisi esimerkiksi jättää valumaan huuhteluvesisäiliöön tai vaikka kukille. Koska valuvassa lappoputkessa voi korkeuseron ansiosta muodostua hyväkin alipaine, kaivoämpärin pohjalla olevaan putken alkupäähän voi tehtailla jonkinlaisen pillimäisen filtterinkin, esimerkiksi mikrokuituliinasta ommellen. Jos tällaisia systeemejä olisi kaksi, niitä voisi vaihdella kätevästi, esimerkiksi jos vesisatseja hyödyntää esipesuvetenä toisaalla, vaikkapa pyykin esiliotukseen. Tällaista harmaavesiannosta pystyy käyttää myös lumen tai jään sulattamiseksi käyttövedeksi, esimerkiksi jättämällä tämä lumiämpäriin jäähtymään nollaan celsiusasteeseen.
        • vaihtoehtoisesti voidaan asettaa tavallinen roskapussi kaivonkannen alle, pingottaen se kaivon reunoja vasten kaivonkannen korotusrenkaalla.
        • kolmantena vaihtoehtona, voidaan tulpata lattiakaivon ilmalukko esimerkiksi tuorekelmulla, ja mukilla äyskäröidä pesuvedet kaivosta ämpäriin jäähtymään suihkun jälkeen.
        • neljäntenä vaihtoehtona voidaan sijoittaa iso saavi tai, jota voidaan halutessaan esimerkiksi leikata matalemmaksi, jossa suhkussaolija seisoskelee suihkutellessaan. Tällöin saavin/ammeen pohjapintaan (kaakeleita vasten) on laitettava liukueste tai huonekalutassuja tapaturmien välttämiseksi. Suihkuvesi voidaan pinota ämpäreihin ja veden jäähdyttyä hyödyntää se WC- pöntön huuhteluvetenä.
    • Periaatteessa säästöä suihkuvedessä syntyy myös vaihtamalla suihkukapula pidee-suihkukapulaan, jolloin vaikka veden virtaus (virtaama) on voimakas, niin suihkuvirtausta voi tauotella helposti. Kenties lapsia pesettäessä tämä on soveltuvin.
    • huom. jotta suihkutilaa ei tarvitsisi käytön jälkeen tuulettaa tai lattialämmitystä kuumottaa, kannattaa seinät sekä lattia lastata (seinät voi lastata mihin suuntaan helpoin, myös alhalta ylöspäin) sekä esimerkiksi mikrokuiturätillä pyyhkiä kuivaksi.
  • WC:n vedensäästö
    • WC:ssä voidaan esimerkiksi pelkkää hanan kylmän vesilinjan sulkuventtiliä supistaa sen verran, että pideesuihkusta saadaan tarvittaessa tarpeeksi lyhyellä ohijuoksutuksella ja kyllin kovalla paineella lämmintä pesuvettä, mutta kuitenkin ääriasennossaan voidaan pesaista kädet vähäisellä virtaamalla.
    • WC-pönttö vie vettä sen minkä vie, sillä pöntön huuhtelumekanismi perustuu sifonireaktioon ("lappo"), jonka käynnistämiseen tarvitaan tietty määrä vettä, enemmän kuin "pikkuhuuhtelu" antaa.
      • Vanha keino vähentää veden määrää on laittaa huuhtelusäiliöön esimerkiksi tiiliskivi pienentämään sen vesitilavuutta.
      • WC pöntön huuhtelusäiliön sisäistä koneistoa voidaan kuitenkin yleensä hienosäätää niin, että säiliön tyhjenemisastetta voidaan vähentää (esimerkiksi siirtämällä tyhjenemisventtiilin vetosauvan yhteydessä olevaa kelluketta ylemmäs (eri kelluke kuin täyttöveden venttiilin katkaisukelluke) siten, että huuhtelupainike/-nuppi toteuttaa pelkän "pikkuhuuhtelun. Isompi huuhtelu saadaan pitämällä painiketta/nuppia vetoasennossa manuaalisesti. Myöskin kun istunnon jälkeen on tarpeen pidee-suihkulla puhdistaa pöntön reunoja lämpimällä vedellä, niin vedettävä tavara saattaa sen verran hajota/upota samalla, että vähempi huuhtelu on tarpeeksi, ja tällöin vettä kuluu yhteensä loppujen lopuksi vähemmän ilman että tuotteet kasaantuisivat viemäriputkiston varrelle.
      • periaatteessa pöntön tavarat voidaan huuhdella alas myös ämpärivedellä, kuten sadevedellä, suihkussakäyntivedellä tai pyykinpesun jätevedellä, mutta käytännössä sellainen on aika vaivalloista toteuttaa käytännöllisesti. Käytännöllisyys eli lisävaivan minimoiminen on tähdellinen asia, ettei taloudellisesta elämästä muodostu ihmisen olemassaolon päätarkoitusta ja arkielämän päätavoitetta.
  • vedentulon rajoittamiseksi hallitusti kannattaisi periaatteessa vaihdattaa vesipisteiden sulkuventtiileiksi pyöritettävät luistiventtiilit, jotka eivät palloventtiilien tavoin kohise. Ne ovat myöskin palloventtiilejä käyttövarmempia (pienempi vuotoriski; sietävät säännöllistä käyttöä paremmin kuin minipalloventtiilit, joiden tiiveys perustuu helposti naarmuuntuvaan teflonkalvoon).
  • joissain tilanteissa voi välttyä käsienpesurituaalilta käsittelemällä WC-pöntön kantta ja huuhtelukytkintä paperilla tahi hihan läpi.
    • mikäli käsienpesurituaalin aikana vesi ei ehtisi ohijuoksuttua eli lämmetä hanaan asti (LVK ei päällä tai liitoshaara liian etäällä), jolloin lämmintä vettä vain saapuisi liitoshaaran jälkeiseen putkistoon jäähtymään, ja asunto-osakeyhtiössä tämä lukeutuisi lämpimän käyttöveden käytöksi, niin itse asiassa kädet kannattaa tällöin opetella pesemään kylmällä vedellä, eli käytännöllisesti katsoen: kädet kannattaa pestä kylmällä vedellä rutiinistikin.
  • suurtalouksissa vettä valuu hukkaan esimerkiksi erilaisissa pesuissa mm. syistä että kun kuitenkin vedenkulutus yhtä asukasta tai asiakasta kohtaan on (mm. isoista pesueristä johtuen) pienempi kuin yksityistalouksissa oletetaan olevan, niin vedenkulutustottumusten kanssa ei siksi erityisemmin pidetä tarpeellisena pihtailla (mm. työn joutuisuuden ja tuottavuuden kustannuksella), toisekseen koska myöskin pesuainetta on tarjolla tukkukokoisissa pakkauksissa, niin sitä saattaa tottumuksesta tai pumppuannostelijan koosta johtuen annostella runsaammin, jolloin tarvitaan myöskin enemmän huuhteluvettä, kolmanneksi koska.
    • yleisenä nyrkkisääntönä, pelkän pesuaineen tarve vähenee huomattavasti, kun pesukertoja on useampi. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että esilion ja/tai esihuuhtelun jälkeen pesuainemolekyyli pääsee paremmin käsiksi likamolekyyleihin, ja tällöin mekaaninen puhdistuskin on tuloksellisempaa.
    • yleispätevänä "kihvelikikkana" (esimerkiksi suurkeittiöissä) voidaan esimerkiksi lasiseen kannuun laittaa melko vahvaa pesuainevesiliuosta ja yksi tai useampi tiskiharja odottamaan. Pesuaineliuoksen merkitys on mm. Pitää käytetyt harjat sekä likovesi hygieenisenä. Tällöin likaisten astioiden esipuhdistus (esimerkiksi suoraan biojäteastiaan) käy käden käänteessä (ruoanrippeet ei ehdi kuivaa ja pinttyä astiaan). Esipuhdistetut astiat voi antaa kuivaa, koska pesuainemolekyylit ovat ehtineet levitä astian pintaan. Periaatteessa pikapesuohjelma riittää, ja tällöin saippuan määräksi riittää murto-osa tavanomaisesta, koska sitä ei sitoudu (kulu) ruoanrippeisiin, vaan se pysyy toimintakykyisenä pesuvesiannoksessa.


  • bonus-/etä-vedensäästökohteena keinoälyn käytön vähentäminen, sillä serverit, joita sellainen kuormittaa, haukkaavat todella huiman sähkönkulutuksensa rinnalla aika paljon vettä rautojensa jäähdyttämiseksi. Kuriositeettina mainittakoon, että tämänkin asian päivittäminen tähän artikkeliin on vienyt poikkeuksellisesti aikaa syystä että palvelin päivittää kokoajan muokkaussivua ja tyhjentelee koneen välimuistia.
  • keinoälysovellukset ovat ihmiselle loppujen lopuksi erittäin vaarallisia, sillä varsinkin länsimainen nykyihminen kun elää mm. biologisten ominaisuuksiensa sekä yleisen impulsioidensa, riippuvuuksiensa ja aivokemikaaliensa myrskyn keskellä yksityishenkilöinä sekä osana erilaisia yhteisöjä, niin on tästä syystä pikkulapsesta lähtien joka hetki alttiina, niin mainostuksen ja mediakulttuurin tuottamille mielikuville ja filosofioille, kuin myös keinoälyn tuottamille voimakkaille sekä alitajuisille vaikutteille, ja ihminen ajautuu näin ollen helposti keinoälyn orjuutettavaksi, jääden yhteisöinäkin auttamattomasti keinoälyn jalkoihin.

Keinoälyn nykyiselläänkin valtavan ja mm. langattomien 6G ja 7G- teknologioiden myötä keinoälyn hyödyntämisen ja kainoälylaitosten lukumäärän kasvaessa sähköntarpeen kattamiseksi tarvitaan merkittävästi kasvattaa yhteiskuntien sähköntuotanto- sekä sähkönsiirtokapasiteetteja. Todennäköisesti tämä taustatekijä selittää mm. että minkä tähden tuota silminnähden kuolleena syntynyttä sähköautoilua on pakolla ajettu yhteiskunnissa, vaikka mm. maakaasuautoilubuumista (Saksassa parikymmentä vuotta takaperin) viisastuneena on tiedostettu tällaisen vaativan rajuja latausinfrainvestointeja sekä sähköautotuotannon ja akkutuotannon käynnistämisen ja pyörittämisen kuormittavan ilmastoa sekä luontoa, sekä katkaisevan polttomoottoriautojen elinkaaret kesken (hyväkuntoisten ajoneuvojen romutuspalkkiot).

Keinoälyn tarvitsema sähköntuotannon lisääntyminen vaatii energianlähteinä aurinkokennojen lisäksi myöskin primäärisiä polttoaineita, joita tarvitaan nykyisin mm. lämpövoimalaitoksissa ja rakennusten erillislämmityksessä. Tämä taas todennäköisesti selittää, miksi rakennuksien energiaremontteja ollaan pakolla ajamassa yhteiskuntiin, vaikka tiedostetaan, että tällainen merkitsee mm. että isojen määrien rakennuksia elinkaaret katkeavat kesken kaiken (rakennuksen jälleenmyyntiarvojen odotettavissaolevat hintatasot eivät kattaisi vaadittavan energiaremontin kustannuksia, jolloin jatsotaan järkevämmäksi purkaa pois koko rakennus). Eli jotta olemassaolevien lämpövoimalaitosten primäärienergiavirtaa - sekä sähköön perustuvien lämmitysmuotojen kuten ilmalämpöpumppujen sähkövirtaa - saataisiin ohjautumaan sähkövoimalaitoksille, jolloin tuotettua sähköä saadaan toimitettua ek. keinoälylaitoksille. Primäärienergian hankinta kuten esimerkiksi puuhakkeen toimitusvoluumit eivät supistu, vaan tarjonta uudelleensuuntautuu.

Rakennusten lämpötaloudellisuus (≈energialuokat) kun ilman pakkoremontointejakin jatkuvasti paranee mm. oma-alotteisin energiaremontein eikä erillislämmitysmuotojen tai lämpövoimalaitosten kapasiteetti supistu, on juuriproblematiikka kasvavan teollisuuden, ek. uuden sukupolven IT:n sähköntarpeen lähteminen laukalle.


Pakko-asuntomessutiskikone

Tilanteessa, kuten työmaan taukotuvassa, jossa on säännöllinen ja runsas päivittäinen tiskivirta (esim. että kaikki työntekijät huuhtaisevat omat kahvikuppinsa erikseen hanan alla), mutta ole tiskeille kaappitilaa, niin voidaan esimerkiksi pöydän alle sijoittaa tiskikone, jossa tiskejä samalla säilytetään: puhtaat astiat käännetään ympäri (valumaan ja kuivamaan vedestä) ja likaiset astiat asetetaan takaisin koneeseen pesuasentoihinsa.

Vaikka aivan kaikki astiat eivät olisi käytettyjä, tiskikone voidaan silti pyöräyttää päälle (esim. pikaohjelma, käsisaippuaa pesuaineena) ja silti sekä energiaa että vettä säästyy.


Pakko-asuntomessukaffit

Mikäli esimerkiksi taukotuvassa jokainen juo tai "voi juoda" kahvia maidolla, käsien jumppaamisen välttämiseksi kaadetaan pannun pohjalle kahvimaidot valmiiksi. Tai kahvin keityttyä virrankatkaisemisen yhteydessä lorautetaan maito kahvin sekaan pannuun. Maito samalla viilentää kahvia jonkin verran, hidastaen pannullisen haalistumista huonelämpötilaan jonkin verran.

  • maitoa ei välttämättä kannata lisätä termospannuun (maidon proteiini saattaa alkaa pinttyä), mutta lasiseen keittopannuun sitä voi rohkeasti lisätä.


Pakko-asuntomessuhinajat

Mikäli osa kävijöistä juo kahvien sijaan "hunajaa teellä", niin voidaan (hillopurkin muotoisen tavanomaisen hunajapurkin, jossa siis juoksevaa hunajaa) ensiksi lämmittää muovikansi kuumalla hanavedellä joustavaksi, sitten esimerkiksi rei'ittäjällä tai vasaralla napauttaa esimerkiksi ruuvin tai naulan kanta tämän kannen reunaosan lävitse johonkin klossipuuhun, muodostaen halkaisijaltaan muutaman millin reikä.

Hunajapurkin kannen ollessa kiinni, hunajaa saa valutettua purkista siististi teen sekaan kannesta peukalolla painaen.


Pakko voiveitsipurkki

Mikäli kävijöille tai esimerkiksi taukotuvassa käytetään yhteistä voi-/tuorejuustorasiaa, niin voiveitselle ei kannata leikata lovea purkin kanteen, koska veistä ei osata kohdistaa oikeaan kohtaan purkin sisällä (jolloin levite sössöytyy nopeasti), vaan tämä "päärme" kannattaa leikata rasian puoleiseen reunaan, jolloin kaikki messuvieraat osaavat käytön jälkeen sijoittaa voiveitsen juuri oikeaan kohtaan purkkia.


Pakko-pisuaarihuuhtelu

WC-pöntön, jossa on vain yksi tyhjennysintensiteetti, ei välttämättä ole luonnostaan säätömahdollisuutta. Huuhteluvipu säiliön kannessa saattaa olla vetonuppi tai painike, jonka alapuolella on jonkinlainen metallinen tai maitomuovinen patenttimekanismi. Hieman mielikuvitusta käyttäen tämä huuhtelunuppi tai -painike on periaatteessa varsin helppo kiinnittää tähän venttiili-uimuri-huuhtelukoneiston yläpuolelle suoraan kiinni (esimerkiksi sähköputken tai paksuhkon silikoniputken pätkä jatkopalaksi ja/tai osien välisenä sovitteena). Tämän jälkeen nupista nostaen ja laskien huuhtelukonistoa pystyy suoraan avaamaan ja sulkemaan halutun ajan. Ja ylösvedetty nuppi palautuu automaattisesti ala-asentoonsa tavallisen 'pitkän huuhtelun' jälkeen, ja nuppia voi kannatella yläasennossakin säiliön tyhjentämiseksi kokonaan vedestä.

Tällainen ratkaisu on siinä mielessä helppo asentaa paikoilleen, että koska ylösvedettäväksi tarkoitettu nuppiosa on ala-asennossaan hieman koholla kannen pinnasta, niin kansi on väljä, jolloin sen voi kääntää poikittain kannen alapuolisen jatkopalaratkaisun kiinnittämiseksi ulkonäön ja käytännöllisyyden kannalta hyvälle korkeudelle. Eli nyt pöntön saa huuhdeltua juuri haluamansa suuruisella huuhtelulla, jolloin vettä säästyy.

Samalla, huuhteluvesisäiliön kannen ollessa auki, voidaan vesisäiliön vedenpinnan korkeudelle ripustaa (normaalisti WC-altaan reunaan asennettava) WC-raikastin, tai palasaippua. Huuhteluvesialtaan sisällä siihen ei kohdistu saipuaa kuluttavaa virtaavaa vettä, mutta kylläkin, sen liotessa (stabiilissa) vedessä vettymispehmenemisen nopeuttaa kulumista mahdollisesti jonkin verran, todennäköisesti vaihdellen tuotteesta riippuen.

Pakko-pisuaarihuuhtelun editointimahdollisuus on hyvä huomioida myöskin uutta pönttöä hankkiessa, eli esimerkiksi ylhältä umpinainen huuhteluvesisäiliö on hankala paitsi huoltaa niin editoida pisuaarihuuhtelulle. Myöskin jos on kaksi huuhteluintensiteettiä leveän vivun/painikkeen takana, editoinnista voi olla hankala saada siistin näköistä. "uutta pönttöä hankkiessasi huomioi sen editointimahdollisuudet": periaatteessa kaikissa nykyaikaisissa tuotteissa on tehty elinkaarisuunnittelua (obsolescence), mutta jos hyödykkeessä on ruuveja, se viittaa siihen, että sitä on mahdollista korjata sekä myydä käytettynä eteenpäin vastaavasti kuin esimerkiksi Suomesta on toimitettu vanhojen käytöstäpoistettujen sähkökeskusten osia Ukrainaan. Lisäksi WC-pönttöjä kiinnitetään liimalla kaakelilattiaan sen varmistamiseksi, ettei vahongossa osuta piikkausporalla lattialämmitykseen. Tällaista pönttöä ei kuitenkaan tarvitse irrottaa vasaralla lattiasta,vaan se nousee vaikkapa mattoveitsellä.


Pakko-kopotinkorjaus
Kopolaatat johtuvat yleensä muurauslaastin levittämisessä tapahtuneista poikkeuksista. Esimerkiksi on ollut liian karkea tai kuiva massa, liian imukykyinen ja esikostuttamaton tai primeroimaton taustapinta taikka tarpeettoman harva laastikampa, tai liian kevyt yhteenpainaminen, jolloin on muodostunut rajapinta kaakelinpuolen sekä alustanpuolen laastien väliin, jossa sideominaisuudet ovat heikentyneet, jolloin siihen muodostuu rasituskeskittymä (lujuusteknisesti tällöin kaikki jännitystilojen aiheuttamat materiaalin mikroskooppiset harmoniset muodonmuutokset kumuloituvat tällaiseen joustavaan rajapintaan). Lattialämmityksen muutellessa kaakelilattiapinnan lämpötilaa tai sen lämmittäessä "kaakelilattialevyä" epätasaisen laikukkaasti ("kupristumisjännitykset") tai muusta laatan ja taustan välisestä rasituksesta johtuen tämä laastivetojen rajapinta mikrotasolla kuormittuu ja jauhaantuu irti toisistaan.


Yksittäisten seinälaattojen halkeamia ja/tai kopokaakeleita havaitessa mieleen saattaa piirtyä tuliterä uusi kylppärikaakelointi ja juolahtaa ottaa taloyhtiön yhtiökokouksessa esille linjasaneerauksen akuutti tarve koko taloyhtiössä. Seuraavassa pykälää edullisempi kaakelin uusimisoperaatio, yksittäisten kaakelien uusiminen, mikä onnistuu myös esimerkiksi klinkkerin alaisen sähköisen lattialämmityksen kanssa.

  1. aluksi varataan kooltaan soveltuva uusi, korvaava laatta, kaakeli, klinkkeri.
  2. sitten puhdistetaan (ja mahdollisesti karhennetaan) vaihdettavan kaakelin pinta, johon teipataan ohut kaksipuolinen teippi tiukasti, esimerkiksi ruokalusikan kuperalla puolella kiinnitys tiukaksi pyöritellen.
  3. seuraavaksi teipataan vastaava kaksipuolinen teippi tiukasti kiinni myös esimerkiksi puhdistettuun muurauslastan pohjaan.
    • periaatteessa paras olisi lyhyehkö lankunpätkä tai sahausjätepala, jonka pään sahaus on esimerkiksi pikaliimalla kyllästetty sileäksi niin, että teippi tarttuu siihen hyvin.
  4. painetaan näiden kaksipuolisten teippien avoimet pinnat vastakkain.
  5. esimerkiksi vasaralla laatan päältä koputellen ja/tai pienellä ruuvimensselillä ympäröivää saumauslaastia murentaen, kunnes laatta irtoaa.
    • kopolaatta on korkeintaan kehältä kiinni muurauslaastissa, varotaan ympäröivien toimivien laattojen vasarointia
    • etenkin mikäli tausta (esim. kuitulevy) joustaa, koputellaan varovaisesti.
    • nitkutellaan laattaa, kunnes se lähtee irti.
    • kaksois-kaksipuoliteippiankkuroinnilla pyritään tiiviiseen kiinnitykseen laatan pintaan, jolloin pienetkin koputukset esimerkiksi em. lankunpätkän päähän välittyvät laatan läpi muurauslaasti-kopo-rajapintaan pehmentäen sitä.
  6. puhdistetaan laatankohta mm. imurilla ja sitten kiinnitetään uusi laatta paikoilleen mielellään keraamisella (kapillaariselka) kiinnitysmassalla, jolloin sen saa painettua oikeaan korkoon ja pinnansuuntaisesti (valaistuksen heijastuminen oikein lasitetun kaakelilaatan pinnasta).
    • kiinnitysmassa voi olla esimerkiksi sävyttämätöntä (valkoista) saumauslaastia. Laastisauman kuivettua värisävy tähän uuteen laastisaumaan voidaan maalata itse sävytetyllä akryylimaaliseoksella. Oikean sävyn hienosävyttämiseksi kannattaa esimerkiksi pinnoittaa saumauslaastilla rimanpätkä, johon voi kätevästi tehdä koesävytyksiä.


Pakko-mikroilmanvaihtopönttö osana mikroilmanvaihtojärjestelmää

WC-pönttö, jossa on uksi huuhteluvoimakkuus sekä yläkansi, on uimuri-huuhtelukoneistoon integroitu täyttöveden ylivuotoputki, joka on yleensä pyöreä. Samassa yhteydessä on huuhtelumekanismin ripustimet (irrotetaan väkiaikaisesti).

Tämän ylivuotoputken yläpään ollessa merkittävästi ylempänä kuin huuhteluveden pinnantaso, voidaan ylivuotoputken yläpäätä lyhentää ja asentaa ketkaistun osan tilalle muoviputken mutkapala tai T-haara (esimerkiksi sähköputkea).

Mutkan ulkokurvinpuoleiseen pintaan tehdään aukko huuhteluveden ylivuodolle sekä huuhtelukoneiston ripustukselle. Kun tämä mutkapala on paikoillaan, saadaan merkittyä aukotuksen läpäisykohta huuhteluvesisäiliön takapuoliseen yläreunaan. aukotus voidaan myös tehdä pöntönkanteen loveamalla. Tällainen (paksuhko) imuputki voidaan viedä seinänmyötäisesti sisäkaton läpi ilmanvaihdon imukanavan sivukyljestä sisään, tällöin tärkeää tiivistää huolellisesti höyrysulun läpäisykohta (esimerkiksi höyrynsulkuteipillä, johon leikattu putkelle ahdistussovitteinen pyöreä aukko, teipin ja putken välisen sauman sinetöiminen esimerkiksi pikaliimalla tai pelkällä höyrynsulkuteippinauhalla).

Pönttö on lasitettua savea, jolloin se halkeaa helposti ja läpimenoreikä täytyy porata varovasti (esimerkiksi vesihionta-timanttikruunukärjellä).
Mikäli käytetään erillistä ilmapumppua, imuputkeksi riittää ohuempi silikoniputki, jonka imupää pujotetaan huuhteluvesisäiliön ylivuotoputken sisälle. Mikroilmanvaihdon imuaukon huuhteluvesisäiliön sisällä sijoittaminen ylivuotoaukkoon saa aikaan, etteivät pöntön epäpuhtaudet sen jälkeen (tummat likanokareet huuhteluvesisäiliön sisäpinnoilla) enää kulkeudu huuhteluvesisäiliön puolelle. Eivätkä pierunhajut rassaa istunnon aikana eikä WC-käynnin jälkeenkään.

Mikäli pöntön huuhteluvesisäiliö on umpimallia, mikroilmanvaihdon imupää voidaan asentaa esimerkiksi poraamalla ahdistussovitteinen aukko säiliön alapuoliseen huuhteluvesikanavaan. Tällöin läpimenoon on syytä käyttää elastista putkea, kuten paksu silikoniputki tai jäykkäseinämäinen puutarhaletku. Läpimenon kyljet sekä sovitesauma voidaan sinetöidä vaikkapa lakalla tai pikaliimalla. Pikaliiman vulkanisoituminen esimerkiksi muovin tai silikonin kanssa varmistaa vesitiiveyden. Imupäätä ei tarvitse viedä läpimenokohtaa pitemmälle huuhtelukanavaan, sillä imun muodostama pallomaisesti laajeneva alipainekupla aiheuttaa joka tapauksessa vuotoilman virtausta umpisäiliöstä päin, estäen huuhteluveden likaantumisen varsin hyvin. Huuhtelun toimivuuteen tällainen putki vaikuttaa häviävän vähän, sillä korkeuserosta johtuen ylipaineista huuhteluvettä työntyy putkeen vain muutama senttilitra, ja putken ollessa paksu sekä ylöspäin kääntyvä, vesipilari valuu takaisin pönttöön nopeasti.

Mikroilmanvaihto soveltuu jälkiasennuksena niin kaksisuuntaisen ilmanvaihtojärjestelmän kuin poistoilmanvaihtojärjestelmän kuin painovoimaisen ilmanvaihdon kuin välituntituuletettaviin huonetiloihin. Olemassaolevaan ilmanvaihtoputkistoon integroiden taikka omana erillisenä järjestelmänään. mikroilmanvaihtoputket (esimerkiksi sähköputkea tai 32mm hulevesiviemäriputkea) kannattaa vetää välikatolle joko pinta-asennuksena tai sitten väliseinien sisäkautta: tällöin valmistetaan L-muotoinen palanen, jonka taivutuksen jälkeinen vaakapätkä katkotaan sopivan tyngäksi. Lisäksi välikaton ollessa matala, tarvitaan jatkospaloja, jotka pujottaisen yhteydessä liitetään yhteen esimerkiksi pikaliimavahvistein, jottei putki putoaisi kesken kaiken väliseinävillojen väliin. Esimerkiksi sisäkatto on paneloitu yhtenäisenä ennen väliseinien paikoittamista, voidaan välikatolta päin porattavan mikroilmanvaihtoputken läpimenon väliseinän sisälle kohdistaa poraamalla pitkähköllä ja ohuehkolla poranterällä taikka päästään karheenetulla metallipuikolla kohdistusreikä pystysuoraan ylöspäin huoneenpuolelta sisäkattoa (porauskohtaan painellaan teippi tiiviisti kiinni, jotta kyseisen pikkureiän täyttö ja pintaliipaus mattoveitsellä kävisi kätevästi ja lopputulos jäisi siistiksi). Tämä puikko esimerkiksi jätetään hollille reikäänsä, hyödyntäen sitä sen läpimenoreiän kohdistamisessa välikatolla. Muistetaan tiivistää se kuten muutenkn höyrysulun läpäisyt. Poranreikä sisäkatossa voidaan täyttää vaikkapa liimakäsitellyin tulitikuin, jotka liiman kovetuttua leikataan mattoveitsellä tasaiseksi sekä sitten värjätään esimerkiksi vesivärillä, akryylimaalilla tai kynsilakalla. Lopuksi teipinpala irti. Mikroilmanvaihtoputkisto kannattaa vetää eristeen sisässä, jottei sitä tarvitsisi erikseen eristesukittaa. Koska siinä virtaa jatkuvasti lämmintä poistoilmaa, se ei ole erityisen herkkä jäätymään, kunhan ulkopinta ei ole täysin eristämätön.

Putkiliitospalat kannattaa lopuksi sinetöidä (vesitiiviiksi kondenssiveden varalta sekä spekulatiivisen saippuavesihuuhtelupesun hamassa tulevaisuudessa mahdollistamiseksi, esimerkiksi butyylillä saumapinnat sipaisten ja/tai pikaliimalla sinetöiden). Putkiston toteuttaminen ultraedullisella vesiputken suojaputkella (kurkkuputki) ei välttämättä olisi järkevää, sillä eittämättä joku ratsukauppias voi jossain vaiheessa tuotteen lähtökohtaisesti ikuista elinkaarta tulla päivittelemään, että kurkkuputki kerää vaarallisesti epäpuhtauksia itseensä ja sitäpaitsi rotat ovat jo ehkä syöneet sen monista kohdista puhki. Toinen huomioitava seikka on, että putkea ei kannata puhdistaa millään erinomaisen tehokkaasti putkiston pinnan desinfioivalla kuparirassilla tai mitä hellävaraisimnalla ihmesienellä mikrohiplaten, sillä molemmissa tapauksissa se naarmuuntuu, jolloin putkiston sisäpinnat alkavat pinttyä ja sen lisäksi mm. putkiston virtausvastus lisääntyy. Jos haluaa otta takakenoa postilaatikoilla, putkien sisäpinnat voi ennen asennusta käsitellä auton nanopinnoiteaineella esihuuhdellen ja sitten haalealla vedellä loppuhuuhdellen.

Loppujen lopuksi samanpaksuisin sähköputkin ja jakotukilla toteutettu mikroilmanvaihtojärjestelmä on periaatteessa isommasta virtausvastuksesta huolimatta erittäin energiatehokas ja tarvikekustannuksiltaan ei niin kallis ettäkö kannattaisi alkaa suunnittelemaan paksumpien kokoojaputkistojen ja läpimenoporanteräarsenaalein aseistetuin ninja-asennusmiehin toteutettavia systeemejä, vaan kyseessä on energatehokkuudeltaan samalla tasolla kuin markkinoiden edistynein LTO-varustettu IV-järjestelmä oleva systeemi.


Pakko-jääkaappisyyläri

Valitaan pakasterasioita taikka teepannu, jotka prässätään esimerkiksi tömpällä tai vasaralla täyteen lunta ja suljetaan kansi. Sijoitetaan jääkaapin ylähyllylle sulamaan, samalla kompensoiden jääkaapin kylmäkoneen käyntiä, ja tämä vesi on oletusarvoisesti käyttövedeksi siveltuvaa, periaatteessa keittiövedeksikin, jopa juomavedeksi.


Pakko-ruokienjako

'Parasta ennen' tarkoittaa periaatteessa, että toimittaja (kylmäketjusta huolehtiva) takaa tuotteen laadun, 'viimeinen käyttöpäivä' tarkoittaa, että valmistaja takaa. Pakastaminen "nollaa" nämä aikaikkunat, ja tästä syystä tuote olisi laitettava pakkaseen näihin määräaikoihin mennessä, ja samasta syystä sitä ei saisi sulattaa ja sen jälkeen enää pakastaa uudelleen.

Näin ollen merkityn päivämäärän ylittäneistä pakastetuista ruuista on yksinkertaisesti pääteltävissä pakastamisen ajankohta, koska on oletettavissa, että pakastaja on säilyttänyt kylmäketjun katkeamattomana, ellei toisin merkitty (pakasteen kylkeen). Eli edelleen, tällöin on niin, että pakaste on järkevintä kypsentää viipymättä sulattamisen jälkeen. Muilta osin pakkopakasteita käsitellään kuin mitä tahansa muutakin pakastetta. Suomen varmuusvarastoinnista löytynee edelleen esimerkiksi sankarihautausmailla lepäävien nuoruusvuosinaan kaatamien hirvien palapaistilihaa pakasteena, tällöin pakastuslämpötilat ovat todennäköisesti pidetty kotipakastimien -18:aa kylmempinä. Ruokateollisuuden tuotteiden kryogeeninen pakastaminen (≤ -70oC yleisemminkin alkaa olla järkevä vaihtoehto, sillä kryogeeniset pakastuslaitteistot voivat olla perinteisiä teollisuuspakastimia (≥ -50oC pienikokoisempia ja edullisempia, ja elintarvikkeiden nopeammassa pakastamisessa vältytään pakastettavan elintarvikkeen laatua kehnontavasta veden diffusoitumiselta isoiksi kiteiksi elintarvikkeen sisällä. Samasta syystä kotipakastamisessakin kannattaa pakastamisnopeus pyrkiä maksimoimaan (mistä asiasta alla enempi). Marttatietoutta pakastamisesta.


Pakkopakastus

Esimerkiksi juuri palapaistilihoja on mahdollista pakastaa pikapikaa upottamalla ne sillänsä astiaan arkkupakastimessa, jossa on kylläistä (vesi ja vaikkapa meri-)suolaliuosta, johon on vielä lorautettu esimerkiksi koskenkorvaa tai konjakkia, sen varmistamiseksi, että liemi pysyy ainakin pääosin sulana. Periaatteessa jos haluaisi erityisen nopeasti pakastaa elintarvikkeita, niin arkkupakastimen sisällä ensiksi jäädyttää kylmälaukussa erillään huolakiteet/-pulverimaiseksi jauhetun suolan, spriin/kossun/konjakin sekä lunta/murskattua jäätä. Sitten juuri ennen pakkopakastamistoimenpidettä, eli upottamista, sekoittaa nämä aineet kylmälaukkuun sijoitetussa astiassa tai minigrip-pussissa keskenään, jolloin pikapakastamisliemen lämpötila putoaa entisestään, kukaties jopa -40:een. Punainen liha loppujen lopuksi sistältää aika paljon verta vielä (lihaskudoksen hiusverisuonistossa), jota voi esimerkiksi vihanneslingolla koittaa poistaa ennen pakastamista (leivontavaa'an avulla asettelee keskeisesti linkoon). Tuore punainen liha, josta tämä veri on lingottu pois, ei itse asiassa ole enää punaista, vaan ruskehtavaa: tällaisen lihan, jossa hiusverisuonet ovat tyhjät verestä, säilömismenetelmissä saattaisi olla muunkinlaista kehittämispotentiaalia kuin tuo pakkopakastaminen. Esimerkiksi soijakastikkeen imeyttäminen lihan sisään tai alipainekuivaaminen. Ks. Myös kohta Kylmälaitteet.


Pakko-pyykkikirnu

Mikäli pyykkejä täytyy pitkäaikaisemmin pestä käsin, kannattaa tietysti systematisoida toimintaa, eli rakentaa esimerkiksi seuraavanlainen manuaalitoiminen pyykkikone.

  • Hankitaan korkealaitainen muoviämpäri tai saavi, jonka kyljet eristetään esimerkiksi telttapatjalla (umpisolumuovi).
  • leikataan samasta telttapatjasta vesiastian pohjalle (sisäpuolelle) asettuva pala, johon leikellään esimerkiksi pyöreitä reikiä tai sitten saksitaan siitä vaikkapa koristelumihiutaleen muotoinen palanen.
  • valitaan jokin peltinen kattilankansi, joka mahtuu hyvin kyseiseen vesiastiaan ja jonka kahva on ruuvikiinnityksellä kiinni kannessa, irrotetaan kahva ja asennetaan (prikoin ja lukkomutterein) ohut jenkarauta (kierretanko) sen tilalle (pitkä karva kahvan vastaiselle koveralle puolelle).
  • ämpärinkannen keskikohdan alue vahvistetaan esimerkiksi vanerilevyllä tai lankunpalalla ja siihen porataan tämän varren läpimenoreikä. Tämä toisaalta tukee kierretangon pystysuuntaisuutta, toisaalta toimii kannen lisäpainona.

Pyykkikirnu toimii siten, että pohjalle tämä telttapatjan palanen, väliin pyykit, kuuma pyykkivesi ämpäriin (ei tarvitse "piripintaan" täyttää ja kirnuamiskansi paikoilleen. Pyykit kohoavat solumuovin vaikutuksesta rauhallisesti ylöspäin, jolloin pyykkääjän ei peruaatteessa tarvitse kuin painella pyykkejä rauhalliseen tahtiin alaspäin. Likavesi tyhjennetään toisaalta lorottamalla kannen välistä, toisaalta painamalla kupera kirnukansi alas, jolloin se täyttyy likavedellä, joka voidaan nostaa ja kaataa pois. Etenkin loppuhuuhtelukertojen vedet kannattaa poistaa mahdollisimman hyvin. Etikka huuhteluvetenä desinfioi sekä ehkäisee mahdollisia homeita pyykistä. "Linkoaminen" onnistuu pyörittämällä ämpäriä käsivoimin ilmassa (tilavassa huoneessa isolla ympyräkehällä), sitten raottamalla pyykkejä niin, että pohjan solumuovilevy näkyy, ja sitten lorottamalla linkousvedet tämän raon kautta solumuovilevyn lomasta pois. Teoriassa turbolinkous saattaisi onnistua jakamalla lingottava pyykki kahteen pyykkikirnuun, sitten pujottamalla pyykkikirnujen kahvat molempiin päihin lautaa porattuihin reikiin. Laudan keskelle on kiristetty konekierreruuvi lukkomutterein sekä levein prikoin, johon mutterien ja prikkojen väliin on laitettu vaseliiniliukastetta. Kiinnitetään laudan alapuoliseen ruuvitappiin akkuporakone, nostetaan kokonaisuus pään yläpuolelle ja vakain käsin, joissa suojakintaat, aletaan hitaasti kiihdyttää systeemiä. Kun pora pysäytetään, linkous jatkuu hidastuen (vaseliinisaumojen ansiosta), mikäli jomman kumman ämpärin ripustukset irtoavat, turbolinkouslaite sinkoaa käsistä vastakkaiseen suuntaan. Murtumien ja revähdysten estämiseksi täytyy porasta pitää vakaasti kiinni ja mikäli ripustus irtoaa, päästää se siihen suuntaan, mihin se on lähdössä, ellei poraa jaksa vakauttaa käsissä, vaan puristusote lipeää. Rento ote aiheuttaa, että sitä enemmän irtoamishetkessä pora räpsäyttää kättä ja toisaalta kyseinen ballistinen voima kohdistuu niveliin eikä vaimene lihaksin. Sama ilmiö kuin mitä hyvänsä raskasta ja suurinopeuksista käsikäyttöistä työkonetta käyttäessä sekä raskaita kuormia käsitellessä.

Pakko-pyykkäys

Pyykinpesukoneen energiantarpeesta valtaosa kuluu pesuveden lämmittämiseen. Se varsin vähäinen osuus, kenties alle kymmenen prosenttia, pesurummun pyörittämiseen ja pesuohjelman hallintaan ym. tarvitusta sähköstä kaiken lisäksi siirtyy huoneilmaan lämpönä, ei karkaa harakoille. Pakko-pyykkäyksessä aluksi täytetään pyykki- ja huuhteluainesäiliöt, sitten ohijuoksutetaan pesukoneen viereisen/läheisen vesipiste kuumaksi, sitten pideesuihkun tai suihkun käsikapulalla huuhtaistaan ensimmäisen pesuvaiheen pyykkiaineet säiliöstään pyykkikoneeseen, irrotetaan ko. vesipisteen käsikapula ja koukataan letkun avonainen pää auki olevan pyykki- ja huuhteluainesäiliön alapuolelta pesukoneen pesuveden huuhtoutumissuppilon kohdalle "ripustuksiin" ja jätetään pesurumpu esitäyttymään kuumalla (550C vedellä. Valitaan matalalämpöinen, esim 300C pesuohjelma, jolloin koneen vastukset eivät juurikaan lämmitä pesuvettä, ja sähkö säästyy. Jos pesuohjelma suorittaa tyhjennyksen sekä ehkä esilinkoamisen pesuohjelman aluksi, tällöin voidaan tehdä esimerkiksi niin, että pyykkikoneen vesihana käännetään lähes kiinni-asentoon, mutta kuitenkin hiukan raolleen auki, ja kun veden syöttäminen (ja esilämmittäminen) alkaa, lasketaankin tuon minimaalisen kylmän veden virtaaman rinnalla pesuainesäiliön alapuolelta kuumaa hanavettä koneeseen. Kone siis tällöin pyykkää 30 asteen pesuohjelmaa, pesuveden ollessa oikeasti kuitenkin noin 50-asteista.

Jos tarvitsee pestä esipesulla, niin tällöin jos pyykkikoneen vesihanan jättää raolleen ja on kärppänä, saattaa pystyä laskea kuumat vedet rumpuun myös pääpesun vedentäyttövaiheen aikana.

Pakkopisuaarit ja pakkojunanvessat

Mikäli pakkomielteen omaisesti joudutaan säästämään vettä harventamalla pönttöjen huuhteluvälejä (tai jäätymisen ehkäisemiseksi sulkemalka pöntön täyttöveden venttiili ja tyhjentämällä huuhteluvesisäiliö tai lisäämällä siihen pakkasnestettä tai bioetanolia), niin voidaan, mikäli asunnossa useampi WC-pönttö taikka kerrostalon kellarissa yhteiskäyttöön tarkoitettu WC, niin varataan alimmalla korkeusasemalla (korkein vesijohtoverkon paine) oleva WC-pönttö isolle hädälle ja muut pelkästään pisuaarikäyttöön.

  • Pisuaaripönttöjen kansien (jotka aluksi irrotetaan ja puhdistetaan ja) istuinrenkaat kiinnitetään esimerkiksi teipillä ilmatiiviisti toisiinsa, lisäksi ellei teippikalvo samalla ilmatiivistä pöntönrenkaan ja pöntön pielten rajapintaa, niin M3-tiivistenauhataan se ilmatiiviiksi.
    • Tämän ilmatiivistyksen eräänä tarkoituksena on käryämisen lisäksi estää pöntöstä nousevan kostean ilman kondensoituminen WC-altaan ulkopuolelle, eli WC:n lattialle ja lasipintoihin.
    • pideekäyttöön tarkoitettujen pönttöjen täyttöveden venttiilit suljetaan ja huuhteluvesisäiliöt tyhjennetään. Sifoniveteen lisätään esimerkiksi ruokaöljyä (johon on sekoitettu vaikkapa deodoranttia tai hajuvettä). Estämään em. Käryäminen.
  • Isolle hädälle varatun WC:n pideesuihkun kierrehelan ympäri teipataan esimerkiksi leveää haavateippiä, jotta pideesuihkupää mahdollisine paineenalennuskappaleineen olisi helpompi irrottaa istunnon jälkeen käsienpesun yhteydessä. Huolehditaan, että helatiuvisterengas on letkuun integroitua mallia tai joka tapauksessa ettei se ole irrallaan, vaan pysyy tiukasti helassa (voidaan korvata esimerkiksi aavistuksen ylisuurelka pyöreällä yleistiivisterenkaalla).
    • "isot hädät" huuhdellaan irrottamalla pideepää, sitten WC-altaan etureunan tasalta suihkutetaan (puolilämpimällä vedellä - suurin virtaama KV ja LV-putkista - sisäkyljensuuntaiseksi kääntyvää suihkuvirtaa edestä kohti sifonia suihkun suuntaa kääntäen. Jöödit pilkkoutuvat yhtenäisemmäksi massaksi ja huuhtoutuvat eteenpäin.
    • Pideeletkun suihkuteho periaatteessa saattaa puhaltaa koko sifonivesilukon tyhjäksi niin, että viemäriputkiston ilmat alkavat tupruta siitä ulos, ja tämän takua muistetaan lopuksi täyttää sifoni seuraavaa käyttökertaa varten valmiiksi. Mahdollisesti loraus jäähdytysnestettä lisäten.
    • pöntönkansi sekä pöntönrengas tiivistetään ilmatiiviiksi puolestaan umpisolumuovinauhalla eli käytännössä kahdella telttapatjasta pöntönrenkaan muotoon leikatulla rengaskehällä, jotka teipataan kaksipuolisella teipillä molempien luukkujen alapintoihin. Tällöin ne toimivat samalla ulkohuusinkannen kaltaisina lämpöeristeinä.
    • periaatteessa ei ole välttämätöntä joka istunnon jälkeen huuhdella pönttöä, mutta käytännössä kannattaa ainakin tahrat huuhtaista lämpimällä pideevedellä tai letkusuihkulla posliinikyljistä sifoniveteen, etteivät ne kuiva siihen ja sotke pönttöä.
      • WC-harjaa ei tarvita pöntön putsailemiseen lainkaan, vaan puhdistamiseen käytetään pelkästään lämmintä pideevettä ja vahdollisesti parin minuutin liotusvälejä huihkupesukertojen välillä.
      • koska tavara hajoaa suhteellisen homogeeniseksi massaksi ja se ei kuiva putkiin (koska viemäröintiverkoston kaikkien vesipisteiden vesilukot ovat normaalitilassa, jolloin viemäriputkiston sisäinen RH=100%), niin loppujen lopuksi isojen hätien huuhtelut tarvitsevat varsin vähäisen määrän huuhteluvettä, eikä kunnallinen viemäriverkosto siltikään tukkeudu.
        • ellei vesijohtoverkon paine (tarkemmin ottaen ballistisen vesisuihkuvirran nopeus) kuitenkaan riitä huuhtomaan sifonia (esimerkiksi syystä ettei hanan painetoiminen pideeventtiili salli tarpeeksi korkeaa vedenpainetta), niin kyllin pitkän tai jatketun suihkuletkun päähän liitetty puutarhakastelupistoolisuutin voi ratkaista tämän ongelman. **** Syy alhaisempaan bidee-syöttöpaineeseen saattaa myös olla vesihanakahvan kuuman veden sekä vapaan virtaaman rajoitin (vapautinnappi).
      • voi olla, että kunnallisen viemäriverkoston välipumppausasemat tarvitsevat sähköä, eivätkä putket näin ollen vedä pitkäaikaisten sähkökatkojen aikana. Sitä suuremmalla syyllä tässä kuvattua järjestelyä onkin syytä toteuttaa. Mikäli kunnalliset fasiliteetit eivät ole totaalisen pillan päreiksi paukutellut tai ydinlaskeuma sotkenut kaikki paikat, niin ensi tilassa viemäriverkoston kutakin välipumppua pyöritetään generaattorein vähintään muutaman tunnin välein.
        • kun esimerkiksi jossain keskuskaupungissa on 100-200 tällaista välipumppaamoa, ja niiden pumput on mitoitettu tietylle maksimivirtaamalle, niin kun viemäriveden virtaamat ovat pienentyneitä, pumppaamoja riittää pyörittää tavallista harvemmin, esimerkiksi 30% käyttöasteella tavanomaiseen nähden. Mikäli teknisesti ottaen mahdollista, olemassaolevaa kiinteää pumppulaitteistoa on syytä hyödyntää (ulkoisin viemärintyhjennysvaunuin asemalta toselle sahaamisen sijaan). Pumppu toimii kolmivaihevirralla, jolloin tarvitaan joko autolla, peltoautolla tai jopa mopoautolla siirreltävä kolmivaihevirtageneraattori (virransyöttö liitetään pumppuaseman pihan voimavirtapistokkeeseen) tai sitten kolmivaihevirtainvertteri.
          • Eräissä suomalaisissa maalaiskylissä tällaisella (välikytkimellä varustetun voimavirtajohdon kautta voimavirtapistokkeeseen kytketyn) kolmivaihevirta-varavoimageneraattorin avulla on onnistuneesti ylläpidetty sähkönsyöttöä menneinä useiden viikkojen pituisilla (talvimyrskyjen aiheuttamina) sähkökatkoksina. Eli siis kyse on ollut kätevästä poikkeusjärjestelystä vakavassa poikkeustilanteessa.
          • invertteriratkaisussa puolestaan voidaan esimerkiksi käyttää hyvin pienitehoista kolmivaihegeneraattoria, joita kaikkia kolmea vaihetta tuetaan erillisin grid-tie-inverterein.
          • jos taas kyseessä on simppeli 230 VAC -valovirralla pyörivä jätevedenpumppaamo, pumpun tarvitseman virran syöttö onnistuu nykypäivänä jo varsin huokealla 10 kW (peak-power) tehoisella modified-sine-wave invertterillä (tarkoitettu käytettäväksi mm. sähköttömillä työmailla), joka rinnankytketään polttomoottoriauton akkuun. Auton kierrokset lukitaan optimitasolle (1500-2500 RPM) esimerkiksi kaasutallan ja taustalaudan välisellä lankahakasella. Useamman kilowatin tehoiset moottorit toimivat modifioidulla siniaallolla päällisin puolin normaaliin tapaan, mutta teoriassa lämpenevät aavistuksen enemmän kuin puhtaalla sinillä, mutta varsinkaan talvisaikaan pumppaamon moottorin oma ilmajäähdytys riittää aivan hyvin. Auton akku riittää pyörittämään useamman kilowatin koneita aikansa, kunnes invertteri sammuttaa itsensä akun antojännitteen alentuessa alarajalle. AGM-akku tietysti on kelvollisempi akkutyyppi tällaista virranottoa ajatellen, mutta tavanomaisempikin akku pärjää hyvin (syvätyhjentymättä). Jos kytketään useita akkuja rinnan samalle laturille, tarvitaan lisä-jännitteenmuuntimen tai manuaalisen latauskytkimen kaltainen järjestely, jotta auton laturia ei ylikuormitettaisi, mm. kun autolla siirrytään pumppuasemalta toiselle, jolloin akut samalla latautuvat täydemmiksi. Mikäli pelkillä autonakuilla ei saada rytmitetyksi pumppaamisia ja asemien välisiä siirtymiä sujuvaksi, voidaan esimerkiksi antaa erillisestä 12 VDC genusta taikka toisesta autosta apuvirtaa. Mikäli mahdollista, kannattaa invertterin syöttöjohdot krokotiilipihtien sijaan (molemmat navat) liittää ruuviliitos-kaapelikengin auton omien liittimien juureen ja suht lyhyin kaapelein. Pumppaamojen ylläpitämiseeksi voidaan esimerkiksi nimetä muutama lähistöllä asuva joutilas taikka sitten jättää vastuutehtävät joidenkin kyläyhdistysten tai asunto-osakeyhtiöiden järjesteltäväksi.

Pakko-kuivakäymälä à la Alvar Aalto

Jos edellä mainitut taloyhtiöt tai kyläyhdistykset ovat niin riidoissa, ettei hommasta tule mitään, kerätään esimerkiksi jätesäkillinen kuivia syyslehtiä. Sitten viedään alvar-aalto -jakkara vessan lattialle ylösalaisin, sijoitetaan mahdollisimman lähelle jakaran jalkojen korkeutta oleva muoviämpäri sen sisään ja irrotetaan WC-pöntön kansi, asetellaan se jakkaran jalkojen päälle. Jos pöntönkansi liikkuu sivusuunnassa, laitetaan jakkaran jalkojen päihin liukumattomat silikonitassut.

Hajuhaittojen ehkäisemiseksi (huom sähkökatko, ilmanvaihto seis) voidaan esimerkiksi kaataa hieman ruokaöljyä pohjalle, jolloin ainakin ureat lakkaavat käryämästä. Ämpäri voidaan korottaa istuinrenkaan alapinnan kirkeudelle asettelemalla jakkaran alapinnan ja ämpärin pohjan väliin korotuskirjoja tai muita tukevia levyjä. Huomioitava, ettei pakko-kuivakäymälän käyttäjän paino kuitenkaan siirtyisi Aalto-jakkaran jaloilta ämpärin reunojen varaan, joten täydellisen tiuveyden saavuttamiseksi kannattaisi istuinrenkaan alapintaan etsiä jokin leveähkö elastinen tiiviste, esimerkiksi kaksi vierekkäistä M3-kiinnitteistä O-rengastiivistettä.

Käytetään kuin ulkohuussia. Porataan muutama reikä ämpärinkanteen, joka ämpärisatsin täyttyessä laitetaan teipillä varmistaen paikoilleen, viedään ulos, käännetään poikittain, hieman alakenoon, jolloin nesteet valuvat astiasta ojaan ja tarvikkeet kuivavat ämpärin sisällä kevääseen mennessä. Voidaan myös valuttaa nesteet pönttöön Aalto-jakkaran sekä mahdollisesti muutaman koroke-kirjan avulla.


Pakko-mökkikuivakäymälä

Mökkiolosuhteissa pyritään siihen suuntaan, että nestejae kerätään talteen. Todennäköisesti mikäli huusin jätelaariin lisättäisiin myöskin muut biojätteet, kuten maitotuotteita, kompostoituminen vauhdittuisi entisestään. Jäteastiana voi toimia laudoista koottu puulaatikko ja karikkeena kuivat syyslehdet. Mökkiolosuhteissa erityispiirteenä on, että huusi on jouten talven yli, jolloin keväällä huusijätteet ovat siirrettävissä valmiina kuivahkona, kevyenä multana pois, mikä viittaa joka tapauksessa nopeaan maatumisprosessiin.


  1. Tässä nimenomaisessa ratkaisussa tehdään huusinreiän alapuolelle koukkuripustuskiinnitteinen puukehikko (esim. kulmaraudoilla koottu), jonka keskelle asennetaan rakennusmuovin palanen nyytiksi, jättäen nyytin ripustus roikkumaan sen verran ilmaan, että alapuolelle mahtuu esimerkiksi limsapullo, kattila tai kanisteri ellei jopa kottikärry.
  2. ripotellaan nyytin pohjalle esimerkiksi kourallinen soraa, tai lasillinen vettä, jotta pystytään paikantamaan nyytin alakuolokohta. Tämä kohta vahvistetaan ulkoapäin teipillä, kuten höyrynsulkuteipillä tai ilmastointiteipillä.
  3. pistetään esimerkiksi kalanperkausveitsellä ristikkäin läpimenoaukko tähän alakuolokohtaan, johon pujotetaan köydenpätkä, jonka yläpäässä on jalussolmu ja pujotetaan köyden alapää nesteenkeräyssäiliöön.
  4. mikäli haluaa hienovirittää, voi köydenreiän peittää mikrokuiturätin palasella, mutta todennäköisesti sanomalehtisilppu tai kuivike itsessään ajaa saman asian.
    • kuivakäymälän kuivajae tyhjennetään ajamalla nyytin alapuolelle esimerkiksi maitokärry ja sitten vapauttamalla puukehikon ripustukset. Kehikkoa kierretään vaakasuunnassa 180o, jolloin nyytti menee suppuun matkan ajaksi. Puukehikko voidaan myös suunnitella paarikahvalliseksi, jolloin se voidaan kahdestaan kätevästi tyhjentää. Yhtälailla puukehikko voi olla siirtolavan irtolaidat, mikäli se sopii koon puolesta, jolloin taittamalla laidat nippuun, kaksi henkilöä pystyy kohottamaan nyytin olkapäille.
  5. kuivakäymälän huusinreiän alapuolinen osio on periaatteessa ilmatiivis,mjolloin huusin katolle viedyn jäteilmaputken myötä tapahtuu, että korvausilman virratessa huusinaukosta alaspäin, huusista tulee täysin hajuton, jopa kärpäsvapaa.


Pakkovesitornitus

Jos esimerkiksi omakotitalokiinteistön kattojen yhteispinta-ala on 200 m2 ja ripsauttaa 5 mm vettä, se tarkoittaa kuution vesimäärän valumista ränneistä maahan. Etenkin mikäli pihapiiri on viljelykäytössä, kannattaa sadevesiä säilyttää kasteluvesivarana.

Jos oletetaan edellä mainitussa parinsadan neliön sadevesialan esimerkkitapauksessa olevan kyse kahdesta rakennuksesta, niin suomalaisessa arkkitehtuurissa voisi olla kyse 8m x 12m mittasuhteista. Sadevettä ei ole mitään järkeä valuttaa räystäskourua alemmalle tasolle (syöttöpaineen säilyminen mahdollisimman korkeana, mutta se kannattaa esisuodattaa ennen varastointia vesisäiliöön. Toisin sanoen vesisäiliön on syytä olla horisontaalinen, eli se kannattaa ketjuripustaa räystään ja seinän tyveen/"kainaloon". Tällöin myöskin ylivuoto-ominaisuudet järjestyvät halposti. Eo. esimerkkitapauksessa räystään tyveä olisi noin 4 x 12m eli yhteensä 50 m.

Jos pyritään 1 m3 kapasiteettiin ja sylinterimuotoiseiin tankkeihin, tankin sisähalkaisijan olisi oltava vähintään...

1m3 = 50m * π * r2
r2 = 1 / 50 / π = 0,00637
r = 0,08 m
dsisä = 160 mm.

Putkeksi soveltuu esimerkiksi tavallinen kaikille vuodenajoille soveltuva pehmeämmistä muoveista valmistettu kaksivaippainen vesirumpuputki. Putki ripustetaan korkeudelle, jonka yläreunan aukotukseen voidaan kätevästi liittää syöksytorven räystäänalainen alaviistosuuntainen osuus urossovitteineen, jättäen pysty-syöksytorvi paikoilleen ylivuotoveden valumisputkeksi (mahdollisesti kannattaa laittaa esimerkiksi halkaistu T-haaraputki kokoamaan kaiken ylivuotoveden syöksytorveen). Toisin sanoen räystään ja rumpuputken välistä syöksytorven osuutta kohotetaan enemmän vaakasuuntaiseksi.

Vesirumpuputken kaato päätyjen räystäistä poispäin ("lehmänselälle") eli keskelle alapintaan tulee vesikaapelin liitoskohta, jonka alapäähän hanaventtiili esimerkiksi puutarhaletkun pikaliittimin. Rumpuputken päät tulpattu vesitiiviisti.

Esisuodatussysteemi voi olla esimerkiksi räystäskourun pohjan muotoon sovitettu halkaistu putkenpätkä, jonka jänneväliä peittämään on pujotettu Kirurginmaski (polyeteeniä, ei mätänevä), joka asetetaan syöksytorviaukon päälle niin, että kirurginmaski asettuu kourun aukotusta vasten. Tai aukotuksen kohtaan voidaan esimerkiksi tunkea kartiomainen kesto-kahvinsuodatinpussi, jossa esimerkiksi pikkukiviä taikka paksu teräspultti painona. Voi olla myös pelkkä harvahko metalliverkko aukon kohdakka, jonka päällä kirurginmaski ja/tai ohuehko hiekoitussorakerros.

Pakkovessapaperointi

Seuraava tekniikka koskee erikoistilannetta, ettei mm. metsäteollisuden käyttämien energiamuotojen saatavuusongelmista tai epäsäännöllisyydestä johtuen vessapaperia pystytä valmistamaan tarpeeksi.

  • Periaatteessa pakaran vetäminen sivuun toisella kädellä ja lämpimällä pideesuihkuvedellä pesu huuhtelee paikat puhtaiksi, sillä ulosteen ainekomponentit pehmenevät ruumiinlämmössä.
  • Esimerkiksi hoitoalalla jos on käynyt köplösti ja kakkaa mahdollisesti ehtinyt kuivua ihoa tai karvoitusta vasten, voi pitää parin minuutin likoamistauon ennen uusintahuuhtelua.
  • tällä tekniikalla periaatteessa takapuoli tulee täysin puhtaaksi, eikä kuivaaminen ole välttämätöntä.
  • jos kuitenkin mukavuussyistä haluaa aina kuivata paikat pideepesun jälkeen, sitä varten voidaan rakennusliikkeestä hankkia isohkoja mikrokuituliinoja, joista leikellään esimerkiksi 8 pienempää tilkkua. Mikrokuituliinakangas ei purkaudu vaikkei leikesaumoja saumaisi mitenkään.
    • käytetyt mikrokuituliinatilkut kerätään esimerkiksi pahviseen viinikarahviin kuivamaan, jotka pestään likaisten aluskalsareiden kanssa, eli periaatteessa tavallisen pyykin kanssa.
    • Nämä käytetyt tilkut eivät ole esimerkiksi likaisiin aluskalsareihin nähden erityisen likaisia, vaikka periaatteessa tietysti likaisia ovatkin, eikä niitä siis tarvitse esimerkiksi keittää, saunottaa tai pestä yhdeksässäkympissä.
  • vaihtoehtoisesti voidaan isolla hädällä käymisen yhteydessä kuivata vanhoihin kalsareihin ja ottaa povarista uudet ylle. Tällöin sivuvaikutuksena myöskin suihkussakäynnit saattavat vähentyä perheessä. Alushousut eivät paisuta merkittävästi likapyykin määrää.
    • yleisestikin ottaen, vaihtamalla alusvaatekerrastoa useammin, suihkussakäynnin tarve vähenee - eli siis "lähimmäisten iloksi".
      • Suomessa kuntotilastojen perusteella yhä tarpeellisemman päivittäisen urheiluliikunnan kääntöpuoli on suihkussakäynnin tarpeen lisääntyminen, vaiva sekä fasiliteetit, mutta sen harrastaminen kätevöityy, kun laskelmoi pelkän alusvaatekerraston vaihtamisen mahdollisuuden. Esimerkiksi kun aamusuihkun jälkeen vaikkapa kuntopyöräilee työpaikalle, jossa joka tapauksessa vaihdetaan työvaatteet päälle.

Pakkotyöhyvinvointi

Nelipäiväisen työviikon pilottitestaamisessa testatut henkilöt raportoivat kohentuneisra työhyvinvoinneista. Asiaa tarkemmin tutkittaessa havaittiin, että oltiin nukuttu viikossa kahdeksan tuntia - eli ko, kokeilussa sen pois karsitun yhden työpäivän verran - enemmän viikossa. Eli työhyvinvoinnin kohentuminen oli johtunut kahdesta päätekijästä: pitemmistä yöunista sekä ylimääräisestä vapaapäivästä.

Pakkotyöhyvinvoinnissa kyse on reaktioketjusta, joka aiheuttaa pitemmät yöunet: yksinkertaisesti ajastetaan herätyskello (ilman torkkua) herättämään ensimmäisen kerran viisi minuuttia ennen töihinlähdön ajankohtaa.

Tällöin toisaalta unikeko saa maksimaalisen määrän unta (aikamääreenä), toisaalta jos haluaisi herätä ennen kelloa ja ehtiä esimerkiksi juoda aamukahvit, tällöin tulee painuneeksi paljon varhemmin iltaisin pehkuihin, jolloin silloinkin tulee nukkuneeksi maksimimaalisen määrän (unentarpeena).

Pakkokokkaustaloudellisuus

Ruoanvalmistuksessa kuluu tavallisesti paljon sähköä, mutta sähkön kallistumisen takia ei tarvitse kuitenkaan vaihtaa kasvisruokavalioon. Valmistetaan alumiinilaminoidusta XPS-levystä esimerkiksi sylinterin muotoinen kuuppa, jonka sisään mahtuu niin keittiön kaikki kattilat kuin vedenkeitinkin. Sylinterin kyljet kannattaa valmistaa viiltämällä mattoveitsellä suoria vetija vierekkäin ainoastaan toisen foliopinnan läpi, jolloin saadaan taittelemalla muodostettua kaareva rakenne ehyellä sisäpinnan foliolla (hygieenisempi, helppo pyyhkiä puhtaaksi).

  • Kattilaruoka voidaan esikiehauttamisen jälkeen joko jättää sammutetulle liedelle tai nostaa pannunalusen päälle, ja asettaa kuupan sisään
  • vedenkeitin voidaan kelloajastaa kuumentamaan kananmunankeittovesi/puurovesi/teevesi esimerkiksi klo 4:30 yöllä, ja jättää virite yöksi kuupan alle, jolloin vettä ei tarvitse paljoa lisälämmittää aamulla (jolloin sähkön pörssihinta korkeampi, saatavuus huonompi), koska se ei ehdi jäähtyä.
    • vedenkeittimen suuaukko kannattaa tulpata esimerkiksi kuohuviinipullon korkilla, jottei keittimestä ulos höyrystyvä vesi nopeuta jäähtymistä.
  • teoriassa kuupan avulla voidaan esimerkiksi eräolosuhteissa myös uuninomaisesti paistaa leipää hyvin pienellä polttimen liekillä. Foliolaminoidun XPS-levyn lämmönkesto on 120 - 200 oC (finnfoam-tuotekortti).
    • tällaista tarkoitusta varten kuuppaan kannattaa integroida kinkkumittari.
  • kuupan yläkylkeen voidaan integroida d=32mm viemäriputki-L-liitin, joka jatkuisi (eristesukitettuna) pystyputkena, johon mutkakohtaan voidaan sujauttaa esimerkiksi sukkahousuun pussitetut aktiivihiilipelletit: tällöin muodostuu painovoimaisella imulla toimiva liesituuletin, joka puhdistaa ruuankäryt poistoilmasta ja palauttaa sen (ek. hukkalämmön) takaisin huoneeseen.
    • aktiivihiilipelletit voi korvata tulisijasta kootuilla sopivan pikkurakeiksi rouhituilla (ja pölyt pois sihdatuilla) hiilenpalasilla, kyse on teknisesti ottaen samasta tavarasta.
    • periaatteessa tällaisella kuupalla pystyy puhdistamaan myös savupartikkeleita (nokea savukaasusta, ei kuitenkaan hiilidioksidia), jos jostain syystä tarvitsisi.
    • putkiläpivedon pystyy tehdä myös esimerkiksi teräksinen irto-huonekalujalka kattilaa vasten (pohja on yleensä alumiini-teräs-sandwitchrakenne, joten vetokantaruuvein aloitusreikiin saattaisi ankkurointi onnistua) taikka esimerkiksi letkukärki-putkiliitospalalla, jonka kiristyskierrerenkaan sahaa siististi keskivaiheilta kahtia ja sitten kiristää kattilaan tehdyn reiän paikan näiden kehien väliin.


Ruuanvalmistus onnistuu energiataloudellisesti myöskin painekeittimellä. Painekeittimessä ylipaineinen vesihöyry kypsentää ruoka-ainekset pikaisesti air-fryerin tapaan. PaineKeittimen kuumat kyljet on syytä lisäeristää.


Tapa, että keittiössä pitää vain yhtä sähkörohmua päällä, kuten yhtä hellanlevyä kerrallaan, kuumana, saattaa huomaamatta vähentää sähkönkulutusta nimenomaan yhteiskunnan kovimpien eli kalleimpien kulutustuntien aikana - jotka ovat yleensä juuri niinä tunteina, kun kodeissa valmistetaan ruokaa - koska esimerkiksi kyllähän pelkästään yhtä lieden levyä käyttäen saadaan kätevästi kiehautettua esimerkiksi riisit tai perunat, siirtäen ne pannunalusen päälle siksi aikaa hautumaan kun valmistetaan kastike, ja valmistuksen vaiheiden välissä edelleen toisinpäin, keittoveden kiehuttaminen kun on silkkaa energianhukkaa lämmön kuluessa pelkkään veden olomuodon muutokseen, kun puolestaan kiehauttaminen on järkevä tapa, sillä tällöin liesi lämmittää nesteen kattilassa kuumaksi nopeasti - puoliteholla lieden termostaatti alkaa pätkimään lämmitystä lämpötilan lähestyessä säätöarvoa, suotta venyttäen lämmitysprosessia ja ruoanvalmistuksen kokonaiskestoa - ja yleisesti ottaen järkevää olisi pitää lieden lämmitysteho suunnilleen vakiona, millä kaiken kukkuraksi ryyditetään tavanomaista arkiruoan valmistamista mm. kallistaen kokkaajan etukäteen suunnittelemaan aterioiden valmistamisen vaiheet sekä kypsennysmenetelmät strategisesti.


Edelleen, kun on selvät sävelet yhdellä levyllä kokkaamiseksi, niin retkikeittimellä, jonka polttonesteenä bioetanolia (hinta noin 50 c/kWh) kokkaaminen kyllä onnistuu suhteellisen käytännöllisesti "äärimmäistä varovaisuutta noudattaen" eli esimerkiksi takanedus-lattiapellin päällä. Bioetanoli tuottaa palaessaan hiilidioksidia ja vesihöyryä, mutta ei savua.

Pakko-aromikoppa

Asetetaan kannellisennkeittoastia liedellä päälle ylösalaisin "puurokattila", jonka sisään tämä kattila tms. sopii. Keittoastia kannen ansiosta vesihöyryä ei kondensoidu/tislaudu niin paljoa tämän kopas sisäpintaan, eikä myöskään hajuja huoneilmaan. Molempian jonkin verran kuitenkin. Lämpötaloudellisuus ei ole nasa-tasoa, mutta kuitenkin ainakin yli puolet parempi, mahdollistaen ruuan valmistamisen pienemmällä liesiteholla lievemmin pohjaanpalamisin sekä edes kohtalaisen energiataloudellisen sous-vide -hauduttamisen. Ulkoastia helppo pyyhkäistä rätillä kuivaksi (tiskaaminen ei tarpeen, mikäli sisäpinnoille vain tislattua vettä kertynyt).


Pakkosoppatykitys

Eräretkeilystä tutut soppatermokset/ruokatermokset ovat helposti puhtaana pysyviä lavea-aukkoisia parin ruoka-annoksen vetoisia termosastioita. Niiden eräs toimintaperiaate, esimerkiksi kaamosvaelluksilla, on kypsentää ruoka (esimerkiksi pussimuona) vaellusetapin aikana. Tämä yksinkertainen ja varsin energiataloudellinen periaate toimii keittiökäytössäkin. Kotitaloudessa aterian eri ruokalajeja varten tarvitaan omat ruokatermoksensa, jotta niiden valmistaminen samalle aterialle onnistuisi ajallisesti, laadullisesti ja "muitta mutkitta".

Pakko-okkopossopata

Kannattaa kurkata tulisijan sisään, josko hormissa olisi hylly, johon voisi pujottaa/istuttaa teräsputken, tangon tai tapin, johon ripustaa kettinkiteline, jolloin tulisijaan voisi jättää esimerkiksi pataruokia hautumaan hiilloksen pintaan. Ks. Myös pakko-jemmalämmitin.


Pakko-jauheokkoposso

Lihakarjan sekä etenkin riistaeläinten varsin ravinnepitoisia luita ei etenkään nälänhädän alla ole mielekästä priorisoida turkis- ja kotieläimille, koska ne voidaan syödä itsekin (luut). Luujauhetta voidaan hyödyntää hitaasti vapautuvana peltolannoitteenakin, mutta ilmeisesti tällaiseen granuloidun luun lannoitetuotantoon ei riitä tarpeeksi raaka-ainetta.

Ihmisravintona - jauhelihan tai vaikkapa kastikekomponenttina kasvisruoassa - teurasluu on jauhettava varsin pieneen raekokoon (varmistaen esimerkiksi seulalla vedessä) sekä maitohampaiden säästämiseksi, että hyödyllisten ravinteiden imeytymisen parantamiseksi. Paksut luut saa kirveellä murrettua sopivan pieniin peruspalasiin esimerkiksi lihamyllyä, tehosekoitinta ja/tai sauvasekoitinta varten. Ravintoluun määrässä - eli kalsiumin magnesiumin, kaliumin ja fosforin päivittäisissä saanneissa - on tietysti syytä tähdätä yleisiin saantisuosituksiin.


Pakko-joulukinkku ja -puuro

Etenkin joulukinkkua kypsentäessä (huom: Suomen valtakunnallisen sähkönkulutuksen tavanomainen huippukulutus on yleensä jouluaattona) kannattaa huomioida uunin etuluukun super-lämmönhukka rypistämällä alumiinifoliota, jonka sitten jotakuinkin suoristaa, mahdollisesti leikkaa keskelle pikku kurkistusreiän ja pingottaa uuninluukun sisäpintaan. Toisaalta estämään roiskeita uuninlasia vasten, toisaalta heijastamaan uuninsisäiset voimakkaat lämpösäteilyt takaisin hyötyenergiaksi. Folion koskettamista uunin kuumiin vastuksiin olisi syytä välttää, jottei alumiini takertuisi vastuksen hehkuvaa pintaa vasten.

myöskin voidaan kinkun kypsentämisen ajaksi vetää uunia muutaman sentin irti seinästä taustapinnan yläpinnan ja ehkä alapnnankin alaluukun sisällä eristämiseksi palamattomalla eristellä väliaikaisesti.


Joulupuuro puolestaan kannattaa esikypsentää vedessä, jolloin pohjaanpalamisongelmalta vältytään, eikä tarvita hämmentelyä. Toisin sanoen veden kiehautus; riisit ja mausteet (suola, ripaus vanilliinisokeria); haudutus ilman lisälämpöä; veden lisäys; toinen kiehautus; haudutus ilman lisälämpöä; maidon sekä mahdollisesti mantelin lisääminen; kevyt lisälämmitys; haudutus ilman lisälämpöä, minkä myötä antaminen jäähtyä hiukan ennen tarjoilua/varastointia.

Vielä pikkuruisemmalla energiantarpeella pääsee jättämällä riisit aluksi likoamaan tunniksi isoon määrään kylmää vettä; sitten liikojen vesien pois kaato; kiehautus; hauduttaminen; maito; loppulämmitys ja -haudutus.
toisin sanoen siis joulupuuron pystyy keittää pelkällä mikrollakin yksinkertaisesti. Tai retkikeittimellä tai takkatulella.

Pakkonysväys

Jos haluaa hyödyntää kaiken mahdollisen ruuan tarjoiluastiasta, voi tätä tarkoitusta varten varata oman tiskiharjansa, kuten harvempiharjaksisen nysvärin. Harjan avulla tarjoiluastia on yksinkertainen esipuhdistaa tilkalla vettä tai maitoa tai viiniä, minkä jälkeen tämä harja pestään erillään ruokailijoiden "likaisista" astioista, esimerkiksi kyseisen (ruokailijoiden eritteistä) "puhtaan" tarjoiluastian tiskaamisen yhtedessä. "Likaiset" tiskit pestään/esipestään eri harjalla.

Pakkomausteet ja -ravinteet

Kypsennystekniikasta tai vastaavista syistä johtuen voi olla järkevä ratkaisu maustaa ruoat vasta lautasella. Esimaustaminen suolalla kannattaa kuitenkin tehdä kypsentämisen yhteydessä, sillä suolaton ruoka-aines imee myöskin muita aromeja intensiivisemmin sisäänsä. Pöytämausteina voidaan esimerkiksi lasisiin maustepurkkeihin valmistella vaikkapa dippijauhetta, murskattua lihaliemikuutiota tai jokin yrttimausteseos. Eli vastaavalla periaatteella kuin curry tai garam masala.

Kuten mm. pikanuudeliaterioista nähdään, moderniksi deluxe-ateriaksi miellettävään maailmanlaajuisesti ultrasuosittuun eineeseen ei välttämättä tarvita kuin kämäinen klimppi hiilihydraattia + pakkomauste. Tai elitistiseen neposteluun ei sen kummempaa kuin pinkka pinnasta pakkomaustettuja hiilihydraattiläppiä.

Periaatteessa vastaaviin kulinaariulottuvuuksiin pääsee truuttaamalla keitetyn pastan päälle BBQ- tai sweet'n'sour -kylmäkastiketta.


Pakkoravinnekiisseli (jälkiruoka) syntyy esimerkiksi diettijauheista {joiden on elintarvikeviraston mukaan sisällettävä periaatteessa kaikki ravinteet ja hivenaineet}.

  • tässä tapauksessa aluksi tehdään kiisselisuuruste, joka tehdään poikkeuksellisesti vehnäjauhoon.
    1. sulata nokare / lämmitä tilkkanen rasvaa kupissa mikrossa. Lisää teelusikallinen vehnäjauhoja, sekoita tasaiseksi massaksi (esimerkiksi veitsellä) ja kuumenna muutama sekuntti lisää (sihiseväksi).
    2. sekoita tasaiseksi massaksi, lisää kylmää vettä tilkka kerrallaan samalla tasaiseksi massaksi sekoittaen. Jatka kunnes suuruste on kaadettavissa kupista (kunnolla juoksevaa).
    3. kuumenna annos vettä kattilassa kiehuvaksi, kaada suuruste sekaan vispilällä samaan aikaan vispaten.
    4. Kiehauta ja lisää sekaan annos maitoa (tai jonkin verran kermaa)
    5. lisää vispilällä samalla vispaten teelusikallinen vehnäjauhoja suoraan kiisseliaihion sekaan (tai enemmän, kunnes kiisselin jäykkyys on sopiva seuraavaan vaiheeseen siirtymiseksi). Anna kiehahtaa, mutta vispaa suunnilleen kokoajan.
    6. Halutessasi anna kiisseliaihion jäähtyä hetki tässä välissä.
    7. lisää pussillinen dieettijauhetta (huom: kiisseliaihio kiinteytyy sen myötä entisestään).
  • myöskin esimerkiksi perunamuusista pystyy vastaavalla logiikalla valmistamaan periaatteessa vaikkapa mansikanmakuisen jälkiruokavaahdon.

Lopputulemana helposti syötävä jälkiruoka, joka poikkeuksellisesti sisältää (kuitua lukuunottamatta) kaikki elintarvikeviraston mukaan tarvitut ravintoaineet. Erikoisratkaisuksi esimerkiksi hätätilanteisiin, joissa on joku lisäravintoa tarvitseva kaikelle (paitsi tässä tapauksessa vehnälle/perunalle) allerginen potilas kuten haavoittunut siviili tai aliravittu ikäihminen, jonka ruuansulatusjärjestelmä ei toimi kunnolla.

  • tavallinen maissitärkkelys-/perunajauhopohjainen maitokiisselipohja valmistuu kätevästi esimerkiksi niin, että
    1. mitataan kuppiin pari ruokalusikallista vanilliinisokeria, pari ruokalusikallista tärkkelysjauhoa sekä ripaus suolaa.
    2. avataan avaamaton maitopurkki, josta kaadetaan em. kuppiin kylmää maitoa.
    3. sekoitetaan teelusikalla tai veitsellä seos kupissa tasaiseksi.
    4. kaadetaan kupissa oleva seos takaisin maitopurkkiin ja ravistetaan tasaiseksi.
    5. tehdään makutesti, mahdollisesti lisätään sokeria tai makukomponentteja, kuten vaikkapa jotain irtokarkkia (kaikki karkkilaadut liukenevat vesipohjauseen nesteeseen lämmityksen yhteydessä).
    6. lämmitetään maitopurkissa oleva seos esimerkiksi kattilassa liedellä tai uuninkestävissä kupeissa uunissa silloin tällöin sekoitellen lähelle kiehumispistettään (kunnes suurustuu; jotkin aromit saattavat kärsiä ylilämmittämisestä).


  • tavallinen retkinuotio-pannukakkutaikina valmistuu samalla periaatteella (sitä ei välttämättä kannata valmistaa vasta nuotiopaikalla, koska kantamusten paino ei muutu):
    1. mitataan kulhoon 3 dl vehnäjauhoja sekä noin teelusikallinen suolaa.
    2. avataan avaamaton maitopurkki, josta kaadetaan noin lasillinen kylmää pastöroitua maitoa kulhoon, sekoitetaan seos tasaiseksi massaksi, johon lisätään 3 kananmunaa ja/tai banaanisosetta.
    3. laimennetaan maidolla ja/tai juoksevalla rasvalla/öljyllä juoksevaksi ja kaadetaan tyhjään 1,5 dl pulloon, kuten loput maidotkin. Valmista taikinaa 1,5 litraa.
    4. kierretään pullon korkki löysästi kiinni, annetaan laskeutua muutama minuutti, minkä myötä painetaan ilmatasku pois pullosta sekä kiristetään korkki kunnolla ilmatiiviiksi.
    5. säilyvyys trooppisissa lämpötiloissa (kuten kajakin ruumassa) hyvällä säkällä pari päivää, mutta oletusarvoisesti vain vuorokauden, kuitenkin viileämmissä huomattavasti kauemmin, jääkaapissa mahdollisesti jopa kuukauden, ellei kananmunien päiväykset pauku sitä ennen.

Pakkopasta (kuivapastan energiataloudellinen kypsennysmenetelmä)

Kuivapastan pitkä kypsennysaika johtuu pääasiassa siitä, että kypsentyäkseen pastan on ensin kostuttava kauttaaltaan. Pakkopasta valmistetaan seuraavalla yksinkertaisella menettelyllä: aluksi pastaa liotetaan kylmässä (suolalla maustetussa vedessä pastan profiilin paksuudesta riippuen puolesta tunnista tuntiin. Sitten vesi vaihdetaan puhtaaseen (suolalla maustettuun veteen) ja kiehautetaan kerran, minkä jälkeen pasta on valmista. Kypsymisen nopeus (yksi kiehautus) johtuu siitä, että kosteana pasta johtaa (ja absorboi) lämpöenergiaa huomattavasti intensiivisemmin kuin kuivana.


Pakko-muonakuivatin

Mm. erämaavaelluksille jotkut tapaavat ilmakuivata ruoka-aineksia kiertoilmauunissa. Kaikilla ei kuitenkaan ole kiertoilmauunia, mutta mikäli silti pakkomielteisesti haluaisi kuivata ruoka-aineksia, niin seuraavassa eräs sovellus.

  1. Ensiksi tarvitaan pöytätuuletin. Pöytätuulettimen pääfunktio on estää hyönteisten laskeutuminen kuivattavaan ruokaan. Asetetaan pöytätuuletin lieden viereen. Tarkoittaen, että pöytätuuletin pidetään päällä koko kuivausvaiheen ajan, joten kannattaa valita hilainen malli. Suorituskyky ei ole järin oleellinen asia, joku USB-puhallinkin riittää.
  2. Mikäli halutaan poistaa mahdollisesti "käryävää" kuivausilmaa liesituulettimella, asetetaan kaksi uuninpeltiä pystyyn vierekkäin ja esimerkiksi teipataan, narulla tai nippusitein "saranoidaan ne kyljestä yhteen. Asetetaan tämä ilmanohjain pöytätuulettimen vastakkaiselle puolelle liettä.
  3. Mikäli mahdollista (mikäli ulkoilma verrattaen puhdasta ja kuivaa), avataan ulkoikkuna, jolloin kuivaus suhteellinen kosteus saadaan pienemmäksi. Ilman suhteellinen kosteus on ilmakuivauksen kannalta keskeisin ominaisuus.
  4. Asetetaan kuivattava elintarvike kattilaan, kasariin tai paistinpannulle pöytätuulettimen eteen. Voidaan myöskin taitella leivinpaperiarkkiin origamityyliset laidat ja sitten sijoittaa se uuninpellille (uuninpellillä mahdollista alustan lämpeämistehoa voi säädellä helpommin, esimerkiksi asettamalla pellin alle toinen pelli ylösalaisin, jolloin lieden lämpö leviää tasaisemmin pellin pohjaan eikä kuivattava tuote tummu vahingossa. Edelleen, tämän päälle voidaan sijoittaa uunin grilliritilä, jollaisesta järjestelystä saattaa olla apua litteitä levyjä tai viipaleita kuivatessa. Puolestaan jos kuivattava tuote on murumaista (kuten jauheliha), voidaan (muumimukien avulla) pinota uuninpelleistä kuivaustornikin tuulettimen eteen.
    • mikäli kuivattavaa elintarviketta tarvitsee myös kypsentää paistamalla, kuten liha, aloitetaan paistamisella. Liesituulettimen lisäksi pöytätuuletin voidaan jo tässä vaiheessa kytkeä päälle.
    • mikäli kuivattava elintarvike on kypsää, mutta kosteaa, kuten purkkihernekeitto, tasataan tavara tasaiseksi kerrokseksi pannulle, aloitetaan kuivaaminen matalilla lämpötiloilla.
    • mikäli kuivattava elintarvike on lunnostaan melko kuivaa, kuten sienet, ei lisälämmitystä tarvita välttämättä lainkaan. Lisälämmitys, vähäinenkin, aiheuttaa kuivausilman suhteellisen kosteuden alenemisen paistinpannun pinnan ilmakerroksessa, jolloin sen kuivausteho oaranee ja kuivuminen nopeutuu.
  5. hissukseen tai tasaisin välein sekoitellaan lastalla, muusataan haarukalla, rikotaan vispilällä ym, jotta kuivattava elintarvike ei pinttyisi pannun pintaan eikä paakkuuntuisi.
  6. voidaan lopuksi ajaa tavara morttelin / seulan kautta vielä. Ja sijoittaa pussiin/purkkiin korona-kotitestipakkauksesta jemmattu kosteudenpoistajapussukka (myrkytön) kuivatun elintarvikkeen sekaan tai pussin/purkin sisäkylkeen/kanteen teipaten.


Pakko-köyhän ritarin muonakuivain

Tämä sovellus perustuu oletukseen, että vähänkään vanhemmissa asunnoissa liesituulettimen imu on joko relein tai putkituksin osa asunnon normaalia poistoilmanvaihtoa ja sinänsä kokoajan aktiivinen.

  1. ensiksi aukaistaan liesituulettimen rasvasuodatin kehyksineen ja putsataan se pintapuolisesti.
  2. kääritään rasvasuodattimen kehyksen istukkaan alumiinifoliosta parin kierroksen paksuinen lieriö, jonka särmä viimeistellään esimerkiksi varovasti laskostaen tai rullaten.
  3. asetellaan/murustetaan kuivattavat elintarvikkeet unninpellin päälle (jossa talouspaperia, sanomalehteä, leivinpaperia, leivinliina tai pyyhe)
  4. kohotetaan (esimerkiksi muumimukein) tämä uuninpelli lieden pinnasta lähemmäs alumiinifoliolieriön alareunaa.
    • Tämän lieriön alareunan eteen muodostuu, kun liesituulettimen ilmanpoisto on toiminnassa, pallonmuotoinen (radiaalisesti impuaukon alipainekeskipistettä kohti suuntautuva) imuvyöhyke, joka tietysti rajautuu ja tehostuu kyseisen uuninpellin vaikutuksesta niin, että ilmavirrat uudelleenohjautuvat etenkin näiden kuivattavien elintarvikkeiden tasalle.
  5. hätistellään ja pyydystetään mahdolliset kärpäset pois.
  1. voidaan myöskin esimerkiksi saranoida kaksi identtistä tarjotinta tai uuninpeltiä pitkiltä sivuiltaan keskenään(esimerkiksi teipinpaloin molemmin puolin), ja tämä varsin vakaa "teline" asetellaan pystyyn liesitasolle (esimerkiksi avoin puoli lieden taustaseinää vasten, jopa siihen teipaten), jolloin sen päälle voidaan asettaa raskaskin tarjotin kuivattavine elintarvikkeineen. # Vieläpä, jos saranoinnit kestävät lämpöä, voidaan pystytelineen takaiseen koteloon jäävillä lieden levyillä lämmittää kuivaustarjotinta. Tietysti voi myöskin sijoittaa jonkun polttimen, kynttilän tai tuikkuja lämmittämään kotelointia - omalla vastuulla (kuten tähänkin asti), koska liesituulettimen imiessä normaalisti ilmaa, nämä koteloinnista poistuvat lämpimät savukaasut kantautuvat pois huoneilmasta (eivätkä lainkaan esimerkiksi kontaminoi kuivattavia elintarvikkeita).
    • Voidaan myöskin etukäteen lämmittää kannellinen vesikattilallinen, joka sijoitetaan tämän pystykoteloinnin sisään, joka jäähtyessään luovuttaa lämpöenergiansa periaatteessa kokonaisuudessaan kuivauspellin/tarjottimen pinnan kautta pois.


Pakko-rutiköyhän irtolaisen muonakuivain
  1. ensiksi puhdistetaan liesituulettimen alapinta sekä rasvasuodatin kehyksineen
  2. pinotaan erikokoisista kattiloista torni ulottumaan 5-15 cm etäisyydelle liesituulettimen alapinnasta.
  3. asetetaan tornin päälle uuninpellin (tai tarjottimen) päälle asetellut kuivattavat elintarvikkeet.
  • Liesikuvussa saattaa myös olla sisäänpäin pokatut peltisärmät, jolloin hieman sivuttain kääntäen uuninpellin tai tarjottimen saattaa olla mahdollista sellaisenaan ripustaa vastapäisistä kulmistaan liesituulettimen alapintaan, teippivarmistuksin.


Pakko hernis

Ilmatiiviisti pakatun einesruuan kuivaaminen teollisuusmittakaavassa onnistuu steriilisti ja todennäköisesti helpoimmin, jos on astia, johon on mahdollista ylläpitää tyhjiötä.

  1. tyhjiön ylläpitäminen onnistuu esimerkiksi järjestelmällä, jossa on useampi ilmayhteyden kannalta sarjaan liitetty alipainekammio, jonka kunkin sisällä on mikropumppu (5VDC) pumppaamassa ilmaa ulospäin. Nämä pumput voidaan liittää kukin omaan säädettävään ajastinreleeseensä, mutta ne voidaan antaa pyöriä myöskin keskeytyksettä (mikä kylläkin kuormittaa etenkin ympäristön painetasoja lähenteleviä pumppuja).
  2. kunkin välikammion sisään sijoitetaan rätti/käsipyyhe.
  3. pakkaukseen, joka sisältää kosteaa ruoka-ainetta, kuten hernekeittoa tai vaikkapa valmisaterian, merkitään lakkatussilla piste, josta kohtaa tuikataan nuppineulalla pieni reikä.
  4. pakkaukset sijoitetaan tyhjiöksi imettävään astiaan, joka suljetaan ilmatiiviisti.
  5. käynnistettäessä pumput, nämä kuivattavat einesruuat asettuvat ns. veden kolmoispisteen mukaiseen tasapainotilaan ja kosteus alkaa haihtua niistä ja kondensoitua mikropumppujärjestelmän välikammioiden käsipyyhkeisiin/kerääntyä kyseisten välikammioiden pohjalle.
  6. voidaan esimerkiksi lämpötila-anturein tarkkailla tyhjiökammion lämpötilaa, joka aluksi laskee nollaan celsiusasteeseen, mutta einesten kuivaessa lopulta kokonaan, lämpötila alkaa tasoittua ympäristön lämpötilaan.
  7. lopuksi sinetöidään nämä lakkatussinkohdat vaikkapa uudella pisteellä samaista tussilakkaa.


Pakko-vatsajarrutin

Sokeripitoisten elintarvikkeiden sekä"valkoisien hiilihydraattien", kuten pasta, nauttimisessa elimistölle haasteena on näiden komponenttien nopeasta ihmeytymisestä johtuvat verensokeripiikit. Tällaiset sokeripiikit toisaalta kuormittavat elimistön insuliinivastetta (maksa-haima-munuaiset-akselia), toisaalta lihottavat, toisaalta vähitellen muuttavat solujen metaboliikkaa siten, että solukalvot kytkeytyvät matalaan tulehdustilaan (metabolinen oireyhtymä), jolloin niiden energiantarve vähenee entisestään ja energiasta entistä isompi osa päätyy rasvasoluille. Jolloin ihminen "alkaa lihoamaan" ja samalla tämä matala tulehdustila elimistössä altistaa monille sairauksille kehon.

Erään tutkimuksen mukaan näiden "valkoisten hiilareiden" kypsentäminen ja sitten jäähdyttäminen jääkaapissa ennen lämmittämistä ja tarjoilua aiheuttaa, että osa näistä nopeista hiilihydraateista muuntuu imeytymättömiksi hiilihydraatieiksi ("kuiduksi"). Tällainen ei ole kuitenkaan varsinkaan nälänhädän aikana taloudellista ateriointia, vaan periaatteessa optimaalisinta olisi nauttia nämä hiilihydraatit sellaisen lisukkeen kanssa, jonka vuoksi elimistö joutuu hidastamaan ruuan virtausta suolessa. Tällöin toisaalta kylläisyydentunnekin pysyy pitempään. Tällainen ruuansulatusjärjestelmässä hitaasti imeytyvä ravintoaine on esimerkiksi proteiini ja rasva.

Todennäköisesti olisi mahdollista löytää jokin erityisen paljon ruuansulatusjärjestelmää hidastava ruokayhdiste tai mauste ilman patentoitavuutta. Esimerkiksi jokin proteiinipitoinen jauho, kuten hernejauho (tai kuivattu ka jauhettu säilykehernekeitto). Tällöin tällaisen hyvin yksinkertainen maustesirottimests jauheen sirottaminen esimerkiksi pastan sekaan saattaisi loiventaa aterian jälkeisiä verensokeripiikkejä ja torjua tuota mm. suomalaisten kansansairautta, metabolista oireyhtymää, samalla optimoiden nopeiden hiilareiden käyttöä aterian pääkomponenttina. Todennäköisesti tällainen proteiinikomponentti kannattaa sirottaa jo pastan ja vastaavan kypsennysvaiheessa, jotta proteiinimolekyylit ehtivät tarttua/ineytyä hiilihydraattiaineksen pintaan, jottei se huuhtoutuisi irti siitä ennen suolistoa.

On myöskin mahdollista, että mm. kiinalaiset nuudeliannoksien valmismausteseokset on tällaista metabolista ilmiötä silmälläpitäen hienosäädetty, eli eräs vastaus saattaisi löytyä niiden tuoteselosteista. Tämä tämän alaotsikon mukainen vatsajarrutin, kuivattu hernekeittojauhe, olisi kuitenkin suomalaisittain monipuolisemmin käyttökelpoinen tuote. Kenties samansuuntainen talialaisversio voisi olla kuivattu parmesanjauhe. Fokuksena siis vähäisin makukompromissein mahdollisimman vähäisellä määrällä edullista lisuketta "kyllästää" hiilihydraattiaines virtaamaan oleellisesti hitaammin suolistossa.

Nopeiden hiilareiden imeytymisen hidastaminen saattaa toisaalta aiheuttaa närästystä, ketkä sellaisesta ennestäänkin kärsivät. Närästykseen eräs käytännön konsti on aterian osien nauttimisjärjestys: vasta nopeiden hiilareiden jälkeen syödään proteiinipitoisempia osia, eikä ennen sitä. Tällöin erään hypoteesin mukaan hiilihydraatteja liottavat vatsahapot pääsevät virtaamaan ohutsuolessa eteenpäin vapaammin kuin taaksepäin, jolloin ne eivät päädy vuotamaan ohutsuolesta mahalaukkuun.
Keitinveden valuttaminen pois kikkarapastan sisältä

Makaronien ja muiden kummallisen muotoisten pastamuotojen taskuihin jää helposti vettä, jolloin keitinvedet voi valuttaa esimerkiksi kattilan omalla kannella niin, että kantta pyörittää hitaasti edestakaisin kattilaa kallistaessa. Kun kallistuskulma on tarpeeksi jyrkkä, pasta-annos pyörii kannen mukana, jolloin vedet valuvat pois makaronien sisältä.


Pakkopastakastike

Kastike, joka maistuu pastalta ja onkin silkkaa nisua, valmistuu suurustamalla vehnäjauhot mikrossa (pari fingerporillista vehnäjauhoa, nokare rasvaa; sula rasva sekoitetaan vehnäjauhoineen tasaiseksi massaksi, jota lämmitetään kunnes sihisee; lisätään yhdessä tai useammassa sekoitusvaiheessa annos kylmää vettä; pyöräytetään mikrossa, kunnes nesteen kuumetessa se samalla suurustuu paksuksi kastikemassaksi) ja sitten sekoittamalla kastikeaihio valmiiden makaronien tai nuudelien keitinveteen. Pastat, esimerkiksi pannulla paistetut, voidaan tarjoilla eri kulhoista. Voilà.


Pakkonuudelointi

Mikäli maustetun nuudeliaterian hinta on edullisempi kuin maustamattoman, voi maustamattomia nuudeleita tarvitessaan tyhjentää tarpeettomat mausteseospussit maustepurkkeihin, joissa on mausteensirotin-välikansi. Tällöin näitä aromeja on helppo hyödyntää myöhemmin. Lisäksi mikäli eri perheenjäsenillä on erilaiset makutoiveet.


Pakko-maalaiskastike

Kastikkeen vehnäjauhosuurustamisen sijaan voidaan ottaa perunakattilasta pari kypsää perunaa muussattavaksi kastikeaihion suurusteeksi, valmistaen kastike muina miehinä (muilta osin) kuten ennenkin.


Pakko-sishu

Sushi-artisaanitaiteilun junttiversio, jossa tarvitaan ensiksikin uuttaperunaa, perunamuussia, makaronia tai riisiä, joka on keittämisen jälkeen pakattu pakasterasioihin jääkaappiin jämähtämään, siitä varovasti voiveitsellä kuutioita leikaten. Sitten tarvitaan useita erilaisia kylmäkastikkeita ja raakaruokaa, kuten esimerkiksi miniluumutomaatteja, sieniä ja graavilohta jääkaappikylmänä. Ruokailu on käytännössä fine-dining -tyyppistä pikkukekojen pala palalta napostelua.


Shampoopullon/kiisselimäisen kastikkeen pullon heruttaminen tyhjäksi

Eräänä 'valuvikana' nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa on elastisten pullopakkausten, jotka sisältävät geelimäistä tuotetta, kuten puuliimaa tai yogurttia, saaminen tyhjäksi.

  1. Kohtuullisen hyvä konsti tähän on, että aluksi painetaan jonkin verran ilmaa ulos pakkauksesta, sitten pullon annostelunokan sulkeminen.
  1. Sitten tartutaan pakkausta pohjasta, varmistetaan korkkiosan puhtaus sekä tiiveys ja joko heijataan edes-takaisin alaviistoon (keskipakoisvoimalla) tai sitten pyöritetään pystysuunnassa suorin käsivarsin (voimakkaampi keskipakovoimaefekti).
  1. Pysäytetään liike ala-asentoon (pakkaus ylösalaisin) ja avataan korkki/annostelunokka. Tällöin pakkauksen sisäinen alipaine estää tuotteen purskahtaminen syliin, eli vihdoin ja viimein mahdollistaen myöskin purkinpohjien saamisen käyttöön siististi.

Pakkosavuutin

Mikäli takkapuuta ei ehdi kuivata ennen käyttötarvetta, voidaan tehdä pöllistä pelkka tai parru yksi tai useampi poikittainen läpiporaus (pitkittäin riviin), jolloin muodostuu adventtikynttelikön tapainen "jätkänkynttilä"/"rakovalkea". Pelkka-aihio on helppo kirveellä valmistaa, ja se on syytä mitoittaa tulipesään sopivaksi - tai tuhkaluukkuun. Pakkosavuutin-aihion ympäri pyöräytetään yksi tai useampi rautalanka-lenkkisidos, joita kiristellen saadaan savuutinta poltettua kauemmin yhtenä palana.

Pakkosavuuttinen käyttöönotto tapahtuu kääntämällä savuutin poikittain takassa, ruiskauttamalla poranreiän keskivaiheille sytytysnestettä ja polttamalla hetki näin päin, annetaan sammahtaa. Poranreikien kyljet kuumenevat kuivahtavat, kutistuvat, halkeilevat, hiiltyvät ja näin alkavat kuivahtaa. Käännetään savuutin reiät pystysuuntaan odottamaan ensimmäistä käyttökertaa. Käyttöönotto voi tapahtua myös täyttämällä pystysuuntaiset reiät pieneksi silputulla, jopa tehosekoittimella hienonnetulla, sanomalehtimassalla. Tämä "hengittävä" massa imee kosteutta reiän kyljistä, kuivuen reiän läpi hiljalleen virtaavan ilman vaikutuksesta. Tällä tavoin tehostaen puun kuivamista, ja toisaalta kuivuttuaan tarpeeksi, toimien sytytysmassana.

Pakkosavuutin on helppo sytyttää ja (esim. märällä WC-, serla- tai sanomalehtipaperin palasella yläpinnasta tukahduttamalla) sammuttaa tarpeen mukaan, ilman häkäongelmaa (hiilipinnat sammuvat tukahtuessaan heti, eivätkä jää hehkumaan).


Ks. myös pakko-valkeutus ym.

Pakko-halkolämmitys

Mm. mummonmökin kaltaisissa vanhemmissa rakennuksissa tyypillisesti on milloin tulisija, milloin kakluuni, porinmatti, kamiina tai leivinuuni jopa huonekohtaiseen lämmittämiseen, etenkin talvisaikaiseen käyttöön.

Kosteiden polttopuiden pikakuivatus onnistuu esimerkiksi siten, että puista kuoritaan/pölleistä halotaan ensin tai kunkin pöllin polttopuiksi pilkkomisen jälkeen kuoren puoleiset vuosirenkaat erilleen. Ne voi esimerkiksi vaikka sitten kiristää liimuksiin takaisin yhtenäiseksi pökkelöksi, jollaisista saa esimerkiksi säilytysastioita, penkkejä, kompostilaatikon, korotetun viljelypenkin tai vaikka jätesäkki-roskisastian rakenneltua helposti. Kostean puun halkominen onnistuu lyömällä suhteellisen kevein napautuksin samalle halkaisulinjalle, jolloin samat puun säikeet ottavat vastaan ballistisen iskun puuhun, ja sitkeämpikin pölli pilkkoutuu vähäisellä huhkimisella.

Polttopuiksi kelpuutetaan ne halot, joissa ei ole puunkuorta mukana. Nämä roskaamattomat polttopuuaihiot tuodaan sisälle kuivamaan esimerkiksi kestokasseissa. Puukasseja voidaan sijoittaa kuivamaan esimerkiksi saunahuoneen jälkilämpöön, lauteiden alle (huom mahdollinen paloriski kiukaasta) tai puhtaaseen tulisijaan irtohalkoja pinoten.

Koska polttopuut eivät sisällä kuorta ym. heterogeenisesti palavaa massaa, ne hieman kosteinakin palaessaan savuuttavat sihteellisen vähän. Palopesän yläpuolinen sekundäärinen ilma on tärkeä seikka palamisen optimaalisuuden kannalta.

Märkien polttopuiden pakkosytytys onnistuu esimerkiksi aluksi pienien sytytysklapeja kahtia sahatuista (puolet lyhyemmistä) polttopuista, mikä onnistuu esimerkiksi puukolla ja lyöntiklapilla. Pikakuivataan nämä klapit pyöräyttämällä paperin päällä mikrossa pari minuuttia. Kun märkien (kuorettomien) puiden kanssa poltetaan kuivia puita (jotka antavat puhdasta liekkiä), eivät märätkään puut savuuta. Tällöin märkien polttopuiden savukaasut lämmittävät muuria ym. suunnilleen yhtä hyvin kuin kuivana poltettavien, joskin kosteampi savu nokeaa hormia enempi.

pakkokamiina

Sähkökatkon aikaan ilmanvaihtokin on keskeytynyt, jolloin sisäilman alipaine tasaantuu ja rakennuksen ilmanvuotojen "ansiosta" takan hormikin vetää ilman takkaimurin päälläoloakin. Näin ollen takkaan voidaan tällöin sijoittaa tällainen erityisvalmisteinen kamiina, jossa on yksi liesilevy.

  • valitaan/hankitaan kyllin isokokoinen kattila (tai paksupohjainen vuoka), joka aluksi käännetään ylösalaisin ja porataan d=25mm reikä noin puoleenväliin pohjan paksuutta. Loppuosa reikää porataan kapeammaksi.
  • asetetaan tämä kattila ylösalaisin takan arinan päälle ja sitten pujotetaan esimerkiksi metrin pituinen kromattu vaatetanko reiän kohtaan. Kun arinan alla pidetään valkiaa, paloprosessi keskittyy kattilan sisään ja vaatetangon sisään muodostuu hormi-imu, joka tiettyyn rajaan asti jaksaa imeä kaikki muodostuvat savut kattilan sisältä, jolloin kokkailu onnistuu suhteellisen siististi takanluukku auki, ja toisaalta auki olevasta luukusta kattilapinta samalla lämpösäteileekin huoneeseen paremmin.

pakkopoltin

Esimerkiksi sähkökatkon aikana ja/tai asunnoissa, joissa ei ole tulisijoja, voidaan silti polttaa nk. koristekamiinoissa edullista bioetanolia, joka palaa puhtaasti hiilidioksidiksi ja vesihöyryksi 1 - 2 kW teholla (polttoarvo 5,4 kWh/litra eli lämmityskustannus vajaa euro per kWh, joten energiamuotoon liittyvän koristeellisuus-lisäarvon merkitys painottuu etanolikamiinaa lämmitysmuotona käytettäessä eli sitä kannattaa käyttää etenkin ajankohtina kun on ihmisiä koolla).


Myöskin retkikeittimien sinol-polttimessakin voidaan polttaa bioetanolia huoneen lämmittämiseksi. Tällaisessa koristepolttimessa polttimen viileät pinnat kannattaa maalata akryylivärillä (joka on varsin paloturvallinen ja lämmönkestävä aine) huoneen/aluslautasen kanssa stemmaan ja polttimen sammuttamiseen tarvittava korkki lähettyvillä.

Periaatteessa voidaan polttaa kuin koristekamiinaa tai pöytäkynttilää, varmistaen tietysti polttimen kunto, tukeva alusvati, esimerkiksi kahvikuppi ja sen aluslautanen taikka palava poltin koriste-teepannun sisään (palavan polttimen turvallinen siirtely, retkikeittimen oma pidike/teline polttimelle on todennäköisesti kätevä vaihtoehto) sekä mm. ettei esimerkiksi kattovalaisin lämpene ja ettei muita syttyviä materiaaleja ole syttymisetäisyydellä. Sammutus tukahduttamalla.

Jos haluaa rakentaa erityisen bioetanolilämmittimen, se onnistuu esimerkiksileikkaamalla villaveitsellä mineraalivillasta kartiomainen palanen (ylhältä suippeneva palanen johtaa kapillaarisesti tehokkaammin bioetanolin villapalasen yläosiin), asettamalla se tukevan kattilan pohjalle ja täyttämällä kattilan pohja bioetanolilla. Tällaisen polttimen liekki saattaa kivuta sen verran korkeaksi, että paras pitää tulipesässä se palamassa. Periaatteessa on kuitenkin niin, että kunhan hiilidioksidi-ilma pääsee virtaamaan ulos tulipesästä (huoneeseen päin), ei hormin tarvitse olla auki. Tällöin saadaan isompi osa lämmöstä talteen. Heti kun pata on sammunut, kannattaa laittaa kansi päälle, jottei bioetanolin hajua jäisi haihtumaan huoneilmaan villan sisästä).

Poltin voidaan mahdollisesti asettaa myös palavista materiaaleista tyhjennettyyn kylpyhuoneeseen, jolloin lämmin hiilidioksidi-ilma lämmittää kaksisuuntaisen ilmanvaihdon lämmön rekuperointikennoston kautta rakennuksen ilmanvaihdon tuloilmaa jollakin hyötykertoimella.


Retkikeittimellä kokkailu on syytä tehdä ulkona tai tulisijassa('liikaa liikkuvia osia', kuten että jos polttimen tulikuumien osien päälle roiskahtaa vesipisaroita).


Bioetanolin valmistuskapasiteetti on suuri, sillä sitä on ollut tapana sekoittaa bensiiniin. Bioetanolia olisi mahdollista siis paukkupakkasia ajatellen sellaisenaankin suurella voluumilla myydä sisätilojen lämmitykseen.

Pakkorakovalkea

Jos on kaksi kuivaa, liian paksua halkoa, voi asettaa ne ensin kylki kylkeen tulisijaan (pitkittäin), sitten raottaa etureunaa muutaman sentin ja sytyttää väli kuivilla havuilla, tuohella tai hiilenpalasilla. Rakovalkea syttyy lopulta siitä kohtaa puuta, jossa etäisyys on optimaalinen palamisen kannalta. Tämä huomioiden palautetaan puut jälleen yhdensuuntaisiksi, mutta nyt kauttaaltaan todetun paloetäisyyden päähän toisistaan. Rakovalkea leviää melko nopeasti halkojen välisen raon koko pituudelle.


Pakko-luomuautoilu

Sähköautot (kuten siis myös hybridit) kuormittavat ympäristöä enemmän kuin polttomoottoriautot. Vetyautot puolestaan ovat tulipaloriski. Maakaasukäyttöisten ajoneuvojen tankkaaminen on hankalaa kentällä (esimerkiksi jos polttoaine loppuu tien päällä kesken), koska siihen tarvitaan erikoislaitteistoja. Tällaisen ongelmatiikan judoaminen onnistuu varsin yksinkertaisesti: valmistamalla esimerkiksi ydinenergialla synteettisiä polttonesteitä, jotka soveltuvat voimanlähteiksi jo käytössä olevaan autokantaan.

Ilmiöitä/reaktioita, joiden kautta voidaan tuottaa ydinpolttoaineella suoraan vetyä (synteettisten polttonesteiden perus-raaka-aine) hyvinkin energiataloudellisesti, on ilmeisesti useampia - ainakin eräs nimeltään LENR, toinen HHT. Tämänkaltaisia synteettisiä polttoaineita ilmeisesti jo käytetään mm. kilpa-autoissa. Vedyn tuottaminen on kallista, mutta niin tarve teollisuudessa on lisääntymään päin kuin myöskin sitä syntyy joidenkin teollisuusprosessien sivuainevirtana. "Empiirisesti" tämä tarkoittaa, että vedyn siirtoputkistoille on jo tilausta, ja näin ollen ydinenergiavedyn tuotantolaitoksillekin tulisi olemaan puitteet.


- sivumainintana. Koska valtamerien alla on löydettävissä käsittämättömän paksuja esiintymiä hiiltä sekä öljyä, se viittaa sellaiseen, että joskus menneisyydessä on ollut niin, ettei vettä ole ollut niin runsaasti kuin mitä nykyisin valtamerissä on, vaan iso osa merenpohjista on ollut kuivaa maata. Ja biosfääri on sisältänyt runsaasti hiiltä. Tällaisissa hypoteettisissa olosuhteissa on todennäköisesti ollut niin, että ilmakehä on sisältänyt paljon nykyistä enemmän happea (korkeampi ilmanpaine, ehkä 2-3 bar), ja näin ollen vesimolekyylin toinen alkuaine vety on joko peräisin maapallon omista vulkaanisista lähteistä sekä/tai sitten se on päätynyt maapallolle avaruudesta. Korkeammasta happipitoisuudesta johtuen lahottajamikrobeja olisi ollut niin vähän, että kasvusto ei olisi päässyt lahoamaan eikä mätänemään, vaan se olisi sadeveden vaikutuksesta vain muuttunut velliksi, josta päällimmäinen kasvustokerros olisi imenyt ravinteita ja vettä juurillaan elävän floran ja faunan käyttöön. Sadeveden mukana maaperän altaisiin saostuva humus sekä valtavan paksut floran alapuoliset hiilikerrokset olisivat, vedyn ja hapen ragoidessa keskenään ja sataen vetenä maahan, lopulta hautautuneet vesiliejuun: ehtimättä alkaa maatua ilmakehän happipitoisuuden laskemisen ja mikrobien hajottamisprosessien kiihtymisen vaikutuksesta (paitsi paikallisissa happitaskuissa mädäntyä, jolloin on muodostunut metaanipesäkkeitä. Jäljistä päätellen kyse on ollut maailmanlaajuisesta tapahtumasta. Tällainen hypoteesi (fossiilisten polttoaineiden muodostumiselle) huomioon ottaen LENR:n sekä HHT:n kaltaisilla tekniikoilla saattaisi olla mahdollista syntetisoida suuria määriä vetyä (hiilivetyinä) pois luonnonkierrosta mm. biosfäärin ja ilmakehän kemiallisen tasapainon parantamiseksi sekä kuivan maanpinnan lisäämiseksi maapallolla. Jos selkeästi ilmenisi, että maapallolla olisi joskus menneisyydessä vallinnut vastaavat olosuhteet, niin tällaisten olosuhteiden palauttaminen saattaisi olla harkitsemisen arvoinen asia, mutta jos taas näin ei olisi koskaan ennen ollut, sellaisten olosuhteiden tavoittelu olisi varsin kyseenalainen hanke. Fossiilisten polttoaineiden esiintymien sekä energiamäärien valtavuus viittaavat sellaiseen, että korkeampi happipitoisuus on aiheuttanut, ettei mikrobien hajotustoimintaa ole juuri ollut, vaan humusta on kertynyt paksulti päällekkäin, eli uuden kasvuston kasvaessa jatkuvasti vanhan päälle. Miten tällainen ikimetsikkö realisoituisi maapallolla, todennäköisesti se palaisi metsäpaloissa vähän väliä. Näin ollen voimme päätellä, että fossiiliset polttoaineet ovat kasvaneet ympäristöissä, joissa on esimerkiksi sadellut tai ollut sumuista jatkuvasti.


Maailmanlaajuiseen (oletettavasti* yhteen yksittäiseen "geologiseen shokkiin, johon sisältyy ainakin vesitulva") viittaa myöskin se, että öljykenttiä esiintyy varsin tasaisesti ympäri maailman.
* hypoteesi perustuu olettamukseen, että koska esiintymät ovat skaalaltaan niin isoja, niin ekosysteemit ovat niiden välisinä aikoina ehtineet "räjähtää" valloilleen (todella massiivisiksi biologisiksi kerroksiksi), niin näin ollen tällaiset valtavat tulvakatastrofit ovat olleet erittäin harvinaisia, ja niiden aiheuttajamekanismit ovat todennäköisesti irreversiibelejä, ja lopputulema on täsmälleen sama riippumatta siitä, olisiko näitä ollut yksi vai esimerkiksi viisi erillistä. Tulvalatastrofi(e)n massiivisuuteen viittaa se, että tällaiset massiiviset biologiset patterit (ja fossiilit) ovat hautautuneet anaerobisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan (kertaheitolla).
Fossiilien, joiden syntymekanismi saattaa liittyä mainittuun hypoteettiseen tulvakatastrofiin, perusteella voidaan yrittää johtopäätellä yhtä ja toista. Esimerkiksi polystraattisista fossiileista voidaan päätellä, että loppujen lopuksi nykykäsityksen mukaan eri vuosimiljoonia/aikakausia indikoivat maakerrostumat saattavat ainakin toisinaan olla vain samassa hytäkässä muodostuneita eri maalajien/liejuvirtausten faaseja. 'Polystratic fossiles' -käsitteellä tarkoitetaan pystysuuntaisia (esimerkiksi puiden) fissiileja, jotka löytöpaikassaan läpäisevät useita sitä ennen miljoonien vuosien aikana muodostuneiksi "aikakausikerrostumiksi" pääteltyjä sandwitch -mallisia maakerrostumia.
Jos ainakin osa tällaisista valtavan pitkiä geologisia aikakausia indikoiviksi päätellyistä "sedimenteistä" ovatkin osoittautuneet "samana syksynä" muodostuneiksi, niin aksioomaa, että ne kerrostumat, joissa tällaista ilmiötä ei olla löydetty, olisivat siltikin - eli saman päättelyketjun tuloksena - satojen vuosimiljoonien aikana muodostuneita, saattaa olla tarvetta tarkistaa. Aikajanan avulla näiden hypoteesien erilaisuuden havainnollistamiseksi, jos yhtä vuotta kuvaisi yksi millimetri, sata miljoonaa vuotta olisi silloin 100 kilometriä.


Pakko-öljypohjallinen

Moottoriajoneuvoissa, joiden konehuone on muilta osin erinomaisessa käyttökunnossa, auto vähän vaan tiputtaa öljyä, kätevin ratkaisu ongelmaan saattaisi olla seuraavanlainen öljypohjallinen.

  1. Aluksi paikannetaan vuotokohta esimerkiksi teippaamalla sanomalehden sivuista auton pohjan kokoinen alue, jonka päälle auto ajetaan joksikin aikaa parkkiin. Merkitään esimerkiksi nuolin kiintopisteitä autosa, kuten eturenkaiden etupintojen puoleiset akselinkohdat.
  2. Kun vuotokohta/-kohdat on paikannettu, suunnitellaan kyseiseen kohtaan auton alle kiinnitettävä taskumainen 3-5cm litteä kotelo, joka voidaan valmistaa esimerkiksi kanaverkosta tai jyrsijäverkosta. Mahdollisesti hiotaan mahdolliset terävät särmät tylsemmiksi sekä maalataan esimerkiksi lämpömaalilla kotelon sisäpinnat sileiksi.
    • Mikäli autossa ei ole ennestään pohjapanssaria, kannattaa tällä kotelolla ratkaista samalla se puute: voidaan aluksi takoa verkko muodoltaan soveltuvaksi, sitten alumiinilevystä tai pellistä kopio. Pohjapanssaria kannata tuoda aerodynaamisesti liian alas auton pohjasta, ettei tämä aiheuta ylimääräistä huminaa maantienopeuksissa.
  3. Muotoillaan alumiinipintaisesta lämpöeristevillalevystä koteloon sopiva palanen jättäen joka reunaan 5-10 cm folion liepeet, joka laskostellaan kääntymään levyn leikattujen laitojen yli villalevyn yläpinnan puolelle, kiertämään reunaa/mariginaaleja. Tärkeää, ettei tätä alumiinikaukaloa puhkaista/leikata, koska teippailut eivät tule pysymään kauaa kasassa lämpimässä moottoriöljyssä liuetessaan.
  4. Vahvistetaan alumiiniteipillä teippaillen paketti kasaan.
  5. Valmistetaan toinen mokoma.
  6. Sujautetaan kasetti paikoilleen auton alle / pohjapanssarin päälle. Vaihdetaan silloin tällöin.
    • Öljyn tyhjentäminen onnistuu jättämällä kasetti pystyyn tai ylösalaisin vadin päälle valumaan.
Pakko-nuorrutus

Tunnettua ja käytössä olevaa tekniikkaa, jossa ihminen altistetaan laitesukelluksen puhtaalla hapella 20-30 metrin syvyydessä kaltaisiin olosuhteisiin joksikin aikaa. Tällaiset olosuhteet saadaan varsin helposti aikaiseksi peruskallion sisälle louhituissa kellareissa sekä väestötiloissa käsittelemällä seinämät pakko-säteilylämmityksen tiimoilta mainitulla tavalla ilmatiiviiksi. Käynti parin välipaine-eteisen kautta pyöröovien kautta, sillä isojen huoneiden ilmanpaineita ei ole mielekästä muutella. Huoneessa oleskelevien ihmisten kosteuskuorman sekä hiilidioksidikuorman poistot mahdollisimman pienillä virtaamilla eli kohdepoistot, jonka lisäksi mahdollisesti laitteisto, joka suodattaa hiilidioksidia pois huoneilmasta. Hapen konsentrointi tavallisella konsentrointilaitteistolla normaalipaineisessa välipaine-eteisessä, josta esimerkiksi puolen barin paineennostolla (pikkukompressori) puhallus seuraavaan välipaine-eteiseen jne. Poistoilmakanavisto esimerkiksi kokoojatukilla korkean paineen huoneen vesipisteen harmaavesiviemäriputkeen yhdistyvä ratkaisu.


Pakko-Led Zeppelin IV -valkea

Menetelmässä sidotaan risusavotan pinosta suhteellisen suoria/samansuuntaisia risuja reidenpaksuisiksi putkiloksi esimerkiksi rautalangalla 30 cm välein nippuun kiristäen. Huomaa, että tämä putkilo voi olla pitkäkin, vaikka lyhyemmistä risuista koottu. Sitten joko varastoidaan sellaisenaan paloturvallisesti taikka sitten jo varastointivaiheessa sahataan rautalankasiteiden väleistä nivaskat erillisiksi kimpuiksi. Kimppu asetetaan poikittain tai vaikka pystyyn tulisijaan palamaan.

emännän vimmasytytin

Rutiininomaisesti tulia pesiin pienimättömistä haloista sytytellessä voidaan kunkin tulisijan perälle pujauttaa aviisin sijaan palanen kivivillaa (lämmönkesto noin 1000 oC) ja kasata halot sen lomaan. Sytytys tapahtuu ruiskauttamalla villaan sytytysnestettä tai jopa viileämmällä liekillä palava bioetanolikin soveltuu. Kivivillan palanen imee nesteen ja polttaa sen hillityllä liekillä (pitkäkestoisesti) sytyttäen pesän puihin tulet. Kivivillanpalaseen ei varsinaisesti tarvitse koskea ennen seuraavaa sytytyskertaa.

isännän hujaus-sytytin

Tulisijan sisäpuolelle kulmaosiin, tai muuten liepeille, voidaan kannelliseen kattilaan tai peltipurkkiin jemmata kekäleitä. Eli esimerkiksi jyrsijäverkon palasella tai grillipihdeillä nostella hehkuvia kekäleitä talteen. Kun kansi suljetaan, happi loppuu ja kekäleet sammuvat välittömästi. Kekäleitä on helppo ylösalaisella peltipurkilla murtaa ja kopittaa tulen seastakin tulipesän reunaan tukahtumaan.

kylmillä hiilillä sytytetään takka kasaamalla niitä ensin muutama keiksi sytytettäviwn puiden väliin, sitten puraisemalka puusta pari irto sälettä, sitten tuikkaamalla nämä vierekkäiset säleet tuleen, ja sillä hiilet hehkumaan. Kekäleillä voi myös sellaisenaan esimerkiksi kiehauttaa noettomat pannukahvit esimerkiksi varrellisessa kattilassa.


eemelin koksisytytin ja kuksakiillotuskikka

Verstastöissä polttoroskiin päätyviä päätysahauspalikoita ym. Höylä- tai katkaisusahauspintaisia puunpaloja ei periaatteessa kannata vielä polttaa, vaan niihin kannattaa liimata (esimerkiksi nopeasti kuivavalka tuubiliisterillä kuten Pattex) rullatavarana myytävää hiomapaperia (hiomapaperin karkeusaste näihin puupaloihin samalla kirjoittaen). Lopuksi mattoveitsellä tasataan hiomapalikan reunat. Koska joka tapauksessa rullatavara-hiomapaperia ei pysty kätevästi hyödyntämään ennen sen kiinnittämistä hiontatelineeseen. Käytetyt kuivat hiomapaperi-puupalikat syttyvät helposti.

Kuksien pintojen peilimäinen kiilto ilman lakkakemikaalien käyttämistä on saattanut kiinnittää huomiota. Ensiksikin on olemassa lakkakemikaaleja, joita voidaan sertifioidusti (elintarviketurvallisesti) käyttää kuksan sisäpintojen lujittamiseen (kuumille ja alkoholipitoisille juomille), toisekseen puupinnan kiillottaminen ilman kemikaaleja tapahtuu hiertämällä sitä toisella puunpalalla. Eemelin kuksakiillotuskikassa puupinta kiillotetaan yksinkertaisesti hienontamalla hiomapaperin karkeutta vaiheittain äärimmilleen. Hienommilla hiontakarkeuksilla hiontapöly on niin hienojakoista, että se alkaa käyttäytyä kiillotusvahan tavoin.


viekkaan mummelin sivutuotesytyke

Mummeli, joka ei tykkää syödä lääkkeitään, usein tarvitsee puutikkuja askarteluprojekteihinsa, jolloin hän katkoo esimerkiksi kynsisaksilla tai sivuleikkureilla isojen tai pienien tulitikkujen raapaisupäitä erilleen puisista tikunvarsista kooten niitä paloturvallisuuden vuoksi lääkepurkkiinsa. Kärkiin kannattaa jättää sen verran vartta, että tikunpätkät mahtuvat poikittain tulitikkuaskiin sekä toisaalta raapaisukärjet palavat sytytystilanteessa pitempään.

Sytyttäessään takkaan tulia, mummeli ensiksi ripottelee näitä tulitikunpäitä lääkepurkistaan polttopuiden väliin ja sytyttää ne esimerkiksi sytkällä.


Pakkogrilli

Mikäli välttämättä haluaa grillata ruokaa, voi tukevaa pintaa tai kulmaa vasten taivuttaa uunin ritilän U-muotoon ja kääntää sen ylösalaisin oalamattoman alustan päälle. Alustan päälle vati, johon litteähkö palanen mineraalivillaa tai muuta palamatonta kuitumateriaalia. Kuitumateriaaliin ruiskutetaan/imeytetään haluttu määrä bioetanolia, tuikataan tuleen ja grillaus voi alkaa.


Pakkoliesi

Pakkoliesi on pika-pikaa rakennettava (ja purettava) keittoliesiratkaisu, joka perustuu uunin grilliritilään, joka on asetettu uunin syvän paistovuoan päälle, jolloin väliin mahtuu sujauttamaan alumiinivuokaisia tuikkukynttilöitä, joiden liekki asettuu ritiläpinnan päälle asetettavaan kypsennysastiaan nähden sopivalle korkeudelle (nokeamatta so. savuuttamatta, mutta toisaalta ei liian ylös so. lämmitystehon hukka), ja tuikut palavat turvallisesti rauhallisella liekillä pienessä tuulenireessäkin.

Kynttilät optimaalisestikin palaessaan tuottavat sisäilmaan mikrokokoisia nokihiukkasia, jotka olisi hyvä saada tuuletettua pois (esim. liesituuletin). Periaatteessa yhden grilliritilän alalle voi muodostaa perus hellan kaltaisesti neljä levyä (kussakin 19 tuikkua kuusikulmion muodossa), joiden tuikuista voi sytyttää halutun määrän palamaan sopivan kypsennystehon ja -alan saavuttamiseksi (yksi tuikku palaa noin 100 W lämpöteholla).

Grilliritilän keskiosia voi lisätukea esimerkiksi sopivanpaksuisella ruttuun polkaistulla virvoitusjuomatölkillä.


Pakko-patapoltin

Patapoltin on risupolttimen tulisijaversio, joka perustuu pikku kattilassa, metallisessa maalipurkissa tai vaikka säilykepurkissa palavaan risuvalkeaan (tai vuolulastu-, hake- tai puupellettivalkiaan). Palopesän ilmanottokanava valmistetaan alumiinitölkistä, jonka korkeus on mielellään paloastiaa korkeampi, toisin vanoen esimerkiksi puolen litran oluttölkki on todennäköisesti soveltuvin. Tölkin suuaukkokansi leikataan aluksi pois. Seuraavaksi tölkkiä halkaistaan saksilla pohjaan päin leikaten, jättäen kuitenkin tölkin poikkileikkaussäteen etäisyys halkaisematta. Halkaisuleikkauslinjoista leikataan periaatteessa paloastian reuna paksuinen soiro pois, tai sitten voidaan päätellä halkaisuleikkaus poikittaisväkäsellä, jolloin voidaan särmätä paloastian seinämän paksuinen huuli. Nyt kun tämän tölkin (yksi tai useampi) pujottaa ylösalaisin paloastian reunan yli, se toimii paloilman syöttökanavana, jos useampi tällainen tölkki, samalla myöskin grilliritilän kannattimena (risujen lisäämisen paloastiaa. helpottamiseksi).

Mikäli grilliritilänkannatinominaisuutta pidetään tärkeänä, kannattaa alumiinitölkkien sijaan nämä paloilmakanavat valmistaa peltisaksilla käytetyistä säilyketölkeistä (joita löytää esimerkiksi pellinkeräysroskajakeesta). Mitä tiiviimmin kanavakappale istuu paloastian sisäseinämää (ja ulkoseinämäö) vasten, sitä paremmin happi kulkee.


Pakko-lyhtypoltin

Etenkin mikäli minipoltinta poltetaan aina samalla teholla ja tavalla - vaikkapa kuumennetaan vettä puupelletein - niin voidaan yksinkertaisesti tehdä (porata) säilyketölkin kylkeen reikiä. Jos liekit "haukkovat ilmaa", tehdään enemmän reikiä. Tällaisen lyhtypolttimen voi halutessaan sijoittaa esimerkiksi kattilan sisään, käsittelyn helpottamiseksi, lämpötaloudellisuuden parantamiseksi sekä tuuliolosuhteiden hallitsemiseksi. Kun poltinastia on kattilan sisällä, sen kylkiin voi tehdä reikiä varomattomammin: toisaalta palamisen tehostamiseksi (poltinastian pohjan ja alakylkien reiät), toisaalta optimoimiseksi (poltinastian kyljen yläosien reiät).

Lyhtypolttimen tavoitteena on hyvä lämpötaloudellisuus (tulipesän pienuus, lämmön (kuumuuden) keskittyminen keittoastian pinnoille, jolloin polttoaine kannattaa olla pienikokoista, kuten juuri vuolulastuja. Vuolulastuja valmistetaan valmistamalla esimerkiksi leukulla ja klapilla naputellen suorasyisistä polttopuuhaloista sentin paksuja päreitä. Nämä päreet voi jättää kantokoriin kuivamaan tai vuolla valmiiksi lastuiksi, jolloin ne kuivahtavat tuoreesta kuivaksi tavaraksi hyvin nopeasti. Päreitä on myös helppo käsin katkoa pitkittäin, jollaisin vastatusten asetetuin päreparein voidaan esimerkiksi sytyttää tulia tulipesään tai vaikka ampua ilotulitteita.


Pakko-tuikkupoltin

Jos halutaan valmistaa erityisen hyvin lämpöä eristävä palopesä johonkin poltinratkaisuun, voidaan valita esimerkiksi jokin keksikulho, jonka sisäpintaan tai ulkopintaan taputellaan etukäteen epätasaiseksi rypisteltyä alumiinifoliota kirkas puoli palopesään päin. Sitten viimeistellään avoimet saumat/liepeet taitossaumoin. Sitten sujautetaan tekele palopesään, tarvittaessa kokoon supistettuna, jotta mahtuu luukusta.

Periaatteessa tällä periaatteella voidaan vaikkapa trangiakeittimestä tehdä risupoltin tai väliaikainen keittonuotiopaikka, nokeamatta sen alumiiniosia.


Pakko-risukko

Risupolttimen pikaversio. Esimerkiksi tyhjän (ison) säilykepurkin tai peltisen maalipurkin Sivyseinämän ylä- ja alareunoihin tehdään esimerkiksi naskalipiikillä (puista vastakappaletta vasten esimerkiksi työskentelytason päällä sivusuunnassa painellen) paljon pieniä reikiä paloilmalle sekä savulle. Tulet sisään ja suuaukkoa pohjapinta-alaltaan hieman isompi keittokattila/-pannu päälle.

  • energiansäästömielessä voidaan tämä kuuman ämpäri kääriä esimerkiksi lasi- tai mineraalivillalla paloilmareikien ja savunpoistoreikien väliseltä lieriöosuudelta tiukalle taikka sitten koko kyljen korkeudelta väljälle.
  • Tai hypoteettista ympärivuotista käyttöä (esim. retkeilyreitin varrella) voidaan kaivaa halkaisijaltaan peltiämpäriä jonkin verran kookkaampi maakuoppa syvyydeltään peltiämpärin korkeus., joka vuorataan esimerkiksi foliolla tai peltitynnyrin lieriöpalalla tai puukehikolla.
    • Tällainen ratkaisu on siinä mielessä käytännöllinen, että käytön jälkeen tulisija voidaan peittää vanerilevyllä ämpäreineen päivineen, jolloin se samalla tukahtuu ja mahdolliset kekäleet jäävät sytykkeiksi seuraavaa käyttökertaa varten.
    • Ruohokentän palanen voidaan toisaalta ulkonäkösyistä säästääkkin asettamalla se kansilevyn yläpuolelle. Tällöin kansilevynä kannattaa käyttää em. tynnyrin jämäpaloista löytyvää ylä- tai alapohjaa mataline laitoineen, jonka sisään ruohomatto sujautetaan. Tällöin risukko joudutaan upottamaan tämän kansiosan paksuuden verran syvemmälle maahan, ja aukon ruohokentässä sisäkyljet kannattaa vakauttaa joko ulottamalla risukkokuopan tynnyrin laidat ruohokentän pintaan asti, ja kannen paksuuden verran "hapsuttaa" laitoja vierekkäisin pystyleikkauksin tai sitten erillisellä lieriörenkaalla, joka katkaistaan yhdestä kohtaa ja sitten kiristetään alemman lieriöpalan ulkokylkiä vasten esimerkiksi ilmastointiteipillä tai metallinauhalla.
  • voi myös haudata muovisen saavin tai ruukun risukkopolttimen kuopan sisäkyljiksi, sillä maan viileys/korkea ominaislämpökapasiteetti estää muovia syttymästä palamaan. Tällainen tekele ei vain kestä kovin raskaita mönkijöitä kannen päällä, ja jossain retkeilyreitin varrella sellaisen käyttötarkoitus saattaa muuttua "molokin kidaksi" (roskikseksi).
- millaisen ulkogrillivariaation tekeekään, sikäli kuin se osoittautuu toimivaksi, saa siitä hiukan mielikuvitusta käyttäen tehtyä todennäköisesti myöskin maakellariversion: eli varaston, jonka lämpötila pysyy maaperän lauhuuden ansiosta plussan puolella talvisinkin.


Pakko-tuhkisrisukko

Menetelmässä aluksi vedetään takan tuhkaluukkukouru ulos tuhkapesästä ja asetetaan se ylösalaisin palopesän arinan päälle. Sitten tuhkapersn pujotetaan (mahdollisesti uudelleenmuotoiltu) alumiinivuoka, jonka perälle asetetaan kivi (painoksi, mm. ehkäisemään vuoan risupoltinalusena heilumista). Tuhkaluukkukouru tuetaan esimerkiksi puuklapein tai korkoon leikatuin tiilenpalasin vaakatasoon (liesilevyksi). Tuhkisrisukon palotehoa so. hapenottoa säädellään kohottamalla alumiinivuoan etulaitaa ylöspäin (esimerkiksi puupalikalla kiilaten) tuhkapesän yläpintaan päin.

Pakko-rakettikamiina

Pakkorakettikamiinassa on ylösalainen kattila (keitinlietenä), jonka laitojen alitse on pujotettuna kolme tai neljä tai useampia patapolttimessa selostettuja säilyketölkkikanavaa, jotka tässä tapauksessa toimivat savuhormeina sekä lieden kannatinjalkoina. Savu pyrkii poistumaan laitojen alittamisen sijaan näiden tölkkien kautta ensiksikin noiden hormien imun vaikutuksesta, toisekseen koska kattilanlaitojen alitse vallitsee sisäänpäin suuntautuva paloilman virtaus. Kyseinen kamiina tarvitsee palamattoman alustan, vaikkakin takasta tuttu arinaritilä ei ole kaikkein soveltuvin.


Pakko-syklonileijupetikattilakeskuslämmitysjärjestelmä

Seuraava on poikkeuksellinen ratkaisu poikkeustilanteisiin, rappukäytävässä pyörivä lämmitysjärjestelmä ja keskuskeittiö, joka puhaltaa savunaa poistoilmanvaihtokanavaan. Ulkonäöltään hieman eräkohteiden nuotiopaikkojen kaltainen.

  1. Aluksi porraskäytävän alakerroksen lattia suojataan vaikkapa kaliumsilikaatilla käsitellyllä vanerilla (mahdollisesti jos pinnoitusnesteeseen sekoittaa emulsioksi pari pisaraa tiskiainetta, se ilmeytyy puuhun nopeammin).
  2. leijupetipalokammiosykloni rakennetaan kahdesta auton tai työkoneen renkaan vanteesta samaa kokoa. Hitsataan niistä jompaankumpaan tai molempiin ajoneuvon puoleiseen särmään poikittaiset tapit, 2-6 kpl kumpaankin. Nämä ovat toisaalta kuumana siirtelyä varten, toisaalta ajoneuvonpuoleisten kehien vastakkain pysymisen ohjuritappeja.
  3. polttimen perusosat ovat lattian suojavanerin päälle asetettava metallitynnyri (ohjuri- ja nostokahvoineen), jonka päälle asetetaan molemmat peltivanteet toisiinsa nähden peilikuvana vastatusten. Niiden päälle liesilevyksi soveltuva kattilateline tai peltilevy.
  4. seuraavaksi valitaan puhallin, joka on joko helposti vaihdettava, kuten hiustenkuivaaja tai sitten varmatoiminen, kuten tietokonepuhaltimiin perustuva puhalluslaitteisto taikka useita erillisiä kuiten USB-minipuhaltimia. Hiustenkuivaajaratkaisussa tarvitaan palamaton putkiosuus kuten pohjaton alumiinitölkki, tietokonepuhallinratkaisussa esimerkiksi taipuisa alumiininen ilmanvaihtokanavakappale, USB-minipuhaltimissa puolestaan vastaavankokoista metallista huonekaluputkea. Vähimmäistavoitteena on pakotettu ilman virtaussuunta sykloninammioon (syklonikammiossa tuloilman tilavuus moninkertaistuu ilman kuumetessa, mistä johtuen pelkkä pakotettu imu ei riitä, imun ei varsinaisesti tarvitsekaan olla pakotettua, puhalluksen tarvitsee), mutta toisaalta tarpeeksi nopea ilmavirta, esimerkiksi 3-5 m/s sekä soveltuva tilavuusvirta.
    • tuloilma siirtyy sykloniin sylinterikehän myötäisesti, jolloin palokammioon muodostuu pyörre. Poistoilma imetään pois sylinterinomaisen kammion keskiakselilta, mikä keskipakoisvoiman ansiosta (kehän suuntainen liike-energia) kiihdyttää pyörrettä. Pyörteen ansiosta nokihiukkaset ja tuhka eivät päädy poistoilmaan, vaan laskeutuvat palokammion pohjan kevennerakosten kautta metallitynnyriin.
  5. imuputki on syklonin sisällä mahdollisimman ohut, esimerkiksi pakoputken paksuinen putkirakenne taikka jäätelötötterön kaltainen kartiorakenne, joka on valmistettu esimerkiksi kipinäverkosta tai tiheämmästä grillausverkosta verkon tarkoituksena on homogenisoida tavallisesti kuplanmuotoinen imuvyöhyke sylinterinomaiseksi imuvyöhykkeeksi.
    • imuputki tulee pystysuoraan ylös ylemmän peltivanteen akseliaukosta, liesilevyn keskeltä läpi. Liesilevy lämpiää ylemmän peltivanteen kevennerakosten läpi akselille päin kiertävästä ilmasta. Sen lämpötila on korkeahko, paistamiseen soveltuva, mutta lämpöteho matalahko, keittämiseen huonommin soveltuva. Tästä syystä kattilaa varten kannattaisi olla oma aukkonsa (jonka kattilan pohja peittää).
  6. polttoaineen (mielellään hienotakenteisempaa haketta tai REF-energiajätettä kuin klapeja ja risuja, mutta nekin kyllä soveltuvat) täyttö sykloniin voi tapahtua esimerkiksi puhallusaukosta (Y-haara) tai mainitusta kattila-aukosta tiputellen (vaatii imun imuputkessa sekä/tai edes puhaltimen sammuttamisen siksi aikaa)
  7. periaatteessa vanteiden koveraan kehään kannattaisi kiinnittää lauhdutusta varten poikittaisia metallilevyn palasia hitsaten, juottaen tai pultaten, jotta vannemetallit kestäisivät syklonikäyttöä pitempään, kun pysyvät viileämpinä.
  8. imukanavan alku toimii "lauhutinputkiston jakotukkina". Lauhdutinputkisto koostuu vaakatasoon tai yläviistoon (portaikon myötäisesti) asetettavista huonekaluputkikanavista, joilla lämmitetään porraskäytävän ilmaa. Jakotukki sekä huonekaluputkien lähdöt kannattaa olla erikseen hitsattu yhtenäinen moduuli, jossa osassa käytetään paksuseinäisempää rakenneputkea (kuuman ja turbulenttisen ilmavirran ohjaamiseksi lauhdutusputkiin.
    • Neliskanttiset huonekaluputket voidaan liittää toisiinsa päittäin leikkaamalla päihin neljä viiltoa, joiden avulla putket voidaan pujottaa keskenään lomittain taikka sisäkkäin. Mutkakohdat kannattaa valmistaa samasta putkenpätkästä, jotta ulkokehän puoleinen kylki olisi yhtenäinen, ilman virtausvastuksen minimoimiseksi.
  9. Nämä lauhdutinkanavat palautetaan lopulta kokoojakanavan kautta yhteen, joka moduuli voi olla jopa vaikka muovia, eli kauhdutinkanavat kyllin pitkiä ja mielellään keskenään yhtä pitkiä. Kokoojakanava yhdistetään rakennuksen imuilmanvaihtokanavaan, kuten kellarin saunahuone tai jonkun huoneiston suihkuhuone, ellei porraskäytävästä ole suorempaa yhteyttä putkikanaaliin/poistoilmaputkeen. Periaatteessa mahdollista olisi myös esimerkiksi (käytöstä poistettu) hissikuilu tai jokin pystykanaali sinänsä, jonka ylä- tai alapäästä ilma koneellisesti (tietokonepuhaltimin) poistetaan ulos. Tällaisen kanaalin pintavedot (esimerkiksi jos sähköjohdotuksia ei ole putkitettu) voidaan pinta suojata vaikkapa leveällä alumiiniteipillä.


Tällaisen järjestelmän etuina ovat paloprosessin optimaalisuus, palokaasujen noettomuus, palolämmön täydellinen talteenotto sekä kokkausmahdollisuus ja suhteellisen hyvä paloturvallisuus. Heikkoutena mahdollinen meluhaitta porraskäytävästä huoneistoihin sekä jatkuva manuaalisen valvonnan sekä polttoaineensyötön tarve.


Tietysti tällaisessa prosessissa tulee mieleen kymmenittäin erilaisia lämpövoimakoneen toteutustapoja, mutta mittakaavan ollessa näin pieni, kiinteän polttoaineen tarvitsema viipymä palokammiossa ennen generaattoriturbiiniin päätymistään olisi todennäköisesti liian pitkä (ek. kiinteän polttoaineen kaasuuntuminen hiilimonoksidiksi on melko hidasta, vaikka se olisi tomua), MUTTA Stirling-työkierto sekä tietysti lämpösähköisten ilmiöiden hyödyntämiset (esimerkiksi siten, että palokammion vanteen pintaan asetetaan ohut lämpövastusnauha, jonka pintaan jono peltier-elementtejä, joiden pintaan esimerkiksi vannekehän suuntaisena syklonin puhallusilmaputken lenkki (kyseinen paloilma joka tapauksessa syötetään vanteen sisäkehän suuntaisesti palokammioon) voisivat tulla kysymykseen, koska ne ovat valmiita pinta-asenteisia moduuleja. Jollaisella ratkaisulla saadaan tarvittava jännite ja virta, jolla ylläpitää virtapankkia, jolla puolestaan pyöritetään syklonin tuloilman puhallinta/puhaltimia sekä ehkä rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmääkin.
Pakko-CHP-pienvoimalaitos

Jos välttämättä halutaan tuottaa kerrostalossa tehollista sähköä, valmistellaan maanpinnan kerrokseen autotalli. Tähän autotalliin tuodaan erillinen häkäpönttö ja sitten ajetaan dieselauto. Dieselauton akkuun kytketään pure-sine-wave -invertteri, joka kytketään kiinteistön päävirtakytkimen kanssa yhteen ("kolmanteen napaan", joka on verkkovirralle vaihtoehtoinen kytky) ja/tai grid-tie -invertteri, jonka syöttöjohto kytketään esimerkiksi valokytkimeen tai seinäpistorasiaan. Auton pakoputki (tasaisella kierrosnopeudella nokeentumatonta pakokaasua) kierrätetään erillisessä putkiosuudessa vaikkapa koteloudun vesipatterin kautta (lämmityksen kiertoveden lämmittämiseksi) tai esimerkiksi ulkoisen turbolauhdutinmoduulin kautta (korvausilman lämmittämiseksi) kaiken jälkilämmön talteenottamiseksi, ja sitten liitetään poistoilmaventtiiliin (lauhdutusvaihetta ei tarvta LTO-ilmanvaihtojärjestelmässä). Häkäpöntön sekä auton moottorin lämmittämä huoneilma puhalletaan esimerkiksi LVI-putkikanaalin välityksellä huoneistoihin. Tämä tarkoittaa, että autotallitilassa täytyisi olla ylipaineistava korvausilman puhallus viileänä ulkoa tai esilämmenneenä kirvausilmakanavasta, jotta sekä moottoriin että LVI-kanaaliin saataisiin ilmaa kyllin.

Järjestelmän hyötysuhde noin 100%.


"Kaikkiruokainen turbiinigenu"

Kyseessä on teollisuusmittakaavan turbiini, kuten maakaasuturbiinilaitos. Toistaiseksi polttoaineturbiiniin tarvitaan tarpeeksi nopeasti ja puhtaasti palavaa kaasuuntuvaa polttoainetta ilman huomattavan suuren läpäisynopeuden takia. Turbiinissa on palokammion alkupuolelka on esimerkiksi ulkokyljissä suuttimia, joista viileä polttoaine suihkutetaan palokammioon, jossa se välittömästi syttyy ja palaa räjähtävällä nopeudella. Vetykaasun - tai HHO-kaasun - syöttämisellä palokammioon osana polttoaineseosta, jonka toisena komponenttina on itsenään liian hitaasti syttyvä palokaasu (kuten hiilimonoksidi), on mahdollista oleellisesti nopeuttaa palokaasun syttymis- ja palamisreaktiota, mutta haasteena on Olkiluoto 3:sta tuttu hydrogen embrittlement -ilmiö (perusongelma kyseisessä reaktorityypissä). Turbiinissa vastaavat kuluvat osaset, nämä syöttösuuttimet sekä vedyn kompressori, ovat kuitenkin erillisiä komponentteja/moduuleja, joita ensiksikin voidaan helposti vaitaa, toisekseen niitä voidaan edullisesti tuotekehittää etenpäin, esimerkiksi keraamisiksi, jotta ne eivät juurikaan haurastu ajossa. Myöskin palokammion sisäkyljet kannattaa pinnoittaa keraamisesti. Polttoaineseoksen vetykomponentin palaessa kokonaan ennen ensimmäisten taaempien roottorien työvaihetta, kaikkiruokaisessa turbiinissa ei ole periaatteessa vedyn syttämisen takia nopeammin kuluvia osia.

Esimerkiksi hakkeella ja/tai REF:llä turbiinijärjestelmä tarkoittaisi, että polttoaine ensin kaasutettaisiin häkäksi ja muiksi (kloorittomiksi) palaviksi kaasuiksi, jotka sitten välijäähdytetään, hiukkassuodatetaan (ja/tai sähkösuodatetaan), syötetään joko mekaaniselle tai ultraäänellä-/ionisoinnilla komponentit yhdistävälle kolmen fluidin sekoitinsuuttimelle (häkä, vety, happi): homogenisoituessaan keskenään kaasu muuttuu räjähtäen palavaksi, jolloin se syttyy ja palaa räjähtäen "melkein heti". Puolestaan erillisinä nämä kaasukomponentit eivät ole "erityisen" räjähdysherkkiä.
Voidaan myös olemassaolevaan turbiiniin jälkiasentaa pelkästään vedyn syöttösuuttimet palokammion alkuun. Vedyn elektrolyysin happikomponentti voidaan syöttää tuloilman sekaan, kompressoitu primääripolttoaine (kuten häkä) normaalisti ja kompressoitu vety palokammion alkuun.

Ks. Hypoteesi HHO-syötön vaikutuksista polttomoottorissa toimintaan sekä uutisartikkeli (25.6.2023), jossa ilmenee, että autonvalmistaja Mazda on saanut ratkottua kyseisiä ongelmia jotenkin, ja aikoo vuosien tauon jälkeen soveltaa wankel-moottoreita joissain autoissaan.

Pakko-häkäpönttö
Ks. sivu puukaasu

Pakkohäkäpönttö on rakenteeltaan sähkösavustimen kaltainen laite, jossa termostaatti-/tehosäädettävä vastus ylläpitää palavan polttoaineen hiiltymistä. Kyseisellä säätimellä siis valitaan yleinen kaasutusteho, loppujen lopuksi hiiltyminen ruokkii itse itseään, eikä kaasutuksen voimakkuutta hienosäätävänä mekanismina toimiva vastus varsinaisessa työvaiheessa, ajon aikana, enää käytä paljoakaan sähkötehoa.


Teollisemmassa mittakaavassa häkäpönttötekniikkaa eli polttoaineen kaasutusta dieselmoottorin voimanlähteeksi kannattaisi hakkeen ja pelletin, joilla on saantiin nähden kova kysyntä, sijaan hyödyntää mm. turvetta sen tasalaatuisuuden vuoksi, sekä tietysti voidaan hyödyntää myös mm. Kuivattua biojätettä sekä esimerkiksi hevosten pehkua sillä ajatuksella, että tällaiset biologiset polttoaineaihiot voidaan kaasutuksen jälkeen levittää ravinteina pelloille. Mm. Pehkujen suoranaista hyödyntämistä energiana estävät lainsäädäntö, mutta kaasutuksessa voidaan kontrolloidummin suodattaa/separoida kaasusta ravinnekomponentteja, kuten fosfori, mikäli siinä sellaisia on, ja muiltakin osin hallita kaasutusprosessia sen verran, että jotakuinkin kaikki ravinteet saadaan levitettyä pelloille kaasutuksen jälkeen siinä missä perinteisessä mädätyksen jälkeisessä lietelevityksessäkin. Jälkimmäisessä hyödyntämistavassa hukataan pehkujen energiasisällöt täysin, mistä syystä pakko-häkäpönttöteollisuudelle saattaisi olla aivan hyvät tekniset sekä lainsäädännölliset puitteet Suomessa.
Ravintoaineita (mm. fosforia) voidaan pestä pehkuista myöskin etukäteen lämpimällä vedellä sekä siihen mahdollisesti sekoitetuilla entsyymeillä. Entsyymit eli biologiset katalyytit vaativat kuitenkin tasaista lämpötilaa toimiakseen aktiivisesti, joten niiden teollinen hyödyntäminen ei ole välttämättä kovin realistinen skenaario näin "pystymetsästä".

Pakko-retkikiuas

Kysymyksessä on luonnonkivien taikka kiuaskivien lämmitystekniikka nuotiolla, grillipaikalla tai tulisijassa/takassa, joita kuumia kiviä sitten, liekin sammuttua tyystin, fasilitoidaan sisätilan lämmittämiseksi.

Tähän tarvitaan esimerkiksi L-kirjaimen muotoinen muutaman kymmenen sentin korkuinen palanen metallista kanttikanavaa, jonka ulkovaippa on lämpöeristetty esimerkiksi tavanomaisella mineraalivilla-folioverkko-eristeellä. Tämän kappaleen pystyhormi täytetään pohjasta alkaen isohkoin kivin. Pystyhirmin poikkipinta-ala esimerkiksi pannunalusen kokoinen, mutta pohjapinta on valmiiksi eristetty em. mineraalivillaeristyksin, tai lämmönkestävällä kovavillalla.

Kyseistä retkikiuasta säilytellään sisätiloissa, ja lämmittämisen ajaksi se rehataan ulos tukevalle alustalle: sisätilan lämpöiset kivet muodostavat hormiin imun, jolloin kun tuli viivyttelemättä sytytetään retkikiukaan mutkan vaakaosaan, ilmakonvektio käynnistää imun pystyhormissa kivien lomitse. Kun kiuas on kuuma, sammutetaan ja poistetaan nuotiotarpeet, heitetään häkälöylyt ja rehataan kiuas sisätiloihin tukevalle alustalle jäähtymään. Jäähtymistä voi hillitä esimerkiksi tukkimalla retkikiukaan alapää tai molemmat päät.

Turvallisuuden lisäämiseksi porataan ja pujotetaan pari mutterikiinnitteistä jenkarautaa sekä yläaukon että alahaaran kohtaan kiuasta, jottei kiukaan mahdollisesti joskus ehkä kellahtaessa kumoon (kylkieristyksen ollessa elastinen, vaaratilannetta ei syntyisi. Retkikiukaan voi ankkuroida esimerkiksi nokkakärryihin.

Graniitin ominaislämpökapasiteetti on 790 J/kg*K. Jos kivien, joita 20kg, keskimääräinen ylilämpö on esimerkiksi 229 celsiusastetta, lämpöä tuodaan sisään 3,6 MJ (1 kWh). Siis sama lämpöenergiamäärä kuin kymmenen litran ämpärillisessä 86 asteen verran ylilämpöistä vettä, mutta sisätilojen lämmityksen kannalta kätevämmässä formulassa.
    • graniitin tiheys on noin 2,6 kg/ltr, joten tilavuuden ominaislämpökapasiteetti 790*2,6=2054 J/ltr*K
    • umpisavitiili tiheys taas on noin 1,5 kg/ltr ja ominaislämpökapasiteetti hieman isompi kuin graniitilla, 840 J/kg*K, joten sen tilavuuden ominaislämpökapasiteetti on 1290 J/ltr*K. Eli jos retkeilykiukaassa arvostetaan keveyttä, kannattaa käyttää tiiltä, jos kompaktiutta, luonnonkiviä (mielellään syväkivilajeja, eivät halkeile lämmöstä niin helposti).


Puolestaan mikäli rakennuksessa on arinaritilällinen takka, voidaan huolellisesti (tukevasti) pinota takka täyteen kivenlohkareita ja kuumentaa ne arinan alatilassa poltettavalla nuotiolla. Kivien nokeentumisen (hajuhaitta kun takan pääluukut auki) ehkäisemiseksi kannattaa arinaritilän päälle asettaa tiheämpi kipinäverkko tai sitäkin tiheämpi grillausverkko. Ennen hormipellin sulkemista ja takan pääluukun avaamista, jolloin kuuma ilma alkaa kiertää kivien (ja hormin) kautta huoneeseen, kannattaa lapioida tuhkat tuhkaluukusta ja jos on hormipuhallin, pyöräyttää täydellä teholla loput irtotuhkat pihalle. hormipuhallinta kannattaa yleisesti ottaen pyörittää vain vähän yli sen, että se imee savuja, jolloin hormiin kerääntyvä kuuma ilmakupla ehtii lämmittää varaavan takan rakenteita ennen karkaamistaan harakoille.

Ks. myös passiivikiuas.

Pakko-savutasku

Mikäli tulisijan hormissa ei ole kiertoilmaominaisuutta, ja on hormi-imuri, voidaan pesällisen sytyttyä asettaa imuri sopivalle tehotasolle, sitten asettaa hormipelti lähes kiinni. Hormipellin alapuolelle kerääntyy vähäiselläkin lieskalla kuuma savukaasukupla, joka kuumentaa tulisijan massaa. Itse asiassa juuri kyseistä savukuplafunktiota varten savupellin alapuolella takan sisässä saattaa olla erityinen ontelokammiokin, "savutasku".

Periaatteessa itsestäänselvänä säästöratkausuna voidaan kytkeä ilmanvaihto (esimerkiksi sulakekaapista käsin) kokonaan pois päältä, jolloin takkaa voidaan polttaa varsin hyvällä passiivisella vedolla. Kannattaa kytkemisen jälkeen varmistaa kädellä, että huippuimuri(t) ovat käynnistyneet normaalisti (eivätkä esimerkiksi jämähtäneet jäähän esimerkiksi yöllisen lumituiskun myötä; sulattelu esimerkiksi hiustenkuivaajalla tai paineentasaus-tuulettamisella). Periaatteessa huippuimurien pitäisi sietää pysäyttelyjä lisäongelmitta, mutta kyllä 'lastentauteihin' eli hassuihin suunnittelumokiinkin oikeasti törmää vähän väliä, joten nekin skenaariot kannattaa tiedostaa.

Mikäli savuimuria ei ole katolla, ks. Haikaranpesä.

Huom. hormi-imurin melko kehnosta lämpötaloudellisuudesta ks. Pakko-JSP.

Pakko-hormilämmönvaihdin

Joissain tilanteissa voidaan haluta mahdollisimman intensiivisesti lämpöä savukaasusta piipun metallihormin läpi. Vaikkapa jos imetään korvausilmaa piipun ja hormiputken kivivillaeristetystä välistä taikka jos hormiputkea vasten kulkee kiertovesiputkea.

Tällöin voidaan esimerkiksi tulisijasta käsin ujuttaa pyöreään hormiputkeen pätkä pienempää putkea, joka on helkaistu pitkittäin kahtia aavistuksen viistosti. Tällöin, kun palat kiilaa kehät vastakkain hormiputken sisään (X-kirjaimen tyyppinen poikkileikkauspeofiili) esimerkiksi jotain pykälää topparina hyödyntäen, niin tämä lämmönvaihdin jää paikoilleen kunnes huohouksen ajaksi se voidaan kätevästi ottaa pois paikoiltaan vasaralla alhaltapäin napauttaen.


Pakko-iglutus

Monien rakennusten, niin julkisten kuin yksityisten, kuumin huone on lasieteinen/tuulikaappi, mm. siitä syystä, että rakennusmääräysten mukaisesti lämpimiin tiloihin (tuulikaapit ym. ei puolilämpimiä tiloja, kuten esimerkiksi maalaistalojen ulkokuistit) mitoitetaan lämpöpatterit ym. lämpötilan ylläpito huoneen laskennallisen lämmönhukan tehon mukaan, joka monasti lasikuistimaisesti toteutetuissa tuulikaapeissa on valtaisa. Ja kuinka ollakaan, julkisen puolen rakennuksissa nämä patterit "unohtuvat" yleensä täydelle teholle, koska luonnollisesti on miellyttävää astua lumituiskusta sisään trooppisen föhn-tuulahduksen, joka pitää ulko-oven edustan nietokset poissa ja ohessa lämmittää sisääntulijan paljaita nilkkoja ja muita jäätyneitä jäseniä, siivittämänä. Tällainen lämmön karkaaminen joka ovenavauksen yhteydessä on merkittävä, samaa suuruusluokkaa kuin esimerkiksi henkilöauton lohkolämmitys pakkasaamuisin tai pyykkien kuivaaminen hiustenkuivaajalla. Merkittävää energiansäästöä voidaan saavuttaa periaatteessa yksinkertaisesti: kategorioimalla tuulikaapit ym. eteistilat ja julkisten aulojen lasikuistit uudelleen lämpimistä puolilämpimiksi tiloiksi, jolloin näiden tilojen lämpöpatterit voidaan virallisesti alentaa sulanapitotasolle.


Pakko-kieppinukkuminen

Periaatteessa kunhan nukkujat ovat sateelta suojassa, voidaan makuupussien sisälle syöttää kapeahkoa kurkkuputkea pitkin lämmintä ilmaa, esimerkiksi kengänkuivainlaitteella, jolloin nukkuja voi periaatteessa nukkua makuupussissaan pussinsuu täysin ummistettuna. Tällöin lievän ylipaineen makuupussin sisäklä ansiosta tapahtuu, että ilma alkaa poistua laminaarisesti makuupussitäkin läpi virraten, jolloin makuupussin lämmöneristävyys moninkertaistuu, koska ilma virtaa kontrolloidusti eikä pyörteinä eristekuidun lomassa. Tällöin ulkona yöpyminen pakkaskelillä saattaisi olla aivan realistista.


Pakko-puolilämpö-ulkosiipi

Etenkin rakennuksissa, joissa on pelkkä poistoilmahuippari, niin tämä huoneenlämpöisenä taivaalle puhaltuva laadultaan varsin puhdas poistoilma kannattaa kanavoida lisärakennukseen, autokatokseen, ulkovarastoon, ulkosaunaan, leikkimökkiin tai pihapaviljonkiin. Mitä paksumpi ja ilmanvuoto-ominaisuuksiltaan homogeenisempi tällaisen lisärakennuksen ulkoseinät ovat, sen erinomaisempi lämmöneristävyys sinne muodostuu, soveltuen ympärivuotisesti esimerkiksi majoitukseen.


Pakkohuvit

Joissakin tilanteissa, kuten esimerkiksi Lapin huviloilla, asunnon lämmitys on hoidettu sähköllä ja rakennuksessa on huippuimuripohjainen ilmanvaihto. Niissä kyse on yleensä hengittävistä hirsitaloista, joissa on keskitetty "kotona-poissa" -kytkin jossain, esimerkiksi sulakekaapissa. Tämä kytkin voidaan ottaa ulos pistorasiana, jolloin siihen voidaan kytkeä kelloajastin väliin. Kelloajastimella voidaan esimerkiksi ajastaa viilentämään asunto yöksi ja kytkemään lämmitys jälleen päälle esimerkiksi klo 3:30-4:30. Yöt voidaan nukkua makuupusseissa ilmanvaihto minimillä, ja aamuisin voidaan tehotuulettaa pelkästään ne makuuhuoneet, joissa on nukuttu, taikka koko asunto pikaisesti läpivedolla, jäähdyttämättä talon rakenteita. Kotona -kytkin voidaan myös integroida asunnon valaistukseen, jolloin asialla ei tarvitse alati vaivata päätään.

Vaikka perinteisesti WC on meluntorjuntasyistä sijoitettu rakennuksen ulkoseinää vasten, se voidaan samoista meluntorjuntasyistä (OH ja MH välinen äänieristys) sijoittaa rakennuksen keskiosiinkin. Keskiosiin se kannattaa sijoittaa siksikin, että tällöin esimerkiksi kausiluontoisesti käytössä olevissa mökeissä ainoana ylläpitolämmitettynä (mm. vesiputkien jäätymisen esto sekä käytettävyys välittömästi kotiin tullessa) tilana WC on energiataloudellinen. Toisin sanoen tällöin putkinousut kannattaa sijoittaa keskelle laattaa (jopa lämpöeristäen WC:n osa erilleen kylmäsillattomaksi muusta laatasta) jolloin putkien jäätymisvaaraa ei ole (mahdollisen LVK-putket voidaan korvata/kiertoveteen lisätä mm. auton jäähdytysnestettä, samalla pidentäen putkiston käyttöikää). WC:n/KH:n ulkoikkuna on psykologisesti täysin merkityksetön seikka.


Ikkunapinnat tavallisesti jäähdyttävät huoneilmaa, etenkin ikkunat, joiden alapuolella ei ole lämpöpattereita, viilentävät nk. oleskeluvyöhykettä. Hukkalämpövuo myös saunan ikkunan läpi on intensiivinen ja ilmeinen, vaikkakin vain hetkellinen. Jalokaasuttoman monikerrosikkunan lämmönjohtavuus on

6 W/m2K/(lasipintojen lukumäärä)

ilmiö johtuu siitä, että kalvopinnat rauhoittavat eristeaineena toimivan ilman kiertoa lasiväleissä, lisäksi ilman ja lasin rajapinnan lämmönvastus moninkeraistuu.

  • Talven ajaksi voidaan ikkunan lasiväliin asettaa lisälasikalvokasetti. Valmistetaan esimerkiksi kattolistasta ikkunankarmeihin sopiva kehys, sen ei tarvitse asettua ilmatiiviisti karmien kylkiin, etenkään mikäli korvausilma virtaa ikkunatiivisteiden lomasta. Kun kehys on sopivan tukevasti kasassa, kääräistään se kotitalouskelmuun (yksi kerros, kaksi kalvopintaa listan paksuisella ilmavälillä). Sivusuunnassa voidaan läpinäkyvällä teipillä varovasti pingottaa kalvot tasaisiksi pinnoiksi. Kasetin voi sellaisenaan asettaa lasiväliin ja ottaa keväällä pois. Periaatteessa vanhanaikaisen kaksikerrosikkunan lämmöneristävyys kaksinkertaistuu, kolmikerrosikkunan 1,7 -kertaistuu.
    • ikkunoihin, joita ei ole tapana nuoleskella talven mittaan, voi vastaavan kääräisyn tehdä suoraan sisempään ikkunakasettiin, jolloin ei jää häiritseviä teippejä näkyviin, mutta tietysti esimerkiksi hammastahnaroiskeita on hieman konstikkaampi pyyhkiä kalvolta.
      • periaatteessa kääräisy kannattaa tehdä ulompaan lasikasettiin, jonka likaantuminen talven aikana ei kelmun lävitse erotu, ja toisaalta keväällä kun kelmut otetaan pois, ikkunat eivät ole pesun tarpeessa. "Marttavinkkinä", mikäli ei yleisesti ottaen viitsi peseskellä ikkunoitaan, peilejä, lavuaaria, kromipintoja jne, kannattaa ne nanopinnoittaa. Nanopinnoitteen menekki on niin vähäinen, että sitä kannattaa annostella pikakoronatestistä yli jäävästä korkillisesta pipettiputkilosta käsin, levittää esimerkiksi lateksikäsineen sormilla. Hanskan sileämpi pinta ulospäin käännettynä.
    • akryylikalvoja/polykarbonaattilevyjö eli pleksiä kannattaa käyttää, mikäli on tarve säilyttää kirkas näkyvyys lasin läpi, mahdollisimman ohut kalvo (edullisin) esimerkiksi ulomman ikkunakadetin sisäpintaa vasten kulmista roikkumaan ripustaen, reiät voi tehdä esimerkiksi sytkällä kuumennetuin nauloin ikkunankehystä vasten läpi painaen.
      • nanopinnoittaessa pleksilevy (pii-pohjainen myrkytön neste, joita pisaroita levitetään suojakäsineen sileän puolen sormenpäällä, sitten silotetaan pinta mikrokuituliinan kostealla osalla, sitten kuivalla osalla), on syytä käyttää pehmeää mikrokuituliinaa, sillä karkeakuituinen rätti naarmuttaa pleksipintaa, mikä ilmenee valoa vasten.


Paljonko säästetään energiaa ikkunan lisäkalvoilla? Tarkastellaan 1 m2 kokoisia eristekaasuttomia monikerrosikkunoita (huomioimatta mahdollisten ilmavuotojen tai tuulisuuden vaikutuksia, kalvo voi olla lasia, pleksiä, kelmua jne, jolla ei ole oleellista paksuuden lämmöneristävyyttä), oletusarvoksi valitaan ΔT=35 K ja tarkastellaan lämmönhukkaa kuukaudessa sekä lämmityskustannusta yksikkökustannuksella 0,5 eur/kWh
  1. yksilasisen ikkunan U-arvo: 6 W/m2K
    • 6 W/m2K * 35 K = 210,0 W/m2 |* 24 = 5040 Wh/m2 |* 30 = 151,2 kWh/m2
      • lämmönhukka kuukaudessa 151,2 kWh/m2 eli 75,60 eur/kk per ikkunaneliö.
  2. kaksilasisen ikkunan U-arvo: 3 W/m2K
    • 105,0 W/m2 |* 24 = 2520 Wh/m2 |* 30 = 75,6 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 75,6 kWh/m2 eli 37,50 eur/kk per ikkunaneliö.
  3. kolmilasisen ikkunan U-arvo: 2 W/m2K
    • 70,0 W/m2 |* 24 = 1680 Wh/m2 |* 30 = 50,4 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 25,2 kWh/m2 eli 12,60 eur/kk per ikkunaneliö.
  4. nelilasisen ikkunan U-arvo: 1,5 W/m2K
    • 52,5 W/m2 |* 24 = 1260 Wh/m2 |* 30 = 37,8 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 12,6 kWh/m2 eli 6,30 eur/kk per ikkunaneliö.
  5. viisilasisen ikkunan U-arvo: 1,2 W/m2K
    • 42,0 W/m2 |* 24 = 1008 Wh/m2 |* 30 = 30,24 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 7,56 kWh/m2 eli 3,78 eur/kk per ikkunaneliö.
  6. kuusilasisen ikkunan U-arvo: 1,0 W/m2K
    • 35,0 W/m2 |* 24 = 840 Wh/m2 |* 30 = 25,2 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 5,04 kWh/m2 eli 2,52 eur/kk per ikkunaneliö.
  7. seitsenlasisen ikkunan U-arvo: 0,86 W/m2K
    • 30,0 W/m2 |* 24 = 720 Wh/m2 |* 30 = 21,6 kWh/m2
      • parannus aiempaan: 3,6 kWh/m2 eli 1,80 eur/kk per ikkunaneliö.
Siis esimerkiksi jos neliömetrin kokoiseen kolmikerrosikkunaan lisätään kaksi kalvoa, lämmityksen kuukausilasku pienenisi em. oletuksin arvioiden 6,30 eur + 3,78 eur = 10,08 eur. Pitkän pennin säästämisen lisäksi saavutetaan asumismukavuudessa etu (oleskeluvyökkeen siirtymä lähemmäs ikkunaa eli käytettävissä olevien (ei-epämukavien) asuinneliöiden lisäys eli käytännössä korkeampi sisälämpötila ikkunan läheisyydessä. Jos oleskeluvyöhyke siirtyy esimerkiksi niin, että asuinpinta-alaa saadaan ikkunan edustalla neliömetrin kokoinen kaistale lisää, niin jos vaikkapa 200 m2:n asunnosta maksetaan vuokraa, vastiketta tai lyhennystä 1000 eur/kk, tässä mielessä hyödytään 5 eur/kk verran. Edelleen, ottaen huomioon, että oikealla tavalla editoituna huoneiston korvausilma saadaan raitisilma-säleiköt korvaavina ratkaisuina kiertämään monikerrosikkunan lasivälien lomista niin, että loppujen lopuksi merkittävä osa ikkunan lämmönhukasta palautuukin huoneeseen. Tällöin esimerkiksi viisilasisen monikerrosikkunan tapauksessa saatettaisiin rekuperoida puolet hukkalämmöstä 0,6 W/m2 * 35 * 24 * 30 = 15,1 kWh * 0,5 = 7,5 eur. Kaiken kaikkiaan pelkästään edellä mainituin avuin talvinen säästöpotentiaali lämmityskuluissa voisi siis olla yli 20 eur per ikkunaneliö.
Neljäntenä hyötynäkökohtana voidaan ottaa se, että koska samalla kun saumatiivisteitä em. tavoin parannetaan / saumavälit tuorekelmutetaan talveksi, jolloin ilmavuodon määrä ja virtaussuunnat lasikerrosten välissä saadaan johdonmukaistettua*. Seuraavassa ylimalkainen arvio perustuen oheiseen ilmavuotolukuinformaatioon: oletetaan ikkuna-aukon kohdan vuotoja (asunnon normaalissa käyttötilassa) vähennettävän 1 m3/h verran eli kuukaudessa 720 m3/kk lämmitettävää ulkoilmaa. Ei lasketa Mollier-diagrammin avulla paljonko lämpöä säästyy, vaan pelkällä kuivan ilman ominaislämpökapasiteetilla 1 kJ/kg*K | * 1,293 kg/m3 * 720 m3 = 931 kJ eli 0,26 kWh kuukaudessa, eli rahana ei välttämättä oleellinen, mutta asumismukavuuden paranemisen kannalta tärkeä asia. Toisin sanoen sikäli kun Lapin mökin kaikki turhat ilmavuodot (läpivedoissa, seinäukotuksissa ja tiivisteissä) käydään läpi niin, että saman energiataloudellisen paine-eron ylläpitämiseksi tarvittavan poistoilman tilavuusvirta pienenee esimerkiksi 0,1 m3/ulkovaippa-m2 tunnissa, se tekee rakennuksessa, jonka höyrysulku-välipohjan ala 200 m2 ja ulkoseinien 3*(10+20+10+20)=180m2 eli koko rakennuksen ilmavuodot/tarpeettomat poistoilmat vähenisivät silloin 0,1 * 380 * 24 * 30 * 1,293 * 1 * 35 = 1238177 kJ verran kuukaudessa, joka on 344 kWh, mikä tekee 172 eur säästöä kuukaudessa. Jos ilmanvaihtolaitteen tehoa ei pysty laskemaan tässä suhteessa tarpeeksi alas, vaan ilman tilavuusvirran supistamiseksi supistetaan poistoilmaventtiilejä, tällaisen turhan paine-eron ylläpitäminen ilmanvaihtokanavistossa jonkin verran alentaa säästöpotentiaalia. Jos ero olisi esimerkiksi 20 W aiempaan, se rokottaisi kaikkiaan 14,4 kWh/kk eli -7 euron verran kuukaudessa.
Toisin sanoen molemmat "kivet", niin asunnon turhat ilmavuodot kuin ikkunoiden lisäkalvot, kannattaa kääntää, sen sijaan ikkunoiden uusimisella kokonaan ei netota kuin kiinteistön myyntihinnassa, mutta samalla toisaalta otetaan takkiin kiinteistön arvonnousun myötä kohonneissa kiinteistöveroissa, joten rakennuksen ikkunat on järkevää lähtökohtaisesti aina enintään "pakkohuvittaa" ja muiltakin osin huoltaa, mutta ei milloinkaan uusia - ellei sitten tavoitteena ole saada kiinteistö myytyä lähiaikoina.


* johdonmukaistamisella viitaten ikkunoiden yläpuolisten kylmien raitisilmaventtiilien tukkimiseen talvisin ja tällöin korvausilman ottamista kierrättäen se monikerrosikkunan lasivälien kautta (vertikaalisuunnassa ulkoruudun alareunan tiivistesauman välyksestä seuraavan lasiruudun yläreunan tiivistesauman aukotuksen kautta, jne, huoneeseen (puuskaisen tuulen, mäkäräisten sekä paksujen siitepölysumujen vaikutusten neutraloimiseksi takia uloimman ruudun tiivistesauman aukotuksen sijaan voi olla parempi laittaa tai välys tiivistää esimerkiksi koko alasauman leveällä ilmaa jonkin verran läpäisevällä vaahtomuovitiivisteellä, jonka vaahtomuovitiivisteen voi leikata halki ilman läpivirtauksen parantamiseksi, mutta ainakin huoneenvastaiseen tiivisteeseen kannattaa jättää selkeä tiivisteaukotus, jotta monikerrosikkunaa läpäisevän vuotoilman määrä ja esilämpötila olisi arvioitavissa).

Pakkojyjytys

Ulkoseinien eristämisessä sisäpinnan puolelta poteniaalisena ongelmana on höyrynsulkupinnan peruslämpötilan laskeminen kovilla pakkasilla niin alas, että liian kostea sisäilma alkaisi kndensoitua seinäpintaan (ilman suhteellisen kosteuden ylittäessä 100% lämpötilan laskiessa tarpeeksi). Rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmällä pyritään pitämään sisäilma alipaineisena ulkoilmaan nähden, jotta tämä ilma ei sentään virtaisi talon rakenteisiin päin höyrynsulun pikku rei'istä (niitinreiät sekä gyproc-levyn takaiset kipsilevyruuvien läpäisyt, lisäksi erilaisten seinäankkurointien, kuten lämpöpatterit, ja sähkörasioiden liittimineen kohdat). Potentiaalisimpia vuotokohtia ovat nurkkahuoneiden ulkoseinän vastaiset nurkat. Kyseiset nurkkalinjat ovat tavallisesti myöskin huonetta eniten viilentäviä pintoja. Ulkoapäin nämä kylmäsiltojen kohdat näkyvät lämpökameralla, huoneen puollta kädellä tunnustellen.

Pakkojyjytyksessä nämä nurkat "oikaistaan" rakennustarvikeliikkeistä saatavalla pölynsuojamuovilla (esimerkiksi 200-1200 levyinen soiro). Tämä oikaisu voidaan muotoilla suoraksi 45o kalvopinnaksi tai esimerkiksi koveraksi pystykouruksi (esimerkiksi jonkun huonekalun kuten jalkalampun avustuksella. Lattiasta sisäkattoon asti tahraamattomalka maalarinteipillä tiivistäen. Mikäli kulmassa esiintyy ilmavuotoa, tämän viileämmän, mutta vähäisemmän ilmankosteuden ilma lämmetessään huoneen nurkassa suhteellinen kosteus laskee entisestään. Tällöin nurkat eivät kondensoi ilmankosteutta viiletessäänkään. Puolestaan jos ilmavuotoja ei ole, tiiviit teippaukset minimoivat sisäilman kosteuden diffuusiota jyjytyskalvojen toiselle puolen. Niin tai näin, nurkkiin kannattaa sijoittaa (esimerkiksi teipata pöynsuojakalvon pintaan) pienen kosteudenpoistajapussukan irtokuulia (jollaisia pussukoita kertyy esimerkiksi koronan kotitestisetistä). Kun nämä irtokuulat muuttavat väriä, kuten kalvon näpi todettavissa, vaihdetaan uusiin. Käytetyt kuulat pystyy kuivaamaan esimerkiksi uunissa, saunassa tai mikrossa.

Pakkojyjytyksellä saavutetaan ylimalkaisesti arvaten esimerkiksi asteen nousu sisälämpötilassa vakio lämitysteholla. Lisäksi sillä saavuetaan nk. Oleskeluvyöhykkeen (tavallisesti 500mm etäisyydellä ulkoseinien sisäpinnoista alkava alue, jota lähempänä ulkoseinäpintaa ilmenee "vedon tunnetta") siirtymisen lähemmäs nurkkia. Eli visuaalisesti huone näyttää kuroutuvan pienemmäksi, mutta LVI-teknisesti sen oleskeluvyöhyke laajenee.

Pakkofakiirisänky

Edellä kuvatun pakkojyjytyksen lisäksi tai sijaan voidaan pölynsuojamuovituksin rajata jopa pelkkä peti erilliseksi sisäilmaosastokseen. Tällöin tarvitaan sen verran fakiiritaitoja, että vetää joko sängyn alapuolelle taikka sitten sängyn yläpuolelle kattoon taikka ylipäänsä osastoinnin sisäpuolelle poistoilmaimukanava/väylä (kostean hengitysilman siirtymisen huoneen puolelle estämiseksi. Kenties helpoimmin tämä onnistuu, kun makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone, WC tai suihkuhuone (jossa ilmuilmanvaihtoventtiili), jonka oven jättää fakiirisänkyosastoinnin sisään.

Mikäli asunnon kaikki vuoteet, joissa nukutaan, onnistutaan osastoimaan, tällöin huoneiston sisälämpötila voidaan alentaa huomattavan paljon, aina sulanapitotasolle asti, vaurioittamatta talon rakenteita lainkaan. Tässä kannattaa huomioida rakennuksen lämpöeristyskerrosten huoneenpuoleisen rakenteen/massan lämpöpuskuriominaisuus, eli esimerkiksi ajastaa lämmitys alkamaan 15-30 minuuttia ennen asukkaiden aamuista ylösnousua.


Mikäli oikeasti sisälämpötilaa lasketaan paljon yön ajaksi, silloin kannattaa pölynsuojamuovia (rullatavara) pärvöttää useampi kierros joiden vierekkäisten muovipintojen etäisyys toisistaan esimerkiksi 15 cm), jollainen ampiaispesärakenne rekuperoi lämpöä takaisin osastoinnin sisään korvausilmavirtauksen mukana).


Seuraavassa Maaseudun Tulevaisuuden lukemistoa koskien kesämökkien sisälämpötilojen laskemista tyhjillään olojaksojen ajaksi. Tähän liittyen eräs huomionarvoinen asia on kiinteän tai väliaikaisen piipunhatun sijoittaminen piipun pintakakun päälle niin,mettä ilma pääsee virtaamaan sen lomitse. Toisin sanoen voidaan talven ajaksi laittaa oikeankokoinen aaltopelti - ei pienempi kuin piipun kakku, mutta ei liikaa ylimeneväkään - jonka päälle tarpeeksi tiiliä (myrkykelit). Hormipellit muistettava jättää auki-asentoon lähtiessä.

pakkosiskonpeti tai pakkolauantai

Lämmitysenergian ollessa kallisarvoista, voidaan suosiolla ottaa makuupussi ja -alista kainaloon ja lähteä naapurin lattialle nukkumaan, lähtiessä laskea tyhjän huoneiston lämpötilaa yöajaksi reilustikin. Naapurin huoneistossa/makuuhuoneessa olisi syytä olla imuilmanvaihtoventtiili (esimerkiksi makuuhuoneen ohessa olevassa vaatehuoneessa tai suihkutiloissa. Mikäli huoneessa matto, periaatteessa kannattaa sijoittaa makuualusta(t) maton alle, jottei alusta hikoiluttaisi. Mitä enemmän nukkujia samassa huoneessa, sitä lämpimempi tila: nukkuva ihminen kehittää lämpöä noin 80 W teholla.

Mikäli tällaisest siskonpetiyöpymismuoto järjestyy säännöllisemmin, voidaan nimenomaista huonetta erityis-virittääkkin, vaikkapa kiinnittämällä ulkoseinän sisäpintaan toikkumaan valkoiseksi maalattua retkipatjaa taikka ohuempaa joogamattoa.


Jos asunnossa on kylpyhuone-WC:n lisäksi toinenkin WC, saattaa olla mahdollista varata isompi tila makuutilaksi ja pienempi WC-käyttöön öisin. Jolloin ei tarvinne naapuriin lähteä yöpymään. Kylpyhuonetilan ovi/saunan lasi-ikkunaovi saattaa olla viileä öisin, viilentäen kylpyhuonetta. Oviaukon kohtaan voi esimerkiksi ripustaa pyyhkeitä roikkumaan ulko- tai sisäpuolelle. Tai vaikka viikata lakanoita oven päälle. Mikäli puolestaan tästä yöpymismuodosta tulisi tapa, kannattaa tehdä kylpyhuoneen lattian lisäksi saunan(kin) lattialle matala, harvajakoinen/kapeampilautainen (petarin läpituulettuminen) lavetti, lisäksi hyllyt saunan jalkalauteen (irto-osalla) jatkamiseksi istuinlauteen alle takaseinään saakka sekä kiukaan yläpuolelle, ja istuinlaude puolestaan (irto-osalla) tarvittaessa edentää nukkumisen kannalta tolkulliseen leveyteen (tai istuinlauteen etulaitaan korotuslaudalle sovite). Edellä mainitut irto-osat kannattaa suunnitella esimerkiksi sellaisiksi, että ne mahtuuu ripustaa päällekkäin lauteiden alapuoliselle seinälle roikkumaan (jemmaan). Mikäli lauteiden mitat ja suhteet osuvat yhteen patjastandardien kanssa, tilankäytön kannalta kätevin ratkaisu voisi olla petikäyttöä varten ylösalaisin käännettävät kasetit. Jalkakaiteen tarvitsema kolmipisteankkurointi voidaan esimerkiksi tehdä kattoonkin.
Periaatteessa jos saunan sisämitat olisivat noin 2100 x 1750 ja kiuas matalaprofiilinen seinäripustettu malli, viiden henkilön vieraspedit saunatilaan järjestyisivät viidellä ulkomitoiltaan 2050x850 laudekasetilla. Saunakäytössä näistä kaseteista olisi käytössä kaksi, loput kolme vaikkapa peräkkäin pystyssä hyllykkein kohotettuna korkeudelle, jossa etummaisin kasetti toimisi jalkalauteen ja istuinlauteen välisenä pystypaneelipintana. Jalkalaude olisi saunomiskäytössä keskemmälle vedetty omien hyllyniskojensa päällä. Kasetti olisi rakenteeltaan esimerkiksi sellainen, että etu- ja takalautoihin (lauteen jännevälin niskat) olisi sahattu sisäkylkien leveiden lappeiden kylkeen pitkittäisurat, syvyydeltään esimerkiksi 5mm, joihin istutetaan nelikulmio rimat (kolmiorimat, joiden toinen terävä särmä höylätty 5mm kapeaksi neljänneksi lappeeksi). Näiden rimojen varaan ruuvataan kasetin muotoon nähden poikittaiset puolat/laudat, jotka siis toimivat laudepintoina ja toisaalta sitovat etu- ja takaniskat paketiksi. Päätyihin ei näkyvään puskuun vaan etu- ja takaniskan väliin puskuun sidospuut, jotka voivat olla kapeampaa puolatavaraa tai leveämpää niskalautaa, niiden rooli kun on ainoastaan sitoa kaukalorakenne tukevaksi sekä jonkin verran tasoittaa tukipintojen pistekuormia laudekasetin niskoilta seinän hyllyille ek. saunomiskäytössä, jolloin tukipintojen kuormitus on moninkertainen verrattuna yöpymiskäyttöön. Jos oheista rakennetta käyttäisi standardina yleisemmin, esimerkiksi joukkomajoitukseen kerrossängyissä, todennäköisesti sängynjalat ankkuroitaisiin ainakin osittain näihin sidospuihin, jolloin sidospuiden ankkuroinnit etu- ja takaniskoihin pitäisi olla kyllin kestävät. Joten, mahdollisesti jonkinlainen hammasliitos tai kulmarautaupotus voisi olla pätevin ratkaisu.
Pakko-leirit

Yhteismajoitus onnistuu etenkin naapurisopuisissa kerros- ja rivitaloissa (kaikki taloyhtiössä nettoavat) siten, että iltaisin pyöräytetään osassa huoneistoja (etenkin päätyhuoneistot) ilmanvaihto minimiin tai pois päältä sekä lämpöpatterit pienemmälle, sitten pölähdetään naapuriin yökylään. Joko otetaan mukaan omat aamupalatarvikkeet tai sitten palataan omaan asuntoon ennen aamupalaa.

Jos tyhjien huoneistojen lämpötila annetaan laskea kymmeneen celsiusasteeseen, niiden lämmitystarve laskee noin 40 kelvinistä 30 kelviniin, ja toisaalta huoneistoissa, joissa on keskimäärin kaksin- tai kolminkertainen määrä ihmisiä, heidän tuottama nk. lämpökuorma vähentää huoneiston lämmitystarvetta jonkin verran.
Pakko-sähkö

Kun halutaan käyttää 24V tasavirtaa, jollaista edullista isowattisempaa pienelektroniikkaa, kuten kahvinkeitin ja paistoliesi, on saatavilla rekkamiehille sekä karavaanareille, niin yksinkertaisesti kytketään kaksi vierekkäistä henkilöautoa akkua sarjaan ja molempia pidetään tyhjäkäynnillä. Periaatteessa hetkellisesti pystytään ottaa 1,5 kW. Tämän menetelmän etu on lähinnä edulliset mutta laadukkaat 24V sähkölaitteet. Periaatteessa järkevintä olisi liittää auto(t) katoksen takaseinässä tai yläpohjassa kulkeviin tavallisiin alumiinikiskoihin apustarttikaapeleilla rinnan, ja kiskon kautta virta ohjautuisi yhdelle tarpeeksi suuritehoiselle pure-sine-wave -invertterille, joka syöttää 230 VAC -jännitteen lämmitysvirtakaapelointien kautta kiinteistön sisäiseen sähköverkkoon. Ohituskytkimellä sähköpääkeskuksessa pystyttäisiin kääntämään kiinteistön virranotto valtakunnanverkosta invertterille asukkaiden sähkölaitteiden siitä häiriintymättä. Käynnistyskaapelien yhteydessä tarvitsisi olla diodi tai rele estämässä toisen auton laturia lataamasta omaa alkua sekä säädettävä alijänniterele suojaamassa oman auton akkua tyhjenemästä liikaa. Toisin sanoen tämä samalla estäisi virran syötön invertterille mikäli virtaa kiinteistön sisäiseen sähköverkkoon luovuttava auto ei olisi käynnissä. Jolloin auto(je)n moottori(e)n sammuttaminen iltamyöhällä riittäisi, eikä tarvitsisi aina kopeloida kaapeleita.

Pakkolöylyttely ja kuivattelu

Kansallista sekä ylikansallista sähkön markkinahinnan muodostumista kannattaa seurata. Lähtökohtaisesta kelvollisin aikaikkuna saunoa ilmenee aamuöisin klo 1 ja 5 välillä. Periaatteessa saunan jäähtyminen samalla sopivasti lämmittää asunnon aamuksi.

  • Hi-fi ratkaisu saunan jälkilämmön talteenottamiseksi keskuslämmitteisessä kiinteistössä voisi olla kiertoveden paluuputkien kierrättäminen saunatilan katonrajassa tai katossa. Tämä kierto ohitettaisiin kolmitieventtiilillä saunan lämmittämisen alkaessa. Saunan (sekä kylpyhuoneen) jäähtyessä nämä putket siirtäisivät kiukaan jälkilämmön sekä kylpytilojen kuuman ja kostean ilman latentin lämmön keskuslämmityksen käyttöön.
    • etenkin tällaisessa tilanteessa, kun saunomisen lämpöenergiat saadaan rekuperoitua rakennuksen lämmitysjärjestelmään, suurin hyöty saavutetaan, kun saunotaan juuri ennen huoneiston lämpötilan nostamisen ajankohtaa (lämpötilan nostaminen ei lisää kiinteistön energiankulutusta niin paljoa).
    • mökkiolosuhteissa tällaisen hifiratkaisun toteuttaminen saman takennuksen yhteydessä sijaitsevaan puulämmitteiseen saunaan (lämminvesikiertojärjestelmä) periaatteessa mahdollistaisi saunahuoneen hyödyntämisen muun huoneiston keskuslämmityksen pannuhuoneena. kiertoveden sijaan jäähdytysneste (ei jäädy vahingoittaen putkitoa)
    • mökkiolosuhteissa suhteellisuudentajuisempi ratkaisu keskuslämmitysjärjestelmäksi saattaisi olla joko korvausilman puhaltaminen taikka perähuoneiden (ek. makuuhuoneiden) sisäilmojen kierrättäminen mökin tulisijan kivihormipiipun ja erikoisteräksisen savuhormiputken välikanavan kautta koukaten (hormin jäähdyttyä ilmanvaihto kierrättäisi nukkujien vesihöyrykuorman joko välikanavan kautta pihalle taikka sitten ylimääräisen kosteuden kivihormipiippuun kondensoiden palauttaisi sen takkahuoneeseen).
      • tähän tarvittavat 12V kanavapuhaltimet kannattaa valmistaa itse, ei ostaa valmiita, kovaa metakkaa pitäviä, kallita kömpelöitä laatutuotteita. Nimittäin kun on asukkaana tottunut äänettömyyteen, hyvin hyvin pienikin humina häiritsee jopa puolikuuroutuneita ikäihmisiä. Tämä johtunee toisaalta spekulatiivisesta herkistymisestä sekä placebo-ilmiöstä.
        1. Tämän takia valitaan aluksi mahdollisimman äänetön tietokonepuhallinmalli, joita voidaan hankkia useampia. Nykyisin tietokonepuhaltimien virtaliittimessä on useampia kuin kaksi napaa: kolmas napa on kierrosnopeusmittaamista varten (turha), neljäs kierrosnopeuden variaattori (jollaisen nelinapaisen puhallinmallin kanssa huom. kierrosnopeuden säädin seuraavassa kohdassa)
          • puhaltimen halkaisija valitaan hieman pienemmäksi kuin kanaviston sisähalkaisija.
          • esimerkiksi 150 mm halkaisijaltaan olevan puhaltimen virrankäyttö maksimitehollaan on 100-200 mA, tehonkulutus riippuu syöttöjännitteestä.
        2. valitaan 12 VDC himmennysyksikkö (käytetään mm. ledivalaistusjärjestelmissä). Taikka nelinapaiselle puhaltimelle paremmin soveltuva PWM-kierrosnopeussäädin.
          • selvitetään, miten hyvin puhaltimen herätejännite (alin jännitetaso, jolla puhallin pyörii) vastaa himmentimen alimpaan jännitetasoon: selvitetään montako puhallinta voidaan kytkeä sarjaan siten, että himmentimen alin jännitetaso jaksaa pyörittää niitä (sarjakytketyt puhaltimet alkavat pyöriä yhtäaikaisesti kun herätejännitteeltään korkein puhallin alkaa pyöriä).
        3. Lähtökohtaisesti suunnitellaan sarjakytkettäväksi niin monta puhallinta kuin himmentimen alin käyttöjännite jaksaa pyörittää. Mitoitettaessa sähkökytkentöjä, käytetään todellisia johdonpituuksia.
          • sähkövirran ollessa milliampeereja, ohuetkin sähköjohdot riittävät hyvin. Esimerkiksi voi hyödyntää kupariteippiä tai alumiiniteippiä, josta aluksi leikkaa kapeaa soiroa, joiden soirojen päihin esimerkiksi teippaa ruuvikytkentäiset (lattapintaiset) puristusliittimet, sitten suojaa alumiinisorot kauttaaltaan esimerkiksi kapealla maalarinteipillä ja vahvistaa puristusliittimien kohtien liitokset pikku mutterein (lattarenkaiden läpi kiristäen).
          • periaatteessa jokaisesta makuuhuoneesta kannattaa ottaa kiertoilma, jolloin toisin sanoen kaikkien imupuhaltimien on syytä käynnistyä yhtäaikaa eli yhteen ja samaan säätimeen rinnankytkettynä taikka keskenään sarjaan. Sarjakytkennässä tarvitaan teoriassa puolet vähemmän sähköjohtimia.
        4. Muotoillaan (nelikulmaisesta puhaltimen muovirungosta) pyöreä esimerkiksi rautasahalla tai kulmahiomakoneella.
        5. Pyöritetään puhaltimen pyöreän rungon ympärille esimerkiksi paisuvaa tiivistenauhaa, mineraalivillaa, kovavillaa, huopanauhaa tai vastaavaa, jossa samassa yhteydessä asennetaan puhallin paikoilleen kanavaan (imuaukon paikkeille).
          • pehmuste-ankkurointi äänieristää puhaltimen kanavarungosta.
        6. Puhaltimen edusta kannattaa näkösuojata esimerkiksi hyttyverkolla, jyrsijäverkolla tai nimenomaan tietokonepuhaltimiin tarkoitetulla suojaverkolla.
          • yleisesti ottaen, mitä tiheämpi verkko, sitä todennäköisemmin puhaltimen käydessäilmenee ilman virtauksesta johtuvaa suhinaa.
        7. Edellä mainitut, itse puhallin mukaanlukien, voidaan myöskin värjätä halutunväriseksi (paloturvallisella ja terveydelle vaarattomalla akryylimaalilla eli "sormiväreillä", jota siveltimin levitettävää väriä ensin laimennetaan vesitilkkasella, jolloin maalipinta jää sileäksi).
Pakko-aktiivinen ilmanvaihto sekä sähkösuoni

Venttiilin takaisen ilmanvaihtoputken sisähalkaisija on 125 mm, ja puolestaan 12V tietokonepuhaltimen ulkohalkaisija on 120 mm. Kyseinen yhteensopivuus on periaatteessa tarkoituksellinen.

Rakennuksissa pyritään - elleivät sen käyttäjät ole "kaikille yliherkkiä" ihmisiä, ylläpitämään alipainetta. Sen tarkoitus on estää mm. höyrysulkumuovin kiinnitysniitinreijistä sekä höyrynsulkua läpäisevien ruuvausten (kuten kaikki gyproc-levyjen ruodekiinitykset) tapahtuva huoneilman kosteuden kondensoituminen eristerakenteisiin. Tästä syystä ilmanvaihtojärjestelmän pitäminen pysähdyksissä asunnon ollessa asumiskäytössä ei ole järkevää, vaan kannattaa edes tietokonepuhaltimin ylläpitää koneellista eli aktiivista ilmanvaihtoa (vähintään poistoilmakanavistossa).

Periaatteessa tämä onnistuu asentamalla joko ainoastaan ulospuhallusventtiilin taakse yksi puhallin (lopputulos melko vähäinen ilman virtaama) tai sitten poistoilmakanaviston kaikkien sisäventtiilien taa omat puhaltimensa (lopputulos yksittäin säädettävät imutehot, kokonaisuudessaan koneellista ilmanvaihtoa vastaavat poistoilman tilavuusvirat. Myöskin on ainakin periaatteessa mahdollista kulmahiomakoneella leikata ilmanvaihtokanavan kylkeen tietokonepuhaltimen paksuinen puoleensäliin putkea ulottuva aukotus, jota kautta sujauttaa sivusta puhallin ilmanvaihtokanavaan.

Tietokonepuhaltimet kuluttavat noin 0,2 A virtaa per puhallin, joten piuhojen ei tarvitse olla paksuja, yksinkertaisimmillaan voidaan teipata kapea maalarinteippi 'vahvan alumiinifolion' päälle, sitten leikata soirot teipin kylkien myötäisesti, sitten taittaa tämä pitkittäin kahtia (tai ensin taittaa pitkittäin, sitten vasta leikata maalarinteipin kylkisärmät samalle linjalle) ja teipata toisella teipillä (yhtenäisenä teippivetona tai pätkä pätkältä) tämä umpeen. Nyt kun teippisuonen reunaan puhkaistaan pieni väkänen kynsisaksilla ja sinne "sähkösuoneen" sujautetaan sähköjohdon pää, joka suonen ulkopuolelta litistetään yhteen esimerkiksi paperiliittimellä. Sähkösuoni voidaan värjätä ulkopinnastaan millä vain maalilla. Voidaan kiinnittää kulkemaan jossain sähköä johtamattomassa pinnassa esimerkiksi nastoin tai niittipyssyllä, puolestaan sähköäjohtavassa pinnassa (kuten metallikanavan kylki) ankkurointi esimerkiksi kaksipuolisella teipillä. Litteänä mahtuu mihin vain väliin kulkemaan, joten mitä suotta jättää näkyville..
Pakkosiestat

Siestan viettämiseksi suomalaisittain (sähkökatkoista johtuvien kylmien tuntien takia) voidaan etenkin lapsia varten ommella siestahuopia esimerkiksi laskostamalla kolme nukkujan pituista kerrosta froteekangasta, jotka ompelee sivuistaan yhteen. Molempiin päihin jää omat makuupussinsa vierekkäin käännettäessä, ja yksin nukkuessa on mahdollisuus kääntää joko yksinkertainen tai kaksinkertainen froteepeitto päällepäin peitoksi.

Vaariversio siestapeitosta olisi ainoastaan polvitaipeiden korkeudelle yltävä taaempi froteekangas (soveltuen esimerkiksi sohvalla itse päälle puettavaksi ja riisuttavaksi).

Esimerkiksi jo tekisi pakkopäiväpeitosta lasten/vaarin siestapeiton, voisi esimerkiksi tehdä napinreikiä sivuille, sitten valmistaa puilukanapeista kaksoisnappeja, joita voisi pujotella napinreikiin tarvittaessa. kaksoinappien haittana on, että lapset ja kotieläimet saattavat vahingossa niellä, etuna että voi yhdistellä sivuja toisiinsa aivan miten haluaa. Jos taas ompelisin napit valmiiksi, mahdollisesti lapset alkaisivat karttaa sellaisia heidän mielestään mummomaisia huopia.


Pakkopurje

Pakkopurje on kahden orren/riman väliin pingotettu pussilakana (joka pussilakana oikeinpäin tai nurinpäin). Ylempi orsi/rima on hieman yli pussilakanan leveyden (pujotetaan avoimien korvakieiden läpi ja ripustetaan vetoon orren/riman molemmista päistä), alempi otsi/rima on sama kuin pussilakanan leveys (pujotetaan lakanan jalkopäähän ja ripustetaan vetoon orren/riman keskivaiheilta.

Pakkopurje ripustetaan huoneen seinän (ulkoseinän) sisäkattosaumaan. Ripustuskohdasta irrotetaan kattolista ja sitten mikäli ilmaväliä, niin voidaan suojateipataan molemmat kyljet ja varovasti täyttää uretaaninassalla (kovetuttuaan siistiä mattoveitsenterällä ja sitten poistaa suojateipit). Yläorsi/-rima ruuvataan päistään niin, että ruuvinreiät jäävät poistetun kattolistan taa piiloon. Ruuvinreiät kannattaa tehdä suojateippien läpi, jolloin ne on helppo liimavahvistaa. Liimavahvisteiden kovetuttua ankkuroidaan purje paikoilleen ja purjeen alareuna vedetään sisäkaton myötäisesti eli vaakatasoon. Ankkuroidaan esimerkiksi ruuvilla kattoon taikka rautalangalla tai vastapäisen kattolista takaiseen ankkurointikohtaan (tämäkin ankkurointikohta liimavahvistaen).

Etenkin kun kysymyksessä on katonkohta, jossa on poistoilmaventtiili, niin pakkopurje pakottaa osan poistoilmavirrasta virtaamaan lävitseen laminaarisesti. Jos poistoilmaventtiiliä ei ole, laminaarinen virtaus tapahtuu passiivisesti eli pelkästään lämpötilaerosta johtuen, kuten esimerkiksi alapuolella makoilevan, istuskelevan tai seisoskelevan ihmisen vaikutuksesta. Laminaarinen ilmavirta (konvektio) estää kylmyyden johtumisen (konduktio) sisäkaton suunnasta huoneeseen, mutta tietysti toisaalta tällainen reaktio perustuu lämpimän jäteilman tilavuusvirtaan. Mutta koska yleensäottaenhuoneiston sisäilmaston huonolaatuisin ilma (lämpökuorma, kosteuskuorma, hiilidioksidipitoinen lämmin uloshengitysilma) lähtökohtaisesti kohoaa katonrajaan, niin siksi poistoilma kannattaa koota (ensisijaisesti pistemäisistä kontaminaatiokeskittymistä kuten roskakaapista, likapyykkikonerosta, lieden yläpuolelta, WC-pöntöstä, tulisijasta jne. ja toissijaisesti) koko sisäkaton alalta, jolloin yleensäottaen heikentynyt huoneilma siirtyy saman tien poistoon eikä palaudu viileiden seinäpintojen kautta takaisin alas, sekoittuen hyvälaatuiseen huoneilmaan.

Mitä paremmin heikentynyt huoneilma saadaan osastoitua erilleen hyvälaatuisesta huoneilmasta, sen vähäisempi ilmanvaihto riittää huoneilmanlaadun ylläpitämiseen hyvänä. Pakkopurjeesta on huomattavin hyöty mm. pakkosiskonpetien ja pakkolauantain tilanteissa, joissa on runsaasti ihmisiä samassa tilassa, mutta toimii se vaikka olisi vähemmänkin ihmisiä, sillä purjeen läpäisevä laminaarinen pystyvirtaushan tehostuu nimenomaan niissä pisteissä, joissa heikkolaatuisempaa (ja lämpimempää) ilmaa kohoaa sisäkattoa kohti, "automaattisesti", samalla hidastaen laminaarista virtausta puhtaan ilman viileämmistä alueista pakkopurjetta.

Jos pakkopurje halutaan hivuttaa alkamaan sivuseinästä asti, sivuseinän kattolista voidaan irrottaa ja sitten esimerkiksi ilmoitustaulunastoin kiinnittää pussilakanan reuna kyseiseen sisäkattosaumaan. Voidaan myös pujottaa hakaneuloja pussilakanan reunaan ja sitten painaa nasta tai ruuvata ruuvi hakaneulan silmukkajousen läpi. Jos halutaan vetää useampi rinnakkainen pakkopurje, sivureunat voidaan esimerkiksi hakaneuloin tai nuppineuloin harsia yhteen. Sivusuuntaisesti ei purjeita varsinaisesti tarvitse pingottaa vetoon.

Pakkohoitohuone

Pakko-hoitohuone soveltuu asuntoihin, joissa ilmanvaihdon korvausilma tulee seinien/ikkunoiden raitisilmaventtiileistä taikka ikkunoiden lasivälien ja pokatiivisteiden lomasta. Ikkunankarmien yläpuolelle saranoidaan toiseen tai molempiin sivupystylinjoihin vaakaorsi, jollaisia voidaan hyödyntää esimerkiksi vaatteiden kuivaamiseen taikka kuten tässä tapauksessa: päiväpeiton, huovan tai täkin ripustamiseksi ilmanottoaukon eteen yöksi. Tällöin kankaan koko pinta alkaa päästää raitisilmaa lävitseen laminaarisesti, jolloin ilman eristyskerroin moninkertaistuu ja takaisinvirtauksen ansiosta periaatteessa hukkalämpövuo kumoutuu kokonaan. Aamulla tämä ripuste voidaan esimerkiksi kääntää ympäri, ikkunan viereistä ulkoseinää vasten.

Sama ripustussysteemi voidaan toteuttaa kyös erityisellä "lintujen henkarilla", jonka "hartialeveys" on vähintään ikkuna-aukon leveys. Johon ripustaa esimerkiksi pyykkiä kuivamaan taikka sitten tosiaan esimerkiksi peitto seinälle. Periaatteessa optimaalisin, mutta varsin epäkäytännöllinen ratkaisu olisi koko ulkoseinän levyinen ja korkuinen yhtenäinen pystyverho. Tietysti jos ennestään 4/5 :ään huoneen ulkoseinän leveydestä on verholla, viimeisen viidenneksen verhoaminen on varsin vaivaton operaatio. Tavoitteena siis yhtenäinen tekstiilikalvo ilman merkittäviä "vuotoaukkoja" verhojen ohi, jolloin läpivirtausilman virtausvastuksen ansiosta virtaus jotakuinkin homogenisoituu verhopinta-alalle.

samaa periaatetta soveltaen, mikäli ainoastaan vuoteen kohta saadaan huputettua (esimerkiksi neljä koukkua kattoon, joiden varaan "motoon ommeltu päiväpeitto" tai reunoistaan keskenään esimerkiksi pyykkipojitetut ylimääräiset täkit kaapeista ripustetaan tai vinssataan, ja sängyn puolella huputusta on sekä imuilmanvaihtoaukko (jolla virtaama noin 5 ltr/sek) että lämmitin (esimerkiksi että joku em. huputuksen peitoista olisi sähköllä lämpiävä huopa, sekä lämmittäen ilmaa että säteilylämmittäen pintoja), niin periaatteessa tällainen ilmatiivis huputus käyttäytyisi kuten "passiivitalo".

Pakko-leijonanluola

Periaatteessa jos on laiska tarttumaan toimeen ja rakennuksen ulkoseinät kauttaaltaan, voi ostaa paketillisen ohuehkoja XPS-levyjä. Sitten ankkuroi esimerkiksi ensin suojateippaamalla sängyn molemmat päätypinnat, sitten levittämällä tähän pintaan liima-aine ja esimerkiksi puristimin kiinnittää molempiin päihin yhtenäisiksi XPS-seinämiksi kootut ja soveltuvanmuotoisiksi leikatut päätyseinämät. Esimerkisi voidaan tehdä puolikaaren muotoinen "holvi", jonka yli on helppo vetää esimerkiksi kapeiksi pitkittäissoiroiksi, jotka teipattu vorotellen etupinnan ja takapinnan puolelta kyljittäin (laskostuvat pakaksi, joka on puolestaan nostettavissa ja vedettävissä holvikatoksi). XPS-levyseinämien sisäpinnat on helppo ja edullinen alumiinifolioteipata lämpösäteilyä heijastaviksi.

Tämäkin toteutustapa vaatisi imuilmanvaihdon integroimisen sänkyyn, jotta leijonanluola palvelisi, eikä pieksisi, käyttäjiään. Jos makuuhuoneesta on kautakulku sellaisiin huoneisiin kuin WC, KH, VH tms, joissa on poistoilmaventtiili, tällöin yleensä välioven alareuna on korotettu lattiapinnasta, jota kautta korvaava ilmavirta pääsee huoneeseen. Eli huone on tai sen kuuluisi olla muilta osin ilmatiivis. Tällöin voidaan esimerkiksi teipata lattiapintaan taikka palaseen läpinäkyvää pleksiä tiivistenauhaa, joka pleksi pala asetetaan oven edustan ja sängyn välille. Tai jos oven alainen tako on sopivan korkea, voidaan hankkia palanen aaltopahvin kaltaista kasvihuoneisiin tarkoitettua kennomaista valokatetta (kestää kävelyä), joka kiinnitetään parilla M3 -palasella oven ja sängyn väliin lattiaan ja voidaan viimeistellä esimerkiksi asettamalla liukumaton kylpyhuonematto sen päälle. Kanavan läpi virtaavan ilman tilavuusvirtaa pystyy arvioimaan kokeilemalla tämän sivuhuoneen poistoilmaventtiiliä kämmenellä välioven ollessa kiinni. Todennäköisimmät ilmsvuotoväylät ovat madalletun katon kattolistan taustat, ovilisan taustat, oven ja karmin sauma, ulkoikkuna, ilmanvaihtoventtiilin ja sisäkaton läpimenoaukon saumaväli. Edellä mainitut mahdolliset vuodot saa tukittua esimerkiksi teippisuojaamalla saumat ja sitten uretaanitäytöllä, kittaus tai muu massaus. Muista pysäyttää huoneiston ilmanvaihto täyttömassan jähmettymisen ajaksi (vuotoilmaväylien muodostumisen estämiseksi).
Mikäli tällainen lattianmyötäinen kanava ei ole kätevästi ulotettavissa sängylle asti, voidaan esimerkisi väliaikaisesti purkaa/viedä sänky varastointiin ja em. välioven edustalle koota kupoli-retkeilyteltan sisäteltta, jonka sisäteltan kaarevia keppejä vasten sitten kootaan vaikkapa sen alumiiniteipin levyisiksi soiroiksi leikellyistä kappaleista itse leijonanluola, lattianmyötäisen kanavan läpimenourineen. Oviaukon kohta voidaan peittää kokonaan tai vain osittain XPS-levyrakenteella. Korvausilma-aukko leijonanluolan sisälle voidaan esimerkiksi tehdä hormiksi luolan huippukohtaan, jolloin tämä hormipätkä pakottaa ilman virtauksen suuntautumaan ballistisesti alaspäin, josta hyttysverkon läpi virratessaan se valuu raittiina suoraan nukkujien päälle, josta hengitysilma jatkaa matkaansa sisäteltan muiden kangaspintojen lävitse poistoilmakanavaan. Korvausilma voidaan suunnitella virtaamaan sisätelttaan oviaukon läpikin (jota vetskaria voidaan jättää vähän raolleen).
Periaatteessa mikäli huoneiston kaikille majoittujille on tällaiset poistoilmanvaihdolliset leijonanluolat, näiden luolien ulkopuolista huoneistoa ei tarvitse jonkin muutaman asteen peruslämmön yläpuolelle öisin erityisemmin lämmittää. Eikä välttämättä leijonanluolien sisäosiakaan. Mikäli jotain vähäistä lämmitystä haluttaisiin järjestää, voidaan esimerkiksi sijoittaa pyyhkeeseen kääritty lämminvesikattila taikka ämpärillinen lämpimällä vedellä täytettyjä minigrip-pusseja sängyn vierelle yöksi (pussien uudelleenlämmitys mikroaaltouunissa).
Jos sähköt pelaa, voi tuoda taulutelkkarin leijonanluolan sisäpuolelle (jonka pelkkä standby-virta varmaankin lämmittää luolaa kylliksi, puhumattakaan jos erehtyy avaamaan toosan).

Pakkokosmos

Mikäli ilmakonvektioiden herruuden sijaan halutaan vain saada lämpösäteilyä takaisin katosta, voidaan pakkopurje korvata avaruuslakanalla. Todennäköisesti sellofaanimainen avaruuslakana on suorituskykyisempi kuin nylonmainen avaruuslakana, joka on kalliimpikin. Sellofaanimainen riittää tähän tarkoitukseen, koska ei tarvita mitään oleellista kulutuakestävyyttä tässä tapauksessa. Kiinnitetään esimerkiksi nastoin sisäkattoon kylppärin lattialämmityksen, sängyn tai sohvan yläpuolelle. Saunassa ei tarvita, koska sisäkattopaneloinnin takana on jo vastaava kalvo. Jos meinaa mennä valaisimen päälle, poistetaan valaisin avaruuspurjeen asentamisen ajaksi, puhkaistaan avaruuslakanaan aukko lampun kohtaan, joka leikkaussauma vahvistetaan nurjalta puolen avaruuslakanaa esimerkiksi alumiiniteipillä.

Pakkoplaneetta

Miksei kylpyhuoneen madalletun katon välitilaa ole eristetty vastaavasti kuin saunan madalletun katon välitilaa, on erittäin hyvä kysymys. Todennäköisesti näennäisistä säästösyistä. Epäkohdan saa todennäköisesti korjattua purkamalla ponttilaudoituksen urospäästä muutaman paneelilaudan pois niin, että kannatinpuiden väleihin saa ujutettua esimerkiksi alumiinipinnoitettua XPS-levyä sopivan lyhkäisiksi palasiksi leikattuna, jotka ensin lattialla saumaa alumiiniteipillä yhtenäiseksi taipuisaksi soiroksi kattopaneelinvastaisesta alapinnastaan. Tällainen soiro on sitten helppo ujuttaa aukinaisesta päästä madalletun katon pintaan. Mikäli poistettujen kattopaneelien lankanaulaukset ovat edelleen sijoillaan, voidaan erikoistatkaisuna liimata nämä naulat taustapuoleltaan puupaneeliin kiinni esimerkiksi polyeteenipuuliimalla (kuten 'gorilla'). Liimausten kovetuttua voidaan mattoveitsellä viimeistellä ne kohdat, pujottaa kukin lankanaulakarva alkuperäiseen naulanreikäänsä ja sitten varovasti naputella paneelit entisille paikoilleen, kattolistojen takaisin pistooliuretaanitiivistystäytöin varmistaen samalla näiden kattopaneelien uusioankkurointien pitävyys. Saumoja tiivistemassatessa muista tahrasuojata muolemmat kyljet maalarinteippirajauksin.

Pakkopilvi ja pakkomajoitus

Mikäli halutaan välttyä lähes kaikelta vaivalta, voidaan teipata XPS-levyt "häkkisängyn laidoiksi" tuolia apunakäyttäen nousta sänkyyn nukkumaan ja peittää sängyn avoin yläosa ohuella hengittävällä lakanalla tai päiväpeitolla. Ilma virtaa sängyn patjan läpi alhalta ylöspäin. Pakkopilven äärimmäinen versio on pingottaa (puurimoilla korotettujen tai ennestään tarpeeksi korkeiden) sängynpäätyjen väliin pyykkinarut ja sitten läväyttää ohut ja kyllin kookas päiväpeitto (tai esimerkiksi kaksi pienempää lakanaa poikkipäin) siihen päälle "majaksi".

Puolestaan kesähelteellä voidaan pyykkinaruille ripustaa pyykkejä kuivamaan, jolloin toisaalta viileä ilma valuu pyykkien lomasta sängyn pinnalle, toisaalta avoimista kohdista lämmin uloshengitysilma kohoaa ylöspäin.

Pakko-JSP -saunamajoitus

Takkahuoneessa / huoneessa, jossa tulisija, pingotetaan ohuita folioituja XPS-levyjä lattian ja sisäkaton välille pinteeseen väliseinäkkeiksi, ja avoimiksi jäävät osuuksille / eristelevyjen välit väliaikaisseinämässä peitetään esimerkiksi ohuella verhokankaalla. Niistä kohdin korvausilma pääsee laminaarisesti virtaamaan JSP-osastointiin muodostaen lopulta yhtenäinen kaareva seinämä, jonka tulisijan puolelle mahtuu säteittäin tulisijan nähden nukkumaan. Vaikka asunnon ilmanvaihtojärjestelmä ja muu lämmitys olisi ajettuna alas ja paukkupakkasia pitelee, niin tulisijan ansiosta teltan ilmanvaihto sekä lämmitys pelaa hyvin - ellei liiankin hyvin. Tulisijassa voi poltella vaikka tuikkua, ellei isompia valkeita.


huom: periaatteessa vaikka olisi mahdollisuus pyörittää ilmanvaihtoa ja hormi-imuria, niin ottaen huomioon, että hormi-imuri alentaa asunnon sisäilman alipainetta entisestään, niin etekin koneellisiasa poistoilmanvaihtojärjestelmä-asunnoissa käy niin, että hormi-imuri samalla tehostaa pakkaslämpötilaisen korvausilman virtaamista asuntoon, jolloin tulisijan tuottama "lämpötase" (huoneeseen siirtyvän hyötylämmön määrä suhteessa imurin tehostaman korvausilmavirran voimistamaan lämmönhukkaan) jää vähäiseksi. Lämpöteknisesti huomattavasti järkevämpää olisi näin ollen sammuttaa ilmanvaihto tulisijan käytön ajaksi kuin käynnistää hormi-imuri.
Pakko-siskonpetitys

Sikäli kuin lämminvesikierron lämpöpatterit toimivat, mutta huoneilman lämpötilaa halutaan laskea, voidaan osastoida sängyt vaikkapa olohuoneen lämpöpatterien läheisyyteen niin, että esimerkiksi verhoin taikka em. väliaikaisin XPS-levyin estetään ilmankonvektioita patterien sivuille, jolloin (patterin yläpuolisen ikkunan ollessa tarpeeksi lisäeristetty) lämpimän ilman konvektio kiertää katon kautta sänkyjen päälle, laskeutuen sieltä kohti lattiaa. Näiden verhojen ei tarvitse roikkua maahan saakka, vaan esimerkiksi vain puoli metriä sisäkatosta alaspäin korkeudelle.

Periaatteessa öisin voidaan laskea muiden kukn makuuhuoneiden lämpöpatterien termostaatteja periaatteessa tarpeettoman lämmittämisen välttämiseksi/kiertoveden lämmön säästämiseksi makuuhuoneiden pattereille. Makuuhuoneiden patterien termistaatteja voidaan iltaisin puolestaan nostaa surutta.

Pakkopäiväpeitto

Mikäli öisin ei tarkene nukkua, voi hankkia päiväpetoksi esimerkiksi siistin huopakankaan, jolloin voi tarvittaessa jättää päiväpeiton sänkyyn pussilakanapeiton päälle lisäkerrokseksi.

ks. myös pakkosiestat.


Pakko-surffailu

Surffilauta on XPS-materiaalia, jossa on mahdollisesti useampia lamelleja. XPS-levyn taivuttaminen kaarelle/jouseksi onnistuu periaatteessa laminoimalla levyn ulkokehälle joustamaton kalvo, jolloin lähes koko taipuma on plastista kokoonpuristumaa (neutraaliakseli on joustamattoman kalvon rajapinnassa).

Tässä surffailuesimerkissä yksittäisen ohuen XPS-levyn molempiin päihin kiinnitetään ensin poikittaisjäykisteet, kuten puurimat. Seuraavaksi pitkittäin levyn ympäri tullaan kiristämään neljä kiristysliinaa niin, että levy taipuu kaarelle, molemmille puolille kaksi vierekkäin. Ulkokehän puoleisten kiristysliinojen tarkoitus on siirtää taipuman neutraaliakselia lähemmäs ulkokehää, sisäkehän puoleisten taivuttaa levy kaarelle plastisesti.

  • Periaatteessa (sarjatuotannossa) voidaan myös valmistaa taivutinlaitteisto, joka koostuu ohuesta viiluvanerilevystä, jossa em. poikittaisjäykisteet ovat valmiiksi ankkuroituna 2499 mm:n etäisyydelle toisistaan, ja niiden etupinnassa on kiristysliinoille valmiit koukut. Tähän laitteistoon siis muljautetaan taivutettava XPS-levy näiden poikittaisjäykisteiden väliin ja aletaan pikku hiljaa kiristämään. Tämän kiristämisvaiheen tarkoitus on ylittää XPS-levyn lyhytaikainen purustuslujuus, jolloin levy typistyy sisäkaarteen puolelta. Tämä työvaihe saattaa ottaa useita vuorokausia. Työtilan korkea lämpötila saattaa nopeuttaa prosessia hieman, mutta ei välttämättä mitenkään oleellisesti suhteessa vaivaan/lämmitysenergian lisätarpeeseen.
  • Kun halutaan valmistaa useammasta XPS-levykerroksesta koostuva lamellirakenne, niin tällöin aluksi kaarevoitetaan kukin kerros erikseen, sitten levitetään/suihkutetaan liima-aine välikerrokseen ja puristetaan lamellit tiiviisti yhteen, esimerkiksi porrastamalka edellä kuvattun taivutuslaitteiston poikittaisjäykisteiden päälle uudet poikittaisjäykisteet, jotka puristavat sisäkurvin puoleista lamellia ulkokehää vasten. Mikäli samalla laitteistolla valmistetaan useita eri kaarevuussäteitä, niin tämän porrastuksen sijainti alkuperäisten poikittaisjäykisteiden suhteen määritetään pienimpään kaarevuussäteeseen, ja loivemmat lamellit valmistetaan lisäämällä sopivanpaksuiset kavennuslistat (irtoklossit) sisäkurvin porrasteiden eteen.
    • periaatteessa tällaisen kaarevan XPS-levyn sisäkylkipinta kannattaa pinnoittaa pinnoitteella tai laminoida foliokalvolla, koska sen vetolujuusominaisuudet ovat haurastuneet.
  • mikäli halutaan valmistaa pitempiä XPS-kaaria useammasta erillisestä levystä, tällöin kannattaa kaarevoittaa ne erillisinä aihioina ja vasta lopuksi esimerkiksi liimata päittäin yhteen, koska kaarevoittaminen tavallaan edellyttäisi, että levy käyttäytyisi homogeenisesti.
  • tällaisista kaarevista XPS-levyistä voidaan valmistaa esimerkiksi lämmitettäviä autokatoksia tai leikkimökin kaarevia kattoja, välikattojen puolelle korotettavia yläpohjia rakennuksiin tai periaatteessa vaikka ulkouima-altaan routaeristeitä, tai kaarisiltojen, ikkuna-aukkojen yms. holvausrakenteiden kansimuotteja.
    • holvaus-tukireaktiota tavoiteltaessa kannattaa kaareutuksen muoto tarkistaa "roikkuvan kettingin periaatteella" siten että kaarevoituslaitteen molemmissa sivusärmissä on keskisymmetrisesti joitakin lisäkoukkuja, joista voidaan lisäkiristyksin hienosäätää kokonaisuutta niin, että esimerkiksi levyaihion keskisauma vastaa kaarelle kiristetyn taivutuslaitteen vieressä päistään vapaasti roikkuvan kettingin, köyden tai langan kaaren muotoa (taikka niin, että köysi ripustetaan tulevan rakenteen holvirajapintaan ja muottina käytettävä kaareva levy asemoidaan oikealle etäisyydelle siitä ja sitten muoto tarkistetaan sen mukaisesti).


Pakkovarastointi

Katovuosina turvalliselle varastotilalle on tarvetta. Harjakattoisessa omakotitalossa on mahdollisuus ottaa käyttöön välikatto, kattotuolien välitilat, varsinkin mikäli välikattoa ei ole ehditty tukkia puhallusvillalla.

  • puhallusvillatussa, muuten tilavassa välikatossa voidaan kävelytelineiden ulottuville asentaa esimerkiksi seinäripusteisia astiakaappeja vaikkapa kattotuolin vastakkaisille puolille pulteilla, taikka pitkittäisten lisäorsien varaan taikka vetää runkojen päällä lepäävien XPS-tassujen varaan tai suoraan niskoihin koolaten yksittäisiä poikittaisia tasanteita vaikkapa terassilaudalla. Näistä kohdista voi vaikkapa korvata puhallusvillat XPS-eristein höyrysulkupintaan, mahdollisesti muuta täyttöä sen päälle terassilautojen (tai huopakattoponttilautojen tai tuppeensahatun tavaran) alle. tällöin saadaan tilaa näille kohdin.
  • Mikäli välikaton yläpohjaeristyksen pinta rajoittuu kattotuolien niskoihin, tällöin välikaton laudoittaminen kauttaaltaan varastotilaksi on melko yksinkertaista.
    1. Päätykolmioon kannattaa aluksi avata alareunastaan tai harjan pystylinjasta saranoitu taikka päätyräystään alapintaan kiskotettu tarpeeksi leveä huoltoluukku.
      • Tämä voi tapahtua esimerkiksi pystyponttilaudoitetussa päätykolmiossa vahvistamalla ponttilaudoitusta sisäpinnastaan liima-ruuvi-kiinnitteisin rimoin.
      • huoltoluukun puoleisen naaraspontin välikaton puoleinen huuli sahataan monitoimilaitteella irti, jolloin luukun tämä sivusauma ei näy ulospäin (tarvittaessa ulkomaalikerros leikataan mattoveitsellä ponttisaumalinjasta), huoltoluukun puoleinen urospontti leikataan päätykolmion ulkopuolelta.
      • huoltoluukun lautoja naputellaan välikatolta päin varovasti sen verran irti päätykattotuolin pinnasta, että mahdutaan rosvosahaamaan vaikkapa rautasahanterällä kiinnitysnaulat katki.
      • mahdollisesti käytännöllisin saranointitapa olisi kiskoripustus päätyräystään alapintaan, mikäli räystäslippa ulottuu tarpeeksi putkälle. Kiskorulla saattaa mahdollistaa myös tällaisen otsalautaan asti avatun huoltoluukun tönäämisen vielä vinoasentoon, jolloin kulkuaukko avartuu entisestään. Sivusaranointi kannattaa upottaa luukun ja harjalinjan pystypuskulinjaan piiloon. Alareunan saranointi on toteutettavissa oleva, mutta epäkäytännöllisin ratkaisu. PU-liimavahvistus kaikkiin ruuvinreikiin, sivusaranat aavistuksen yläviistoon.
      • jos taas huoltoluukun päättää sahata päädyn kattotuolin vaakalappeita vasten auki, jolloin ylimääräisiä poikkisaumoja jää näkyviin päätykolmioon, kannattaa alempi sahaussauma tehdä ohjuririman avulla välikatolta päin alaviistoon (jiiri sadeveden valumissuuntaan).
    2. saattaa olla järkevää aluksi ottaa päädyn kattotuolista avoimien kävelytasannevälien leveydet ylös, jotta esimerkiksi tuppeensahatusta tehtäessä tavarat voidaan valmistella etukäteen oikeanlevyisiksi ja pujottaa elementteinä päädystä sisään ja siinä se.
      • erityisen ohuesta lautatavarasta (kuten leveän lappeen suuntaisesti halkaistusta terassilaudasta) kävelylattiapinnat tehtäessä, tai kattotuolijaon ollessa harva, kannattaa kattotuolien väliin asetella ensiksi poikittaisia sidosrimoja, jotka ruuvataan vetokantaruuvein kävelylattiapintalautojen alapintoja vasten sitä mukaa kun niitä tuodaan paikoilleen, jolloin lattiapinnoista tulee huomattavasti jäykempiä kävellä. Lautaväli voi olla esimerkiksi tulitikun paksuinen, hiirien kulun estämiseksi. Ponttilaudoitusta (huopakattoponttilauta) ei ole järkeä käyttää, sillä tällöin tarvitsee valmistella erityinen tuuletusrakoväli tarkastusluukkuineen yläpohjalattian alapintaan höyrynsulkupinnan takia.
    3. myöhemmässä vaiheessa voidaan miettiä esimerkiksi kondenssivesimuovin vastaista katon lisäeristämistä, jotta tästä varastotilasta saadaan entistä käyttökelpoisempi puolilämmin tila tai jopa kylmiötila. Tätä silmälläpitäen kannattaa kävelytilan lautatavara joka tapauksessa karkeahioa valmiiksi, tikuttomaksi ja paremmin kulutusta kestäväksi ennen asentamista välikatolle, esimerkiksi värisevällä hiomakoneella.
      • etenkin mikäli tässä yläpohjan huoltotilassa aletaan virallisesti varastoida raskaita tarvikkeita kuten purettuja huonekaluja, on paloturvallisuusasiat sekä kattotuolien alaisten kantavien rakenteiden riittävyys/kattotuolien kantavuus syytä selvittää. Virallisesti käyttötiloiksi nimetyissä rakennuksen osissa kantavat runko-osat eli tässä tapauksessa kattotuolien puupinnat, täytyy suojata paneelein.

Pakkoturpeentuotanto

Turvesuo on järvi, joka on joskus kasvanut umpeen. Mikäli turvetta nostettaisiin ruoppaamalla sitä esimerkiksi laatikoihin kuivamaan, tällöin ruopattu suon osa pyrkii kasvamaan uudelleen umpeen. Toisin sanoen voidaan arvioida jokin uusiutumisaika ja ruopata samaan tahtiin suota, jolloin kyseessä on uusiutuva energianlähde sekä hupenematon hiilinielu.


Pakko-ilmankosteutus

Mikäli kuivuusjakso on pitkä, pellot ja metsämaat haihtuvat haihtumistaan. Mikäli aurinkoenergiaa riittää, kosteuden haihtumista kasvustosta olisi periaatteessa mahdollisuus hillitä ruiskuttamalla esimerkiksi lumetuskonein vettä kuivaan, seisovaan ulkoilmaan, jolloin ilman suhteellinen kosteus nousee ja näin ollen haihtuminen vähenee ja illan viiletessä pysähtyy ja kääntyy päinvastaiseksi eli yökastetta muodostuu lehdille. Haihdutettavaksi vedeksi kelpaa jopa merivesi, jolloin merisuola jää lumetuskoneen edustalle.


Ulkoilmankostutus siis on toisaalta energiaekstensiivistä, mutta toisaalta sitä kautta pystytään jatkohyödyntämään esimerkiksi esipuhdistettuja talousvesiä hygieenisesti (veden hapettumisen sekä kaasuuntumisen yhteydessä ilman ja auringonvalon desinfioiva vaikutus), ilman latentin jäähtymisen sekä suhteellisen kosteuden nousemisen aiheuttama kosteuden haihtumisen kasvustonsta väheneminen sekä ilmaan haihtuvan veden palautuminen nestemuotoon yökasteena. Periaatteessa menetelmä soveltuu niin peltoviljelmien pelastamiseksi kuin maasto- ja metsäpalojen ennaltaehkäisemiseen kuin pihapiirienkin kostuttamiseen kuin myös kaupunkien keskustojen smogin sekä väylien ja pääteiden maantiepölyn sekä auringonvalon muilta pinnoilta ilmaan nostattamaien partikkelien taltuttamiseen (tomuhiukkaset paakkuuntuvat yhteen ja laskeutuvat maahan).


Pakkosähkönsäästö

Elintarviketeollisuus käyttää paljon energiaa monissa erilaisissa energiamuodoissa, joista sähköä tarvitaan ainakin mekaanisissa prosesseissa kuten jauhaminen, kuljettimet, sekoitus sekä kylmälaitteissa. Kypsentämisessä, kuten paistoprosessit, sähkötoimisuus tekee laitteista monipuolisesti ohjattavia ka turvallisia. Se on yksinkertainen voimanlähde ja siksi esimerkiksi kaasua tavanomaisempi. Sähköuunien peltikylkien lisäeristäminen on lisäksi toteutettavissa turvallisesti. Joka tapauksessa elintarviketeollisuus tarvitsee ennen kaikkea sähköä.


Suomen sähkönkulutus olisi normaalitrendin mukaisesti vuonna 2022 noin 90 TWh (Motiva).


Vuonna 2022 koko maailman tietoliikenteen (tarkemmin sanottuna datakeskusten) sähköntarve olisi normaalitrendin mukaisesti noin 200 TWh (IEA). Lisäksi virtuaalivaluuttojen louhinnan on arvioitu haukkaavan saman verran lisää (Digiconomist).

  • Digi-TV:n katselupaketit
  • Videokokoukset ja videopuhelut
  • tietokonepelit, videopelit jne. nettipelaaminen; 'e-sport'
  • suoratoistomusiikki, verkkopohjaiset äänikirjat
  • älypuhelinten verkkoon automaattisesti tallentama multimedia
  • waretus
  • pilvitallennustila (lisähaittana, että henkilön pilveen tallentamat tiedostot katoavat hänen kuollessaan vaikkapa vanhuuteen, verrattuna esimerkiksi tietoturvallisempiin 256 GB micro-SD -lastuihin, joita säilyttää esimerkiksi avainkaapissa tai lompakossa, kännykässä tai avaimenperän sisässä, SD-lastu kestää periaatteessa myös tiski- ja pyykkikonepesua; ks. Pakko-offlinaus)
  • Sosiaalisen median multimediasisältö
  • Nettisivustojen javasisältö ja muut vastaavat elementit
  • Waretus eli esimerkiksi torrentit eli isojen tiedostopakettien harrastuksenomainen latailu ja jakelu
    • huom. TOR-verkkoyhteyksiä käytetään myös anonyymiin nettisurffaamiseen
  • pilvilaskenta, pilvipalvelut, verkkokäyttöiset ohjelmat
    • huom. nettiradion kaltaiset kollektiiviset suoratoistot tarvitsevat verrattaen vähän prosessoritehoa per kuuntelija, koska tietoliikennevirtaa ei prosessoida kullekin erikseen, vaan se vain jaetaan usealle kuuntelijalle.
  • langattoman netin operaattorien välityspalvelimet sekä ylipäänsä muut kaikki serverit, joihin esimerkiksi yhden nettisivun avaamisen yhteydessä palvelin ottaa uuden yhteyden
  • etenkin verkkovirralla toimivat päätelaitteet
    • huom. akkutoimisten päätelaitteiden datasiirtoon liittyvä sähköntarve kumuloituu myös todella isoksi, sillä näitä päätelaitteita, tabletit sekä älypuhelimet tutuimpina, on käytössä valtavia määriä.
  • viimeisimpänä, mutta siis ei tokikaan vähäisimpänä, virtuaalivaluutat
    • esimerkiksi 15.9.2022 saakka Ethereum-virtuaalivaluutta tarvitsi omien tietojensa mukaan sähköä vuositasolla 112 TWh, Bitcoin 160 TWh (ks. myös Digiconomistin indeksointitapa Ethereum, Bitcoin - joista laskelmista näyttää puuttuvan Ethereumin osalta osatekijöitä, joten todennäköisesti samanlaiset osatekijät puuttuvat myös Bitcoinin osalta)
      • Ethereum 78-112 TWh/vuosi, Bitcoin 129-184 TWh/vuosi olisivat kuluttaneet yhteensä 207-296 TWh/vuosi, sähkönkulutus riippuu mm. tietokoneiden, jotka osallistuvat louhintaan, erilaisista sähkönkulutuksista suhteessa prisessoritehoon.
        • esimerkiksi erään arvion mukaan yhden Bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee noin 707 kWh sähköä, joka on kuitenkin kryptovaluuttamaksujen yksikkösähkönkulutukseksi melko paljon.
        • toisen selvityksen mukaan yksi bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee jopa yli 1,7 MWh sähköä - yksi kryptomaksu olisi energiankulutukseltaan suuruusluokaltaan siis jopa yhden lapsiperheen koko vuoden suihkussakäynnit ja saunomiset. No peltolannoitteet jos ostaa bitcoineilla, niin sen ehkä pystyy vielä perustella takanojassa.
          • kikka peltolannoitteiden hankkimiseksi lompakkoa avaamatta: sijoitetaan Visa Electron -kortti kolikkotaskuun, minkä myötä hankinnat voidaan maksaa lompakon vilauttamisella maksupäätteelle. Koska kyseiset kortit eivät enää nykyisin sisällä oikeata magneettijuovaa, kortin takapinnan mahdollinen hiertyminen kolikoista ei haittaa mitään.


Kotitaloudessa saattaa olla sellaisia sähkönkuluttajia, kuten sähköpatterit, lattialämmitys (olemassaoleva virransyöttö voidaan ottaa ulos pistorasian kautta, toisaalta termostaattikin voidaan vaihtaa viikko ajastettavaan malliin), boileri, analogisin säätimin varustettu airfryer, kahvinkeitin, suolavesikallein varustettu pakastin, samaan virranjakajaan kytketty viihde-elektroniikka kännykänlatureineen jne. joissa pistorasiaan voidaan kytkeä analoginen (sähkökatkoista häiriintyvä) 24h kelloajastin tai digitaalinen (viikkoajastin minuutin tarkkuudella, jolloin esimerkiksi kahvinkeiton vaiheistamiseen paremmn soveltuva). Tällöin voidaan esimerkiksi osastoida tiettyinä aikoina käyttämättömiä huoneita, (esimerkiksi rakennuksen kulmahuoneet) joissa tuloilmaventtiilit (ei ilmankosteuskuormitusta), väliaikaisesti lämmittämättömiksi sillä ajatuksella, että niiden lämmitysvaiheet jaksotetaan sähköverkon alhaisen kuormituksen tunneille/varteille taikka ainoastaan tauottaa em. laitteiden päälläolo tavanomaisten kuormitustuntien/-vartten ajaksi. Eli lähes huomaamaton muutos. Tällöin kannattaa huomioida, että termostaattilaitteet käyvät aluksi yhtäjaksoisesti hetken aikaa, eli mitä pitempi tauko, sitä paremmin kilowattituntejakin säästyy, eikä ainoastaan painotu vapaammille tunneille.

kannattaa tarkistaa kelloajastimen maksimiteho ja kytkeä sopivankokoinen virranjakaja sen perään, sillä kotitaloudessa varmasti löytyy yhtä ja toista laturia ja vastaavaa, joiden ajamisella ei ole niin kiire, etteikö niitä voisi jättää yön halvoille tunneille kytkemällä kyseiseen virranjakajaan. Akkujen lataamiseen liittyy hieman kohonnut tulipaloriski, mistä syystä nämä kannattaa sijoittaa palohälyttimen läheisyyteen.

Myöskin kannattaa huomioida, että tosiasialliseen tarpeeseen nähden kaksinkertaisen vesimäärän lämmittämiseen kuluu kaksinkertainen määrä sähköenergiaa. Samaten esimerkiksi leivänpaahtimessa, johon tosiasiassa mahtuisi neljä paksua leipäviipaletta (pareittain pystyyn) paahtumaan, yhden ohuemman viipaleen paahtamiseen kuluu periaatteessa kahdeksankertainen määrä sähköä. Ohuita leipäviipaleita pystyy paahtamaan vierekkäinkin, tällöin kannattaa paahdon valmistuttua kääntää leipänipun höyrystyneet sisäpinnat ulkopuolelle ja jättää leipäpaahtimen jälkilämmölle vielä hetkeksi rapeutumaan. Perinteisesti paahtaessakin voidaan lyhentää paahtoaikaa ja hyödyntää jälkilämpö leiville, "jälkipaahto". Jos on pieniä lapsia, voi kokeilla hämätä ja paahtamisen sijaan ainoastaan näyttää leiville mikroa (15 sekuntia).

Toisaalta esimerkiksi lattialämmitys, jolla pyritään pitämään rakenteita kuivina, eli mm. muurahaiset ja juotikkaat loitolla ja laatat kuivina, täyttää tehtävänsä lyhyin lämmityssyklein, joissa lattia lämmitetään kolmisen astetta ylilämpimiksi, kuin jatkuvalla pari astetta koholla olevan peruslämmön ylläpitämisellä. Kysymys on hyvin vähäisestä kondenssiveden tai kapillaarisen veden määrästä, jonka kuivattamiseen kyllä tarvitsee lisälämpöä rakenteisiin, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan paljoa. Jos tarvitsee, eli kapillaarikatko epäonnistunut tai vesieristys puuttuu, niin aika merkittävä rakennusvirhe kyseessä. Huom. Vesieristyksen puuttuminen märkätiloista ei automaattisesti tarkoita, että rakenne olisi virheellinen, se saattaa olla aikanaan suunniteltu kuivamaan kapillaarisesti rakenteen toiselta puolen. Myöskin rakenne saattaa olla suunniteltu vähäisemmälle käytölle, mutta sitten sitä on myöhemmässä vaiheessa alettu ylikuormittaa (esimerkiksi koulut, joissa nykyisin oppilaat viettävät välitunnit sisällä, taikka kylpylät, joissa kaakelointi kostuu jatkuvasti kohdista, joiden on alun alkaen oletettu pysyvän kuivina, esimerkiksi asiakaskunnan tavoista tai käyttötavan muutoksista johtuen).

periaatteessa, mikäli ajastamismahdollisuutta ei ole, niin jos lattialämmityksen lattiatermostaatti reagoi kyllin herkästi taikka esimerkiksi vesikiertoisen lattialämmityksen virtaamaa voidaan rajoittaa, niin lattialämmitys kannatta asettaa pari astetta alhaisemmaksi kuin huoneen peruslämpö (eli termostaatti kytkeä piirun verran alemmalle tasolle kuin kuivan lattian tavanomainen lämpötila on). Tällöin lämpöä alkaa "tuhlaantua" ainoastaan silloin, kun lattia on kostunut (ja kostumisen haitumisesta johtuen viilentynyt, koska kosteuden haihtumisprosessi imee lämpöä, kunnes lattia on taas kuivanut kokonaan, jolloin lattian lämpötila jälleen palautuu normaaliksi ja lattialämmityksen lämmönkulutus "automaattisesti" loppuu.


Lattioiden mukavuuslämmityksen kompensoiminen onnistuu esimerkiksi kaksinkertaisilla matoilla ja kaksinkertaisilla sukilla. rumillekin matoille ja parittomillekin sukille löytyy tällöin käyttöä. Kaksinkertaiset sukat kengissä vähentävät hiertymiäkin.


Sähkökauppa pähkinänkuoressa

Sähkömarkkinoilla ostetaan ja myydään "sähköntuotantohetkiä" tuottajalta sähkökauppiaalle (sähköyhtiölle vähittäisasiakkailleen) tai suoraan jonkun suurteollisuuden käytettäväksi) ja nämä siirtyvät automaattisesti sähköjohtoja pitkin kohteisiinsa. Sähköntuotantohetket ovat perinteisesti olleet tunnin mittaisia tuotantojaksoja, mutta helmikuun 2022 DataHub -uudistuksen yhteydessä "sähköntuotantohetken" pituus lyhentyi vartin mittaiseksi - tai ainakin näin oli tarkoitus, mutta koska samassa yhteydessä Pohjoismaiden keskinen Nordpool-kauppa yhdistettiin Keski-Euroopan markkinoihin, niin voi olla että sähkökauppaa käydäänkin edelleen tunti kerrallaan.

Sähkökauppiaan haasteena/työn toimenkuvana on yrittää laskelmoiden ennustaa omien asiakkaidensa yhteinen aähkönkulutus hetki hetkeltä. Lähtökohtaisesti sähkökauppias tekee "futuurisopimuksia", jolka tarkoitan, että sovitaan jopa viikkokausia etukäteen sähköntuotantohetkien toteuttamisista. Yleensä mitä aiemmin saadaan sopimus lyötyä lukkoon, sitä edullisemmin sähkö saadaan hankittua. Sähköä on kaikenkaikkiaan siis hankittava eri tuottajilta hiuksenhienolla tarkkuudella täsmälleen sen verran kuin oma asiakaskunta sitä milloinkin käyttää. Sellaiset sähköntuottajat, jotka pystyvät reaaliajassa säätämään tuotannon tehoa (tarpeen mukaan; esimerkiksi kaasuturbiinivoimalaitokset sekä vesivoima), eivät toimi näillä markkinoilla, vaan myyvät omaa sähköntuontaan säätösähkönä, joka on kalliimpaa. Säätösähkö on parhaimmillaan automaattisesti ohjautuvaa (sähköverkon hertsitaajuus hidastuu silloin, kun tuotanto alittaa tarpeen, jolloin automaatio lisää säätösähkön tuotantoaan. Tuotettu kallisarvoinen säätösähkö laskutetaan sitten jälkikäteen asianosaisilta sähkökauppiailta.

Sähkö spot-hinta, pörssihinta, kuvaa ei sähkökauppiaiden ja sähköntuotantolaitosten etukäteen keskenään sopimia sähköntuotantohetkien futuurihintoja, vaan vain kalleimpia sähköntoimitussopimuksia, joita on jouduttu tekemään kaiken sähkönkulutuksen kattamiseksi kunakin hetkenä. jos hinta on etukäteen osattu sopia alhaisemmaksi kuin toteutunut spot-hinta, se on sähkökauppiaan etu, sähköntuottaja olisi tietysti halunnut myydä sen mielummin kalliimmalla, mutta sähköntuotantolaitoksia ei välttämättä ole kustannustehokasta ylösajaa ja alasajaa tämän tästä, mistä kankeudesta johtuen tuotettavan bulkkisähkön hinta ei ole niin korkea, kun se on saatava myytyä tarpeeksi monta tuntia etukäteen ja tarpeeksi pitkinä yhtenäisinä tuotantopötköinä. Sähkömarkkinoilla tehdään viime hetken futuurikaupat edellisen vuorokauden aamupäivällä, minkä jälkeen sähkökauppiaat ottavat takkiin säätösähkön verran..

Valtakunnantasolla tarkastellen, toimialueelta toiselle myytävä sähkö, esimerkiksi Suomesta Eestiin, myydään johonkin hintaan, en muista onko se suoraan spot-hintataso vaiko joku etukäteen sovittu hieman alhaisempi hinta. Puolestaan kun sähkömarkkinat 'yhdistyvät', kuten Nordpool ja K-E, niin ainakin periaatteessa se tarkoittaisi, että joku keski-eurooppalainen sähkökauppias voisi tehdä sähköntuotantohetkistä futuurisopimuksia Suomessa sijaitsevien sähköntuotantolaitosten kanssa, laskien siihen hankintahinnan päälle toimialueen välisistä sähkönsiirroista koituvat oheiskustannukset.

Yksityisasiakkaan tasolla tarkastellen, periaatteessa sähkökauppiaalla on mahdollisuus netota enemmän kiinteähintaisista sähkösopimuksista, koska hänellä on mahdollisuus hankkia isompi osa asuakaskuntansa tarvitsemasta sähköstä edullisina futuurisopimuksina, mutta setelin kääntöpuolena, asiakaskunnan sähköntarvetta kunakin hetkenä on monimutkaisempi/epätarkempi ennustaa. Pörssisähkösopimukset ovat sähköntuottajien kannalta siinä mielessä parempia, että kun loppukäyttäjät edes vähän optimoi minä vuorokaudenaikoina rohmuaa sähköä verkosta, niin sähkökauppiaat ostaa enemmän sähköä alhaiseman kulutuksen hetkinä, jolloin kyseiset sopimushinnat eivät putoa niin alas. Sopimushinnan alhaisuus siis johtuu siitä, että kuten esimerkiksi ydinvoiman osalta, tuotantotehon hienosäätö alhaisemmaksi vaikkapa aamuöisin on kalliimpaa kuin tuotetun sähkön myyminen polkuhinnalla öisin. Tai joskus jopa niin, että sähkön kuluttamisesta maksaminen jonain hetkenä on tuotantolaitokselle edullisempi ratkaisu kuin sähköntuotantotehon alentaminen. Vaikkapa silloin jos yhtäkkiä tulee niin tuuliset kelit, että tuulimyllyjen sähköntuotantotehot "räjähtävät käsiin". Yksityisasiakas hyötyy pörssisähkösopimuksesta silloin, jos hän pystyy toisaalta ajastamaan isoja sähköntarvitsemisaikojaan spot-hinnan tavanomaisen vuorokausivaihtelun mukaan, toisaalta reagoimaan nopeasti suuntaan taikka toiseen, kun sähkön spot-hinnat hetkittäin romahtavat nollille / ampaisevat taivaisiin. Puolestaan jos haluaa "elää hetkessä", tai ei halua "elää ajan hermoilla", eli esimerkiksi haluaa paistaa joulukinkun aattoyönä ja haluaa mennä saunaan uudenvuodenyönä, haluaa kokata lounaan puoliltapäivin ja päivällisen ilta-kuudelta, niin silloin pörssisähkösopimus häiritsee elämää.

Sähköverkon hallinnoijan Fingridin (jolla on nykyisin joku eri nimi, koska ei enää valtio-omisteinen osake-enemmistö) määrättävissä olevat "kiertävät sähkökatkot" ovat siinä mielessä kustannustehokas ratkaisu tuotannon kannalta kriittisinä hetkinä, että silloin sen sijaan, että olisi pakko suorittaa kaalliita varavoimalaitosten ylösajoja, niin voidaankin päinvastoin leikata sähkönkulutusta yhteiskunnassa. Eli sillä tavoin saadaan pelastettua joko sähkön spot-hinnan pomppaaminen esimerkiksi tuhatkertaiseksi tai sitten koko sähköverkon kaatuminen tuotannon alittaessa liikaa sähköntarpeen, jolloin varmaankin tapahtuu "drainage" -ilmiö, että sähkö tavallaan loppuu sähköverkosta, jolloin sähkölaitteet pimenevät herkimmistä ja samalla vähiten kuluttavista laitteista alkaen kunnes sähkökeskusten automatiikat alkavat katkaista automaattisesti paikallisia sähköverkkoja ulos verkosta, jotta sähkön tuotanto nousisi jälleen kulutuksen tasolle ennenkuin sähköntuotantolaitosten laitteet menevät epäkuntoon tai ajavat itsensä automaattisesti alas, jolloin niitä täytyy lähteä manuaalisesti tarkistamaan ja ottamaan uudelleen käyttöön.

Periaatteessa eräs vaihtoehto kiertäville sähkökatkoille voisi olla, että kulutuksen ja tuotannon epätasapainohetkinä paikalliset sähköverkot kytkeytyisivät alemmalle jännitetasolle, mutta säilyttäen sähköverkon vaihtovirran taajuuden. Tällöin pienelektroniikka LED-lamppuineen, joissa käytetään hakkuri-jännitteenmuunnosta, toimisivat normaalisti, mutta jotkin isommat laitteet (kuten tehokkaat sähkömoottorit, lämpövastukset, voimavirtalaitteet) hidastuisivat. Toisaalta jotkut laitteet voivat käyttäytyä myöskin niin, että jännitteen laskiessa virranotto kasvaa ja laite ylikuumenee ja hajoaa tai jopa syttyy tuleen. Näin ollen kiertävät sähkökatkot ovat loppujen lopuksi täällä neljän vuodenajan maassakin (vesiputkien jäätymisriski) kuitenkin erittäin järkevä - so. kätevä ja harmiton - hätäratkaisu kaikenvaralle. Ja siksi sellaisten realisoitumiseen on järkevää valmistautua.
Pakko-inversiopuskurointi

Norjan yhteiskunnan sähköverkko perustuu 90-prosenttisesti vesivoimaan. Vesivoiman etuina on, että sitä voidaan hyödyntää säätösähkönä sekä suurena energiapuskurina, eli sähköntoimituksen korkealaatuisuus. Tästä syystä Norjan sähköverkkojärjestelmässä pyritään aamuöiden edullisina tunteina hankkimaan sähköä ulkomailta eli mm. muista Pohjoismaista.

Suomessa tilanne on sen sijaan päinvastainen: Suomessa sähköä tuotetaan vuosi vuodelta enenevissä määrin tuuliturbiineilla (toimituksen säätömahdollisuuksiltaan sekä puskuroimattomuudeltaan laaduttominta mahdollista sähköä ja vieläpä takuuhinnalla), ja vesivoimaa ei pystytä merkittävästi hyödyntämään energiapuskurina (jokien varsille perustettuja laitoksia; vesialtaiden pinnantasojen vaihteluvara vähäistä), vaan tuulivoiman maksimituotannolla ja spot-sähkön nollahinnoillakin joudutaan rinnalla ajamaan vesivoimaa yli 600 MW teholla (vesivoimalla käydään verraten paljon futuurikauppaa suhteessa säätösähkökauppaan, jolla kyettäisiin vakauttamaan geostofisessa tuulessa heitteleviä sähkön hintoja).

Tässä inversiopuskurointimenetelmässä "sen sijaan, että rakennettaisiin pumppuasemia, joilla varastoida sähköenergiaa pumppaamalla ilmaistunteina (tuulivoimalla) vettä vesivoimalaitosten yläaltaisiin, "saunojen lauteille", tehdään ehdollisia toimitussopimuksia Norjan vesivoimalaitosten kanssa, joissa Suomen tuulimyllysähköjä myydään heille kun täällä tuulee ja kun ei, ostetaan kyseisiltä norjalaisilta laitoksilta puskurisähköä. Tällaisessa menetrelyssä toisaalta piilee merkittävä riski, joka liittyy siihen, että tuulivoimalaitosteollisuus uudelleentasapainottuu automaattisesti tällaisiin uusiin näennäisesti muuttuneisiin ympäristöolosuhteisiin (jolloin mikäli syystä tai toisesta tulee teknisiä ongelmia, kuten esimerkiksi siirtoyhteydet menevät talvipakkasilla epäkuntoon taikka Norjan vesivoiman puskurikapasiteetti ei riitä sekä Norjan että Suomen sähköverkojen tarpeisiin, täkäläiset sähkönhinnat vellovat silloin vieläkin monkertaisempina kuin vuonna '22). Toisin sanoen tämä menetelmä ei sovellu vakiintuvaksi instrumentiksi Nordpoolissa, koska se pitkässä juoksussa herkistää Norjan sekä Suomen kansallisia sähköverkkojärjestelmiä "säiden armoille", mutta silloin tällöin, tiettyjen ympäristöolosuhteiden (sopimusehtojen) sattuessa kohdalleen (Norjan vesivoimalaitosten yläaltaissa vesipulaa, Suomessa tuulista) tällaisella "virtuaalisella sähkönpuskuroinnilla" sekä Norjan että Suomen sähkömarkkinat hyötyisivät. Tällaisin laitostenvälisin ennakkosopimuksin periaatteessa vältyttäisiin tällöin puolin ja toisin windfall -haittaverostakin, mistä syystä mainittu riski, että tällainen käytäntö vakiintuisi ja siten vinouttaisi tuulivoimalateollisuuden puitteita ja pitemmän päälle epävakauttaisi sähköverkkoja, alkaa olla entistä realistisempi. Myöskin Pohjoismaiden välisten siirtoyhteiyksien kapasiteetin lisääminen lisää sitä riskiä.

tämän edellä selostetun realisoituessaan vakavan riskin välttämiseksi voitaisiin esimerkiksi pyrkiä toisaalta Norjan sähköverkon hyväksi harjoittamaan inversiopuskurointia, mutta samalla pyrkiä parantamaan oman maan vesivoimalaitosten puskurointikykyä esimerkiksi ruoppaamalla ylävesialtaita syvemmiksi (tilavemmiksi, parempi puskurointikapasiteetti, mahdollistaen veden säästelyn nollatunneilta korkeiden hintojen tunneille) sekä patoamalla/siirtolohkaroimalla yläaltaille johtavia jokia ja ylipäänsä valuma-alueita (jolloin vesivoimalaitoksen ylävesialtaat tyhjenisivät hitaammin sellaisissa tilanteissa, että vettä joudutaan vaikkapa sateettomina jaksoina juoksuttamaan pitkäaikaisemmin isommalla voluumilla kuin vettä kertyy ylävesialtaisiin, ts. tällaisella patoamisella ei niinkään vaikutettaisi vesivoimalaitoksen tuotantotehoon, vaan saataisiin tasattua vesien virtaamaa ylävesialtaaseen (vesisähköä ei välttämättä kyettäisi sateisina kausina tuottamaan kovemmalla teholla, mutta poutajaksoina kauemman aikaa). Periaatteessa/yleisesti ajatellen valuma-alueiden kiveäminen olisi patoamista järkevämpi tapa mm. sotilaallisen sabotaasin mahdollisuuden takia. Joka on ollut etenkin Venäjänmaan sodankäyntimalli hallintomuoto hallintomuodolta.
lisäksi sadeveden valumavauhdin kohti merta hidastuminen ilmeisesti tukee luonnon monimuotoistumistakin (ks. http://www.lumi.fi), mikä ei kuitenkaan merkitse, ettei eläimistö luonnostaan sopeutuisi tällaiseen vuoroveden tapaiseen vesiallaspuskuroinnin vedenpinnanvaihteluun, jolloin nämä kaksi aspektia eivät häirinne toisiaan, ja jos, niin eläimistö kyllä mukautuu sillä tavoin toimivaan elinympäristöönsä, eikä luontoarvoja näin ollen tarvitsisi lainkaan miettiä vesivoiman tuotantotehoa säätäessä. Ilmiö on verrattavissa esimerkiksi sellaiseen, että rauhoitettu lintulaji tekee pesän parvekkeelle, jossa tietää ihmisten oleskelevan. Tällaisessa tapauksessa lintu on todennäköisesti tavoitellut jotain synergiaetua, tai joissain yksittäistapauksissa kyse voi olla myös jonkun kokemuksen myötä linnulle muodostuneesta syndroomasta tai johonkin detaljiin perustuvasta johtopäätelmästä. Oli miten oli, linnun resilienssi tällaisen tonttivalinnan tehtyään oletusarvoisesti riittää sopeutumaan ympäristötekijöihin (että ihmiset nauttivat aamuisin kahvia, paahtoleipää ja kananmunaa puolen metrin päässä pesästä ja poikueesta). Resilienssillä tarkoittaen, että eläin on oppinut tunnistamaan ja tottumaan ympäristömuutoksiin sekä ihmisen käyttäytymiseen, jotka ovat sen jälkeen odotettavissaolevia asioita eivätkä laukaise refleksejä enää, toisaalta eivät villieläimetkään mitään ruudinkeksijöitä ole, vaan ihmisen on syytä tietoisesti asettaa nämä reunaehdot ja myöskin noudattaa niitä itse - koska siis eläimen resilienssi ja lukukyky perustuu nimenomaan siihen, että ihminen ei impulsiivisesti riko näitä eläimen havaittavaksi ja tulkittavaksi asettamiaan normeja, vaan ennemminkin päinvastoin: oppii tajuamaan tavan, jolla eläin on tulkinnut ne (aiheesta lisää kohdassa 'ravinteiden vähyys'). Vesivoimalan ylävesialtaiden ylläpidon kannalta edellämainittu ei tarkoita muuta kuin että altailla on jokin maksimi vedenkorkeus, jota ylemmäs vesi ei nouse, sekä että ylävesialtaiden vedenpinnan tasot vaihtelevat jonkin verran normaalistikin (molemmat näistä tekijöistä vaikuttavat mm. siihen, miten kasvillisuus ottaa sijansa tällaisella alueella). Tällainen "intiaanifunktio" olisi toteutettavissa esimerkiksi V-aukkoisella pienpadolla, jossa patoaukon säätö tapahtuisi patoaukon alapuolelle akseloidulla vaakasuunnassa liikuteltavalla vivulla, jolla muutetaan v-aukon kiilamaisuutta eli astekulmaa. Vipumekanismi voi olla myös etäohjattava (vaikkapa aurinkokennotoiminen yksinkertainen laite, jonka virtalähteenä pari 18650-paristoa).
Todettakoon ylävesialtaiden yläpuolisten valuma-alueiden "koskittamiseen" liittyen, että syventämällä niihin tarkoituksellisesti lampia, voidaan välttää maaperän veden kohoaminen kuitenkaan aivan niin ylös, että vesi lappaantuu sateella maanpinnalle ja laajat kentät metsää vaihtuisivat kosteikoiksi, tai pellot eivät enää kanna työkoneita. Tällaisissa hankalissa tilanteissa, joissa soita on aikanaan ojitettu turvepitoisten peltomaiden perustamiseksi niiden tuntumaan, kannattaisi puihin teippautumisen sijaan suunnitella ojiin vaikkapa kävelysiltoja, joissa olisi säädettävä (munalukolla lukittava) pato tai esimerkiksi "tukinuittokouru" sepelipeti ojanpohjassa tai kiviröykkiö viljelijän muokata sopivalle korkeudelle. Tällöin kosteikkoalueen vesiä voidaan juoksuttaa väliaikaisesti poiskin metsänhoitotoimien ajaksi (kuten juurisavotta, kulottaminen, metsäautotien perustaminen; ks. metsäpalo).


Pakko-inertoija

Artikkeli sähköverkon inertiasta (vedos). Inertialla viitataan tässä yhteydessä em. "sähköverkon drainage" -reaktion kestoon sekunteina. Viisi sekuntia on tavanomainen pituus, jona aikana automaattiset järjestelmät ehtivät reagoimaan ja aloittamaan tilanteen normalisaatioon liittyviä ajoja, mutta ongelmana on, että nykytekniikan lisääntyessä sähköjärjestelmässä tämä inertia on lyhenemään päin, jopa vain sekuntiin, mikä olisi hyvin riskialtis tilanne jo.

Pakkointeroija on (hypoteettinen) sähkökaapin kiskoon asennettava moduuli, joka ohjaa kolmivaihevirransyöttöä (mm. raskaat työkoneet, hella, kiuas, lämpöpumppu, kiinteistön sähköjärjestelmän yksittäiset isot sulakkeet valovirta-seinäpistorasioineen sekä tietysti kolmivaihevirtapistokkeet. Kysymyksessä on perinteinen sähkövirtapiirirarkaisu, jota ei voi kytkeä internettiin, ja jossa ei ole muitakaan helposti radiohäirittävissä olevia eikä salamaniskuista hajoilevia komponentteja. Moduuli seuraa taajuutta reaaliajassa siten, että sähköverkon taajuuden laskiessa kynnystaajuus A:n alapuolelle, yksi kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä, sitten taajuuden laskiessa kynnystaajuus B:n alapuolelle, toinenkin kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä. Kolmas vaihe (joka on samalla teollisuuskoneen käynnistysvaiheen virta) ei kytkeydy lainkaan pois päältä, jotta toisaalta teollisuuskone saisi osaltaan yläpidettyä sähköverkon inertiaa, toisaalta jotta mahdollinen muutaman sekunnin kestoinen poikkeustila ei häiritsisi prosesseja välttämättä millään lailla, ja mikäli sähköverkko katkeaisikin muutamaksi minuutiksi ja sitten verkko ylösajettaisiin, jolloin epähuomiossa käyntiin jääneet laitteet käynnistyisivät uudelleen (aluksi alentuneella taajuudella, inertiasta johtuen), näiden teollisuuskoneiden käämit eivät kärähtäisi siinä yhteydessä). Kun sähköverkon taajuus on normalisoitunut, toinen kolmesta vaiheesta kytkeytyy takaisin päälle esimerkiksi 10 sekunnin viiveellä ja ensimmäinen 15 sekunnin viiveellä. Kun tämä toinen on kytkeytynyt takaisin, niin silloin mikäli verkon ylösajovaiheen aikainen inertia ei lopulta sittenkään jaksa kannatella sähkönkulutuskuormaa, niin tällainen välitilanne joko katkoo uudelleen toisenkin navan tai sitten sähköverkon taajuus heilahtelee normaalitaajuuden ja kynnystaajuuden B välillä aikansa ja sitten taajuuden normalisoituessa, siitä 15 sekunnin kuluttua ensimmäinenkin vaihe kolmesta kytkeytyy takaisin verkkoon, ja edelleen pois mikäli verkko ei jaksa pysyä kynnystaajuus A:n ja normaalitaajuuden välissä. Tämä, että päällekytkeytyminen tapahtuu muutaman sekunnin viiveellä, muodostaa jonkin verran verkon varavoiman ylösajon aikaista inertiapuskuria, jolloin jos on niin, että varavoiman sähköntuotantoteho riittää normalisoimaan tilanteen, sellaisessa tilanteessa verkko hieman ylikellottuukin ja tällöin tämä ensimmäinenkin napa kytkeytyy takaisin verkkoon jo viiden sekunnin kuluttua edellisen kakkos navan kytkeytymisestä. Toisaalta nämä viiveet suojaavat teollisuuskoneita kärähtämästä tilanteissa, että kaatunut sähköverkko normalisoituisi hyvin nopeasti taikka paikallinen sähkökatkos automaattisine minuutin välein päällekytkentä-yrityksineen aiheuttaisi voimavirtalaitteiden käynnistyssyklejä. On aika realistista olettaa, että kymmenessä sekunnissa, kun loput kaksi napaa kytkeytyvät verkkoon, kone kuin kone on ehtinyt käynnistyä ja kiihtyä työnopeuteensa.

Kysymyksessä on siis sekä teollisuuskoneita että sähköverkkoa suojaavasta moduulista. Periaatteessa nämä kynnystaajuudet A ja B sekä takaisinkytkentäviiveet voivat olla hienosäädettäviäkin taikka toisistaan hiukan satunnaistettuja, mutta ne voivat olla myös vakioita, sillä sähköverkon inertia plus automaattisesti oikein mitoitettu ylösajettu varavoima eliminioi nämä porrasmaiset muutokset valtakunnanverkossa. Puolestaan jos nämä moduulit olisivat satunnaistettuja toisiinsa nähden, niin varkon valvojan voi olla hankala ottaa huomioon, miten iso inertoijien kollektiivinen efekti sähkköverkossa realisoituu. Jos taas inertoijien em. arvot voisi käsin säätää, niitä todennäköisesti säädeltäisiin tappiin asti, jotta "muut kuin minun sähkölaitteeni" kompensoisivat kulutuspiikkejä. Lisäksi vakioidut kynnysarvot mahdollistaisivat sellaisenkin,mettä vakavissa sähköjörjestelmän epätasapainotilanteissa (esim. talvimyrskyt), voitaisiin pitempiaikaisemmin ajaa verkkoa kynnystaajuuden A taikka B alapuolella, vaihtoehtona kiertäville sähkökatkoille.

Sähkön hintakatto ym. konstit

Sähkön tarpeen vaihtelu johtuu mm. säätiloista, juhlapäivistä (sekä tietysti vuorokaudenajoista). Sähkön spot-hinnan, eli "ajallisesti" futuurien ja säätösähkön välisen tarjouskilpailun, intensiivinen vaihtelu johtuu siitä, että kun kokonaiskysyntä sähköverkossa alkaa kolkutella sähkön tuotannon/tarjonnan rajoja, ollaan pakotettuja joko ottamaan käyttöön hätä-sähköntuotantolaitoksia taikka ostamaan ulkomailta kovahintaista sähköä. Suomi on "aina" joutunut talvisin ostamaan osaa perussähköntarpeestaan ulkomailta (pääasiassa muista Pohjoismaista sekä Venäjältä, mistä syystä näiden valtakunnanrajat ylittävien sähköostosten hinnat vaikuttavat erityisen voimakkaasti täkäläisiin sähkön pörssihintoihin. Kun energiasta on potentiaalisesti pulaa, valtiot kuten Eesti, kenties Norja ja Ruotsi sekä nonet Keski-Euroopan maat säätävät omia hintakattojaan, se merkitsee ylikansallisten sähkömarkkinoiden kannalta sitä, että näissä kaikissa maissa energialaitokset vaikka periaatteessa tahtoisivat tarjota sähköä "kuumille markkinoille", niin oikeussäädösten pakottamana joutuvat kuitenkin ensisijaisesti ylläpitämään oman toimialueensa (valtionsa) sähköverkkoa, vastaamaan sen sähkönkysyntään enintään hintakaton yksikköhinnalla. Tämä luonnollisesti aiheuttaa, että sähköntoimitusten painottuessa kotimaihin, sitä on aiempaa vähemmän tarjolla ylikansallisille markkinoille, josta syystä nämä hinnat kohoavat samasta syystä roimasti kuin Suomen omassa sähköntuotannossa. Näin ollen teknisesti ottaen hintakattoa on hyvin hankala realisoida Suomessa paukkupakkasviikkoina, koska riittävää virtamäärää ei ole silloin missään. Paukkupakkasjaksoina kun tuulimyllyt seisovat, se vastaa samaa kuin kaikki spekulatiivisetkin Suomen ydinvoimalaitokset, Loviisa 1, Loviisa 2, Loviisa 3, Olkiluoto 1, Olkiluoto 2 ja Olkiluoto 3, olisivat yhtäaikaa sammuksissa.


Mikäli hintakatto haluttaisiin kaikesta huolimatta pyrkiä ottamaan käyttöön, tällöin käytännössä täytyisi tehdä niin, että aina kun sähkön hinta kurottuu säädettyyn hintakattoon, mm. Googlen palvelinkeskuksen palvelimia sekä joitakuita paikallisempia servereitä pysäytettäisiin sekä matkapuhelinverkko-operaattorien datayhteyksien siirtonopeuksia hidastettaisiin, virtuaalivaluuttamaksutoiminnot lukittaisiin, sähköautojen julkisia sekä yksityisiä lataamisia etäkeskeytettäisiin sekä katuvaloja, likennevaloja, mainostauluja, parkkipaikkojen valoja, etäsammuteltaisiin, ja sitten, sen jälkeen, tietysti on ne kiertävät sähkökatkot vielä käytettävissä. Että miten on? Jos edellä luetelluista sekä muistakin vastaavista ollaan valmiita väliaikaisesti luopumaan, kuten esimerkiksi latailemaan sähköautoja dieselgeneraattorein (tai bensiini-, mutta dieselgeneraattori on bensiinigeneraattoria kaukonäköisempi hankinta), niin silloin Suomen valtakunnallinen sähkön hintakatto on aivan realistinen hanke. Hintakatto-instrumentin avulla pystytään siis tiettyyn rajaan asti jarruttamaan pörssisähkön spot-hintoja Suomessa, leikkaamalla huipputuntien sähkönkulutusta siten, että nämä hetkelliset, osittaiset, sähköntoimitukatkot häiritsisivät hyvin vähän ketään, edes vaikka olisi pörssisähköhinnoiteltu sähkösopimus ja spot-markkinat pyörisivät 10 eur/kWh säätösähkön hinnoissa. Hintakatolle vaihtoehtoinen instrumentti saattaisi olla siis sähkön valtakunnallisen kokonaistarpeen mestarointi: valtakunnallinen kulutuskatto. Kolmantena vaihtoehtona/lisämahdollisuutena säätösähkön tarpeen kompensoiminen, edellä mainittujen Fingridin Datahub-tilannehuoneesta käsin reaaliaikaisesti näplättävien, yksityistalouksia sekä teinien rinnakkaistodellisuuksia sivaltelevien "siimaleikkurien" avulla, jolloin siis pystyttäisiin nykyistäkin isompi osuus sähkön hankinnasta järjestelemään edullisempien futuurisopimusten muodossa, jolloin sähkön spot-kauppaa ei tarvitsisi käydä niin isoin myyntierin, ja sitä kautta sähkön spot-torilla kysyntä ja tarjonta kohtaisivat huomattavasti huokeammin hinnoin. Tässä kolmannessa konstissa on sellainen lieveilmiö, että kuitenkin ajankohtina, jolloin ulkomaillakin on sähköpulaa, ne mielellään hankkisivat Suomesta ylijäämäsähköä, mikä ilmeisestikin näkyisi yhteismarkkinoillamme niin, että täkäläinen spot-sähkö olisi kaikesta huolimatta hinnoissa. Siltikin tällöin, koska suomalaisten sähkökauppiaiden tarvitsisi ostaa sitä määrällisesti aiempaa vähemmän, ei sillä olisi niin isoa vaikutusta sähköyhtiöiden taseisiin. Sähkökaupan dynamiikkaan kolmannella konstilla olisi sellainen sivuvaikutus, että tasahintaiset sähkösopimukset alkaisivat olemaan loppukäyttäjän kannalta huomattavasti järkevämpiä ratkaisuja kuin spot-hintoja mukailevat sopimukset, jolloin periaatteessa palattaisiin perinteisiin stressittömämpiin sähkönkulutustottumuksiin, jolloin toisaalta vähäisempi osuus kansalaisista ja yrityksistä kiinnittäisi aktiivista huomiota sähköverkkojärjestelmän korkean kuormituksen tunteihin ja sitten toisaalta nykyistä isompi osuus nimenomaan saunoisi, kokkaisi, latailisi sähköautojaan ja katselisi digi-TV:n katselupakettejaan juuri korkeiden kuormitustuntien aikana. Puolestaan tämän sivuvaikutuksen voisi lääkitä napsaisemalla ensi tilassa heiltä henkilöön katsomatta kammarit pimeäksi. TV-uutistietojen (19.12.22) mukaan noin puolella kotitalouksista kohonneet sähkön hinnat toistaiseksi eivät ole olleet ongelma.


Monetkin säännölliset etäkatkaisut voitaisiin teoriassa kokonaan korvata käyttäjäkohtaisin ajastimin, mutta jotta sähkömarkkinat pystyisivät ottamaan huomioon laskuissaan tällaiset, niin niiden systemaattinen käyttö täytyisi juridisin säädöksin taata kategorisesti. Esimerkiksi, että ennen puoltayötä eikä aamu viiden jälkeen saa ajaa sähkölämmitteistä lämminvesiboileria eikä ladata kotilatauspisteessä sähköautoa. Näissä latureissa/lataustolpissa on yleensä ajastin sisäänrakennettunakin, joten kyseinen säädös olisi tälläkin hetkellä käytäntöön sovellettavissa. Osassa kotilatauspisteiden ajastimia ei välttämättä voida asettaa useampia kuin yksi latausaikaikkuna vuorokauteen.


Jos lähdetään oletuksesta, että korkea sähkön hinta johtuu siitä, että sähköstä on pulaa, vajausta, niin kyse on valtakunnan sähköverkkojärjestelmän teknisisestä rajallisuudesta ja rajoilla ajettaessa potentiaalisesti suurista epävakausriskeistä. Maalaisjärjellä ajatellen, mikäli lähdettäisiin harjoittamaan pörssinsisäistä hintakattoa, jossa jokin kolmas osapuoli, kuten valtio, alkaisi suoraan taata/kustantaa sähkömarkkinoiden toimijoiden, eli sähköntuottaja sekä sähkökauppias (=vähittäismyyjä), sopimuksia, niin sähkömarkkinajärjestelmä menee oikosulkuun. Vaihtoehtoina joko pyytää avuksi sähkömarkkinoiden osaajia, jotka tunnistavat miten erilaiset kannustinmekanismit yms. viritykset vaikuttavat sähköverkkoon - tai sitten kaukaa viisaasti, mm. Ukrainasta tuttuun tapaan, mutta tässä tapauksessa ainoastaan huipputunteina kierrättää sähkökatkoja, esimerkiksi vain 10 minuutin pituisilla sekvensseillä. Tällöin riesana on ainakin, että joidenkin kellojen ajan nollautuminen sekä kelloajastinten keskeytyminen ja jätättäminen.


Miten kohonneita sähkönhintoja ei ainaskaan kannata ratkaista?

Poikkeustilanteiden - kuten laman, katovuosien, Ukrainan sodan sekä koronan - suuri haaste on, että ne lisäkuormittavat yhteiskuntaa kasautuvasti, syövät resursseja, kumuloituvat, aiheuttavat potentiaalisesti uusia lisäongelmia. Ellei osata sanoa miten pitkään kestävästä poikkeuksesta on kyse, sitä valtavamnat riskit sisältyy tuki-, elvytys- ja tekohengityspolitiikkaan yms. Tämän takia poikkeustilanteiden ongelmanratkaisussa lähestytään asiaa aluksi aina kokonaisuuden jatkuvuuden kannalta, eli millaisiksi olosuhteet pystytään saada tasapainottumaan jatkuvuutta/pärjäämistä vaarantamatta.

Pakko-ikipärevalaistus

Joulukynttelikkö (jullåtta), jossa on perinteisennäköiset, mutta tosiasiassa LED-lamput (e10-kanta, noin 40 VAC, 0,33 W) kuluttaa kokonaisuudessaan 3 W sähköä. Kyseisen kynttelikön valmisteleminen kattovaloksi vaakatasoon siten, että ensin asentaa ripustuskoukku, -ruuvi tai -lanka sen sivusuuntaiseen painopisteeseen. Sitten sähköjohdon katkaisu sopivalta kohtaa kynttelikön tyvestä ja tähän sokerinpalaliittimen sijoittaminen. Jolloin kynttelikkö soveltuu sekä ikkunakaudalle että kattovalon kiinnityskohtaan. Kattovalaisimen korvaaminen vaakatasoon ripustetulla 3W joulukyntteliköllä (valaistus ei käytännöllisesti katsoen kuluta energiaa: kattolåtan ollessa läpi vuoden yhtä soittoa päällä, 26 kW, joka kokonaisuudessaan jää huoneen sisälämpöenergiaksi).

Mahdollisesti kodikkaampana toteutuksena voidaan joissain kristallikruunumalkeissa kynttilät korvata e10 -kynttilävaloin, joihin siis asennettaisiin LED-lamput. Käytännöllisesti katsoen häviävän pieni sähkönkulutus ja silti ("perinteinen") kynttilänveroinen valoteho.



Pakko-ikipöytäkynttilä

Kun paksu, korkeahko, koristeellinen pöytäkynttilä on palanut lähes loppuun, voidaan esimerkiksi jo heti sammuttamisen yhteydessä vetäistä kynttilän alta kynttilänsydän pois (jotta sula steariini tukkisi kynttilänsydämen reiän; sormi eteen tarvittaessa). Seuraavilla kerroilla tähän kynttilän palo-onteloon voidaan tiputtaa kirkaskoteloinen tuikku tai jopa korkeampi sameakoteloinen lämpökynttilä palamaan. Kynttilä palaa turvallisesti ja sammuu periaatteessa itsestään loppuun palettuaan tai ympäröivän pöytäkynttilästeariinin jostain syystä alkaessa sulaa palo-onteloon, esimerkiksi jos tuikkusydämen alumiinikannatinlätkä on kynttilän tärähtämisestä johtuen siirtynyt tuikkukotelon reunaan.


Pakkoikävyys

Monet muovimaailmaan syntyneet ja kasvaneet nykyihmiset toki kuolevat tylsyyteen ilman nettiä, mutta toisaalta valitettavasti elämisellä kaikenlaisissa tietoliikenneverkoissa saa hassattua kumulatiivisesti sähkökiukaan teholla sähköä. Vaikka onkin niin, ettei langattomien tietoliikenneyhteyksien poistaminen käytöstä oikeasti keskeytä niitä taustaprosesseja aivan täysin, vaan laite esimerkiksi nauhoittelee ääniklippejä, jotka se sitten lähettää eteenpäin, kun yhteys avataan, niin silti tietoliikenneyhteyksien sekä myöskin älylaitteen taustaprosessien ajamisen poistaminen käytöstä vähentää merkittävästi akun tyhjenemistä, älylaitteen säteilemistä (akun energiasta todennäköisesti isohko osa "säteilee pois" (langattoman tietoliikenteen käyttäminä radioaaltoina) sekä erilaisten serverien sähkönkulutusta. Tietoliikenneyhteydet kannattaa näin ollen katkaista yöksi - miksei päiväksikin - ja lisäksi, älylaitetta ei kannata ladata yöpöydällä.

  • Teleoperaattori Telian laskelman mukaan pelkästään Suomen arvioidut 1,5 miljoonaa reititintä käyttävät pelkissä standby-tiloissaan/idle-tilassa 2300 / 8 / 24 = 6900 sähkölämmitteisen omakototalon verran sähköä vuodessa. Eli kotitalouksien ollessa keskimäärin esimerkiksi 3,5-henkisiä, 24 000 asukkaan kaupungin, jossa kaikki asustavat sähkölämmitteisissä omakototaloissa, asuntojen vuotuisen sähkölämmitystarpeen verran.
    • Reitittimellä tarkoitetaan tietoliikenneprotokollien, kuten bluetooth tai Wifi ja 4G tai valokuitu, välistä muunninta kuten mokkulaa tai kotiverkkojen yhteyslaitteita, periaatteessa myöskin älypuhelimia ja tablet-tietokoneita.


Pakkomukavuus

Asuinrakennustyypistä riippuen sähköisellä lattialämmityksellä saattaa olla oleellinen merkitys oleskelumukavuuteen. Esimerkiksi Lapin lomamökeissä. Tällöin tiiveydeltään ja lämpöeristystavaltaan nykyaikaisissa hirsimökeissä esimerkiksi ilmalämpöpumppujen vaihtaminen ei välttämättä tuokaan mitään säästöä, asukkaiden nostaessa lattialämmityksen termostaattia ilmalämpöpumpun yli estääkseen "jalkojen jäätymisen". Myöskin saunassa käydään jopa joka ilta hikisten kuntoilupäivien päätteeksi.

Tällöin kannattaa ilmalämpöilyn sijaa huoneen mukavuus-lattialämmitys kytkeä rinnan valaistuksen kanssa (ikkunoiden alapuoliset sähköpatterit säädetty ylläpitolämpötilaan tai jopa vain sulanapitolämpötilaan). Valaisuun kuluva energia muuntuu joka tapauksessa lämpöenergiaksi, eikä sinänsä kuluta lainkaan ylimääräistä sähköä lattialämmityksen kanssa (valojen sammuttelu on sähköisen lattialämmitystalossa merkityksetöntä, kotona ollessa edes WC:n valoja ei ole mitään järkeä sammutella sähkölämmitteisessä talossa).

Viileämpi sisäilma on unen kannalta otollisempi. Mikäli talo on päivisin tyhjänä, sisälämpötila laskee automaattisesti, samoin päivinä/viikkoina, jolloin mökki on tyhjillään. Lattialämmitys palauttaa oleskelulämpötilan rakennukseen muutamassa minuutissa.

Riippuen mm. poissaolojaksojen kestoista (loma-asunnoissa saatetaan ulkoilla koko päivä, vrt. arkiasunnoissa käydä töissä tai työskennellä kotona etänä) sekä "tyhjien viikkojen" määrästä niin mukavuuslämmityksen rinnankytkemisellä valaistuksen seinäkytkimiin saatetaan saavuttaa paljon merkittävämpi sähkönsäästö kuin esimerkiksi asentamalla ilmalämpöpumppu.

Periaatteessa mitä loma-asuntoihin tulee (joissa ei välikattoa, jolloin ei ole asennettu kaksisuuntaista ilmanvaihtojärjestelmää, vaan useita erillisiä huippuimureita), niin poistoilmalämpöpumppu on lämpöpumpuista oikeastaan ainut järjellinen ratkaisu.

Saunan lämmön rekuproimiseksi voisi olla järkevää vaihtaa osa huippareista kaksisuuntaiseen ilmanvaihtojärjestelmään, jossa lämmön talteenotto. Kanttikanavat pinta-asennettuna, mikäli ei ole välitilaa mihin sijoittaa kanaalit. Tällöin toisaalta saunan puolelle voidaan korvata poistoilmaventtiili korvausilmaventtiilillä, (suihkuhuoneen puolelle poistoilmanvaihtoventtiili).

Energiataloudelliseksi suunniteltu puukiuas on harkitsemisen arvoinen melko yksinkertainen ratkaisu energiansäästöön saunassa, mikäli ilmanvaihdon kanaaleilla ei ole tilaa asentaa. Mitä pienemmäksi pilkotuilla puilla kiuasta lämmitetään, sitä äkkiemmin sauna on kuuma (lämmitysnopeus esimerkiksi jopa nelinkertaistuu, sillä seinärakenne tarvitsee runsaasti lämpöä tavanomaisessa hitaassa lämmitystavassa), mutta toisaalta esimerkiksi arinaritilä sulaa sitä nopeammin vaihtokuntoon. Kiukaan pikalämmityskestävyyttä kannattaa tarkastella kiuasmyyjän kanssa esimerkiksi spekuloimalla, että saunaa tavattaisiin lämmittää sahanpuru-puupelletein.

Mitä ohuemmat puupaneelit saunan lämpöeristävän höyrysulun edessä, sitä helpommin saunatila lämpiää. Mikäli saunahuone on rakennuksen ulkoseinää vasten tai kulmassa, silloin energiaa säästyy sitä kautta, että saunahuoneen lämpötila pidetään joutoaikoina alhaisena ja saunan ilmanvaihto nollilla, jolloin huone toimii "kaksinkertaisena ulkoseinäeristeenä". Rakennuksen keskiosiin sijoitettu saunahuone säästää energiaa jälkilämmön johtuessa seinämien läpi muuhun huoneistoon. Tämän hyötytekijän louhimiseksi saunan ilmanvaihto on syytä sulkea viipymättä saunomisen jälkeen, ja toisaalta paneloinnin paksuuden (lämpiävän rakennemassan) ohuuden hyöty on vähäisempi. Sisäseinäsaunahione on mielekäs, mikäli rakennuksen huoneita tarkoituksellisesti osastoidaan eri perus-lämpötiloihin. Ulkoseinän vastainen saunahuone on tavallisesti mielekkäämpi ratkaisu siksikin, että saunan kohdalle ulkoseinään "ei tarvitse" suunnitella niin isoja ikkuna-aukkoja (ikkunoissa lähtökohtaisesti suurempi hukkalämpövuo).

Pakko-olutkellari

Mikäli saunan ylälaude on rakennuksen ulkoseinän vastainen, eikä saunan lauteiden alaista joutotilaa aiota erityisemmin hyödyntää, niin sinne voidaan varsin yksinkertaisin luikauksin tehdä XPS-levystä "arkkukylmiö", sillä saunahuoneen höyrysulku on erityisen huolellisesti tehty - ainakin mikäli se on itse tehty eikä seinäpaneeleihin ole porailtu summittaisesti ruuveja. Istuinlaude on yleensä irrotettavissa, tarpeettomat ankkurointiruuvit purettavissa. Tämä ominaisuus on siksikin kätevä, että nopeasti mustuva istuinlaude voidaan irrottaa puhdistettavaksi vaikka painepesurilla ulkona kesällä, hiottavaksi ja parafiinattavaksi. Tarvitsematta temppuilla saunassa.

Lisähyötynä, että kun lauteen voi kääntää pystyyn, tai vaikka useana palana siirtää sivuun, voidaan sen alla olevaan joutotilaan rakentaa eristetty, ilmatiivis säilytysarkku (jonka pohja voi olla jalkalauteen korkeudella, eli aiheuttamatta välttämättä mitään ulkonäkömuutoksia saunatilaan. Ulkoseinän vastainen kylki jätetään XPS-levyttämättä, jolloin siis ulkolämpötila pitää arkun sisälämpötilan alhaisena. Mikäli ulkoseinän paneloinnissa ei ole ripustuskohtia XPS-levytyksen kannatinrunkorimoille, niin voidaan esimerkiksi kiinnittää metallinauharipustukset lauderunkoon, jotta saadaan poikittaiset vaakarunkopuut akun pohjalevylle asennettua, tai voidaan tietysti vetää pitkittäin niskapuut arkun pohjalevylle.

Kun rungot on asennettu, yksinkertaisesti mitataan ja kasataan XPS-levykyljet (etupinta, kyljet, pohja, kansilevy). Niiden puskusaumoja ei välttämättä tarvitse edes saumata yhteen. Valmis. XPS-levyn käyttölämpötila-alue on pariinsataan celsiusasteeseen asti. Arkun sisäkylkiin voi olla järkevä tehdä folioteippaukset, jotta ne pysyvät puhtaina helpommin. Etenkin arkun ja ulkoseinänvastaisen paneloinnin välinen pusku olisi hyvä olla suht ilmatiivis (vesihöyryn kondensoituminen arkun sisälle). Mikäli kondensoitumista ilmenee löylytellessä (saunajuomia arkusta urakoidessa), voi esimerkiksi "injektoida" jonkun putkenpätkän, kuten saippuapullon pumppuannostimen muovisen imuputken, arkun pohjalevyn alimman nurkkakohdan läpi, jota kautta siis kondenssivesi valuu pois kastelematta arkun seinäpaneelikylkiä erityisemmin (näiden seinäpaneelialueiden takainen pieni ilmarako ennen seinäeristefoliota aiheuttaa, että paneeli lämpiää sen verean, ettei arkun sisäinen höyry kondensoidu seinäpaneeleha vasten, vaan lähinnä arkussa varastoitavien juomien ym. nestepurkkien kylkiin.

Runsaan kylmäsäilytystilan lisäksi arkku muuttaa ilmankonvektioita saunatilassa jonkin verran, tuimentaen löylyjä, jolloin saunan lämpötilaa voidaan laskea ehkä viidestä kymmeneen astetta totutusta.

Pakko-lisäpakkaset

Myöskin voidaan pakko-olutkellarin alapuolelle sijoittaa matalia, pieniä pystypakastimia (pystypakastimissa lauhduttimet kaapin takapinnassa, toisin kuin arkkupakastimissa), jolloin näiden kaappien sähköntarve on minimaalinen, jopa saunoessa. Sähköjohdon paksuus kannattaa mitoittaa laitteiden yhdistetyn maksimi-tehontarpeen avulla, todennäköisesti ei tarvita paksuakaan kaapelia, vaikkakin maadoitettu johto. Pintavetona kulkemaan näkyville, esimerkiksi seinällä lattianrajassa; ei jatkopistokkeita seinäpistorasian ja pakastimien pistokkeiden välille.

Pakko-saunanovetus

Ulkoseinien vastaisissa saunoissa on kovilla pakkasilla niin, että saunanoven alta valuu kylmää ilmaa pesuhuoneen puolelle viilentäen sitä merkittävästi. Tämä johtuu toisaalta siitä, ettei saunan imuilmanvaihto riitä imemään lämmintä kylppäri-ilmaa saunan puolelle, toisaalta siitä, ettei saunan puolella ole tarpeeksi tehokkaita lämmityspattereita saunatilan lämmittämiseksi tarpeettomasti. Saunatilan höyrysulut ovat yleisesti ottaen huolellisesti tehdyt (mahdollisia epäkohtia hiirenkolot sekä ulkopuolisten urakoitsijoiden asentamien laudetelineiden summittain tehdyt stabilointiruuvaukset, ja silloinkin uudemmissa saunoissa käytetty foliopintainen XPS-eriste pysyy varsin ilmatiiviinä) ja toisaalta, tila pysyy yleisesti ottaen kuivana (kondenssivesivapaana), kolmaalta, se on lisäeristetty. Näin ollen LVI-teknisesti saunatilan lämpötilaa ei tarvitsekaan ylläpitää kovinkaan korkeana (höyrysulun pinnalla tapahtuvan huoneilmankosteuden kondensoitumisen ehkäisemiseksi). Talvisin sisälman suhteellinen ilmankosteus on muutenkin huomattavan alhainen (10 - 20%), jolloin on niin, että (ks. Mollier-kuvaaja) vaikka saunatilan lämpötila olisi vain 5 - 10 oC, haitallista veden kondensoitumista ei tapahdu, rakenne pysyy terveenä (tietysti suihkujen aikana voi vähän vesihöyryä kertyä saunan ikkunaan/ovipintaan hetkellisesti).

No ilmuilmanvaihdosta johtuen huoneiston yhteydessä olevaa saunatilaa ei luultavasti olisi mahdollistakaan jäähdyttää niin kylmäksi. Silti jos saunassa on lämpöpatteri, sitä ei kannata täysin tulpata kiinni, esimerkiksi koska voi olla, että silloin kyseiselle patterille tuleva lämminvesikiertoputkiosuus jäätyisi kovilla pakkasilla (esimerkiksi mahdollisista kylmäsilloista lattialaatassa johtuen).

Oven alaosan aukkokohdan ja lauteiden jalkarallin väliin voi esimerkiksi ralliin folioteipaten sijoittaa jonkun levyn tai laudan supistamaan aukkoa sen verran, että saunatilan poistoilmanvaihto riittää kumoamaan kylmän ilman valumisen kylpyhuoneeseen saunan oven alta. Löylytellessä voidaan potkaista jalkarallia pari senttiä taaemmas korvausilmakonvektion maksimoimiseksi, mikäli ilma kulje tarpeeksi hyvin.

Sivuseikkoina mainittakoon, että saunomisen jälkeen saunan ovea ei kannata jättää auki (korkea kuuman ilman absoluuttinen kosteus, vaikka ilma vaikuttaa kuivalta). Saunan poistoilmanvaihdon ei silti tarvitse olla voimakaskaan sen estämiseksi, ettei saunahuone jäähtyessään kostuisi kndenssivedestä, jäähtyminen on hitaampaa kuin kuivan korvausilman virtaaminen kylpyhuoneen puolelta. Vähäisempi poisto/tuuletus tarkoittaa isomman osan jälkilämmöstä päätymistä seinämien lämmönhukkana huoneiston lämmöksi. Periaatteessa kylpytilojen nopealla tuulettamisella poistetaan kostea ilma, mutta käytännössä jos kylpyhuoneen lastaamista ja kankaalla kuivaamista ei sitä ennen suoriteta, kosteuden poistaminen tuulettamalla pitkittyy ja sen myötä lämmönhukka moninkertaistuu, ja puolestaan jos lastataan ja kankaalla kuivataan ennen tuulettamista, tuulettamisen tarve häviää poistoilmanvaihdon kuivattaessa pesutilat jopa muutamassa minuutissa.
Kuivaaminen käy käden käänteessä heittämällä vaate lastatulle lattialaatoitukselle, sitten vetelemällä sitä edestakaisin lastalla siten, että joka vedon jälkeen (kaartavan liikkeen sijaan) nostetaan lasta vaatteesta ja asetetaan se uuteen kohtaan vaatetta ja vedetään uusi veto, jolloin lattiankohta pyyhkiytyy veto vedolta kuivemmaksi ja kuivemmaksi.

Ks. tarkemmin lattialämmityksestä.


Pakko-kiuastus

Saunan lämpiämisnopeus ei riipu kiukaan kivimäärästä. Näin ollen kiuas kannattaa sen verran ylitäyttää, että saadaan juuri sopivat jälkilöylyt, jolloin osataan sammuttaa kiuas aina optimaalisesti. Saunatila kuivaa ilman kiuastakin vallan mainiosti, kunhan löylytilassa on ilmanvaihto.

Pakkovalaisu

Yhteiskunnassa merkittävää sähkönsäästöpotentiaalia saattaisi löytyä esimerkiksi taloyhtiöiden ja tehdasalueiden pihavaloista, katuvalaistuksesta ja kuntoilureiteiltä. Esimerkiksi satjakytkemällä kaksi tai kolme samansuuruista katuvalokenttää keskenään, saattaisi olla mahdollista ajaa pienemmillä 100-120 VAC tai 70-80 VAC antamalla alemmalla valotehoilla, mikä lumen tullessa maahan on varmasti riittävän kirkas.

Alhaisempi jännite ei lisää kaapelien sähkövastusta, vaan korkeampi virta, joten jos polttimot reagoivat pienempään vaihtojännitteeseen isommalla virrantarpeella, yksinkertainen sarjakytkeminen ei täytä tavoitetta. Alhaisemman vaihtovirran korkeammalla 200 VAC jännitteellä saisi mahdollisesti muodostettua sarjakytkemällä erisuuruisia valokenttiä sarjaan, joista toinen kenttä hyödyntää eri siniaallon vaihetta kuin toinen hakkurimuuntimen avulla.

Esimerkiksi kiinteistöjen pihavalaistuksessa saattaisi olla mahdollista yksinkertaisella diodimoduulilla puolittaa virta hyödyntämällä pelkästään jompikumpi siniaallon puolikas, johon muutokseen lamppu todennäköisesti reagoisi samankaltaisesti kuin jos vaihtovirran taajuus hidastuisi puoleen. Kunkin valaisintolpan juuressa on tavallisesti oma sulakeluukkunsa, johon tällainen yksisuuntain, hakkuri tai vaikka kondensaattori olisi sarjakytkettävissä.

Pakkotuikutus ja -kohdevalaisut

Pakkotuikutus on nykyisin yleisiä 8h käytön vuorokausiajastimin varustetuista patterikäyttöisistä koristevaloista viritettyjä kattovaloja. Voidaan esimerkiksi M3-teipein teipata ylösalaisin kattoon, tai köyttää kattovalainten yhteyteen tai ripustaa vastakkaisten seinien katonrajoihin koukuin. Tai vaikkapa verhopaneelin alasärmään kiinnitetyin koukuin, tai verhokiskonipsuttimin.

Voidaan hyödyntää useampia, jotka ajastetaan kytkeytymään automaattisesti päälle yhtäaikaa, lomittain tai vuoronperään ketjutettuna.

Menettelyn tarkoituksena on vähentää valoshown tarvetta pilkkopimeinä aikoina vain jotta huoneistossa näkisi kävellä. Eli toisin sanoen parantaa mahdollisuuksia käyttää tehoiltaan minimaalisia kohdevaloja kuten työpöytävalon kanssa yhteen tai jalkalampun varteen (lampunvarjostimen sisäpintaa valottamaan) nippusitein kiinnitettyä USB-taskulamppua.

Pakko-CHP-kaukolämpövoimalat

Luonnostelu.

Periaatteessa minkä hyvänsä energianlähteen saa syntetisoitua bensiinimoottorin tai dieselmoottorin polttoaineeksi melko hyvällä hyötykertoimella (prosessissa syntyvä hukkalämpö saadaan kaukolämpönä hyödynnettyä, joten muuntoprosessien hyötykertoimet voivat lähennellä sataa). Etenkin tilanteissa, joissa energialaitoksiin on törmäilty, ja ne eivät ole käytössä, voi osakkaiden polttomoottoriajoneuvoista autokatoksen parkkiruuduissaan olla hyötyä taloyhtiölle. Auto tuottaa sähköä sekä lämpöä.

Järjestelmä tarvitsee toimiakseen etukäteen toteutetun erikoisratkaisun: taloyhtiön lämminvesikierrolla toimivan moottorilämmitysjärjestelmän. Tällöin siis kaukolämmön lämmönjakohuoneen sekä huoneistojen välisessä lämminvesikierrossa kiertää jäähdytysnestettä, ja kun auton moottori halutaan pakkaspäivänä lämmittää ennen käynnistämistä, kutketään aluksi pikaliittimin (joko lauhdutuskierrosta eli auton syylärin juuresta taikka suoraan jäähdytyskierrosta eli moottorin paluuputkesta, jälkimmäinen moottorille suotuisampi) jäähdytysjärjestelmä rinnan lämminvesikiertojärjestelmään, jolloin kun auton virta kytketään päälle, jäähdytyspumppu syöttää kuuman kiertonesteen moottoriin, lämmittäen sen kauttaaltaan parissa minuutissa. Liitäntäventtiilityyppinä vaikkapa hydrauliletkuista tuttu pikaliitintyyppi (liittimellä hyvä toimintavarmuus roskaisenakin).

Kiertoveden korvaaminen jäähdytysnesteellä todennäköisesti vähentää putkiston korroosiota ja näin ollen periaatteessa pysäyttää lämmitysputkiston korroosio-kulumisen, eli periaatteessa lopettaa kiertovesiputkiston kalliit "linjasaneeraustarpeet". Mutta, syystä että autojen jäähdytysjärjestelmät voivat olla teknisiltä toteutustavoiltaan erilaisia, ja joka tapauksessa suunniteltuja toimimaan suljettuina kiertona, ja lisäksi lämminvesikiertoputkiston paine saattaa vaihdella eri kiinteistöissä, niin auton lauhdutuskierron 'rosvoamiseksi' kiinteistön lämmitysjärjestelmään tarvitaan esimerkiksi kaukolämmön kytkennästä tuttu lämmönvaihdinmoduuli lämminvesikiertoputkiston osaksi, johon auton jäähdytysnestekierto sarjakytketään suljetuksi sekundäärikierroksi. Tämän lämmönvaihtimen ei tarvitse olla General Motorsilta, vaan sen pystyy valmistamaan itsekin lomittamalla kaksi kupariputkikieppiä keskenään, sitten juottamalla putkisto pareittain tai kokonaan yhtenäiseksi sylinterilieriövaipaksi. Fluidien välinen lämmönsiirto tapahtuu lähes sadan prosentin lämpötilaerokertoimella kun kiertosuunnat ovat vastakkaisia (counterflow), jolloin putkiparien välinen fluidien lämpötilaero homogenisoituu koko lämmönvaihdinmoduulin matkalta samaksi (perustuen väliaine kuparin juotoskohtineen lämmönjohtavuuteen, toisin sanoen yhteen juotettavia putkien poskipuntoja kannattanee viilata tasaviilalla tai kaksipuolisella hiomapaperilla samansuuntaisiksi muutaman millinkymmenyksen verran).

Nyt toisaalta kun tarvitaan lämpöä tupiin eikä kaukolämpö ole toiminnassa, voidaan auto(ja) kytkeä lämminvesikiertoon, jättäen tyhjäkäynnille (ovet vara-avaimella tai kaukolukitsimella lukittuna) parkkiruutuihinsa.

Auton laturi tuottaa sopivalla kierrosluvulla jopa 500 W teholla 12 VDC jännitettä. Tätä sähköä voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi perävaunupistokkeen 58 -kytkentöjen kautta (parkkivalot päällä) kuormittamatta laturia liikoja. Kyseinen sähkö muunnetaan esimerkiksi lukittavan postilaatikon kokoisessa jakokeskuksessa verkkovirraksi kahden rinnakkaisen invertteriratkaisun avulla. Ensiksi grid-tie-inverter, jonka antojännite mukailee verkkovirran vaihtovirran taajuuden jännitemuutoksia. Tämä järjestelmä toimii mikäli verkkovirtaa on saatavilla, mutta mikäli on sähkökatko, taloyhtiön pääsulakekytkentä irrottaen verkosta saadaan taloyhtiölle oma sisäinen sähköverkko kytkemällä rinnalle pure-sine-wave-invertteri, jota grid-tie-invertteri tarvitsee toimiakseen. Pure-sine-wave invertterin nimellistehon kannattaa olla kyllin iso, jotta sillä pystyttäisiin vastaamaan sähkökatkojen aikaisiin lisääntyneisiin sähköntarpeisiin (suhteessa tarpeeseen silloin, kun sähköä syötetään taloyhtiön käyttöön aikoina, jolloin ei varsinaisesti ole sähkökatkoa). Invertterejä kannattaa siksikin olla useampi erilainen rinnan, että mikäli tehontarve tai virrankäyttö on ylimitoitettua suhteessa autolaturien tehoihin, jolloin akut uhkaavat päästä liian tyhjiksi, invertterit sammuttaisivat itsensä yksi kerrallaan grid-tie invertteristä alkaen, pimentämättä samantien kiinteistön koko sähköjärjestelmää. Kun invertterejä putoaa pois käytöstä, laturit jaksavat jälleen ylläpitää verkkoa ja toisaalta autonakkujaan. Verkkovirran laatu on heikentynyt (esimerkiksi jännite alentunut) kunnes kiinteiston sähkönkulutusta pienennetään käytössä olevien invertterin nimellistehon alapuolelle.

Auton kaasu voidaan lukita, esimerkiksi yksinkertaisella salpalukitteella kaasupolkimen ja taustalaudan välillä, optimaaliselke kierrosluvulle. Auto (jen) pakokaasu(t) voidaan ohjata esimerkiksi kunnalliseen viemäriverkostoon, jolloin putkistossa vallitseva korkea ilman suhteellinen kosteus kondensoi ilmasta pienhiukkaspäästöt pois, ja loput komponentit eli hiilidioksidi voidaan niin halutessa ottaa jätevedenpuhdistamolta käsin jatkokäyttöön.

Mikäli tällaisen pakko-VHP-laitoksen tuotannon hyötykerrointa halutaan kohottaa lähemmäs sataa, voidaan esimerkiksi parkkiruudussaan tuotantokäytössä oleva auto lisäeristekuomuttaa. Pakokaasun viemäriverkostoon hukkuva jälkilämpö voidaan niin halutessa hyödyntää jäteveden jälkilämmön hyödyntämisen yhteydessä.

Pakko-överibetoni

Betonin raaka-aineiden valmistus on aika energiaeksensiivinen prosessi. Överibetonissa pyritään betoniin ymppäämään niin runsaalti graniittia kuin pystytään, millä päästään murto-osaan betonin tarvetta heikentämättä betonivalun lujuutta.

  1. valmistetaan "kura" normaalein sekoitussuhtein, minkä jälkeen
  2. lisätään seokseen sepelikokoluokan graniittia (raekoko oleellisesti betonin sorakomponenttia isompi) niin paljon kuin raudoitus huomioon ottaen valu saattaisi vetää.
  3. betonia valettaessa massa ajetaan seulan/"perunatalikon" läpi ja muotin täytön välivaiheessa talikoidaan tai suppiloidaan betonisepelit sisään.
  4. betonisepeliä voidaan jättää myöskin betonilaattavalun pintaosiin liipattavaksi.
    • mahdollisuus jyrsiä/hioa esille visuaalisesti vaikuttavia pintatekstuureja.
    • betonin lujuustekninen jäykkyys paranee (kuormitettavan betonirakenteen neutraaliakseli/neutraalipinta siityy etäämmälle vetojännitysmaksimeista, jolloin 'toimivien' sidosterästen vaikutus (betorirakenteen jäyhyysmomentti) kasvaa.
    • pistekuormien kesto paranee.
    • pinnan kulutuskestävyys paranee.
    • betoniterästen korroosiosuoja paranee.
    • betonin kapillaarisuus vähenee.
    • betoninpakkaskestävyys paranee.
    • betonin ilmanvuotoluku (mm. radioaktiivisen radonin diffuusiot) pienee.
    • kovettumisenaikainen kuroutuminen (huonolaatuisten laajojen yhtenäisten betonivalujen halkeilut) vähenee.
    • betonirakenteen leikkauslujuus saattaa heiketä (sepelin pinnan karheudesta ja lisäksi betonin sementtiseoskomponentin sidosominaisuuksista riippuen).


Pakko-TGB-laatta liukuvalutekniikalla

Mikäli tarvitaan paksua laattaa tai muuria, mutta rimpula harjateräsverkotus olevinaan riittää (kuten mm. nykyaikaisten julkisten rakennusten pommisuojien välipohjat Suomessa on tosiasiassa rakenteellisesti toteutettu ja kukaties vastedeskin), niin hyödynnetään esimerkiksi malmikaivosten neliskanttisia graniittikappaleita täyttönä ylä- ja alaverkon välissä, koska niiden rouhittujen pintojen tarttuvuus betoniin on OK ja muodot tarpeeksi homogeenisia. Verrattuna överibetoniin, isommilla lohkareilla parannetaan betonilaatan pistekuormien/impulssien kestävyyttä sekä vähennetään betonin tarvetta entisestään.

  • Betonin massa (tiheys) 2,4 tn/m3 ja graniitin 2,7 tn/kg.
    • 10kg painoinen kappale graniittia olisi kokoluokaltaan 0,15m x 0,15m x 0,15m ja 20 kg painoinen 0,2m x 0,2m x 0,2m.
    • teräsgraniittibetonilaatan alaverkon korputusta kannattaa tihentää ja toisaalta muovikorppujen sijaan hyödynnetään vanhoista jämäbetoneista valettuja betoninoppia tai pilkottuja laattoja.
      1. reunojen/laitojen palautukset toteutetaan sellaisella tekniikalla, että alaverkkoon (harjateräsverkkoelementti) kiinnitetään esimerkiksi laidan korkeuden etäisyydelle, lähelle samansuuntaista verkkoterästä toimiva työteräs, paksuudeltaan sama.
      2. tällaisen tihennyksen välistä katkaistaan joka toinen taittolinjaan nähden poikkisuuntainen teräs poikki keskeltä.
      3. taitetaan teräsverkko 90o Näiden juoksujen välistä (esimerkiksi "polkemalla" tai kävelemällä maasta kohotetun verkon päällä taikka esimerkiksi kiristysliinoin taivuttaen tai porakoneella vinssaten eli metallikoukku, joka pujotetaan esikirustetyn ohuen vaijerin ympärille, jolloin kun koullu pyörii, vaijeri kelautuu molemmilta puolin varren ympäri).
      4. kulmaverkoksi (tai nurkkaverkoksi) pokattu verkko ei välttämättä tarvitse lisäteräksiä taittolinjalle, mutta jos, niin voidaan asetella vinohakasia 45o kulmassa, jollaisella systeemillä pohja- ja kylkiverkkopinnat vetojännitys sidotaan sisempää betonilatassa, mikä on betonilaatan osalta lujuusteknisesti tukevampi toteutustapa (kuin pienellä pyöristyssäteellä pokatut lähelle särmälinjoja ulotetut palautukset / "ällät".
    • kun valu on esimerkiksi 1/3 korkeudelta valmis, heitellään noppia valuhäkkiin. Koska graniittilohkareet eivät ime kosteutta betonimassasta, niitä ei tarvitse kastella ennen häkkiin heittelemistä. Ylimmäksi kivikerrokseksi varataan pienempää lohkaretta ylimmäksi kerrokseksi, jotta sen pinta saataisiin suunnilleen pintaverkon suojaetäisyyden korkeudelle tasatuksi.
    • sitten "heitellään" valmiiksi pokatut yläverkon reunaelementit sekä valmiiksi mitoitetut keskiverkot paikoilleen graniittipatjan päälle lepäämään ja valetaan laatta lopulliseen korkoonsa.


pakko-stabilointivalu

Tässä tekniikassa tehdään siirtolohkarekokoiselle perustalle vibrattu sora-/hiekkatäyttö* tällaisen lohkarekerroksen puoliväliin tai jopa sen yli. Heitellään muutama sidosteräs ristikkäin** ja valetaan valittuun korkoon. Sitten jyrsitään/louhitaan tämän koron yläpuolelle jääneet kivenlohkareiden särmät korkotasoon. Huomionarvoista on, että nämä lohkareet voidaan jo esivalmisteluvaiheessa asetella niin, että valun jälkeistä pois viistettävää jää sopivan matalia nyppylöitä, jolloin voidaan hyödyntää esimerkiksi erityistä kaivinkoneen kouraa, jossa on molemmilla puolilla piikkain.
* hiekan valuminen pois valun kovetuttua esimerkiksi ojien tulviessa ei haittaa, koska hiekka toimii ainoastaan laatan valumuottina.
** ristikkäisillä sidosteräksillä lohkareiden välissä turvataan näistä lohkareista betonilaatalle välittyvät tukireaktiot, jotka muutoin, lohkareiden väljistyessä batonilaatan lohkeillessa graniittilohkareen ympäriltä saatettaisiin menettää muutoin erittäin jäykässä laatassa. Koska nämä sidosteräkset eivät varsinaisesti toimi rakenteellisesti, ne voivat mutkitella lohkareiden väleissä melko vapaasti. Teräkset korotetaan pienempien kivenlohkareiden avulla valun keskikorkeuksille. Harvan verkon valunaikaisen jäykkyyden (harjaterästen pysyminen näiden pikkulohkareiden päällä) parantamiseksi kannattaa suosia kolmiomaisia verkonsilmäyksiä (tavallisten neljän ristivedon verkonsilmien sijaan).


Stabilointivalulla voidaan saada aikaan esimerkiksi tienpohjaa, joka ei "elä" (esim. roudi) lainkaan, ja tällainen pohja tarjoaa puitteet monenlaisille asvalttia vastaaville erikoisratkaisuille, joiden oma rakenteellinen lujuus/jäykkyys on asvalttiakin kehnompi.


Stabilointivalulla voidaan jopa korvata siltoja (esimerkiksi jokien yli), tällöin valu kannattaa tehdä huputettuna talvisaikaan sillä tällöin muottihiekkakerros saadaan makaamaan jääkerroksen päällä eikä sula kovettuvan betonin lämmöstä hiekan eristäessä betonin jäästä. Muottihiekka voidaan myöskin stabiloida hiekkaveistoksista tutuin periaattein. Hiekan huuhtoutuessa keväällä, joenylityskohta jää sopivan väljäksi veden virrata lomitse.


Pakko-AN-protokolla

Mikäli koneellinen ilmanvaihto ei toimi kerrostalorakennuksessa, jota ei ole suunniteltu painovoimailmanvaihtoiseksi, ja lämmöstä on pulaa, esimerkiksi talvisin, täytyy asujien muodostamaa kosteuskuormaa poistaa säännöllisesti. Tämän toteuttamiseksi voidaan sopia yhtenäiset tuuletusajat esimerkiksi kolmen tunnin välein, jolloin asuntoa tehotuuletetaan rappukäytävään tai rappukäytävästä päin, sikäli kuin niinä ajankohtina kunkin yksittäisen asunnon tuuletustarvetta ilmenee. Kyseisin välein joko rappukäytävän (ylimmässä kohdassa sijaitseva) savunpoistoluukku (imu rappukäytävään) tai kellaritilan tuuletusluukku (ylipaine rappukäytävään) avataan. Alipaine eli savunpoistoluukun avaaminen on kätevämpi, koska sen automatisointi on helpompaa ja kyseinen virtaussuunta on ikkunoiden ja ovien avautumissuunnan myötäinen (asunnon ikkunat ja ovet voi jättää etukäteen sulki raolleen, jolloin ne avautuvat itsestään tuuletuksen alkamishetkellä, tällöin toisaalta tuuletuksen päätteeksi voidaan avata kellaritilan tuuletuslukku näiden ovien ja ikkunoiden sulkemiseksi "keskitetysti"). Muodostuva ilmavirta on varsin voimakas, mistä syystä minuutin - kahden kertatuuletus riittää. Imutehoa voi parantaa hormittamalla savunpoistoluukku ulkopuolelta (esimerkiksi valokate-hormilla).

AN-protokolla [nimitys erään poliittisista syistä vangitun tärkeän henkilön mukaan) soveltuu yhtälailla kerrostalon rakenteiden viilentämiseen kuumina hellepäivinä.

Pakko-konservatiivinen aamutuuletus

Tarkoittaen käytännössä sitä, että ellei (pakkaskelien vuoksi taikka syystä että rakennuksen lämmitysjärjestelmä on aktivoituna) ole järkevä nukkua tuuletusikkuna/-luukku suorastaan koko yön raollaan/auki, niin silloin (talvipakkasillakin), riippumatta onko huoneistossa koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä vai ei, aina aamuisin kussakin makuuhuoneessa suoritetaan ennen "makuuhuoneiden tuulettamista olohuoneeseen" (sisäoven avaamista / jättämistä auki) hetkellinen, mutta runsas huonetuuletus. Eli josta syystä tuuletusluukut ovat asuntojen makuuhuoneissa standardi.

  • mikäli tuuletusikkuna on pikkuruinen/vaakatasoinen, voidaan isompi/pystysuuntainen ikkunalasi muuntaa tuuletusikkunaksi esimerkiksi niin, että molempiin, sisempään ha ulompaan ikkunaluukkuun jättää avauskahvat paikoilleen, ulkoilman puoleiseen luukkuun niin, että kahva on auki-asennossa pystysuunnassa ylös-/alaspäin, ja avauskahvan akseli ulottuu (hupatassuoehmustuksineen) sisätilan puoleisen ikkunaluukun pintaan, jolloin ulompaa ikkunaa ei ole tarvetta erikseen lukita (sisemmän ikkunaluukun lukitessa molemmat kiinni). Vaihtoehtoisesti voitaisiin aukottaa toinen vastaavankokoinen tuuletusluukku ylemmälle tai alemmalle tasolle, jotka siis läpituuletettaessa avataan molemmat.
    • mikäli tuuletusluukku on kovin pikkuruinen/tiheästi verkotettu ja puusälein näkösuojattu), huonetuuletuksessa ulkoilma ja sisäilma vain sekoittuvat keskenään (likainen sisäilma "laimenee", mikä on hidas ja energiatehoton tuuletustapa.
    • tuulettuminen tapahtuu nopeasti, kun ulkoilma pystyy "täyttämään huoneen", patjamaisesti korvaamaan huoneilman, eli sekä viileä ulkoilma valumaan lattian kautta huoneeseen että lämmin sisäilma karkaamaan katonrajan kautta pihalle.
      • suljettaessa tällaisen nopean tuulettamisen jälkeen tuuletusluukut, ulkoilma lämpenee huonepintojen lämpötilaan, jolloin sen yleensä ennestään sisäilmaa alhaisempi suhteellinen kosteus laskee entisestään, mikä on paitsi rakennuksen pinnoille terveellistä (homeen kuten sädesieni ennaltaehkäisy, mikäli sellaista kohonnutta riskiä huoneistossa muuten on), niin luteille, turkiskuoriaisille, kirpuille, muurahaisille jne. humuskosteutta tarvitseville hyönteisille haitallista.
    • etenkin mikäli rakennuksen käyttöaste kasvaa yli sen, jolle käytölle rakennus on alunperin auunniteltu - esimerkiksi hotellikäyttöön muunnetut tuvat vanhoissa kulttuuriperintö-rakennuksissa, taikka luokkakokojen kasvatettaessa ja oppilaiden/opiskelijoiden hengaillessa välitunnit sisätiloissa - on odotettavissa, että etenkin paukkupakkasilla kosteutta kondensoituu kivisiin (tiilisiin/betonisiin) rakenteisiin kertyen (voimakkaammin kuin rakenne ehtii kuivattaa sitä pois).
      • kondensoitumisessa rakentisiin tapahtuu, että lämmin huoneilma, joka sisältää absoluuttista kosteutta, jäähtyy, kun se joko ilmana virtaa kokonaan höyrynsuluttoman ulkoseinäraknteen, tai sitten tervapaperi-ulkoseinärakenteen läpi hitaasti mutta varmasti kohti ulkopintaa (mm. katonrajan ylipaineesta sekä osmoottisesta entropiavoimasta johtuen, lisäksi ilmankosteus leviää rakennuksen rakenteiden sisällä humusmateriaalin kapillaarisuudesta johtuen eteenpäin). Tällöin ilman jäähtyminen kohottaa sen suhteellista kosteutta "kosteusprosenttia", kunnes se nyrkkisääntönä noin +16 oC alitettuaan, alkaa tiivistää kosteutta pintoihin, kuten eristekuituihin ja humusmateriaaliin eli biologisperäisiin kuituihin kastellen ne. Tällainen kastuminen, romahduttaessaan eristemateriaalin eristyskyvyn, entisestään voimistaa huoneilman kosteuden kertymistä seinärakenteisiin, koska jäähtyminen tapahtuu aina vain lähempänä huoneenpuoleista seinäpintaa. Puolestaan tällaisen höyrynsuluttoman seinän toimiessa 'suunnitellusti' ilmankosteutta siirtyy seinän sisään ja absorboituu humusmateriaaleihin niin vähän, että seinän ulkoilman puolelta tapahtuva seinän sisäkanavaan virtaava taikka pelkästään seinän lkopintaan vaikuttava ulkoilma, joka kosteanakin, koskettaessaan muutaman asteen ulkoilmaa lämpimämpää pintaa, kuivaa sen verran alle sadan prosentin, että se nappaa seinän haihduttamaa kosteutta matkaansa.
        • Jos ilmankosteuden konsoituminen ulkoseinärakenteiden - tai välikattorakenteen eristeisiin - pääsee alkamaan, se em. ketjureaktion takia etenee nopeahkosti ja aiheuttaa epäterveellistä homekasvustoa. Tämä homekasvusto pelkästään kasvulle ominaisesti kerää kosteutta itseensä, eli voimistaen entisestään kostuden kertymistä.
          • periaatteessa homekasvuston muodostumista saattaisi pystyä torja homesuoja-maalinpohjustimin, mutta vastaava vaikutus saadaan huolehtimalla, ettei kosteus ylipäänsäkään aloita kertymistään raknteisiin. Jo alkanut kertyminen voidaan periaatteessa pysäyttää huolehtimalla rakenteen kuivattamisesta. Ennaltaehkäisy onnistuu yleensä sillä, että toimitaan rakennusmääräysten mukaan, mutta kylläkään nekään eivät sitä takaa, koska niissäkin voi olla gäppejä. Esimerkiksi kun rakennusmääräysten mukaan teoriassa olettaa asennetun höyrynsulkumuovin ilmanläpäisevyyden olevan nolla ja käytännössä tämä muovi napsutellaan miljoonin niitein ruoteiden pintaan kinni. Maalaisjärjen käyttämisellä sekä suunnittelu- että toteutuksen yhteydessä voi marginaalisen vähäisellä lisävaivalla säästyä paljolta.
        • Haihtumista vastaava reaktio sublimoituminen tapahtuu aivan vastaavalla tavalla pakkaskeleilläkin.
  • periaatteessa tuvissa, joissa yöpyy isompi porukka, sänkyjen peitot / täkit kannattaisi nostaa tuolien selkänojille konservatiivisen aamutuuletuksen ajaksi, jolloin tällä tuuletushetkellä tavoiteltavan kosteuskuorman poistamisen tehokkuus paranee entisestään eli tarpeellinen tuuletusaika lyhenee.
    • yksi tuuletushetki kerrassaan yleensä on tarpeeksi LVI-teknisen tilanteen normalisoimiseksi, jos halutaan "ultratuulettaa", niin uusi tuuletushetki suoritetaan vasta huonelämpötilan kohottua kunnolla normaalitasolle, tuuletusluukkujen sulkemisen jälkeen, mahdollisten jämäkosteuksien - esimerkiksi täkeistä - ehdittyä jälleen kohottaa uuden huoneilman suhteellisen kosteuden. Periaatteessa tällöin täkit kannattaa kääntää ympäri tuuletushetkien välillä, mikä samalla tuottaa sisäilman pyörteilyä ja homogenisoitumusta, joka auttaa jämäkosteuksien siirtymistä huoneilmaan.



Pakko-progressiivinen jatkuvatuuletus

Jossain tilanteessa, kuten jos lapsia yöpyy sellaisissa em. painovoimailmanvaihtoisissa tuvissa, joissa tuuletusikkunoiden availu aiheuttaisi korkealtaputoamisen riskin, voidaan konservatiivinen aamutuuletus mahdollisesti korvata tällaisella 12 VDC järjestelmällä.

  1. aluksi tarkistetaan ja määritellään painovoimais(t)en ilmanvaihtokanaviston/-kanavistojen rakenne, ek. ylin sisäänmenoaukko.
  2. seuraavaksi joko otetaan tämän aukon edestä ritilä kehyksineen pois edestä ja mitataan dimensiot, ek tämän vakaasuuntaisen haarankohdan jälkeisen pystykanavan syvyys sekä leveys.
  3. piikataan tarkasti vaakatasossa, varovasti, tiiöiä halki murskaamatra, jommastakummasta hormin kyljestä sisään hormiin em. ylimmän sisäänmenoaukon yläpuolelle, muutama, esimerkiksi neljä, reikää (d<10mm) vieretysten, joihin pujotetaan ohuet metallitapit/-pinnat.
  4. valmistetaan useasta 5-18 VDC- jännitevälillä toimivasta tietokonepuhaltimesta yhdestä tai kahdesta kappaleesta koostuva "puhallinlevyke" samoin päin asennusliimalla tai nippusitein vieri viereen puhallinmoduuleja kiinnittäen.
    • pyritään saamaan puhallinlevykkeiden dimensiot lähelle pystyhormin poikkileikkausta (metallitappien kohdalla), voidaan hyödyntää jopa yli tuuman korkuiseksi päätyvää 'laajenevaa tiivistenauhaa'.
  5. joko asennusliimasaumaan upottaen tai ulkoisena johdotuksena kolvataan puhaltimien vähkojohdot rinnan toisiinsa.
  6. asetellaan puhallinlevykkeet ylimmän sisäänmenoaukon kautta näiden metallitappien muodostaman hyllyn päälle ja liitetään virransyöttöön.
    • liitospaloina voidaan käyttää normaaleja tai minikokoisia naaras-lattaliittimiä, jolloin ne voidaan liittää virransyöttöön lattasulakkeiden tai mini-lattasulakkeiden avulla.
    • virransyöttö voi olla esimerkiksi muuntaja säädettävällä jännitteellä.
  7. kiinnitetään pystyhormin jokaisen sisäänmenoaukon eturitilän eteen esimerkiksi verho tai läppä, tai eturitilän taakse lasivillanpalanen, jossa on kahvalenkki, jolla käsitellä sitä ja kiinnittää se eturitilään, estäen niiden putoilu pystyhormiin vahingossa. Todennäköisesti pikku sivuverho on kätevin.
  8. tuvissa, joissa on majoittautujia, sisäänmenoaukon rajoituksen poistetaan, mutta tyhjissä huoneissa pidetään ilmanotto rajoitettuna (tarpeettoman lämmönhukan välttämiseksi).
    • puhallinlevykkeitä on hyvä pitää keskeytyksettä päällä (jollaiseen käyttöön tietokonepuhaltimet on tarkoitettukin), jotta ne eivät esimerkiksi pinttyisi.
    • puhallinlevykkeiden pyörittämisteho olisi hyvä säätää toisaalta yöllisen melutason kannalta, toisaalta majoituskäytössä olevien tupien lukumäärän kannalta sopivaksi.
    • puhaltimien virrankulutus, yhteensä 1-50 W on merkityksetön verrattuna esimerkiksi kuuman poistoilman lämpötehohäviöön (jopa useita kilowatteja), eikä näin ollen puhaltimien voimakkssuutta tarvitse esimerkiksi virtausvastuksen perusteella säätää (vaikka kaikki sisäänmenoaukot olisivat esimerkiksi keskipäivisin rajoitetut, ei puhallinlevyn tehoa tarvitse väliaikaisesti alentaa siksi vuorokaudenajaksi).


Pakko-pikaeristys

Kiertovesipatterien takana seinäpinnan lämpötila on kohonnut, kuten myös lämmönhukka / sisälämpötilan ylläpitämisessä vallitseva epäkohta. Pikaeristyksen tavoitteena on "palauttaa lämpötilajakauma ulkoseinärakenteen poikkileikkauksessa/höyrysulun kohdalla normaalitasolle". Toisin sanoen lisäeristys tehdään ulkoseinän sisäpinnalle. Ylilämmöstä johtuen tällainen poikkeus (sisäpinnan puoleinen eristäminen) ei ole LVI-teknisesti ongelmallinen (laskennallinen kastepiste ei siirry höyrysulkupintaan, kosteutta ei kondensoidu huoneenpuoleiseen pintaan höyrysulkumuovia.

Kiteytettynä, umpisolumuovisista telttapatjoista leikataan vesipatterien alakannattimien päälle asettuvia laikkuja, jotka teljetään seinäpintaa vasten pujottamalla telttapatjan ja patterin väliin tasaisin välein umpisolumuoviputkiloita, jollaisia saa esimerkiksi purettua sateenkaarenvärisistä lasten retkeily-istuinalusista. Telttapatja maksaa nelisen, istuinalunen pari euroa. Vesipatterityypistä riippuen telkeäminen voidaan tehdä myös telttapatjasta leikatuin kapein soiroin (ylipitkinä soirot on helpompi pujottaa patterin ja patjan väliin), ja toisaalta umpisolumuoviputkiloita voi halkaista kapeammaksi (elastisemmaksi) tai litteämmäksi.

Laikku kannattaa mitoittaa leveydeltään sellaiseksi, että verhot mahtuu pujottamaan lämpöpatterin taakse eriyttämään ilmakonvektioita ilkunalasipinnasta, toisin sanoen ellei verho mahdu telttapatjan väliin, patjan leveys yläpinnastaan yläkannakkeiden leveys, alapinnastaan alakannakkeiden leveys. Laikun tarvittavat leikkaukset saa tehtyä puhtaasti mittailemalla patterin takaisen alueen ulokkeita (huom asennusten mahdollinen epäsymmetrisyys) ja/taikka sitten vaihe vaiheelta mallailemalla laikkuja paikoilleen. Seuraavassa osviitaksi (asennuskohteeseen sovellettavaksi malliksi) hifi-metodologia tällaisten telttapatjaeristeiden asentamiseksi:

  1. ennen aloittamista kannattaa arvioida patterin yläkiinnikkeiden uudelleenpaikoittamisen tarve (ks. Energiataloudellisuus-artikkelin sähkönsäästövinkki ~14.). Periaatteessa järkevintä olisi uudelleenpaikoittaa yläkiinnikkeet patterin/ikkuna-aukon keskikohtaan vieri-viereen, mikälin tällaisen seinäankkuroinnin patterin taakse vain saa tehtyä tukevasti. Tällöin sivuverhot saa tarvittaessa pujottaen vesipatterin taa vedettyä aivan kiinni asti.
    • Yläripustusten tarkoitus on estää patteria "kaatumasta", josta syystä kannattaa laittaa ei vain toista vaan molemmat ripustimet siltä varalta että jompikumpi vahingossa löysähtäisi ja irrottaisi otteensa patterista. Esimerkiksi lasten kurotellessa ikkunaan.
  2. aluksi mitataan vesipatterin alakannattimien ulompien sivujen välinen etäisyys sekä sisempien sivujen välinen etäisyys. Eristelevyn (telttapatja) alareunan leveys mitoitetaan molemmilta puolilta viitisen senttiä yli alakannakkeiden, koska ne lopuksi taitetaan kaksinkerroin.
  3. seuraavaksi asetellaan eristelevyn yläkulma vesipatterin sivukautta sen alakannaketta vasten ja kynällä tai patterin yläsärmää vasten painaen merkataan patterin korkeus patjaan. Tämä mitta kopioidaan eristelevyn toiseenkin alakulmaan.
  4. seuraavaksi merkataan eristelevyn alareunaan keskikohta kynällä ja sen avulla keskittäen merkataan patterin alakannakkeiden sisempien sivujen välinen etäisyys. Leikataan eristelevyn molempiin alakulmiin hahlot/"inversiokulmat", jotta tämä eristelevy "loksahtaisi" paikoilleen.
  5. pujotetaan eristelvy (telttapatjan rullamainen muoto kääntäen niin päin, että se luonnostaan patterin keskivaiheilla kaareutuu seinäpintaa vasten) varovasti patterin sivukautta paikoilleen. Mikäli on liian ahdas pujottaa eli telttapatja on turhan kookas, voidaan alakannakkeiden loveusta madaltaa, tai vaikka kokonaan poistaa ne, leikkaamalla patjaa alareunasta kapeammaksi. Kun patja on paikoillaan vesipatterin takana, varovasti painellaan yläkannakkeiden kohdat patjaan. Poistetaan eristelevy vesipatterin takaa ja leikataan nämä yläkannattimien kohdat auki.
  6. nyt kun nähdään yläloveukset ja alaloveukset, voidaan leikata eristelvyn sivusärmät niiden suuntaisiksi.
  7. lopulsi pujotetaan paikoilleen ja napaloidaan molemmat sivureunat kaksinkerroin (esimerkiksi yläkulmista alkaen jonkun puulastan avulla. Voidaan myös esimerkiksi em. sateenkaarenvärisestä lasten istuinalusesta irrotetuista tötteröistä leikata patterivälin paksuuden pituisia palasia, jotka tönätään paikoilleen pelkästään telttapatjaeristelevyn kulmista. Vedetään pois mahdolliset aaltoumat eristelevystä, minkä jälkeen valmis.


Myöskin voidaan selkaisessa tapauksessa, että tämä eristepatja sujahtaa ongelmitta paikoilleen, niin hifistellä ja patjan muotoonsa leikkaamisen jälkeen päällystää se molemmilta puolin alumiiniteipillä. Tällöin eristepatjasta tulee suoran litteä pinta, jäykkä "kortti", jolloin se on kätevä esimerkiksi sijoittaa syksyisin patterin taa ja poistaa keväisin. Vaikkei eristepatja menisi sujuvasti, voidaan se folioida ja sitten leikata poikki ja ujuttaa puolikkaina paikoilleen.

  • folioteipatessa (100mmleveällä kiiltävällä alumiiniteipillä) mattoalue tasaiselle pinnalle. Tarvittaessa kiinnittäen teipinpaloin tai kirjapainoin.
  • Teipattava pinta puhdistetaan.
  • teippiosuus leikataan ja jotain pöydän särmää vasten toinen pää teipaten poistetaan alapuolinen suojakalvo koko matkalta.
  • pidetään pinteessä ja laskettaessa kohdilleen maton pintaan tehdään samalla pientä edestakaista sivuttaisliikettä teipin takertumisen estämiseksi, painetaan täsmälleen paikoilleen (noin 10mm lomittaisuus teippikaistaleiden saumoissa), kevyesti painaen vedetään sormella ensin kevyesti kiinnittymislinja päästä päähän, sitten silottaen loput.
  • lisäksi pehmeällä rätillä painetaan teippikaistale kunnolla umpisolumuovin pintaan.
  • Levyt viidaan vaikkapa suunnitella teipattavan sijoilleen seinään patterin taa ensin esiteippaamalla kapeiksi soiroiksi leikattua alumiiniteippiä eristelevyn reunasärmiin niin, että kun levy teippeineen on ujutettu paikoilleen, alumiiniteipit saatellaan seinäpintaan kiinni. Onnistuu näiden alumiiniteippisoirojen teippaaminen paikoilleen jälkikäteenkin.


Tämän välin voi myös esimerkiksi sillata, villata tai räsyvaattein eristää umpeen, jolloin kuitenkin lämpöpatterin radiaattoripintojen lomaiset ilmakonvektiot jonkin verran estyvät, jolloin lämpöpatteria - jonka lämpöteho on suunnitteluvaiheessa mitoitettu huonetilalle ominaisen lämmönhukan perusteella - joutuu säätämään tavanomaista kuumemmaksi. Tällaista ylilämpöä ei välttämättä tule tarpeeksi, jos lämminvesikiertojärjestelmässä on ulkolämpötilan perusteella automaattisesti optimoituva sekoitussuntti ("oumanni"), joten siksi litteämpi telttapatja - tai vielä ohuempi joogapatja - on käytännöllisempi ratkaisu.

Pakkoripsauttelut

Mikäli imurointi ei voi tulla kysymykseen esimerkiksi sähkön säännöstelyn takia, kannattaa asunnon lattioilla olla useampia pienehköjä mattoja isojen persialaismattojen sijaan. Pieni natto on helppo nostaa ilmaan ja varovasti omalla paikallaan ripsauttaa muruset paljaalle lattialle. Jolloin ne voidaan lastata kasaan, rikkalapioida, pyyhkiä kostealla rätillä taikka sitten jättää maton alle esimerkiksi naapurin Rollen tupatarkastusta odottamaan.


Pakko-imusieppari

Mikäli edellisen sijaan nimenomaan halutaan imuroida kaikkea, voi imurin varren ja suulakkeen väliin kiilata nylon-sukan tai ohuehkon puuvilla-polyester-sukan. Tällaisen vipstaakin funktio on kopata isommat roskat ja vaikkapa lego-palikat sekä lisäksi vähäisiä määriä vettä imuroidessa (esimerkiksi likatahraa vesikostuttamalla poistettaessa) kopata vesipisarat siten, että ne jatkavat sukasta matkaansa höyrystyneenä kaasuna (pölypussin lävitse, kastelematta sitä). Ks. Myös Pirkka-niksi lisälukemiston puolella.


Pakkomääräaikaiset sähkösopimukset

Sähkönhinnan vaihdellessa voimakkaasti, monikaan sähköyhtiö ei uskalla enää tarjota yksityisasiakaskunnalleen tasahintaista sähköä, edes vaikka sähköyhtiöllä olisi omaa sähköntuotantoa (ei tarvitse ostaa kaikkea sähköä pörssisähkönä). Tähän yleistilanteeseen todennäköisenä selittävänä tekijänä on ison osan kotitalouksista muuttuminen sähkön suurkuluttajaksi sähköautoilun myötä. Toisaalta sähköautoilijatalouksien on yksinkertaisempi sopeuttaa vuorokautista sähkönkulutustaan pörssin hintavaihteluihin.

Toisin sanoen sähköautojen lataaminen kannattaisi eriyttää kokonaan omaksi sähkösopimuksekseen, jolloin kotitalouden muu vuorokautinen sähkönkäyttö palautuu sähkökauppiaiden laskentamallien raameihin, ja autojen lataaminen voidaan hinnoitella tarkoituksenmukaisemmin, esimerkiksi spot-hintaan ja spot hinnan integraaliin (hinnan muutoskerroin tai sotten proggressiivisesti vaihteleva spot-hinta) sitoen. Periaatteessa tällöin sähköautojen latailu painottuisi aggressiivisesti pelkille vuorokausivaihtelun kaikkein kevyimmille varteille ja sähköenergiayhtiön oma tuotanto riittäisi huomattavasti paremmin kattamaan oman asiakaskunnan tosiasiallisen akuutin sähkönkulutustarpeen - jollaisiin puitteisiin omia sähkölaitoksia hyödyntämän sähköyhtiön liiketoiminnat on alunperin perustettukin.

Periaatteessa sähkömarkkinajärjestelmä ei ole valuvikainen, mutta sähköntuotantokapasiteetin ollessa alijäämäinen - puhumattakaan että merkittävästi alijäämäinen - tarpeeseen nähden, sähköautoilijat yrittävät paniikinomaisesti saada edes omat autonsa ladattua täyteen, mikä hankaloittaa valtakunnan sähköverkon palauttamista häiriötilanteista. Tällöin syystä akuutimmin sähköä tarvitsevat tahot, joilla on samantasoisia pörssisopimuksia kuin sähköautojen latauspisteillä, joutuvat kiipeliin.

eräs ratkaisukonsti tähän valtakunnalliseen sähkötaseongelmaan voisi olla sellaisten sähköliittymien, joissa on sähköautojen latausta, systemaattinen viikkorytmittäminen sammutellen niitä tietysti tosiasiallisesti kriittisten kulutushuippujen aikoihin, mutta vakiona pysyvien viikkoaikataulutusten mukaan (jolloin esimerkiksi taloyhtiön saunavuorot olisivat uudelleenjärjesteltävissä).


Kuriositeettina
Tuulivoimala (laajoista tuulivoimapuistoista puhumattakaan) tarvitsevat nimelliskapasiteettinsan verran säätövoimaa, ennenkuin tuulivoimala voidaan laskea valtakunnan sähköntuotantokapasiteettiin. Säätövoimalaitoksen ylösajo sekä alasajo maksavat rahaa. Tästä syystä sähkömarkkinoiden mekanismit saattavat ratkaista tuotannon ja kulutuksen epätasapainotilanteen kustannustehokkaimmin sähkön spottihinnan pudottamisella nollille eli ylituotantosähkön tuhlaamisesta maksamista. Tällöin kyseiset sähkön ylituottajat ottavat takkiin kyseisinä ilmaistunteina
Edellä kuvatun toimintaperiaatteen mukaan mitä tehokkaampi tuulipuisto tai yksittäinen tuulivoimalaitos, sen enemmän tuulen nopeuden muutokset kustantavat laitoksen varavoimalaitoksineen omistajalle. Toisin sanoen mitä tasaisempaa tuulisuus vuorokauden mittaan on, sen kannattavampaa tuulivoima on, muttamitä isompi nimellisteho tuulivoimalaitoksessa/-puistossa sekä mitä ennakoimattomampaatuulen nopeuden muuttuminen, sen poskettomampi riski investoinnissa.
Edelleen yleistettynä valtakunnalliselle tasolle, mitä enemmän tuulivoimaa ja aurinkovoimaa yhteiskunnassa tuotetaan (sekä mitä enemmän sähköautoilijoita suurteho-latausasemineen), sitä vaikeampi sähkökauppiaan on etukäteen mallintaa asiakaskuntansa sähkönkulutusta sekä toisaalta sähköntuottajien spottihinnoitella tuottamaansa sähköä.
Tällöin toisin sanoen sitä riskialttiimpaa on investoida energiatalouteen, kuten simerkiksi laatia jonkun voimalaitoksen kannattavuuslaskelmia. Näin ollen todennäköisesti yleisesti ottaen sitä nihkeämmin uusia sähköntuotantolaitoksia halutaan rakentaa, koska isommat riskit.
Näin ollen sähkön spottihinnan aggressiivinen poukkoileminen jatkuu, kunnes esimerkiksi sähköautoilijat velvoitetaan lataamaan autojaan ainoastaan aurinko- ja tuulivoimalla taikka sitten ilmoittaen muutaman päivän etukäteen minä kellonajan aikavälillä sitoutuu lataamaan sähköautoaan.
vaihtoehto beenä markkinoiden vakauttamiseksi voisi olla ylitarjontasähkön kiehuttaminen kaukolämpövedeksi (vastaava säästö kaukolämpölaitosten polttoaineissa). Vaihtoehto ceenä yhteiskunnan sähköverkon tasetta (so. vaihtovirran taajuutta) tarkkailevat lisälaitteet, joilla esimerkiksi kytkeä kotitalouksien varaavia laitteita kuten lämpimän käyttöveden boileri, päälle ylituotannon aikaan. Sen sijaan tietoliikenneyhteyksin etäohjattavat kodin sähkölaitteiden hallintapäätteet paitsi eksponentiaalisesti lisäävät epäsymmetrisen sodankäynnin uhkia ja vahinkojen laajuutta, myöskin heikentävät sähköjärjestelmien toimintavarmuutta esimerkiksi ukkoskelillä, ja tällaiset ratkaisutavat siksi ovat poissuljettuja tietenkin.


Toisin sanoen kuten ylläolevan linkin artikkelista ilmenee, Suomen tämänhetkisin (2022) avuin valtakunnan sähköntuotannon tase lyhyellä aikavälillä melko suurella todennäköisyydellä ja pitkässä juoksussa väistämättömästi jäädään vakavasti alijäämäiseksi talven paukkupakkasjaksojen aikana (korkeapaine, jatkuva tyyni keli). Kyseisten jaksojen aikoina (tuntihinnalla sähköä hankkiva) teollisuus joutuu säästämään sähköä, mutta yhtä lailla yksityisasiakkaille, kansalaisille, jotka käyttävät sähköä joko tasahintaisin sähkösopimuksin tai sitten tuntihintaisin. Koska sähköyhtiöt sekä yksityiset kuluttajat yleisesti ottaen ovat paitsi teollisuutta vakavarattomampia, niin myöskin yhteiskunnan toiminnan (elinkeinoelämän) kannalta toissijaisia toimijoita, kelluvana sähkön kohoaa rajusti, kunnes sähkön hinnan kohoaminen pudottaa köyhimpiä pelureita pois, kuten valitettavasti meidän yksityisten sähkönkuluttajien lisäksi matalakatteisia alkutuottajia. Ratkaisu on sähkön säännöstely. Tässä artikkelissa sivujuonteena käsiteltävät poikkeusmenettelyt ovat siksi aivan asiallisia siis.

Pakko-perunakaulahuivit ja pakko-maakellarointi

Perunat jonkin verran hengittävät (hiilidioksidia ja vesihöyryä ja tuottavat omaa lämpöä talvisin. Tästä syystä automaattisen säätöjärjestelmän tueksi voisi olla järkevää asentaa esimerkiksi hallin kulmaan tai tuuletusluukun yhteyteen counterflow-ilmanvaihtojärjestelmä. Lämmönvaihdinkennosto koostuisi esimerkiksi ohuesta aaltopeltilevyistä, joiden väleihin on pujotettu kapeat huopasoirot ylä- ja alapäihin. Kyseisistä kohdista levyt on pultattu nippuun. Kennostojen Kyljet täytetään umpeen uretaanipistoolilla. Kun kaikki reunat on kaikkialta ilmatiiviit, voidaan pakan ylä- ja alapäihin porata molempien ilmanvaihtokanaalien kokoiset läpimenot ja sitten uretaanilla tukkia joka toinen kanaalivälit, vierekkäisissä putkissa eri kanaalit. Kyseinen pakka voidaan ankkuroida pystyyn ulkoseinän sisäpintaan, sitten aukottaa oikeisiin kohtiin venttiilisäleikköjen läpimenot ulos (alareunaan). Pakan etupinta peitetään ohuella XPS-levyllä, johon upotetaan alareunan aukotusten kohtiin vastakkaisiin suuntiin puhaltavat 12VDC puhaltimet (katonrajaan).

Ilmanvaihto ylläpitää sopivan matalaa ja happipitoista ilmastoa perunavarastossa ja vähentää muun luukuttamisen tarvetta. Vaikuttaa todennäköisesti sen verran vähän varastohallin lämpötiloihin, että olemassaoleva automatiikka voidaan antaa toimia taustalla entiseen malliin. Puhaltimien (todennäköisesti rinnankytkeminen on fine) tehonsäätö manuaalisella led-himmenninkytkimellä.


  • *


Maakellarin perusidea on, että kellaritilan sivuseinämien takainen maamassa johtaa maalämpöä kellariin ja maakellari sijoittuu tällöin routakerroksen alapuolelle. Jolloin periaatteessa erillistä lämpöeristystäkään ei seinissä tarvita.

Maan pinnalla olevan varastohallin kohdalla maakellarointi onnistuu ensin muovittamalla tai sopivasti routaeristämällä seinää, sitten pengertämällä maamassa ulkoseiniä vasten vähintään kivijalka peittoon (jolloin mahdolliset lattian reunojen vehingolliset kylmäsillat muuttuvatkin hyödyllisiksi "lämpösilloiksi", ehkä jopa esimerkiksi parin metrin korkeudelle. Ulkoseinävaipan alareunan ilmaraon tuuletus huomioiden esimerkiksi muovittamisen sijaan tai lisäksi jakamalla tasaisin välein aaltopeltiprofiililevyä umpeenpengerrettäviä ulkoseinäpintoja vasten. Tietysti kannattaa esimerkiksi ruohoistutuksin pyrkiä vakauttamaan maamassa huuhtoutumasta esimerkiksi kevätsateiden mukana Perämerelle. Kun hallin pohja sekä seinien alareunat lämpiävät maaperästä päin, tällöin periaatteessa hallin sisäilma sekoittuu passiivisesti, lämpimän ilman kohotessa keskilattian kohdilta ylöspäin ja valuessa ylkoseinäpintoja myöten takaisin lattianrajaan. Tällöin periaatteessa kannattaa jättää rakoa ulkoseinäpintojen eteen ilmakonvektiolle, joka siis tasaa varastotilan sisälämpötilaa. Alimpia ulkoseinien vastaisia perunalaatikoita saattaa olla järkevä esimerkiksi pressulla suojata kylmältä, mikäli varastoitavien perunalaatikoiden ympäri pääsee kävelemään, edullisin ratkaisu saattaisi olla käydä tukun kautta ja "paalata" tuorekelmulla alalaatikot.

Mikäli perunavarastoon päättäisi hankkia ilmalämpöpumpun, se kannattaisi sijoittaa suunnilleen lattianrajaan, puhaltamaan luonnollisen konvektion suuntaisesti ilmaa laatikoiden alle. Ylipäänsä miten perunavarastotilaa lämmitetäänkään talvipakkasilla, kannattaa huomioida perunoiden sekä lattialaatan kaiken kaikkiaan todella iso ominaislämpökapasiteetti sekä lämpötilan tasauspuskuri, minkä/joiden ansiosta on mahdollista esimerkiksi kelloajastamalla osan puhaltimista lämmittämään keskilattioita (puhallus perunalaatikoiden alle, huom. alalaatikoiden muovitetut kyljet) edullisimmilla klo 00:00-05:00 tunneilla.

  • varastatotilassa kun meluhaitasta ei ole kuin hyötyä (häiritsee rottia), niin tavallisen hallilämmittimen sijaan voisi olla syytä käyttää hyvän hintalaatusuhteen hiustenkuivaajia. Niillä on helpompi kohdistaa puhallus halutunlämpöisenä kunkin laatikkojonon alle. Oman kenttäkokemuksen (omakotitalon leijupetikattilan puhallin) hiustenkuivaajat jaksavat pyöriä moitteettomasti kuukausia ja senkin jälkeen vain sammahtavat (hiustenkuivaajan sisäänrakennetut suojaominaisuudet) teoriassa hiustenkuivaajan elinkaarta voi pidentää aavistuksen asentamalla se vakaalle alustalle (hyrrävoimat eivät kuormittaisi puhaltimen akselia)
  • lämpötilapuskurin lisäämiseksi voisi olla järkevää sijoittaa välittömästi puhaltimen edustalle tai mahdollisesti keskemmälle perunalaatikoita (lattiakerrokseen) kuution vesisäiliöitä. Veden ominaislämpökapasiteetti 4186 J/kg*K tarkoittaa, että viiden kelvinin lämpötilaero vesikuutiossa sisältää 21 MJ lämpösisällön (5,8 kWh).


Huom. hallirakennuksen yläpohjan lisäeristämismahdollisuudet sekä mahdollisuus asentaa ilmalämpöpumpun ulkoilman puoleinen yksikkö ilmatieyhteyteen välikaton kanssa. Periaatteessa voidaan myös orsittaa ja läpinäkyvällä rakennusmuovilla tai XPS-koteloiden kanavoida ilmayhteys välikatolta maanpinnan tasalle jo-asennetun ulkoyksikön taa (lauhdutusilman imupuoli). Jollaisella ratkaisulla periaatteessa saadaan koottua sekä seinien ilmavälien että välikaton hukkalämpövuot talteen.

Pakko-muumipappapatteri
Alun alkaen herttaisille pikkulapsille suunnatut muumihahmot löivät läpi ek. sellaisella ominaispiirteellään, että nämä olivat ankaria viininläträäjiä/dokaajia.

Lasiset viinipullot kannattaa täyttää vedellä ja asettaa esimerkiksi leivinuunin pankolle tai keskuslämmityspatterien päälle ikkunoiden alla. Periaatteessa kannattaa hyödyntää kertaalleen kiehautettua vettä (hapetonta), tai lorauttaa vaikkapa lasinpesunestettä, etikkaa tai suolaa sekaan (mahdollinen lattialle loiskahtanut pullo (esim. kotieläimen jäljiltä) olisi helpompi todeta (haju) ja kuivata (ei niin akuutti kriisi, koska kostunut kohta ei homehdu niin nopeasti, välttämättä ollenkaan) periaatteessa voi myös hankkia korkkaamattomia viinipulloja varkaille vietäväksi. Muumipappapatterista on hyötyä lähinnä lämpötilan puskurointiin eli pistemäisesti ylilämpimät kohteet eivät tuhlaa lämpöenergiaansa entropiaan sekoittuessaan viileän huoneilman kanssa, vaan ensiksi lämmittävät lämpöpuskurin, jolloin kyseinen pistemäinen lämpötilaero pienenee ja lämmönluovutus pitenee. Lisäksi lämpimiä pottuja on yksinkertainen siirtää lämmön lataamiseksi (esimerkiksi sisäsaunan, puukiukaan, varaavan takan kiertoilmakanavien, savuhormin yläosien tai keittiön sähköuunin jälkilämmöstä) ja vapauttamiseksi (esimerkiksi sängyn jalkopäähän, iltaisin jääkylmien jalkojen esilämmittämiseksi).


Pakko-lämpöilmapumppu (LIP)

Tilanteessa (kuten saunamökki tai retkeilykämppä), jossa saatavilla on kuumaa vettä, mutta ei sähköä, voidaan rakentaa 'lippi': asetetaan kaksi esimerkiksi kannellista sankoa lattialle vierekkäin, esimerkiksi 5cm etäisyydelle toisistaan ja niiden taakse pieni ja hiljainen USB-pöytätuuletin. Puhallus voidaan suunnata sängyn/sänkyjen alle tai esimerkiksi puhaltamaan pöydän alta nukkujia kohti.

kun pöytätuuletin puhaltaa tämän raon läpi (kohti huoneen käyttäjiä, samalla sekoittaen huoneilmaa sinänsä) ilma lämpiää, ja täten toisaalta jäähdyttäessään vesiä sangoissa, sankojen vesi pyörii pystysuunnassa ympyrää sankojen sisällä (tasaten vesien lämpötiloja sangoissa.


Lipin karvalakkiversio olisi ämpärin, jossa kuumaa vettä asettaminen tuolin päälle keskelle huonetilaa. Tällöin toisaalta huoneilma rupeaa kiertämään, mutta ilma kohoaa suoraan kattoon, lämmittäen kattopaneeleja ja siten säteilylämmittäen nukkujia miedosti ennen jäähtymisen yhteydessä valumistaan ulkoseinien myötäisesti takaisin lattiatasolle mahdollisesti lisäten vedon tunnetta.


Pakko-tassutäkki

Iltaisin maata mennessä kylmien jalkojen lämmittämiseksi voi peiton jalkopäähän, peiton alle, laskostaa viltin (tai päiväpeiton). Sängyssä pujottaa alaraajat tämän viltin alle/laskosten väliin, ja jalkojen lämmettyä tulee unissaan potkittua kyseinen lisäviltti sivuun/lattialle.


Pakko-selänlämmitin

Selän saa lämpimäksi istahtamalla verhotetun ikkunan alapuolelle (esimerkiksi matolle) hyödyntäen lämpöpatteria selkänojana. Tällainen tapa ei heikennä huoneiston lämmityksen hyötykerrointa periaatteessa lainkaan, sillä sisälämpötilan ylläpitämisen tavoitteena on lopulta huoneessaolijoiden kohtuullisen ruumiinlämmön pysyminen yllä.


Pakko-autofryer

Taipuisan alumiiniputken asentaminen (esimerkiksi nippusitein) auton moottoritilaan: putkensuulle tai sisälle mahdutettavissa pikkufööni tai isompi hiustenkuivain. Putken puhalluspään vieminen sytytys- tai hehkutulppien edustalle. Periaatteessa voi myös mattoveitsellä alumiiniputkeen kylkiviilto, jonka peukalolla painaa sisäänpäin, puhalluksen jakamiseksi useisiin pistemäisiin osiin moottoria.

Hiustenkuivaaja lämmittää moottoritilaa laajemmin kuin lohkolämmitin (moottoriöljyä), jolloin moottoritilan esilämmitys hiustenkuivaajalla merkitsee vähemmällä sähkön kokonaiskulutuksella parempaan lopputulokseen pääsemiseen. Lähtökohtaisesti tavoitteena on sylinterien palopesien esilämpiäminen moottorin kylmäkäynnistymisen parantamiseksi, toissijaisina tavoitteina moottorin muiden liikkuvien osien esilämmittäminen niiden kulumisen kylmäkäynnistämisessä ehkäisemiseksi sekä autonakun antotehon parantamiseksi. Kylmä eli hieman jähmeämpi öljy (jota "lämmitysroikalla" lämmitetään ei varsinaisesti kuluta moottoria eikä jarruta moottorin käynnistymistä yhtään, eikä öljyn lämmittäminen ole siksi mikään "silver bullet".

Hiustenkuivaajan kanssa lisävaivana on, että se on asennettava manuaalisesti moottoritilan sisälle, eli siten, että föönin tarvitsema tuloilma on moottoritilan esilämpiävää ilmaa, lisäksi konepelli on lämmittämisen ajaksi suljettava kokonaan (moottoritilan yläosien ilmatiiveys). Ja tämä hiustenkuivaaja on pölyyntymisen estämiseksi otettava manuaalisesti pois moottoritilasta ennen auton starttaamista.

Lämpötila-anturin avulla pystytään mm. määrittämään moottoritilan ideaalinen lämmitysaika (lyhin lämmitysaika moottorin esilämmittämiseksi tietylle vakioesilämpötilatasolle kussakin ulkolämpötilaasa). Moottoritilaan voidaan esimerkiksi viileämpiin alaosiin tahi hiustenkuivaajan imupuolen läheisyyteen tai vaikka moottorin paloilman muoviseen syöttöputkeen sijoittaa langaton ulkolämpömittarisensori, moottorin lämpenemisen seuraamiseksi asunnon sisältä käsin. Tällä tavoin siis pystytään optimoimaan moottorin esilämmittämiseen tarvittava sähkönkulutus minimiksi. Mikäli puhaltimen lämmittäessä moottoria todetaan konepellin ulkopinnassa lämpimiä alueita (kylmäsillat), voi niitä kohtia lisäeristää moottoritilan puolelta tarkoituksenmukaisilla sekä moottoriääniä että kuumuutta eristämään tarkoitetuilla elastisilla liimapintaisilla äänieristelevyillä. auton edustan voi myös huputtaa lämmittämisen ajaksi, jolloin samalla tuulilasin kuura pehmenee tai sulaa.

Pakkovirtapankit

Huom. latausvirran rajoittamiseksi tarvitaan erillinen lisämoduuli . Esimerkiksi MOSFET-transistoriin perustuva virranrajoitin, joka on todennäköisesti kätevin, turvallisin, käyttövarmin ja edullisin ratkaisu tähän tarpeeseen. Niiden yhteydessä suositellaan nimellistä maksimivirtaa hieman suurempaa sulaketta tulopuolelle, laitteiston muiden osien suojaksi. Toisin sanoen valitaan nelipaikkainen sulakerasia, joista kaksi kytketään rinnankytkettynä tähän väliin (esim. 16A) ja kahta verkkovirtainvertteriä ennen (joiden ampeerimäärä puolestaan jonkin verran invertterin nimellisteoa pienempi). Vaihtoehtoisesti on olemassa piirikomponentti nimeltään virranrajoitindiodi, jossa virran vaihtelu ei vaikuta syöttöjännitteeseen, eli sellainen current regulating diode rinnankytkien olisi periaatteessa soveltuva komponentti tähän järjestelmään, paitsi että niitä tarvitsisi liittää aika monta sarjaan, koska läpipäästövirrat ovat ≤ 1A. Kolmantena vaihtoehtona step-down converter, jossa on sekä "voltage regulator" että "current regulator" (elektroninen moduuli, joka rajoittaa sekä syöttöjännitettä että syöttövirtaa sekä mahdollisen step-up -ominaisuuden lisäoptiona on toista tekijää rajoittaessaan samalla kohottaa toista lähemmäs maksimitasoa. Toisaalta latausjännite saattaa tällöin laskea liian alhaiseksi (vanhentaen akkua ennenaikaisesti) liian alhaisella lähtöjännitteellä kikkailtaessa. Optimaalinen latausjännite AGM-akuille on 14,8 V ja normaaleille autonakuille 14,4 V, toisin sanoen step-down -moduulissa aluksi säädetään kuormittamaton maksimijännite akulle optimaaliseksi, sitten esimerkiksi uhri-sulakkeen avulla säädetään maksimivirta halutuksi

Kannettava 230 VAC varavirtalähde. Varavirtalähteelle oletusarvoinen piirre on, että lataaminen ja purkaminen tapahtuvat vuorotellen, eikä siis samanaikaisesti kuten mm. autoissa. Tästä syystä valitaan syväpurkausta kestävä akku.

  • Akun kapasiteetti kannattaa valita optimaalisen latausvirran mukaan, jotta akun käyttöikä olisi pisin. Yleisesti ottaen tämä optimaalinen latausvirta on 10-20-25% akun kapasiteetin suuruudesta, esimerkiksi 40 Ah akun optimaalinen latausvirta on 4-8-10 ampeeria. Akun specseissä voi myös olla määritetty maksimi latausvirta ("initial current"). Toinen tekijä on invertteriin haluttu akun maksimi purkuteho ("cold crank amperes"). Kolmas akun valintakriteeri on fyysinen koko ja paino.
  • Seuraavaksi valitaan akun latauksen ohjausyksikkö, jollaisia on kahta eri päätyyppiä, MPPT ja PWM (isommille akkukapasiteeteille eli latausvirroille kannattavin maximum power point tracking ja pienemmille akustoille kätevämpi pulse width modulation). Tässä pakkovirtapankissa jokaiselle akulle tarvitsisi hankkia oma ohjausyksikkönsä, asentaen ensimerkiksi silikonilla akun kylkeen (huomioi akun sekä laitteen jäähdytystavat). PWM- ohjain on pitkäikäisempi ja edullisempi, mutta MPPT-ohjain energiatehokkaampi sekä soveltuvampi kylmiin ilmastoihin. PWM-ohjain kontrolloi akun latausvirtaa hakkurilla, mutta ei kuitenkaan jarruta sitä (esimerkiksi RCL-piirein): ohjainyksikön syöttövirran ampeerimäärän on siis sovelluttava ladattavalle akulle, siis ollen suuruudeltaan esimerkiksi nelinkertainen suhteessa akun kapasiteetin suuruuteen, ja toisaalta kestäen akun "initial current" -lataamista, (isomman nimellisvirran laite on suunnilleen samanhintainen kuin pienempi).
  • Ohjainyksikölle tuleva maksimi-latausvirta kannattaa olla auton tupakinsytytinliitännän sulaketta pienempi, jotta tätä varavirtapankkia voidaan turvallisesti ladata minkä vain auton tupakinsytyttimestä. Maksimivirta asetetaan esimerkiksi MOSFET-rajoittimen avulla. Näin siksi, että se on yksinkertainen piiri ja suhteellisen käyttövarma ratkaisu.
  • aurinkopaneelin / rinnankytkettävän paneeliston nimellisteho (maksimivirta) kannattaa valita virranrajoittimelle sopivaksi, hieman yli, jotta täyttä lataustehoa saataisiin paneeleista systemaattisemmin.
  • invertteri (12VDC ⇒ 230 VAC) kytketään lähtökohtaisesti akun juureen, ohjainyksikön ohi, koska laitteessa on oma alijännitesuojaus akulle, tämä katkaisujännite jonkin verran riippuu akkutyypistä, ollen silti varmastikin tarpeeksi korkea päästämättä mitään akkutyyppiä syväpurkautumistilaan. Huomioitavaa oheisessa taulukossa, että syväpurkautumisen rajamaille tyhjentynyt akku saattaa vaurioitua akun lämpötilan muuttuessa tämäkin toleranssi on todennäköisesti huomioitu invertterissä. Ohjainyksikön läpi voidaan syöttää virta esimerkiksi tupakinsytytinpistorasiapaikkaan, josta saada tasavirtaa sellaisille pienkojeille.
  • sulakerasia tarvitaan periaatteessa ainoastaan invertterin juureen, koska ohjainyksikkö säätelee omien napojensa virrankulkuja automaattisesti. Valovirtajännitteeseen tarvitsee esimerkiksi sähköiskujen varalta laitteen nimellistehoa vastaavaa virtaa alhaisemman sulakkeen. MOSFET-virranrajoittimen yhteyteen on suositeltu maksimivirtaa hieman isompaa sulaketta, koska oikosulkutila saattaisi vaurioittaa tätä rajoitinta siten, että se päästäisi virtaa rajoittamatta sitä, vaurioittaen muita komponentteja.

Tällainen kannettava valovirta-akkujärjestelmä soveltuu akun lataamiseen monenmoisista eri virtalähteistä, lähestulkoon mistä tahansa. Virranrajoitin sekä PWM-ohjain optimoivat varsin laajalta jännitealueelta sähkövirran käytettävän akkutyypin lataamiselle optimaaliseksi. Optimaalisen latauksen minimivirta on 10% akun virtakapasiteetista, jolloin millään kännykänmuuntajilla tai powerbank-aurinkokennoilla ei ole järkevää pakkovirtapankkia latailla. 20-25% akun kapasiteetista on optimaalinen tehokkaan lataamisen virta.


Esimerkkilaskelma: oletetaan, että auton tupakinsytyttimen sulake on yleensä 20A, näin ollen voidaan turvallisesti säätää virranrajoitin enintään 14 A:lle sekä valita PWM-ohjausyksikkö, jonka nimellisvirta 20A, jolloin sitä pystyy tarvittaessa lataamaan missä vain autossa turvallisesti (vanhemmissa autoissa pitkäaikainen virranotto lähellä sulakekokoa saattaa lämmittää johtojen kytkentöjä, 14 A on kyllin kaukana, mutta kuitenkin suhteellisen tehokas). Tällöin akun/rinnankytkettävien samanlaisten akkujen optimaalinen kapasiteetti olisi hyvä olla vähintään 14*4 = 56 Ah. Optimaalisen latausvirran annon olisi hyvä olla välillä 5,6 - 14 A. Lataukseen soveltuva jännitealue (minimi- ja maksimijännite) riippuu ohjainyksiköstä. 14 ampeerin virranrajoitus liitetään periaatteessa ohjainyksikön juureen tulopuolelle, jolloin siis mahdollistetaan latausjärjestelmän liittäminen sellaisiinkin jännitelähteisiin, joissa olisi isokin antovirta, kuten muihin paneelijärjestelmiin. Kuitenkin periaatteessa on oikosulkuvaara tupakinsytytinpistokkeesta, jos se on irrallaan aurinkopaneeleista akun lataamisen aikana, ja muualta ladatessa aurinkopaneelisto hukkaa lataustehoa. Näin ollen järkevintä on joko asentaa kaikkiin tuloterminaaleihin omat virranrajoittimensa taikka sitten syöttää aurinkopaneeliston tulovirta yhden ja saman tupakinsytytinliitännän kautta ohjausyksikölle (eli 12V tupakinsytytinpistorasiasta paneelien puolella). Johon syöttöpuolelle 20 ampeerin sulake yhdenmukaisuuden vuoksi. Eli optimaalinen paneelisto 14A latausjärjestelmälle kannattaisi olla nimellisvirraltaan enintään 140% (jolloin on todennäköistä, että laturi saa siitä täyttä tehoa pilvisinäkin päivinä). Pääasia että käytettävissä olevan varavirran määrä per vuorokausi on säännönmukainen (ennakoitavissa): siksi ei kannata rohmuta akun, joka on tämän pakkovirtapankkijärjestelmän lyhytikäisin, arvokkain ja raskain elementti, kapasiteetissa. Kuitenkin esimerkiksi työkoneita kuten rälläkkää käytettäessä kannattaa akkua samalla ladata, jolloin tarvitaan isompitehoinen invertteri, jolloin käytännössä akkukin, käytännöllisesti katsoen työkoneita pyörittäessä kannattaa invertteri kytkeä auton akkuun suoraan, eli tämän kannettavan pakkovirtapankin akkukapasiteettia ei kannata työkoneita varten määrittää. muuten työpäivän sujuvuus helposti alkaa riippua tupakinsytyttimestä. Verkkovirtainvertterin tyyppi ja nimellisteho kannattaa valita sen mukaan, missä sähköä käytetään, akun CCP-virranvoimakkuudesta se ei helposti jää riippumaan, kun esimerkiksi joku ruohonleikkurin pikku starttimoottorikin saattaa täyteen ladattuna jaksaa pyörittää 700 W mikroaaltouunia puolisen tuntia täydellä teholla. Antovirta laskee logaritmisen kuvaajan mukaisesti, mutta toisaalta laadukkaan invertterin sähkötekniikka kätevästi paikkaa akun antovirran ja syöttöjännitteen muutoksia. Sähkölaitteissa on nykyisin pelkkiä hakkuritoimisia muuntajia, mistä syystä ne tarvitsevat puhdasta siniaaltoa, modifioitu siniaalto kuitenkin pyörittää tavallisia moottoreita kuten imuria, pakastinta ja sähkövatkainta hyvin, muttei esimerkiksi 230 VAC ledilamppuja eikä edes työkoneiden akkujen latureita. Todennäköisesti eniten sähkötehoja tarvitsevat kodinkoneet ovat imuri, joka käy modifioidulla sinilläkin, sekä pyykkikone, joka jo tarvitsisi puhdasta siniaaltoa."

Pakkojouluvalot ynnä valovirtapankit pakko-pikaliittimin plus pakko-rosvous

Nykyasunnoissa hyödynnetään paljon 12 VDC tai 24 VDC ledivalaisua, kuten sellaisia jouluvalojakin ja kausivaloja. Sähkökatkojen varalle voidaan siis varata helposti siireltäviä 12V (ja 12+12=24V) akkuja.

  1. ensiksi kiinteän valaisun osalta tehdään tasavirtalähteen ja himmentimen väliselle osuudelle esimerkiksi n. 15mm välikuorinta, jotka taitetaan keskeltä ja pyöritellään rosvokarvoiksi, joihin liitetään sähkölitospalat: sähköeristevuoratut naaras-lattaliittimet. Merkitään esimerkiksi tussilla positiivinen ja/tai negatiivinen liitin.
  2. seuraavaksi kunkin akun navat johdotetaan, joihin johtojen päihin liitetään samanlaiset eristetyt naaras-lattaliittimet. Merkitään esimerkiksi tussilla positiivinen ja/tai negatiivinen liitin.
  3. lattaliittimet kytketään toisiinsa hillityn suuruusluokan ampeeriluvun sulakkeiden välityksellä (joissa lattasulakkeissa on siis uros-lattaliitinkarvat). Liian ison ampeerimäärän attasulakkeita ei (turvallisuussyistä) kannata hankkia lainkaan laatikoihin pyörimään.
    • tällä periaatteella saadaan kätevästi liitettyä paikalle tuotu akku tasavirta-valojärjestelmään niin yhden akun rinnankytkentänä kuin kahden akun sarjakytkentänäkin.
  4. periaatteessa jos akkua/akkuja ei käytetä kuin tällaiseen valaisuun, niin niiden laturiin/latausratkaisuihin kannattaa myöskin järjestää vastaavat naaras-lattaliittimet. Kyseinen yksinkertainen ja edullinen pikaliitosmenetelmä on toisaalta paloturvallinen, toisaalta myöskin lapsi- ja nuirisoturvallinen (kytkentöjä ei pysty tehdä ilman sulakkeita, jolloin myöskin mahdollinen oikosulkukytkentä vain polttaa kyseisen sulakkeen, nuori puolestaan saattaa olla kiinnostunut virittämään sähkölaitteita, kuten esimerkiksi ämyreitä, mutta tällöin takuuvarmasti ei laita sulakerasiaa väliin).
  5. erikoistilanteessa voidaan teoriassa tehdä jopakolmivaihevirtakytkyjä katkaisematta virransyöttöä (hätätilassa, kuten esimerkiksi jonkun tärkeän tuotantokoneen taikka sairaanoitolaitteiston kytkeminen lennosta varavirtalähteeseen sähköverkosta)
    • eli spekulatiivisesti (huom suuri sähköiskun vaara), aluksi kuoritaan kahden sähköpistokkeen keltavihreää maadoitusjohtoa, jotka kieritetään molempiin ranteisiin ja kytketään samaan virranjakanaan (keskenään oikosulkuun sekä lisäksi maadoitukseen. Käsiin tarvitaan vähintäänkin kirurgin kaksinkertaiset nitriilikäsineet.
    • Tehdään virtakaapelin uloimman kumivaipan välikuorinta mattoveitsen terällä niin, että ensin esimerkiksi teipillä merkitään, sitten terällä viiltohelmataan kuorittavan alueen päät (kyllin pitkältä matkalta), sitten varovasti taitellaan kumivaipan helmaukset poikki asti. Sitten vuolemalla ohennetaan paikallisesti tätä ulointa kumivaippaa ja revitään halki taikka kynsisaksilla leikataan kumi pitkittäin ja poistetaan.
    • Tehdään tässä vaiheessa kaapeliin vedonpoisto kietaisemalla lenkki välikuorintakohdan yli, joka stabiloidaan nippusiteellä lenkin tyvestä kaapelit niputtaen. Tähän vedonpostonippuun kannattaa lisäksi kolmantena kaapelina sisällyttää varavirran syöttöjohto.
    • Sitten teipataan mattoveitsen terä (sähköeristämiseksi) ja viiltohelmaten (tai kuten osa autosähköammattilaisista tekee, kalastussetistä löytyvin pikku katkaisupihdein) kuoritaan yksi kerrallaan kukin napa paljaaksi, joka sitten saman tien pyöritetään rosvokarvaksi ja tähän asennetaan suojaeristetty naaras-lattaliitin.
    • kytketään kolmivaihevirtakone hetkeksi "yhden navan käynnistysmoodiin". Selvitetään sulakekynällä mikä kolmesta virtajohdosta on toiminnassa.
    • liitetään kyseinen napa varavirtaan samalla kun kone poistetaan valtakunnanverkosta (sulakekaapista toinen irrottaa kaikki kolme sulaketta samalla hetkellä kun toinen kytkee tämän aktiivisen navan.
    • seuraavaksi uhrisulakkeiden avulla kokeillaan mahdollisimman minimaalisilla sulakeko'oilla (toinen napa taikka kaikki kolme napaa paikoilleen kytkien), että kummin päin kone jatkaa toimintaansa ja kummin polttaa sulakkeen kun käynnistysmoodin kytkee kolmivaiheiseen työmoodiin. Periaatteessa vaikka ensimmäisellä kerralla näyttäisi arvanneen oikein, on syytä testata myös oletettu takaperinkytkentä (johtopäätöksen oikeellisuuden varmistamiseksi. Kun virtakytkentöjen suunta on selvillä, vaihdetaan kokeilusulakkeiden tilalle oikeankokoiset sulakkeet. Käyttövalmis.
    • periaatteessa vedonpoistolenkin lattasulakkeet toimivat samalla laitteen varavirran "hätäseis" -kytkimenä, joten lattasulakkeet voidaan esimerkiksi kaksipuoliselka M3 -teipillä teipata nippuun niin, että näiden samaan yhteyteet teipataan vetolenkki. Varavirran syöttöjohdon ollessa vedonpoistoniputettuna, tästä vetolenkistä vetäisten kolmivaihevirran syöttö eliminoituu sähköturvallisesti. Paitsi tietysti elkei käy niin, että lattaliitinpalojen puristusliitokset ovat jääneet löysiksi tai ne on tehty liian tynkien karvojen kärkiin.
Pakko-sähköautotus ja -sähköautonakutus

Polttomoottoriauton akun hyödyntämiseksi varavirtapankki-generaattorina tarvitsee autoon asentaa aurinkosähköpaneelin ohjainlaite (MPPR- tai PWR-toimintaperiaate), jossa siis on ensiksikin säädettävä alhaisen akkuvirrantason katkaisin, jolla turvataan akun suorituskyky etenkin paukkupakkasilla kylmäkäynnistäessä. Kyseinen terminaali, jota ei kannata ohituskytkeä, antaa jonkun rajallisen sähkötehon, mutta kaapeleiden pituuksista johtuen kovin ampeerimääriä tehoja ei autotallista/-katoksesta kannata siirtääkkään.

  • periaatteessa järkevintä olisi kytkeä 220 VAC -invertteri suoraan autoon, jolloin vältytään isommilta siirtohäviöiltä. Inverttereissä harvemmin kuitenkaan on alhaisen lataustason (syöttöjännitteen) manuaalista säätömahdollisuutta, jolloin on riski, että akku ei riitä auton kylmäkäynnistämiseen, siksi aurinkopaneelin ohjainyksikkö siltikin tarvitaan.
  • aurinkopaneelin ohjainyksikön sijoittaminen autoon mahdollistaa lisäoptiona auton akun/akuston turvallisen lataamisen aurinkopaneeliterminaalin kautta. Kyseisen paneelin tosiasiallinen antovirta kannattaa optimoida akun kapasiteetin kanssa, koska esimerkiksi taskulaskimen kennoilla autonakun lataaminen kuluttaa akkua.
    • paneelin voi asentaa esimerkiksi autotallin katolle, auton suksiboksikiskoihin tai vaikka pakkassuojaksi syylärin eteen.
  • periaatteessa koska auto osaa käsitellä 12 VDC -virtaa, siihen kannattaa kiinnittää varavirtaan liittyvää tekniikkaa ompahan sitten telttaillessa ja mökkeillessäkin käsillä.
    • jos ei käytä auton pääakkua varavirtalähteenä, vaan aikoo käyttää vain ulkoisia lisäakkuja, joita ladattaisiin auton tupakinsytytinpistorasioiden kautta, tällöin kannatta tehdä esimerkiksi lisäakkukohtaisesti niin, että tupakinsytytinpistokkeen perässä on säädettävä jännitteenalennin, jonka jälkeen aurinkopaneelin ohjainyksikkö, josta siis liitetään akkuun terminaalinsa sekä invertteriin terminaalinsa. Jännitteenalentimesta säädetään syöttöjännite sellaiseksi, että lisäakun ollessa 'tyhjä', latausvirta auton moottorin käydessä alittaa tupakinsytytinpistokkeiden sulakekoon. Aurinkopaneelin ohjainyksikkö puolestaan optimoi lataustehon akun lataustason kannalta.
      • mikäli lisäakun kapasiteetti sekä sen kanssa järkevästi mitoitetun ohjainyksikön nimellisteho rajoittaa maksimi-virranoton tupakinsytytinpistorasian sulakekoon alapuolelle - eikä ladata useampia lisäakkuja tai käytetä muita sähkösyöppöjä kuten 12 VDC -kylmälaukkua yhtäaikaa - niin jännitteenalenninmoduulia ei tarvita väliin.

Pakkotuutti

Poikkeustilassa selviytymiseksi on suositeltu hankkimaan patteritoiminen radio. Mutta ketkä tapaavat katspa televisiota, pystyy varautua myöskin patterikäyttöisellä töllöttimellä (mm. lasten iloksi). Televisioita ja vastaavia, jotka mahdollisesti tarvitsevat katkeamatonta sähkönsyöttöä (esimerkiksi jottei kanava-asetukset nollaudu), jotka laitteet toimivat standardilla 19 VDC jännitteellä, voidaan varsin yksinkertaisesti kytkeä 18V akkuadapteriin (käytännössä 16...20 V jännitealue). Kyseinen vakiintunut jännitestandardi on nimenomaan litiumionikennojen jännitteen monikerran takia 19 voltta, vaikkei laitetta alunperin suunniteltaisikaan akkukäyttöiseksi, vaan muuntajan päähän.

Tällaisen laitteen akku-virransyötössä on siis kaksi akkuistukkaa, jotka kytketään keinukytkimellä vaihdeltaviksi virtalähteiksi laitteen 19 VDC muuntajajohtoon. Tarvittava johto voidaan katkaista alkuperäisestä muuntajasta lisäämällä katkaisukohdan molemmin päin sähköeristesukitetut lattaliittimet. Positiivisten sekä negatiivisten tulo- ja meno liittimet laitetaan kaikki naarasliittimiksi. Nämä liittimet kytketään auton lattasulakkeiden välityksellä (lattasulakkeiden sekä mini-lattasulakkeiden kynnet ovat sama lattaliitinstandardi).

Toisin sanoen yksi tällainen yksinkertainen irtoakku-istukka mahdollistaa katkeamattoman sähkönsyötön talouden jokaiselle 19 VDC laitteelle. Periaatteessa miksei myös 40V laitteille. Käytettävässä akkutyypissä saattaa olla alijännitesuojaus, joka katkaisee virransyötön akun tyhjentyessä liikaa eli jännitteen laskiessa tarpeeksi alas. Mikäli näin ei ole, akun jännitettä voi tarkkailla esimerkiksi liittämällä pakkotuuttiin alijännitteestä varoittavan hälytinmoduulin tai muistettava tarkkailla akun tasoa esimerkiksi akun kylkeen integroidusta lataustason ilmaisimesta tai munakellottamalla käyttöä. Osaksi moduulia voi myös sarjakytkeä led-diodeja siten, että niiden herätejännite on alajännitteen taso, jolloin ledien sammuminen ilmaisee käytössä olevan akun tyhjenemisen. Tällaisia korkean herätejännitteen ledejä ovat esimerkiksi LED-polttimokäyttöön valmistettavat non-dimmable -ledit. Voi myös hankkia sellaisen irtoreleen, jonka säätönapojen herätejännite on sama kuin alajännite, ja jonka kytkeä pakkotuutin lattaliittimiin ulkoisesti. Li-ioniakun tyhjentyminen liikaa huonontaa sen suorituskykyä tai jopa rikkoo sen.

Pakkosumppisuihku

Mikäli lämmintä suihkuvettä ei ole tarjolla, mutta sähköä kilowatin teholla, voidaan halutunlämpöistä suihkuvettä valmistaa kahvipannullinen kerrallaan siten, että täysinäisestä kahvinkeittimen pannullisesta kylmää vettä kaadetaan haluttu määrä "kuppeja" kahvinkeittimeen, jättäen loput kylmät vedet pannuun, johon kuuma vesi valuu takaisin. Kahvipannun kaatonokka soveltuu itse asiassa peseytymisnappoa paremmin peseytymiseen. Lasten pesemisessä aikuinen voi annostella vettä toisella kädellä ja toisella pestä lasta. Varapannu kannattaa hankkia toisaalta pakkosumppisuihkun jouhevoittamiseksi, toisaalta varmuuden vuoksi, jos toinen pannu esimerkiksi putoaa maahan ja menee rikki.

Pakkoretkisuihkut sekä sisävesitornit

Retkisuihku on oksaan ripustettavaksi suunniteltu noin kymmenen litran kangaspussi, joka täytetään peseytymisvedellä ja avataan pussin pohjan suihkuhana. Kotitalouskäytössä tällaista järjestelyä varten voidaan kylpyhuoneen suihkupisteen eteen taikka lattiakaivon kohtaan kiinnittää madalletun katun puuniskan kohtaan metallikoukku tällaista tarkoitusta varten.

Sisävesitornin toteuttamista varten tarvitaan ämpäri/saavi, jonka kiinnittää suihkupisteen yläpuolelle katonrajaan. kattoon ripustamisen sijaan voidaan myös käyttää A-tikkaita "vesitornina". Vesihanan suihkukahva tipautetaan vesisaavin laidan yli saaviin ja sitten suihkukahvan vedentulo avataan (esimerkiksi suhkuletkulähdön vetotappi teipataan yläasentoonsa). Suihkuletku ei yleensä tyhjene joutoaikana, joten lapporeaktion pitäisi käynnistyä itsestään. Mikäli ei, suihkuhana sulki, irrotetaan suihkuletku suihkuhanasta sekä suihkukahvasta, upotetaan vesisaaviin, tukitaan sormella toinen pää, ruuvataan toinen pää suihkuhanaan, ruuvataan suihkukahva takaisin paikoilleen taikka kiinnitetään jonkinlainen paino pitämään avoin pää saavin pohjalla, esimerkiksi saavin pohjalle tiiliskivi, jonka alta letkun imupää kulkee. Avataan suihkuhanan vedentulo suhkuletkun suuntaan.

Saavia kannattaa täyttää "etukäteen", jottei sitä tarvitsisi kokoajan ilmata. Tällainen sisävesitorni toimii huoneiston käyttövesiputkiston lähimmän takaiskuventtiiliin (vesimittarit) laajuudelle asti, eli periaatteessa jakotukin kautta huoneiston kaikille vesipisteille, jotka ovat saavin korkeutta alempana. Veden olisi oltava juomakelpoisen puhdasta. Kaikkein paras olisi kaivovesi, lähdevesi taikka esisuodatettu ja kiehautettu hulevesi, sulavesi, jäästä sulatettu vesi, järvivesi tms. pibtavesi (jollaisissa vesilaaduissa ei juurikaan diffusoitunutta happea), jolloin vesiputkiston liitokset eivät juurikaan kuluisi (hapettuisi) käytössä. Etukäteen varastoitu hanavesi sisältää happea, mikäli se on valutettu tavanomaisen poresuuttimen kautta, mutta toisaalta voihan sen valuttaa samaisen suihkuletkujärjestelyn kautta hitaalla virtaamalla saaviin päinkin, jollainen etukäteen varastoitu saavivesi on jokseenkin hapetonta.

käyttövesisaavin sijaan voi esimerkiksi asettaa "valkoisen jätesäkin" puulaatikkoon, jonka asettaa saunan lauteille. Sitten hankkii 1/2" jatkosnippoja sekä suihkuletkuja ulottumaan suihkulta saunanlauteille saakka. Jollaista sovellusta on helppo huoltaa käytönaikaisesti, ja sisävesitornin vetoisuutta voi huoletta lisätä yli sadan litran. Tarkoituksenmukaisen puulaatikon saattaa saada rakennettua itse esimerkiksi kääntämällä puinen tuoli ylösalaisin ja sitten vetäen tuolinjalan sisimmän särmän pitkittäin peittävä kaksipuolinen teippi, sitten vuorotellen puurimoittamalla tuolinjalkojen sisemmät kyljet ("heinäladon seinän näköinen seinämä"). Rimanpäiden sahaaminen lopuksi tasan tuolinjalkojen pintaa vasten antaa siistimmän lopputuloksen kuin rimojen pituuksien etukäteen mittaileminen, sahan vastainen tuolinjalan maalipinta kannattaa suojata maalarinteipillä tai ohuella pahvisoirolla.
mikäli pyykkikoneen vedentulo on kytkettynä lavuaarihanan juureen / mikäli kylpyhuoneen lavuaarin juuressa on avoin (tulpattu) KV-lähtö (yleensä 1/2" urosliitin), siinä ei yleensä ole sisäänrakennettua takaiskuventtiiliä. Tällöin kyseiseen lähtöön voidaan suoraan liittää tavanomainen suihkuletku, mikä on mahdollisesti käytännöllisin ratkaisu. Tällöin täytyy esimerkiksi jakoavaimella pitää urosliitospala vakaasti paikoillaan samalla kun letkua pyörittää paikoilleen! Jotta putkilähdön pään ja urosliitospalan ankkurointi ei löystyisi käyttökelvottomaksi.


Pakko-palomiesbidee -konsepti

Etenkin tilanteissa, joissa suihkutilat/WC sijaitsee ulkoseinää vasten avattava ikkuna tuulettamista sekä hätäpoistumistietä varten), voidaan bidee-letkua jatkaa useiden metrien pituiseksi, jolloin huoneistopalotilanteessa sillä pystytään melko turvallisesti, suhteellisen tehokkaasti ja omia vaatteitaan vedellä jäähdytellen tekemään esisammutusta (hajottavalla painevesisuihkulla). Tällöin WC/KH:n ikkuna täytyy ensiksi avata ainakin raolleen, jolloin ilmastointijärjestelmä alkaa imeä raitista ulkoilmaa sinne, huoneiston palokaasujen huonetilaan imemisen sijaan. Tällöin raitista ilmaa samalla valuu lattiantasolla huoneistopalon tilaan hengitettäväksi, mutta toisaalta paloa lietsoen. Kuitenkin isoltakin/laajaltakin näyttävä palo saattaa olla esisammutettavissa ja korvaamattomat palotuhot vältettävissä esisammuttamalla, ja esisammutuksen onnistuessa eli säikähdyksellä selvittäessä kokemus jää positiiviseksi. Puolestaan esisammutuksen epäonnistuessa täytyy letku vetää takaisin ja WC/KH:n ovi vetää kiinni (huom. ilmanpaine-eron takia täytyy käyttää hieman enemmän voimaa, jotta oven saa kiinni.

Vaikkei pesutiloja olisi palo-osastoitu erilleen, niin kuitenkin "keskimäärin" kylppäriä vasten on enemmän kiviseinää ja muuten hitaammin palavaa jäykempää seinärunkoa kuin huoneiston muissa väliseinissä (jotta kaakelit pysyisivät seinällä), joten WC/KH on lähtökohtaisesti paloturvallisempi tila kuin muut huoneet. Periaatteessa on myös niin, että (kantamattomien) väliseinien pystyruoteiden kohdat kun joka tapauksessa palavat paljon hitaammin, niin seinäkaakelit pysyvät paikoillaan ja hidastavat palo-osastoinnin kaltaisesti kipsilevyn puhki palamista ja palon etenemistä WC/KH tilaan. WC/KH-tilan säilymisessä palovaurioitta saattaa olla sellainenkin etu, että saattaa olla mahdollista järjestää asukkaiden hätämajoittuminen sinne, kunnes korvaava asuinpaikka järjestyy.

Palavia 230 VDC sähkölaitteitakin uskaltaa yrittää sammuttaa bidee-suihkulla (mahdollinen oikosulku kulkee joka tapauksessa vesiputkistoon päin, eikä ylipäänsä vaihtovirta pysty muodostamaan pisaroiden kautta kulkeutuvaa valokaarta). Asukkaiden kotonaollessa ilmeisiä huoneistopalon alkuja on sähkölaitteet, ek. sähkökojeiden akut. Kuten makuuhuoneessa latautuvasta älypuhelimesta.

Tällainen ylipitkä bidee soveltuu myös erikoistilanteisiin kuten sisäkukkien sekä toisaalta tilusten kasteluun sekä lasten pihaleikkeihin ja kuravaatteiden pesuun pihalla. Ulkosuihkuttelutarpeita varten kannattaa maata vasten levittää puutarharalleja tai esimerkiksi siirtolava. Metallijousirsatkaisulla päällystetty bideeletku on tällaiseen käyttötarkoitukseen huonompi ratkaisu kuin yksiosainen (mahdollisesti kromijousikoristeinen) muoviletku, koska metallijousiratkaisussa paineenvaihtelu kun hanan avaa aiheuttaa letkun liikuskelua lattialla. Puolestaan metsäpaloista löytyy oma Wikikko-artikkelinsakin.


Ultrakonkka-akku

Kondensaattorin valmistaminen pensselillä, spraymaaleilla tai esimerkiksi printterillä onnistuu periaatteessa kätevästi maalaamalla vuorotellen sähköäjohtavia kalvoja ja sähköeristekalvoja päällekkäin kahden navan väliselle alueelle, kalvoja ei perinteiseen tyyliin tarvitse rullata. Tällaiseen ultrakonkkaan saadaan periaatteessa hyvin iso ampeerimäärä matalajännitteistä sähköä ladattua hyvin pienellä sisäiseklä jännitteellä siten, että maksimivirta, joka laitteesta saataisiin ulos, voisi olla todella iso (jännitteen ollessa kuitenkin sangen pieni ja näin ollen sähköturallisuuden sangen hyvä). Ongelmia syntyisi lähinnä mikäli laite varataan liian isolla jännitteellä, mikä kondensaattorin varautuessa aiheuttaisi ennen pitkää läpilyönnin, ja oikosulku kuumentaisi "maalimöhkäleen" polttavan kuumaksi.

Wrap-konkka

Leikataan esimerkiksi mattoveitsellä alumiinifoliorulla kahtia. Sitten kääritään A4-arkin ympärille kahta foliota sekä alumiinikelmua. Kapeampi folio sekä leveämpi kelmu voidaan kääriä toisiinsa nähden 90-asteen kulmassa eli s=20 cm foliot vuoroin lyhyemmän särmän kautta, ja yhtä s=30 cm kelmua pidemmän särmän kautta. Kohtisuorien rullausten ansiosta lopputuloksesta tulee timmi levypaketti.

Hydro-ours -pienvesivoimala

Kantosiipialuksista tuttuun hydrauliseen nosteeseen perustuva turbiinityyppi, joka on Aeromine -yrityksen soveltaman siipirofiilinostetta hyödyntävän turbiinin hydrofoil-sovellus. Hydro-oursi voidaan asentaa esimerkiksi jokivarsilaiturin alapuolelle. Tällöin kannattaa joen pohjaa laiturin kohdalla ruopata ja soratäyttää sekä/taikka levyttää koholle, virtauksen supistamiseksi (nopeuttamiseksi). Pitkänomainen hydro-ours -siipi on asemoitu ylösalaisin em. supistus-levytyksen yläpuolelle, kellukkeiden varassa kellumaan lähellä joen pinnan korkeutta. Tämä kelluke kannattaa olla levymäinen lämpöeristelevy, jolloin se talvisaikaan pitää hydro-ours -voimalan kohdan sulana talvisin.

Hydro-ours -voimalan turbiini on rakenteeltaan pitkänomainen hydrauliöljyn kiertopumpuista tuttu rataspumppu. Tämä hydro-ours -siipivälin myötäinen rataspumppu on sijoitettu siipiprofiilin vastaisen levytyspinnan taakse (alapuolelle; koneiston roskaantumisen sekä talvisen jäätymisen estämiseksi). Rataspumppu voi olla pienikokoinen tai isokokoinen, umpinainen, valettu, ontto, veistetty jne, ja se voi olla myös samoille vetoakseleille sijoitettuja useita erillisiä rattaisto + veden poistovälpät moduuleja. Rattaisto voi olla alaosistaan avoin, kunhan se on suojattu esimerkiksi pitkittäisin välpin kaloilta ja irtoroskilta: pumpun toimintaperiaatteen kannalta sylinterivaippaa ei tarvita kuin reilun yhden ratasvälin syvyydeltä eli hyvin kapealti, ja tämä mahdollistaa samalla helpon kokoamisen sekä (esimerkiksi jousitoimisen) ratasmännän ja sylinterivaipan välyksen säätämisen. Jousitoiminen välyksen säätyminen samalla ennaltaehkäisee rakenteellisia vaurioita yksittäisistä rattaan ja vaipan väliin osuvista irtoroskista johtuen.

Hydro-ours -laitteisto ei muodosta turvallisuusriskiä kaloille, äyriäisille eikä esimerkiksi lapsille. Vaikka hydraulinen hydrofoil-efekti/-noste onkin tyypillisesti varsin voimakas (muodostaen verrattaen hitaan mutta erittäin voimmakkaan vääntömomentin vetoakseleille), niin alapuolisten välppien sekä joen nopeahkon virtauksen aiheuttamana niin roskat kuin sukeltelijatkin kulkeutuvat imuaukkojen ohitse alavirtaan, juuttumatta niihin kohtiin kiinni veden alle. Turbiinigeneraattoriksi soveltuu nykyajan tuulivoimatekniikasta tuttu suoravetogeneraattori. Voimakkaamman virtaaman kohassa olevien lämpöeriste-kellukkeiden ansiosta paksu jääpeite oletusarvoisesti ulottuu eristeen reunoihin asti puskuun, jolloin avovettä ei välttämättä ole talvisin näkyvissä eikä edes huomattavasti muuta kenttää heikompaa jääpeitettä (hydro-oursin toiminnan siitä kärsimättä), jolloin esimerkiksi Suomessa talvehtivat linnut eivät vahingossa päädy jään alle alavirtaan sukellellessaan hydro-ours -laitoksen edustalla.


Pakko-offlinaus

Tietokoneiden käyttöjärjestelmien uudelleenasentamiseen liittyvät toinet saattavat vaatia mahdottomasti aikaa ja vaivaa. Puhumattakaan, että kriittiset työkoneet tai serverit kaatuisivat nettiyhteyksien ja aputietokoneiden ulottumattomissa kuten hakkereiden melskeessä ja/tai palvelunestohyökkäysten keskellä. Lisä-miestyövuosilta ja tarpeettomalta servereiden grillaamiselta säästymiseksi seuraavassa kuvattu yksinkertainen tietoturvallinen perusmalli servereiden ja käyttöjärjestelmien ylläpitämiseksi ajantasaisesti päivitettyinä, tietoturvassa ja nopeasti minimivaivalla uudelleenpystytettävissä ilman nettiyhteyksien kriittistä tarvetta. Menetelmä perustuu keep-it-simple -peruaatteeseen, jolloin mahdolliset häiriötkin ovat melko helposti paikannettavissa ja korjattavissa.

  • tarvitaan kolme erillistä USB-muistitikkua (fyysisesti erillistä tallennusasemaa, ei siis saman taltion eri partitiointeja). Tietysti nopeampi USB-muistin v 3.0 lukunopeus on parempi kuin hitaampi, koska kyseinen tekijä on ohjelmistojen ajonopeuksien pullonkaulana, mutta loppujen lopuksi hitaampikaan lukunopeus ei häiritse päivittäistä tietokoneenkäyttöä (jäljempänä tarkennusta), yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa on prioriteetti ainakin muistitikussa 1). Erilliset tikut ovat myös "tamperproof", koska etenkin uudelleenasennusten yhteydessä on mahdollista itse vahingossa formatoida varmuuskopiot lukukelvottomiksi sekä tietysti hakkerit ja virukset voivat vaivatta osallistua uudellenasennuksiin sekä ylipäänsä järjestelmän ylläpitoon, mutta erillisinä asemina ei käytännössä pidetä netin kanssa tietokoneeseen kytkettynä kuin yhtä tikkua.
    1. ensimmäinen muistitikku on kooltaan tarkoituksenmukainen, että siihen voidaan tallentaa nk. Live-käyttöjärjestelmä (ei mitään muuta).
      • Tällaisen live-käyttiksen käyttäminen ei periaatteessa tarvitse tavuakaan enempää tilaa muistitikulta kuin mikä kyseisen tallenteen koko levyllä jo on (vastaava live-käyttöjärjestelmä voitaisiin periaatteessa polttaa esimerkiksi CD-levylle), mutta kannattaa ottaa huomioon ensiksikin, että erilaisia live-distroja, käyttöjärjestelmäjakeluita, on saatavilla kymmenittäin erilaisia ja kustakin eri julkaisuversioita: tämän tikun live-käyttiksen pystyy esimerkiksi kokeilun vuoksi korvaamaan jollain toisella mahdollisesti käyttökelpoisemmalla käyttöjärjestelmällä (muistitikulta 3 käsin) turvallisesti. Toisekseen, tavanomaisen ISO-tiedostopaketin sijaan live-käyttöjärjestelmän saattaa osoittautua kätevämmäksi asentaa OVA-pakettina, joka saattaa olla hieman kookkaampi. Näin ollen tämän tikun koko kannattaa olla vaikkapa vain kaksinkertainen suhteessa live-käyttöjärjestelmävedoksen tarvitsemaan muistitilaan. Useita vaihtoehtoisia live-käyttöjärjestelmiä ei kannata asentaa rinnakkain samalle tikulle.
      • tämän live-käyttöjärjestelmän prioriteettina on yhteensopivuus erilaisten 'rautojen' kanssa. Sen ei tarvitse olla kovin nopeakaan, sillä periaatteessa (mikäli kone on pelkästään omassa hallinnassa) live-käyttöjärjestelmää on mahdollista hyödyntää 'persistence' -järjestelmän kaltaisesti asettamalla shutdown -toiminnon/-painikkeen tilalle hibernate, eli käyttöjärjestelmän sammuttamisen sijaan adettaa se aina pelkkään horrostilaan. Näyttö/näytönsäästäjä kannattaa lukita salasanalla siksi, että horrostilan aikana muistitikun 1 voi irrottaa asemasta käyttökertojen välillä, kunhan muistaa laittaa sen samaan USB-tikkupaikkaan ennen käyttöjärjestelmän herättämistä horrostilasta. Jos tietokonetta yrittää herättää ilman kyseistä muistitikkua, käyttöjärjestelmä jää halvaantuneeksi joko viimeisimmälle auki jääneelle näytön näkymälle tai sitten em. näytönsäästäjään, ja kyseisen istunnon kaikki asetukset, tiedostolataukset, ohjelmistojen asennukset jne. muutokset menetetään samassa hetkessä.
        • hibernate-tekniikka on toisaalta paljon tietoturvallisempikin kuin vaikkapa tietokoneen omalta muistiasemalta ajettava käyttöjärjestelmä, mutta toisaalta käyttöjärjestelmän saaminen takaisin käyttöön on myös nopeampaa, vaikka olisi kuinka hidas tikku, kone herää välittömästi, kun taas sen käynnistäminen vie aina tovin, vaikka rauta olisi kuinka nopea.
    2. toisessa muistitikussa on mm. monien käyttöjärjestelmien asennusvaiheessa mahdollista ulkoisten ohjelmalähteiden / suljettujen ohjelmistojen tausta-asentamista varten tallennetut/varmuuskopioidut paketit. Lisäksi sinne talkennetaan erilaisia muistivedoksia, kuten nettiselaimen Bookmarks sekä selaushistorian, lisäosien yms. varmuuskopiovedokset, verkkopohjaisista ohjelmustokirjastoista ladattujen asennuspakettien varmuuskopiot sekä käyttäjän omia henkilökohtaisten tiedostojen varmuuskopioita (arkistointia varten). Tämän tikun dataa ei välttämättä kannata salata, jotta esimerkiksi kun pääkäyttäjästä aika jättää, niin nämä tiedostot olisivat muidenkin tarkasteltavissa. Toisaalta tietysti osan varmuuskopioista voi olla järkevä salata esimerkiksi jos tikku varastetaan.
      • Koska periaatteessa näitä tietoja ei alati muutella, tiedostojärjestelmän formaatiksi soveltuisi FAT32 parhaiten, sillä tällöin tältä tikulta 2 voidaan myös silloin tällöin esimerkiksi katsella valokuvia televisiosta ja kuunnella musiikkia autoradiosta. Tällaisissa ulkoisissa lukijoissa saattaa kuitenkin olla yhteensopivuusongelmia esimerkiksi USB 3.0:n kanssa ja liian isojen levykokojen kanssa. Arvovalinta tyytyykö USB 2.0:aan ja 32 GB:iin vai tarvitseeko omasta mielestään 3.0 ja 256 GB.
      • tälle toiselle tikulle sopii myös tallennella varastoon ISO-vedoksia muista live-käyttöjärjestelmistä, esimerkiksi jos välillä tarvitsee asentaa tikulle 1 ja sitten ajaa livenä jotain eri käyttöjärjestelmää, koska jokin perusominaisuus puuttuu vakituisessa käytössä olevasta käyttiksestä.
    3. kolmannessa muistikussa on joko nk. 'persistence' -osa käyttöjärjestelmää (jos haluaa hifistellä ja ajaa kahdelta tikulta, sekä 1 että 3, omaa käyttöjärjestelmäänsä) tai sitten 'persistent' -asennus eli live-käyttöjärjestelmän tavanomainen kiinteä asennus, jota käyttäjän säätämine asetuksineen pystyy muuttelemaan, päivittämään ja muuten ylläpitämään pysyvästi.
      • Myöskin tätä kiinteän asennuksen tikkua voidaan live-tikun tapaan käyttää hibernate -periaatteella, mikä on hyvin käyttäjäystävällistä.
        • yleensä kaikissa käyttöjärjestelmissä on melkeimpä Windows 95:stä alkaen oletuksena olemassa tai lisättävissä nk. 'nuke' nappi ('tuhoa'), jota esimerkiksi vahingossa kokeilemalla kyseisen muistitkun kaikki tiedot tuhoutuvat palautuskelvottomaksi silmänräpäyksessä. Tästäkin syystä kiinteä käyttöjärjestelmä kannattaa asentaa erilliselle asemalleen, eikä tikkuja kannata - eikä tarvitsekaan - pitää yhtäaikaisesti koneeseen kytkettynä kuin tarvittaessa eli silloin tällöin, ja tuolloin fyysisen nettipiuhan voi väliaikaisesti irrottaa. Periaatteessa vain yhtä tikkua tarvitsee "grillata" kerralla, mutta koska nämä kolme muistitikkua muodostavat akrobaattisen proseduurin, niin niitä kannattaa säilyttää toistensa yhteydessä, jotta em. yksinkertaiset taktiset temput olisivat missä ja milloin vain suoritettavissa, eli siis ajankäytöllisesti ja vaivannäöllisesti kriittisissä olosuhteissakin ilmenevien ongelmatilanteiden pitämiseksi hallinnassa, esimerkiksi jos tekee lääkärinä Kilpisjärvellä etätöitä.
      • esimerkiksi Linux-pohjaisissa käyttöjärjestelmissä käyttöjärjestelmän peruskäyttö pääkäyttäjän oikeuksilla, 'super-userina', altistaa järjestelmän hakkereille ja vastaaville häiriöille, joten kannattaa miettiä pituudeltaan överiksi menevä pääkäyttäjän salasana, jolloin sitä ei tule rutiininomaisesti käyttämään. Eikä välttämättä sitten ongelmatilanteissa muistamaankaan.
  • tarkisteilla, eli esimerkiksi varsin luotettava SHA-256 -hash, voidaan näppärästi ja varmuudella todeta esimerkiksi tiedostopakettien, kuten vaikkapa sen live-käyttöjärjestelmän ISO-latauspaketin taikka tikulle 1 asennetun käyttövalmiin partitioinnin tietojen alkuperäisyys.
    • Tarkisteen laskemiseen jostain tiedostosta tarvitaan erillinen apuohjelma. Toki kyseinen apuohjelma voi itsessään olla hakkeroitu, esimerkiksi jos sen alkuperä on epämääräinen, mutta tuskin. Voihan sitä laskea tarkisteen monella eri apuohjelmalla varmuuden vuoksi.
    • mikäli datassa on bitinkin ero, yhdellä vilkaisullakin näkee, että tarkisteet eivät ole samoja. Siksi ei ole välttämätöntä samalla laitteella sekä laskea tarkistetta että tutkia esimerkiksi tiedostolähteen tarjoamaa vertailutarkistetta, vaan vertailutarkiste voi olla esimerkiksi jo ennen tiedoston lataamista muistivihkoon kirjoitettuna. Etenkään omista henkilökohtaisten tiedostojensa paketeista ei voi tallentaa tarkisteita luotettavasti "tiedoston viereen", vaan manuaalisesti paperille kirjoittaen. Periaatteessa parinkin merkin koko tarkisteesta kirjoittaminen muistiin riittää, mutta käytännössä nykytietokoneille ei ole mikään vaiva judota juuri kyseisiä "käyttäjän sattumanvaraisesti valitsemaa otetta" (tarkisteen viittä viimeistä merkkiä) identtisiksi (false-positive), joten eikö tarkisteen voi kokonaisuudessaan kirjata ylös, jos ylipäänsä päättää kirjata mitään. Ja voipa sitä siltikin kirjoittaa ylös tarkisteen, vaikka jälkikäteen, tiedostokorruptioiden toteamisista huolimatta, taipuisikin menemään niillä?


Pakko-sandboxaus

Edellä mainittuun live-järjestelmän permanent-asennuksessa USB:lle sisältyy sellainen tietosuojaongelma, että tällainen järjestelmä tosiasiassa tallentelee myöskin tietokoneelle käyttötietoja/tilannevedoksia (mikä saattaa olla kansainvälinen viranomaismääräys, mutta altistaa esimerkiksi yrityksiä tietoturvahyökkäyksille). Mikäli haluaa toteuttaa henkilökohtaista tietosuojaa mahdollisimman hyvin, voi tehdä niin, että ajaa aina pelkkänä live-käyttöjärjestelmänä, ja asentaa uudet ohjelmat ja päivityspaketit (kuten office-ohjelmiston kielituki), niin lataa ja tallentaa nämä paketit latauspaketteina arkistoon erikseen. Sitten vastedes kun uudelleenkäynnistää live-käyttöjärjestelmänsä, niin manuaalisesti asentaa näistä valmiista paketeista kunakin kertana tarvitsemansa ohjelmat. Tällöin periaatteessa täysverinen käyttöjärjestelmä on käytettävissä live-versionaan silkassa offline-ympäristössäkin.

Jossain vaiheessa elämää saattaa tulla ahaa-elämys, että nyt nenän edessä on täydellinen käyttöjärjestelmä huippuunsa viritettynä: sellaisesta kustomoitu live-boot-käyttöjärjestelmän tekeminen (esimerkki) saattaa olla hyvinkin ketterä ja aikaasäästävä ratkaisu varsinkin mikäli käyttöjärjestelmää ajetaan kokoajan samalta koneelta. Nimittäin kun jonkun käyttöjärjestelmän uusia ja toisinaan downgreudautuvia versioita pulpahtelee saataville, vanhojen versioiden saatavuus heikkenee ja loppuu, kuten ennenpitkää päivitystukikin. Vanhat versiot eivät siis välttämättä ole uusia kehnompia, vaan ne ovat vain eri tavalla viilattuja. "Täydellisen käyttöjärjestelmän" menettämisen jälkeinen uudelleenasennus saattaa vaatia vuoden ankaran jaakobin, tai pyrrhoksen, painin. Sama problematiikka on esimerkiksi keskussairaaloiden potilastietojärjestelmissä, että palvelusopimukseen kuuluva upgreidaus osoittautuu peruuttamattomaksi downgreidaukseksi. Mahdollisesti tietoturvankaan kannalta uusi ja edistyksellisempi ei ole vanhaa parempi, vaan pahempi, kukaties jopa varsinainen pandoran lipas.

Tietoturvan takia live-boot-distroihin ei kannata jättää salaamattomia henkilökohtaisia tiedostoja, tietoturvasyistä järjestelmä kannattaa asentaa joko CD-R -levylle tai SD-kortille, jossa on mekaaninen lock-vipu (vain luku-tila). Kun tällaisen kustomoidun live-käyttöjärjestelmän luominen onnistuu, kannattaa luoda useampia kopioita siitä, jolloin tarvittaessa pystytään turvallisesti tekemään päivityksiä siihen, kuitenkin kannattaa säästää vähintään yksi kopio, johon ei ole tehty mitään muutoksia.

Käyttöjärjestelmän päivitys uuteen versioon ja ohjelmien, ajurien ym päivitykset ovat eri asia: käyttöjärjestelmän päivitys liittyy lähinnä kismetiikkaan/arkkitehtuuriin eikä se välttämättä ole missään määrin hyödyllinen. Jonkun käyttöjärjestelmän version ylläpidon loppuminen ei tarkoita, että se olisi mitenkään käyttökelvoton sen myötä, ennemminkin 'valmis' (ajurien ja ohjelmien päivittämisten jatkuessa, puolestaan niiden ylläpito mm. tietoturva-aukkojen osalta jatkuu tavalliseen tapaan, vaikka käyttöjärjestelmän, josta päin niitä käytetään, ylläpitoa ei enää jatkettaisi), ja näin ollen kustakin käyttöjärjestelmistä kannattaa jättää yksi tai useampi raaka asennuslevyke sillensä eikä suinkaan ylikirjoittaa uudemmalla versiolla tai heittää vanhaa menemään.

Puolestaan mikäli kymmeniä vuosia sitten loppuneen käyttöjärjestelmän ylläpidon jälkeen käyttöliittymässä pomppaa 'uusi käyttöjärjestelmäpäivitys ladattu, asenna painamalla OK" -ilmoitus, tällainen on 1% varmuudella turha, 99% varmuudella hakkerointi, ja mikäli teknisesti ottaen mahdollista, poista kyseinen automaattinen päivityslataus. Jos ei ja järjestelmällä useita käyttäjiä, voi olla kipeästi tarpeen esimerkiksi lisätä teippaus näytön reunaan, jossa kielletään päivittämisen hyväksyminen (sillä saman päivityksen hyväksymiskysymys voi ilmestyä myös muissa muodoissa, kuten "päivitys ladattu ja asennetaan automaattisesti ensi yönä, OK?" jne, jolloin kiireisen ja/tai impulsiivisen käyttäjän keskittymiskyky muuten helposti herpaantuu: "OK"). Ylipäänsäkin, tunnetusti, jos kolmeen kertaan kysytään/mainostetaan/agitoidaan samaa käsitystä eri suunnista, 'rokottamaton'/höveli käyttäjä/asiakas/enemmistö taipuu.


Pakko-välmäys

Tämä ei liene tietoturvallisin vaihtoehto, mutta vaivattomuudessaan kenties lasten, koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön soveltuva (tietokoneiden graafisten käyttöjärjestelmien alkaessa yleistyä, yksityisyyden ja tietoturvan taso sekä hakkeroimisen kynnys oli korkea, mm. koska modeemiyhteydet olivat väliaikaisia, kun nykyisellä keinoälykaudella laitteet automaattisestikin toimittavat runsain määrin henkilökohtaisia tietoja kolmansien osapuolien käyttöön paitsi nettisivujen evästeiden, niin älylaitteiden taustaprosessien välityksellä ääninauhoitteita sekä esimerkiksi Google tallentaa oletusarvona henkilön joka hetken sijaintitiedot periaatteessa hänen koko elämänsä ajalta, jotka omat sekä kaverien vastaavat samoilut nähtävissä mm. netistä omissa google-asetuksissaan). Lasten ja nuorten kuten ei aikuistenkaan tietoturvan tasoa ei ole syytä madaltaa. Kokonaisvaltaiseen ihmisiksi elämiseen kannattaa kannustaa kyllä.

Pakko-välmäys muistuttaa sandboxausta, siihen tarvitsee valita sellainen live-käyttöjärjestelmä, jossa on oletuksena taikka johon asennetaan myöhemmin kustomoidun livekäyttöjärjestelmän asennin, kuten Linuxin kohdalla Linux Live Kit tai vastaava, jolla konfigurointeineen voidaan kopioida/kloonata nykyinen käyttöjärjestelmä uudelle tikulle ilman viruksia ym. haittatiedostoja. Lisäksi tarvitaan kaksi periaatteessa identtistä ulkoista tallenninta (kuten USB-tikut tai SD-kortit). Toinen merkitään esimerkiksi 'A' ja toinen 'B'. Näihin molempiin tikkuihin voidaan esimerkiksi osioida identtiset salatut asemat omille tiedostoille tai sitten luoda tavallinen kansio juurikansioon.

Aina kun on tehty oleellisia muutoksia käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin, niin kloonataan uusi live-käyttöjärjestelmä toiseen tikkuun 'tyhjennä koko levy' -esiasetuksella. Ennen asennuksenjälkeistä uudelleenkäynnistämistä voidaan jo kopioida mainitun salatun aseman sisältö tuoreen käyttöjärjestelmän kylkeen joko uudelle partitioinnille tai esimerkiksi aseman juurikansioon (ehtii tehdä myöhemminkin. Toissijaiseksi jäävä tallennusväline (esimerkiksi samassa avainrenkaassa) voidaan esimerkiksi merkata teipillä: sen takia, että tuoreeltaanhan molemmat versiot ovat identtisiä, jolloin tähän toissijaiseen käyttöjärjestelmään kaikkine tiedostoineen voidaan palata ensisijaisen kaatuessa, tai todettaessa kloonauksen epäonnistuneen; puolestaan jos toista tikkua käytetään pelkkänä varmuuskopiointiasemana, niin inhimillisistä virheistä johtuen molemmat tikut korkataan eli hakkeroidaan ennen pitkää ja lisäksi molempiin päätyy haittatiedostoja.

Aina kun oleellisia muutoksia käyttöjärjestelmään ei tehdä, käyttöjärjestelmää ajetaan livenä, josta ei periaatteessa jää mitään jälkiä, paitsi mahdolliset omat tiedostot asemaansa tai kansioonsa. Tällöin vaikka käyttöjärjestelmään olisi surffailun yhteydessä sujahtanut cookieseja, viruksia, seurantaohjelmia ja vastaavia, jotka katoavat heti käyttöjärjestelmän sammuttamisen yhteydessä. Toisin sanoen kun muuttelee asetuksia ja uudelleenasentaa live-käyttiksen, ei kannata samalla käyttökerralla hortoilla netissä.


Pakko-neliapila

Neljän USB-aseman kimppu, joista ensimmäinen USB-käyttöjärjestelmä (live-käynnistin permanent-levyosioinnein taikka sitten USB-levylle tehty käyttöjärjestelmän tavanomainen permanent-asennus (huom. tällöin käynnistyslataaja asentuu itse tietokoneeseen, jolloinka tämä "permanent-USB" käynnistyy ainoastaan kyseisessä tietokoneessa), toinen USB-tikku olisi äskeisen käyttöjärjestelmän live-klooni (uudelleenasennusten varalle sekä kun käyttöjärjestelmää käytetään muilla tietokoneilla, kolmas USB on käyttäjän tarvitsemille tiedostoille, neljäs USB harvemmin tarvittujen tiedostojen arkisto.

Menettelyn vahvuuksia ovat "sandboxit" eri tiedostoille, mahdollisuus "pelastaa" tiedostoja ja uudelleenasentaa käyttöjärjestelmää lennosta, lisäksi turvallisuus, ettei vahingossa itse enterinpainalluksella, lapsi supermagneettileluineen tai hakkerimohikaani Oxycontininpuutteessaan formatoi "elämää" bittitaivaaseen. Mahdollisuus hyödyntää pieniä ja edullisia USB-tikkuja, koska yksittäisen tikun tilantarve ei välttämättä ylitä 8 GB. Menetelmän heikkouksia ovat todennäköisesti hieman hitaammat lukunopeudet sekä mahdollinen tietoturvattomuus, että tietokoneeseen päätyy tallentumaan esimerkiksi lokitietoja 'istunnoista'.

Kaikenlaiset automaattiset päivitykset (Software & Update) kannattaa kytkeä pois päältä mm. koska varoittamatta käynnistyvä päivitys (unattended update) voi jumittaa koneen tuntikausiksi, ja käyttöjärjestelmäpäivityksen keskeyttäminen luonnollisesti tuhoaa sen), Lisäksi koska vilpilliset päivitykset vapauttavat koneen käyttöjärjestelmän hakkereille, sellaisten automaattisuus toki sitä suuremmalla syyllä. Kolmanneksi, kun automaattisten päivitysten salliminen on pois päältä, sellaisten ilmaantuminen siitä huolimatta indikoi hakkereista.
Tärkeää muistaa, että flash-muistit, CD-romit ja DVD:t ovat onnettomia pitkäaikaisiin arkistointeihin, mistä syystä esimerkiksi omat potilastiedot, talouskirjanpidot, tiliotteet, ansioluettelot, osa valokuvista jne. Dokumentit on syytä tulostaa paperimuotoon (kansioihin). Siksi, että datan kanssa on aina yli nollan prosentin todennäköisyys tietojen selittämättömälle ja selvittämättömälle katoamiselle, vaikka data olisi ajettu VHS-kasetille.


Linux Mint -editio, josta "lähteä liikkeelle"
  • todennäköisesti kohtalaisen luotettava, mutta ei erityisen tietoturvallinen jakelu, minkä ansiosta käyttäjälle ei myöskään muodostu illuusiota sen tietoturvallisuudesta. Mahdollisesti pystyy, omalla vastuulla, täydentämään ohjelmistokirjastosta järjestelmän tietoturvaa.
  • mahdollisessa käyttökelpoisuudessaan siinä mielessä tutustumisen arvoinen jakelu, että tällaisen perustalle saatetaan lähteä rakentamaan monenlaisia eri järjestelmiä, kuten vaikkapa monipuolisesti toiminnallinen (esimerkiksi puolustusvoimien ja siviilin eri TH-sektorien, perusterveydenhoidon- ja erikoissairaanhoidon välillä sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä) yhteensopiva (ylläpitokustannuksiltaan edes kohtuullinen) virallinen potilastietojärjestelmä. Lisäksi vaikkapa monien teollisuuden mallintamisohjelmien alustat.
    • järjestelmien suunnitteluissa nimenomaan käyttäjäkunta osaa parhaiten selittää mitä tarvitaan ja optimoida käyttölittymän ulkoasun, paremmaksi kuin nykyiset (tosiaan kalliit ja erittäin kankeatkin) erikoissairaanhoidon järjestelmät pistäminen vaatii jonkin verran, mutta ei paljoa, vaivaa.
    • työaikaa säästyy, ylläpito-optimointi yksinkertaistuu ja noupeutuu, määrärahaa saadaan ohjattua potilastyöhön lisää (vuositasolla satoja miljoonia euroja), adaptiibiset sodanaikaiset potilastietojärjestelmät osana maan huoltovarmuutta (esimerkiksi potilaan diagnoosi ja metatiedot voidaan tarratulostaa QR-koodina tai METAR-säätiedotteen kaltaisena avoimena tai XOR-salattuna lähetettävänä morse-koodina).
  • avoimen lähdekoodin kanssa teoriassa mahdollista suojautua erilaisilta viruksilta, takaporteilta yms. viralliselta sekä epäviralliselta urkkimiselta [systeemiseltä keinoälyurkinnalta].
    • mahdollisuus ratkaista maalaisjärjellä näennäisen monimutkaisia haasteita, joihin nykyisin tyrkytetään ainoana ratkaisumahdollisuutena keinoälyä.
    • järjestelmän mahdollinen turvallisuus rakenteen säilymisen ihmisen inhimillisen ymmärryksen rajojen sisäpuolella myötä.


Pakko-blankkaus

Joitakuita kannettavan tietokoneen käyttäjiä saattaa häiritä varsin tarpeeton videokamera näytön yläreunassa. Sen saa peitettyä esimerkiksi kuulakärkikynän ripustusklipsillä kätevästi. Tietysti myöskin pikku-laastarilla pysyväisemmin. Tabletin ja älypuhelimen naamakamerat esimerkiksi pitelykäden peukalolla.


Pakko-hotspotti

Sähkömagneettisen säteilyn eri taajuuksilla on erilaisia vaikutuksia kudokseen. Esimerkiksi mikroaaltotaajuudet lämmittävät säteilylähteen lähellä olevia kudoksia (esimerkiksi Wikipediassa mainitaan aiheesta, huom nykyaikana Wikipedia-artikkelien luotettavuuden keinoälyvaraus). Mikäli preferoi esimerkiksi bluetooth-taajuuksia tai wifi-taajuuksia tai laitteita, jotka eivät tue 4g:tä ja uudempia, niin voi sijoittaa kannettavan "mokkulan" (tai sopivan uudenaikaisen kännykän hotspotteineen) esimerkiksi auton peräkontin savukkeensytytinpistokkeeseen (tai jatkuvaan akkukytkentään), jolloin kehoa vasten olevat päätelaitteet käyttävät vain toivottua allonpituusaluetta. Myöskin saattaa olla olemassa "generation decreaser" -konverttereita oman lokaalin P2P matkapuhelinverkon muodostamiseksi, taikka mokkuloita, jotka toimivat bluetoothin kautta hallinnoitavina matkapuhelimina, eli ylläpitävät paikallista yhteyttä suoraan handsfree-korvanappilaitteelle, rannepuhelimelle tai bluetooth-kännykälle.

Lähetin, eli mokkula tai älypuhelin, pysyy autossa omistajan läheisyydessä ja latautuu säännöllisesti (tahi pysyy alati kytkettynä).


Pakko-EMR-grillaus

Sähkömagneettisen säteilyn mahdollista haitallisuutta biologisille eläin- ja kasvikudoksille on puntaroitu pitkään, periaatteessa jo ensimmäisistä lennättimistä lähtien ja enenevästi. Sähkömagneettisen säteilyn ongelmatiikka liittyy sellaiseen, että eri taajuiset (yhtäläisellä valonnopeudella etenevän säteilyn taajuudesta riippuu sen aallonpituus, mutta taajuus on tässä tapauksessa merkityksellisempi ominaisuus) säteilyt resonoivat (energian absorboituminen), heijastuvat ja/tai läpäisevät erilaisia materiaaleja (molekyylejä) eri tavoin. Lisäksi esimerkiksi biologisten toimijoiden (mm. kasvit ja eläimet) pintasuojaukset (kuten nahkealehtisten kasvien pinta, iho, solukalvo) ei suojaa eliötä kudosta osittain läpäisevää sähkömagneettista säteilyä vastaan, jolloin teoriassa on mahdollista, että säteily läpäisee normaaleja kudostyyppejä, tavoittaen sellaisia toisenlaisia elimistön sisäisiä kudoksia, joihin se absorboituu (tai joista heijastuu). Tällaisia kudoksia voisivat olla esimerkiksi luu (mm. röntgensäteily) sekä solujen DNA (ml. sukusolut sekä sukuelimet yleensä; mm. ydinsäteily eli korkeataajuuksinen röntgensäteily). Sähkömagneettisen mikroaaltosäteilyn, joka ei ionisoi, vaan oikeastaan vain lämmittää kudosta sisältä (toisin kuin tavallinen lämpösäteily, joka lämmittää materiaalipintoja tai heijastuu niistä), problematiikka liittyy siis siihen, että lämpötilanmuutos (ylikuumeneminen) joko saattaa kohdistua erityisesti joihinkin tiettyihin kudostyyppeihin tai sitten jotkin tietyt kudostyypit saattavat olla muita herkempiä lämpötilanmuutoksille. Tämä eroavaisuus voi liittyä myöskin esimerkiksi eri kudosten erilaisiin sähkönjohtavuusominaisuuksiin. Tällainen herkkyyttä ilmenee arvatenkin nimenomaan solutason prosesseissa, jotka tapahtuvat molekyylimittakaavassa (sähkömagneettisen säteilypulssin eräänlainen yksittäisen säteen valokeila vaikuttaa, mitä korkeataajuuksisemmasta aallosta kyse, sen lyhyempi aallonpituus ja geometrisesti ohuempi aalto se on, ja sitä pistemäisemmin se lämmittää kudosmolekyylejä). Näin ollen kyseiset molekyylit saattavat pistemäisesti ylikuumentua ja lakata toimimasta oikein esimerkiksi solukalvossa. Syy miksi nykyisin huomio on kiinnittynyt ennen kaikkea mikroaaltoihin on se, että käytännössä kaikki langaton dataliikenne FM-radiokanavien metatietoja lukuunottamatta menee mikroaalloilla.

Säteilyn kansalliset rajat koskevat toisaalta sähkömagneettisen säteilyn intensiteettiä, toisaalta henkilön/eliön altistumisaikaa sille, mikä siis suomeksi sanottuna merkitsee, että tällaisen säteilyn haitalliset vaikutukset kudoksille tiedostetaan ja tunnustetaan, mutta se, miten iso tämä niistä aiheutuva konkreettinen haitta on, on jokseenkin epäselvä asia, jolloin kompromissiratkaisuna on pyritty siihen, että säteilyrajoituksilla ei ainakaan tyystin estettäisi niihin perustuvan teollisuuden kehittymistä, mutta pyrittäisiin vaikuttamaan niiden markkinaympäristöön niin, että laitteiden säteilytasovaatimukset pysyisivät sopivan matalina, mikä vaikuttaa samalla positiivisesti säteilytekniikan eteenpäin kehittymiseen.


Säteilyn potentiaaliseen haitallisuuteen kiinnitetään nyttemmin entistä enempi huomiota syystä että mitä enemmän mikroaaltojen taajuusalueita fasilitoidaan käyttöön (esimerkiksi 5G ja 6G verkkojen perustaminen, sitä monikertaisemmaksi langattoman tietoliikenteen resurssit käyvät ja sitä potentiaalisemmaksi niiden markkinat, jolloin sitä enemmän yritystoimintaa, markkinakilpailua ja periaatteessa mahdollisimman runsaasti dataa lähettävien aitteiden käyttö käy. Suomeksi sanottuna siis kun jokin uusi mikroaaltojen taajuusalue fasilitoidaan saataville, se alkaa täyttyä, ja tukkeutumiseen asti täyttyykin lopulta, datavirrasta. Miksi: luonnostaan siksi, että uudet markkinapotentiaalit pyritään ottamaan käyttöön, ja toisaalta tällaista kehityskulkua/taajuusalueen elinkaarta pyritään yhteiskunnallisin ohjauskeinoin myöskin keinotekoisesti edistämään (eli luomalla mm. lainsäädännöin, suosituksin ja markkinoinnin eli yleisen kulutuskäyttäytymisen voimin) syystä että tätä kautta saadaan pedattua edelleen seuraavan sukupolven taajuusalueiden fasilitoimista yhteiskuntaan sekä yritysten kiinnostusta lähteä myöskin näille markkinoille kilpailemaan. Yleisesti ottaen tämä merkitsee erilaisten mikroaaltotaajuuksisten säteilyjen lisääntymistä yhteiskuntien arjessa hiljalleen, mikä käytännöllisesti katsoen merkitsee esimerkiksi säteilyn haitallisuuden pitkäaikaisten tarkastelumahdollisuuksien hankaloitumista sekä toleranssin asioihin puuttumiseksi kohoamista (teknisen kehityksen aikaansaaman yhteiskunnallisen pöhön takia).


Pakko-EMR-grillauksessa upotetaan joko istutettavia siemeniä taikka valmiita kasveja kuten kukkia astiaan (tai minigrip-pussiin), jossa on kylmää vettä. Sitten poistetaan puolet näistä upotetuista kukista tai siemenistä (placeboryhmät). Jäljelläolevalle veteen upotetulle annokselle sitten näytetään vain sen verran mikroa (pyöräytetään mikrossa täydellä teholla hetkinen), että vesi lämpenee haaleaksi (parin taikka korkeintaan muutaman asteen verran). Sitten palautetaan kukat pöydälle tai istutetaan siemenet maahan. Verrataan placeboryhmään.


Pakko-EMR-splittaus

Hotspottauksen sijaan tai lisäksi voidaan myös järjestellä niin, että langatonta verkkoa tarvitseva työpöydältä päin käytettävä laite kytkeytyy langalliselle tietoliikenneyhteydelle silloin, kun älypuhelin tai Mifi-laite kytketään esimerkiksi lataukseen. Tällöin koneen USB-porttiin kytketään joko suoraan tai USB-jatkoksella splitter-yksikkö, jossa on oma erillinen virransyöttönsä. Edelleen, langattoman yhteyden lähetin/mokkula/reititin kytketään jälkeen suoraan tai USB-jatkoksella yhteen splitterin USB-pistokkeista.

Tällä tavoin EMR-lähetin ja käyttäjä voivat sijaita etäämpänä toisistaan. Tällä saavutetaan merkittävää mikroaaltosäteilyn intensiteetin alenemaa, sillä säteilyn määrä on suoraan verrannollinen EMR-laitteesta / sen lähetinantennin ympärille piirretyn kuvitteellisen pallon pinta-alaan, eli toisin sanoen etäisyyden neliöön:

  • jos D=0,1m säteilyn intensiteetti on 100%,
  • D=0,5m säteilyn intensiteetti on 4%
  • D=1m se on 1%
  • D=3m se on 0,1%
  • D=5m se on 0,04%
  • puolestaan kun D=0,05m niin säteily on 400%
  • ja kun D=1" niin säteily on 1600%
  • lämmittääkö EMR-lähettimen taustatiedonsiirroilla mm. sukuelimiään päivisin ja toisaalta sijoittaako sen huoneen toiseen päähän yöksi, ero säteilyn intensiteetissä on 40 000 -kertainen eli "neljä miljoonaa prosenttia".


Pakko-nettisuppailu

Tilanteissa, joissa päätelaitekohtaista netin kaistaa joudutaan kaventamaan - kuten vaikkapa sotatilasta johtuen - esimerkiksi ≤ 0,1 MB/s tahtiin, niin tällöin nykyiset nettisivut latautuvat kyllä, mutta aika madellen. Tällaista nettisuppailua varten voidaan järjestää online-välityspalvelimen kaltainen sekä esimerkiksi perinteisten näppäimistöpuhelinten Web-selaimesta tuttu nettisivujen emulointi. Emuloinnin kautta onnistuu myöskin log-in kirjautumiset kuten henkilövarmennuksetkin (ainakin tunnuslukukortti -menettelyllä). Nettisuppailu-välityspalvelin avautuisi esimerkiksi automaattisesti aina kun yritettäisiin avata nettisivua, joka sisältää ulkomaille johtavia elementtejä, kuten cookiesien ottamat yhteydet tietopakettien siirtämiseksi puolin ja toisin, tai sivuston palvelin itsessään sijaitsee ulkomailla. Tällainen järjestelmä ulkomaisille servereille kannattaa siis ottaa etupainotteisesti käyttöön eli jo ennen vedenalaisten siirtoyhteyksien katkeamisia, jotta pystyttäisiin resurssien käyttöasteen ja minäkin hetkenä käytettävissä olevan kapasiteetin mukaan virtaviivaistaa netiä, minimoiden kriittisten yhteyksien halvaantumisen aiheuttamat tosiasialliset haitat ja riskit. Periaatteessa myöskin ≤ 0,01 MB/s voisi tulla kysymykseen olosuhteiden pakosta, ja olla aivan joviaali siirtonopeus (nykyaikaiset eli pakkaamattomat nettisivut latautuvat kuvineen ≤0,2 MB/s nopeuksilla varsin nopeasti). Ks. internet-yhteyden online-nopeustesti.


Nettisuppailu-välityspalvelin -systeemi voi olla käytännössä esimerkiksi tunneloitu (salattu) verkkoyhteys suppailupalvelinten (eri toimialueilla maailmassa) välillä.


emuloinnin idea on siis, että nettipalvelimien ei tarvitse tarjota sivustostaan "WAP-versiota", vaan sellainen rakennetaan niin, että anonyyminen välitypalvelin osaa poimia fiksusti pelkästään keskeiset elementit tiedonsiirtoon. Ks. myös XML:n periaate. Modulaattori voisi myös esimerkiksi pilkkoa sivun elementit erillisiksi tiedostoiksi (joilla on tietyt riippuvuudet toisiinsa, eli muistuttaen jossain määrin linux-käyttöjärjestelmien ohjelmistokirjaston paketteja). Paketteihin jakamisen hyötyjä olisi esimerkiksi sivustojen esilatautuminen proggressiivisesti sekä se, että esimerkiksi sivuston ulkoasut sekä stabiili tekstisisältö (mm. java painikkeiden opastetekstit) voivat olla esiladatut selaimessa (tai jopa manuaalisesti USB-tikulta esiasennettuna päätelaitteen "ultralite-nettiselaimessa"), jolloin monimutkaisenkin nettisivuston reaaliaikaisesti muuttuva sisältö, kuten uutisportaalin klikkiotsikot uutisartikkeleineen, päivittyvät muutaman hassun kilobitin kokoisin tiedonsiirtopaketein, (jopa SMS-viestin pituisin koodinpätkin).


Vertailun vuoksi, 90-luvulla modeemin tavanomainen toteutuva tiedonsiirtonopeus oli erittäin hyvä, kun se oli 5 kB/sek, yhden mp3-tiedoston lataamisen omalle koneelle keston odotusarvo noin 10 minuuttia (rikos vanhentunut).


Pakko-postuuminetti

Joissain olosuhteissa saattaisi olla käytännöllisintä toimittaa supattu verkkosivu (salattuna) kooditulosteena (pieni tekstikoko), joka avataan esimerkiksi verkkoselaimen laajennuksella, joka lukee verkkosivun koodin skannauksesta tai valokuvasta. Ja vastaavasti tulostaakin nettisivun koodina paperille. Näin eksoottinen tarve saattaisi ilmaantua esimerkiksi jos kaikki langaton ja langallinen tietoliikenne olisi pitempiaikaisesti kaatunut. Koodisivuja voisi julkaista esimerkiksi fyysisten sanomalehtien ja aukakausilehtien lisäsivuilla.


Ks. myös wikikkoartikkeli Salaus.


Pakko-lälläriasiointi

Sellaiseen, että henkilötunnistusta vaativa nettiasiointi sekä langaton maksuliikenne käy mahdottomaksi, ei periaatteessa paljoa vaadita. Esimerkiksi keinoäly pystyy nykyisin jo jammaamaan ne, kuten myös imitoimaan sähköisiä varmennuksia. Kuten ilman keinoälyäkin on jo moneen kertaan tehty. Puolestaan osittaisilla kirjautumistiedoilla voidaan sabotointimielessä lukita kohteen kirjautumismahdollisuus omalle verkkopankkitililleen (lukituksen avaaminen onnistuu vain käymällä paikan päällä pankkikonsernin konttorissa tai palvelupisteellä, joita ei ole).

Hypoteettisena esimerkkiskenaariona, että geostationaarisen kiertoradan käyttöoikeuksista syntyisi kiistaa taikka esimerkiksi syystä, että sinne on ilman lupaa hivutettu kokeellisia sateelliitteja, jotka esimerkiksi toimi/lennä täsmällisesti ja siksi/lisäksi pirstoutuvat omia aikojaan avaruuspölyksi/-romuksi, jota muut sateelliitit eivät pysty väistellä, vaan muodostuu geostationaaristen sateelliittien rikkoutumisten dominoefekti. Periaatteessa tällöin voi tapahtua, että kaikki traditionaalinen lautasantennein toimiva sateelliittivälitteinen tietoliikenne poistuu käytettävistä vuosikausiksi ellei jopa lopullisesti.
Avaruusromua saatetaan saada siivottua kiertoradalta ratkaisulla, jossa kaksi suunnilleen samanmassaista avaruusromun kappaletta tai avaruusromunippua ensiksi kytketään muutaman metrin pituisella vaijerilla toisiinsa, sitten asennetaan toiseen kappaleeseen/lastiin yksinkertainen rakettipoltin, kaasupullo tai vastaava kiihdytin. Kytketään poltin päälle niin, että se kiihdyttää kiertorataan nähden poikkisuutaisessa tasossa näitä kahta massakappaletta pyörimään toistensa ympäri, kunnes vaijeri pettää ja molemmat kappaleet sinkoavat vastakkaisiin suuntiin ulos kiertoradalta (todennäköisesti jompikumpi massakappale maan vetovoiman suuntaan ja toinen ulkoavaruuteen päin, mutta joka tapauksessa erittäin pienellä todennäköisyydellä sinkoutuen uudelle kiertoradoille, ja jos, niin mahdollisesti törmäävät toisiinsa ennen pitkää; tietysti optimaalinen tangenttikulma voidaan myös ohjelmoida kuten ajastaa vaijerinvapauttimeen ja voidaan se kaukolaukaistakin, niput voidaan myös kiihdyttää ulkopuolisella laitteustolla, jossa on esimerkiksi kaksi karuselliparia (yhteensä neljä massakappaletta), jolloin myöskin neljän vaijerin yhtäaikainen vapautus olisi oltava kiihdytinmoottorilaitteistoon integroituja mekanismeja ja tällöin massakappaleet olisi myöskin helppo lingota nimenomaan painovoimasuoralle, kaikkien vaijerien täytyisi kuitenkin kestää laukaisuhetkeen saakka katkeamatta ja laitteistossa olla hätävapautin katkeamisten varalta).


Seuraavalla loppujen lopuksi varsin tietoturvallisella proseduurilla eliminoituu myöskin viime vuosina myllyyn ilmestynyt lisätunnistus varmennuskoodi-tekstiviestillä.

Lälläriasioinnissa viranomaistahon kanssa tarvitaan puheyhteys, jonka osapuolista voidaan olla jokseenkin varmoja (että toimeksiantaja on sama kuin soittaja ja puheluun vastaaja on tosiasiallinen viranomainen eikä esimerkiksi jokin virtuaalinen välimies). Lälläriasioinnissa yhteydenottaja on aina se osapuoli, jonka on määrä varmentaa henkilöllisyytensä. Mikäli yhteys on jokseenkin hyvin salattu (ei kuulu esimerkiksi lasten radiopuhelimella), niin toimeksiantaja voi puhua viranomaiselle omat "nettipankin kirjautumistunnuksensa" (jonkin käyttäjänimen ja salasanan). Tämän jälkeen viranomaistaho pystyy kysyä jotain (kertakäyttöistä) tunnuslukua henkilön fyysiseltä tunnuslukukortilta. Tunnuslukukortti on siis fyysinen kortti, jossa on yleensä toista sataa kertakäyttöistä "salasanaa" virallisille toimeksiannoille.

Mikäli sabotointia/huijausyrityksiä epäillään tapahtuneen / tunnuslukukortti kadonnut tai joku kopioinut sen, viranomainen voi henkilön toimeksiannosta / suostumuksella keskeyttää henkilötilin käytön.
Mikäli halutaan entisestään lisätä tunnistuksen luotettavuutta, voidaan määrittää, että henkilövarmennukseen tarvitaan myös toisen henkilön samassa yhteydessä omalta osaltaan varmentama henkilöllisyys, jolloin kyseinen henkilö samalla toimii ensisijaisen henkilön todentajana. Tämä toinen henkilö voi olla periaatteessa kuka hyvänsä (saman operaattorin asiakas toimeksiantajan lähipiiristä).


Menetelmä soveltuu periaatteessa kaikkeen luottamukselliseen viestintään, periaatteessa jopa kaupan kassatietojen välittämiseen pankille LA-puhelimella. Asia saattaa ajankohtaistua mm. Auringon toiminnan alkaessa poukkoilla.


Tietysti on pakko ottaa huomioon myös mm. huumemaailman sekä keinoälyhakkeroinnin vahvistumisen Suomessa mukanaan tuomat haitat järjestelmien toimivuuteen ja luotettavuuteen, eli esimerkiksi korruptio tavallisten ihmisten keskuudessa ja vaikkapa yksityisen ja julkisen sektorin toimintojen lomittuessa, lisäksi kalasteluhuijausyritysten oveluus ja pelkällä erittäin etevän intensiivisen mainostamisen rahoituspohjalla pyörivät yhteiskunnan toiminnot. Mainittakoon vielä keikarointi poliittisella kentällä sekä joukkopsykologia sodankäynnin ulottuvuutena.

Sanonta >>rehellisyys maan perii>> viittaa todennäköisesti siihen ilmiöön, että totuuteen ja vilpittömyyteen pyrkivät kansalaiset tahtovat ja tavoittelevat elää toimivassa ja oikeudenmukaisessa oikeusjärjestyksessä ja omalta osaltaan rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, ei manipuloimaan ja keikaroimaan sitä ja siinä.

Ks. myös artikkelit morsettamisesta sekä sähkösanoman salaamisesta: Mikäli henkilövarmennettavia sanomia aikoo välittää nanotietokoneille avoimissa ympäristöissä, on asianmukaista suojata ne kertakäyttöisellä XOR-avaimella, esimerkiksi päiväkirjasalauksella. Lisäksi kannattaa harkita varmenteiden eli tarkistussummien hyödyntämistä (salaamista ja tarkisteita ei tarvitse laskea ensisijaisesti käsin, vaan kunhan tekninen periaate on itse tajuttu ja manuaalikäyttö hallitaan, niin voi esimerkiksi koodata sellaisen apuohjelman graafiseen laskimeen ja käyttää sitä).


Verkkovarmennusten ongelmallinen rajapinta ja akilleenkantapää lienee, että miten sallia viranomaisille vapaa pääsy kansalaisen tietoihin, mutta estää näihin tietoihin penetroituminen kaikilta kolmansilta osapuolilta ja samalla tarjota käyttövarma henkilövarmennus kansalaiselle. Periaatteessa koska oman henkilövarmennustavan lukittuminen on aivan arkipäiväinen skenaario, ja kun kaikki arkiset viranomaisasiat pyörivät nykyisin netissä henkilövarmentein, niin tästä syystä jokaisella kansalaisella on järkevää ja perusteltua olla järjesteltynä vaihtoehtoisia tapoja henkilövarmennukselle, mutta mikäli tämä samalla tarkoittaa, että kansalainen aktivoi itselleen mahdollisimman erityyppisiä tapoja varmentaa henkilöllisyytensä, tällöin hänen henkilövarmennuksensa on yhtä vahva kuin paletin heikoin lenkki. Ja voisi pitää melkeimpä selviönä, että nykyajan virtuaaliviidakossa monikin tarjolla olevista henkilövarmennusmenetelmistä kosahtaa keinoälyllä hakkeroiden.
- Tästä syystä järkevin olisi pitää ainoastaan harvaa erityyppistä, mutta usean eri palveluntarjoajan, henkilövarmennusprotokollaa aktiivisena.
Esimerkiksi tilanteessa, että älylaitteeseen on asennettu ns. takaportti sähköisen varmennuksen manipuloimiseksi, niin kyllä myös ultraluotettava sähköinen varmennus naruttuu 100% luotettavasti. Langaton tietoliikenne naruttuu sekin yllättävän helposti, sillä tietoliikennesateelliitit kiertävät maapalloa kuin jonglöörauspallot, ja mikäli väisteltävää romua kertyy sateelliitin kiertoradalle liikaa, satelliitiin omien rakettien suorituskyky ei riitä esteiden jatkuvaan väistelemiseen. Sateelliitteihin perustuvan tietoliikenteen säilyminen vastaisuudessakin käyttökelpoisena ei ole kiveen hakattua.


Pakko-takaisinsoitto

Etenkin nykyisellä keinoälyaikakaudella ei välttämättä ole syytä vastailla joka puheluun - varsinkaan nälänhädän aikana - vaan uusiin suomalaisiinkin numeroihin, joita soiton kohdehenkilön kännykkä ei ennestään tunne, voi paremmalla ajalla soittaa takaisin taikka lähettää tekstiviestin (tekstiviestin toimituskuittaus päälle). Mikäli jompikumpi ei onnistu tai päätyy ulkomaiseen vastaajaan, soitto on todennäköisesti ollut huijausyritys ja kyseinen numero kannattaa asettaa estolistalle, jolloin jatkossa tavoittaakseen henkilön, hänen tarvitsee tekstata.

Ulkomaisesta suuntanumerosta ja ennestään tuntemattomasta numerosta saapuva puhelu on 50% todennäköisyydellä tuleva puolisosi, jolla on valtava perintö, eikä onneksi tässä vaiheessa päivää tarvitsisi kuin satasen lainan. Ja 50% todennäköisyydellä erittäin hyvin tuottavaa osaketta tai sijoitusrahastoa tiskin alta kauppaava pankkiiri, joka naureskelee kaikille alle kymppitonnin kavereille.


Pakko-kosminen L&T

Mikäli / sitten kun käy niin, että maapallon kiertoradat lähiavaruudessa käyvät romusta johtuen käyttökelvottomiksi, ratkaisu saattaisi olla ruiskuttaa makeaa taikka merivettä lähiavaruuteen geostationaariselle korkeudelle geostationäärisellä nopeudella (satunnainen ruiskutussuunta): vesi höyrystyy vesihöyryksi muodostaen ohuen kaasupilven, mikä hidastaa maapalloa kiertävän avaruusromun lentonopeuksia vähitellen, jolloin ne lähtevät vajoamaan kohti maata lopulta palaen yläilmakehässä.

Kaasumuotoiset vesimolekyylit joko sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta hajoavat vähitellen vety- ja happimolekyykeiksi periaatteessa nostaen maapallon ilmanpainetta sekä happipitoisuutta, sekä toisaalta vesihöyry mahdollisesti vajoaa maata kohtikin ja sataa alas normaalina vesisateena. Irtonaiset vety- ja happiatomit korkeampina pitoisuuksina saattavat myös esimerkiksi salamoinnin vaikutuksesta syttyä palamaan ja aiheuttaa eeppisen tulvan (hypoteettinen katsaus em. aiheeseen).


Pakko-käteismaksaminen

Langattoman tietoliikenteen ollessa down toistaiseksi eli kuukausia tai useita vuosia, korttiautomaatit, , etämaksut, nykyaikaiset kassakoneet (iltaisin tulostuva raportti yms.), MobilePayt jne eivät toimi. Maksuliikenneongelmat ovat todennäköisesti keskeisin ongelma siviilielämässä. Kauppiaat eivät uskalla päässälaskea/antaa myyjien päässäaskea vaihtorahoja asiakkailleen. Käteislippaat on etupainotteisesti pantu poistoon ja romutettu.

Tällaisessa tilanteessa mahdollisuutena on, että (langalliseen tietoliikenteeseen perustuviin) ottoautomaatteihin ladataan pienempiä seteleitä eli mm. vitosia ja kymppejä, ja kauppias tasahinnoittelee tuotteensa tai pyöristää loppusummat tarjoushinnoiksi sekä kivijalkaliikkeissä varaa järkeviä tasarahatuotteita/kaupanpäällisiä kassan tuntumaan; asiakas puolestaan tavoittelee ostoksensa loppusummaksi alaspäin pyöristyvää tasarahaa.

Kauppa voi uudelleenperustaa käteiskassansa esimerkiksi turvallisesti lukittavaan kaappiin, johon sijoitetaan vyöketjulla kiinnitettäviä (munalukolla kaapin sisään) lompakkoja, joissa setelit ja mahdollisesti muut tositteet kuten shekit. Tällaisen menettelyn 'kätevyys' liittyy siihen, että myyjä voi pidellä kassaa kädessään ja kauppias täydentää sekä poistaa varoja lennosta.

Ks. myös Wikikkon kirjanpito-artikkelin kohta kahdenkertaisella kirjanpidolla tinkaaminen, käteismaksamisen ja vaihtokaupan yhdistelmämaksamismenettely.


Mummonmökit, aittatakennukset sekä muut funkkisrakennukset

Tähän eriteltynä joitakuita etenkin vanhoihin rakennuksiin soveltuvia energia- ja LVIS-teknisiä periaatteita/ näkökulmia. Ensiksikin jyrsijöiden pysymisestä pois talon rakenteiden kimpusta kannattaa huolehtia.


Tällaisia rakennuksia ei ole alunalkaen suunniteltu olemaan tiiviitä (ei höyrysulkua, korkeintaan joku tervapaperiratkaisu), mistä syystä jälkiasennettaessa ilmanvaihtojärjestelmiä voi ilmetä "tavanomaisia lastentauteja", kuten että liian tehokas ilmanpaine-ero imee rakenteista kuten välikatolta päin huoneilmaan huomaamattoman vähäisiä määriä tomua, jota sitten aletaan luulla homevaurioksi asukkailla/käyttäjillä muutoin selittämättömien hengitystieoireiden sekä paniikki-ilmapiirin paikallislehtilööppeineen vuoksi.

Tällaisen vanhan rakennuksen uudistamisremppaamisen yhteydessä voi olla järkevää paitsi asukkaan/käyttäjän omin silmin tarkistaa ullakoiden ym. kunto. Ilmavuotolukua ei kannattane yrittää estimoida imemällä alipainetta sisätiloihin, vaan ylipaineisten. Tällöin myöskin mahdolliset irtotomuhiukkaset päinvastoin pöllähtävät ulos rakenteista, eivät imeydy sisälle. Sisätilojen ylipaineistamista kannattaa samasta syystä harrastaa mikäli tehdään erityistä pöllyävää remontointia rakennuksen ympärillä, kuten seinien purkua tai puhallusvilloitusta, ja tästäkin syystä ylipaineistinovi kannattaa rakentaa (puhallin+XPS-levy) jemmaan.

Rakennukseen, joka on rakenteellisesti suunniteltu painovoimaiselle ilmanvaihdolle ei välttämättä kannata yrittää jälkiasentaa koneellista poistoilmanvaihtoa, vaan sen sijaan voi harkita koneellista korvausilmanvaihtoa (jolloin korvausilma pakottaa "vanhan huoneilman" virtaamaan ulos rakenteiden lomitse LVI-olosuhteiltaan (ilman suhteellinen kosteus, lämpötila ja virtaussuunta jokseenkin entiseen tapaan. Mikäli pakkomielteenomaisesti haluaa toteuttaa poistoilmanvaihdon, kannattaa se ilmakanavineen ja venttiilipäätteineen asentaa lattianrajaan/kelkariin/ryömintätilaan, jolloin lattian suunnasta poistetrava huoneilma ei tehosta rakennuksen rakenteita läpäiseviä painovoimaisia ilmavirtauksia, vaan homogenoi niitä siten, että esimerkiksi katonrajan poistuva lämmin ilmavirtaus hidastuu tai pysähtyy tai vaihtaa suuntaa voimakkaammin kuin lattianrajan sisäänpäin suuntautuvat ilmavirtaukset voimistuvat. Tämä homogenisoituminen johtuu lattianrajan ja katonrajan välisen huoneilman lämpötilajakaumanmtasoityumisesta (lattianrajan kylmempää ilmaa poistuu ja korvaava lämmin huoneilmapatja laskeutuu alemmas; katonrajan lämpimin huoneilma lauhtuu viileämmän, esilämmennen ulkoilman virratessa enempi sisäänpäin huoneen yläosien ilmayhteyksistä ulkoilmaan). Kaksisuuntaisen ilmanvaihtojärjestelmän jälkiasentamisen pakkomielteessä kannattaa em. syystä korvausilmaventtiilit sijoittaa sisäkattoon ja poistoilmaventtiilit lattianrajaan.

Mikroilmanvaihto paneloidussa hirsitalossa

Mummonmökkiin, joka on rakenteeltaan hirsiseinätalo, joka on uudelleenpaneloitu sisältä ja ulkoa (ilman höyrysulkumuovia), voidaan periaatteessa valmistella rakenteidenpuoleinen mikroilmanvaihto, jossa kunkin väliseinän sisään taikka sisänurkkien yhteyteen saatetaan imuputkien imuaukot. Tällöin seinien ollessa alapohjan sekä yläpohjan puolelta luonnostaan tiiviit tai erikseen lisätiivistetyt (esimerkiksi suojalevytykset hiiriltä), niin pienikin imu saa aikaan sellaisen kunkin seinän koko alalla vaikuttavan alipaineen, jolloin sisäilma (ja toisaalt ulkoilma) kuljettuu seinän ulkopintojen joka rakosesta sekä paneelien lävitse kohti seinän sisäosia, jolloin aktiivisen ilmanvaihdon ohessa esimerkiksi hirsiseinien muodostamat sivuhajut häviäisivät huoneilmasta (koska haju- ym. partikkelit eivät leviä kovin voimakkaasti vastavirtaan). Mikroilmanvaihdon jakotukki (12 V puhaltimineen) voi sijaita esimerkiksi ullakolla.

Myöskin ennen kaikkea passiiviselle ilmanvaihdolle (korvausilma esimerkiksi ulkoseinien läpi sekä raitisilmaventtiileistä sisään ja ilman poisto asunnon sisäkaton läpi jne. ullakon kautta ulos) suunnitelluissa rakennuksissa on myöskin varsin helppo integroida ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö vaikkapa ullakon eristämättömän päätykolmioseinän yhteyteen, jolloin puhaltamaan ullakon kehnoa ilmaa puhalletaan lauduttimen kautta ulospäin. Jolloin rakennuksen pahojenkin ilmavuotojen aiheuttamat lämmönhukkakonvektiot rekuperoituvatkin kaikki takaisin sisälämmöksi. Samassa yhteydessä ullakon em. eristämättömien ulkopintojen eristämistä kannattaa harkita, koska sillä on suora vaikutus siihen miten hyvällä kertoimella vanhan rakennuksen hukkalämpövuota saadaan pumpattua takaisin hyötylämmöksi.

Periaatteessa tällaisessa systeemissä olisi perusteltua asentaa joko invertteritoiminen (säätyvätehoinen) tai useita pieniä ilmalämpöpumppuja, siksi että tällöin aktiivinen ilman imu ullakolla voisi olla nahdollisimman keskeytyksetöntä ympäri vuoden.

Myöskin modulaarinen poistoilmalämpöpumppu saattaisi soveltua tällaiseen tarkoitukseen ollen huokeampi ja jopa itseasennettavissa oleva investointi.


Hybriditoimisen ilmalämpöpumpun esivalmistelut/viimeistelytyöt

Systeemin tarkoituksena on vähäisin arkkiteonisin muutoksin saada ohjattua homogeenisella virtaamalla välikatolta ilmaa ilmalämpöpumpun ulkoyksikön lauhdutusilmaksi siten, että osa ilmasta voi kulkeutua myöskin ulkoseinien ulkoverhouksen ja tuulensuojalevyn välisen ilmaraon kautta. Peruste tällaiselle ratkaisulle on paitsi rakennuksen LVI-teknisten tuulettumiskonvektioiden säilyttäminen alkuperäisten rakennussuunnitelmien mukaisina sekä toisaalta se, ettei vanhemmissa rakennuksissa saati kivitaloissa ole taloudellisesti järkeenkäypää lähteä uudistamaan ulkoverhousta tällaisen tavoitteen taikka lisäeristyksen asentamisen vuoksi.


  • ennen aloittamista tutkitaan rakennuksen ulkovaipan alareunasta, millaiset ovat tuuletusilman sisäänmenoaukot seinärakenteen ilmaväliin. Matalissa omakotitaloissa sellaisia ei välttämättä ole lainkaan, toisaalta ne voivat olla liian hulppeat.
    • Tiiliseinässä riittää tähän tarkoitukseen pikkusormenpaksuiset aavistuksen yläviistoon varovasti poratut reiät yksi kussakin toisen tiilirivin pystylaastisaumassa.
    • ponttilautavuorauksessa ei välttämättä tarvita mitään, koska vuoraus jo itsessään päästää verran tarpeeksi ilmaa läpi, mutta voi kyllä samalla periaatteella porata vuorauksen alta pieniä reikiä, pari per k600 koolausväli.
  1. Ensiksi, jos rakennuksessa on räystäskotelo (alapinnastaan vino tai vaakatasoinen peitepanelointi tuuletusraoin), irrotetaan nämä laudat varovasti. Esimerkiksi kahdesta kulmaraudasta ja laudanpätkästä valmistetulla työkalulla saman tien irti naputellen tai sitten naulankannat lautojenpinnoista löysäten, jolloin je voidaan vaikka kulmahiomakoneella katkoa ja laudat vetää hallitusti irti yksi kerrallaan.
  2. seuraava vaihe on, mikäli vesikatteen alla ei ole kondenssivesisuojaa, niin kiinnitetään näihin kattotuolien väleihin esimerkiksi ohuet kaistaleet XPS-levyä.
    • Mahdollisesti jälkiasennettavan kondenssiveden poistoväylän ulkoseinärakenteen ylitysosaksi.
    • Toisaalta ulkoseinän ulkovaipan sekä tuulensuojalevytyksen välisen tuuletusraon/ilmavälin ilmavirtausten välikatolle, kuten myöskin välikaton ilmavirtausten tulevaan räystäskanavaan päin eristämiseksi vesikatteesta (eristämättömänä näiden ilmavirtausten ylilämpöisyydet kuluvat hukkaan, vesiräystäiden lämmittämiseen talvipakkasilla).
  3. sitten hahmotellaan, että minkä muotoinen ulkoseinän puolelta saranoitava räystäskanava (räystäskotelo) stemmaisi parhaiten. Saranoinnista johtuen alapinnan uusi kallistuskulma on valittavissa vapaasti, ja lisäksi tulevat poikittaiset sidospuut voidaan jättää joko pitkittäisen kotelolaudoituksen ylä- tai alapuolelle, "vale-niskoiksi". Ne voidaan valmistaa vesivanerisoiroista, puurimoista, laudoista tai tietysti lankuistakin, mutta mitä litteämpi sidospuu, sen vähäisempi virtausvastus tulevassa räystäskanavassa.
  4. ulkoseinän kylkeen ankkuroidaan pitkittäissuuntainen "satularima", johon saranat sidospuineen kiinnitetään. Mikäli pitkittäiset räystäskotelolaudat tullaan kiinnittämään sidospuiden alapuolella, tällöin satulariman on syytä olla vähintään samanpaksuinen kuin kotelolautojen. Kannatta tietysti suunnitella paperilla soveltuvin saranointitapa. Kotelolautojen ilmaväleihin tullaan niiden asentamisen yhteydessä sijoittamaan/jättämään vapaasti kelluviksi rimasoirot, "vale-ilmaväleiksi", jotka voidaan myöskin ottaa pois vapaan tuuletusilmakonvektion palauttamiseksi välikattotilaan.
  5. räystään reunimmaisen laudan alle (päälle) voidaan kiinnittää pysyvästi rima ilmatiiveyden kohentamiseksi, tai reunimmainen lauta voidaan ankkuroida pysyvästi sijoilleen, ruippuen mm. siitä, että kummalle puolelle sidospuut jätetty. Jos sidospuu takana, se luonnollisesti kannattaa jättää tyngäksi, jotta lautaväli jää kohtuullisen tiiviiksi.
  6. ruuvataan saranoitu räystäskotelo aivan tavallisilla vetäväkantaisilla ruuveilla kattotuolin räystäänpuoleisiin vinoniskoihin.
    • jos halutaan hifistellä, voidaan esimerkiksi sijoittaa lämpötila-antureita, palohälytinantureita yms. tähän räystäskanavaan, mutta ehkä jossain myöhemmässä vaiheessa, kun järjestelmän toiminta tulee ensin muilta osin tutuksi.
  7. pystykanava tästä räystäskanavasta ilmalämpöpumpun ulkoyksikön takaosan ympärille rakennetaan oletusarvoisesti XPS-levystä (ulottaen se myös ILP:n alle). Leikataan tarkasti räystäskoteloa vasten ja ankkuroidaan paikoilleen esimerkiksi parilla kulmaraudalla, jotka sijoitetaan kylkilevyjen alapuolelle (jolloin systeemi kantaa, vaikka XPS-kotelo esimerkiksi koristepaneloitaisiin. Sen voi kuitenkin myös sellaisenaan maalata spray-maalilla.
  8. merkataan XPS-kotelon reunalinja teipillä räystäskanavan kylkeen ja sahataan sopivalta etäisyydeltä aukko räystäskanavaan. Sahatun aukon reunapinnoille voidaan kiinnittää esimerkiksi kulmaraudat pystykotelon ohjureiksi.
  9. kun systeemi on päällä, voidaan välikatolta käsin kädellä tai lämpökameralla tarkkailla, onko jossain erityisiä ilmavuotokohtia välikatolla päin. Esimerkiksi päätykolmioiden tuuletussäleiköt voidaan tämän hybridi-ILP:n kanssa tukkia umpeen esimerkiksi tyhjin säilykepurkein.
    • Tavoitteena suhteellisen homogeeninen joskin hyvin vähäinen alipaine välikatolla, jolloin rakennuksen ulkopinnoille ja ympärille muodostuva homogeeninen melko laminaarinen/tasalaatuinen virtaus merkittävästi parantaa rakennuksen lämpöeristysominaisuuksia ilman sen kummempia energiaremontteja (olemassaolevin ILP-järjestelmin. Jos erityisiä ilmavuotokohtia ei tukita, järjestelmän hyöty on edelleen merkittävä, mutta epähomogeenisempi.
    • jos tällaisen rakennuksen pohjapinta-ala on 200 m2, ulkoseinien mitat ovat noin 10m x 20m, niiden yhteispituus 60m ja yhteispinta-ala 200m2. Räystäiden alapintojen yhteispinta-ala 30m2. Jos lähdetään oletuksesta, että sopiva keskimääräinen ilman laminaarinen virtausnopeus ulkovuorauksen läpi saattaisi olla 1 mm/s ("tuhannesosa sellaisesta tuulennopeudesta, jonka havaitsee tuulenvireenä", olemattoman pieni ottaen huomioon tosiasialliset ilmavuodot välikatolle), niin tällaisessa tapauksessa kaiken kaikkiaan kyse olisi 230 l/s tilavuusvirrasta ilmalämpöpumppujen ulkoyksiköiden pystykanavissa. Tällaisessa tulanteessa ulkoilman ja välikaton välinen paine-ero on todennäköisesti merkityksettömän vähäinen, ja se on aistein arvioitavissa välikaton kulkuovesta. Mikäli paine-eroa halutaan pienentää entisestään, ILP:n ulkoyksikön tuulettimen "säästämiseksi", yksinkertaisesti poistetaan tai höyläten kavennetaan räystäskanavan alapinnasta rimavarvi. Tuulettimen virrankulutus suhteessa ILP:n lämpöpumppuun on nolla, jolloin tuuletinflektin virrankulutuksessa ei kannata yrittää "säästää sähköä".
      • Hybridi-ILP:ssä ulkoyksikön läpi puhaltuvan ilman tilavuusvirran virtausvastuksen lisääntyminen on todennäköisesti paljon vähäisempi kuin koteloimattoman ulkoyksikön lamellien sotkeentumisen (ilmassa kulkeutuvista siementupsuista, hämähäkinverkoista, siitepölystä, lumituiskusta, kosteuspinttymistä ym. perusmoskasta sekä sen varovastiputsaamisyrityksistä) aiheuttama virtausvastuksen lisääntyminen, ja näin ollen hybridi-ILP:ssa myöskään tuuletinmoduulin laakerit eivät lusäkuormitu. Päinvastoin.
  • tällaisen ilmakanavakoteloinnin lisähyötyjä ovat mm. ulkoyksikön kondenssivesiputken tukkeutumisen ja lamellien sotkeentumisen oleellinen väheneminen eli niiltä osin järjestelmän toimintavarmuuden paraneminen.
  • Pienempien laitteiden asentaminen onnistuu todennäköisesti vähemmin ammattilaisvoimin, ja toisaalta asentaja voi viimeistellä molemmat/kaikki ILP-laitteistot rakennuksessa samalla visiitillä.
  • Kun molemmille puolille asuntoa (räystäitä) asentaa erilliset ulkoyksiköt, ILP-lämmityksen häiriöherkkyys vähenee, kun laitteet ovat oletusarvoisesti yksi kerrallaan epäkunnossa.
    • ylipäänsä kannattaa alimitoittaa yksittäisen ilmalämpöpumpun kokoluokka, sillä mitä tehokkaampi järjestelmä, sen katkonaisemmin se toimii, ja tämä hybridijärjestelmähän rekuperoi rakennuksen hukkalämpöä sitä optimaalisemmin, mitä tasaisemmin se toimii, ja esimerkiksi järjestelmä, joka käynnistyisi vaikkapa minuutin välein, on aika rasittava.
  • jos joitain kohtia, kuten ikkunoiden ja ovien yläpuolisia räystäitä, halutaan painottaa, napsitaan niistä kohdin yksi rimanpätkä pois tai höylätään sitä väljemmäksi (jos rima poistetaan kokonaan, ampiaiset saattavat kiinnostua välikatosta, jos höylätään, imu jakautuu tasaisemmin).
    • höylätty, väljä rima saattaa lentää paikoiltaan myrskykeleillä, joten rimanpätkä kannattaa ankkuroida päistään paikoilleen esimerkiksi parilla pisaralla pikaliimaa.
  • mikäli rakennuksen välikaton tuuletus halutaan palauttaa passiiviseksi, yksinkertaisesti poistetaan pystykanava, palautetaan pois sahattu osuus räystäskanavaa paikoilleen (esim lattarauta-kannakkein) ja työnnellään pitkällä tikulla osa tai kaikki "kelluvat" rimat kotelolautojen väleistä veke.
  • periaatteessa tällä tavoin passiivisesti tiiviimpi ullakko merkittävästi hidastaa ullakkopalojen leviämistä, eikä ILP:n ulkoyksikkö todennäköisesti syty palamaan, mutta varmuuden maksimoimiseksi ulkoyksikön kotelointiin voi valita alumiini- tai lamellipintaisen eristelevyn. Periaatteessa pystykanava voi olla läpinäkyvää pleksiäkin, mutta tällöin järjestelmän hyötykerroin pienenee suotta jonkin verran.
    • eristetyn ulkokoteloinnin ansiosta jörjestelmän kuurantuessa, sulatusvaihe on nopeampi.


Pakko-V.I.L.P:pi

Suunnitellaan ilmalämpöpumppujärjestelmän (ilma-ilma tai Ilma-vesi) toteutus sellaiseksi, että siirtoputket (sukittamisen lisäksi) päällystetään halkaistulla kurkkuputkella ("salaojaputki ilman reikiä) ja sijoitetaan kulkemaan välikatolla esimerkiksi ripustettuna kulkemaan pitkittäireevun pinnassa (ilmassa) tai miksei yläpohjaeristyksen alla (kattotuolien vaakaniskojen päälle lasketun lautajuoksun päällä tai vapaasti maaten).

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö sijoitetaan päätykolmion kylkeen harjalinjan alapuolelle (koristesäleikön sisään "piiloon"). Kun perävalot häviävät, lisätuetaan välikaton puolelta päätykolmiopanelointia puurimoin liima-ruuvi-ankkuroinnein ja sitten (tai sitä ennen) leikataan tämän koristesäleikkökotelon takaa puu panelointi pois eli ilmaväylä välikatolle auki. Kiinnitetään/ripustetaan tämän aukon eteen varta vasten valmistettu muovinen tai metallinen hyttysverkkokehys (aluksi valmistetaan molemminpuoliset ohuet raamit, joiden kulmat molemmin puolin myötäpäivään puskuun, jolloin kulmat jäykistyvät vastakkaisten kehysten lomittaistartunnoin; liimataan (esimerkiksi lievästi laajenevalla Gorilla-puuliimalla) raamit vastakkain kokoon verkotus välissä ja liimausten jäykistyttyä leikataan ulkoreunat siisteiksi.

Tällä tavoin lähes ilman mitään kummoista lisävaivaa saadaan ilmalämpöpumpun ulkoyksikön lauhdutusilma kanavoitua välikatolta tasaisesti. Lauhdutusilman imuaukon puolelta ilmayhteyksiä välikatolta räystäskoteloihin voidaan supistaa esimarkiksi nitomalla ilmanohjauspahvia tai asettelemalla irtotiilejä ulkoseinien päälle. Tällöin 'korvausilma' kantautuu tasaisemmin koko välikaton alalta (kooten homogeenisemmin rakennuksen kaikilta ulkopinnoilta peräisin olevaa hukkalämpövuota). Mikäli samaan päätykolmioon on määrä sijoittaa useampia ulkoyksiköitä, paikoitetaan ne keskisymmetrisesti.


Pakko-M.I.L.P:pi

Maa-ilma-lämpöpumppu on harjualueille ym kangasmaahan sekä myöskin rakennusten kapillaarikatko-täyttökerrosten yhteyteen soveltuva erikoisratkaisu. Siinä asennetaan ilmalämpöpumppujärjestelmän ulkoyksikkö sadevesien/hulevesien paikallisen kokoojakaivon/imeytyskaivon yhteyteen.

  • umpinaisista putkistoista (esim. rännikaivoista päin) virtaava ilma lämpenee maaperässä
  • salaojaputkistoissa (esim. rakennusten alta ja maanalaisten sokkelien edestä) imuilma kuljettaa hukkalämpöä
  • Mikäli salaojaputkisto jätetään hiekkapatjaan humusmaan, kuten ruohokenttä, alle, tällöin milp-kokoojakaivoon kulkeutuu lämpöä/viileyttä korvausilman mukana laajalta alueelta, kuten roudan takia talvisin joka tapauksessa.
  • lauhdutusilma pysyy jopa ympäri vuoden yli nollassa celsiusasteessa eikä lämpenekkään liikoja kesäisin - parantaen ilmalämpöpumppaamisen hyötysuhdetta talvisin sekä huoneilman viilennyksen hyötysuhdetta hellekausina.



Ryömintätilat

Ryömintätilat ("mummonmökeissä" ym.), joissa on / kuuluisi olla ilmanvaihtoaäleiköt, on suunniteltu olemaan ulkoilmaan päin kohtalaisen ilmatiiviitä (suojassa tuuliolosuhteilta), ja perinteisesti nämä säleiköt tukitaan villalla syksyisin ja avataan keväisin. Mikäli ryömintätilat eivät näytä olevan kovin ilmatiiviitä, esimerkiksi jos siellä varastoidaan puutarhatarvikkeita sekä muinaismuistoja repsottavin oviluukuin, kannattaa harkita tällaisten selvästi häiriötä talvisin aiheuttavien ilmavuotojen korjaamista. Jopa niin tiiviiksi, ettei peltohiiretkään pääse sinne.

Mikäli ryömintätilan täyttöhiekan seassa on panssariesteiksi luokiteltavaa raekokoa, kannattaa ensiksi laittaa se sisätilojen ylipaineistin päälle, sitten hengityssuojaimin kaivaa muutamia kuoppia eri puolille ryömintätilaa. Nämä kaivuhiekat kannattaa kasata karkeasuodatinrallin lävitse kasoihin, jolloin isommat kivet sihtautuvat erilleen hiekasta. Tämä ralli kohotetaan esimerkiksi pölkein sopivalle korkeudelle, vinosti poispäin lapioijasta (isojen kivien vieriminen pois edestä). Voi myös rakentaa A-ständin näistä karkeasuodatusralkeista tai voi asettaa talon lattianiskoja vasten pystyyn kallelleen rallin ja viskoa sivusuunnassa hiekat siitä läpi. Lopulta näihin syntyneisiin kuoppiin heitellään kaikki panssariestekivet ja lanataan hienot hiekat siihen päälle.

Teoriassa voidaan jopa lanata vaakapinta, rakennusmuovittaa se kauttaaltaan, 'korputtaa' esimerkiksi kaakelilaatanpalasin (raudoitteen alapinnan suojaetäisyyttä ei rakennusmuovin ilma- ja vesitiiveyden ansiosta tarvita kuin sen verran, ettei harjateräs jää 'toimimattomaksi' laatan alapintaan), verkottaa, korkeustapittaa tai -laatoittaa ja valaa päälle ohut (esim. d= 50mm betonilaatta jälkipolvien iloksi. Laattaa (pohjaa) ei tarvitse tietenkään routaeristää, muttei välttämättä ylipäänsäkään lämpöeristää kuin ehkä sokkelien vastaisesti muutaman kymmenen sentin leveydeltä kylmäsiltojen vuoksi. Sokkelin sisäkyljet on syytä eristää laatan alapuolelle asti. Sokkelien tyviin on syytä (kolmiorimoin tai eristesoiromuotein) vesiurat laatassa ja sokelien pystypintoihin tämän kondenssiveden vuotoväylät hiekkaan, koska se on kylmin osa ja siten potentiaalinen veden kondensoitumispinta. Liippaamisen sijaan voidaan kulmahiomakoneen timanttilaikalla tasata pinta. Kun ryömintätila on tällä tavoin siisteytetty ja radon-, maakosteus-, muurahais- ja jyrsijäsuojattu, on mielekkäämpää tehdä sisältä kulkuyhteys (huoltoluukku) sinne. Ja toisaalta nyt tämä tila on käytettävissä talotekniikkaan sekä kylmävarastotilana.


Edellä kuvatun kaltaisten esitöiden jälkeen ilmanvaihtosäleikköjen eteen on järkevä asentaa jatkuvatoimisesti ulospäin puhaltavat hiljaiset, nopeussäädettävät 12V tietokonepuhaltimet (ks. Pakkokuivattelu). Tällöin rakennuksen peruslämmin sisäilma virtaa ryömintätilaan pitäen yllä peruslämpöä. Samassa yhteydessä (samojen nopeussäädinten kanssa rinnan) voidaan asentaa esimerkiksi himmennettävä ladivalaistus. Tällaisessa laminaarisessa lämpivirtauksessa ei esiinny pistemäisiä ilmankosteuskeskittymiä, mistä syystä ongelmallisia kastepisteitä ei esiinny (kivijalan sisäpinta on lämpöeristetty pohjalaatan liikuntasaumana) viileämmilläkään keleillä.

Pakko-milli-ilmanvaihto

Huolimatta ryömintätilasta puolilämpimänä huoltotilana, kannattaa mahdollinen pakko-poistoimanvaihto imeä mahdollisimman läheltä epäpuhtauslähteitä huonetilan ilmanlaadun ylläpitämiseksi mahdollisimman moitteettomana.

Tällaisia imupisteitä voisivat olla esimerkiksi sängyn kohta (ilmakanavan pätkällä imu sängyn patjasäleikön korkeudelta lattian lävitse), keittiönkaapin lattiapaneloinnin sisältä (erityisesti laviaarin putkistojen läpimenoaukkojen kautta roskiskaapista), vaatekaapin lattiapaneloinnin sisältä, sohvan alta ja vaikkapa WC:n kaapin alta, suihkun lattiakaivon kyljestä, saunankiukaan alta ja tulisijan edustalta (hiilimonoksidin poistuminen huonetilasta automaattisesti). Välttämättä ei tarvita erillisiä puhaltimia näihin pystykanaviin syystä että ilman luonnollinen pystysuuntainen lämpötilajakautuminen stabiloin ilmavirtoja toistensa suhteen homogeenisiksi vähäisemmilläkin virtaamilla. Jyrsijäverkot kannattaa kuitenkin sijoittaa kuhunkin kanavaan.

Pakko-säteilylämmitys

Koska/mikäli rakennusta ei ole alun alkaen suunniteltu varastoimaan lämpöä, vaan osan vuorokaudesta lämmittämättömäksi, niin sisäilman lämmittäminen ikkuna-aukkojen alapuolisin sähköpatterein on melko energiatehotonta, ja sen sijaan kannattaa harkita säteilylämmittimiä, jolloin lämpöä muodostuu nimenomaan materiaalipintoihin sekä ihon ja vaatteiden pintaan, vaikka huoneilma olisikin suhteellisen vilpoista. Terassilämmittimet eivät oikeastaan ole soveltamuskelpoisia sisätiloihin. Sen sijaan esimerkiksi karjankasvatuksesta tutut lämpölamput saattaisivat tulla kysymykseen. Tällaisia (alle 1kW) lamppuja kannattaa pinta-asentaa erillisiin kattokoukkuihin roikkumaan, pintakaapelivedoin aiempien sähköpatterien pistorasioihin (vanhuuttaan mahdollisesti hapettuneiden ja löystyneiden sähkökytkentöjen paloriskin eliminoimiseksi).

Sauna- ja pesutilaan (vanhassa rakennuskannassa lämmittämätön ulkorakennus, joka perinteisesti betonipohjalla) lattialämmitystä ei ole mielekästä yrittää implementoida, koska säteilylämmitys ajaa saman asian, eli pesutilan pintoihin kondensoituneen kosteuden haihtuminen, paremmin (myös seinien alaosat kuivavat ja betonilaatan massan lämmittämiseen ei tuhlaannu sähköä). Betonilaatta kannattaa tietysti jyrsiä kevyesti (esimerkiksi kulmahiomakoneen timantti-jyrsintälaikalla ja seinien alasaumojen tiiveys varmistaen pinnoittaa vedenpitäväksi (ensin homeenestoaine, millä vähennetään betonin pinnan kapillaarisuutta, sitten polyeteeni- tai vastaava lievästi elastinen lakka, jolla betonipinta tulee täysin vesitiiviksi. Nyt tämän pinnan voi halutessaan vaikkapa käsitellä 2-komponentti kaakelimaalilla). Betonilaatan alapinnan puoleista tuulettumista/kuivamista voidaan tehostaa vaikkapa salaojittamalla sivustat.

Huoneilman lämmittäminen kakluunin/porinmatin,/kamiinan/leivinuunin polttamisen yhteydessä, muina aikoina läsnäollessa päälle suhteellisen sähköpihit lämpölamput päällä.

Jos välttämättä haluaa lämmittää mummonmökkiään ikkunoiden alapuolisin sähköpatterein, kannattaa aluksi maalarinteipillä hahmotella patterin taustan alue, sitten väliaikaisesti irrotta patteri paikoiltaan, sitten puhdistaa tausta (jos pinta on puhtaana "mokkamainen", voi maalarinteippisaumausta hyödyntäen maalata (paloturvallisella) akryylivärillä eli "sormivärein", vedellä ohentaen, pinnan kiiltäväksi, jotta teippi tarttuisi siihen hyvin. Sitten kyseinen pinta alumiiniteipataan 10 cm leveällä alumiiniteipillä (=paksumpi ja kiiltävämpi alumiinikalvo kuin 5 cm leveän alumiiniteipin, lisäksi suhteellisen edullinen neliöhinta). Patterin kiinnitys takaisin paikoilleen. Nyt tämä paloturvallinen pinta ainakin heijastaa lämmön takaisin, vaikkakin lämpimän ilmakonvektion vuoksi patterin takainen seinäpinta lämpiää hieman ylilämpöiseksi.

Pakko-vuoden-turhake

Vuonna 2022 vuoden turhakkeeksi valittiin terassi-säteilylämmitin. Vuoden turhaketta voidaan imitoida keraamisella liedellä, puuhellalla taikka kamiinalla helposti. Ensiksi kääritään uunin grilliritän ympärille aluumiinifoliota (tai -teippipinta). Sitten esimerkiksi ripustetaan metallilangan tai ohuen kettingin varaan tämä alumiiniheijastin 450 kulmaan kallelleen lieden yläpuolelle. Nyt näiden liesilevyjen intensiivinen lämpösäteily heijastuu huoneeseen päin, tavallaan parantaen lämmityksen hyötykerrointa (lämmittämällä pintoja eripuolilla huonetta), päätyen ikkunalasin läpi hieman terassillekin.

Kokkaamisen ajaksi alumiiniheijastin käännetään pystyyn uuninvastaisen seinän suojaksi, ja kokkauksen lopuksi palautetaan kallistusasentoon, jolloin lieden jälkilämpö säteilee turhamaisesti huoneeseen. Jos metallilangan tai kettingin ankkurointikohta valitaan liesikuvun kohta hellan keskiakselilta, niin tällöin alumiiniheijastin voidaan kääntää haluttuun ilmansuuntaan, lämpösäteilyn kohdistamiseksi esimerkiksi erityisesti pöytäseurueen suuntaan.

aitoa vuode turhaketta käytettäessä olisi periaatteessa järkevintä, paloturvallisuus huomioiden, pitää säteilylämmitinyksikköä sisäpuolella huoneiston, jolloin sen konvektiolämpö päätyy huoneiston lämmöksi ja ainoastaan säteilylämpö terassilla istuskelijoiden ihoa sekä muita materiaalipintoja lämmittämään. Mitä enempi terassin pintoja verhotaan säteilyä heijastavin kalvoin / pinnoittein, sitä isompi osa säteilystä päätyy lämmittämään terassilla istuskelijoiden ihoa samalla energiankulutuksella, eli laitteen hyötykerroin kohenee.
Pakko-kirkkosalikamiina

Semi-turhake on irtonainen 6m x 125 mm ilmastointiputken pätkä, jonka toisessa päässä on yhde (muhuvi), jonka jatkeena lyhyt L-mutka. Putki asennetaan vaakatasoon ja sen avoimeen päähän laitetaan d=120mm tietokonepuhallin taikka mutka ylöspäin, yläpäähän lyhyt mutka alaspäin (tämän pystyosan tarkoitus on toimia painovoimaisena hormina, yläpäässä olevan mutkan estää pystyhormia hotkimasta kylmää ulkoilmaa ilmavedon ollessa pienempi kuin hormin imu).

Hormin alkupään L-mutka ripustetaan painopisteestään, jolloin avoimen aukon kallistuskulma on vapaasti pannulapulla tai kahvasta käännellen säädettävissä. Tässä päässä pidetään niin pientä risu-/lastuvalkeaa, että puhaltimen päähän mennessä putken pinta on enintään kädenlämpöinen. Putkisto voidaan ripustaa kattoon tai asettaa esimerkiksi kapuloiden päälle lattialle. Poisto esimerkiksi tuuletusluukkuun sivitettuu XPS-levyyn paloturvallisesti ankkuroidun haitarikanavan palasen kautta.

Lämmityksen lopuksi voidaan hiustenkuivaajan kylmäpuhalluksella pöläyttä tuhkat pesästä pihalle. Tulpataan putket varastoinnin ajaksi.


Pakko-hormitaskuboileri

Tämä on takan tai kamiinan yhteydessä olevan tiilimuuriseinän kylkeen alaviistoon (vaakasuunnassa) ripustettava hormiputki, jota ympäröi kookkaampi putki, välissä vesisäiliökammio, esimerkiksi alareunassa hana tahi päissä lämminvesivesikiertoputkitulo sekä -lähtö. Kamiinan pystyhorminpätkän jälkeen savuilma siis kääntyy etenemään vaakasuuntaisesti alaviistoon. Tällöin toisaalta boileriveden lämpötilajakauma pysyy yllä (parempi lämmönsiirtokerroin savukaasusta boileriveteen), toisaalta kun hormin savupelli suljetaan, boilerinsisäiseen hormiin muodostuu stabiili kuumailmatasku, jolloin sisähormi ei jäähdytä boilerivettä periaatteessa lainkaan. Sisäputken lämmönsiirto-ominaisuuksia voidaan patantaa molemmin puolin esimerkiksi heatsink-ratkaisuin. Kuten vaikkapa tapein, jotka on juotettu paikoilleen putken kylkireikiin (lämmönvaihdinratkaisu ei häiritse hormiputken nuohoamista harjalla).

Pinta-asenteinen hormitaskyboileri siis tarkoaa yksinkertaisesti jälkiasennettavan hormiratkaisun. Teoriassa taskuboilerin jälkeisen hormiputken ei tarvitse olla mitenkään erityisen lämpöeristetty, koska savukaasu on silloin jo jäähtynyttä - mutta kylläkin tietysti hormipalon kestävä koko matkalta.


Pakkoryijytys

Seinäryijyjen lämpötekninen tarkoitus on ollut "kylmän hohkaamisen ulkoseinästä estäminen", ta. Lämpösäteilyn ilmeneminen lämpimistä ryijykarvoista. Sama tavoite täyttyy "tapetoimalla"/teippikiinnittämällä kirkasta, jäykkää alumiinifoliota sinään/sisäkattoon. Folion heijastava pinta pysyy kirkkaana, kun sen lakkaa (esim. spraylakka). Toisin sanoen ensiksi folio taikka useista foliosoiroista valmistettu isompi heijaste-elementti lakataan, sitten leikataan mahdollisesti koristeelliseen muotoonsa, sitten kiinnitetään paikoilleen. Myöskin avaruuspeitto (ks. Pakkokosmos) soveltuu, mutta folio on retrompi ja esimerkiksi mikäli se takertuisi lämpölampun kanssa yhteen, se ei sulaisi puhki. Foliopinnan leikkaussaumat sekä tulevien ripustuskohtien pinteet/vetojännityssuunnat kannattaa folioteippivahvistaa takapuolelta ennen leikkaamista.

mikäli folion tai avaruuspeiton sijaan haluaisi paikallisesti käyttääkkin pelkästään kirkaspintaista 20 eur / (100mm x 50m) = 0,40 eur/m2, sekin voi olla aivan huokea ratkaisu, poislukien teippausten irrotuskustannukset/-vaiva.
yksinkertaisin perusratkaisu lienee leikata 100mm leveästä kiiltäväpintaisesta alumiiniteipistä 20mm kapeaa soiroa, joilla tehdään kaikki teippaussaumat. Teipattavat alumiinifoliokalvot asetetaan puskuun toistensa viereen lattialle, ja varovasti asetellaan esimerkiksi kirjoja tai puhtaita lehtiä (paperinkeräyslaatikosta) niiden vakauttamiseksi paikoilleen. Sitten teipataan esim. puolen metrin soiropätkin koko sauman matka. Kun haluttu pinta-ala on tällä tavoin koottu, vedetään vielä esimerkiksi kaikkien kulmien välille vahvisteteippaukset. Teipinsuojakalvon voi saada irti alumiiniteipin takaa esimerkiksi ottamalla kahdella maalarinteipinpalalla kiinni alumiiniteipin vastakkaisilta puolilta taikka pujottamalla veitsenkärki tai neulanpää näiden kalvojen väliin.
Pakko-kokolattiamatot

Jokaisessa kunnon mummonmäkissä notkuvia lautalattioita peittävät kokolattiamatot. Ellei näin ole, voidaan niihin kohtiin, joissa tavallisesti kävellään, levittää (neliöhinnaltaan edullisia) joogamattoja. Jos haluaa liittää (umpisolumuovisia) joogamattoja yhteen (esimerkiksi liukuesteeksi koko persialaismaton alalle), voi tehdä esimerkiksi niin, että mattojen puskusauma teipataan päältä leveällä maalarinteipillä kevyesti yhteen, ensin tasaisin välein poikittaisia pätkiä, joiden molempiin päihin hiirenkorvataitokset, sitten sen päälle pitkittäinen teippilinja. Sitten käännetään kokonaisuus ympäri, taitetaan kahtia ja levitetään puskusaumaan ohut kerros esimerkiksi polyeteeniliimaa, taitetaan yhteen ja suojataan liimaussauma maalarinteipillä joogapatjan taustapuolenkin osalta (huom. ei ilmatiiviillä teipillä). Jätetään liimasauma kovettumaan esimerkiksi ko. persialaismaton alle. Teippaukset puretaan hitaasti repien em. hiirenkorvista molemmilta pitkittäissivuilta pitkittäisteipoeineen liimasaumalinjalle asti, lopuksi pitkittäin irroittaen liimasaumanvastainen osuus. Lämpimässä tilassa (esim. kylpyhuoneen jälkilämmössä) teipit irtoavat helpommin (vaurioittamatta umpisolumuovipintoja).

Edustapellittömien kakluunien edustojen tai perinteisen, sähköäsäästävän, joulukuusen edustan joogamatottaminen on hieman kyseenalainen ratkaisu. Tällöin olisi syytä vähintäänkin foliosuojata itse lattia sekä lisäksi alumiiniteipata joogamaton yläpinta niiltä kohdin itse maton syttymisen estämiseksi sekä kekäleiden alapuolisen matonkohdan sulamiseen alustaansa varautumiseksi. Umpisolumuovimaton voi myös folioteipata molemmin puolin näiltä kohdin.

  • folioteipatessa (100mmleveällä kiiltävällä alumiiniteipillä) mattoalue tasaiselle pinnalle. Tarvittaessa kiinnittäen teipinpaloin tai kirjapainoin.
  • Teipattava pinta puhdistetaan.
  • teippiosuus leikataan ja jotain pöydän särmää vasten toinen pää teipaten poistetaan alapuolinen suojakalvo koko matkalta.
  • pidetään pinteessä ja laskettaessa kohdilleen maton pintaan tehdään samalla pientä edestakaista sivuttaisliikettä teipin takertumisen estämiseksi, painetaan täsmälleen paikoilleen (noin 10mm lomittaisuus teippikaistaleiden saumoissa), kevyesti painaen vedetään sormella ensin kevyesti kiinnittymislinja päästä päähän, sitten silottaen loput.
  • lisäksi pehmeällä rätillä painetaan teippikaistale kunnolla umpisolumuovin pintaan.
Pakko-pikapohjalliset

Joko valmiiden kengänpöhjallisten tai sitten umpisolumuovimatosta leikatut pohjalliset sukan ja villasukan väliin, (jotta viileillä lattioilla, esimerkiksi kellaritiloissa, kulkeminen ei kylmettäisi jalkoja).

Pakko-pikapuku

Kuten joskus kannattaa uudet puhtaat alusvaatteet valita valmiiksi ja ottaa mukaan kylpyhuoneeseen, kun mennään suihkuun, niin joskus kannattaa uudet puhtaat alusvaatteet valita valmiiksi esimerkiksi yöpöydälle, kun menee nukkumaan.

  • kylmä huonetila
  • vieraita asunnossa
  • naapurit kuikuilevat ikkunoista
  • avustettavien aikuisten tai huollettavien lasten pesu
  • oma kiire esimerkiksi kouluun tai töihin
Pakkosikeys

Etenkin huoneistossa, jossa painovoimainen ilmanvaihto, voidaan makuuhuoneen väliovi äänieritysmielessä tiivistää aiheuttamatta periaatteessa mitään poikkeamaa suunnitellusta ilmanvaihdosta/-kierrosta. Makuuhuoneiden äänieristäminen teoriassa mahdollistaa äänekkäiden virtasyöppöjen käytön - kuten huoneiston puhtaaksi imuroimisen - öiseen aikaan. Mainittakoon kuitenkin, että akkukäyttöinen imuri voi olla joka suhteessa johdollista parempi valinta. Mikäli akkukäyttöiseen imuriin ei valmistajan puolesta sisälly HEPA-suodatinta, voi olla mahdollista valmistaa suorituskykyinen sellainen itse esimerkiksi auton ilmansuodattimesta mattoveitsellä, josta vaikkapa ilmastointiteipillä paketoi kasetin.

Pakko-verhoilu

Ikkunan alaisten sekä yleensä seinäpintoihin ankkuroitujen patterien yläpuolelle voidaan ripustaa verhot estämään kylmän ilman valumista patterille, patterin lämmintä konvektiota kohoamasta ikkunaa vasten. Eli tarkoittaen lämpöpatterien yläpuolelle päättyviä verhoja, soveltuen esimerkiksi sähköpattereiden kanssa paremmin kuin pitemmät sivuverhot. Energiataloudellisuus -artikkelissa kuvailtu samantyyppinen ratkaisu.

Ikkunan kehyslistoja hieman raotetaan veitsellä naulaväleistä, ja sitten toisella veitsellä ujutetaan verhon sivusärmä listan alle esimerkiksi sieltä-täältä, jolloin peitelistojen naulauksia ei tarvitse ujuttaa löysälle ikkunanpokasta. Verhojen vastapäiset, vastatusten vedettävät sivusärmät voidaan esimerkiksi ripustaa hieman lämpsälle hiirenkorvalle roikkumaan, taikka parikiskoripustuksessa reunanvastaiset ripustukset siirtää toisen kiskon nipsuttimiin, jolloin ne asettuvat yläreunastaan sopivasti lomittain. Kun verhot suljetaan, ne pingotetaan alareunoistaan toisiinsa, ja näin se asettuu alapeitelistaa vasten: esimerkisi klemmarilla tai irtonipsuttimin molemmissa sivuverhoissa, joiden kiskonpuoleiset ripustinkoukut koukataan toistensa takaa. Voidaan myös ruuvata nipsutin seinäpintaan, jolloin se pingottuu parhaiten seinää vasten, mutta voi kylläkin olla, että verhojen yläsaumaa täytyy rullata moninkerroin alakulman hienosäätämiseksi niin, että sivusauma pingotettuna verhokulma yltää juuri nipsuttimen korkeudelle.

Vaihtoehtoisena toteutustapana verhokankaaksi valittu pala, kuten parisängyn aluslakana, pujotetaan vain toisesta sivustastaan peitelistan alle, ja koko tämä verho vedetään pois ikkunan edestä sille puolen, eli toisaalta vedetään yhtenäisenä peitteenä koko ikkuna-aukon yli. Vastakkaisen sivupeitelistan ylä- ja alakulmiin voidaan painaa pari nastaa, ja vastaaviin kohtiin verhokangasta pujotetaan pystysuunnassa "ompelupujottaen" hakaneulat. Tällöin verhokangas voidaan näiden hakaneulojen avulla kätevästi pingottaa ikkuna-aukon pintaan sekä sitten avata aamuisin.
Pakko-eliittisäleet

Sälekaihtimet voidaan purkaa osiin irrottamalla alaorren kytkennät ylösvetonaruihin, sitten pulottamalla säleet ulos hyllynarujen välistä. Säleet voi esimerkiksi uudelleenvärjätä, mutta tässä tapauksessa ne kannattaa päällystää kiiltäväpintaisella alumiinifolioteipillä. Perinteisiä ohuita alumiinisäleitä on syytä käsitellä pehmeäkätisesti, huomioiden, että niiden pintaan jää herkästi tattumajälkiä sekä rasvatahroja. Tämä on periaatteessa erittäin hyödyllinen, mutta toisaalta vaivalloinenkin rupeama. Arvovalinta investoiko käsityöpiiriin, jonkun unisiepparin tekaisemiseksi, vaiko pari euroa alumiiniteipistä päivittääkseen karteekit, voi tietysti tehdä molemmat taikka varata vapaa-ajan tyhjäksikin.

  1. Aluksi ennen narujen irrottamisen aloittamista kannattaa merkitä alaorren optimaalinen korkeustaso lyijykynällä ja mahdollisesti sen jälkeen teipillä (koska lyijykynämerkintä saattaa kulua helposti pois). Tämä optimaalinen korkeustaso saattaa olla eri kuin alkuperäinen: optimi korkeus on sellainen, että säleet peittävät alas asti koko ikkuna-alan, mutta että alaorsi ei esimerkiksi kolise yhteen ikkunan alakarmin takaisten metallimekanismien kanssa tai makaisi pokan päällä. Tämän kirkeussäädön voi tietysti tehdä kokoamisvaiheessa, mutta tässä vaiheessa alustavat merkkaukset tehden säästää vaivaa. Tässä yhteydessä samalla saattaa alareunasta vapautua ylimääräinen säle tarpeettomana, kun alaorsi irrotetaan. Tämä säle kannattaa ottaa koekappaleeksi.
  2. leikataan alumiiniteipistä jotakuknkin säleiden pituisia ja levyisiä aihioita.
    • Säleen koveraa alapintaa ei todennäköisesti kannata yrittää teipata alumiiniteipillä, vaikka periaatteessa onkin niin, että se parhaiten heijastaisi (alaviistoon päin) lämpösäteilyä.
    • Kuperan yläpinnan siististi teippaaminen onnistuu helpommin, ja lisäksi se helpottaa kuuman auringonpaisteen torjumista kesäisin.
    • molempia puolia teipatessa täytyy molempien teippipintojen välissä siistiä saumat, lisäksi lopputuloksen "pimennyskyky" tulisi olemaan kehno, valon peilautuessa suljettujenkin säleiden lomittaissaumoista.
  3. asetetaan puhdistettu säle kerrallaan puhtaalle, tukevalle kovalle alustalle, kiinnitetään teippiosuuden pää johonkin kulmaan ja poistetaan teippipinnan suojakalvo kokonaan. Lasketaan folio säleen päälle pingotettuna, taputellaan keskeltä alkaen pistemäisesti teippi kiinni sieltä täältä, sitten yhtenäinen teippitartuntalinja ja sitten koko kupera ala reinoihin asti.
    • jotta normaalisti P120 -hiomakarkeuden hyppyset eivät naarmuttelisi kiiltävää alumiinipintaa, voidaan tämän silotusvaiheen ajaksi pukea silikoni- lateksi- tai nitriilikertakäyttökäsineet (sileämpi puoli päällepäin) kyseiseen silotuskäteen taikka hiomapaperilla hioa sormenpäät sileiksi - taikka kirurgityyliin tehdä molemmat esivalmistelut.
  4. siistitään saumat sekä narujen läpimenokohdat saksilla tai varovasti mattoveitsellä.
  5. ensimmäisen säleteippauksen perusteella arvioidaan, riittääkö rahkeet pinnoittaa loputkin säleet.
    • mikäli teippipinnoitus epäonnistuu, folioteipin saa todennäköisesti saunassakäynnin yhteydessä kuumassa irrotettua alumiinisäleen pinnasta. Säleet voidaan "hätätilassa" myös spraymaalata siistiksi.
    • Teitelinjojen syntyminen kovakouraisen käsittelyn yhteydessä on hankalin skenaario, koska niitä ei pysty täysin palauttamaan enää sileiksi. Siksi kyseessä on "eliittiratkaisu". Puhdasta työtilaa sekä huolellisesti suunniteltuja työvaiheita edellyttävä, mutta lopputulos on erittäin tyylikäs ja hyödyllinen.
Pakko-eliittisängynpääty

Myöskin sängyn pääpuolen päädyn saattaa olla elitistisen hyödyllistä päällystää alumiiniteipillä. Tällöin nukkuminen tuntuu lämpimämmältä ja peilautuvan pinnan ansiosta huoneen tilavuusvaikutelma saattaa kohentua. Tässä tapauksessa on tärkä merkata esimerkiksi maalarinteipinpaloin tarkasti vaakalinjat, ettei lopputuloksesta tulisi epäsiisti.


Teoriassa seinänvastaiseen sängynpäätyyn on syytä myöskin integroida patjan tasalle tai patjan alapinnan säleikön korkeudelle ilmasäleikkö/-säleiköt/putki-istukat, minkä jälkeen voidaan levyttää patjan kaarevan alasäleikön alapinta ilmatiiviisti. Patjan läpi passiivisesti kohoava ilma pääsee virtaamaan patjan alapuolelle näiden aukotusten kautta. Teoriassa voidaan tehdä sängynpäädyn vastaiseen seinään esimerkiksi upotettavan seinähyllyn syvennys, johon tässä vaiheessa asennetaan ilmanvaihdon imuventtiili. Nyt ilma virtaakin patjan läpi toisinpäin, ylhältä alas. Samalla poistaen huoneilmasta kosteaa ulkoshengitysilmaa sekä muita kaasuja.

Levytys välittömästi patjan kannatinsäleikön alapuolella lisäksi huomattavasti yksinkertaistaa runkosängyn rakennetta, sillä tavallisesti, ilman sivuttaista sidontaa, rakenne käyttäytyy niin, että sängyn pitkittäiset niskat taipuvat useiden kilonewtonien voimalla sivusuunnassa, jolloin vierekkäiset säleet taipuvat yhdessä, jäykistävät toistensa pistekuormia. Tällaisessa ratkaisussa, laminaattipinnoitetut sahajauhopalkit taipuessaan liikaa sivusuunnassa, saattavat katketa liiasta/toistuvasta pistekuormapainosta väsyessään. Tällainen varsin tavallinen sängynrunkorakenneratkaisu ei näin ollen ole lujuusteknisesti kovin hyvä. Vanerilevytys toisaalta muuttaa tällaisen joustosäleikkörungon jäykemmäksi jännepalkkirakenteeksi. Kuitenkin, periaatteessa patja joustaa suunnitellusti ilman joystavaa pohjasäleikköäkin, joten vuode siitä huolimatta joustaa sen verran kuin patjanvalmistaja on ajatellutkin. Vuoteen suunniteltu toimintafilosovia ei korruptoidu, ja toisaalta sängyn kuluminen hidastuu ja käyttöikä eli 'tuotteen elinkaari' pitenee.

Hajunpoisto sen lisäksi että ehkäisee kosteuden kondensoitumista tai absorboitumista rakennuksen rakenteisiin, niin saattaa vaikuttaa parisuhteeseenkin kohentavasti. Lisäksi vuodevaatteiden tuulettaminen sujuu helposti petaamalla sänky normaaliin tapaan ja tehotuulettamalla makuuhuonetta jonkin aikaa, (makuuhuoneen oven ollessa kiinni ja tuuletusluukkujen auki, raitis ulkoilma täyttää huoneen, jolloin sitä myöskin virtaa laminaarisesti vuodevaatteiden läpi kohtipoistoilmaventtiiliä).

Pakko-lämminvesi

Esimerkiksi vessassa saattaisi tarvita lämmintä hanavettä pideesuihkuun ja käsienpesuun, mutta mummonmökissä ei ole välttämättä järkevää pyörittää käyttöveden kiertovesipumppua putkiston runsaan lämmönhukan takia, tai tällaista kiertoputkustoa ei ole. Tähän on olemassa useita ratkaisuvaihtoehtoja. Mikäli kysymyksessä on kunnallinen vesiverkko, veden ohivaluttaminen ei ole sen takia mielekästä, että kumulatiivisesti veden paineistamiseksi eli pumppaamiseksi vesitorniin tarvitaan veden ohessa sähköenergiaa, kuten myöskin viemäriveden käsittelyssä jätevedenpuhdistamoissa. Tietysti hätätilassa, vesi- ja viemäriputkiston umpeenjäätymisen ehkäisemiseksi pinta-asennettujen ja muuten avoimien putkiosuuksien eristesukittaminen + tippa-ohijuoksutus voi olla sulanapitokaspelia järkevämpi ratkaisu esimerkiksi ulkorakennuksissa tai muissa ajoittain kylmiksi jäävissä. Tällöin lavuaarin ym. vesilukkoon loraus auton jäätymisenestoainetta (huom. kaikki pissapojannesteet eivät ole vesilaimennettavia enää nykyaikana, tarkista etiketti. Vesi voidaan kerätä esimerkiksi muoviseen vesikannuun pöytävedeksi tai kastelukannuun, josta käsin vesi voidaan hyödyntää esimerkiksi pyykkikoneen pesuvetenä(pesuainelokeron kautta sisään valuttaen pyykkiohjelman alussa) tai WC-pöntön huuhtelussa.

Mummonmökissä mikäli vesivaraaja on etäällä vesipisteestä eli tarvitaan pitempiä ohijuoksutuksia, on aihetta säätää WC-pöntön täyttöastetta eli uimurin asentoa matalammalle sen verran, että sinne mahtuu juoksuttamaan ohijuoksutusvettä. Tällöin pöntön kanteen voidaan tehdä vesi-timanttiporalla aukko, josta mahtuu pideesuihkulla suihkuttamaan ohijuoksutusveden, jolloin istunnon päätteeksi pöntön huuhtelun ollessa ajankohtainen, pideevesi ja käsienpesuvesi on ohijuoksutettua, lämmintä. Lähtökohtaisesti järkevää ja energiataloudellista on vesipistekohtainen pieni lämminvesivaraaja lavuaarin alla, ja sen boilaamisen ajastaminen vuorokauden edullisimmille tunneille (tavallisesti klo 00:00-05:00). Tällöin boilerin sinänsä vähäinen hukkalämpö toimii samalla eräänlaisena sulanapitolämmittimenä lavuaarin alaisille vesiputkille, etenkin mikäli lavuaarikaapin sisäkyljet lisäeristetään kevyesti.

Mikäli on riski, että pöntön huuhteluvesisäiliön tai sifonin vesi jäätyisi, paukkupakkaspäivinä tms. kriittisinä jaksoina voi aina istunnon päätteeksi lirauttaa pienen määrän bioetanolia tai lasinpesunestettä em. pideeaukosta huuhteluveden sekaan. Ajatuksena, että neste laventaa veden jäätymislämpötilan niin, että vesi ennemminkin hyytyisi/kiteytyisi, muodostamatta rakenteita vaurioittavaa homogeenista teräsjäätä.


Lämmintä käyttövettä kuten käsienpesuun, kasvojenpesuun tai suihkussakäyntiin voidaan valmistaa yksinkertaisesti kiehauttamalla kahdella kevytrakenteisella vedenkeittimellä vuorotellen: sopiva täsmällinen määrä vettä, johon lisätään sopiva täsmällinen määrä kylmää vettä sekaan. Tietysti mikäli olisi toteutettavissa kätevästi, voisi kannattaa sekä kuumennettava että kylmä pesuvesi esilämmittää jollain toisella lämmitystavalla.
Tällä tavoin mökkimäisesti peseytyminen on sitäpaitsi varsin vesitaloudellista verrattuna vesinapon kanssa räiskyttelyyn. Sähköturvallisuus sekä kuuman veden kanssa mahdolliset palovammat huomioiden, eli kannattaa kiehutella vedet tarpeeksi kaukana pesuhuoneen peseytymisosasta ja aina kämmenellä tarkistaa keittimen kylkipinnasta sen sisältämän veden lämpötila.
Suihkuverhon tai -kaapin taus kannattaa pyrkiä huputtamaan katonrajastaan sekä lattianrajastaan jokseenkin ilmatiiviiksi, turhaa kostuttamasta ja koleuttamasta kylpyhuoneen muuta sisäilmaa. Imuilmanvaigtoventtiili kannattaa jättää em. osastoinnin sisäpuolelle. Mikäli peseytymisosa on avoin, kannattaa tehdä folioidusta XPS-levystä seinämät, jolloin kehon sekä vesipisaroiden lämpösäteily heijastuessaan takaisinpäin, lämmittää entisestään suihkuttelijaa. Voi tehdä esimerkiksi kahden seinämän kulmauksen, jossa on kulmapaloina kolmionmuotoisiksi tei neliöiksi leikattuja "saippuahyllytasoja". Kulmaus voidaan muulloin säilyttää käännettynä seinäkulmaa vasten pois edestä.
Pakko-lämmönvaihdinsaapas

Tämä on lähtökohtaisesti lavuaarin alaiselle vesilukon jälkeiselle vaakasuuntaiselle osuudelle asennettava passiivisesti toimiva counterflow-lämmönvaihdinmoduuli, joka siirtää jonkin osan viemäriveden (harmaavesiviemärin) jälkilämpöä hanalle virtaavaan kylmään käyttöveteen, jolloin kyseisen vesipisteen tavanomainen termostaattihana säätäessään, eli sekoittajan termostaatti reagoidessaan, ylläpitäessään ulos tulevan veden haluttua lämpötilaa, kääntää kylmävesilinjaa isommalle ja supistaa lämminvesilinjaa. Tällöin lämmintä käyttövettä kuluu merkittävästi vähempi määrä kuin ennen, jolloin huomattavasti lämpöenergiaa säästyy vuoden mittaan. Periaatteessa samanlainen lämmönvaihdinsaapas vaakatasoon asentaen soveltuu myöskin suihkukaappien viemäröintiin integroitavaksi.


Järjestelmän lämmittämä käyttövesi on erittäin hygieeninen riippumatta harmaaveden (viemäriveden, josta lämpöenergiaa kootaan talteen) epähygieenisyydestä:

  • (steriilin) kylmän käyttöveden putkessa vallitseva vedenpaine on korkeampi kuin viemäriputkessa valuvan tai seisovan veden, jolloin vaikka käyttövesiputkessa olisi reikä ja vuoto, yksikään mikrobi ei pääsisi kulkeutumaan viemäriputkesta vastavirtaan käyttöveteen.
    • lämmönvaihdinmoduulin sisäisessä osassa kupariputki on yhtenäinen, putkiliitoksia ei ole, jolloin erityistä, ainakaan rakenteellisesti samanlaista lämminvesivaraajan lämmönvaihdinkierukkaa isompaa riskiä putkirikkon ei tällä lämmönvaihdinmoduulin sisäisellä osuudella ole.
    • mahdolliset lämmönvaihdinmoduulin sisäiset vuodot ovat todettavissa huollon (puhdistaminen, jolloin alempi tulppa tai molemmat tulpat auki) yhteydessä (toisin kuin esimerkiksi lämminvesivaraajan sisäisen lämmönvaihdinkierukan mahdolliset vuodot.
    • kupari on itsessään disinfektiivinen metalli, jolloin hanan valutusten välisen ajan lämmönvaihdinmoduulissa huoneenlämpöiseksi lämpenevän käyttöveden lämpimyys ei tarjoa mikrobeille muuta putkistoa otollisempaa kasvuympäristöä, eikä (täysin teoreettisessa skenaariossa) käyttöveteen kupariputken jonkin liitosratkaisun lomitse osmoottisesti kulkeutuva mikrobikaan näinollen säilyisi infektiivisenä.
  • puolestaan lämmönvaihdinmoduulin harmaavesiviemärikanavaan vesipisteen käyttökertojen väliseksi ajaksi jäähtymään jäävä viemärivesi (harmaavesi) ei ole huoneilmaan päin infektiivistä, sillä lavuaarin vesilukko on sitä ennen.
    • normaalisti lavuaarin vesilukko on sellaisenaan ilmatieyhteydessä likaviemäriin, jolloin se itsessään on spekulatiivisesti infektiivistä huoneilmaan päin, mutta kun sen ja viemärin väliin integroidaan tämä lämmönvaihdinmoduuli, niin tällöin lavuaarin vesilukko on huomattavasti aiempaa merkityksettömämpikin kontaminaation lähde.
  • spekulatiivinen virtausdynaaminen "hydraulinen alipainereaktio", joka muodostuisi käyttöveden virratessa nopeasti putkessaan, johon on syntynyt pieni poikittainen reikä, on todennäköisesti ainut käytännössä mahdollinen tilanne, jossa mikrobeja voisi päästä saastuttamaan käyttövettä lämmönvaihdinmoduulissa. Tällainen Bernoullin periaatteen mukainen 'Venturi-ilmiö' kuitenkin edellyttäisi merkittävää paikallista supistumaa lämmönvaihdinmoduulin sisäisessä kuparisessa käyttövesiputkessa, jollaista siinä ei rakenteellisesti pysty esiintymään "vahingossa".


Taloudellisuuslaskelma (hyötykerroin)
Eli kun lämmin (esim. +35oC) harmaavesi sekä kylmä (+5oC) virtaavat counterflow-lämmönvaihtimessa päinvastaisiin suuntiin kanavissaan, jotka ovat poikkileikkauksiltaan, lämmönvaihtoseinämältään, virtausnopeuksiltaan jne. homogeenisia, fluidien välinen lämpötilaero asettuu vakioksi (homogeeniseksi koko lämmönvaihdinmoduulin kanaviston pituudelta, johtuen siis ek. väliaineen, kuparin, lämmönjohtumisvastuksesta, ja niin lämmönsiirtoteho on homogeeninen koko matkalla).


tässä tarkasteltavan (em. kuvalinkin mukaisen) lämmönvaihtimen lämmönsiirtopotentiaali on
8692 W/K * Δt , missä
Δt on lämmönvaihdinmoduulin sisällä virtaavien fluidien välinen homogeeninen (vakio) lämpötilaero.


tämän lämmönvaihtimen läpi virtaavan kylmän käyttöveden lämpötilanmuutoskapasiteetti taas on
(4186 J/kg*K * 0,0332506 kg) / 0,111 sek =
1254 W/K * ΔT , missä
ΔT on kylmän käyttöveden alkulämpötilan ja loppulämpötilan välinen lämpötilaero.


8692 W/K * Δt
1254 W/K * ΔT
T2 - T1 = 35 - 5 = 30 K
30 K - Δt = ΔT


8692 W/K * Δt = 1254 W/K * (30 K - Δt)


8692 * Δt = 37620 - 1254 * Δt
9946 * Δt = 37620
Δt = 3,8 K
ΔT = 26,2 K
teoreettinen hyötykerroin 26,2 / 30 = 0,87


  • Eli siis optimaalisesti toimiessaan kyseinen counterflow-lämmönvaihdin säästäisi 87% kyseisessä vesipisteessä kulutetun käyttöveden lisälämmitystarpeessa. Tätä teoreettista maksimia heikentävät mm. vesien epätasainen (pyörteinen, sisäpintojen virtausvastuksen jarruttama) virtaaman jakauma kanavan poikkileikkausperspektiivissä sekä likakerroksen kertyminen lämmönvaihdinputken ulkokylkeen (joka todennäköisesti kannattaa kiillottaa ja pinnoittaa). Lämmönvaihdin voidaan toteuttaa myös useammalla rinnakkaisella käyttöveden lämmönvaihdinputkella, tällöin toisaalta päädytään tarvitsemaan tilavampaa saapasputkea (lämmönvaihdinmoduulin HVV-putki, joka mm. jaetaan väliseinämällä kahtia).
    • saapasputken halkaisijan kasvattamista voidaan merkittävästi kompensoida pienentämällä lattiatason vienärilähtöön ulottuvaa pystyputkea sisähalkaisijaltaan esimerkiksi 10 mm:iin, jolloin sifonireaktio saa aikaan imuvoiman, joka tehostaa, homogenisoi ja pitää puhtaampana saapasosaa, mutta sivuvaikutuksena röhisevä ääni viemäristä jokaisen sifonireaktion lopussa.
    • saapaslämmönvaihdin voidaan periaatteessa integroida pystyputken osuudellekin, mistä etuna saadaan samankaltainen sifonivirtaus, mutta tällöin vain on lähtökohtaisesti niin, että HVV-kanavan vesi ei valuisi yhtenäisenä vuona saapasputkessa, vaan enemmän tai vähemmän noromaisesti. Suppeammassa pystyputkessa tämä integrointikohta saattaisi toimia, mutta toisaalta suppeamman pystyputken kanssa toimisi myös vaakaosuuteen integroitu putki vallan hyvin...
  • eli siis erään energiankulutusarvion perusteella jos omakotitalon kaikissa keskeisissä vesipisteissä olisi tällainen lämmönvaihdinsaapas, niin teoriassa vuositasolla saatettaisiin säästää yli 3 MWh lämpöä.
    • jos oletetaan omakotitaloon sähkölämmitys sekä kiinteä sähkösopimus siirtomaksuineen 20 c/kWh, niin rahassa säästettäisiin vuodessa 600 eur.
    • jos oletetaan koko Suomen lämpimän käyttöveden kulutus ekvivalentiksi 1,5 miljoonaan omakotitalouteen, niin spekulatiivinen energiansäästöpotentiaali olisi 4,5 TWh = 14 400 TJ
    • suhteellistamisen/vertailun vuoksi, Suomen koko yhteiskunnan vuotuinen sähkönkulutus vuonna 2022 oli 81,7 TWh ja energian kokonaiskulutus 350 TWh.



Pakko-kivijalkaluonti

Jos on tulossa paukkupakkaset ja on lunta luotavaksi, perinteisesti on lapioitu lumia sokkelia vasten, ulkoseinien alareunojen lisäeristämiseksi. Tuulettuvan alapohjan tuuletussäleiköt puolestaan perinteisesti villataan umpeen talveksi. Nykyaikaisemmissa taloissa on ulkovaipan takapuolisen ilmavälin tuuletusreiät (passiivisen ilmankierron imuaukot) sokkelin yläreunan kohdalla. Yksikerroksisessa rakennuksessa, jossa on kohtuullisesti tuulettuva välikatto, ilmaväli tuulettuu oelkästään yläkauttakin varsin hyvin, kylmä ilma valuu yläkautta ilmavälin pohjalle, jolloin erilliset tuuletusaukon, esimerkiksi tiilien avoimet pystyvälit, ovat oikeastaan pelkkä muodollisuus, ja ne voi aivan hyvin tilkitä esimerkiksi laatanpalasilla (jyrsijät varastaa villatilkkeet).

Lumi itsessään ei tuki ilmakonvektioita, vaan ilma virtaa kinoksen läpikin jossain määrin, mutta jos lunta lapioi kohtisuoraan seinää vasten, lunta kertyy ilmavälien kautta rakennuksen ulkovaipan taa (josta se kyllä haihtuu pois). Tämän takia lumen luonti sokkelin eteen tehdään sivusuuntaisesti seinälle lapioiden. Ulkoseinäpinta/sokkeli on talvisin ulkoilmaa pari astetta lämpimämpi pinta aina, mutta ei plusasteita, mistä syystä kinos pyrkii ennemminkin haihtumaan (sublimoitumaan) seinäpinnasta ja sokkelin pinnasta kuin kastelemaan sitä (tuulettava ja kuivattava kuiva ilma kiertää muurin yläkautta alas asti ilmavälissä, ulkoseinän lämpövuo ulospäin tehostaa lumen sublimoitumista). Tiiliseinässä tietysti voi vaihtoehtoisesti valmistella "lumilyhdyt" kunkin tuuletusraon eteen. Paukkupakkasilla voi hakea kestokassillisen lunta sisälle hitaasti sulamaan, esimerkiksi sanomalehdellä peitellen, sitten pyöritellä niistä palloja, jotka vie takaisin ulos jäätymään. Kun tuuletusraon eteen tehdään tällainen "lumilyhty" - hieman korkeammalle ulottuva, kasaanpainumisvara -, niin kun lumet on luotu ja ulkoseinän lämpövuo alkaa sublimoida lunta seinän kyljestä, muutaman tunnin sisällä muodostuu sentin-tuuman rako ulkoseinävaipan ja lumipenkereen rajapintaan, seinärakenteen toiminta normalisoituu.

Keväisin tai lauhoina vesisadeviikkoina jäätyneiden pengerkinosten sulaessa hulevedet saattavat tosin holvaantua sokkelia vasten, mikäli sokkelinvastainen maa ei ime vettä lainkaan (huom. routa sulaa kuitenkin ensinnä perustusten tyvien vastaisesti), joten tällaisissa rakennuksissa voi esimerkiksi jättää harjanvarsia maata vasten sokkelin tyvestä poispäin, jotka vedetään keväällä sokkelikinoksen alta pois vesikanaviksi sulavesien lirittämiseksi pois sokkelin edustalta. Tämä hulevesien holvaantuminen on siis realistinen riskitekijä silloin, kun sokkelivalun pinta on hyvin lähellä maanpintaa ja sokkelinvastainen maa ei ime vettä (maan koostumuksesta, roudasta ja/tai jääpintakerroksesta johtuen. Lähtökohtaisesti tällainen lumipenger, korkeakin, toimii kuten tavanomainen lumihanki hienan lumisempana talvena.
Lumilapioksi kannattaa valita sellainen, jossa on kevyt lapio-kauha ja jonka varsi on samanpaksuinen kuin harjanvarsi tai vaatetanko. Varren vaihtamisella pidemmäksi saa lumesta luotua esimerkiksi korkeita kasoja tai esimerkiksi nakeltua korkean pensasaidan yli. Tai kuroteltua pitkälle ja vaikka lapioitua auton tai matalaoksaisen puun alta lunta, pudoteltua lumia katolta, kaivettua lumitunneleita (lapsille) jne. etuja.

Sokkelin luonti helposti yli kaksinkertaistaa ulkoseinän alareunan lämmöneristävyyden.

Pakko-puolilämmintilat

Jos on todella hankalia talvikelejä, kovaa tuulta ja pakkasta, rakennuksen voi huputtaa rakennusmuovilla (oviaukkojen kohtiin vetskariovi (pölynsuojaustuote). Muovirullasta leikataan ripustuskorkeuden pituinen soiro, leikkaukseen kiinnitetään esimerkiksi niittipyssyllä ohut puurima, josta se sitten ripustetaan paikoilleen. Riippuen talon rakenneratkaisuista, mutta yleisesti ottaen ullakko/välikatto kannattaa jättää huputuksen ulkopuolelle (ripustuskorkeus ja -kohta olisi kattoräystään tyvi/ensimmäinen räystään alalauta, ei räystäslauta/otsalauta). Tällöin korvausilma virtaa huoneisiin tämän puolilämpimän hupputilan kautta ja poistuu normaalisti katon kautta. Jos taas rakennuksessa on huippuimureita, muovihuputuksen voi todennäköisesti ripustaa räystäslautoihin.

Rakennusmuovien reunat voi liittää toisiinsa esimerkiksi paperirei'ittimellä tehtyjen reikäsarjojen lävitse pujotetuin askarteluniitein. Tällöin kannattaa esimerkiksi ensin niputtaa kaikki rakennusmuovisoirot samaan pinkkaan, sitten tehdä ohuella tussilla tai maalarinteipinpala-kynämerkinnöin siihen tasajako, sitten rei'ittää ensin harvakseltaan keskivaiheilta alkaen, ja heti askarteluniittejä reikiin pujottaen, sitten siitä tihentäen loput jakomerkinnät. Jotta vasemman ja oikean sivun reikien kohdat kohtaisivat toisensa, täytyisi jakomerkinnät tehdä tarkasti symmetrisiksi, tai sitten tarkoituksella eri jako tai toisen puolen muoveihin merkintö, ja sitten vain asentaa toisin päin joka toinen rakennusmuovikaistale. Maan tasalle, rakennusmuovin alareunaan, voidaan esimerkiksi tehdä vastaavia rei'itysreikiä, joihin pujotetaan pulttimutterreita painoksi ja esimerkiksi heitetään vähän maata tai lunta päälle ja annetaan jäätyä kiinni maahan. Pinnesuunta rakennusmuovihuputukselke olisi erityisesti pystysuunta, vertikaali, eli ei niinkään vaakasuunta, jottei tuulenpuuskat suotta pieksisi niittiliitoksia. Tietysti voi myös lattakantaruuvein ruuvata vaikkapa lankkuun alahelmat. Tällöin ensin lankun keskeltä, sitten pingottaen reunat suoriksi, sitten väliltä kiinni pystypisteeseen. Tuulenpuuskarepeytymisten estämiseksi alaruuvit kiinnitetään keskenään linjaan taikka lankku kootaan kahdesta soirosta, joiden väliin muovi nitoen, ruuvein ja/tai liimaten kiinnitetään.

Periaatteessa ulkoilma virtaa laminaarisesti rakennusmuovin pinnan pystyetäisyydeltä kohti rakennuksen ilmanottoyhteyskohtia/ulkoilmaventtiilejä, palauttaen rakennuksen ulkoseinien hukkalämpöä takaisin sisään. Tämä ei tietysti tapahdu sadan prosentin hyötykertoimella. Toisaalta jos muoveihin tekee lisä-ilmareikiä keskemmälle ym, lopputulos jää sotkuisen näköiseksi ja muovit muuhun myöhempään käyttöön (kuten kasvimaakäyttö) ehkä soveltumattomiksi.

Pakko-haikaranpesät

"Haikaran savupiipun päälle tekemän pesän hyöty" on, että hidastuneen ulosvirtauksen ansiosta savu pakkaantuu hormiin (eräänlaiseksi kuumaksi kuplaksi), jolloin vähäisemmälläkin lämmityksellä hormi toisaalta vetää hyvin ja toisaalta lämpenee tehokkaasti.

Synteettinen haikaranpesä 1, hormin kuristinsuulake, voidaan tehdä esimerkiksi pihalaatasta, poraamalla (timanttiporanterällä) tai jyrsimällä (pienemmällä piikkausporanterällä) sen keskelle esimerkiksi D-70mm reikä ja sitten asettamalla se ulkohormin päälle. Periaatteessa tähän laattaan kannattaa timanttihiomalaikalla työstää sadevesikaadot (lumen sulaminen ym.). Voi myös valmistaa yhden isompireikäisen alakappaleen, ja sen päälle laitettavia vaihtoehtoisua pienempiä reikäkokoja.

Synteettinen haikaranpesä 2, hormin kuristinhattu, voidaan tehdä esimerkiksi pinoamalla hormin yläpinnan kulmiin haluttu määrä ohuita kaakelitiiliä tms. korokkeiksi, joiden päälle paksumpi pihalaatta piipunhatuksi. Näiden korokekenkien korkeus määrittelee piipun suuaukon vetävyyden so. miten savuilmakupla pysyy piipussa.


Hormi-imurin kanssa ks. savutasku.


Pakko-passiivinen ilmanvaihto

Kun rakennukseen, jossa on asianmukainen, ei-vuotava (pieni n50 -luku) höyrysulku, niin passiivisessa eli painovoimaisessa ilmanvaihdossa keskeistä on, että katonrajassa ilmanpaine on pienempi kuin rakennuksen ulkopuolella vuodenajasta riippumatta. tällöin täytyisi siis joko poistoilmaventtiilin jatkeena oleva jäteilmaputkisto ulottua eristettynä kyllin korkealle rakennuksen yläpuolelle tai sitten voisi olla esimerkiksi poustoilmalämpöpumppu jäähdyttämässä poistoilmaa jäteilmaputkiston yläkuolokohdassa, josta ilma kääntyy viilentyneenä kohti maanpintaa tai kellarikerroksiin asti, josta se joko poistuu ulkoilmaan (järkevin) tai sitten uudelleenlämmittyy putkessa, joka kääntyy uudelleen rakennuksen kattoa kohti esimerkiksi savuhormin ulkokylkeä vasten. Kuumina kesäpäivinä painovoimainen ilmanvaihto toimii sisäilmastoltaan viilennetyssä huoneistossa ylösalaisin, eli sisäilma pyrkisi vaihtumaan valumalla alaspäin. Tämä ei ole välttämättä monimutkainen ongelma ratkaista, lämmittämättömiä vuodenaikoja varten voidaan esimerkiksi tehdä lattianrajaan ohuehkoja poistoilman läpivientiputkia, joita kautta jäteilma siirtyy jompaan kumpaan suuntaan lämpötilaeroista riippuen. Jotta höyrynsulkumuovi olisi tiivistettävissä, nämä läpiviennit kannattaisi tehdä runkoruodetta vasten. Joissakin (valmist-) taloissa höyrynsulkumuovi ei ole sisäseinän gyprocia vasten, vaan välissä on viiden sentin paksuinen vaakaruode villaeristeväleineen. Tällaisella on pyritty helpottamaan esimerkiksi pistorasiakoteloiden asennuksia sekä turvaamaan ripustusruuviasennuksia ulkoseinien sisäpintoihin, mutta toisaalta höyrynsulkumuovin niittauskohdat lepattavat ja kuluvat ilmanvaihtolaitteen aiheuttamassa isohkossa painevaihteluissa (esimerkiksi tuuletusluukkuja ja ulko-ovia availlessa) ennenaikaisesti tai ainakin potentiaalisesti. Tällainen pakkopassiivinen ilmanvaihto voisi vähentää tällaista kulumista. Pakkopassiivinen ilmanvaihto kannattaisi suunnitella sellaiseksi, ettei se edellytä asukkaiden läsnäoloa vuoden mittaan, jottei rakenteet kuluisi, vaikka talo olisi muutaman kuukauden isäntäänsä vailla.


pakko-jemmalämmitin

Kun hormin pohjan noenpoistoluukku on tiiviisti suljettuna, sen takaisen ilman lämpötila tasoittuu samaksi kuin savukaasun jälkilämpötila. Näin ollen voidaan esimerkiksi hillopurkeissa tai sillipurkeissa lämmitellä pieniä määriä vettä tällä jälkilämmöllä. Sillipurkkeja voidaan käyttää esimerkiksi teekupillisten lämmittelyyn. Tämä ei ole kuitenkaan teholtaan mikään jälkilämmön rekuperointimenetelmä, sillä nokiluukun kaitta ei yleensä ulota kätevästi savukaasukormin keskelle, jossa varsinainen lämpimän kaasun virtaus kulkee. Mutta tällä periaatteella voidaan esimerkiksi hauduttaa karjalanpaistit.

Jos tuntuu ahtaalta nokiluukku, voi sen tilalle muurata tulisijan etuluukunkin. Kuitenkin kannattaa huomioida, että piipun alatyvessä olevan nokiluukun muuri, eli piippu, on kantava muuri (savupiipun omamassan), eikä sitä välttämättä voida noin vain aukottaa jälkikäteen isommaksi. Jälkikäteen aukotettaessa ongelmana on mm. ettei esimerkiksi aukon yläpintaan vaakasuuntaisesti jälkiasennettavaa otsapalkkia saa kovin helposti kantamaan yläpuolista muurinmassaa. Luukku, jolla on muodoltaan holvimainen kehys, joka injektiomassapultattaisiin esijännitettynä paikoilleen, saattaisi toimia.

Pakko-leivinuuni

Kunnon mummonmökissä kakluunissa tms tulisijassa ei ole minkäänlaista kiertoilmaominaisuutta, vaan kuumat savukaasut karkaavat suunnitellusti sellaisenaan harakoille. Etenkin tällaisessa tulisijassa voidaan esimerkiksi pyöreän hormin tapauksessa salmistaa suunnilleen samankokoinen peltiputki asetettavaksi puskuun tämän pyöreän hormin alapintaa vasten.

Mikäli piippu vetää hyvin, niin horminhatkeputkenpätkän saattaisi uskaltaa ulottaa niinkin alas kuin muutaman sentin tulisijan etuluukun yläreunan alapuolelle. Sen voi tukea paikoilleen esimerkiksi uunin grilliritilällä, joka on kohotettu oikeaan korkeuteensa tiiliskivien varaan. Tämän jatkeosan alapinnan yläpuolella tulisijassa vallitsee leivinuunille ominaiset olosuhteet, jonka ilman lämpötilan seuraamiseen saattaisi käydä esimerkiksi kinkkumittari.

Pakko-keittokulmaus

Vaikka periaatteessa voidaan vaikka keittiöfoliosta muotoilla kertakäyttöinen risupoltinkamiina, jossa poltella esimerkiksi jätelautatavarasta vuoleskeltuja lastuja liesituulettimen alla, niin kuitenkin trangian kaltaiset polttimet (polttonesteeksi vaikkapa nokeamaton bioetanoli) ovat pitemmän päälle kätevämpiä ja paloturvallisempia liesiratkaisuja. Esimerkiksi isoa kukkaruukkua vasten voi tietysti muotoilla lisäeristeseinämää minimoimaan lämmönhukkaa retkikeittimen ulkokyljistä.

Edellä mainittu pitemmän päälle parempi liesiratkaisu tarvitsee poistoilmaventtilin kosteiden palokaasujen poistamiseksi huoneistosta. Mikäli keittiön liesituuletin on ilman kierrättävää tyyppiä (joka on huomattavasti energiataloudellisempi ratkaisu kuin poistoilmakanava -tyyppi), niin täytyy hyödyntää jotakin toista poistoilmaventtiilin edustaa keitinliedelle. Mikä kohta valitaankaan, vaikkapa suihkukulmaus, niin siihen kohtaan kiinnitetään kattoon neljä koukkua tai umpisilmukjaa, jotka ovat samoissa kohdissa kuin uunin (syvän) pellin kulmissa olevat reiät. Jos uunnpellissä ei ole mitään reikiä, voidaan sellaiset porata siihen.

Keittokulmaukseen ripustetaan roikkumaan neljä parin metrin pituista sauvaa, kuten vaatetankoa, harjanvartta, verhokiskoa taikka lankaterästä. Näiden tankojen molemmissa päissä on koukut tai lenkit, joista ne ripustetaan kattokoukkuihin ja alapäihin se uuninpelti. Tankojen välille "paalataan" vaikkapa 'vahvaa kotitalousfoliota' "liesikuvuksi, joka ohjaa poistoilmaventtilin edustalla vallitsevan alipainekuplan retkikeittimen yläpuolelle). Kun kokkaukset on kokkailtu, folio rullataan varovasti talteen ja tangot irrotetaan jemmaan tai jätetään nurkimmaiseen kattilenkkiin roikkumaan, turvallisesti pois tieltä.

Pakko-valkeutus/häkäpöntöytys

Tulisijassa, jossa arinaritilä, voidaan osa arinaritilää tulpata esimerkiksi tiilein tai metallilevyin/kattilanpohjin, jolloin saadaan rajattua paloilman syöttökohta esimerkiksi rakovalkeamaisesti kahden pöllin väliin tai vaikkapa kattilan, jossa haketta, pellettiä, sahanpurua, turvepellettiä tms. keskelle. Rakovalkeapöllien sytyttyä voidaan niiden väliinkin kätevästi lisätä pienempiä polttopuita (jolloin ne syttyvät nopeasti itsestään ja palavat tasaisesti).


Edelleen, voidaan tehdä myöskin kattilankanteen tehdä keskelle (mahdollisesti pienempi) jatkoreikä, jolloin polttoaineannoksen sytyttyä kunnolla, voidaan asettaa kansi päälle liekin rajaamiseksi. Kannen myötä palaminen jatkuu hiilloksella, jolloin muodostuva kuuma häkä purkautuessaan kansireiästä siis palaa liekillä loppuun.

Ks. myöskin pakko-rakovalkea ym.

Pakko-hybridiajo

Mikäli pyrittäisiin hyödyntämään hankalammin palavia polttoainejakeita kuten syyslehtiä, kuivattuja biojätteitä, sanomalehtiä jne. Niin niiden sekoittaminen yhteen hybridiseokseksi voi olla järkevää, esimerkiksi koska kun yksi komponenti jakeista tuottaa lähinnä hiilimonoksidia, hiiltyy niin toinen komponentti palaessaan liekillä polttaa nämä hiilimonoksidit lämmöksi. Lisäksi osa komponenteista syttyy toista helpommin ja osa kuivaa toista helpommin.

Esimerkiksi kun kuivaksi valutettuun biojäteeseen sekoitetaan soiroiksi revittyä sanomalehteä, sanomalehtipaperi imee ja kuivattaa kosteutta biojätteen sisästä tehokkaasti. Periaatteessa hybridi-biojätteen, jonka sanomalehdenriekaleet ovat ehtineet imeä kosteutta, voi jättää ulos pakkaseenkin, jyrsijäverkotettuun tilaan, esimerkiksi sanomalehtien päälle tai pulkkaan kuivamaan (kuten pyykitkin kuivavat ja lumihankikin sublimoituu pakkaskelillä). Ilmiö johtuu siitä, että ilma pääsee kiertämään yksittäisten kangaskuitujen kuten sellukuitujenkin lomassa.

Periaatteessa kosteat polttopuutkin kuivavat pakkasella, mutta lähinnä pinnasta, sillä puumateriaalin sisällä oleva jäätynyt kosteus ei tasoitu kapillaarisesti puun sisästä pintaan eivätkä puun kuivaessa kuitujen lomat "avaudu" niin merkittävästi.


Pakko-monipolttoainekamiina

Jotkin polttoaineet tai hybridipolttoaineet, kuten turvetta tai kivihiiltä sisältävät, saattavat palaa niin kuumalla liekillä, että tavallisesta teräksestä valmistetut polttimet sulavat mälliksi. Tällaisten polttoaineiden varalle kannattaa tulipesään sijoittaa keraaminen kulho, kuten savinen, alakyljistään paloilmarei'itetty uunipata, taikka arinaritilän päälle matalaa reikätiiltä sekä pesän sisäkylkiin samankaltaista ohuehkoa tiilivuorausta, jotta seinämien lämpötilajakauman kuumimmat lämpökuormitukset jäävät keraamisille materiaaleille. Kun sekundääri-ilmaa ohjautuu tällaisen sisäpolttimen ohi, sekoittuen sittensavukaasujen kanssa, niin niiden lämpötila laskee sopivasti.

Eräs mahdollisuus saattaisi olla lecasoraharkoista valmistetut erikoisprofiiliset tiilet. Esimerkiksi voisi leikata palopesän kannalta sopivankokoiset neljä kulmamallista harkonpalasta, joilla esimerkiksi tennispallomaisesti särmittää palopesän kyljet.

Periaatteessa kamiinan lämmönkestoa voidaan patantaa myöskin jäähdytysratkaisulla, eli esimerkiksi kaksivaippaisella sylinterimäisellä palopesäratkaisulla, eli esimerkiksi pönttökakluunin näköisellä ratkaisulla, jossa vaippojen välissä joko kiertää vesi (putkissa) tai on passiivinen kuori-vesisäiliö. Jonka vedenpinnan korkeus ulottuu koko sille alalle, jossa palokaasun lämpötila on "turhan korkea". Tähän liittyen ks. myös hormitaskuboileri.
periaatteessa riittävän kuumia palokaasuja voidaan vielä jälkipolttaa katalysaattorimateriaalien, ehkä myös jonkinlaisten "entsyymien" avulla (esimerkiksi katalyyttipöly).


Pakko-de-ambitiot ja de-asketismi

Kun talous alkaa olla tiukilla, on syytä hyvissäajoin pitämään kirjaa omasta kulutuskäyttäytymisestään, jotta sitä oystyisi tarkastelemaan, järkeistämään ja systemaatisoimaan. Perusasiana hyöty-hintasuhteeltaan järkevien ruoka-aineiden kuten peruna, juurekset, ryynit ja muut leivointatarvikkeet, saatavuudesta huolehtiminen. Mainostettujen tuotteiden ohittaminen, kaikenlaisista riippuvuuksista irti pääseminen, käytettyjen tarvikkeiden ja tekstiilien hankkiminen.

Käytettyjen tarvikkeiden ja vaatteiden yleisen kysynnän lisääntyessä toisaalta on niin, että omia käyttämättöminä lojuvia vastaavia tarvikkeita ja vaatteita alkaisi olla ajankohtaista saattaa eteenpäin.

Tarpeettoman asketismin torjumiseksi voi esimerkiksi tapauskohtaisesti arvioida laitteiden sähkönkulutusta. Esimerkiksi laite, joka on päällä 24/7, vie sähköä kuukaudessa [kWh] oman tehonsa [watteina] * 0,72. Siis jos jokin vaikkapa vierashuoneen television standby vie 10 W, se vie 7,2 kWh kuukaudessa ja se ehkä kannattaa sammuttaa kokonaan. Toisaalta kausivalaistus saattaa tarvita 5 W eli 3,6 kWh kuukaudessa ja sitä ei välttämättä kannata sammuttaa eikä asettaa ajastimellekaan, koska sellainen ei maksa vaivaa, varsinkin jos kelloajastin itsessään vie toiset 5W.

Toisena esimerkkinä kävelemisen versus hiihtämisen versus skuuttailun versus pyöräilyn versus mopoilun versus traktoriajelun versus moottorikelkkailun versus linja-autoilun versus junailun versus taksiautoilun versus riksailun versus yksityissähköautoilun versus yksityispolttomoottoriautoilun, liftaamisen jne. liikkumisvälineiden käytännöllisyyskysymykset, ajankäytölliset kysymykset, kustannuskysymykset, mukavuuskysymykset, turvallisuuskysymykset, luotettavuuskysymykset, jatkuvuuskysymykset, synergiakysymykset. Yleisesti ottaen manuaalinen liikkuminen ei ole energiataloudellista eikä kustannustehokasta (ruoan 'hiilijalanjälki'), mutta toisaalta hyötyliikunta voi kompensoida muuta liikunnantarvetta. Todennäköisesti yksityisautoilu on monessa mielessä kaikkein järkevin liikkumismuoto, sillä liikkumistarpeisiin liittyy aina jokin tarve / hoidettava asia, ja samalla kertaa hoidettavien asioiden keskittämisellä saavutetaan tietysti jopa monikymmenkertainen hyöty verrattuna matkustusvälineen kulutuksessa pihistelyyn, ja yksityisautoissa on optimaalisesti tilaa niin perheenjäsenille kuin muullekkin hyötykuormalle, jolloin liikkumisvälineestä ei muodostu pullonkaulaa sille, paljonko asioita on teknisesti ottaen mahdollista kerralla hoitaa. Kumpi on parempi Suomen ilmasto-oloissa ja vaihtelevissa tuuliolosuhteissa, polttomoottori vai sähkö?

- No toistaiseksi tietenkin polttomoottoriauto. 


Valitettavasti on niin, että sähköauto haukkaa hyvin helposti eniten sähköä kotitaloudessa, eli hillitty/suunnitelmallinen sähköauton käyttö, hidas ajonopeus jne talvisin on yksittäisistä säästökohteista periaatteessa paras. Muita keinoja millään lailla väheksymättä. Sähkö tieliikenteen voimanlähteenä on sen takia epäkoherentti ratkaisu, että sähköajoneuvokanta haukkaisi suhteessa niin valtaisan määrän sähköä, että yhteiskunnan muiden, funktioiltaan monimutkaisempien sähkölaitteistojen, hyödyntämisen kustannukset kohoaisivat sen myötä paljon, vaikka sähköautoilu itsessään olisikin edelleen kustannustehokasta. Sen takia ajoneuvojen - eli joiden päätoimintona on "kulkea eteenpäin" - kannattaisi käydä eri energianlähteillään.
  • Välimuotona nk. sähköavusteinen kuormapyörä, sähköpyörän ja maitokärryn yhdistelmä, jollaisella pelillä saattaa saada eliminoitua yksityisauton tarpeen lähiössä. Huom. vuokra-autojen saatavuus on nykyisin heikentynyt mm. sellaisesta syystä että autoliikkeillä on epäkelpo uusien ei-hybridien bensa-autojen valikoima.
    • huom. sähköpyörien etu- ja takavalot (maitokärrytapaulsessa edessä 2 kpl) kannattaa toteuttaa avustavan moottorin akuista erillisenä järjestelmänä (jos samassa, jotkut ajelevat lyhdyt pimeinä pidentääkseen pyöränsä "rangea"); maitokärryn etulaita on syytä esimerkiksi pariovi-saranoida (raskaiden kuormien sekä puutarhajätteiden käsittely). Sopivat saranat saa esimerkiksi taitettavista eurolavojen irtolaidoista purkaen. Yhtä lailla tällaisista lisälaidoista saa helposti rakennettua kuormapyörään sopivat lisälaidat (lyhentämällä nämä laidat sopiviksi, sivulaidat suunnikkaiksi vinosahaten, mikäli maitokärryjen sivulaidat ovat vinot).
    • kannattavuuslaskelmissa ota huomioon myöskin 'vapaa-ajanhukka' / 'matkaviiväste' (esim. 10 eur/h per hlö).
      • esimerkkilaskelma: 40 työviikkoa, joina joka arkipäivä hitaammasta vaihtoehdosta johtuva yhteensä keskimäärin puolen tunnin matkaviiväste nopeampiin vaihtoehtoihin nähden. 40*5pv * 0,5*10 eur/pv = numeerisesti arvioituna vuositasolla kumulatiivisesti vapaa-ajanhukkaa noin 1000 eur per hlö.
      • toisaalta riippuen kulkuvälineestä, hitaampi matkustusmuoto voi tuntua esim. hyötyliikuntana, virkistävyytensä takia tai levähdyshetkenä, palauttavuutensa tai elvyttävyytensä vuoksi myöskin korkealaatuisenmalta ajankäytöltä kuin nopeampi matkustusmuoto - mutta toisaalta, kokemus voi olla päinvastainenkin. Esimerkiksi jos julkisen liikenteen käyttäminen merkitsee kylmäpysäkeillä pönöttämisiä, tai sähköautolla kulkeminen lindströminpihvejä 50 km välein.


Syypää sille, miksi Pohjoismaissa sähkönkulutus per asukas on maailman kärkeä, tuskin kuitenkaan on iskän boileri pannuhuoneessa tai edes äidin sähköauto autokatoksessa, vaan luultavastikin eräs koje koulurepun sivutaskussa. Datakeskukset (virtuaalivaluutat, somekanavat, nettipelaaminen, elokuvastreamaukset, videopuhelut, etäkokoukset, etäopetus, IOT, keinoäly, metaversumi ym.) haukkaavat niin merkittävän osan, sinivalasosan, valtakuntien sähköistä, että jopa jotkut joidenkuiden mielestä tärkeät teollisuuden investoinnit ovat tästä syystä olleet mahdottomia toteuttaa. Ammustarvikkeiden (oheiseen esimerkkiin liittyen) olemassaolo on toki maanpuolustuksen toimintakyvyn kannalta tähdellistä, ei sivuseikka. Toinen tähdellinen asia on, että hypoteettisen sotatilan aikaisen sekä jälkeisen sähköntarpeen kattamisen kannalta avomerelle sijoitettavat tuulipuistot on suhteellisen kankea ratkaisu, sillä on epärealistista olettaa, että kunkin niistä tuhoamiselta tyystin (hetimmiten masto mastolta ohjuksin taikka kaikki blintit yhdellä etälaukaisulla, lisäksi merenalaisten sähkönsiirtokaapelien katkaisut) vältyttäisiin.


Keskustelua jo vuosikaudet käyttäjän tiedostamatta tallentelevien älylaitteiden ansiosta keinoälyltä, kuten GPT, voidaan udella tietenkin julkisuudenhenkilöistä, mutta myöskin periaatteessa kenestä hyvänsä älylaitteita omistavasta yksityishenkilöstä miten privaatteja asioita hyvänsä, ja se kykenee koostamaan varsin informatiivisia yhteenvetoja tai historiikkejä mielenkiinnon kohteesta. Naapurin nuuskiminen tai puhelinmyynnin kohdistaminen tarpeiltaan potentiaalisimpiin kansalaisiin on ehkä suhteellisen vaaratonta, mutta mm. nigerialaishuijarien käsissä GPT on kuitenkin melkoinen yhteiskunnallinen pommi. Myöskin valtionsalaisuuksia on mahdollista tiedustella avainhenkilöiden yksityiselämän puolelta palasia kooten, jolloin periaatteessa tieto selviää kenenkään sitä paljastamatta pelkällä implisiittisellä päättelyllä sekä mahdollisesti sattumalta kännykän kameran eteen lipsahtaneilla dokumenteilla. Ongelmallisen tilanteesta tekee, että periaatteessa GPT:n käytön kieltäminen kansalaisilta (taikka valtioiden tiedusteluviranomaisilta) ei oikeasti vaikuta heidän läpinäkyvyyteensä millään lailla - korkean turvallisuusluokituksen viranomaisten kannalta suorastaan tragikoomisen - satunnaisen yksittäisen kansalaisenkaan perustuslaillista sekä luonnonoikeudellista yksityisyyttä missään määrin väheksymättä.


Pakko-jopote

Kuormapyörän kevytversio, jossa lihas- tai sähköavusteisen polkupyörän tarakkaan kiinnitetään leveä laari (periaatteessa esimerkiksi vetolaatikko, puolikas siirtolava ja/tai postilaatikot molemmin puolin tarakkaa taikka tarakan teräsrungon alapintaan esimerkiksi putkiankkurein ankkuroidut poikkiorret, joiden ylä- ja alapuolelle haluamansalaiset laatikostot tai hyllyköt. Kuormaamista helpottamaan polupyörän tavanomainen tukijalka vaihdetaan molemmille puolille avautuvaan kaksoisjalkaan/"haarukkaan".

  • levennetyn tarakan leveys voi periaatteessa olla vaikka maitokärryä vastaava.
  • kokeillaan esimerkiksi takkapuita lastaamalla erilaisia lastaustapoja (painopisteitä) jopotteen ajo-ominaisuuksiin perehtymiseksi.


Pakko-kulkutaudeilta suojautuminen

Katovuosiin ja aliravitsemukseen usein liittyy myöskin alentunut immuniteetti sekä sitä kautta flunssat ja muut kulkutaudit. Etenkin ilmavälitteisiltä tartunnoilta voi koittaa välttyä opettelemalla toisaalta estämään (kielellä ja kitalaella) omat aivastusteaktiot, toisaalta olemaan sisäänhengittämättä - pikemminkin uloshengittämään hitaasti - toista henkilöä läheltä ohittaessaan. Koska kyseiset yleispätevät menetelmät ovat varsin helppoja oppia ja täysin ilmaisia, ovat ne heti älyttömän käytännöllisiä ja kustannustehokkaita, jos niistä edes jotain hyötyä on.


Pakko-passiivikiuas

Kulkutauteihin liittyen, tunnetusti ja tutkitusti kuumuuus deaktivoi monia taudinaiheuttajia jopa välittömästi eli sekunnin murto-osassa.

Passiivikiuas on rakenteeltaan ulkovaippojen sisäpinnoistaan eristetty (esimerkiksi kivivillalla, näin ollen ulkokyljet voivat olla jopa puuta) laatikko tai tynnyri täynnä sopivankokoisia kiviä, päällimmäisenä kerroksena kiyaskiviä eli jotain syväkivilajia kuten vaikkapa dioriittia tai oliviiniä, tai vaikka sitten vuolukiveä tai tiiltä. Kansi sekin lämpöeristetty, pois nostettava levy, joka on ilmatiivis, mutta jonka voi myös jättää raolleen. Kansi voi olla myös eristämätön levy, joka asetetaan kukkuraisesti ulkonevien kiuaskivien päälle, jääden reunaliepeiltään avoimeksi ilmaväyläksi.

Kiviastian pohjakin on lämpöeristetty, ja kylkivaipan alareunassa on sisäkyljen tangentin suuntainen putkitulo kuumalle puhallusilmalle, alimpana kivikerros tai tiilikerros on aseteltu irti sisäkyljestä, jotta kuuman puhallusilman sykloni pääsee vapaasti kaartamaan sisäkylkeä pitkin koko pohjan alalle. Keskiakselille muodostuu kuplamainen alipaine, minkä ansiosta kuuma ilma virtaa kiukaan sydämessä alaspäin

Kiukaan kivien lämpeäminen perustuu, kuten itse asiassa kaikissa muissakin kiuastyypeissä, kuumaan ilmavirtaan (ei lämmön johtumiseen kivestä toiseen, mikä on häviävän merkityksetön ilmiö kivien välisten kosketuspintojen ollessa 0,01-1 mm2 kivimateriaalin pehmeydestä riippuen...). Kiuas voidaan esilämmittää esimerkiksi kuumailmapuhaltimella (300 - 500 oC) taikka erillisen kamiinan savuhormin lämmöllä (counterflow) lämmitetyllä ilmalla, joka puhalletaan joko saunahuoneen ulkopuolelta tai sitten saunatilasta kierrättäen. Ulkopuolelta ottaen ilma toimisi samalla saunahuoneen ilmanvaihtona sekä kuivatusilmana kuten myös esimerkiksi jos saunassa palvataan riistaa tai haudutetaan muuta ruokaa.

Savuhormin alatyvessä voi olla esimerkiksi savukaasun kierrätyskanavahaara tarkoituksenmukaiseen lämmönvaihdinmoduuliin. Jossa voi olla myös esimerkiksi poltin polttonestelämmitystä varten. Ylipäänsä passiivikiukaan ajatuksena on konsepti, jossa voidaan käyttää saunan lämmitykseen monia vaihtoehtoisia energialähteitä energiaaloudellisesti. Voidaan myös esimerkiksi esilämmittää ja loppulämmittää kiuas eri energianlähteillä, ja lämmittämistä voidaan tarvittaessa turvallisesti jatkaa saunomisen aikanakin. Kuuman puhallusilman tilavuusvirta ei lähtökohtaisesti ole mikään erityisen iso.

Turkkilaisen saunan versiossa olisi puolestaan kahvinkeittimen tapainen yksinkertainen järjestelmä, joka annostelee tai valuttaa vettä höyrystimeen, kuten putkeen, jatkaen siitä tulistettavaksi ja passiivikiukaaseen ohjattavaksi. Tarvittava ilman taikka veden virtausnopeus on laskettavissa kuuman saunatilan seinämien kokonais-hukkalämpövuon avulla. Toisin sanoen mitä paremmin saunahuone eristetään, sen pienemmällä lämmitysfluidin virtaamalla pärjätään, ja tällöin sitä kuumempana fluidi voidaan syöttää passiivikiukaaseen, jolloin sitä suorituskykyisempi eli kuumempi kiuas tulisi olemaan.


Pakko-energiakatsastus

Esimerkiksi tässä artikkelissa kohdasta Sähkölämmitetty omakoti- tai rivitalokoti, tavallinen varustelutaso näemme paljonko mikäkin asia kotona tarvitsee energiaa, ja mihin niistä voidaan realistisesti vaikuttaa.

Esimerkiksi todetaan, että rakennuksen lämmitys vie yleensä noin puolet asuinrakennuksen vuotuisesta energiantarpeesta ja siihen on hankalin vaikuttaa. Mutta miten mitata rakennuksen lämmönhukka? Se on periaatteessa erittäin helppo operaatio:

  1. Mittaamisen onnistumiseksi tarvitaan tuuleton ja sateeton sää, ja kuvaaminen kannattaa suorittaa auringon laskettua.
  2. Pysäytetään rakennuksen ilmanvaihtokone, annetaan rakennuksen muuten olla tavallisessa käyttötilassaan.
    • ellei kysymys ole rakennuksen hukkalämpövuohon suoraan vaikuttavasta ratkaisusta (kuten esimerkiksi ulkoilman laminaarinen imeminen ulkovaippojen läpi, jota ratkaisua sovellettiin tai ainakin tutkittiin rintamamiestaloissa jo 80-luvulla; allekirjoittanut arvelee, että nimenomaan tämän läpivirtausmekanismin vuojsi sellaisiinkin rakennuksiin, joihin olisi voitu jo valita höyrysulkumuovi, rakennusvaiheessa kuitenkin päädyttiin tervapaperiin, jolloin poistoilmanvaihtojärjestelmä muodosti laminaarisen läpivirtauksen huoneiston ulkovaippojen läpi).
    • periaatteessa läpivirtauksella voidaan kumota ulkoseinämien läpi siirtyvät hukkalämpövuot sataprosenttisestikin.
    • rakennuksessa saattaa myös olla ilmanvaihdosta erillinen läpivirtaus-lämmöntalteenottoratkaisu, jota siis ei sammuteta mittaamisen ajaksi.
  3. Otetaan ylös ulkoilman lämpötila sekä suhteellinen kisteus.
  4. Valokuvataan rakennuksen joka ulkopinta lämpökameralla. Lämpötilaspektriksi voidaan laitteen asetuksista valita vaikkapa mustavalko-havaintokuva. Myös katonlappeet. Kuvaussuunnan ei tarvitse olla kohtisuora ja lämpötilaltaan tasaisilta poskilta, kuten katonlape, tarvitaan pelkkä pintalämpötilaesimerkkiotos.
    • Lämpökamerakuvasta nähdään tekstimerkintänä kuvan korkeimman ja matalimman pintalämpötilan sekä spektrin avulla kuvan lämpötilajakauma muilta osin.
  5. Yksinkertaisella kuvankäsittelyohjelman (kuten Gnu Image Manipulation Program) lisäosalla pystytään määrittämään kuvasta tehdyn 'valinnan' (selection tool) keskilämpötila. Toisin sanoen määritetään kuvista rakennuksen kunkin ulkoseinäpinnan keskimääräinen lämpötila. Tähän kuvankäsittelyohjelman lisäosaan kannattaa samalla sisällyttää joitain lisäsarakkeita:
      1. käsiteltävän valinnan pinta-ala,
      2. ulkolämpötila
      3. ulkoilman suhteellinen ilmankosteus
      4. oletettu ulkoilmarajapinnan lämmönvastus
      5. lisäksi lisäosaan voidaan koodata estimaatio sille, miten pintalämpötila ja esimerkiksi lämpimän pinnan, kuten ikkunalasi, korkeusasema muuttaa minkäkin seinäpaikan rajapinnan lämmönvastusta. Eli tämän estimoinnin ollessa kytketty aktiiviseksi, tarvitaan säädin, jolla määrittää rajapinnan lämmönvastuksen vaihtelun voimakkuus.
      6. lisäksi tässä lisäosassa kannattaisi olla asunnon sisälämpötila sarake, jotta tämän muuttujan avulla (mm. eri ulkolämpötiloissa) saadaan kalibroitua laskufunktiota tarkemmaksi.
    • periaatteessa kun kertoimet ovat suunnilleen kohdallaan ja painetaan entteriä, niin lisäosa antaisi tuloksena paitsi sen, että montako wattia kyseisen seinämän kautta kului kyseisissä ynpäristöolosuhteissa hukkalämpönä, niin kunkin ulkoseinän keskimääräisen lämmönläpäisykertoimen.
  6. tällaisella katsastamisella voidaan esimerkiksi arvioida onko rakennuksen energiataloudelliset ominaisuudet suunnilleen kunnossa, ja ellei, niin paikantaa kuvista, millaisia muutostoimenpiteitä mahdollisesti voisi ja millaisia ei missään tapauksessa ole mitään mieltä ajatella. Painotus jälkimmäisessä, sillä remonteissa kulutetaan mm. varallisuus-, aika-, turnauskestävyys-, remontointipotentiaaliresursseja Ja arvonlisäresurssia:
    • Säästöjen hassaaminen järjenvastaisiin kohteisiin evää mahdollisuudet säästöjen sijoittamiseen järkeviin kohteisiin. Esimerkiksi jos juoksevien kulujen jälkeen kuukaudessa käteen jäävä rahamäärä on 400 eur, niin 400 euron polttaminen merkitsee kuukauden työskentelyn valumista hikkaan.
    • vapaa-aikaresurssin hassaaminen merkityksettömiin tekoihin on periaatteessa moninkertainen vahinko, koska jos arkipäivinä on keskimäärin esimerkiksi tunnin verran hengähdysaikaa, niin tämän resurssin käyttäminen aikaekstensiiviseen huuhaaseen, tarkoittaa helpostikin taas kuukauden lepotaukojen heittämistä hukkaan ja kamelin selän katkeamisriskiä.
    • turnauskestävyys-resurssin päätyminen penkin alle merkitsee, että kynnys ryhtyä seuraavan kerran toimeen on kohonnut, mikä tarkoittaa muutamasta viikosta muutamaan vuoteen huilaamista.
    • remontointia kaipaavan kohteen remontoiminen kuntoon meemiratkaisulla X estää sen remontoimisen kuntoon muilla vaihtoehtoisilla ja kukaties huomattavasti fiksummilla ratkaisuilla.
    • mahdollinen ostajien kohderyhmä eivät välttämättä jaa ajattelemattomissa remonteissa muodostuneita hyötyarvoja, vaan ostavat pelkän tontin purkaakseen käyttöönottoonsa liittyviltä remontointitarpeiltaan liian raskaan rakennuksen pois tieltä.


Pakko-hiilineutraalius

Maailman geologinen/biologinen ongelma, miksi hiilidioksidin määrän lisääntyminen ilmakehässä fossiloituneita kasveja polttaen on mahdollisesti ongelmallinen asia, johtunee siis sellaisesta, että aikana, jolloin nämä nykyiset mm. öljyksi ja kivihiileksi fossiloituneet biologiset eliöt ovat eläneet, maailman ekosysteemit ovat toimineet huomattavasti tehokkaammin kuin nykyisin, ylläpitäen huomattavasti isomman määrän biosfääriä. Maapallon nykyiset ekosysteemit eivät kykene joistain teknisistä esteistä johtuen enää ylläpitämään vastaavankaltaista biologista järjestelmää. Puolestaan hiilen aktiivinen pumppaaminen maaperään, esimerkiksi puuparruina tai grillihiilinä, edellyttäisi nopeampaa tempoa kuin tätä hiiltä vastaavasti kaivetaan toisaalla käyttöön. Sikäli kuin nykyistä, teollistumiskaudesta eteenpäin huomattavasti lisääntynyttä hiilen pitoisuutta pidetään ongelmallisena, hiilen palauttaminen takaisin pois kierrosta on toistaiseksi täysin tekemätön paikka. Sen sijaan / kompromissiratkaisuksi tähän on päädytty tavoittelemaan nk. hiilineutraaliutta, eli sellaista valtiokohtaisesti laskentakaavoin määriteltävää hiilen ilmakehään vapautumisen tasetta (fossiilisten päästöjen ja hiiltä pois ilmakehästä sitovien toimien erotusta), joka olisi enintään nolla, mieluusti jopa hivenen negatiivinen.

Melko suurella todennäköisyydellä on niin, että nämä käytettävät kaskentakaavat perustuvat osittain "hatusta heitettyihin" arvioihin, eivätkä näinollen vastaa todellisia ilmakehään vapautuvan fossiilisen hiilen päästötasoja, mutta laskentakaavoihin pohjautuvalla regulaatiolla (sateelliittimittauksiin pohjautuvien maksujen sijaan) haetaan sellaista, että teollisuus eli suuryritystoiminta pystyisi suunnittelemaan ja optimoimaan omaa liiketoimintaansa systemaattisemmin, jolloin tällaisen "ilmastonsuojeluäkseerauksen" on mahdollista muodostua osaksi yritysten markkinasektorien ympäristötekijöitä (lainsäädännöllä muotoillut puitteet eri yrityksille harjoittaa liiketoimintaa ja yrityskilpailua keskenään).


Oheisessa tietokannassa (referenssinä Nasan sateelliittimittauksia) on diagrammeja, joista likipitäen kaikissa nähdään aivan selvänä asiana, että ilman Kiinan sekä Intian apua ei maapallon ilmastoon mahdollisesti tavalla ja/tai toisella liittyviä fossiilisen hiilen vapautumista hiilidioksidina ilmakehään ole mahdollista saada hallintaan. Asetelma on siinä mielessä ongelmallinen, että Kiinan ja Intian tuottaessa enenevän osan kaikkien muiden maailman maiden tarvikehyödykkeistä, niin muiden maiden maailmassa rajoittaessa omaa teollisuuttaan, tuotanto painottuu entistä enempi nimenomaan Kiinaan sekä Intiaan, joissa tuotannon hiilijalanjälkeen kiinnitetään lähinnä muodollisesti huomiota. Tällöin ilmastonsuojelutoimenpiteet vaikuttavat käänteisesti, itsessään entisestään lisäten ilmastopäästöjä maailmassa.

Näiden valtioiden, Kiinan ja Intian, osallistumisen "ilmastotalkoisiin" eräs pullonkaula on, että näiden maiden kansalaisten elintasoerot ovat suuria, eikä näin ollen kansalaisten osallistaminen kyseisiin "talkoisiin" vaikuttaisi juurikaan näiden maiden 'ilmastopäästöihin'. Myöskään ei ole nähtävissä, että ylikansallisen teollisuuden tuotantovoluumit (muista maailman maista Kiinaan ja Intiaan siirtynyt tarvikkeidentuotanto) olisivat vähenemässä näistä maista, päinvastoin. Todennäköisesti järkevin (yksi harvoista tosiasiallisesti efektiivisistä) lähestymistapa ongelmatiikkaan olisi pyrkiä selvittämään, kartoittamaan ja suunnittelemaan soveltamiskelpoisia ratkausuja nimenomaisesti näiden maiden ilmastopäästöjen vähentämiseen yritystasolla yhteisesti asianosaisten kanssa. Käytännöllisesti katsoen ek. energiateollisuuteen liittyviä ratkaisuja.


sekoitevelvoiteproblematiikka

Eräitä esimerkkejä teoreettisten laskelmien ja käytännön välisestä ristiriidasta ovat tietysti jo kätelty täyssähköautojen elinkaaren ympäristönkuormitus, mutta myöskin sekoitevelvoite, eli fossiilisiin liikennepolttoaineisiin nykyisin vaadittujen palmuöljypohjaisten biopolttoaineiden elinkaaren vastaavasti korkea ympäristönkuormitus. Tällaisen järjestelyn tähtäimessä on ollut toisaalta fossiilisilla polttinestejakeilla ajelun kallistumisen myötä motivoida ihmisiä siirtymään muihin markkinoilla oleviin liikkumisratkaisuihin, toisaalta määrällisesti vähentää fossiilisten polttonesteiden kulutusta korvaamalla osa siitä biologisella palmuöljyllä, joita öljypalmuja viljellään mm. plantaaseilla, joiden tieltä on mm. kaskettu laajoja sademetsäalueita. Eli tässäkin asiassa ilmastoa suojelevien toimien kokonaisvaikutukset ovat mahdollisesti olleet taas päinvastaiset. Sen lisäksi, että menettelyllä rikotaan yleistä länsimaista periaatetta, että ruokatarvikkeita (mm. rapsi- ja rypsiöljyä) ei käytettäisi polttoaineena. Toisin sanoen tämä ongelmatiikka saattaisi olla ratkaistavissa niin, että sademetsiin jo raivattujen plantaasien viljelyä jatkettaisiin ravintokasvein ja jakeluvelvoite kompensoitaisiin kukin valtio kansallisin ratkaisuin, kuten verotuksella ja/tai synteettisin polttoainein. Tällainen ratkaisu siis periaatteessa saattaisi lisätä 'päästöoikeuksien tarvetta', mutta siis siitä syystä, että nämä teoreettiset mallit eivät pidä paikkansa, ja tästä syystä olisi hypoteettisesti mahdollista kokonaan epätä perusteettomana (oikeusteknisesti ottaen rauettaa) kyseinen päästöoikeuksiin liittyvä velvoite.

Tällaiseen ratkaisuun päätyminen sisältäisi samalla sellaisen oikeusteknisen periaatteen kuin fossiilisten ja biologisten primäärienergianlähteiden erilainen verotus: vaikka tämä ero "verorasituksessa" säilytettäisiinkin muodollisen vähäisenä. Tällä puolestaan olisi sellainen vaikutus energiateollisuuteen, että primäärienergian hankinnoissa huomioitaisiin skenaario, että eroa verotuksessa kasvatettaisiin, jolloin liiketoimintaa alettaisiin mukauttaa esimerkiksi päivittämällä olemassaolevia polttovoimalaitoksia joustavammiksi eli esimerkiksi hybridipoltolle (seospolttoaineille soveltuvammaksi. Olemassaolevia laitoksiahan mieluummin päivitetään kuin rakennetaan kokonaan uusiksi, sillä voimalaitosten uudisrakentamisessa teknisten ratkaisujen on täytettävä state-of-the-art tekniset laatuvaatimukset mm. savukaasujen puhdistuksen osalta, kun taas modulaarisissa päivityksissä ei.


State-of-the-art -moduuliratkaisut

Kiinan ja muiden Aasian valtioiden ohessa USA on merkittävä hiilidioksin tuottaja. Luultavasti eräs selity tälle on se, että koska uusien voimalaitosten on täytettävä state-of-the-art tekniset laatuvaatimukset, mutta olemassaolevien laitosten vain käyttönnottoajankohdan aikaiset tekniset laatuvaatimukset, niin on järkevämpää ns. ajaa loppuun vanhat voimalaitokset, ja tämä saattaa selittää osaa maan fossiilisperäisen hiilidioksidin päästöistä. Toisin sanoen modulaarisilla teknisillä konsepteilla, kuten esimerkiksi savukaasujen sähkösuodatus jne jälkikäsittelyt, joilla pystyttäisiin tuomaan lisäksi taloudellista lisäarvoa prosessiin, kuten parempi polton hyötysuhde (vaikkapa turbottamalla paloilmansyöttöä tai optimoimalla polttolämpötilaa erilaisten polttoainejakeiden sekoittelun avulla) saattaisi olla hyvät kansainväliset markkinat sekä lisäksi tosiasiallisestikin vaikutusta valtioiden primäärienergian kokonaistarpeeseen. Ja mitä hillitympi primäärienergian tarve on, sitä paremmat mahdollisuudet on tehdä laadullisia valintoja hankinnoissa, varsinkin kun olemassaolevia laitoksia ei tarvitse purkaa. Ja laitoksen tullessa tiensä päähän, moduuliratkaisut voidaan esimerkiksi myydä eteenpäin. Lisäksi moduuliratkaisut "palvelupaketilla" periaatteessa mahdollistaisivat huoltoseisokkien ketterän moduulien vaihtamisen uusiin hankalien korjaus-, hulto- tai ylläpitoseisokkien sijasta.


Tuotteiden elinkaari, elinkaarianalyysit, luontoystävällisyys

Katovuosiin, nälkävuosiin, ylipäänsä tavalla tai toisella hankaliin vuosiin soveltuvat parhaiten tuotteet ja tarvikkeet, joiden elinkaari on pisin. Yleensä tällöin tuote kestää käyttöä parhaiten eli tuote on käyttövarma. Yleensä tällöin tarkoitetaan kestäviä materiaalivalintoja, mutta toisaalta myös hyviä teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi retkeilyvaate voidaan valmistaa huonommin tai paremmin kulutusta kestävistä materiaaleista ja kankaan kude voi olla rakenteeltaan kestävää (esimerkiksi ripstop-rakenteet) tai kehnompaa (itsepurkautuvaa sorttia). Nyrkkisääntönä, lähes kaikki tuotteet ja tarvikkeet valmistetaan teollisesti, ja teollisuudessa pyritään maksimoimaan myyntimäärät. Tämä tarkoittaa yleensä tuotteen elinkaaren pituuden optimointia ei liian lyhyeksi, muttei myöskään liian pitkäksi. Tuotetta valitessa kannattaa siis ymmärtää miten pitkään kestävän tuotteen tarvitsee. Nyrkkisääntönä, mitä enemmän biologisia komponentteja tuote sisältää, sen nopeammin se maatuu. Toisaalta, muistisääntö "kivi-paperi-sakset": eli että tuote, joka ei maadu lainkaan, saattaa aivan hyvin ollakin yhtä ympäristöystävällinen tai paljon ympäristöystävällisempikin valinta kuin osittain tai kokonaan maatuva tuote. Koska markkinointipuolen päätavoite on aina myydä markkinoitava tuote/hyödyke / edistää yrityksen tuotteiden myyntiä, eikä koskaan arvioida/arvostella tuotetta, niin ostajan pitää arvioida ja vertailla omin avuin tuote- ja käyttötarkoituskohtaisesti tuotteen kelvollisuus.


Katso myös

Lisälukemistoa

  • https://www.iltalehti.fi/ravinto/a/5d1f1a7c-a17e-4e79-85d4-46d34571f7d2 artikkeli perinteisestä puurosta (lisähuomautuksena, pähkinät ja siemenet pitää murskata tai pureskella kunnolla, jotta niistä olisi olisi muuta hyötyä kuin kuitu, eli ek. pikkulapsille, kehitysvammaisille, vanhuksille on kyseenalaista tarjota ruokia, joissa on pilkkomattomia terveyssiemeniä, koska ne hulahtavat kokonaisina ihmisen ruuansulatuksen läpi).
  • https://www.toptenrava.fi/asp2/default.aspx rakennusteollisuuden puolella mahdollisesti sovellettavia systeemejä/ihanteita ongelmien vähentämiseksi (tämä rakentamisen käytäntöjen hakemisto ei välttämättä sisällä kaikkia oleellisia/oikeasti sovellettavia systeemejä, ja toisaalta kaikkia periaatteita, joita tässä hakemistossa on esillä, ei välttämättä silti aktiivisesti sovelleta työmailla).
  • https://yle.fi/a/74-20004047 eläinlannan pikakompostointimenetelmä, mihin sisältyy iskukuumennus mm. mullan seassa olevien rikkakasvien siementen deaktivoimiseksi. Lopputuloksessa mm. fosforit tallella.
  • https://yle.fi/a/74-20026884 artikkeli tuotteiden elinkaarisuunnittelusta, tarkemmin sanoen hyödykkeiden pakkovanhenemisesta (huom. mainittu vain osa pakkovanhentumismekanismeista).